3. sunnuntai loppiaisesta (3. vsk), 2. Kor. 1:3–7

Lohduttaja kaikessa ahdistuksessa

Ikuinen ja pyhä Jumala – laupeuden Isä ja lohdutuksen Jumala

Millainen Jumala on? Jesaja lausuu: Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. (Jes. 57:15) Huomaatko mitä profeetta sanoo? Jumala on korkea ja ylhäinen, iankaikkinen ja pyhä. Hän on siis jotakin aivan muuta kuin me ihmiset. Mehän olemme langenneita ja siksi myös alhaisia. Me olemme ajallisia ja kuolevia, syntisiä. Sen vuoksi iankaikkinen ja pyhä Jumala on meille täysin tuonpuoleinen ja saavuttamaton. Mutta sitten Herra ilmoittaa myös toisen näkökulman tähän asiaan. Ihanalla tavalla Hän sanoo profeettansa kautta, että Hän asuu myös niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. Hän siis sanoo asuvansa myös ihmisten luona, niiden luona, jotka ovat hengessään ja sydämessään särkyneet.

Tästä asiasta puhuu nyt myös tämän sunnuntain pyhä epistola. Herra ilmoittaa meille apostolinsa suulla, että Hän on Isä. Hän on jopa laupeuden Isä tai armahtava Isä. Ja Hän sanoo vielä enemmänkin: Hän on kaiken lohdutuksen Jumala (2. Kor. 1:3b). Jumala ei siis ole niin kuin kreikkalaisten filosofien kuvittelema jumaluus, joka ykseydessään ja ylhäisessä yksinäisyydessään on välinpitämätön maailman alhaisuudessa elävien ihmisten asioista. Toki Jumala kyllä onkin meistä katsottuna tuonpuoleinen, kaikkivaltias Jumala. Mutta Hän tahtoo olla meille myös hyvin läheinen, turvallinen ja laupias Isä, joka tuntee omiensa asiat, ja voi siksi myös lohduttaa meitä meidän murheissamme.

Mutta miten on mahdollista, että ikuinen ja pyhä Jumala tulee näin lähelle ihmistä? Vastaus: armosta. Nykyaikana tosin ”armoa” kuulee tarjottavan jos minkälaisten syntien verhoksi. Armon sanotaan olevan sitä, että Jumala hyväksyy kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin he ovat. Mutta Raamattu opettaa toisin! Jos ja kun Jumala on ihmiselle armahtava Isä ja lohdutuksen Jumala, Hän ei ole sitä ikään kuin noin vain. Mutta miten sitten? Tarkoittaako tämä sitä, että sinun pitäisi ensin osata muuttua hyväksi ja onnistua tekemään hyviä tekoja, jotta Jumala sitten sinua armahtaisi? Toisin sanoen, onko Hän siis vain onnistuneitten ja hyvien ihmisten Jumala? Ei asia niinkään ole! Nimittäin juuri se, että Hän on armahtava Isä, tarkoittaa, että Hän on Isä niille, jotka tunnustavat olevansa syntisiä ja mahdottomia, ja jotka siis tarvitsevat Hänen armoaan. Samoin se, että Hän on lohdutuksen Jumala, tarkoittaa, että Hän on lohdutuksen Jumala niille, jotka tunnustavat olevansa syntiensä tähden rikki menneitä ja särkyneitä, ja siis tarvitsevat Hänen lohdutustaan.

Jumala asuu korkeudessa ja pyhyydessä. Hän on pyhä ja täydellinen (Matt. 5:48). Hän on tuli, joka polttaa poroksi kaiken synnin ja saastan (vrt. Hepr. 12:29). Hän kyllä armahtaakin syntisen ihmisen, mutta vain ja ainoastaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Mutta juuri tämän pyhän Poikansa Jumala on myös lähettänyt maailmaan, että Hän kantaisi sinun syntisi ja koko maailman synnit. Jeesuksen on taivaallinen Isä antanut poltettavaksi pyhän vihansa tulessa Getsemanen ahdistuksessa, Pilatuksen ruoskien alla, kansan vihan ja pilkan kohteena, sekä lopulta Golgatan ristin tukehduttavassa ja polttavassa tuskassa. Näin Hän on järjestänyt sitä varten, että sinun, syntisen ja kadotuksen ansainneen ihmisen ei tarvitsisi synteinesi joutua ikuiseen tuleen. Ja nyt Kristus Jeesus onkin elämässään kantanut koko maailman kaikkien ihmisten synnit, sekä kärsimyksessään ja kuolemassaan sovittanut ne. Hän on myös noussut ylös kuolleista, että maailmalle – siis sinullekin! – olisi avattu pääsy kuolemasta elämään. Ainoastaan tämän Poikansa tähden mutta juuri Hänen tähtensä voi iankaikkinen ja pyhä Jumala nyt olla syntisille ihmisille armahtava isä ja lohduksen Jumala. Siksi, kun apostoli aloittaa päivän tekstikatkelman, Hän kirjoittaa ensimmäisenä: Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä (2. Kor. 1:3). Vasta sitten hän lausuu, että Jumala on myös laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala.

Jumala lohduttaa…

Epistolasta kuulimme myös, mitä muuta apostoli lohdutuksen Jumalasta kirjoittaa. Sana sanoo, että Jumala lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme (2. Kor. 1:4a). Kun Paavali puhuu tässä ahdistuksista, Hän puhuu erityisesti Kristuksen kärsimyksistä. Hän sanoo: Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme (2. Kor. 1:5a), siis kristittyjen osaksi. Me katsomme tätä asiaa nyt kahdesta näkökulmasta: puhumme ensin seurakunnasta, sitten maailmasta.

…seurakunnan ahdistuksessa

Ensiksi siis, apostoli kirjoittaa tässä paitsi itsestään myös oppilaastaan ja työtoveristaan Timoteuksesta. Nämä miehet olivat yhdessä lähettämässä tätä kirjettä Korintin seurakunnalle. Herran sananpalvelijoina ja paimenina he olivat saaneet kokea monenlaista vaivaa ja ahdistusta opettaessaan synnin ja hajaannuksen vaivaamaa Korintin seurakuntaa. Niin kuin Kristus itsekin oli tullut tähän maailmaan kärsimään syntisten syntejä ja ahdistumaan heidän ahdistuksestaan, niin myös Hänen apostolisten palvelijoidensa osaksi oli nyt tullut kärsiä seurakunnan syntien vuoksi. Tosin toisin kuin Kristuksen piti itse kantaa ihmiskunnan synnit ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24), Paavalin tai Timoteuksen ei tietenkään tarvinnut sellaista tehdä, eivätkä he olisi voineetkaan. Mutta niin kuin lammaspaimenetkaan eivät toimita työtään siistissä, ilmastoidussa toimistossa, vaan joutuvat tekemisiin mudan ja monenlaisen saastan kanssa, niin myös nämä miehet Kristuksen seurakunnan paimenina joutuivat tekemisiin nimenomaan Kristuksen lauman synnin ja saastaisuuden kanssa. Näissä ahdistuksissaan nämä Jumalan miehet tarvitsivat lohdutusta, niin kuin tietysti tarvitsi koko syntinen seurakuntakin.

Mutta Paavalilla ja Timoteuksella oli apu tähän tarpeeseen: heillä oli laupeuden Isän ja kaiken lohdutuksen Jumalan sana, jolla Hän itse lohdutti heitä heidän kaikessa ahdistuksessaan. Mutta katso, miten syvä Jumalan armo ja lohdutus oli: Hän ei antanut sanaansa ainoastaan näiden kahden sananpalvelijan lohdutukseksi, vaan lohdutti heitä sanallaan myös sitä varten, että he puolestaan voisivat sitten lohduttaa koko ahdistuksessa olevaa seurakuntaa. Ja juuri tätä apostoli tarkoittaa, kun Hän sanoo: että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. (2. Kor. 1:4b–c) Vielä Hän kirjoittaa: Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme (2. Kor. 1:6a–c).

Myöskään meidän aikanamme elämä seurakunnassa ei ole vapaa vaivasta ja ahdistuksesta. Ensin on kyllä toki todettava, että koska Kristuksen Kirkko on Hänen hengellinen Ruumiinsa, on se tietyssä mielessä jo sellaisenaan täydellinen ja valmis. Eihän Kristuksessa voi olla mitään epätäydellistä tai puutteellista. Mitäpä kukaan meistä voisi Häneen tai Hänen lahjoihinsa lisätä? Toisaalta samanaikaisesti on kuitenkin myös totta se, että ajallisesta näkökulmasta katsottuna Kirkon kasvuprosessi jatkuu yhä edelleen. Tähän on ainakin kaksi syytä: Ensinnäkin Kirkon kasvuprosessi jatkuu edelleen siksi, että Kristus tahtoo liittää Kirkkoonsa yhä uusia ihmisiä maailmasta, sekä niin kasvattaa Kirkkoaan määrällisesti. Toisaalta Kirkon kasvuprosessi jatkuu edelleen myös siitä syystä, että me, jotka jo olemme saaneet syntimme anteeksi ja tulleet kristityiksi, Kristuksen pyhän kirkkoruumiin jäseniksi, olemme kuitenkin vielä myös syntisiä ja vajaita, sekä monella lailla kasvun tarpeessa. Juuri siksi seurakunnan elämää tässä ajassa leimaavat usein monenlaiset vaivat ja ristiriidat, jopa suoranainen ahdistuskin. Älä sinäkään, rakas kristitty, hämmästy tätä asiaa, saati pety siitä. Tämä kuuluu Kirkon elämään niin kauan, kuin Kirkko elää tässä ajassa. Näin on siksi, että Kirkko on syntisten sairaala. Nimittäin mikä sellainen sairaala olisikaan, jossa ei kukaan tuntisi kipua tai tuskaa, taikka tarvitsisi apua vaivoihinsa? Tai miksi kukaan sellaisessa sairaalassa olisikaan?

Mutta keskeistä tässä on nyt se, että – niin kuin apostoli kirjoittaa – näihin seurakunnan ahdistuksiin on olemassa apu. Herra itse on tämän syntisten sairaalan suuri lääkäri, joka sanansa kautta antaa anteeksiantamuksensa ja apunsa syntisairaitten sairauteen. Hän hoitaa ja lohduttaa alaisinaan toimivia apulaislääkäreitä, sananpalvelijoitaan niin, että he voivat Herransa sanan lääkkeellä sekä tuolla ihanalla kuolemattomuuden lääkkeellä, Kristuksen ruumiin ja veren sakramentilla hoitaa ja lohduttaa koko Herran kansaa.

Koska asia on näin, kehotan jälleen kerran Teitä, Jumalan seurakunta: Rukoilkaa pastorienne puolesta, että he säännöllisesti antaisivat kaiken lohdutuksen Jumalan puhua omille sydämilleen sanassaan, sekä niin myös lohduttaa heitä kaikissa niissä ahdistuksissa, joita heidän oma syntinsä, kuolema ja perkele heidän tielleen tuo, ja jota he myös työssään kohtaavat. Rukoilkaa pastorienne puolesta, että he näin sanalla lohdutettuina voisivat sitten sanalla lohduttaa myös Teitä kaikkia niissä kaikissa ahdistuksissa ja vaivoissa, joita synti, kuolema ja perkele Teidän tiellenne tuo.

…kristittyjen ahdistuksessa maailmassa

Toiseksi, Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina kristittyjen osaksi myös heidän eläessään tämän maailman keskellä. Miksi näin on? Siksi, että Kristus on ottanut heidät yhteyteensä. Ensinnäkin: Palvelija ei ole Herraansa suurempi. Jos ihmiset ovat vainonneet Jeesusta, niin he vainoavat myös heitä, jotka ovat kastetut Herran nimeen ja tunnustavat Hänen nimeään. (Joh. 15:20) Samaan asiaan on olemassa toinenkin näkökulma: Kristuksen kärsimykset tulevat kristittyjen osaksi sen takia, että heidän elämänsä on elämää Kristuksen Ruumiin jäsenenä. Niin kuin Kristuksen ruumista pitkäperjantaina haavoitettiin ja se väkivaltaisesti lävistettiin, niin myös kristityt Kristuksen pyhän kirkkoruumiin jäseninä saavat osakseen monenlaista kärsimystä ja vainoa. Sen vuoksi ylösnoussut Herra aivan samastaa rakkaan Kirkkonsa ja sen jäsenet omaan itseensä, kun Hän sanoo Saulukselle, joka oli matkalla vainoamaan Hänen omiaan: Saul, Saul, miksi vainoat minua? (Ap. t. 9:4)

Kun sinä olet kristitty, saat itsekin varmasti osasi Kristuksen kärsimyksistä. Mutta kun sinä tätä koet, muista silloin, että se on osallisuutta nimenomaan Kristuksen kärsimyksistä. Toisin sanoen se kaikki tulee sinun osaksesi nimenomaan Kristuksen tähden. Kun perkele ja maailma pahoine ihmisineen vainoavat sinua, eivät eivät välttämättä tule edes ajatelleeksi, että vainoavat sinua Herrasi tai Häneen kohdistuvan uskosi tähden. Varmaankin he kohdistavat vihansa juuri sinuun. Älä kuitenkaan ota sitä henkilökohtaisesti. Muista, että syntiesi vuoksi sinä olisit ansainnut paljon enemmänkin, Jumalan vanhurskaan vihan. Mutta muista samalla, että Jeesus Kristus, Jumalan vanhurskas Poika, synnitön Jumala ja ihminen on kantanut sinun kaikki syntisi ja koko syyllisyytesi. Hän on kantanut niiden rangaistuksen, kärsimyksen ja kuoleman. Ja kun sinä olet kastettu ja uskot Häneen, on koko syyllisyytesi poissa, syntisi sovitettu. Toki juuri tämän Kristukselta saamasi anteeksiantamuksen ja uuden elämän vuoksi joudut kärsimään pilkkaa, vainoa, syrjintää, jopa väkivaltaakin. Muista silloin kuitenkin, että se kaikki tulee osaksesi Kristuksen nimen tähden, siksi, että olet yhdessä Hengessä kastettu Hänen ruumiinsa jäseneksi (1. Kor. 12:13). Ja muista vielä sekin, että Hänen omanaan sinun ei tarvitse pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua. Enemmänhän sinun tulisi pelätä Häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. (Matt. 10:28) Mutta juuri tämä Herra itse on kantanut kaiken sen, jolla sinä olet ansainnut helvetin tuomion. Hän on kuollut puolestasi. Kuolemallaan Hän on voittanut sinun syntisi, kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen. Hän on itse astunut alas helvettiin saarnaamaan voittoaan kuolemasta. Älä siis pelkää, vaan katso uskossa kärsimyksen ja kuoleman Voittajaan. Hänessä on sinun iankaikkinen voittosi!

Ja jos nämä Kristuksen kärsimykset tulevat sinulle runsaina, niin samoin myös taivaalliselta Isältäsi saama lohdutus, jonka Hän Kristuksen kautta sinulle antaa, on runsas. Apostoli sanoo oikeastaan, että tämä lohdutus on aivan ylitsevuotava. (2. Kor. 1:5) Miten muuten voisi ollakaan, kun elät Kristuksen Ruumiin jäsenenä? Nimittäin Hänen hengellisen Ruumiinsa jäsenenä sinä olet osallinen kaikesta siitä, mikä Hänen on. Kuten sanottu, tämä tarkoittaa toki osallisuutta Hänen kärsimyksistään. Mutta se tarkoittaa myös osallisuutta siitä evankeliumista, jota Hän Ruumiinsa jäsenille jakaa: Kristus, Ruumiin Pää puhuu sanassaan ja sen saarnassa. Niin Hän ohjaa ja opettaa meitä, jäseniään, ja julistaa meidän syntimme anteeksi. Hän jakaa meille elävän ruumiinsa ja Golgatalla vuodatetun verensä, että me, Hänen jäsenensä, saisimme syntimme anteeksi. Niin Hän ravitsee meitä, ja vahvistaa yhteyttämme pyhään Ruumiiseensa. Eikö tässä ole kaikkein suurin lohdutus? Kristuksessa sinun syntisi on annettu anteeksi! Hänen taivaallinen Isänsä on sinulle armahtava Isä ja lohdutuksen Jumala!

Näin siis sekä kärsimykset että lohdutus tulevat sinun osaksesi sen vuoksi, että olet Kristuksen Ruumiin jäsen. Juuri siksi sen paremmin kristillistä kärsimystä maailmassa kuin Jumalan antamaa lohdutustakaan ei voi irrottaa seurakunnan asiasta. Kristuksen seurakuntaruumiin jäseninä me kärsimme yhdessä. Kristuksen seurakuntaruumiin jäseninä me myös tulemme osallisiksi Jumalan ylenpalttisesta lohdutuksesta yhdessä. Kuulkaamme siksi vielä kerran, mitä apostoli tästä asiasta kirjoittaa: että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. (2. Kor. 1:4b–c) Ja vielä: Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme (2. Kor. 1:6a–c).

Tästä me näemme, millaista elämä kristittynä, Kristuksen sovittamana taivaallisen Isän lapsena on. Se ei ole elämää itselleen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että sinun pitäisi väärällä lailla väheksyä itseäsi. Olethan sinäkin Jumalan luoma ja sellaisena kovin arvokas. Luotuisuuteesi kuuluu tärkeänä osana se, että saat pitää oikealla tavalla itsestäsi huolta. Mutta se, että kristityn elämä ei ole elämää itselleen, tarkoittaa tätä: Jumala on tarkoittanut lahjansa sitä varten, että me palvelisimme niillä Häntä ja toisiamme – niin hyvillä luomisen lahjoilla kuin kärsimyksilläkin. Jos sinä siis kärsit Kristuksen ahdistuksia, älä katso vain kärsimyksiisi. Katso pikemminkin Häneen, jonka tähden nuo kärsimykset sinua kohtaavat. Hän ei ole koettanut välttää kärsimyksiä, vaan on tullut varta vasten ihmiseksi, jotta saisi kärsiä sinun syntiesi ja koko maailman syntien rangaistuksen. Kyllä Kristuskin Golgatan kärsimyksen tulessa kovasti valitti ahdistustaan sydämessään (ks. esim. Ps. 22:2–19). Mutta kuitenkin kun Hän kärsi, Hänen silmiensä edessä oli koko ajan – ei Hänen oma ahdistuksensa, vaan sinun syntiesi anteeksiantamus ja sinun ikuinen elämäsi. Sen tähden Hän kärsi! Ja Hän voitti tuon kärsimyksen. Hän voitti sinun syntisi, kuolemasi, sekä sinua ahdistavan perkeleen.

Tämän Kristuksen ja Hänen täytetyn työnsä tähden sinuakin kutsutaan nyt Jumalan lapseksi. Kristuksen taivaallinen Isä on sinun Isäsi, Hän on laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala juuri sinulle. Etkö sinäkin nyt siis – jos Jumala sallii sinulle kärsimystä Poikansa tähden – katsoisi tämän kärsimyksesi keskellä lähimmäiseesi, jolle sinä voit tulla laupiaaksi veljeksi ja sisareksi, lohduttajaksi kaikessa hänen hädässään ja murheessaan? Tämän meille suokoon laupias ja armollinen Isämme ja lohduttajamme, rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.1.2018.)

Mainokset