1. sunnuntai loppiaisesta (3. vsk), Luuk. 3:15–18, 21–22

Tuli, Pyhä Henki ja tuli

Johdanto

Päivän evankeliumissa pyhä Luukas kirjoittaa tapauksesta, jossa Kristus tuli Johannes Kastajan kastettavaksi Jordan-virralle. Evankelista on kuitenkin tallettanut meille myös ne sanat, jotka Johannes ennen tätä ainutkertaista kastetapahtumaa lausui. Profeetta puhui siitä, mitä Jeesus, tuo kohta tuleva Messias olisi tekevä. Tässä yhteydessä Hän puhui tulesta. Sitten hän puhui myös Pyhästä Hengestä ja tulesta. Tänään keskitymme tarkastelemaan mitä tämä kaikki merkitsee.

Tuli

Ensin kiinnitämme huomion Kastajan sanoihin, jotka hän Jeesuksesta sanoo: Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa. (Luuk. 3:17) Moni teistä varmaankin tuntee viljan puimisen käytäntöjä. Itse tunnen asiaa lähinnä siinä määrin, mitä olen oppinut ihmetellessäni naapurin sedän leikkuupuimuria pellon laidassa, tai lukiessani Koiramäen talossa -kuvakirjaa. Joka tapauksessa me ymmärrämme, että Johannes puhuu tässä tilanteesta, jossa vilja on korjattu pellolta ja sitten puitu. Kysymys on siis siitä, että korjatun vehnän tähkistä on nyt erotettu jyvät aittaan talletettaviksi. Sen sijaan ravinnoksi kelpaamaton puimajäte, jäljelle jääneet oljet ja akanat on voitu erottaa hävitettäväksi. Tämä hävittäminen on määrä toimittaa polttamalla.

Tällä kielikuvalla Johannes viittaa viimeiseen päivään, tuomiopäivään. Tuona päivänä  Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Niille, joita Herra kutsuu lampaikseen, Hän antaa omaksi taivasten valtakunnan. Nuo toiset Hän puolestaan lähettää siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. (Matt. 25:31–32, 34, 41) On huomattava, että siinä missä Herra itse siis puhuu lampaiden ja vuohien erottamisesta, Johannes Kastaja puolestaan puhuu nyt jyvien ja ruumenien – siis akanoiden – erottamisesta. Itse asia on kuitenkin aivan sama: Kerran tulee viimeinen päivä. Tuona päivänä Herra erottaa kaikki ihmiset kahteen joukkoon. Toiset Hän ottaa talteen, niin kuin maanviljelijä kalliit jyvät aittaan. Nämä ihmiset pääsevät ikuiseen elämään, taivasten valtakuntaan. Sen sijaan noiden toisten ihmisten ikuisena päämääränä on sammumaton tuli.

Tämä asia koskee aivan jokaista ihmistä maailmassa, myös sinua. Kukaan ei vältä tätä viimeistä päivää; jokainen joutuu kerran kaikkivaltiaan Herran tuomioistuimen eteen. Ethän sinä silloin ole akanoiden puolella?

Mutta ehkä sinä kysyt: Keitä sitten ovat nuo ihmiset, joita Johannes kutsuu akanoiksi? Vastaus on yksinkertainen. Se on kirjoitettuna Jumalan sanassa. Psalmistan suulla Pyhä Henki lausuu: Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. (Ps. 1) Tässä Jumalan omista tosin käytetään eri kuvausta kuin päivän evankeliumissa: nyt heitä ei kutsutakaan jyviksi, jotka otetaan talteen, vaan puiksi, jotka on istutettu veden ääreen. Mutta tuohon toiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä Pyhä Henki kutsuu nimenomaan akanoiksi. He ovat akanoita, joita tuuli ajaa. Näetkö nyt, mihin perustuu ihmisten erotteleminen näihin kahteen ryhmään? Toiset ovat kuin puita, joilla on juuret. Missä ne juuret ovat? Jumalan sanassa. Toisin sanoen, niin kuin pohjavesi pääsee juurten välityksellä elävöittämään puun rungon, oksat ja lehdet, sekä saamaan aikaan hedelmienkin syntymisen, niin myös Jumala sanansa kautta antaa Hänen sanaansa juurtuneille ihmisille elämänsä, sekä vaikuttaa heissä myös Hengen hedelmien syntymisen. Ja koska näillä ihmisillä on juuret Jumalan sanassa, he eivät maailman kiusausten tuulten keskelläkään horju, vaan pysyvät aina pystyssä. Nuo toiset ihmiset sen sijaan eivät elä Jumalan sanan yhteydessä. Siksi he eivät myöskään voi olla osallisia Jumalan elämästä, jonka Hän tahtoisi sanansa kautta heillekin antaa. He eivät kuule Jumalan tahtoa, vaan toimivat sitä vastaan. Sen vuoksi psalmista kutsuukin heitä ”väärin eläviksi” tai ”jumalattomiksi” (הָרְשָׁעִ֑ים hā-reshā´im). Jumalan muuttumaton ja sanassa ilmoitettu tahto ei heille kelpaa kasvualustaksi. Päinvastoin, he elävät niiden himojen ohjaamina, joita heidän lihallisessa mielessään kulloinkin sattuu esiintymään. Aivan kuin akanat kevyesti lentelevät tuulen mukana sinne tänne, nämäkin ihmiset lentelevät maailman houkutusten ja himojensa mukana tähän nautintoon tai tuohon, tavoittelemaan elämänsä täytettä tästä tai tuosta itse keksitystä elämänparantelukeinosta, ulkonäkönsä muuntelemisesta, sukupuolen valitsemisesta tai vaikka mistä.

Mutta kerran tulee viimeinen päivä. Ja niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. (1. Kor. 3:13) Ehkä sinäkin, rakas kristitty, kauhistut tätä sanaa. Hyvä: kauhistu vain syntejäsi ja lihallisen mielesi turmeltuneisuutta, kun Jumalan erehtymätön sana sen kaiken sinulle osoittaa. Totta onkin, että et ole täyttänyt Jumalan pyhää tahtoa. Siksi sinä kyllä oletkin ansainnut joutua sammumattomaan tuleen. Mutta älä, ystävä hyvä, kuitenkaan jää tämän kauhun valtaan, vaan palaa pikemminkin aina Jumalan sanaan! Tunnusta Jumalan lain sanan äärellä syntisi. Ota sitten vastaan myös evankeliumi Kristuksesta, ja usko kaikki syntisi anteeksi Hänen tähtensä, joka on jo sovittanut sen kaiken. Kuule sitten myös jatkuvasti Jumalan sanaa, lue sitä säännöllisesti kotonasi. Elä koko ajan sanan yhteydessä ja juurru siihen. Niin Herra itse pitää sinut elävän vetensä yhteydessä, juurtuneena elämän lähteen ääreen. Silloin sinä et joudu kuivien akanoiden joukkoon, lentelemään himojesi mukana. Et myöskään viimeisenä päivänä joudu heitettäväksi tuleen. Niille sen sijaan, jotka eivät Jumalan eläväksitekevää evankeliumin sanaa kuule, ei ole muuta loppua kuin iankaikkinen, sammumaton tuli. Näinhän apostoli sanookin: Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. (2. Tess. 1:7b–8)

Pyhä Henki ja tuli

Toiseksi: Päivän evankeliumista me kuulimme myös, miten Johannes Kastaja puhuu toisestakin tulesta. Hän sanoo: Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi, jonka kengänpaulaakaan minä en ole kelvollinen päästämään; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. (Luuk. 3:16b–c) Mitä profeetta näillä merkillisillä sanoilla tarkoittaa? Millä tavalla Kristus kastaa Pyhällä Hengellä? Entä tulella?

Jotta voimme ymmärtää tämän asian oikein, on ensin katsottava, mitä Kristus on ennen tätä kastamistoimintaansa tehnyt. Hän on Jumalan Poika, Jumala ja ihminen, jossa ei ole syntiä (Hepr. 4:15), eikä siis myöskään mitään parannuksen tarvetta. Kuitenkin Hän on tullut parannuksen kasteelle. Hän ei ole tehnyt tätä omien syntiensä vuoksi – eihän sellaisia olekaan! Hän on tullut parannuksen kasteelle ottaakseen päälleen sinun syntivelkasi ja minun, ja tehdäkseen parannusta meidän synneistämme, aivan kuin ne olisivat Hänen syntejään. Nuo synnit – koko maailman syntitaakan! – Hän on kantanut ruumiissansa ristinpuuhun (1. Piet. 2:24). Sinut syntisen Hän on lunastanut kokonaan synneistäsi. Kalliilla sovintoverellään Hän on ostanut sinut turhasta, isiltä peritystä ja syntisestä vaelluksestasi (1. Piet. 1:18–19). Toisin sanoen: Jumalan Poika Jeesus Kristus on tullut Jumalan Karitsaksi, joka ottaa pois maailman synnin (Joh. 1:29). Ja juuri Jumalan täydellisenä uhrikaritsana Hän on suostunut teurastettavaksi ja poltettavaksi ristin uhrialttarilla, kastettavaksi Jumalan vihan tulikasteella (vrt. Luuk. 12:49–50). Tämän kaiken Hän on nyt tehnyt ja kertakaikkisesti loppuun saattanut (vrt. Joh. 19:30). Miksi? Siksi, että sinä et syntiesi tähden joutuisi viimeisenä päivänä poltettavaksi sammumattomassa tulessa, vaan että sinun syntisi olisi anteeksiannettu.

Mutta sitten kun Kristus on täyttänyt tämän lunastustyönsä, on Hän myös alkanut kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Näinhän Johannes oli edeltä sanonut: Minä kastan teidät vedellä, […] hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

Tällä Johannes ei nyt tarkoita sitä, että hänen suorittamansa kaste olisi ollut ainoastaan jokin inhimillinen toimitus tai pelkkä merkki ihmisten tekemästä parannuksesta. Ei niin. Jos tässä Jordanilla annetussa parannuksen kasteessa ei olisi ollut Jumalan työ mukana, ei se olisi myöskään voinut vaikuttaa ihmisissä syntien anteeksisaamista, ja kuitenkin sana toisessa kohdassa nimenomaan sanoo, että Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi. (Mark. 1:4) Mutta Johanneksen kaste oli siinä mielessä vähäisempi kuin Jeesuksen suorittama kaste, että siinä oli kyse vasta Jeesuksen toimintaa valmistavasta työstä. Johanneksen kaste tasoitti ihmisten sydämissä tietä Jeesukselle, joka oli juuri tulossa.

Kristuksen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen Pyhä Henki sitten vuodatettiin koko täyteydessään siten, että Hänestä voidaan tulla osalliseksi joka paikassa, missä vain Jumalan sanaa saarnataan ja pyhää kastetta käytetään. Nyt me kysymme: Missä tämä tapahtui? Missä Pyhä Henki vuodatettiin? Sinä varmasti muistat sen. Niin kuin Kristus oli omilleen luvannut (Luuk. 24:49; Joh. 14:16, 26; 16:7; Ap. t. 1:8), Herra taivaaseen astumisensa jälkeen, ensimmäisenä kristillisenä helluntaina lähetti heidän päälleen Pyhän Hengen. Tästä Pyhä Luukas kirjoittaa: Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. (Ap. t. 2:2–3) Tuliset kielet jakaantuivat, hän sanoo. Ne olivat siis peräisin yhdestä ja samasta juuresta, samasta lähteestä: yksi ja sama Puolustaja, Jumalan Pyhä Henki tuli opetuslasten päälle. Eikä kyse ollut ainoastaan jostakin hetkellisestä hurmostilasta – puhumattakaan juopumuksesta, josta jotkut kyllä opetuslapsia syyttivät (Ap. t. 2:13). Päinvastoin, Luukas kirjoittaa näistä tulisista kielistä, että ne asettuivat heidän itsekunkin päälle. Hän käyttää tässä teonsanaa, joka tarkoittaa paitsi asettumista, myös istuutumista tai jäämistä. Toisin sanoen, kun Herra lähetti Pyhän Hengen taivaasta Kristuksen opetuslasten päälle, Hän tuli heidän luokseen ja päälleen jäädäkseen. Juuri tässä täyttyi historiallisella ja ainutkertaisella tavalla se, mitä Johannes oli edeltä sanonut Kristuksen työstä: hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

Mutta jotta ymmärtäisimme, miten tämä asia liittyy meihin, on meidän vielä lopuksi katsottava, mitä tästä kaikesta seurasi. Kun Pyhä Henki helluntaina vuodatettiin opetuslasten päälle, mitä he alkoivat tehdä? Varmasti muistat, että he alkoivat puhua eri kielillä. Mutta muistatko mitä he puhuivat? Eri kansoista tulleet ihmiset todistivat, että he kuulivat kukin opetuslasten puhuvan heidän omalla kielellään Jumalan suuria tekoja (Ap. t. 2:11). Ja välittömästi tämän jälkeen astui esiin Pietari muiden yhdentoista apostolin kanssa, ja alkoi saarnata (Ap. t. 2:14). Hän saarnasi juutalaisille Jumalan lakia: he olivat syyllistyneet Kristuksen, Jumalan Pojan surmaamiseen (Ap. t. 2:22–23, 36c). Mutta hän saarnasi myös, että Jumala oli herättänyt Poikansa kuolleista (Ap. t. 2:24–36b). Kun Herran apostoli tätä saarnasi, kertoo Luukas: Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?” (Ap. t. 2:37) Jumalan laki osoitti saarnan kuulijoille heidän syntisyytensä ja pahat tekonsa. He tajusivat, että omine avuineen heillä ei olisi muuta loppua kuin ero Jumalasta ja ikuisuus sammumattomassa tulessa, tuossa, jossa Herra polttaa akanat. Pietarin kuulijoissa syntyi tilaus armolle. Mitä apostoli heille vastasi? Missä oli apu? Luukas kirjoittaa: Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Ap. t. 2:38–39) Apu syntiin ja kuolemaan oli pyhässä kasteessa. Oikeastaan nämä apostolin sanat antavat ymmärtää, että ”kun kastetaan Jumalan nimeen, kastetta eivät suorita ihmiset, vaan Jumala itse. Vaikka välikappaleena siis onkin ihmiskäsi, se on silti todella Jumalan oma teko.” (Iso katekismus IV 10; ks. myös IV 35.) Kasteessa Jumala itse antaa syntiselle hänen syntinsä anteeksi sekä Pyhän Hengen lahjan. Siksi kaste on myös pelastuksen lahjoittamisen väline, ”sillä missä on syntien anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus.” (Vähä katekismus VI 6.)

Näin asia on yhä tänäkin päivänä: Kristuksen asettama pyhä kaste on se väline ja se paikka, jossa Hän itse kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Siinä Hän lahjoittaa Pyhän Henkensä. Siinä Hän lahjoittaa Golgatalla saamansa Jumalan vihan tulikasteen hedelmän, syntien anteeksiantamisen. Siinä Hän lahjoittaa vanhurskautensa ja ikuisen elämän Jumalan yhteydessä. Älä siis sinäkään, rakas kristitty, etsi Pyhän Hengen kastetta tai Jumalan tulta muualta kuin kasteestasi, jolla Kristus on sinut kerran kastanut. Siinä Hän on kastanut sinutkin Pyhällä Hengellä ja tulella. Siinä Pyhä Henki on asettunut ja jäänyt sinun päällesi, tullut sydämeesi asumaan. Sinä olet tullut osalliseksi syntien anteeksiantamisesta Kristuksessa, Hänen vanhurskaudestaan ja ikuisesta elämästään. Tämä kasteen lahja on voimassa tänäänkin! Siksi saat kaikissa kiusauksissasi, synneissäsi ja hädässäsi palata aina kasteeseesi, luottaa siinä sinulle lahjoitettuun Kristuksen ansioon ja sanoa: ”Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.” (Iso katekismus IV 45.) Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan! (2. Kor. 9:15). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 7.1.2018.)