4. adventtisunnuntai (3. vsk), Room. 15:8–13

Pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä

Johdanto

Näin adventin aikana olemme saaneet kuulla paljon Kristuksen tulemisesta. Pyhän Raamatun tekstit ovat muistuttaneet meitä siitä, että Jumalan Messias tuli oman kansansa Israelin keskuuteen, heitä pelastamaan. Tänäänkin, neljännen adventtisunnuntain evankeliumissa Jumalan tulinen palvelija ilmoittaa Joosefille: Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä. (Matt. 1:21) Jumala siis lähetti Poikansa maailmaan, että Hän vapahtaisi juuri oman kansansa Israelin heidän synneistänsä. Toisaalta samalla me tiedämme, että Kristus on tullut Vapahtajaksi myös meille, jotka emme syntyperältämme kuulu Israelin heimoon. Nyt päivän epistolan äärellä tarkastelemme molempia näistä asioista, ensiksi Kristuksen tulemista Israelin Vapahtajaksi, sitten toiseksi Hänen tulemistaan myös pakanoiden pelastukseksi. Lopuksi katsomme vielä miten nämä kaksi asiaa suhtautuvat toisiinsa.

Kristus on tullut juutalaisten palvelijaksi

Ensiksi me kuulimme, miten apostoli kirjoittaa: Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi (Room. 15:8a). Toisin sanoen, taivaallinen Isä lähetti Poikansa nimenomaan vanhan liiton omaisuuskansansa, juutalaisten keskuuteen. Kristus ei kuitenkaan tullut ainoastaan elämään juutalaisten keskuudessa. Hän syntyi ihmiseksi, että voisi sovittaa heidän, ihmisten synnit. Ihmisenä Kristuksen oli myös kuuluttava johonkin kansakuntaan ja sukuun. Mutta sen vuoksi, että Hänen oli määrä kantaa Jumalan omaisuuskansan synnit ja vapahtaa heidät niistä, piti Hänen lihan puolesta tulla nimenomaan yhdeksi heistä (Room. 9:5). Kristus syntyikin juutalaisesta naisesta, neitsyt Mariasta. Hän syntyi juutalaiseksi mieheksi.

Ensisijaisesti Kristus lähetettiinkin juuri Israelin huoneen kadonneitten lammasten luo (Matt. 15:24; Ap. t. 3:26). Tätä ympärileikattua kansaansa Hän palveli saarnaamaalla ja opettamalla, heidän keskuudessaan Hän paransi sairaita ja herätti kuolleita. Myös apostolinsa Herra lähetti ensiksi juutalaisen kansan kadonneitten lammasten tykö. Heille heidän oli määrä saarnata Kristusta, jossa taivasten valtakunta oli tullut lähelle. (Matt. 10:6–7) Mutta Kristus ei palvellut kansaansa ainoastaan saarnaamalla tai tunnusteoilla. Kun Hän syntyi ihmiseksi, Hän syntyi Jumalan lain alaiseksi niin kuin muukin juutalainen kansa. Kuitenkin siinä missä kansa ei ollut Herransa lakia täyttänyt, Kristus, ihminen ja Jumala täytti Isänsä pyhän tahdon täydellisesti. Hän täytti sen synnittömässä ja puhtaassa elämässään, viattomassa kärsimyksessään ja kuolemassaan Golgatan ristillä. Hänen piti kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. (Hepr. 2:17) Näin Kristus lunasti vapaaksi Jumalan omaisuuskansan, joka eli lain alaisena. (Gal. 4:4–5a) Vielä Hän perusti Uuden liiton seurakuntansakin nimenomaan Israelin kansan keskuudessa, että Hänen evankeliumiaan julistettaisiin ensin Jerusalemissa ja Juudan kansan keskuudessa (Ap. t. 1:8).

Tällä tavalla Jumalan Poika tuli maailmaan ollakseen Herran Palvelija, jopa kärsivä Palvelija, josta profeetat olivat ennalta puhuneet (ks. esim. Jes. 42:1–4; 52:13ss). Näin Kristus siis myös teki juuri niin kuin apostoli tässä kirjoittaa: Hän tuli ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset (Room. 15:8). Hänessä täyttyivät kaikki ne pyhät lupaukset, jotka Jumala ikuisista ajoista monesti ja monella tapaa oli puhunut Israelin kansan isille profeettojensa kautta (Hepr. 1:1).

Jumala tahtoo pelastaa myös pakanat

Toiseksi kuulimme epistolasta, että apostoli puhuu myös pakanoista. Keitä he ovat? Pakanoiksi kutsutaan tietenkin niitä, jotka syntyperänsä puolesta eivät kuulu Jumalan liiton kansaan, Israeliin. He ovat myös ympärileikkaamattomia, ja siten alun perin vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa (Ef. 2:11–12). Näille pakanakansoille Jumala ei ollut antanut erityistä lupausta. Tosin kyllä Hän oli jo muinoin lupauksessaan Israelin kantaisille viitannut ennalta siihen, että kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat Abrahamin siemenessä siunatuiksi (1. Moos. 12:3b). Itse asiassa Vanha testamentti puhuu valtavan monissa kohdissa siitä, että Jumala tahtoo julistuttaa pelastuksen Kristuksessa aivan kaikille kansoille, myös niille, jotka eivät alun perin kuuluneet Hänen liittonsa kansaan. Mutta alussa tämä lupaus kuitenkin ilmoitettiin vain Israelille, ei pakanoille.

Päivän epistolassa Paavali lainaa neljää Vanhan testamentin kohtaa, jotka koskevat pakanoiden pelastusta. Me keskitymme nyt tarkastelemaan yhtä näistä kohdista. Apostoli kirjoittaa: On oleva Iisain juuriverso ja se pakanoita hallitsemaan nouseva, Häneen pakanat [tulevaisuudessa] toivovat/panevat toivonsa. (Room. 15:12) Nämä sanat Paavali on lainannut profeetta Jesajalle annetusta ilmoituksesta. Mitä Herra näillä sanoilla tahtoo sanoa? Ensinnäkin on huomattava, että Hän puhuu Iisain juuriversosta. Jokainen metsänhoidosta perillä oleva, tai vaikkapa vain pihalla pensaita karsinut ymmärtää mistä tässä on kysymys. Kun puu kaadetaan, siitä jää jäljelle maan alla olevat juuret sekä kanto maan pinnalle. Jos olosuhteet ovat hyvät, puun juurten voima voi synnyttää tuon kannon yhteyteen uuden verson, joista sitten ajallaan kasvaa uusi puu. Alkuperäinen Jesajan hepreankielinen teksti puhuukin tässä nimenomaan Iisain kannosta, josta lähtee tai kasvaa verso. Edelleen se puhuu myös vesasta, joka tulee Iisain juuresta ja kantaa hedelmää. (Jes. 11:1) Kuningas Daavidin isä Iisai saakin tässä nyt edustaa poikansa Daavidin sukua. Aiemmin Jumala oli ilmoittanut, että tämän suvun edustaja rakentaisi huoneen Hänen nimelleen, ja Hän vahvistaisi tämän valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi (2. Sam. 7:13). Nyt kuitenkin oli käyvä niin murheellisesti, että syntiensä tähden Daavidin mahtava suku vietäisiin pakkosiirtolaisuuteen, katkaistaisiin niin kuin suuri puu. Silloin Daavidin jälkeläinen ei enää istuisikaan Israelin kuninkaan valtaistuimella. Suuresta suvusta jäisi jäljelle vain rippeet, niin kuin kanto puusta. Mutta Jumala ei kuitenkaan unohtaisi lupaustaan. Jesajan suulla Hän lupasi, että Iisain muinaisesta kannosta lähtisi verso. Tämä uusi verso olisi tosi Daavid, itse Messias. Tämä verso kantaisi hedelmää. Toisin sanoen Hän olisi ja tekisi kaikkea sitä, mitä Jumala tahtoo. Ja tuona päivänä juuri Hän olisi asettuva seisomaan kansojen lippuna – siis sellaisena, jonka ympärille kansat kerääntyvät niin kuin sotilaat lippunsa ympärille. Juuri Häntä kansat etsisivät. Hänen lepopaikkansa olisi oleva kunnia. (Jes. 11:10) Hän olisi tuona päivänä se, joka nousee hallitsemaan, eikä ainoastaan lihallista Israelia, vaan myös pakanakansoja (Jes. 11:10 LXX; vrt. Room. 15:12).

Kristuksessa on yksi Kirkko

Tämän perusteella me voimme nyt ymmärtää sen, mitä muuta apostoli pakanakansoista epistolassa sanoo. Hän nimittäin kirjoittaa, että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet Jumalaa (Room. 15:9a). Toisin sanoen, eivät ainoastaan ne, jotka kuuluivat Jumalan vanhan liiton omaisuuskansaan, Israeliin, ole tulleet osalliseksi Kristuksen palveluksesta, syntien sovituksesta ja vapahduksesta. Paavali antaa ymmärtää, että myös pakanat ovat tulleet niistä osallisiksi. Siksi myös he ovat nyt ylistäneet Jumalaa. Miten tämä on mahdollista? Vastaus on selvä ja hän sanoo sen: laupeuden tähden. Minkä laupeuden tähden? Jumalan laupeuden tähden. Tämä tarkoittaa: Pakanat eivät olleet millään tavalla ansainneet päästä tähän asemaan. He eivät olleet osallisia Jumalan lupauksen liitosta. Heillä ei ollut Jumalan edessä yhtään mitään. Mutta Jumala antoi suuren hyvyytensä ja ihmisrakkautensa ilmestyä myös heille (Tiit. 3:4). Hän lähetti ainoan Poikansa ihmiseksi, kantamaan paitsi liiton kansan synnin myös aivan koko maailman synnin (Joh. 1:29). Täydellisessä uhrissaan Kristus sovitti myös pakanakansojen koko syntivelan, jotta myös heidät voitaisiin ottaa Jumalan yhteyteen. Ja niin Hän saattoi pelastaa meidätkin, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson – siis pyhän kasteen – ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Tiit. 3:5–7)

Mutta ajattele nyt sitä ihmistä, joka tällä tavalla on sanan ja kasteen kautta tullut osalliseksi tästä pelastuksesta ja uudesta, iankaikkisesta elämästä Jumalan yhteydessä. Mitä sellaisella ihmisellä on vähempää kuin Jumalan vanhan liiton kansalla? Ei mitään! Juuri Messiaassa, joka tuli ympärileikattujen palvelijaksi, ovat myös lihassa ympärileikkaamattomat saaneet Hänen sovitustyönsä hedelmät omikseen, kun heidät on kasteessa liitetty Häneen. Juuri Kristuksessa, joka syntyi Jumalan lain alaiseksi voidakseen lunastaa lain alaiset, juuri Hänessä olemme mekin nyt päässeet lapsen asemaan (Gal. 4:4–5).

Jos mekin nyt siis olemme Kristuksessa, olemme lihallisen Israelin kanssa tulleet osallisiksi Jumalan lupauksista, Hänen elämästään sekä iankaikkisesta perintöosasta taivaassa. Ennen me emme olleet kansa, mutta Kristuksessa me olemme nyt Jumalan kansa (1. Piet. 2:10) Kun me olemme Hänessä, olemme me, jotka ennen olimme kaukana Jumalasta, päässeet lähelle Kristuksen veressä. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden – ihmisen ja Jumalan väliltä, sekä sitten myös pakanoiden ja liiton kansan väliltä. Tämän Hän teki, kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Hän tuli ja julisti rauhaa meille, jotka kaukana olimme, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat; sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla – niin juutalaisilla kuin pakanasyntyisilläkin – pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö. Niin me emme siis enää ole vieraita emmekä muukalaisia, vaan me olemme pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Messiaaseemme Jeesukseen kastettuina ja uskon kautta me siis olemme tulleet osaksi Jumalan hengellistä Israelia. Tämä hengellinen Israel on Kristuksen Kirkko. Niin ei nyt siis Kristuksessa ole mitään erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen, tai muunkaan pakanan välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:12–13; vrt. Gal. 3:28) Sen vuoksi, olivatpa Kirkon jäsenet kootut mistä heimosta tai sukukunnasta tahansa, on Kristuksen Kirkolla kuitenkin aina kaikki ilo ja keskinäinen rauha uskossa. Se on sitä taivaallista iloa ja rauhaa Kristuksessa, jolla Jumala itse omansa täyttää. (Room. 15:13) Messias Jeesus itse on omiensa keskellä kunniassaan ja voimassaan. Siellä, Hänen ”lepopaikassaan”, Hänen läsnäolonsa paikassa mekin saamme levätä. Hän itse ravitsee meidät pyhittävällä läsnäolollaan, sanansa ja alttarinsa sakramentin kautta.

Me saamme nyt siis elää iankaikkisessa valtakunnassa, jonka Kuninkaana on Kristus Jeesus, Hän, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Hän, kaikkien kansojen Kuningas tahtoo käyttää meitä, valittua sukuaan, kuninkaallista papistoaan, pyhää heimoaan ja omaisuuskansaansa. Hän tahtoo käyttää meitä niin, että mekin Hänen papistonaan julistaisimme Hänen jaloja tekojaan, joka on pakanuuden pimeydestä kutsunut meidätkin ihmeelliseen valoonsa. (1. Piet. 2:9) Juuri meidän, pyhän seurakuntansa kautta Hän tahtoo tänäänkin tehdä aivan kaikki kansat – niin juutalaiset kuin syntyperältään pakanatkin! – opetuslapsikseen sanansa ja pyhän kasteen sakramentin kautta (Matt. 28:19–20a).

Silloin niin me kuin yhä uudetkin ihmiset kaukaisista merensaarista (Jes. 42:4) saamme yhdessä riemuita Hänen pyhän kansansa kanssa (Room. 15:10), kuulummehan itsekin tähän uuden liiton kansaan. Jumalan laupeuden tähden me saamme yhdessä veisata kiitosta Hänen nimelleen, joka on meidän pelastuksemme tähden tullut ihmiseksi, annettu alttiiksi meidän syntiemme tähden ja herätetty kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden (Room. 15:9; 4:25). Siksi me sanomme Hänen sanansa mukaan: hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen. (Juud. 25)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.12.2017.)

Mainokset