Valvomisen sunnuntai (2. vsk), Mark. 13:33–37

”Valvokaa!” Mitä se on?

Johdanto

Jeesus sanoo: Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. (Mark. 13:33) Tämän sanottuaan Herra puhuu myös siitä, miten tämän kyseisen ajan tulemiseen pitäisi suhtautua.

Jotta paremmin ymmärtäisimme mistä on kyse, on ensin katsottava mistä ”ajasta” Jeesus tässä puhuu. Vastaus löytyy kohdasta muutamaa jaetta aiemmin. Siellä Herra on juuri sanonut: Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen. (Mark. 13:24–27) Herra puhuu siis viimeisestä päivästä, jolloin Hän, Ihmisen Poika  tulee takaisin kirkkaudessaan. Tämä on ”se aika”, jonka tulemisesta Hän päivän evankeliumissa puhuu. Nyt saamme kuulla, mitä Jeesus tästä asiasta muuta sanoo ja mihin Hän meitä tämän asian äärellä kehottaa.

Herra tulee äkkiarvaamatta

Aluksi on huomattava, mitä Jeesus sanoo tulemuksensa ajankohdasta. Ensin Hän ilmaisee perustavan lähtökohdan: sillä ette tiedä, milloin se aika tulee – tai paremminkin: milloin se aika on (Mark. 13:33b). Kristuksen omat eivät siis tiedä sitä hetkeä, jona heidän Herransa tulee kirkkaudessaan. Paina tämä asia mieleesi! Tässä maailmassa sinäkin saat nimittäin kuulla monenlaisten ”hengenmiesten” väitteitä siitä, minä vuonna tai päivämääränä Jeesus tulee, taikka milloin maailma loppuu. Totta on kyllä se, että nyt on viimeinen aika (1. Joh. 2:18). Tämä maailma ei pysy ikuisesti. Herra Jeesus tulee takaisin. Mutta väitteet Hänen tulemuksensa tarkasta ajankohdasta ovat kuitenkin vääriä ja valheellisia. Hänhän sanoo selvästi: sillä ette tiedä, milloin se aika on.

Toisaalta Jeesus kyllä myös sanoo jotakin siitä tilanteesta, jossa Hän tulee. Hän puhuu vertauksen talon isännästä, joka matkusti muille maille ja jätti talonsa palvelijoidensa hoitoon. Tässä Jeesus puhuu tietenkin itsestään ja omasta paluustaan. Hän sanoo: Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla (Mark. 13:35). Näillä sanoillaan Herra antaa siis ymmärtää, että Hänen tulemisensa tapahtuu yöllä. Hänen palvelijansa eivät kuitenkaan tiedä, tuleeko Hän iltamyöhällä, siis ensimmäisen yövartion aikaan, vai ehkä yösydännä, toisen yövartion aikaan. He eivät myöskään tiedä, tuleeko Herra kukonlaulun aikaan, siis kolmannella yövartiolla, vaiko ehkä varhain aamulla, neljännen yövartion aikaan. Joka tapauksessa Hän siis tulee yöllä. Tätä ei nyt kuitenkaan pidä ymmärtää viittauksena Jeesuksen tulemiseen jonakin tiettynä vuorokauden aikana. Onhan nimittäin ensinnäkin selvää, että jos Herra tulisi silloin kun meillä Suomessa on yö, saattaisi toisella puolella maapalloa olla samaan aikaan päivä, ja päinvastoin. Herran tulemisessa yöllä on kyse tästä: Ensinnäkin, niin kuin ihmiset yöllä nukkuvat, eivätkä siksi ole tietoisia ympärillään tapahtuvista asioista, samoin myös Ihmisen Pojan tulo tapahtuu hetkenä, jona ihmiset eivät luule sen tapahtuvan (Matt. 24:44). Jeesus lisääkin heti perään, että Hän tulee äkkiarvaamatta tai yhtäkkiä (ἐξαίφνης – Mark. 13:36). Toiseksi, Jeesuksen tuleminen yöllä voinee tarkoittaa myös sitä, että Hän tulee aikana, jona maailmanaika on pimentynyt eikä mitään valoa enää näytä olevan.

Kristillinen valvominen ja luomisen lahjat

Kun Jeesuksen omat nyt elävät tällaisessa tilanteessa, Herra antaa heille kehotuksen: valvokaa. Tarkoittaako tämä sitä, että kristittyjen tulisi pyrkiä yölläkin pysyttelemään hereillä? Tämänkin suuntaisesti asia on kyllä joskus ymmärretty. Kirkon historiassa monet, esimerkiksi luostareihin tai erämaan yksinäisyyteen paenneet munkit ovat pyrkineet välttämään nukkumista, tai ainakin heräämään öisin tietyin väliajoin, että voisivat käyttää mahdollisimman paljon aikaa rukoukseen ja mietiskelyyn. Mutta miten on? Eikö Jumala, kaiken Luoja, ole itse asettanut tähän maailmaan myös päivän ja yön vaihtelun (1. Moos. 1:4–5)? On toki! Kyllä Hän on siis myös tarkoittanut, että me ihmiset, jotka Hän on luonut ja asettanut tämän maailman keskelle, myös lepäisimme työstämme päivän päätteeksi ja nukkuisimme yöllä. Lisäksi Hän on antanut meille vielä erityisen lepopäivänkin kerran viikossa. Ei Jeesuskaan siis tässä tarkoita sitä, että kun sinä olet kristitty, et saisi nukkua öitäsi rauhassa ja hyvällä omallatunnolla. Niin kuin kuulimme, ei Hänen sanansa tarkoita sitä, että Hänen tulonsa välttämättä tapahtuisi silloin, kun meidän aikavyöhykkeellämme kello näyttää yön tunteja. Ei siis myöskään se valvominen, josta Herra tässä puhuu, ole Hänen luomistyöhönsä liittyvää levon tarvetta vastaan!

Tätä asiaa on kuitenkin syytä katsoa myös toisesta näkökulmasta: Joku saattaa nimittäin ajatella, että koska nyt siis on Jumalan tahdon mukaista pitää huolta levosta ja omasta hyvinvoinnista, ei kristitynkään oikeastaan tarvitsisi pitää huolta Jumalan sanan kuulemisesta tai rukouksesta. Tällaista ajatusta tulevat vielä säestämään nykyaikaiset trendit, jotka ohjaavat kansaa keskittämään aikansa ja varansa milloin ”hyggeilyyn”, siis elämän hidastamiseen ja lepäilyyn ylellisesti sisustetussa kodissa, herkullisten tarjoiluiden ja valioviinien äärellä. Joskus taas maailman trendit ohjaavat ihmisiä pakkomielteiseen ja narsistiseen oman kehonsa ”tuunaamiseen” kuntosaliohjelmien orjana. Jossakin vielä rohkaistaan pitämään itsestään huolta mindfulness-harjoitusten avulla, jotka kyllä lupaavat mielen täyteyttä, mutta jotka todellisuudessa johtavat harjoittajansa buddhalaiseen mielen tyhjyyteen, suoranaiseen mielestä irtautumiseen – siis mielettömyyteen.

On tietenkin selvää, että kristittyinä meidän tulee hylätä itämaisiin uskontoihin perustuvat hoitomenetelmät Jumalan luomistahdon ja Hänen sanansa vastaisina. Mutta toisaalta on aivan oikein ja hyvää, että me kiitämme ja ylistämme Jumalaa Hänen antamastaan elämästä, ruumiimme hyvinvoinnista ja terveydestä, hyvästä ruoasta ja juomasta, kauniista ja turvallisesta kodista, myös lepohetkistä. Näitä kaikkia me saamme hyvällä omallatunnolla harrastaa ja niistä iloita. Sanoohan sana: Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella. (1. Tim. 4:4–5)

Mutta monelle näistä lahjoista nauttiminen tulee tärkeämmäksi kuin lahjojen antaja ja se siunaus, jonka Hän tahtoisi niille antaa. Silloin unohtuu se, että keskeistä näiden lahjojen vastaanottamisessa on nimenomaan kiitollisuus niiden antajalle, sekä niiden pyhittäminen Jumalan sanalla ja rukouksella. Juuri siksi, että Jumala tahtoo pyhän sanansa ja rukouksen olevan meidän elämämme keskeisiä asioita, Hän on käskenyt meitä pyhittämään lepopäivänkin – ei siis ainoastaan lepäilemään sohvalla tiettynä viikonpäivänä, vaan nimenomaan pitämään Jumalan sanan ja sen saarnan pyhänä, sekä sitä mielellämme kuulemaan ja oppimaan (Vähä katekismus I 5–6). Itse asiassa Jumala tahtoo, että me aivan joka päiväkin tällä tavalla kuulisimme ja harjoittaisimme Hänen sanaansa, sekä ylistäisimme ja rukoilisimme Häntä (Iso katekismus I 84–85). Ja jos sinä yölläkin satut heräämään, miten voisitkaan paremmin käyttää tuota hiljaista aikaa kuin lukien sanaa ja rukoillen? Sanoohan psalmistakin: Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. (Ps. 4:5)

Siellä missä jokaisen päivän pyhittäminen Jumalan sanalla unohtuu, siellä on myös vaarana unohtaa se tosiasia, että Ihmisen Pojan paluu on vääjäämätön. Silloin Herran palvelijat alkavat keskittää ajatuksensa ainoastaan ajallisiin asioihin, ja lakkaavat odottamasta Herraansa. Heistä tulee hengellisesti tylsistyneitä ja välinpitämättömiä, jopa aivan elottomia. Siksi he sen sijaan, että saisivat osakseen Herran armon ja Hänen pelastuksensa lahjat, vetävätkin päälleen Jumalan vihan. Vaikka Kristus on sovittanut heidänkin koko syntivelan, he joutuvat epäuskossaan kuulemaan viimeisenä päivänä Hänen suustaan sanat: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät. (Mark. 7:23) Ja siksi heillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin joutua siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. (Matt. 25:41). Rakas ystävä, eihän sinulle vain käy niin?

Millaisesta valvomisesta Jeesus puhuu?

Jotta yhdellekään Jeesuksen omalle ei kävisi niin, Hän siis kehottaa: Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. Ensin Herra sanoo: Olkaa varuillanne. Tarkkaan ottaen sana kuuluu: ”katsokaa” tai ”nähkää” (βλέπετε). Sana voidaan kyllä myös kääntää näin: ”ottakaa huomioon” tai ”tarkatkaa”, tai juuri ”olkaa varuillanne”. Toiseksi Herra sanoo: valvokaa. Tämä teonsana (ἀγρυπνέω) viittaa ihmisiin, jotka viettävät yönsä ulkosalla, valvoen jotakin tarkasti. Sana voitaisiin kääntää myös ilmaisuin ”pysykää hereillä” tai ”olkaa valppaina”. Tässä välissä meidän suomalaiseen raamatunkäännökseemme on liitetty vielä kehotus: ja rukoilkaa. Nämä sanat löytyvät ainoastaan joistakin Raamatun käsikirjoituksista, mutta oli miten oli, asia on tietenkin aivan oikea: rukous kuuluu kristilliseen valvomiseen. Edelleen Herra sanoo vielä: Valvokaa siis (Mark. 13:35). Vielä lopuksi Hän painottaa uudelleen: valvokaa (Mark. 13:37). Tässä Hän käyttää eri teonsanaa kuin edellä, joskin tämä sana (γρηγορέω) tarkoittaa miltei samaa kuin edellinenkin: se merkitsee valvomista, valveilla tai hereillä olemista, taikka varuillaan olemista.

Nuorempana sain palvella turvallisuusalan yrityksessä. Vartijan työssä monet tunnit kuluivat yksin valvomossa ja kiinteistöjen tarkastuskierroksilla. Täytyy myöntää, että joskus aikuista miestäkin jännitti, kun ei tiennyt mikä pääkaupungin ydinkeskustan tai Itä-Helsingin yön pimeyden keskellä odottaa. Silti kierrokset piti tehdä, jännitys piti voittaa. Jonkun oli oltava valmiina siltä varalta, että jotakin yllättävää tapahtuu.

Tällaisessa vartijalta vaadittavassa valppaudessa on jotakin samaa kuin siinä valvomisessa, johon Jeesus meitä kristittyjä kehottaa. Vartijat joutuvat tekemään työtään monesti juuri yöllä, siis silloin kun on pimeää, kun suurin osa ihmisistä nukkuu ja jotkut vielä koettavat pimeän turvin tehdä laittomuuksiaan. Samalla tavoin myös tämä viimeinen aikamme juuri ennen Herramme Kristuksen paluuta on kovin pimeä ja pahuutta täynnä. Suurin osa ihmisistä on myös joutunut hengellisen yön pimeyteen ja vaipunut syvään uneen. Sellaisen pimeyden keskellä Herra antaa meidän kristittyjen tehtäväksi valvoa ja odottaa.

Mutta toisaalta se valvominen, johon Jeesus meitä kehottaa, on myös monin tavoin erilaista kuin tavallisen paikallisvartijan valvominen. Ensiksi se on erilaista tietenkin siksi, että se tapahtuma, jota me kristityt valvoen odotamme, on vielä paljon suurempi, järkyttävämpi ja kertakaikkisempi, kuin vaikkapa murtovarkaan tai väkivallantekijöiden toimet yön pimeydessä. Se tapahtuma muuttaa kaiken. Maailmankaikkeuden järjestykset muutetaan, aurinko ja kuu pimenevät, tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät (Mark. 13:24–25). Maailman pimeys joutuu väistymään, kun maailmankaikkeuden Herra ja Kuningas Kristus salaman leimahduksen tavoin ilmestyy niin, että kaikkien silmät saavat nähdä hänet, kun Hän tulee pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella (Matt. 24:27; Ilm. 1:7; Mark. 13:26).

Mutta tämä kristillinen valvominen eroaa tavallisen vartijan valvomisesta vielä ainakin kahdella muullakin tavalla. Evankeliumi lohduttaa meitä, maailman pimeydessä valvovia, ja ilmoittaa: Aivan toisin kuin tavallinen yövartija, me pimeyden keskellä elävät kristityt tiedämme mitä me odotamme ilmestyväksi. Meidän odotuksemme kohteena on Herramme Jeesus itse, se hetki, jona Hän tulee meidän luoksemme. Se hetki on toki valtavan järkyttäväkin, mutta samalla meille, jotka uskomme Häneen, se on vapautuksen hetki. Sinä päivänä me, Kristukseen kastetut ja uskovat, saamme tulla Hänen tuomioistuimensa eteen ja kuulla: me olemme Hänen taivaallisen Isänsä siunatut, me saamme omistaa Hänen valtakuntansa (Matt. 25:34). Kun me nyt siis vielä valvoen odotamme sitä päivää, ei meidän tarvitse pelätä, vaan saamme rohkaista itsemme ja nostaa päämme, sillä meidän vapautuksemme on lähellä (Luuk. 21:28).

Toinen evankeliumin lohdutus löytyy siitä, keille Herramme nämä sanansa osoittaa. Hänen käyttämänsä käskymuodot – Olkaa varuillanne, olkaa valppaina, valvokaa – ovat monikon toisessa persoonassa. Toisin sanoen, Jeesus puhuu uskovilleen yhdessä. Totta kai Herran sanat koskevat jokaista kristittyä erikseenkin, mutta myös ja nimenomaan heitä kaikkia yhdessä. Tämä tarkoittaa, että kenenkään Herran oman ei tarvitse ainoastaan ypöyksin tai omin voimineen yrittää olla varuillaan tai valppaana. Kristus ei ole kutsunut sinua elämään kristityn elämää yksinäsi. Pikemminkin juuri se, että sinä olet kastettu Häneen (Room. 6:3; Gal. 3:27), tarkoittaa, että olet osa Hänen pyhää seurakuntaansa, sitä kristillistä sotajoukkoa, jonka voittoisa päällikkö Hän itse on. Tässä sotajoukossaan Hän itse varustaa sinut yhdessä kaikkien omiensa kanssa. Tätä Kirkko-armeijaansa Hän itse johtaa ja antaa sille voiman pysyä hereillä ja valvoa myös silloin, kun vihollinen valmistautuu hyökkäykseen ja lopunajallinen pimeys on laskeutunut vartioasemien ylle. Evankeliuminsa sanassa ja sen saarnassa, synninpäästön sanoissa, sekä pyhän ruumiinsa ja verensä sakramentissa Kristus varustaa sinut koko muun seurakuntansa kanssa niin, että sinä pysyt kaikkien Hänen omiensa kanssa valveilla, odottaessamme Hänen ilmestystään (vrt. 1. Kor. 1:7). Tätä evankeliuminsa varustavaa työtä Hän tekee myös veljien keskinäisessä rohkaisussa: Jos sinä olet vaarassa väsyä odotukseen ja nukahtaa, Kristus itse kehottaa ja rohkaisee sinua toisten omiensa, sinun rakkaiden veljiesi ja sisariesi välityksellä, kun he jakavat Hänen sanaansa sinulle. Ja jos joku meistä vainon tähden joutuisi erilleen seurakunnasta, Kristus ja Hänen seurakuntansa kuitenkin rukoilevat hänen puolestaan, että hän pahana päivänäkin voisi tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuaan pysyä pystyssä (Ef. 6:13). Ihana evankeliumi on siis se, että odottaessamme Kristuksen paluuta, saamme valvoa yhdessä, Hänen varustamana ja johtamana sotajoukkona. Siksi ei olekaan sattumaa, että kun Pyhä Henki Heprealaiskirjeessä puhuu seurakunnan jumalanpalveluskokoontumisen tärkeydestä, Hän liittää tämän asian nimenomaan Herran päivän tulemiseen: älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hepr. 10:25)

Lopuksi

Rakkaat ystävät! Tänään Herra muistuttaa meitä sanassaan: Kohta jotakin aivan ratkaisevan merkittävää on tapahtumassa, jotakin, mihin ei missään tapauksessa saa suhtautua välinpitämättömästi. Hän, Jumalan Poika ja Ihmisen Poika Kristus Jeesus tulee takaisin kirkkaudessaan. Tämä on varmasti totta. Mutta vaikka se on totta ja tapahtuu vääjäämättä, maailma meidän ympärillämme kuitenkin elää välinpitämättömänä Jumalan sanasta ja Hänen tahdostaan. Monet elävät lihallisten himojensa mukaan, monet ovat nukahtaneet hengellisesti. Juuri tällaisen pimeän yön keskellä on meidän, Kristuksessa pelastettujen nyt pysyttävä hereillä, valppaasti odotettava Herramme paluuta ja valmistauduttava siihen. Kokoontukaamme siis säännöllisesti yhdessä Hänen sanansa kuuloon, tänne, missä Herra itse vahvistaa meitä taivaallisen taisteluvarustuksen kantamisessa, sekä antaa voiman odottaa Häntä pimeydenkin keskellä. Meidän Vapahtajamme Jeesus Kristus tulee pian. Siksi tämän kaiken meille suokoon armossaan Hän, joka elää ja hallitsee yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa, yhdessä jumaluudessa, nyt ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.11.2017.)

Mainokset