Uskonpuhdistuksen muistopäivä (2. vsk), Room. 5:1–11

Vanhurskauttaminen!

Johdanto

Uskonpuhdistuksen muistopäivän kunniaksi keskitymme tänään siihen asiaan, joka on koko uskonpuhdistuksen keskuksessa. Puhumme vanhurskauttamisesta. Juuri tästä asiasta meille puhui myös päivän pyhä epistola. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. (Room. 5:1–2)

Tässä saarnassa on neljä lyhyttä osaa. Ensin pohdimme mitä tarkoittaa olla vanhurskas ja kuka sellainen on. Toiseksi puhumme siitä, mitä vanhurskauttaminen on. Kolmanneksi katsomme mitä vanhurskauttaminen ei ole. Neljänneksi lausutaan vielä sananen vanhurskauttamisen hedelmistä.

Kuka on vanhurskas?

Ensiksi siis puhumme sanasta ”vanhurskas”. Tämä sana ei ole kaikille nykyihmisille kovin helposti ymmärrettävä, eipä ehkä edes monelle nykyajan kristityllekään. Mitä sillä tarkoitetaan? ”Vanhurskas” (δίκαιος) on laatusana, joka tarkoittaa hurskasta, lakia kunnioittavaa, oikeudenmukaista tai oikeaa.

Mutta kuka sellainen on? Kuka on vanhurskas? Raamattu ilmoittaa, että Jumala itse on vanhurskas. Jumala on oikea, oman oikeutensa mukainen, oikeamielinen, oikeudessaan vakaa ja uskollinen (ks. esim. Ps. 7:10; 11:7; 145:17). Tämä onkin koko vanhurskauttamisopin lähtökohta.

Mutta entä ihminen sitten? Voiko ihminen olla vanhurskas? Vastaus riippuu siitä, millaista vanhurskautta tarkoitetaan. Sanaa ”vanhurskaus” voidaan nimittäin käyttää useissa eri merkityksissä. Tässä mainitsen niistä kaksi: Yhtäältä voidaan puhua ulkonaisesta ja yhteiskunnallisesta vanhurskaudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että joku elää yhteiskunnallisesti hyväksyttyä elämää ja välttää pahan tekemistä. Ihmisen mahdollista olla tällä tavalla vanhurskas, ja moni onkin. Toisaalta voidaan puhua myös uskonvanhurskaudesta tai kristillisestä vanhurskaudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala lukee ihmisen itselleen kelpaavaksi, mahdolliseksi olemaan yhteydessään, uskon kautta. Päivän epistolassa vanhurskaudesta puhutaan nimenomaan tässä jälkimmäisessä merkityksessä. Siinä puhutaan siis vanhurskaudesta Jumalan edessä, toisin sanoen juuri kristillisestä vanhurskaudesta. Voiko ihminen olla vanhurskas tällä tavalla, siis Jumalan edessä? Voi kyllä, mutta aivan eri syistä, kuin minkä perusteella hän voi olla vanhurskas maallisessa mielessä. Näin on siksi, että lankeemuksen tähden me kaikki olemme joutuneet erilleen Jumalan yhteydestä. Sellaisina me olemme itsessämme kaikkea muuta kuin vanhurskaita. Sanan todistus meistä kuuluu: Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23).

Tästä seuraakin se kysymys, joka on aivan kristillisen uskon keskuksessa: miten me syntiset ja epävanhurskaat ihmiset voimme päästä vanhurskaan Jumalan yhteyteen ja myös elää Hänen yhteydessään? Toisin sanoen: miten ihminen vanhurskautetaan? Juuri tämä on kristinopin pääkohta (Ap. IV 2). Tämän opinkohdan varassa koko kristillinen usko seisoo – tai toisaalta sen hylkäämisen myötä myös kaatuu. Juuri siksi Martti Luther ja hänen työtoverinsa pitivät niin tarkkaa huolta vanhurskauttamisopin oikeasta opettamisesta. Juuri siksi kysymys vanhurskauttamisesta – vaikka sana itsessään saattaa kuulostaa vanhahtavalta – on edelleen kaikkea muuta kuin aikansa elänyt. Ja juuri siksi me myös nyt toiseksi katsomme, mitä vanhurskauttaminen Jumalan edessä on.

Mitä vanhurskauttaminen on?

Pyhän Raamattu ja luterilainen tunnustus opettavat, että vanhurskaus, siis oikeamieliselle ja vanhurskaalle Jumalalle kelpaaminen on lahja. Se on jotakin, mikä ei ihmisille maksa mitään. Ihmiset ”vanhurskautetaan ilmaiseksi” (gratis iustificentur, CA IV 1). Jumalan näkökulmasta vanhurskauttaminen ei kuitenkaan tapahdu ”ilmaiseksi”. Jumalahan on olemukseltaan pyhä ja vanhurskas. Hän ei koskaan muutu tai voi kieltää itseään (vrt. 2. Tim. 2:13). Ihmiset puolestaan ovat syntisiä, eivätkä voi itseään muuksi muuttaa. Jumalan pyhyys taas vaatii, että syntisen on kuoltava synnin tähden – onhan synnin palkka kuolema (Room. 6:23). Sen vuoksi, jos syntisten on mieli saada Jumalalle kelpaaminen lahjaksi, on toisen maksettava heidän syntinsä lunastushinta heidän puolestaan. Mutta tässä meillä onkin ihana evankeliumi: Ihmiset vanhurskautetaan ilmaiseksi ”Kristuksen tähden” (CA IV 2). Jumala näet on lähettänyt Poikansa Kristuksen maailmaan, että Hän kuolemallaan maksaisi synnin palkan ja niin antaisi hyvityksen koko maailman kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Tämän kaiken Hän onkin nyt tehnyt loppuun asti! Siksi juuri Kristuksen tähden sinulle – itsessäsi syntiselle – annetaan synnit anteeksi ja sinut otetaan Jumalan armoon. Juuri synti on se tekijä, joka estää ihmisen pääsyn Jumalan yhteyteen ja elämään Hänen yhteydessään. Siksi nimenomaan ”Syntien anteeksiantamuksen saavuttaminen tietää vanhurskautusta. Sanotaanhan: (Ps. 32:1) ’Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksiannetut.’” (Ap. IV 76) Samaan asiaan liittyen luterilainen tunnustuksemme opettaa:

Kurjan syntisen vanhurskauttaminen Jumalan edessä merkitsee absoluutiota, sitä, että hänet julistetaan vapaaksi kaikista synneistään ja ansaitsemastaan kadotustuomiosta ja että hänet otetaan Jumalan lapseksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Tätä emme lainkaan ansaitse emmekä ole sen arvoisia. Tämä ei perustu siihen mitä me aikaisemmin, samanaikaisesti tai myöhemmin teemme, vaan pelkästään armoon, yksin meidän Herramme Kristuksen ansioon, täydelliseen kuuliaisuuteen, katkeraan kärsimykseen ja kuolemaan sekä hänen ylösnousemukseensa. Hänen kuuliaisuutensa luetaan meille vanhurskaudeksi. (FC SD III 9)

Kristus on siis historiallisesti, varmasti ja riittävästi lunastanut meidät syntiset synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, valmistanut meille pelastuksen. Mutta miten me sitten voimme saada tämän historiallisen pelastustyön hyödyn itsellemme, lahjaksi? Toisin sanoen, miten me voimme saada syntien anteeksiantamisen, Jumalan armon ja vanhurskauden? Vastaus on selvä: Uskon kautta. Ihanalla tavalla tunnustuskirjamme aivan jankuttavat tätä asiaa: Kristuksen lunastustyön hyöty omistetaan omaksi uskon kautta (vrt. Ap. IV 314). Tunnustus selittää: ”Me saamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskomalla Kristukseen, emme rakkauden tähden tai tekojen tähden, jos kohta uskoa seuraakin rakkaus. Meidät siis vanhurskautetaan yksin uskosta, vanhurskautus käsitettynä niin, että se tarkoittaa tulemista jumalattomasta vanhurskaaksi eli uudestisyntymistä.” (Ap. IV 77–78) Edelleen tunnustus sanoo: ”Me siis saavutamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskolla, kun sydämessämme rohkaistumme luottamaan Kristuksen tähden luvattuun laupeuteen.” (Ap. IV 80) Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun uskosi olisi jokin hyvä teko tai hyve, joka vaikuttaisi vanhurskauttamisen Jumalan edessä. Pikemminkin usko vanhurskauttaa, sillä se ”tarttuu evankeliumin lupaukseen ja siten ottaa omakseen Kristuksen ansion. Kristuksen ansio täytyy näet uskolla saada meidän omaksemme, jos kerran meidän on määrä sen varassa tulla vanhurskaiksi.” (FC SD III 13)

Tällä tavalla Jumala, vanhurskas ja oikeamielinen Tuomari siis vapauttaa meidät syntivelastamme ja kaikesta syyllisyydestä, ja antaa meidän kaikki syntimme anteeksi. Hän ei tee tätä siksi, että meissä olisi jotakin syyttömyyttäkin. Päinvastoin Hän vanhurskauttaa syntiset ja syylliset. Hän lukee meidät vanhurskaiksi toisen henkilön, nimittäin Kristuksen täydellisen vanhurskauden tähden, siis Hänen Jumalan lakiin kohdistuvan täydellisen kuuliaisuutensa tähden, Hänen syyttömän kärsimyksensä ja uhrikuolemansa tähden. Kun Jumala näin vanhurskauttaa meidät, Hän antaa meille syntimme anteeksi sekä myös lukee meille Kristuksen täydellisen vanhurskauden. (Ap. IV 305)

Oikea opetus vanhurskauttamisesta voidaan siis tiivistää kolmeen pääkohtaan:

  1. Kristus ja Hänen lunastustyönsä on ihmisen vanhurskauttamisen perusta.
  2. Jumala vanhurskauttaa ihmiset ilmaiseksi, armosta.
  3. Ihmiset ottavat Jumalan vanhurskauden ja kaikki sen siunaukset vastaan yksin uskon kautta Kristukseen.

Ehkä jonkun mielestä tämä kaikki kuulostaa liian monimutkaiselta tai jäykältä. Tässä ei kuitenkaan ole kyse mistään viisastelusta saati pyrkimyksestä päteä teologisella oppineisuudella. Pikemminkin ensiksi, tätä vanhurskauttamisoppia on opetettava tinkimättömästi, koska se on Jumalan sanassaan ilmoittama opetus siitä, miten me syntiset voimme pelastua. Mikäli tästä opista pidetään kiinni, annetaan Kristukselle kaikki se kunnia ihmisten vanhurskauttamisesta, joka Hänelle kuuluukin. Toisaalta, jos Kristuksen ei anneta olla syntisten ainoa Vapahtaja ja heidän ainoa vanhurskautensa, Hänelle kuuluva kunnia tullaan silloin antaneeksi jollekin sellaiselle, joka ei voi vanhurskautta hankkia, ja jolle kunnia vanhurskauttamisesta ei siksi myöskään kuulu. Toiseksi, tästä vanhurskauttamisopista ei voida tinkiä, sillä vain se voi tuoda syntisille ihmisille ja kauhistuneille omilletunnoille lohdutuksen. Silloin kun koko vanhurskauttamisen annetaan levätä yksin Kristuksen varassa – niin kuin se yksin Hänen varassaan onkin! –, voi syntinsä tunteva ihminen aina olla turvallisella mielellä: Joka tunnustaa ja hylkää rikkomuksensa, se saa armon (Sananl. 28:13). Rakas ystävä! Sinäkin saat lankeemuksistasi huolimatta varmasti uskoa, että Kristuksen tähden sinutkin ”otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen” sinun kaikesta synnistäsi (CA IV 2). Kaikki on valmista! Mikä voisi olla tämän suurempi evankeliumi ja lohdutus?

Mitä vanhurskauttaminen ei ole?

Kolmanneksi puhumme siitä, mitä vanhurskauttaminen ei ole. Jos ja kun ihmiset siis vanhurskautetaan yksin Jumalan armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden, tarkoittaa tämä kääntäen sitä, että ihmiset ”eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin” (CA IV 1). Toisin sanoen, sinäkään et voi vaikuttaa Jumalalle kelpaamiseesi tai pelastukseesi millään omalla tekemiselläsi.

Tämä kristillinen opetus on vastaan kaikkea ihmisten järjen mukaista opetusta sekä lain oppia, joka nousee lihallisen ihmisen mielestä, ja jota myös monissa kristillisissä piireissäkin Jumalan sanaa vastaan opetetaan. On nimittäin monia kirkkokuntia, joissa halutaan nähdä, että ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa omaan pelastukseensa, ja että hänen on jopa aivan välttämätöntä pyrkiä tekemään niin. Jossakin esimerkiksi aivan oikein painotetaan kyllä sitä, että Jumala on luonut ihmiset hyviksi. Samalla kuitenkin ikään kuin ”unohdetaan” se, että koko ihmiskunta on myös langennut syntiin. Ja kun tämä unohdetaan, käsitellään ihmisen mahdollisuuksia tehdä hyvää aivan kuin hän yhä edelleen olisi alkuperäisessä synnittömässä tilassaan. Jossakin toisaalla kyllä tunnustetaan, että ihminen on langennut syntiin, mutta tämän lankeemuksen vaikutuksia ihmiseen ei tahdota nähdä niin kertakaikkisina kuin ne oikeasti ovat. Siksi joku ehkä sanookin: ”Kyllä me ihmiset toki olemme syntisiä, mutta kai meissä nyt kuitenkin on vielä ainakin jokin pieni jumalallisuuden ’kipinä’, mahdollisuus tehdä Jumalan mielen mukaisia ja Hänelle kelpaavia tekoja.” Siksi ajatellaan, että kristitty kyllä tarvitsee Jumalan armoa, mutta että tämän lisäksi hänen pitää itsekin tehdä hyvää voidakseen pelastua.

Oikea ja raamatullinen opetus ihmisen syntisyydestä on kuitenkin tämä: ”Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset […] syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina”. Tämän lankeemuksen seurauksena ihminen elää luonnostaan tuomion alla ja iankaikkisen kuoleman perillisenä.(CA II 1–2) Apostolikin kirjoittaa, että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. (Room. 8:7–8) Sen vuoksi lankeemuksen jälkeen ei luonnollisella ihmisellä yksinkertaisesti ole mitään halua alistua Jumalan tahtoon. Myös silloin, kun ihminen on tullut kristityksi, hänessä vielä tämän elämän aikana on vanha lihakin jäljellä. Tästä lihallisesta ja vanhasta ihmisestään hän ei voi omin voimin päästä eroon, niin kuin Paavali huudahtaakin: Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! jne. (Room. 7:24–25) Siksi kukaan ei koskaan omista lähtökohdistaan voi tehdä Jumalan mielen mukaisia tekoja, saati teoillaan ansaita – tai edes alkaa ansaita – Jumalalle kelpaamista.

Totta kai ajallisissa asioissa luonnollinen ihminenkin voi tehdä monenlaista hyvää. Hän voi vaikkapa toimia yhteiskunnan tai puutteessa olevien parhaaksi. Kuitenkaan Jumalan edessä hän ei näillä teoillaan voi koskaan parantaa asemiaan. Hänen parhaimmatkin tekonsa ovat Jumalan edessä pelkkää syntiä ja saastaa. Näin on siksi, että kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä. (Room. 14:23; vrt. Jes. 64:6)

Mikäli ihmiselle Jumalan sanan vastaisella tavalla jätetään pienikin mahdollisuus osallistua omaan vanhurskauttamiseensa, tuodaan silloin Kristuksen rinnalle tai jopa tilalle toisia ”vapahtajia”. Näin Kristukselta riistetään se kunnia ihmisten vanhurskauttamisesta, joka yksin Hänelle kuuluu. (Vrt. Ap. IV 25–28) Lisäksi, jos ihmiselle jätetään pienikin mahdollisuus osallistua vanhurskauttamiseensa, riistetään myös syntisiltä ihmisiltä ja kauhistuneilta omiltatunnoilta lohdutus. Jos nimittäin pienikin osa sinun vanhurskauttamisestasi on sinun omien mahdollisuuksiesi varassa, et sinä, syntisi tunteva ihminen voi koskaan olla varma siitä, että kelpaat Jumalalle ja että olet pelastettu. Et voi koskaan tietää, milloin olisit tehnyt riittävästi hyvää – eikä ihme, sillä Raamattu ei aseta tekoja pelastuksen ehdoksi! Tällaisella tiellä et voi koskaan olla varma vanhurskauttamisestasi tai pelastuksestasi. Tämä väärä oppi jättääkin seuraajansa aina kauheaan epävarmuuteen, suoranaiseen epätoivoon ja kauhun valtaan (Ap. IV 20–21, 38). Mikä voisi olla kauheampaa lakihenkisyyttä? Tästä luterilainen tunnustus varoittaa monin sanoin (ks. esim. Ap. IV 3). Tunnustus painottaa jatkuvasti, että Kristuksen tähden kristityllä on pelastusvarmuus. Koska nimittäin vanhurskauttaminen ei riipu ihmisen teoista, vaan perustuu Kristuksen täydelliseen kuuliaisuuteen ja otetaan uskossa vastaan, pelastuksesta voidaan olla ja myös täytyy voida olla täysin varmoja. Lutherin työtoveri, Philipp Melanchthon kirjoittaa seuraavasti:

Kaikki tämä on niin päivänselvää ja ilmeistä, että täytyy ihmetellä, millaisia raivopäitä vastustajamme oikein ovat, kun pitävät asiaa epävarmana. Todistus on täysin sitova: kun kerran meitä ei Jumalan edessä vanhurskauteta lain nojalla, vaan lupauksen nojalla, perustuu vanhurskautus välttämättä juuri uskoon. Mitä voidaan esittää tätä todistusta vastaan, jollei tahdota tehdä tyhjäksi koko evankeliumia ja hylätä Kristusta? Kristuksen kunnia tulee kirkkaammaksi, kun opetamme, että häneen on turvattava välimiehenä ja sovittajana. Hurskaat omattunnot näkevät, että tässä opissa heille tarjotaan runsas lohdutus, he kun saavat uskoa ja pitää varmana asiana sitä, että meillä on leppynyt Isä Kristuksen tähden, ei meidän itse osoittamamme vanhurskauden tähden, ja että Kristus auttaa meitä silti lakiakin täyttämään. (Ap. IV 298–299)

Vanhurskauttamisen hedelmät

Neljänneksi ja viimeiseksi: Kun ihminen uskon kautta saa syntinsä anteeksi ja hänet julistetaan vanhurskaaksi, syntyy hänessä myös uusi ihminen, joka ”elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä” (Vähä katekismus IV 12), ja siis myös jo tämän elämän aikana alkaa tehdä Jumalalle kelpaavia, Hänen mielensä mukaisia tekoja. Tämän valtavan ja iankaikkisen lahjan sinäkin, rakas kristitty, olet jo kerran Jumalalta saanut Hänen sanansa ja kasteen kautta. Pysy siis tästäkin eteenpäin Hänen armonsa välineiden osallisuudessa. Niin sinä pysyt osallisena Kristuksen vanhurskaudesta ja Jumalalle kelpaamisesta. Ja kun sinulla on tämä valtava lahja, elä sitten myös saamasi kutsumuksen arvon mukaan. Tee mielelläsi kaikkea sitä hyvää, mitä Herra sanassaan kehottaa. Ja siinä, missä sinun hyvät tekosi vielä tämän elämäsi aikana ovat vajaita, turvaa aina uskossa Kristukseen. Hän on sovittanut kaikki syntisi ristillään. Hän on sinun täydellinen vanhurskautesi ja varma Vapahtajasi! Hänelle on kunnia ja valta aina ja ikuisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 5.11.2017. Saarnan valmistuksessa on käytetty apuna Robert D. Preusin yleistajuista, luterilaisten tunnustuskirjojen opetukseen johdattavaa teosta ”Getting Into the Theology of Concord. A Study of the Book of Concord.” Saint Louis: Concordia Publishing House. 1977. Tämä erinomainen ja kaikille suositeltava kirjanen on saatavana myös suomenkielisenä käännöksenä: ”Sisälle tunnustukseen. Lyhyt johdanto luterilaisiin tunnustuskirjoihin ja niiden teologiaan.” Helsinki: Concordia ry. 2017.)

Lyhenteet:

Ap. – Augsburgin tunnustuksen puolustus.

CA – Augsburgin tunnustus.

FC SD – Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys.

Mainokset