19. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 1. Joh. 2:15–17

Älkää rakastako maailmaa

Johdanto

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. (1. Joh. 2:15a) Näin Pyhä Henki apostoli Johanneksen suulla lausuu seurakunnalle. Tänään me tarkastelemme näitä pyhiä sanoja. Ensimmäiseksi katsomme mitä Herra sanalla ”maailma” tarkoittaa. Toiseksi tarkastelemme mitä Hän sanoo rakastamisesta. Kolmanneksi puhumme vielä siitä, mikä on katoavaa, mikä taas pysyvää. Nyt matkaan!

Maailma?

Ensiksi siis katsomme, mistä ”maailmasta” Pyhä Henki tässä puhuu, kun Hän sanoo: Älkää rakastako maailmaa. Uuden testamentin alkukielen, kreikan sana ”maailma” (κόσμος) voi tarkoittaa monia eri asioita. Ensisijaisesti se merkitsee kauneutta, järjestystä, järjestettyä maailmankaikkeutta tai maailmaa enkelien ja ihmisten muodostamana kokonaisuutena. Edelleen se merkitsee sitä maailmaa tai maanpiiriä, jossa ihmiset asuvat, taikka aineellista maailmaa rikkauksineen. Toisin sanoen, tässä merkityksessä sana tarkoittaa maailmaa sellaisena, kuin miksi Jumala on sen luonut. Hän on luonut sen sangen hyväksi! (1. Moos. 1:31)

Mutta toisaalta tällä sanalla ”maailma” voidaan tarkoittaa myös muuta. Sillä voidaan tarkoittaa jumalatonta, Jumalan vastaista ja pahan vallassa olevaa maailmaa. Tässä merkityksessä sana ”maailma” viittaa siis siihen maailmaan, joka kyllä alun perin on Jumalan hyväksi luoma, mutta joka sitten on Aadamin ja Eevan lankeemuksen myötä joutunut surkeaan langenneisuuden tilaan ja pahan valtaan, toisin sanoen ”tämän maailman ruhtinaan” (Joh. 12:31) valtaan (vrt. 1. Joh. 5:19).

Kun apostoli Johannes nyt sanoo Älkää rakastako maailmaa, hän puhuu maailmasta nimenomaan tässä jälkimmäisessä, negatiivisessa merkityksessä. Hän puhuu langenneesta maailmasta.

Maailman rakkaus ja Isän rakkaus

Toiseksi kuulimme sanan puhuvan rakastamisesta. Se puhuu oikeastaan kahdenlaisesta rakkaudesta. Yksi näistä on sitä rakkautta, joka kohdistuu maailmaan ja sen asioihin. Toinen puolestaan on sitä rakkautta, jolla taivaallinen Isä rakastaa.

Maailman rakkaus kohdistuu siis siihen, mitä maailmassa on. Mutta mitä maailmassa sitten on? Apostoli mainitsee tässä kolme asiaa. Hän mainitsee lihan himon, silmäin pyynnön ja elämän korskeuden. Katsokaamme nyt jokaista näistä erikseen.

Kun sana puhuu lihan himosta (ἡ ἐπιθυμία τῆς σαρκός), se puhuu tietenkin pahasta, negatiivisesta asiasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisen ruumiillinen elämä tai ruumiilliset tarpeet sinänsä olisivat jotakin pahaa. Nämähän perustuvat Jumalan hyvään luomistyöhön ja siihen kauniiseen järjestykseen, jonka Hän viisaudessaan on maailmaan luonut. Lihan himolla sana tarkoittaa tässä pikemminkin niitä himoja, joita ihmisen langenneesta sydämestä nousee (Mark. 7:21). Ne ovat himoja, joita ihminen langenneisuudessaan sitten myös helposti lietsoo ja joiden valtaan hän voi myös antautua. Ensiksi tällaiset lihan himot tulevat siis esiin ajatuksen tasolla. Ehkä sinäkin tiedät, millaista se on. Lihallinen mielesi ja ruumiisi haluavat ja himoitsevat jotakin. Ne eivät tahtoisi välittää siitä, että kaikkivaltias Jumala tahtoo olla sinulle rakastava taivaallinen Isä, johon saat kaikessa turvautua, jota saat kaikessa hädässäsi huutaa avuksi, ja joka siis myös mielellään kuulee kaikki sinun rukouksesi. Vanha lihasi ei välitä siitä, että kaikkivaltias Jumala tahtoo olla sinulle Isä, jolta sinä saat rukoilla jokapäiväistä leipää, siis kaikkia niitä elämäsi ja ruumiisi tarpeita, joita tarvitset ja jotka Hän mielellään myös tahtoo sinulle antaa (Matt. 6:11). Mutta kun lihallinen mielesi ei välitä Jumalasta ja Hänen hyvästä tahdostaan, se rikkoo ensimmäisen käskyn ja toisenkin. Tästä seuraa sitten helposti ja toiseksi se, että lihallinen himosi pyrkii myös tekojen tasolle. Kun sinä et nimittäin luota siihen, että Jumala tahtoo antaa sinulle ”vaatteet ja kengät, ruoan tai juoman, kodin ja konnun, puolison ja lapset, pellot, karjan ja kaiken omaisuuden” (Vähä katekismus, usko, ensimmäinen uskonkohta, 2), et myöskään rukouksessa pyydä tätä kaikkea Jumalalta. Epäuskossasi koetat hankkia tätä kaikkea itsellesi omine neuvoinesi, Jumalan jokapäiväisen leivän lupauksen ohi. Tällainen voi tarkoittaa keskittymistä ruumiin nautintoihin ja niiden tyydyttämiseen juuri silloin kuin liha vaatii, riippumatta siitä, mikä näissä asioissa on Jumalan tahdon mukaista. Alkuun tällaista varmaankin tapahtuu lähinnä yksityiselämässä, ikään kuin salassa muilta. Mutta lopulta ihminen, joka antautuu lihansa himoille, alkaa toimia himojensa mukaan myös ihmissuhteissaan. Näin hän tulee saastuttaneeksi paitsi itsensä myös lähimmäisensä (vrt. 1. Kor. 6:16, 18). Tällä tavalla hän epäuskossaan rikkoo siis ensimmäisen käskyn, mutta sitten aivan käytännössä usein myös kuudennen käskyn, joka sanoo: Älä tee huorin, seitsemännen, joka kuuluu: Älä varasta, sekä yhdeksännen ja kymmenennen, jotka kieltävät himoitsemasta lähimmäisen omaisuutta tai mitään, mikä on hänen omaansa.

Toiseksi maailman rakkaus kohdistuu siihen, mitä Henki tässä kutsuu sanoilla silmäin pyyntö – tai ”silmien himo” (ἡ ἐπιθυμία τῶν ὀφθαλμῶν), niin kuin sanat voitaisiin tarkemmin kääntää. Tämä silmien himo kohdistuu tietenkin kaikkeen siihen, mitä lihallinen ihminen silmillään himoitsee: siihen naiseen tai mieheen, jota Jumala ei ole antanut sinulle omaksi aviopuolisoksesi (vrt. Matt. 5:28) – näit hänet sitten luonnossa tai harmittomilta vaikuttavissa Instagram-kuvissa – taikka tavaraan tai toisen ihmisen omaisuuteen. Ehkä sinäkin tiedät, millaista tämä on. Jälleen on siis kyse ainakin kuudennen, seitsemännen, tai yhdeksännen ja kymmenennen käskyn rikkomisesta. Mutta Herra tarkoittaa silmien himolla muutakin. Hän tarkoittaa lihallisen mielesi vaatimusta nähdä omilla silmilläsi jumalallisia asioita, merkkejä ja ihmeitä, jotta niiden perusteella voisit myös uskoa Jumalaan (vrt. Joh. 2:18; 4:48; 6:30; 20:25). Tällainen himo nähdä tulee sinulle helposti uskon esteeksi. Uskohan nimittäin luottaa ja panee turvansa nimenomaan siihen, mitä silmät eivät näe (Hepr. 11:1). Mutta sinun lihallinen ihmisesi ei halua vaeltaa uskossa, vaan näkemisessä, mieluiten nyt aivan heti (vrt. 2. Kor. 5:7). Näin sinä et pane toivoasi Jumalaan ja Hänen sanansa ilmoitukseen, vaan silmiesi todistukseen. Tällä tavalla sinä rikot taas ensimmäisen käskyn ja kolmannenkin, joka käskee sinua pitämään Jumalan sanan pyhänä, sekä sitä mielelläsi kuulemaan ja oppimaan.

Vielä kolmas asia, johon maailman rakkaus kohdistuu on elämän korskeus. Tarkemmin sanottuna nämä sanat (ἡ ἀλαζονεία τοῦ βίου) viittaavat sellaiseen kerskailuun, ylvästelyyn, rehentelyyn tai mahtailuun, jolle ei ole mitään perustetta ja joka siksi on aivan tyhjää teeskentelyä. Eikö maailma ole aivan täynnään tällaista ylpeilyä, joka tähtää ainoastaan ihmisen itsensä korottamiseen? Sellainen on ensimmäisen käskyn rikkomista, epäjumalanpalvelusta, turvaahan ihminen tällä tavalla kaikessa ainoastaan itseensä ja oletettuun erinomaisuuteensa, ei yksin Jumalaan. Tällainen johtaa usein myös viidennen käskyn rikkomiseen, joka sanoo: Älä tapa. Lihallinen ihminenhän välittää ainoastaan itsestään ja omasta kunniastaan, ja jättää siksi auttamatta tai tukematta lähimmäistään kaikissa elämän tarpeissa.

Tähän asti olemme nyt puhuneet maailman rakkaudesta. Emme kuitenkaan saa unohtaa, että sana puhuu tässä myös toisesta rakkaudesta. Sitä kutsutaan Isän rakkaudeksi. Tässä on pieni selitys paikallaan. Sanoilla ”Isän rakkaus” voidaan nimittäin tarkoittaa Isän rakkautta lasta kohtaan, mutta myös sitä, että lapsi rakastaa Isää. Kummasta tässä on kysymys, vai onko ehkä molemmista? Mahdollisesti sana viittaa tässä molempiinkin. Ensisijaisesti kyse on kuitenkin siitä rakkaudesta, jolla Isä rakastaa lastaan, siis rakkaudesta, joka on ”Isästä” (vrt. 1. Joh. 2:16b).

On siis olemassa nämä kaksi rakkautta: yhtäältä on maailman rakkaus maailmassa olevia asioita kohtaan, ja toisaalta on Isän rakkaus lapsiaan kohtaan. Näiden välillä ei ole mitään välimaastoa. Toisin sanoen, jos sinä rakastat langennutta maailmaa sekä sen himoja ja korskeutta, et voi elää Isän rakkaudessa. Et siis voi saada osaksesi sitä rakkautta, jolla Kristuksen Isä tahtoisi sinua rakastaa. (Vrt. Joh. 14:23) Et siis myöskään voi pelastua. Näin Herra itsekin tässä sanoo: Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh. 2:15b) Toisaalta ja kääntäen, jos joku elää Isän rakkaudesta, hän ei voi rakastaa maailmaa ja sen himoja ja korskeutta. Näin on siksi, että – niin kuin Jeesus sanoo – Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. (Matt. 6:24) Pyhä Henki puhuu aivan samasta asiasta, kun Hän Jaakobin suulla sanoo: Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. (Jaak. 4:4)

Kuka siis rakastaa maailmaa? Vastaus on selvä: luonnostaan jokainen ihminen rakastaa vain maailmaa. Ehkä joku kysyy myös: kuka sitten voi rakastaa Jumalaa? Vastaus tähänkin kysymykseen on tuskallisen selvä: Kukaan, joka on maailmasta – siis luonnollisessa, lihallisessa tilassaan – ei voi rakastaa Isää, eihän Jumala edes ole hänen isänsä! (Vrt. Job 14:4; 25:4; Ps. 51:7) Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, joka on ensin tullut osalliseksi siitä rakkaudesta, jota Jumala itse on Pojassaan Kristuksessa osoittanut maailmalle (vrt. Joh. 3:16). Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Tämä koskee sinuakin, rakas ystävä! Jo silloin, kun sinä vielä elit synnissä ja Jumalan vastaisuudessa, Jumalan Poika Kristus oli tullut ihmiseksi, täyttämään koko lain juuri sinunkin puolestasi ja sovittamaan sinun kaikki syntisi kärsimyksessään ja kuolemassaan. Siinä ilmestyi meille – juuri sinullekin! – Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9) Jumalaa voi rakastaa vain sellainen ihminen, joka on Jumalan sanan ja kasteen kautta saanut uudestisyntymisen lahjan (Tiit. 3:5; 1. Piet. 1:23), ja on saanut uskossa omistaa Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden koko ansion itselleen. Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, jolla Kristuksen täytetyn työn tähden on Hänen taivaallinen Isänsä omana taivaallisena Isänään. Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, joka sitten myös jatkuvasti elää Kristuksen omana ja Hänen elämänyhteydessään – toisin sanoen antaa vanhan ja lihallisen ihmisensä parannuksessa yhä uudelleen hukkua Kristuksen kasteeseen. Kun sinä, kastettu ja uskova ihminen nyt elät Hänen kauttansa ja Hänen rakkaudessaan, Hän itse vaikuttaa sinussa rakkautta Jumalaa sekä myös lähimmäisiäsi kohtaan.

Katoavat ja pysyvät asiat

Pyhä Henki siis kehottaa seurakuntaa olemaan rakastamasta maailmaa. Kun Hän näin tekee, painottaa Hän vielä kolmanneksi: Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. (1. Joh. 2:17) Maailma katoaa, Hän sanoo – tai ”maailma on katoamassa” (καὶ ὁ κόσμος παράγεται). Toisin sanoen, syntiinlankeemuksen tähden koko luomakunta on joutunut turmeluksen orjuuteen ja katoavaisuuden alle (Room. 8:19–23). Koska maailma nyt siis katoaa, katoaa tietenkin myös siihen kuuluva lihallinen himo. On kuin Hän sanoisi: ”Älkää rakkaat ystävät, Kristuksen kalliisti ostamat (1. Piet. 1:18–19), kiinnittäkö sydäntänne siihen, mitä tämä maailma ja lihallinen ihmisenne pitää tavoiteltavana. Tämä kaikki katoaa, katoaa aivan pian. Se on jo nyt katoamassa!”

Mutta Hän myös jatkaa tästä: mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. Pyhä Henki puhuu tässä ihmisestä, joka jatkuvasti tekee Jumalan tahdon, toisin sanoen ihmisestä, joka elää ja toimii Jumalan tahdon mukaan. Keitä sellaiset ihmiset ovat? Niitä, jotka elävät uskossa Kristukseen. Kun ihminen näet saa syntinsä anteeksi ja Pyhä Henki synnyttää hänet uudesti, alkaa hän sisällisen ihmisensä puolesta ilolla yhtyä Jumalan lakiin (Room. 7:22). Toisin sanoen hän alkaa tehdä kaikkea sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista. Sitten kun ihminen on synnistä vapautettu ja hän on tullut Jumalan palvelijaksi, on hänen hedelmänsä pyhitys, siis Jumalan tahdon mukainen elämä (Room. 6:22). Siksi keskeistä tässä on yksinkertaisesti usko Kristukseen ainoana syntien sovittajana. Tässä uskossa sinulla on iankaikkinen elämä, sillä tämä usko ottaa vastaan Kristuksen, joka on itse Elämä (Joh. 14:6). Tämän uskon hedelmänä nousee ja sen todisteena sitten myös on kaikki kristillinen ja Jumalan mielen mukainen elämäkin. Se on Jumalan omaa työtä sinussa, uskovassa ja pelastetussa, joka olet osallinen iankaikkisesta elämästä Kristuksessa. Sen vuoksi sana sanoo, että se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iankaikkisesti.

Yhteenveto

Lopuksi: Pyhä Henki siis saarnaa seurakunnalle Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Kehottaako Hän tässä meitä halveksimaan maailmaa sellaisena, kuin miksi Jumala sen on luonut? Ei! Pikemminkin Hän kehottaa meitä olemaan rakastamatta maailmaa, joka lankeemuksen tähden on katoamassa. Entä kehottaako Pyhä Henki tässä meitä lähtemään pois maailmasta? Ei Hän kehota meitä lähtemään pois Jumalan luoman ja langenneenkaan maailman keskeltä (vrt. Joh. 17:15). Pikemminkin Hän kehottaa meitä olemaan rakastamatta tätä maailmaa. Hän varoittaa meitä kiinnittämästä sydämiämme siihen. Sen sijaan Pyhä Henki kehottaa meitä pysymään Jumalan sanassa, joka tuo meille Isän rakkauden, Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen, ja myös pitää meidät Kristuksen elämän yhteydessä. Tämä maailma on kyllä katoamassa, mutta Kristuksen elämä ei koskaan katoa, sillä se on ikuista elämää. Pysyköön siis meissä se Jumalan pyhä ja eläväksi tekevä sana, jonka me olemme alusta asti kuulleet. Nimittäin: Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. (1. Joh. 2:24–25) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 15.10.2017.)

Mainokset