20. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 2. Kor. 1:18–22

Jumalan sana on yhtenäinen, selvä ja varma

Erilaisia näkemyksiä uskonpuhdistuksesta

Tämän kuun lopussa on kulunut 500 vuotta uskonpuhdistuksen alkamisesta. Juhlavuosi on kirvoittanut monien kristittyjen kielet ilmaisemaan näkemyksiä siitä, mitä uskonpuhdistuksesta pitäisi ajatella.

Jossakin on sanottu, että on itse asiassa tahditonta puhua uskon ”puhdistamisesta”. Ajatus lienee, että tällainen sanankäyttö pahoittaa helposti esimerkiksi roomalaiskatolisten mielen. Antaahan se ymmärtää, että heidän uskonsa ei ollut aivan puhdas ja vaati siksi erityistä puhdistamista. Sen vuoksi pitäisi kuulemma käyttää sivistyneemmältä kuulostavaa sanaa ”reformaatio”, joka tarkoittaa uudelleen muotoilemista. Tähän me luterilaiset voisimme vastata, että molemmat näistä sanoista ovat aivan mahdollisia, kunhan ne vain ymmärretään oikein. Keskeisintä ei näet ole se, millä nimellä Martti Lutherin ja hänen työtoveriensa työtä kutsutaan. Pääasia on, että saamme kuulla mitä he todella opettivat, ja sitten myös oppia tästä.

Jossakin on edelleen ehdotettu, että uskonpuhdistus oli itse asiassa kauhea tragedia, sillä sen johdosta yksi ja yhtenäinen paavin kirkko hajaantui useaan osaan. Sanotaan, että Luther ja hänen työtoverinsa itse asiassa syyllistyivät kirkon hajottamiseen. Tästä hajaannuksesta luterilaisten ja muiden protestanttien pitäisi nyt kuulemma tehdä parannus. Sen vuoksi tämän juhlavuoden pääteemaksi on joissakin yhteyksissä haluttu asettaa katumus ja suostuminen takaisin siihen kirkolliseen yhteyteen, joka 1500-luvulla siis ikään kuin rikottiin. Tähän meidän luterilaisten tulee vastata näin: On toki totta, että uskonpuhdistuksen – tai reformaation – seurauksena evankelisten seurakuntien ja Rooman välinen kirkollinen yhteys katkesi. On kuitenkin todettava, että Luther tai hänen työtoverinsa eivät halunneet hajottaa kirkkoa tai sen ykseyttä. He ymmärsivät, että Kristuksen Kirkon ykseys on muutakin kuin näkyvä yhteys, sellainen, että kaikki kristityt muodollisesti kuuluvat saman kirkko-organisaation sateenvarjon alle. He ymmärsivät, että Kirkon todellinen ykseys perustuu Jumalan sanaan ja sen saarnaamiseen sellaisena kuin sana on ihmisille ilmoitettu. Uskonpuhdistajat eivät halunneet hajottaa kirkkoa. Pikemminkin juuri siksi, että he halusivat säilyttää kirkon ykseyden, he katsoivat myös välttämättömäksi osoittaa – joskus tiukkaankin sävyyn –, että paavin kirkossa tämä ykseys oli jo rikottu, kun puhtaasta Jumalan sanan saarnasta oli luovuttu ja sanan rinnalle tuotu ihmisoppeja. Oikean ja raamatullisen uskon opettamiseen olisi pitänyt palata, jotta ykseyskin olisi voinut eheytyä. Kun tätä ei Rooman kirkossa kuitenkaan tahdottu hyväksyä, oli monien seurakuntien pakko Jumalan sanan ja raamatullisen uskon tähden jatkaa elämäänsä paavilaisten säädöksistä huolimatta. Voidaan siis todeta, että kirkon ykseyden hajottajia olivat siis oikestaan ne, jotka eivät halunneet tehdä parannusta siitä, että olivat luopuneet Jumalan sanasta, saati suostua korjaamaan opetustaan sanan mukaiseksi. Uskonpuhdistajien työ siis oikeastaan vain toi esiin tämän luopumuksen ja hajaannuksen, joka oli ollut totta jo ennen heitä.

Tämän päivän pyhä epistola johdattaa meidät juuri tämän asian äärelle. Kysymys on Jumalan sanasta, sen yhtenäisyydestä, selvyydestä ja varmuudesta.

Apostolinen sana on yhtenäinen ja jumalallinen

Pyhässä Hengessä apostoli kirjoittaa: Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole ”on” ja ”ei.” (2. Kor. 1:18) Tarkemmin ottaen teksti voitaisiin kääntää näin: Mutta Jumala on uskollinen, että sanamme teille ei ole ”kyllä” ja ”ei”. Mitä tämä merkitsee? Ensinnäkin tämä tarkoittaa sitä, että apostolin tehtävänä on käyttää sanaa ja siten välittää sanoma Jumalan seurakunnalle. Seurakunnan tai yksittäisen kristitynkään elämän keskuksessa ei siis ole sisäinen kokemus tai tunne, ei myöskään aktiivinen toiminta, palvelusmenot, eipä edes rukous tai ylistäminenkään. Seurakunnan ja yksittäisen kristityn hengellisen elämän keskuksessa on apostolien seurakunnalle välittämä sana. Sana on kaiken kristillisen elämän alkulähde ja perusta.

Toiseksi tämä evankeliumin kohta tarkoittaa sitä, että apostolin tehtävänä ei ole puhua mitä tahansa sanoja. Hänen tehtävänsä ei siis ole puhua sillä tavalla, että hänen puheensa voisi tarkoittaa yhtä mutta tarvittaessa myös toista. Hänen tehtävänsä ei ole puhua myöskään niin, että kuulija saisi ymmärtää hänen puheensa miten hänelle itselleen milloinkin sopii. Apostoli kuvaa tätä asiaa viittaamalla ilmaisuihin ”kyllä” ja ”ei”. Ilmaisut ”kyllä” ja ”ei” kuuluvat mihin tahansa kieleen ja ovat tietenkin ymmärrettävät missä tahansa kulttuurissa. Missä tahansa näiden sanojen merkitys on myös toisilleen vastakkainen. Toki eri kulttuureissa voi olla erilaisia tapoja käyttää näitä sanoja. Esimerkiksi japanissa ei ole tavatonta, että kun tahdotaan kieltäytyä jostakin asiasta, saatetaankin käyttää myöntävää ilmaisua, mutta tehdä se sillä tavalla, että kuulija (ainakin toivottavasti) ymmärtää kieltäytymisen. Mutta lopulta myös japanissa ja kaikissa kulttuureissa selvä ”ei” tarkoittaa ”ei”, ja selvä ”kyllä” on ”kyllä”. Nyt siis se sana, joka apostoleille on annettu saarnattavaksi, ei ole eikä voi olla sisäisesti ristiriitainen, niin kuin myöskään ”ei” ei voi tarkoittaa ”kyllä” tai päinvastoin. Apostolinen sana on yksi ja yhtenäinen. Apostolinen sana on selvä. Siitä voi ymmärtää, mitä se sanoo. Asia on juuri niin kuin Paavali muutamaa jaetta aiemmin kirjoittaakin: Sillä eihän siinä, mitä teille kirjoitamme, ole muuta, kuin mikä siinä on luettavana ja minkä te myös ymmärrätte; ja minä toivon teidän loppuun asti ymmärtävän (2. Kor. 1:13).

Kolmanneksi nämä epistolan sanat tarkoittavat, että apostolin seurakunnalle välittämä sana ei ole apostolin itsensä sanaa tai hänen omia ajatuksiaan. Hän kyllä käyttää ilmaisua sanamme teille ei ole ”kyllä” ja ”ei”. Hän toisin sanoen puhuu apostolien sanasta. Mutta tämä apostolien sana onkin heidän ulkopuoleltaan tullutta sanaa, joka on sitten heille uskottu jaettavaksi. Tämä asia on niin varma, että Paavali vetoaa tässä itseensä Jumalaan, kun hän sanoo Mutta Jumala sen takaa, tai Mutta Jumala on uskollinen, että sanamme teille ei ole ”kyllä” ja ”ei”. Apostolilla voi olla näin suuri varmuus tästä asiasta, sillä se sana, joka hänelle ja muille apostoleille on uskottu, on Jumalalta itseltään tullut. Se on Jumalan henkäyttämä (θεόπνευστος – 2. Tim. 3:16) jumalallinen sana, Jumalan oma sana. Tässä viitataan ensinnäkin siihen sanaan, jonka Paavali ja muut apostolit olivat Pyhän Hengen inspiraation kautta saaneet ja jonka he kirjoittivat niissä kirjeissään, jotka sitten tallennettiin pyhään Raamattuun. Lisäksi sanalla voidaan toki viitata myös apostolien suulliseen saarnaan seurakuntien jumalanpalveluksissa sekä muuhun suulliseen julistukseen ja opetukseen. Tästä apostoli puhuukin seuraavaksi.

Apostolinen sana tuo Kristuksen ihmisten keskelle

Hän sanoo: Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet, ei tullut ollakseen ”on” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”on.” (2. Kor. 1:19) Apostolit ovat siis paitsi kirjoittaneet Jumalalta saamansa sanan Raamattuun, he ovat myös suullisesti saarnanneet Jumalan sanan seurakunnan keskellä. Mikä tämän sanan sisältö on? Hän sanoo: Sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme teidän keskellänne saarnanneet. Huomaa, että Jumalan sanan saarna ei siis ole ainoastaan opetusta Jumalasta tai hänen tahdostaan. Pikemminkin sanan saarnassa on kysymys Jumalan Pojan, Kristuksen Jeesuksen saarnaamisesta seurakunnan keskellä. Toisin sanoen, yhtäältä me voimme tietenkin opiskella Jumalan sanaa, tehdä vaikka muistiinpanoja lukemastamme tai kuulemastamme. Tälle on ilman muuta oma paikkansa, onhan Jumalan sanassa aina uutta oppimista. Mutta kun me tulemme messuun kuulemaan sanan saarnaa, kyse ei ole ainoastaan tällaisesta raamattuluennosta tai muusta opetustapahtumasta. Kyllä saarna toki voi olla monin tavoin opettavainenkin, ja hyvä jos on! Mutta jumalanpalvelussaarnan keskuksessa on se, mitä apostoli tässä sanoo: siinä saarnataan Jumalan Poika, Kristus Jeesus seurakunnan keskellä. Apostolien ja heidän seuraajiensa, apostolisen paimenviran kantajien tehtävänä ei siis ole saarnata ainoastaan ”Jeesuksesta”. Heidän tehtävänsä on saarnata Jeesus seurakunnalle. Jumalan sana on nimittäin sellainen, että kun sitä sanan mukaan julistetaan ja saarnataan, se tuo meille Jumalan persoonallisen Sanan, Kristuksen itsensä. On toki totta, että Kristus astui ylös taivaisiin ja istuu nyt Isän oikealla puolella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Hän olisi poissa seurakuntansa keskeltä niin, että meidän tehtävämme olisi ainoastaan kuulla luentoja Hänestä tai ainoastaan tiedollisesti oppia Hänestä, joka on taivaassa, ja koettaa sitten uskon siivin ja ”hengellisesti” nousta Hänen luokseen taivaaseen. Kristus ei ole poissa seurakuntansa keskeltä niin, että meidän tehtävämme olisi vain ”muistella” Häntä ehtoollisessa pelkkää leipää ja viiniä nauttien. Pikemminkin on niin, että sanassa Kristus on itse läsnä. Kun sanaa saarnataan, Hän tulee seurakunnan luo. Siinä Hän myös itse puhuu meille, sekä tuo kaikki lahjansa mukanaan: syntien anteeksiantamuksen, elämän ja autuuden.

Juuri tähän liittyy myös se, mitä äsken kuulimme: Apostolinen sana on yksi ja yhtenäinen. Se on yksi ja yhtenäinen, koska sen sisältö ja sen välittämä lahja on yksi, siis Kristus itse. Hän on se, joka on tullut, ei ollakseen ”kyllä” ja ”ei”, vaan hänessä tuli ”kyllä”. Se, että Jeesus tuli ollakseen ”kyllä” ei tarkoita sitä, että Hän olisi mikään ”jees-mies”. Kristus Jeesus ei ole mikään sellainen leppoisa tai rento, helppo tyyppi, joka suvaitsee kaikki ne kotkotukset ja synnitkin, mitä ihmisen sydämestä kulloinkin sattuu nousemaan. Kristus on Pyhä ja vanhurskas Jumala, yksi ja ainosyntyinen Jumalan Poika. Hän on paitsi Tie ja Elämä, Hän on myös Totuus (Joh. 14:6). Hän on tullut ihmiseksi, ei suvaitsemaan syntiä, vaan kantamaan sen ja sovittamaan sen ristinkuolemassaan. Hän ei ole mikään ruoko, jota tuuli huojuttaa (vrt. Luuk. 7:24). Hän on kallio, joka ei horju, vaikka tuonelan portit hyökkäisivät sitä vastaan (vrt. Matt. 16:18). Hän ei ole kiiltokuvien pehmeä, kultakutrinen, sukupuolineutraali kanssakulkija. Hän on Jumalan Poika, Mies sanan varsinaisessa merkityksessä, lihaa ja verta. Hänellä on kaikki miehiset ominaisuudet. Juuri siksi Hän tekee niin kuin tosi miehen tuleekin: Hän laittaa itsensä täydellisesti likoon Naisen edestä. Hän siis uhraa itsensä kokonaan kaikkein kalleimpansa, Morsiamensa, seurakunnan vuoksi, antaa vuodattaa viimeisen veripisarankin, että saisi ottaa rakkaan, valitun Rouvansa täydellisen puhtaana vastaan (Ef. 5:25–27; 2. Joh. 1, 5).

Kristukselle rakas seurakunta! Juuri tämä Jumalan Poika, Kristus Jeesus tulee tänäänkin sinun luoksesi sanan saarnassa. Juuri nytkin Hän seisoo täällä ja sanoo: kuule, rakkaani, minun sanaani! Vaikka saarnaajat lahjoineen ja tyyleineen vaihtuisivat, vaikka välillä saarnaisi Paavali tai Silvanus, toisinaan taas Timoteus – taikka välillä Huovinen tai Kantoluoto! –, niin kuitenkin kun Jumalan profeetallista ja apostolista ilmoitussanaa (vrt. Ef. 2:20) saarnataan, Kristus tulee. Hän on kerran tullut ihmiseksi, ollakseen kaikille ”kyllä”. Toisin sanoen, Hänessä ovat täyttyneet kaikki Jumalan lupaukset syntien anteeksiantamisesta, vanhurskauttamisesta, pyhityksestä ja kirkastamisesta. Ja nyt kun Hän sanan välityksellä tulee sinun luoksesi, tulee Hän ollakseen ”kyllä” sinullekin, lahjoittaakseen kaiken tämän juuri sinulle.

Yhteenveto

Kaiken kaikkiaan siis: Se sana, jota apostolit ja heidän seurajaansa seurakunnalle saarnaavat, on Jumalan sanaa. Jumala on toki antanut tämän sanansa ihmisten – juuri apostolien ja profeettojen – kautta. Hän on antanut sen kirjoitettuna ja sitten myös suullisesti saarnattuna. Sana ei kuitenkaan ole apostolisten saarnaajien, vaan Jumalan. Jumala on uskollinen ja vastaa itse sanastaan. Hänen sanansa ei ole epäselvä, tai vain joidenkin parempien kristittyjen ymmärrettävissä. Hänen sanansa ei myöskään ole monimerkityksinen tai mielivaltaisesti tulkittavissa. Hänen sanansa on yhtenäinen, selvä ja varma. Sanan ja sen saarnan kautta Jumalan persoonallinen Sana tulee seurakunnan luo. Hän on Jumalan ”kyllä”, jossa kaikki sanan lupaukset ovat täyttyneet. Hän tuo seurakunnalle kaikkien syntien anteeksiannon, vanhurskauden ja pyhityksen. Kristuksen yhtenäisen, selvän ja varman sanan kautta Hänen omansa saavat tulla Hänen yhdeksi pyhäksi seurakuntaruumiikseen, jossa ei ole hajaannusta. Toki me ihmiset olemme keskenämme erilaisia ja monin erilaisin lahjoin varustettuja, mutta Kristuksessa me olemme yksi. Kristuksen Hengellinen kirkkoruumis on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen, koska Hänen sanansa, jonka kautta Kirkko syntyy ja pysyy voimassa on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen sana, ja koska lopulta Kristus itse on yksi ja pyhä. Kun me kuulemme tätä sanaa ja pysymme Kristuksen Ruumiin yhteydessä, meidät myös kerran kirkastetaan Hänessä, joka on tullut ollakseen ”kyllä”. Sinä päivänä me kuulemme taivaan helmiporteilla (Ilm. 21:21): ”Kyllä! Tule Herrasi iloon!” (Vrt. Matt. 25:21, 23) Tämän kaiken meille suokoon meidän varma Vapahtajamme Jeesus Kristus, joka elää ja hallitsee Isän ja Pyhän Hengen kanssa, yhdessä jumaluudessa, nyt ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 22.10.2017.)

Kirkon tuntomerkit ja jumalanpalvelus

Mistä jumalanpalveluksessa oikeastaan on kysymys? Miten se liittyy Kirkon olemukseen ja elämään? Entä mitä ajatella Kirkon elämään liittyvistä inhimillisistä traditioista? Näistä asioista puhutaan alustuksessani, jonka pidin Concordia-piirissä, Helsingissä 17.10.2017. Teksti löytyy täältä:

Kirkon tuntomerkit ja jumalanpalvelus_Concordia-piiri_Helsinki

19. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 1. Joh. 2:15–17

Älkää rakastako maailmaa

Johdanto

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. (1. Joh. 2:15a) Näin Pyhä Henki apostoli Johanneksen suulla lausuu seurakunnalle. Tänään me tarkastelemme näitä pyhiä sanoja. Ensimmäiseksi katsomme mitä Herra sanalla ”maailma” tarkoittaa. Toiseksi tarkastelemme mitä Hän sanoo rakastamisesta. Kolmanneksi puhumme vielä siitä, mikä on katoavaa, mikä taas pysyvää. Nyt matkaan!

Maailma?

Ensiksi siis katsomme, mistä ”maailmasta” Pyhä Henki tässä puhuu, kun Hän sanoo: Älkää rakastako maailmaa. Uuden testamentin alkukielen, kreikan sana ”maailma” (κόσμος) voi tarkoittaa monia eri asioita. Ensisijaisesti se merkitsee kauneutta, järjestystä, järjestettyä maailmankaikkeutta tai maailmaa enkelien ja ihmisten muodostamana kokonaisuutena. Edelleen se merkitsee sitä maailmaa tai maanpiiriä, jossa ihmiset asuvat, taikka aineellista maailmaa rikkauksineen. Toisin sanoen, tässä merkityksessä sana tarkoittaa maailmaa sellaisena, kuin miksi Jumala on sen luonut. Hän on luonut sen sangen hyväksi! (1. Moos. 1:31)

Mutta toisaalta tällä sanalla ”maailma” voidaan tarkoittaa myös muuta. Sillä voidaan tarkoittaa jumalatonta, Jumalan vastaista ja pahan vallassa olevaa maailmaa. Tässä merkityksessä sana ”maailma” viittaa siis siihen maailmaan, joka kyllä alun perin on Jumalan hyväksi luoma, mutta joka sitten on Aadamin ja Eevan lankeemuksen myötä joutunut surkeaan langenneisuuden tilaan ja pahan valtaan, toisin sanoen ”tämän maailman ruhtinaan” (Joh. 12:31) valtaan (vrt. 1. Joh. 5:19).

Kun apostoli Johannes nyt sanoo Älkää rakastako maailmaa, hän puhuu maailmasta nimenomaan tässä jälkimmäisessä, negatiivisessa merkityksessä. Hän puhuu langenneesta maailmasta.

Maailman rakkaus ja Isän rakkaus

Toiseksi kuulimme sanan puhuvan rakastamisesta. Se puhuu oikeastaan kahdenlaisesta rakkaudesta. Yksi näistä on sitä rakkautta, joka kohdistuu maailmaan ja sen asioihin. Toinen puolestaan on sitä rakkautta, jolla taivaallinen Isä rakastaa.

Maailman rakkaus kohdistuu siis siihen, mitä maailmassa on. Mutta mitä maailmassa sitten on? Apostoli mainitsee tässä kolme asiaa. Hän mainitsee lihan himon, silmäin pyynnön ja elämän korskeuden. Katsokaamme nyt jokaista näistä erikseen.

Kun sana puhuu lihan himosta (ἡ ἐπιθυμία τῆς σαρκός), se puhuu tietenkin pahasta, negatiivisesta asiasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmisen ruumiillinen elämä tai ruumiilliset tarpeet sinänsä olisivat jotakin pahaa. Nämähän perustuvat Jumalan hyvään luomistyöhön ja siihen kauniiseen järjestykseen, jonka Hän viisaudessaan on maailmaan luonut. Lihan himolla sana tarkoittaa tässä pikemminkin niitä himoja, joita ihmisen langenneesta sydämestä nousee (Mark. 7:21). Ne ovat himoja, joita ihminen langenneisuudessaan sitten myös helposti lietsoo ja joiden valtaan hän voi myös antautua. Ensiksi tällaiset lihan himot tulevat siis esiin ajatuksen tasolla. Ehkä sinäkin tiedät, millaista se on. Lihallinen mielesi ja ruumiisi haluavat ja himoitsevat jotakin. Ne eivät tahtoisi välittää siitä, että kaikkivaltias Jumala tahtoo olla sinulle rakastava taivaallinen Isä, johon saat kaikessa turvautua, jota saat kaikessa hädässäsi huutaa avuksi, ja joka siis myös mielellään kuulee kaikki sinun rukouksesi. Vanha lihasi ei välitä siitä, että kaikkivaltias Jumala tahtoo olla sinulle Isä, jolta sinä saat rukoilla jokapäiväistä leipää, siis kaikkia niitä elämäsi ja ruumiisi tarpeita, joita tarvitset ja jotka Hän mielellään myös tahtoo sinulle antaa (Matt. 6:11). Mutta kun lihallinen mielesi ei välitä Jumalasta ja Hänen hyvästä tahdostaan, se rikkoo ensimmäisen käskyn ja toisenkin. Tästä seuraa sitten helposti ja toiseksi se, että lihallinen himosi pyrkii myös tekojen tasolle. Kun sinä et nimittäin luota siihen, että Jumala tahtoo antaa sinulle ”vaatteet ja kengät, ruoan tai juoman, kodin ja konnun, puolison ja lapset, pellot, karjan ja kaiken omaisuuden” (Vähä katekismus, usko, ensimmäinen uskonkohta, 2), et myöskään rukouksessa pyydä tätä kaikkea Jumalalta. Epäuskossasi koetat hankkia tätä kaikkea itsellesi omine neuvoinesi, Jumalan jokapäiväisen leivän lupauksen ohi. Tällainen voi tarkoittaa keskittymistä ruumiin nautintoihin ja niiden tyydyttämiseen juuri silloin kuin liha vaatii, riippumatta siitä, mikä näissä asioissa on Jumalan tahdon mukaista. Alkuun tällaista varmaankin tapahtuu lähinnä yksityiselämässä, ikään kuin salassa muilta. Mutta lopulta ihminen, joka antautuu lihansa himoille, alkaa toimia himojensa mukaan myös ihmissuhteissaan. Näin hän tulee saastuttaneeksi paitsi itsensä myös lähimmäisensä (vrt. 1. Kor. 6:16, 18). Tällä tavalla hän epäuskossaan rikkoo siis ensimmäisen käskyn, mutta sitten aivan käytännössä usein myös kuudennen käskyn, joka sanoo: Älä tee huorin, seitsemännen, joka kuuluu: Älä varasta, sekä yhdeksännen ja kymmenennen, jotka kieltävät himoitsemasta lähimmäisen omaisuutta tai mitään, mikä on hänen omaansa.

Toiseksi maailman rakkaus kohdistuu siihen, mitä Henki tässä kutsuu sanoilla silmäin pyyntö – tai ”silmien himo” (ἡ ἐπιθυμία τῶν ὀφθαλμῶν), niin kuin sanat voitaisiin tarkemmin kääntää. Tämä silmien himo kohdistuu tietenkin kaikkeen siihen, mitä lihallinen ihminen silmillään himoitsee: siihen naiseen tai mieheen, jota Jumala ei ole antanut sinulle omaksi aviopuolisoksesi (vrt. Matt. 5:28) – näit hänet sitten luonnossa tai harmittomilta vaikuttavissa Instagram-kuvissa – taikka tavaraan tai toisen ihmisen omaisuuteen. Ehkä sinäkin tiedät, millaista tämä on. Jälleen on siis kyse ainakin kuudennen, seitsemännen, tai yhdeksännen ja kymmenennen käskyn rikkomisesta. Mutta Herra tarkoittaa silmien himolla muutakin. Hän tarkoittaa lihallisen mielesi vaatimusta nähdä omilla silmilläsi jumalallisia asioita, merkkejä ja ihmeitä, jotta niiden perusteella voisit myös uskoa Jumalaan (vrt. Joh. 2:18; 4:48; 6:30; 20:25). Tällainen himo nähdä tulee sinulle helposti uskon esteeksi. Uskohan nimittäin luottaa ja panee turvansa nimenomaan siihen, mitä silmät eivät näe (Hepr. 11:1). Mutta sinun lihallinen ihmisesi ei halua vaeltaa uskossa, vaan näkemisessä, mieluiten nyt aivan heti (vrt. 2. Kor. 5:7). Näin sinä et pane toivoasi Jumalaan ja Hänen sanansa ilmoitukseen, vaan silmiesi todistukseen. Tällä tavalla sinä rikot taas ensimmäisen käskyn ja kolmannenkin, joka käskee sinua pitämään Jumalan sanan pyhänä, sekä sitä mielelläsi kuulemaan ja oppimaan.

Vielä kolmas asia, johon maailman rakkaus kohdistuu on elämän korskeus. Tarkemmin sanottuna nämä sanat (ἡ ἀλαζονεία τοῦ βίου) viittaavat sellaiseen kerskailuun, ylvästelyyn, rehentelyyn tai mahtailuun, jolle ei ole mitään perustetta ja joka siksi on aivan tyhjää teeskentelyä. Eikö maailma ole aivan täynnään tällaista ylpeilyä, joka tähtää ainoastaan ihmisen itsensä korottamiseen? Sellainen on ensimmäisen käskyn rikkomista, epäjumalanpalvelusta, turvaahan ihminen tällä tavalla kaikessa ainoastaan itseensä ja oletettuun erinomaisuuteensa, ei yksin Jumalaan. Tällainen johtaa usein myös viidennen käskyn rikkomiseen, joka sanoo: Älä tapa. Lihallinen ihminenhän välittää ainoastaan itsestään ja omasta kunniastaan, ja jättää siksi auttamatta tai tukematta lähimmäistään kaikissa elämän tarpeissa.

Tähän asti olemme nyt puhuneet maailman rakkaudesta. Emme kuitenkaan saa unohtaa, että sana puhuu tässä myös toisesta rakkaudesta. Sitä kutsutaan Isän rakkaudeksi. Tässä on pieni selitys paikallaan. Sanoilla ”Isän rakkaus” voidaan nimittäin tarkoittaa Isän rakkautta lasta kohtaan, mutta myös sitä, että lapsi rakastaa Isää. Kummasta tässä on kysymys, vai onko ehkä molemmista? Mahdollisesti sana viittaa tässä molempiinkin. Ensisijaisesti kyse on kuitenkin siitä rakkaudesta, jolla Isä rakastaa lastaan, siis rakkaudesta, joka on ”Isästä” (vrt. 1. Joh. 2:16b).

On siis olemassa nämä kaksi rakkautta: yhtäältä on maailman rakkaus maailmassa olevia asioita kohtaan, ja toisaalta on Isän rakkaus lapsiaan kohtaan. Näiden välillä ei ole mitään välimaastoa. Toisin sanoen, jos sinä rakastat langennutta maailmaa sekä sen himoja ja korskeutta, et voi elää Isän rakkaudessa. Et siis voi saada osaksesi sitä rakkautta, jolla Kristuksen Isä tahtoisi sinua rakastaa. (Vrt. Joh. 14:23) Et siis myöskään voi pelastua. Näin Herra itsekin tässä sanoo: Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. (1. Joh. 2:15b) Toisaalta ja kääntäen, jos joku elää Isän rakkaudesta, hän ei voi rakastaa maailmaa ja sen himoja ja korskeutta. Näin on siksi, että – niin kuin Jeesus sanoo – Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. (Matt. 6:24) Pyhä Henki puhuu aivan samasta asiasta, kun Hän Jaakobin suulla sanoo: Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen. (Jaak. 4:4)

Kuka siis rakastaa maailmaa? Vastaus on selvä: luonnostaan jokainen ihminen rakastaa vain maailmaa. Ehkä joku kysyy myös: kuka sitten voi rakastaa Jumalaa? Vastaus tähänkin kysymykseen on tuskallisen selvä: Kukaan, joka on maailmasta – siis luonnollisessa, lihallisessa tilassaan – ei voi rakastaa Isää, eihän Jumala edes ole hänen isänsä! (Vrt. Job 14:4; 25:4; Ps. 51:7) Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, joka on ensin tullut osalliseksi siitä rakkaudesta, jota Jumala itse on Pojassaan Kristuksessa osoittanut maailmalle (vrt. Joh. 3:16). Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. (Room. 5:8) Tämä koskee sinuakin, rakas ystävä! Jo silloin, kun sinä vielä elit synnissä ja Jumalan vastaisuudessa, Jumalan Poika Kristus oli tullut ihmiseksi, täyttämään koko lain juuri sinunkin puolestasi ja sovittamaan sinun kaikki syntisi kärsimyksessään ja kuolemassaan. Siinä ilmestyi meille – juuri sinullekin! – Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. (1. Joh. 4:9) Jumalaa voi rakastaa vain sellainen ihminen, joka on Jumalan sanan ja kasteen kautta saanut uudestisyntymisen lahjan (Tiit. 3:5; 1. Piet. 1:23), ja on saanut uskossa omistaa Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden koko ansion itselleen. Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, jolla Kristuksen täytetyn työn tähden on Hänen taivaallinen Isänsä omana taivaallisena Isänään. Jumalaa voi rakastaa vain ihminen, joka sitten myös jatkuvasti elää Kristuksen omana ja Hänen elämänyhteydessään – toisin sanoen antaa vanhan ja lihallisen ihmisensä parannuksessa yhä uudelleen hukkua Kristuksen kasteeseen. Kun sinä, kastettu ja uskova ihminen nyt elät Hänen kauttansa ja Hänen rakkaudessaan, Hän itse vaikuttaa sinussa rakkautta Jumalaa sekä myös lähimmäisiäsi kohtaan.

Katoavat ja pysyvät asiat

Pyhä Henki siis kehottaa seurakuntaa olemaan rakastamasta maailmaa. Kun Hän näin tekee, painottaa Hän vielä kolmanneksi: Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. (1. Joh. 2:17) Maailma katoaa, Hän sanoo – tai ”maailma on katoamassa” (καὶ ὁ κόσμος παράγεται). Toisin sanoen, syntiinlankeemuksen tähden koko luomakunta on joutunut turmeluksen orjuuteen ja katoavaisuuden alle (Room. 8:19–23). Koska maailma nyt siis katoaa, katoaa tietenkin myös siihen kuuluva lihallinen himo. On kuin Hän sanoisi: ”Älkää rakkaat ystävät, Kristuksen kalliisti ostamat (1. Piet. 1:18–19), kiinnittäkö sydäntänne siihen, mitä tämä maailma ja lihallinen ihmisenne pitää tavoiteltavana. Tämä kaikki katoaa, katoaa aivan pian. Se on jo nyt katoamassa!”

Mutta Hän myös jatkaa tästä: mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. Pyhä Henki puhuu tässä ihmisestä, joka jatkuvasti tekee Jumalan tahdon, toisin sanoen ihmisestä, joka elää ja toimii Jumalan tahdon mukaan. Keitä sellaiset ihmiset ovat? Niitä, jotka elävät uskossa Kristukseen. Kun ihminen näet saa syntinsä anteeksi ja Pyhä Henki synnyttää hänet uudesti, alkaa hän sisällisen ihmisensä puolesta ilolla yhtyä Jumalan lakiin (Room. 7:22). Toisin sanoen hän alkaa tehdä kaikkea sitä, mikä on Jumalan tahdon mukaista. Sitten kun ihminen on synnistä vapautettu ja hän on tullut Jumalan palvelijaksi, on hänen hedelmänsä pyhitys, siis Jumalan tahdon mukainen elämä (Room. 6:22). Siksi keskeistä tässä on yksinkertaisesti usko Kristukseen ainoana syntien sovittajana. Tässä uskossa sinulla on iankaikkinen elämä, sillä tämä usko ottaa vastaan Kristuksen, joka on itse Elämä (Joh. 14:6). Tämän uskon hedelmänä nousee ja sen todisteena sitten myös on kaikki kristillinen ja Jumalan mielen mukainen elämäkin. Se on Jumalan omaa työtä sinussa, uskovassa ja pelastetussa, joka olet osallinen iankaikkisesta elämästä Kristuksessa. Sen vuoksi sana sanoo, että se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iankaikkisesti.

Yhteenveto

Lopuksi: Pyhä Henki siis saarnaa seurakunnalle Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Kehottaako Hän tässä meitä halveksimaan maailmaa sellaisena, kuin miksi Jumala sen on luonut? Ei! Pikemminkin Hän kehottaa meitä olemaan rakastamatta maailmaa, joka lankeemuksen tähden on katoamassa. Entä kehottaako Pyhä Henki tässä meitä lähtemään pois maailmasta? Ei Hän kehota meitä lähtemään pois Jumalan luoman ja langenneenkaan maailman keskeltä (vrt. Joh. 17:15). Pikemminkin Hän kehottaa meitä olemaan rakastamatta tätä maailmaa. Hän varoittaa meitä kiinnittämästä sydämiämme siihen. Sen sijaan Pyhä Henki kehottaa meitä pysymään Jumalan sanassa, joka tuo meille Isän rakkauden, Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen, ja myös pitää meidät Kristuksen elämän yhteydessä. Tämä maailma on kyllä katoamassa, mutta Kristuksen elämä ei koskaan katoa, sillä se on ikuista elämää. Pysyköön siis meissä se Jumalan pyhä ja eläväksi tekevä sana, jonka me olemme alusta asti kuulleet. Nimittäin: Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. (1. Joh. 2:24–25) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 15.10.2017.)

Mikkelinpäivä, Matt. 18:1–10, toinen saarna

Ketkä pääsevät taivasten valtakuntaan?

Johdanto

Kysyin lapsilta aamupalapöydässä: ”Millaisia lapset ovat? Entä millaisia aikuiset ovat?” Viisivuotias tyttönen tiesi vastata: ”Aikuiset ovat viisaampia kuin lapset.” Näin varmasti voikin olla. Eivät aikuiset tietenkään ihmisinä ole sen parempia kuin lapsetkaan! He ovat kuitenkin eläneet kauemmin ja sen vuoksi ehtineet oppia monenlaista. Siksi aikuiset myös tietävät ja osaavat monia asioita paremmin kuin lapset. Lapset puolestaan tarvitsevat aikuisen apua eri asioissa. Ruokapöytään tullessaan pieni ihminen tulee pyytämään: ”Isi, anna minulle lasi tuolta kaapista, kun minä en yletä.” ”Isi, avaa tämä rasia, kun minä en osaa.”

Evankeliumissa Jeesus sanoo, niin kuin kuulimme: Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. (Matt. 18:3) Tänään kuulemme mitä Herra tällä tarkoittaa.

Mitä taivasten valtakuntaan pääseminen on?

Aluksi kysymme mitä taivasten valtakuntaan pääseminen oikeastaan on. Ensiksikin taivasten valtakuntaan pääseminen liittyy kristityksi tulemiseen. Nimittäin jo kristityksi tuleminen on tulemista taivasten valtakunnan kansalaiseksi, sanoohan Apostolikin kristityille: Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi (Fil. 3:20). Tuo ”yhdyskunnaksi” käännetty sana tarkoittaa nimenomaan paikkaa, jossa jollakin on kansalaisuus. Toisin sanoen, kristityt ovat taivaan kansalaisia. He ovat sitä jo silloin, kun he vielä elävät tässä maailmassa. Siksi taivasten valtakunnan kansalaiseksi tuleminen on sama asia kuin kristityksi tuleminen. Se tapahtuu Jumalan sanan ja pyhän kasteen kautta.

Toiseksi taivasten valtakuntaan pääseminen liittyy tietenkin myös kristityn elämän iankaikkiseen päämäärään, taivaaseen pääsemiseen. Silloin tulee lopullisesti näkyväksi se kansalaisuus, johon Herra on armossaan meidät jo täällä ajassa ottanut. Se tulee näkyviin, kun Jeesus Kristus, Vapahtajamme on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. (Fil. 3:21)

Lasten kaltaisuus ei kelpaa luonnolliselle ihmiselle

Mutta kuka sitten pääsee taivasten valtakuntaan? Me luterilaiset olemme oppineet, että pelastus on yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden. Aivan oikein! Tämä onkin totta ja tästä me haluamme myös pitää kiinni. Samalla voi kuitenkin olla ja varmasti myös on niin, että meidän sisällämme käydään taistelua juuri tässäkin asiassa.

Ehkä lasten kaltaiseksi tuleminen ei tahdo kelvata sinulle. Sinun pitäisi muka itse saada tehdä ja osata jotakin ansaitaksesi pääsyn taivasten valtakuntaan. Joku sanoo: ”Miten muka minä olen voinut jo pienenä vauvana tulla kasteen kautta taivasten valtakunnan kansalaiseksi? Enhän minä osannut silloin järjelläni ymmärtää Jumalan saarnattua sanaa, saati tehdä itse yhtään mitään tullakseni kristityksi! Ja vaikka minä jo silloin olisinkin tullut kristityksi, eikö minun kuitenkin juuri siksi nyt tässä elämässäni pitäisi koettaa itsekin tehdä monenlaista hyvää, jotta saisin kerran päästä perille taivasten valtakuntaan?” Tällä tavalla sinun sisimmässäsi käydään taistelua lasten kaltaiseksi tulemista vastaan, kokonaan avuttomaksi ja kykenemättömäksi tulemista vastaan.

Mutta jos lasten kaltaiseksi tuleminen ei tahdo kelvata sinulle itsellesi, saatat huomata myös ajattelevasi, ettei lasten kaltaiseksi tuleminen tahtoisi riittää Jumalallekaan. Joku sanoo: ”Minä olen niin huono kristitty, kun en osaa tehdä mitään parantaakseni itseäni. Aina minä lankean samoihin synteihin, ja vielä uusiinkin. Olen aivan niin kuin pieni lapsi, en voi itseäni mitenkään auttaa. Miten muka tällainen ihminen voisi kelvata Jumalalle ja päästä taivasten valtakuntaan?”

Rakas ystävä, nämä tällaiset ovat vanhalle, lihalliselle ihmisellesi luontaisia ajatuksia. Ne ovat kertakaikkiaan ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus tässä sanoo. Hänhän sanoo: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Hän nimenomaan haluaa, että me tulisimme lasten kaltaisiksi. Mutta mitä tämä sitten oikein tarkoittaa?

Käänny ja suostu lapseksi Jumalan edessä

Lasten kaltaiseksi tuleminen tarkoittaa, että suostut luopumaan vaatimuksesta itse hallita kaikkea omalla viisaudellasi. Niinhän aikuiset usein pyrkivät tekemään. Lasten kaltaiseksi tuleminen tarkoittaa myös sitä, että suostut olemaan riippuvainen toisesta. On kylläkin huomattava, että Jeesus ei tässä puhu avuttomuudesta ihmisten edessä tai ajallisissa asioissa. Mitä tulee ajalliseen kutsumukseesi, työhösi tai muihin tehtäviisi, niissä saat käyttää Jumalalta saamiasi viisautta ja taitoja niin paljon kuin pystyt, lähimmäisesi parhaaksi. Tämä on jopa sinun velvollisuutesi. Mutta Jeesus peräänkuuluttaa lasten kaltaisuutta Jumalan edessä, siis siinä, mikä liittyy iankaikkisiin asioihin, jumalasuhteeseen ja pelastuksen asiaan, toisin sanoen taivasten valtakuntaan pääsemiseen.

Toki voitaisiin kyllä todeta, että tietyssä mielessä jokainen ihminen on jo luonnostaan Jumalan edessä niin kuin pieni lapsi. Onhan jokainen ihminen välttämättä riippuvainen siitä, että Jumala antaa hänelle kaiken tarvittavan, että Jumala pelastaa hänet ja avaa hänelle pääsyn taivasten valtakuntaan. Kaikki kyllä tarvitsevat tätä kaikkea, mutta tämän tarvitsevuuden tunnustaminen Jumalan edessä vaatii nöyrtymistä.

Tämä asia on vakava, sanoohan Herra toisessa kohdassa: Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle. (Mark. 10:15) Toisin sanoen, jos sinä et suostu olemaan Jumalan edessä kuin lapsi, jäät auttamatta taivasten valtakunnan ulkopuolelle, ikuiseen pimeyteen, missä on itku ja hammasten kiristys (vrt. Matt. 22:13).

Juuri sen vuoksi on syytä kuulla mitä Jeesus sanoo: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Herra puhuu kääntymisestä. On kuin Hän sanoisi: luovu ajatuksesta, että sinun pitäisi ensin tulla ikään kuin viisaaksi ja ymmärtäväiseksi, jo valmiiksi hengelliseksi ihmiseksi, että voisit näin ansaita pääsyn Jumalan valtakuntaan ja kristityn nimen. Tällaistahan opettavat ne, jotka vaativat ihmiseltä uskonratkaisua pelastuksen ehtona. Tällaista opettavat myös ne, jotka tekevät kasteesta, Jumalan yksipuolisen armon välineestä ihmisen teon Jumalalle. He kääntävät Kristuksen pyhät sanat täysin päälaelleen ja opettavat, että lasten pitäisi ensin tulla ymmärtävään ikään, siis aikuiseksi, voidakseen kasteen kautta tunnustautua Jumalan valtakunnan kansalaiseksi. Mutta ei Raamattu sellaista opeta! Kristus sanoo aivan päinvastoin: kaikkien pitää tulla lasten kaltaisiksi päästäkseen Jumalan valtakuntaan.

Suostu siis Jumalan lain sanaan, kun Hän sen kautta näyttää sinulle syntisi ja osoittaa sinut Hänen armoaan tarvitsevaksi. Kun Herra näet sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi […] Älä pidä muita jumalia minun rinnallani (2. Moos. 20:2–3), Hän osoittaa, että sinä olet itsessäsi epäonnistunut jo heti alkuunsa. Et ole yli kaiken pelännyt ja rakastanut Jumalaa etkä turvautunut yksin Häneen. Ja kun olet rikkonut ensimmäinen käskyn, on kaikki muutkin rikottu, sanoohan sana: Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. (Jaak. 2:10) On siis selvää: omine neuvoinesi olet kelvoton taivasten valtakuntaan. Näin laki saa osoittaa sinut itsessäsi taitamattomaksi ja osaamattomaksi, lasten kaltaiseksi. Mutta juuri silloin sinulle voi kelvata myös se ainoa apu, jonka Jumala on valmistanut sinulle kelvottomalle. Juuri silloin sinulle voi kelvata se ainoa tie, jonka Jumala on valmistanut sinulle taivasten valtakuntaan. Tämä apu ja tie on Kristus Jeesus. Lain murtamana saat oppia anomaan: ”Jumala, anna minun suuret syntini anteeksi Poikasi täydellisen uhrin tähden.” ”Isä, anna Sinä minulle taivaan aarteet, kun minä en itse sinne yletä.” ”Isä, avaa Sinä minulle taivasten valtakunnan portit, kun minä en itse osaa.”

Mutta kun sinä näin anot, niin suostu sitten lapsenomaisesti myös siihen, että Kristus on kerran kasteessa ottanut sinut omakseen. Kasteessa Hän on pessyt syntisi pois (Ap. t. 22:16), antanut sinulle syntien anteeksiantamuksen ja pyhän Hengen lahjan (Ap. t. 2:38), ja uudestisyntymisen lahjan (Tiit. 3:5). Siinä sinä, joka et luonnostasi ollut Jumalan lapsi, olet nyt saanut tulla Hänen lapsekseen. Iloitse kasteestasi ja luota, että Herra ei tätä pelastustekoaan kadu! Siksi sinä saat tänäänkin palata parannuksessa kasteessa saamaasi armoon ja pelastuksen lahjan omistamiseen. Kasteessa Kristus on avannut sinulle taivasten valtakunnan portit!

Ja niin kuin pelastuksesi tällä tavalla on jo lähtökohdissaan yksin Jumalan työtä, niin se on Jumalan työtä myös aivan loppuun asti. Sinun ei kristityksi tultuasikaan tarvitse yrittää parannella itseäsi, että pääsisit kerran perille taivasten valtakuntaan. Eiväthän sinun oma viisautesi, hurskailtakaan näyttävät tekosi taikka itsesi parantelemisyritykset koskaan riitä pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä niin, että niiden perusteella pääsisit taivasten valtakuntaan! Pikemminkin, silloin kun vanha lihasi sinussa vielä saa aikaan halua toimia itse pelastuksesi hyväksi, tunnusta tämäkin omavanhurskauden syntisi Herralle ja usko se Jeesuksen tähden anteeksi. Niin se nimittäin on, että Jumalan ainoa Poika on tullut tähän maailmaan sinun vuoksesi. Ja kun Hän on tullut, Hän ei ole ainoastaan tullut lapsen kaltaiseksi, vaan Hän on tullut itse lapseksi. Jumalan Poika Kristus on siinnyt neitsyen kohdussa, sekä syntymänsä jälkeen suostunut elämään ei vain lasten kaltaisena, vaan lapsena, vanhemmistaan ja heidän huolenpidostaan riippuvaisena. Näin Kristus, ikuinen Sana ja Jumala on nöyryyttänyt itsensä. Hän on kantanut kaikki syntisi. Hän on nöyryyttänyt itsensä ja ollut kuuliainen Isänsä tahdolle, aina ristin kuolemaan asti (Fil. 2:8). Hän on kuollut puolestasi, ja siksi sinun syntisi on anteeksiannettu. Sinun itseriittoinen omavanhurskautesi, sinun epäuskosi Jumalan armollisuutta kohtaan, sinun aivan kaikki syntisi on Kristuksen tähden anteeksi annettu! Tähän saat luottaa, ja niin myös yhä uudestaan uskossa palata kasteesi armoon. Saat palata siihen, että kuulut nyt Jumalan autuaitten joukkoon, heihin, joita Jumala kutsuu lapsikseen ja joiden taivaallinen Isä Hän tahtoo olla. Kasteesi vakuuttaa sinulle, ettet ole mikään orpolapsi, laiton lapsi tai vahinkolapsi, vaan aivan oikea Jumalan lapsi, Hänelle kovin rakas. Siksi saat kaikkien Hänen pyhiensä kanssa turvallisesti ja täydellä luottamuksella rukoilla Häntä. Saat rukoilla Vapahtajasi Jeesuksen taivaallista Isää omana oikeana Isänäsi ja sanoa: Isä meidän, joka olet taivaissa! Ja jos kerran taivaallinen Isä on sinun Isäsi, silloin sinulla on varma pääsy myös taivasten valtakuntaan Kristuksen, meidän Herramme tähden, jonka on kunnia ja valta aina ja iankkaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.10.2017.)