Yksinäisyydestä ja yhteydestä – Luuk. 15:1–2

Valon vaihtuessa toista sataa ihmistä ylittää suojatien. Kävelykadulla tulee vastaan tuhat toisensa perään. Jo yhdessä kaupungin monista keskustoista yksittäinen kulkija häviää ihmismassaan. Vaikka hän olisi laittautunut miten erikoisen näköiseksi tahansa, kukaan ei pane häntä merkille. Kukaan ei myöskään huomaa, jos hän on tavallinen, tai jos häntä ei ole ollenkaan. Miljoonien joukossa moni on kovin yksin.

Päiväsaikaan paikallisjunassa on hiljaisempaa, vain muutamia kymmeniä ihmisiä tässä vaunussa. Melkein kaikki istuvat samanlaisessa asennossa, keskittyneenä kukin omaan ruutuunsa. Moni varmaan pyrkii tällä tavalla olemaan yhteydessä toisiin. Tuossa taas työikäinen pukuherra tuijottaa tyhjin silmin mielikuvitusolentoja, jotka taistelevat keskenään ruudun kosketusten saattelemina. Juna pysähtyy asemalle, joku jää pois, toisia tulee tilalle. Kukaan ei nosta katsettaan toisiin. Kommunikaatioteknologian edelläkävijämaassa moni on kovin yksin.

Työpaikalla ja koulussa on kirjoittamattomat säännöt siitä, miten muiden ihmisten kanssa tulee olla yhteydessä. Tässä on paljon hyvää: Näin pidetään yllä ulkoista järjestystä, jonkalaista saa muista maista hakea. Näin myös moni käytännöllinen toimi sujuu niin kuin pitää. Samalla taitaa kuitenkin olla myös niin, että kun pitää olla niin kuin pitää, kun täytyy käyttäytyä niin kuin täytyy, ja kun kuuluu varoa, ettei tuottaisi hämmennystä ja vaivaa toisille, ei monikaan tältä yrittämiseltään ehdi koskaan todella kohdata toistaan. Yhteiskunnallisen käyttäytymisen esimerkkimaassa moni on kovin yksin.

Useimpien mielestä uskonnottomuus on järkevin ja hyväksyttävin tapa suhtautua maailmaan. Tästä huolimatta yksi ja toinenkin hakee tyhjyyteensä sisältöä nimenomaan uskonnosta tai toisestakin. Myös ne, jotka eivät ole erityisen kiinnostuneita perehtymään valitsemansa uskonnon – tai usein paremminkin valitsemiensa uskontojen – opetukseen, osallistuvat kuitenkin mielellään uskonnon harjoitukseen. Jo aikaisin aamulla vuoripolulla tulee vastaan pyhiinvaeltajia. Toisin kuin alhaalla kaupungin ihmismassan keskellä, täällä he toivottavat tuntemattomalle vastaantulijalle kohteliaasti hyvää huomenta. Kulkiessaan raskaan tunnin mittaisen matkan kohti huippua moni näistä ihmisistä pysähtyy lukuisien, eri jumalille pystytettyjen alttarien ääreen kumartamaan. Perillä seitsemän sadan metrin korkeudessa on muistolaatoin kunnioitetut temppelien rauniot, sekä myös suuri haljennut kivi, josta sanotaan, että jumalat ilmestyvät sen päällä. Moni nousee joka aamu tuon pitkän matkan päästäkseen rukoilemaan tämän kiven äärelle. Nekin, jotka eivät ehdi kiipeämään vuorelle, voivat kaupungin katua kulkiessaan poiketa yhdessä lukuisista temppeleistä. Siellä voi kirjoittaa hartaimmat toiveensa pieneen puiseen levyyn ja ripustaa sen sitten tiedoksi. Siellä voi myös pysähtyä alttarin ääreen herättämään jumalat kahdella kuuluvalla taputuksella, sekä kumartaen tekemään heille tiettäväksi sen, mitä sydämessään toivoo. Tämä maa on täynnä lukemattomia rukouksia, joiden vastaanottajana on pelkkä tyhjyys. Lukemattomia ihmisiä, joita kukaan ei kuule. Miljoonien jumalien maassa moni on aivan yksin.

*

On sentään yhteyttäkin ihmisten välillä. Kohteliaisuutta ja ylisanoja on toki paljon siellä, missä toivotaan liikkeeseen poikenneen asiakkaan ostavan. Mutta on muutakin.

MIljoonakaupungin kadulla isä kantaa pientä tyttöstään olkapäillä, vaimo ja muut lapset kävelevät siinä vierellä. Puistossa nuori perhe syö yhdessä huolella valmistettuja eväitään. Teinitytöt koulupuvuissaan kikattavat kovaan ääneen kulkiessaan kävelykatua kohti asemaa, suorahousuisten poikien joukko kulkee erikseen keskustellen hieman hallitummin.

Kahdeksissakymmenissä oleva kovakuntoisen näköinen äijä on noussut vuoripolun melkein ylös asti, istuu tuossa penkillä tupakalla, reppu ja pitkä matkasauva vieressään. Hän tervehtii ystävällisesti hiestä läpimärkää, tuntematonta valkoihoista, joka on lopettelemassa aamulenkkiään ja laskeutumassa huipulta kaupunkiin. Mies kysyy paikallisella äijämurteella, tuliko käytyä ihan korkeimmalla huipulla asti. Hän ehdottaa, että on hyvä syödä jotakin ennen vuorelle nousemista, etteivät voimat lopu kesken. Mies katsoo temppelin raunioille johtavaa polkua ja tokaisee, että pitäisikin siivota nuo portaat, kun taifuuni sotki ne täyteen oksia ja lehtiä. Virnistävin silmin hän kehottaa lopulta: lähdepäs nyt alas että ehdit.

Ystäväperhekin kutsuu syömään. Siitä on jo 11 vuotta, kun lapsemme kävivät yhdessä samaa leikkikoulua. Nyt heidän tyttärensä ovat jo urheilullisia nuoria naisia. Erikoinen ystävyys: Kotimaa on toinen, kieli on toinen, uskonto on toinen, kutsumukset ovat toiset. Silti näissä ystävissä jokin on niin tuttua. Kahden vuoden tauon jälkeen keskustelu jatkuu heti siitä, mihin viimeksi jäätiin. On vilpitöntä iloa ihmisten välillä.

*

Ja kuitenkin: Kun ihminen yrittää omine voimineen rakentaa yhteyttä toiseen, hän jää aina vaille sitä, mitä kaikkein syvimmällä sisimmässään kaipaa. Yhteys läheisiin ihmisiin on iloinen asia, mutta se ei voi tuota tyhjää tilaa kokonaan täyttää. Ihmisten keksimät jumalatkaan eivät voi yksinäistä auttaa – miten nimittäin kukaan voisi löytää yhteyden siihen tai sen kautta, mitä ei ole? Jos ei ole yhteyttä Häneen, joka on, ja joka on luonut meidät kaikki elämään yhteydessään, ihminen jää aina irralliseksi, yksinäiseksi harhailijaksi, joka koettaa täyttää tyhjyytensä jos minkälaisilla sisällöillä.

*

Voisinpa minäkin aina elää siitä ilosanomasta, että ihmisen yksinäisyyteen on apu! Voisinpa joka päivä antaa saarnata itsellenikin: Kristus Jeesus suostui Isänsä hylkäämäksi, yksin jätetyksi, ettemme me syntiset jäisi yksin ja irrallisiksi, vaan saisimme syntimme anteeksi ja pääsisimme Luojamme yhteyteen. Voisinpa minäkin syntinen joka päivä tulla Hänen luokseen, joka tänäänkin elää ja ottaa mielellään vastaan syntisiä, tahtoo täyttää minun tyhjyyteni. Ja voisinpa sitten myös olla omalla paikallani kutsumassa näitä yksinäisiä Hänen luokseen, kuulemaan Häntä. Voisinpa kutsua heitä Hänen yhteyteensä, ja Hänessä sen pienen lauman yhteyteen, joka tässäkin maassa jo nyt iloitsee yhteydestä Häneen ja Hänessä toinen toisiinsa.

(Kobessa ja Lahdessa syyskuussa 2017.)