10. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 2. Kor. 8:9–15

Elämä ja palvelu Kristuksen Ruumiissa

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki puhuu seurakunnalle omaisuuden uhraamisesta. Kun tästä aiheesta puhutaan kristittyjen keskuudessa, moni kuuluu usein ajattelevan asiaa lähinnä omalta kannaltaan, yksilökeskeisesti. ”Kannattaisiko minun nyt laittaa mitään kolehtihaaviin? Ja jos jokusen kolikon laittaisinkin, olisiko kuitenkin parempi säästää nämä setelit niihin asioihin, jotka minua itseäni kiinnostavat? Entä mitä minä siitä saan, jos annan omastani seurakunnan työhön?”

Totta kai tämän ajallisen elämämme kannalta hyvä taloudenhoito on tärkeä asia. Siksi onkin tärkeää laskea varojaan ja suunnitella niiden oikeaa käyttöä. Edelleen, vaikka esimerkiksi vanhatestamentillinen laki kymmenysten antamisesta voikin olla hyvänä ohjeena myös meille uuden liiton uskoville, me saamme kuitenkin elää tämän asian suhteen kristillisessä vapaudessa. Ketään ei saa lainomaisesti vaatia antamaan kolehtiin tiettyä prosenttia omaisuudestaan, saati jotakin tiettyä summaa.

Samalla voidaan kuitenkin todeta myös seuraavaa: Jotta ymmärtäisimme oikein mitä kristillinen uhraaminen ja omastaan antaminen on, ei riitä, että katsomme asiaa ainoastaan individualistisesta näkökulmasta, siis siitä käsin, miltä minusta nyt sattuu tuntumaan taikka millaisiin mielitekoihin minä haluaisin rahani käyttää. Asiaa on katsottava Kristuksen seurakunnan kokonaisuudesta käsin. Asiaa on katsottava siitä paikasta ja kutsumuksesta käsin, jonka Herra on sinulle tämän Kirkko-ruumiinsa kokonaisuudessa antanut.

Kristus tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi

Pyhä Henki saarnaa: Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. (2. Kor. 8:9) Lähtökohtana kaikkeen omastaan antamiseen on siis tämä: Jumalan Poika Kristus on kaikkivaltias Herra. Hänen kauttaan on kaikki saanut syntynsä (Joh. 1:3) ja kaikki luotu tyhjästä. Hänellä ja Hänen käsissään on siis kaikki, mitä on. Hän on rikkaista rikkain Herra. Kaikki se, mitä me ihmiset pidämme maailman rikkauksina, on Hänen edessään pelkkää tomua.

Kuitenkin sana sanoo tässä myös, että vaikka Jumalan Poika oli näin rikas, Hän tuli köyhäksi. Toisin sanoen, kun Hän tuli ihmiseksi, Hän jätti taivaan kirkkauden ja pukeutui ihmisyyteen, ihmisen ajallisen elämän vaivaan. Mitä varten kaikki-rikas Poika teki niin, miksi Hän tuli niin köyhäksi? Pyhä Henki vastaa: teidän tähtenne. Kristus siis tuli köyhäksi ihmisten tähden, heidän, jotka ajallisessa elämässään kyllä tavoittelevat usein ajallisia rikkauksia ja luulevat Jumalan edessäkin olevansa rikkaita, mutta ovat kuitenkin Hänen edessään viheliäisiä, kurjia, köyhiä, sokeita ja alastomia (Ilm. 3:17). Sellainen sinäkin olet siinä määrin kuin se sinusta riippuu. Mutta Kristus, kaiken taivaallisen rikkauden Herra, tuli köyhäksi juuri sinun tähtesi ja juuri meidän tähtemme. Hän tuli köyhäksi, ylenkatsotuksi, ihmisten hylkäämäksi, kipujen mieheksi ja sairauden tuttavaksi, jota näkemästä kaikki peittivät kasvonsa. Hän tuli halveksituksi, jota me ihmiset emme minäkään pitäneet. Hän tuli, että voisi kantaa meidän sairautemme ja sälyttää päälleen meidän kipumme. (Jes. 53:3–4) Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli meidän synniksemme, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi (2. Kor. 5:21). Kuuliaisuudessaan Isän tahdolle Hän nöyryytti itsensä, alentui kärsimykseen ja ristinkuolemaan (Fil. 2:8), että me – köyhät ja kurjat syntiset, kuoleman ansainneet – rikastuisimme hänen köyhyydestään ja alhaisuudestaan. Hän astui alas taivaasta ja tuli köyhäksi, että voisi sovitustyössään tehdä meistä kaikkivaltiaan Isän lapsia ja taivaan kirkkauden perillisiä.

Elämä Kristuksen Ruumiissa: Hänen elämänsä meissä

Mutta miten sinä sitten olet saanut tämän kaiken omaksesi? Siten, että Herra on sanansa saarnan ja pyhän kasteen kautta tuonut sinulle sovitustyönsä hedelmät uskossa omistettavaksi. Kasteessa Hän on liittänyt sinut jäseneksi omaan Ruumiiseensa, joka on seurakunta. Huomaatko nyt? Kristus on tullut meidän tähtemme köyhäksi, siis sitä varten, että voisi olla Pää siinä pyhässä Ruumiissa, johon Hän armossaan liittää meidät ja kaikki muut uskovat.

Tähän meidän elämäämme Kristuksen seurakuntaruumiissa liittyy ainakin kaksi asiaa, jotka on tässä yhteydessä otettava huomioon. Ensimmäinen niistä on aivan luovuttamattoman tärkeä asia. Kuitenkin koska tästä asiasta on saarnattu täällä jo moneen kertaan, se mainitaan nyt vain lyhyesti. Kysymys on tästä: Juuri siksi, että meidät on liitetty Kristuksen Ruumiiseen ja olemme Hänen jäseniään, me elämme nyt uutta elämää. Tämä elämä on oikeastaan Kristuksen elämää meissä, niin kuin sana sanoo: ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:20) Tämän elämänsä Herra antaa virtaamaan meissä pyhän sanansa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentin kautta. Niin kuin luonnollisenkaan ruumiin jäsen ei voi pysyä osallisena pään elämästä – siis elossa! – ilman, että se pysyy osallisena ruumiin verenkierrosta, emme mekään ilman näitä armonvälineitä voi pysyä Kristuksen elämän yhteydessä. Toisaalta juuri niiden välityksellä me myös varmasti saamme Hänet kokonaan itsellemme, sekä kaiken, mikä Hänen on.

Elämä Kristuksen Ruumiissa: itsensä antamista palvelukseen

Mutta sitten meidän elämäämme Kristuksessa liittyy vielä toinenkin asia, ja siitä me puhummekin tänään enemmän. Kysymys on siitä, että kun me olemme tulleet Kristuksen, itsensä kokonaan antaneen Herran Ruumiin jäseniksi ja elämme Hänessä, myös me annamme itsemme Hänen, Kristus-pään palvelukseen, sekä myös Hänen muiden jäsentensä palvelukseen.

Juuri tähän liittyy myös se, mitä Pyhä Henki epistolassa sanoo taloudellisesta uhraamisesta: Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole. (2. Kor. 8:12) Yhtäältä siis, yksikään jäsen ei ole Kristuksen Ruumiissa sattumalta, saati ollakseen toimeton. Pään elämästä osallisena jokainen jäsen liikkuu, toimii ja palvelee Pään ja muiden jäsenten hyväksi. Samalla ja toisaalta, Kristus-ruumiissa kaikki jäsenet palvelevat Herraa ja toisiaan nimenomaan omilla paikoillaan. He siis myös antavat omastaan ”omilla paikoillaan”, toisin sanoen sen mukaan, kuin mitä heillä kullakin on annettavana (2. Kor. 8:11: varojenne mukaan – kr. ἐκ τοῦ ἔχειν, suom. ”siitä, mitä omistetaan”). Eihän luonnollisessa ihmisruumiissakaan esimerkiksi pikkusormella ole sellaisia lihasvoimia, joilla se voisi toimittaa käsivarren tehtäviä ja niin ”antaa omastaan” ruumiin hyväksi. Ei, vaan käsivarsi saakoon toimittaa käsivarren tehtäviä ja palvella päätä ja muuta ruumista omilla voimillaan. Pikkusormelle puolestaan riittää se, että se toimittaa pikkusormen tehtävää. Mitä siis tulee omasta antamiseen seurakunnan hyväksi, sinäkin voit hyvällä mielellä antaa juuri siitä määrästä, mitä Herra on käytettäväksesi uskonut. Jos Hän on uskonut käytettäväksesi rahaa, voit antaa siitä. Jos Hän on uskonut sinulle muita lahjoja tai kykyjä, voit antaa niistä. Sinun ei siis kolehtia antaessasi tarvitse vertailla itseäsi niihin, joille Hän on ehkä uskonut enemmän omaisuutta. Toisaalta, ajallisessa mielessä rikkaampien ei myöskään pidä vaatia vähemmän saaneilta sitä mitä heillä ei ole.

On kuitenkin olemassa myös toinen näkökulma tähän asiaan: Kun jollakin Kristus-ruumiin jäsenellä on jokin tarve, sairaus tai muu hätä, silloin muut jäsenet toimivat parhaansa mukaan niin, että tuolla puutteessa olevalla jäsenellä olisi mahdollisimman hyvä olla, ja että koko ruumiin elämä ilman tuon jäsenenkin panosta toimisi mahdollisimman hyvin. Ajattele esimerkiksi, mitä luonnollisessa ruumiissasi tapahtuu, jos vahingossa poltat muutaman sormesi verstaalla puhalluslampussa tai keittiössä hellan levyllä. Eivät ruumiisi muut jäsenet silloin ole lainkaan välinpitämättömiä loukkaantuneiden sormiesi tilasta, taikka suhtaudu niihin ikään kuin sanoen: ”ihan sama mulle, kärsikööt vain.” Ei, vaan jos sinä poltat sormesi, tulee sinun jaloillesi kova kiire juosta vesihanan luo. Eivät jalkasi silloin jää miettimään, jaksaisivatko ne lähteä kävelemään. Myös toiselle kädellesi tulee kova kiire avata hana ja säätää se mahdollisimman kylmälle. Käsivarrelle tulee kiire siirtää nuo loukkaantuneet sormet kylmän veden alle. Ja sitten muut jäsenet hoitavat ja sitovat sormesi, vaikka nämä toimenpiteet ilman toisen käden apua ovatkin hankalia suorittaa. Ja kun käsi on sitten saatu sidotuksi, muut jäsenet myös toimittavat normaalien tehtäviensä lisäksi niitä tehtäviä, mitä sormillesi normaalisti kuuluisi, mutta joita ne eivät nyt pysty toimittamaan. Eivät silloin muut jäsenesi mieti, viitsisivätkö ne auttaa siinä, mitä loukkaantuneet sormesi eivät pysty tekemään. Muut jäsenet tekevät sen luonnostaan, jotta saat kasvosi pestyä, puurosi syötyä tai vaatteesi puettua. Näin ruumiisi jäsenesi palvelevat ruumiisi kokonaisuutta niin, että sillä on mahdollisimman hyvä olla.

Tällä tavalla asia on myös Kristuksen seurakuntaruumiissa. Kuten kuulimme, yleensä seurakunnan jäsenet tukevat toisiaan juuri sen mukaan kuin mitä heillä on, ja mikä on heidän kutsumuksensa Ruumiin kokonaisuudessa. Mutta joskus, jos joillakin jäsenistä on hätä, kristillinen rakkaus ohjaa toisia jäseniä auttamaan heitä myös yli voimiensa. Muutamaa jaetta aiemmin apostoli kuvaa Makedonian seurakuntien intoa Herrassa ja kirjoittaa: Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensa he antoivat omasta halustansa (2. Kor. 8:3). Makedonialaiset kristityt siis antoivat jopa yli voimiensa toisten, avun tarpeessa olevien seurakuntien auttamiseen. Minkä takia? Eikö juuri siksi, että he tajusivat olevansa jäseniä samassa Kristuksen Ruumiissa toisten seurakuntien jäsenien kanssa.

Tätä me näemme omissakin seurakunnissamme: varakkaammat seurakunnat tukevat taloudellisesti meitä, jotka emme vielä kykene tässä suhteessa kannattamaan ajallista toimintaamme. Eihän nimittäin ole tarkoitus, että vain yksillä olisi huojennus tai rauha (ἄνεσις), toisilla taas rasitus tai ahdinko (θλῖψις), vaan Jumalan tahto on, että tasauksen, yhdenvertaisuuden vuoksi (ἐξ ἰσότητος) yksien yltäkylläisyys ja runsaus (περίσσευμα) tulisi toisten puutteen (ὑστέρημα) hyväksi. Me saammekin olla kiitollisia Kirkon Herralle tästä kaikesta hyvästä, jota Hän muiden seurakuntiensa välityksellä on meille antanut! Mutta lisäksi Herra antaa apostolin suulla ymmärtää, että tilanne voi joskus myös kääntyä toisin päin: Ne, jolla oli paljon ja jotka antoivat omastaan puutteessa olevien tukemiseksi, saattavat joutua itse puutteeseen. Ja kääntäen taas ne, jotka ennen elivät puutteessa, saattavat toisena aikana olla tilanteessa, jossa he pystyvät yltäkylläisyydestään antamaan toisille. (2. Kor. 8:13–14) Jos siis Jumala armossaan suo taloudellisen kantokykymme vahvistua ja vakiintua, meidänkin on silloin oltava valmiit tukemaan Hänen lahjoistaan niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Jos nyt seurakunnat tällä tavalla tukevat toisia seurakuntia siksi, että ne kaikki ovat osana samaa Kristus-ruumista, emmekö me Kristuksen Ruumiin jäseninä tukisi toinen toisiamme myös tämän oman seurakuntamme sisällä? Sillä paitsi seurakuntien talouden asiassa, myöskään yksittäisten kristittyjen kohdalla ei ole tarkoitus, että yksillä olisi huojennus tai rauha, toisilla taas rasitus tai ahdinko. Jumalan tahto on, että yhdenvertaisuuden vuoksi yksien yltäkylläisyys tulisi toisten puutteen hyväksi. Tämä koskee seurakunnan pastorin palkkauksen järjestämistä, niin kuin Pyhä Henki itse sanookin: Ettekö tiedä, että ne, jotka hoitavat pyhäkön toimia, saavat ravintonsa pyhäköstä, ja jotka ovat asetetut uhrialttarin palvelukseen, saavat osansa silloin kuin alttarikin? Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa. (1. Kor. 9:13–14) Tämä on Kirkon Herran säädös. Mutta auttamisen velvoite koskee myös kaikkien niiden seurakuntalaisten auttamista, joilla on puutetta.

Varhaisessa kirkossa köyhien auttaminen järjestettiin pitkälti seurakunnissa. Nykyajan suomalaisessa yhteiskunnassa on toki olemassa myös järjestelmät esimerkiksi sosiaali- ja työttömyysturvan saamiseksi. Tällaisten yhteiskunnallisten tukien saamiseen liittyen meillä ei tietenkään ole Jumalan sanan ilmoitusta. Voitaneen kuitenkin ehdottaa, että koska Jumala on asettanut meidät elämään tässä yhteiskunnassa, lienee näitä sinänsä mahdollisia ajallisen elämän järjestelmiä hyvä myös tarvittaessa käyttää. Siksi, jos sinulla on tiukkaa, rukoile ensin Herralta jokapäiväistä leipää (Matt. 6:11). Mutta käy toki myös Kansaneläkelaitoksen toimistossa tai sosiaalitoimistossa keskustelemassa. Nykyaikana joissakin seurakunnissa diakoniatyön yhtenä osana onkin ollut juuri se, että siellä missä joku tarvitsee apua tarvitsemansa sosiaaliturvan hakemisessa, häntä autetaan hakemusten täyttämisessä tai muussa asiaan liittyvässä. Samalla on tärkeää kuitenkin myös huomauttaa, että kun me olemme Herran omia ja Hänen elämästään osallisia, me emme saa jättää toinen toistamme ainoastaan sen toivon varaan, että ”ehkä joku tuolta ulkopuolelta auttaa”. Kristuksessa sovitettuina ja yhdessä Hengessä yhdeksi Ruumiiksi kastettuina (1. Kor. 12:13) me myös kuulumme samaan pyhään seurakuntaruumiiseen. Pyytäkäämme siksi Kirkon Herralta herkkyyttä kuulla ja nähdä toistemme tarpeita. Pyytäkämme Häneltä myös alttiutta palvella Häntä ja toisiamme sillä tavalla, kuin se meille omilla paikoillamme on mahdollista. Älkäämme myöskään jääkö tämän avun antamisessa yksin. Rukoilkaamme ja keskustelkaamme pikemminkin yhdessä siitä, millä tavoilla meidän olisi hyvä käytännössä järjestää niiden auttamista, jotka ovat puutteessa.

Varhaisen Kirkon piispan opetus

Kuulkaamme vielä lopuksi, mitä apostoli Pietarin seuraaja, Rooman seurakunnan neljäs piispa Kleemens Roomalainen kirjoittaa seurakunnan elämästä:

Suuret eivät pysty tulemaan toimeen ilman pieniä eivätkä pienet ilman suuria; kaikessa tarvitaan tiettyä yhteistoimintaa, ja näin päästään parhaaseen tulokseen. Olkoon esimerkkinä tästä ruumiimme. Pää ei ole mitään ilman jalkoja eivätkä liioin jalat ilman päätä. Meidän ruumiimme vähäisimmät jäsenet ovat välttämättömiä ja hyödyllisiä koko ruumiille. Mutta kaikki ne ovat yhteistoiminnassa yhden johdon alaisina, jotta koko ruumiin hyvinvointi olisi turvattu.

Olkoon siis tämän ruumiin, jonka me Kristuksessa Jeesuksessa muodostamme, hyvinvointi turvattu, ja jokainen olkoon alamainen lähimmäiselleen saamansa armolahjan velvoituksen mukaisesti. Vahva hoivatkoon heikkoa, mutta heikko pitäköön kunniassa vahvaa. Rikas tukekoon taloudellisesti köyhää, mutta köyhä kiittäköön Jumalaa siitä, että hän on antanut hänelle jonkun, joka täyttää, mitä häneltä puuttuu. Viisas älköön osoittako viisauttaan sanoilla, vaan hyvillä teoilla. Nöyrä älköön antako todistusta itsestään, vaan antakoon toisen todistaa puolestaan. Vaelluksessaan puhdas älköön kerskailko, koska tietää, että saa toiselta voiman itsehillintään. Ajatelkaamme tarkoin, rakkaat veljet, millaisesta aineesta olemme syntymme saaneet, millaisia ja mitä olimme maailmaan tullessamme ja mistä haudan pimeydestä meidän tekijämme ja Luojamme meidät on maailmaansa tuonut, valmisteltuaan hyvät tekonsa ennen kuin olimme edes syntyneetkään. Kun me näin olemme tämän kaiken häneltä saaneet, olemme myös velvolliset kaikessa kiittämään häntä. Hänelle kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen! Aamen. (I Clem. 37:4–38:4.)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.8.2017.)

Mainokset