Verenluovuttajat – 1. Piet. 1:18–19

Yleensä kukaan ihminen ei halua itseään vahingoitettavan. Pikemminkin on tavallista, että ihminen haluaa ruumiilleen hyvää, ja pyrkii ravitsemaan ja vaalimaan sitä (vrt. Ef. 5:29). Jo pieni lapsikin tietää, että on kurja juttu, jos käteen tai jalkaan tulee haava ja siitä vuotaa verta.

Toisaalta on myös ihmisiä, jotka ainakin tiettyjen rajojen puitteissa antavat vahingoittaa itseään suuremman hyvän vuoksi: Moni antaa vapaaehtoisesti pistää ruumistaan ja luovuttaa siitä verta. Ruumiissaan olevasta noin viiden litran verimäärästä he antavat näin osan pois, niitä varten, joiden ruumis on vahingoittunut tai vaarassa vahingoittua, ja jotka siksi tarvitsevat verta oman ruumiinsa ulkopuolelta. Kun tätä vierasta verta annetaan leikkauspotilaille, keskosena syntyneille taikka onnettomuuden uhreille, heitä voidaan auttaa, jopa pelastaa heidän henkensä. Näin on tietenkin siksi, että juuri veressä on ruumiin elämä (vrt. 3. Moos. 17:11).

Verenluovuttaja itse ei saa mitään korvausta uhrauksestaan, ellei ”Hengenpelastaja – Livräddare” -tekstillä varustettua tyylikästä kangaskassia lueta sellaiseksi. Pääasiassa luovuttaja saa veripalvelusta lähtiessään mukaansa lähinnä vain sen ajatuksen, että hänestä otettu puolen litran verimäärä voi olla jollekin toiselle, avun tarpeessa olevalle ihmiselle kallis lahja, joka takaa tämän elämän jatkumisen.

*

Kun Jumalan Poika tuli maailmaan, Hän omaksui ihmisruumiin ja -veren neitsyt Mariasta. Näin Hän teki sitä varten, että voisi olla suuri Verenluovuttaja. Vapaaehtoisesti, täydellisessä kuuliaisuudessaan Isänsä pelastustahdolle Jeesus Kristus antoi vahingoittaa itseään. Hän ei kuitenkaan suostunut tähän ainoastaan tiettyjen rajojen puitteissa. Hän antoi itsensä kokonaan, ilman mitään rajoituksia ruoskien ja piikkien runneltavaksi, naulojen lävistämäksi, surmattavaksi ja keihäällä pistettäväksi (Joh. 19:1–2, 18, 30, 34). Ruumiissaan olevasta verimäärästä Hän antoi vuodattaa viimeisenkin pisaran Golgatan kalliolle. Näin Hän antoi tehdä sen vuoksi, että me ihmiset olimme syntiemme vuoksi joutuneet ruumiinemme, verinemme ja kaikkinemme kuoleman valtaan, ja tarvitsimme siksi vieraan veren apua itsemme ulkopuolelta.

Kristus ei siis luovuttanut vertaan oman henkilökohtaisen hyötynsä vuoksi. Hän antoi vuodattaa verensä, koko elämänsä, että Hänen pyhä verensä päinvastoin olisi meille kallis veri, jolla meidät lunastetaan kuoleman vallasta (1. Piet. 1:18–19). Näin Kristus verensä hinnalla osti meidät omikseen. Uhrityöstään Hän sai työstään korvaukseksi sen, mitä niin paljon rakastaa: meidät! Kristus on todellinen Hengenpelastajamme, ja enemmänkin: Hän on ristin puulla antanut Henkensä, että me voisimme tulla osallisiksi Hänen Hengestään (Joh. 19:30).

Yhä tänäänkin Kristus, synnin ja kuoleman Voittaja toimii suurena Verenluovuttajana. Alttarin sakramentissa Hän antaa meille, lunastamilleen, tuon saman ja todellisen, Golgatalla vuodattamansa uhriveren sekä ristillä uhratun, mutta nyt elävän ruumiinsa. Hän antaa ne meille syötäväksi ja juotavaksi, meidän syntiemme anteeksiantamiseksi. Näin Kristus yhä uudelleen elävöittää meidät, kuolemansairaudesta kärsivät, ja pitää meidät jatkuvasti pyhän ruumiinsa, seurakunnan yhteydessä, osallisena verenkierrostaan Pyhässä Hengessä. Näin Hän pelastaa meidät. Vaikka meidän ruumiimme kerran kuolisikin, Kristuksen veressä on kuitenkin meidän elämämme, iankaikkinen elämä.

(Punaisen ristin veripalvelussa käynnin jälkeen, kotona Lahdessa 14.6.2017.)

Mainokset