5. sunnuntai pääsiäisestä (2. vsk), Matt. 6:5–13, toinen saarna

Pyhitetty olkoon sinun nimesi

Johdanto

Viimeksi kolme vuotta sitten kuulimme evankeliumista tämän rukouksen, jonka Jeesus opetti omilleen. Tuolloin saarnasin tämän rukouksen kahdesta ensimmäisestä sanasta ”Isä meidän”. Tänään jatkamme tästä. Kuulemme, mitä Herramme opettaa meitä ensiksi pyytämään taivaalliselta Isältämme. Tarkastelemme siis sanoja ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi” (Matt. 6:9b).

Miten Jumala voi olla ihmiselle ”sinä”?

Aivan ensiksi on pantava merkille tuo pieni sana ”sinun”, joka tässä yhteydessä tulee helposti ohitetuksi. Rukoushan siis kuuluu: ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”. Sanan ”sinä” käyttäminen edellyttää aina sitä, että ollaan suhteessa toiseen osapuoleen ja voidaan puhutella tätä. Tästä herää tärkeä kysymys: Miten on mahdollista, että syntinen ihminen voi olla sellaisessa suhteessa Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, että voi puhutella tätä ”sinuksi”? Vastaus tähän kysymykseen sisältyy jo Isä meidän -rukouksen alkusanoihin ”Isä meidän”, joita siis käsittelimme kolme vuotta sitten. Sen jälkeenkin olen saarnannut samasta asiasta monta kertaa, joten nyt riittänee vain pieni kertaus, joskin tärkeä sellainen.

Kun me puhumme taivaallisesta Isästä tai suhteesta Häneen, tämä puhe edellyttää aina puhumista samalla Kristuksen, Hänen Poikansa asiasta. Ilman Jeesusta Kristusta, Jumalan Poikaa ja suhdetta Häneen ei Hänen Isänsä, kaikkivaltias Jumala voi olla meidän Isämme. Ilman Jeesusta meillä, syntisillä ihmisillä ei ole mitään pääsyä Jumalan eteen. Ilman Jeesusta meillä ei ole mahdollisuutta puhutella Häntä tai kutsua Häntä ”sinuksi”. Ilman Jeesusta emme voi myöskään pyytää Häneltä, että Hänen nimensä olisi pyhitetty, taikka mitään muutakaan.

Mutta nyt Jumala on armossaan lähettänyt Poikansa meidän syntisten veljeksi. Jeesus Kristus, synnitön Jumala ja ihminen on ottanut kaikki sinunkin syntisi omikseen ja kantanut ne ruumiissansa ristin puuhun (1. Piet. 2:24). Hänessä kaikki se, mikä sinussa estää pääsyn taivaallisen Isän luo, on ristiinnaulittu ja surmattu. Hän on myös noussut ylös kuolleista, että sinulla, itsessäsi kuolleella olisi elämä Hänessä. Ja vielä: pyhässä sanassaan ja kasteessaan Kristus on tuonut sinulle koko lunastustyönsä ansion, että sinä, itsessäsi jumalaton ja isätön saisit pitää Hänen taivaallista Isäänsä omana Isänäsi.

Tätä meidän on aina syytä palauttaa mieliimme. Se on tärkeää oikean kristillisen opin tähden. Tämä on tärkeää myös sielunhoidollisista syistä. Nimittäin tässä rikkinäisessä maailmassa sinun kokemuksesi ajallisesta isästä tai elämästä hänen lapsenaan ovat nimittäin aina enemmän tai vähemmän vajaat. Ehkä sinulla on lapsuudestasi kokemuksia, joiden vuoksi sinä edelleenkin kärsit jonkinlaisesta vajauksesta isän suhteen. Tämän inhimillisen vaikeuden vuoksi sinun voi olla myös vaikeaa ajatella suhdettasi Jumalaan lapsen suhteena rakastavaan Isään. En nyt tietenkään tarkoita sitä, että sinun suhteesi Jumalaan olisi riippuvainen siitä, koetko tunteissasi, että olet Hänen lapsensa. Kristuksen tähden sinä, kastettu ja uskova kristitty olet varmasti taivaallisen Isän lapsi, tuntui sinusta miltä tuntui! Mutta sinua – isäsuhteen vaikeuksista kärsivää – voi helpottaa se ajatus, että saat lähestyä taivaallista Isääsi nimenomaan Hänen Poikansa, Välimiehen kautta. Saat rukoilla Isääsi Jeesuksen nimessä (ks. esim. Joh. 14:13; 15:16; 16:23). Saat toki rukoilla Herraasi Jeesusta itseäänkin ja tuoda Hänelle kaikki tarpeesi (esim. Ap. t. 2:21; 7:59, 60; 9:14, 21; 22:16; Room. 10:12; 1. Kor. 1:2; 2. Kor. 12:8; 2. Tim. 2:22). Tähän kaikkeen liittyy myös se, mistä puhumme seuraavaksi, saarnan toisessa osassa.

Jumalan nimi

Toiseksi puhumme Jumalan nimestä. Sanat ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi” nimittäin muistuttavat meitä siitä, että Jumalalla on nimi. Itsessään kaikkivaltias Jumala on tietenkin täysin tuonpuoleinen, kaiken inhimillisen tavoittamattomissa. Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä ja ovat luonnostaan synnin ja kuoleman vallassa (Augsburgin tunnustus II 1–2). Sen vuoksi yksikään ihminen ei omine avuineen voi löytää elävää Jumalaa tai oppia tuntemaan Häntä – ei edes Hänen luomakuntansa ihmeitä tarkkailemalla. Toki ihminen voi kyllä aavistella, että on olemassa joku jumala tai ainakin jotakin jumalallista. Esimerkiksi pakanallisten uskontojen ja kulttuurien piirissäkin ihmiset kyllä hapuilevat jumaluuden tai jumaluuksien puoleen. Kuitenkin siinä määrin kuin se heistä riippuu, he eivät koskaan voi oppia tuntemaan Jumalaa nimeltä, saati päästä suhteeseen Hänen kanssaan. Siksi he joutuvat pystyttämään alttareita vain ”tuntemattomalle jumalalle” (vrt. Ap. t. 17:23) tai keksimään omia, erinimisiä epäjumalia.

Mutta Jumala – kaiken Luoja ja ylläpitäjä – ei tahdo jäädä meille tuntemattomaksi! Hän haluaa meidän tietävän kuka Hän on. Hän haluaa meidät myös läheiseen suhteeseen kanssaan. Siksi Hän on tahtonut ilmoittaa meille pyhän nimensä, oman itsensä.

Nykyajan länsimaissa ei ehkä useinkaan ajatella, että nimellä olisi niin kovin syvällistä merkitystä. Suomessakin monet antavatkin lapselleen nimen lähinnä sillä perusteella, miltä tuo nimi kuulostaa. Hyvä niinkin! Onhan ystävällistä ja hyvää antaa lapselleen kauniilta kuulostava nimi. Ja voidaanhan ihminen oppia tuntemaan nimensä perusteella myös silloin, kun hänen nimensä on annettu ajattelematta sen merkitystä lähemmin. Mutta Raamatun aikana nimen merkityksestä ajateltiin syvällisemmin: Nimi ilmaisi, millainen sen omistaja on. Kun sai oppia tuntemaan jonkun nimen, se merkitsi, että oppi tuntemaan myös tämän todellisen olemuksen, joka käy ilmi tästä nimestä, siis hänet itsensä.

Nyt Jumala on ilmoittanut meille nimensä. Hänen nimensä on ”Minä olen” (2. Moos. 3:14). Jumala on siis itse Oleva. Hän sanoo myös olevansa Isä, siis läheinen, turvallinen, puolustava ja huolta pitävä. Hän on ilmoittanut tämän meille pyhässä sanassaan. Hän on ilmoittanut itsensä meille myös Sanassaan, Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa. Kukaan ei nimittäin voi tuntea Isää, ellei Jumalan elävä Sana, siis Poika ilmoita Häntä. Juuri Kristuksen tuntemisessa ja näkemisessä meille on avattu mahdollisuus Isän tuntemiseen ja näkemiseen (Joh. 14:6–7, 9–11). Jumala on myös ilmoittanut, että Hän on Pyhä Henki. Edelleen, Kristus on luvannut, että Isä antaa Pyhän Henkensä omilleen. Kristus on myös luvannut itse lähettää Hänet heille (Joh. 14:16; 15:26). Näin Hän on myös tehnyt, ensin helluntaina, sitten sanansa ja pyhän kasteen kautta. Tällä tavalla mekin olemme oppineet tuntemaan yhden Jumalan, joka on ilmoittanut olevansa kolmiyhteinen. Hänen nimensä on Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Yhteenveto tähän mennessä sanotusta kuuluu siis seuraavasti:

  1. Jumalan sanasta me opimme tuntemaan Hänen nimensä, siis Hänet itsensä.
  2. Kristuksen lunastustyön perusteella meille on myös avattu henkilökohtainen pääsy suhteeseen Jumalan kanssa niin, että Hänen Isästään voi tulla meidänkin oma rakas Isämme.
  3. Sanan ja kasteen kautta meidät on myös aivan todellisesti otettu tähän suhteeseen: Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 28:19). Siinä Jumala on ottanut meidät pyhään nimeensä. Siksi meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Kasteessa Kristus, Jumalan Voideltu on voidellut meidät jäseniksi pyhässä papistossaan, omikseen. Siksi sinua kutsutaan kristityksi.

Jumalan nimen pyhittäminen

Kolmanneksi puhumme siitä, mitä Isä meidän -rukouksen ensimmäisessä pyynnössä varsinaisesti pyydetään. Puhumme Jumalan nimen pyhittämisestä. Kun kuulet sanat ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi”, saattaa tästä nousta kysymys: Jos nyt kerran on kyse itsensä Jumalan nimestä, miksi ihmeessä meidän pitäisi pyytää, että se olisi pyhä? Mikäli nimittäin Jumala on itse pyhä ja kaikkivaltias, eikö Hänen nimensäkin olisi jo olemukseltaan pyhä? Vastaus: Totta kai Jumalan nimi on pyhä aivan riippumatta siitä mitä me siitä sanomme! Emme me tässä rukoilekaan sitä, että Jumalan nimi tulisi joksikin, mitä se ei jo ole. Eiväthän Jumala tai Hänen nimensä ole mitään muuttuvaa. Jumala on iankaikkinen ja muuttumaton. Tämä koskee myös Hänen nimensä pyhyyttä. Tässä rukouksessa onkin nyt kysymys siitä, että vaikka Jumalan nimi itsessään onkin pyhä, se ei kuitenkaan valitettavasti meidän käytössämme useinkaan ole pyhä. (Iso katekismus III 37.) Pikemminkin on niin, että syntiset ihmiset usein häpäisevät Jumalan nimen. Tästä Herra sanookin Jesajan suulla: ”minun nimeäni pilkataan alati, kaiket päivät.” (Jes. 52:5; vrt. Room. 2:24)

Eikö tämä ole kauhea asia? Vaikka Jumala on luonut koko maailman ja pitää sitä jatkuvasti yllä, ihmiset kuitenkin kauhealla tavalla pilkkaavat ja häpäisevät Hänen pyhää nimeänsä. Emmekä me kristitytkään ole tässä syyttömiä: Vaikka meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja otettu Jumalan omiksi, me kuitenkin usein häpäisemme Häntä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein. Meillä on kyllä Jumalan sana, mutta me emme ole siitä kiitollisia, emmekä elä sen mukaan niin kuin pitäisi. Ehkä sinäkin väheksyt Jumalan sanaa, puhut Hänen nimissään asioita, jotka ovat vääriä ja harhaanjohtavia. Näin sinä pakotat Hänen nimensä valheidesi verhoksi. Ehkä käytät Jumalan pyhää nimeä väärin myös vannomisten tai kirousten peitteenä. Tai ehkä sinä olet sortunut aviorikoksiin – jos et käytännön teoissasi, niin kuitenkin silmilläsi ja sydämessäsi (vrt. Matt. 5:28). Ehkä olet sortunut syöpöttelemään tai juopottelemaan, ahnehtimaan, kadehtimaan ja panettelemaan. Tällä tavalla Jumalan jalo nimi – se, joka on kasteessa lausuttu meidän ylitsemme – pakostakin saa meidän vuoksemme osakseen häpeän ja pilkan (Jaak. 2:7). Otetaan esimerkki tavallisen perheen elämästä: Ajattele, miten isää häpäisee sellainen lapsi, joka on ilkeä ja pahantapainen, tai joka vastustaa isäänsä sanoin ja teoin. Lapsensa vuoksi tuon isän on kärsittävä häpeää ja halveksuntaa. Aivan samalla tavalla loukkaa taivaallisenkin Isän kunniaa se, että me, hänen nimellään nimetyt, Hänen lapsiksensa otetut ja häneltä kaikenlaista hyvyyttä saaneet kuitenkin opetamme, puhumme ja elämme toisin kuin hurskaiden ja taivaallisten lasten kuuluisi. Rakas taivaallinen Isä joutuu sitten kuuntelemaan, miten meistä sanotaan: Eivät kai tuollaiset voi olla Jumalan lapsia! Heidän on pakko olla perkeleen lapsia. (Iso katekismus III 40–44, 47.)

Tästä sinä näet, rakas ystävä, miten suuri tarve meillä on rukoilla, että Jumalan nimi – ikuisesti pyhä – voisi tulla pyhitetyksi myös meidän keskuudessamme. Meillä on suuri tarve rukoilla sitä armoa, että Jumalan sana saisi meissä syntisissä aikaan parannuksen. Meillä on suuri tarve pyytää, että Jumalan laki saisi meidät tunnustamaan syntisyytemme Jumalan edessä. Meillä on suuri tarve pyytää, että Jumalan evankeliumi myös antaisi meille uskon ja luottamuksen Kristukseen ja Hänen pyhyyteensä. Kuule sinäkin siksi nyt sanaa ja sen saarnaa! Tee parannus: Tunnusta syntisi Jumalalle. Palaa sitten myös uskossa siihen armoliittoon, johon Herra on sinut kerran kasteessa ottanut. Näin sinä pysyt Hänen nimessään – Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä –, joka on sinun ylitsesi lausuttu ja johon sinut on otettu. Anna Herran sitten vahvistaa uskoasi ja uskonyhtettäsi Häneen pyhän ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Kun sinä näin pysyt Herrassa, Hän myös Henkensä kautta saa sinussa aikaan kaikkia hyviä hedelmiä, Hänen mielensä mukaisia tekoja, jotka ovat sen pyhyyden arvoisia, johon sinut on armosta otettu. Tällä tavalla Jumalan nimi tulee pyhitetyksi meissä. Se tulee pyhitetyksi meissä, kun meidän oppimme – siis meidän uskomme – ja elämämme on jumalallista ja kristillistä. Jumalan nimi tulee pyhitetyksi meissä, kun me sekä sanoin että teoin käytämme sitä Hänen ylistyksekseen ja kunniakseen. (Iso katekismus III 39, 45, 46.)

Isä kuulee rukoukset!

Rakkaat kristityt! Tehkäämme siis niin kuin Herramme Kristus, Jumalan ainosyntyinen Poika meitä kehottaa: Uskokaamme Häneen ja eläkäämme Hänen veljinään, Hänen taivaallisen Isänsä rakkaina lapsina. Rukoilkaamme sitten myös rakkaalta Isältämme, että Hänen pyhä nimensä pyhitettäisiin maailmassa, joka nyt on niin täynnä Hänen nimensä väärinkäyttöä. Rukoilkaamme myös oman itsemme puolesta, että saisimme aina elää lapsenomaisessa uskossa Isään, sekä sanan ja sakramenttien osallisuudessa vahvistua yhteydessä Häneen. Rukoilkaamme, ettemme me synnissämme häpäisisi Hänen nimeään, vaan että me aina huutaisimme Hänen nimeään avuksi kaikessa hädässämme, rukoilisimme, ylistäisimme ja kiittäisimme sitä. (Vähä katekismus. Kymmenen käskyä, 4.) Rukoilkaamme, että meidän elämämme olisi kristillistä ja Jumalan mielen mukaista, ja että tällä elämällämme voisimme myös olla esikuvana kaikille, emmekä loukkaukseksi kenellekään. Jos me näitä asioita pyydämme sydämemme pohjasta, voimme olla varmat, että tämä rukous on Jumalalle otollinen. ”Mitään Hän ei näet kuuntele mieluummin kuin sitä, että hänen kunniansa ja ylistyksensä ohittaa ja ylittää kaiken muun ja että hänen sanaansa opetetaan puhtaasti ja pidetään sitä kallisarvoisena.” (Iso katekismus III 48.) Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 21.5.2017.)

Mainokset