2. sunnuntai pääsiäisestä (2. vsk), Joh. 21:15–19

Ylimmäisen Paimenen kaitsennassa

Johdanto

Päivän evankeliumissa Jeesus antaa Pietarille kolme käskyä. Hän sanoo:

  • ”Ruoki minun karitsoitani.” (Joh. 21:15)
  • ”Kaitse minun lampaitani.” (Joh. 21:16)
  • ”Ruoki minun lampaitani.” (Joh. 21:17)

Tänään keskitymme tarkastelemaan näitä pyhiä sanoja. Saamme kuulla, että niillä on paljon tekemistä meidänkin elämämme kanssa.

Kristuksen lauma ja Hänen lampaansa

Jos aivan pienenkin hetken seuraat lampaiden elämää niityllä taikka niiden aitauksen vierellä, huomaat yhden asian: lampaat ovat laumaeläimiä. Yksikään lammas ei elä erillään toisista lampaista, käyskellen itsekseen pitkin laitumia. Kaikki lampaat syntyvät lammaslauman yhteydessä. Jokainen niistä myös elää elämänsä lauman yhteydessä. Jokainen lammas saa myös ruokansa ja juomansa yhdessä muun lauman kanssa. Mutta lampaat eivät omin neuvoin osaa etsiä itselleen vihreitä laitumia ja raikasta vettä. Niillä ei myöskään ole ymmärrystä harhauttaa ja paeta susia taikka muita petoja, saati voimia puolustautua näiden hyökkäyksiä vastaan. Sen vuoksi lampaat tarvitsevat paimenen, joka pitää niistä huolta ja vie ne ruoan äärelle. Ne tarvitsevat paimenen, joka vartioi, johdattaa ja kutsuu niitä, sekä hoitaa kaikki haavat, joita ne vuoriston kivikkoisilla poluilla ovat saaneet. Vain paimenen kaitsennassa ja hoidossa voivat lampaat pysyä elossa.

Nyt kun Jeesus evankeliumissa puhuu kristityistä, Hän kutsuu heitä lampaiksi ja karitsoiksi. Tästä voimme ymmärtää ainakin seuraavat asiat: Ensiksi, niin kuin lampaat saavat elämänsä ja syntyvät aina lauman yhteydessä, niin myös jokaisen kristityn uusi elämä saa alkunsa ja syntyy nimenomaan lauman, siis seurakunnan yhteydessä. Toiseksi, niin kuin lampaat eivät voi kovin kauaa elää yksinään, niin ei myöskään yksikään kristitty voi elää kristillistä elämää yksinään, ilman seurakuntaa – ainakaan normaalitilanteessa. Nimittäin kolmanneksi, niin kuin lampaat eivät itse osaa hankkia ravintoaan, niin ei myöskään kristitty voi omaehtoisesti ja ilman seurakuntaa voi hankkia itselleen sitä koko ravintoa, mikä hänen elämäkseen on tarkoitettu. Laumassa, seurakunnassa se on heille tarjolla. Vielä neljänneksi, niin kuin lampaat eivät osaa paeta petoja tai puolustautua niitä vastaan, niin ei myöskään yhdelläkään kristityllä ole henkilökohtaisia voimia, jotka riittäisivät taistelussa syntiä, kuolemaa ja perkelettä vastaan. Tästä kaikesta huomaammekin, että paitsi kristityksi tullakseen myös sellaisena pysyäkseen ihminen tarvitsee lauman, seurakunnan, vieläpä sellaisen, jota paimen johtaa. Sellaisen lauman yhteydessä jokainen kristitty on tarkoitettu elämään.

Mutta sitten on huomattava toinenkin asia, jonka Jeesus evankeliumissa sanoo. Hän sanoo kristityistä, että he eivät ole osa mitä tahansa laumaa, vaan että he ovat nimenomaan Hänen lampaitaan ja karitsoitaan. Kukaan syntinen ihminen ei kylläkään omasta aloitteestaan voisi tulla Hänen omakseen eikä edes haluaisi sitä. Mutta Jeesus Kristus, Jumalan ainokainen Poika onkin sellainen Hyvä Paimen, joka on itse tullut Jumalan Lampaaksi, antaakseen henkensä meidän edestämme ja niin sovittaakseen meidän syntimme (Joh. 1:29; 10:11). Pilatuksen ruoskien alla, piikkikruununsa runtelemana (Joh. 19:1–2), Golgatan ristiin naulittuna (Joh. 19:18) ja keihäällä lävistettynä (Joh. 19:34) Hän, Jumalan Karitsa on vuodattanut kalliin sovintoverensä. Näin Hän on tehnyt, että sovittaisi sinut ja minut, Jumalaan vihamielisesti suhtautuneet Hänen kanssaan, ja hankkisi meidät itselleen, omiksi rakkaiksi lampaikseen. (Ap. t. 20:28; 1. Piet. 1:18–19) Vain Kristuksessa sovitettuina, mutta juuri Hänessä sovitettuina meille on avattu pääsy Hänen laumaansa.

Kun Jeesus siis tässä puhuu lampaista ja karitsoista, Hän puhuu silloin omasta pyhästä Kirkostaan, siitä pyhästä laumastaan, jossa Hän itse on Paimenena. Tästä me ymmärrämme asioiden oikean järjestyksen: Kun puhumme kristillisestä kirkosta, emme puhu mistään ihmisten keksimästä uskonnollisesta laitoksesta, tai hengellisestäkään järjestöstä, jonka kristityt olisivat hyvässä tarkoituksessa perustaneet. Ei niin! Kristuksen lauma, Hänen pyhä Kirkkonsa ja seurakuntansa on olemassa jo ennen sinun henkilökohtaista uskoasi. Juuri tämän kirkkolauman yhteydessä Kristus, Ylipaimen (1. Piet. 5:4) sanallaan ja kasteen armolähteellä pesee syntisten ihmisten synnit pois (Ap. t. 2:38–39; 22:16). Siinä Hän Pyhässä Hengessä synnyttää itsessään kuolleet uudesti (Joh. 3:5; 1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5). Siinä Hän painaa heidän otsaansa ristinsä sinetin, josta Hän tuntee heidät omikseen, pyhään laumaansa erotetuiksi (Ilm. 7:3; 9:4). Näin Kristus sanansa ja kasteen välityksellä antaa ihmisille lunastustyönsä hedelmät vastaanotettaviksi, ja tekee heidät omiksi rakkaiksi lampaikseen. Tämän pyhän kirkkolaumansa yhteydessä Herra Jeesus sitten myös johdattaa omiaan pyhällä paimenäänellään. Juuri kirkkolaumassaan Hän myös jatkuvasti ruokkii koko laumansa, antaa heille eläväksitekevän ravinnon pyhässä sanassaan sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Kirkkolaumassaan Hyvä Paimen Jeesus myös paimenäänellään kehottaa lampaitaan laiduntamaan toisten lampaiden kanssa sekä varoittaa heitä etääntymään kirkostaan ja siellä tarjoamansa ravinnon äärestä. Pyhällä sanallaan Hän kehottaa omiaan pysymään itsensä, Paimenen yhteydessä, sekä varomaan susia. Hän varoittaa pedoista, jotka jopa ihmishahmossa liikuskelevat lauman ympärillä. Hän varoittaa pedoista, jotka uskottaviksi tekeytyen koettavat tuoda laumaan vääriä oppeja, ja petollista mielihyvää herättäen pyrkivät vangitsemaan saaliikseen Jumalan lampaita.

Rakas ystävä, Kristus on kasteessa pessyt sinunkin syntisi pois, synnyttänyt sinut uudesti omaksi rakkaaksi lampaakseen. Ethän sinä jää Kristuksen lauman ulkopuolelle, yrittämään selvitä yksin elämässäsi? Pysy aina seurakunnan yhteydessä, jossa Kristus, suuri Ylipaimen tahtoo sinuakin suojella, ravita ja johdattaa!

Ylimmäisen Kaitsijan asettama kaitsijan virka

Jeesus on siis ylimmäinen Paimen. Mutta niin kuin evankeliumista kuulimme, Hän on uskonut kirkkolaumansa paimentehtävän ihmiselle, Pietarille. Mitä Hän käskee Pietaria tekemään? Hän sanoo: ”Ruoki minun karitsoitani.” ”Kaitse minun lampaitani.” ”Ruoki minun lampaitani.” Huomaa tarkoin, että Jeesus ei käske Pietaria tekemään muuta! Hän ei käske tätä esimerkiksi herrana hallitsemaan kirkkoa ja sen seurakuntalaisia (vrt. 1. Piet. 5:3). Hän ei käske saati valtuuta Pietaria käyttämään mitään ajallista, poliittista valtaa. Hän ei myöskään käske tätä tekemään seurakunnalle mitään uusia säädöksiä oman pyhän sanansa – Ylipaimenen äänen – rinnalle. Hän käskee Pietaria yksinkertaisesti toimimaan laumansa paimenena. Toisin sanoen, nyt kun ylösnoussut Kristus on siis menossa Isänsä luo taivaaseen, Hän uskoo oman kaitsijanvirkansa Pietarin hoidettavaksi siihen asti, kunnes kerran kirkkaudessaan palaa rakkaan laumansa luo ja asettaa heidät oikealle puolelleen (Matt. 25:31–33). Siihen päivään asti Pietarin tehtävänä on pitää huolta Kristuksen seurakunnasta, Hänen rakkaista lampaistaan, myös niistä kaikkein pienimmistä, joita Hän tässä hellittelevästi kutsuu ”karitsaisiksi” (τὰ ἀρνία – Joh. 21:15). Pietarin tehtävänä on vartioida ja johdattaa, sekä lohduttaa ja kutsua Kristuksen seurakuntaa.

Herra toki antaa tämän käskyn Pietarille, mutta tämä ei tarkoita, että juuri tälle opetuslapselle olisi uskottu jokin erityinen johtoasema Kristuksen Kirkossa. Herra uskoo tässä seurakuntansa paimenviran apostoleilleen ja heidän seuraajilleen yhteisesti, heidän hoidettavakseen. (Paavin valta ja johtoasema. Historiallinen perustelu, 30.) Tämä tarkoittaa, että paimenvirkaa ja sen tehtäviä ei kukaan saa Kristuksen kirkossa ottaa noin vain hoidettavakseen, vaan Kristus itse kutsuu sananpalvelijat Kirkkonsa kautta asianmukaisella tavalla. (Augsburgin tunnustus. XIV Kirkollinen järjestys.) Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että apostolisen paimenviran haltija itsessään olisi jollakin tavalla parempi kristitty kuin muut. Toki sana sanoo, että seurakunnan kaitsijan tulee olla ”nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina” (1. Tim. 3:2–4). Mutta samalla on rohkaisevaa huomata, että Jeesus tässä uskoo kaitsijanviran juuri sille opetuslapsista, joka oli raskaasti rikkonut Herraansa vastaan kieltäessään Hänet (Luuk. 22:54–62). Herra ei siis kutsu seurakuntansa sananpalvelijan virkaan synnittömiä ihmisiä – eihän sellaisia ole olemassakaan! Herra käyttää niitä, jotka itsekin ovat Hänen anteeksiantamuksensa tarpeessa, ja joiden synnit Hän on myös antanut anteeksi.

Mutta millä tavalla apostoleiden ja heidän seuraajiensa sitten tulee kaita Kristuksen laumaa? Vastaus on yksinkertainen: jakamalla Hänen pyhää sanaansa ja Hänen asettamiaan sakramentteja.

Toki Jumalan sanan saarna on tarkoitettu paitsi Kristuksen lampaille myös kaikille niille, jotka eivät vielä ole lampaita Hänen laumassaan! Heille, jotka eivät vielä ole päässeet Kristuksen kirkkolaumaan ja siellä annettavan ravinnon osallisuuteen, heille Herra käskee apostoleitaan opettamaan Hänen sanaansa. Heille Jumalan lain sana osoittaa, että kaikki ihmiset ovat poikenneet pois Jumalan tahdosta ja kelvottomiksi käyneet. Kukaan ei tee sitä, mikä on hyvää Jumalan edessä. (Ps. 14:3) Siksi kukaan ihminen ei luonnostaan voi pitää kaikkivaltiasta Jumalaa taivaallisena Isänään saati tulla Hänen luokseen. Tämä on mahdollista vain Kristuksen Jeesuksen kautta, uskossa Häneen (Joh. 14:6b). Mutta kun laki on tällä tavalla saanut tehdä tehtävänsä, kun se on osoittanut ihmiselle hänen syntinsä ja mahdottomuutensa Jumalan edessä, silloin apostolien tehtävänä on saarnata myös evankeliumia. Tämä hyvä ja iloinen sanoma kuuluu näin: Elämässään ja kuolemassaan Jumalan Poika Kristus on hankkinut koko maailmalle täydellisen lunastuksen sen kaikista synneistä! Hänen lunastustyönsä kautta meille ihmisille hankittua vanhurskautta tarjotaan nyt lahjaksi sanassa ja pyhässä kasteessa. Se kaikki on nyt tarjolla syntisille, yksin Jumalan armosta! (Room. 3:24) Näin Kristuksen lauman kaitsijoiden työ ja heille uskotut kaitsentavälineet liittyvät aina myös lähetystyöhön, toisin sanoen siihen, että uusia ihmisiä kutsutaan ja otetaan sisään Kristuksen laumaan (vrt. Matt. 28:16–20).

Mutta kuten sanottu, uusien ihmisten tuleminen laumaan edellyttää sitä, että ensin on olemassa lauma. Tämä Kristuksen lauma pysyy elossa nimenomaan siten, että Herra käskee apostoleitaan kaitsemaan ja ravitsemaan sitä tällä samalla pyhällä sanallaan. Myös näille Kristuksen lampaille tulee Hänen alipaimentensa saarnata Jumalan lakia. Näin on siksi, että vaikka Kristus on jo vapauttanut uskovat kristityt lain kirouksesta ja pakosta, ei heidän silti ole määrä olla ilman lakia. Pikemminkin Kristus on lunastanut heidät juuri sitä varten, että he syventyisivät Jumalan lakiin päivin ja öin. Toiseksi Jumalan laumaa tulee kaita lain sanalla myös siitä syystä, että vaikka kristityt ovatkin uudestisyntyneitä, ei uudestisyntyminen ja uudistus ole tässä maailmassa vielä täydellistä, vaan vasta alullaan. Onhan tämän elämän aikana kristityissäkin vielä jäljellä myös vanha Aadam, liha. Se haluaisi saada heidät – Kristuksen lampaat – lakkaamaan Ylipaimenen äänen kuulemisesta, poikkeamaan pois Hänen johdattamaltaan tieltä, erkaantumaan laumasta. Kristus ei kuitenkaan tahdo, että tämän vanhan Aadamin annetaan noudattaa omaa tahtoaan. Siksi Hän tahtoo, että vanha Aadam on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin, että tarvittaessa myös rangaistuksin pakotettava seuraamaa Hengen johdatusta ja antautumaan Hänen vangikseen. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 6. Lain kolmas käyttö, 1, 3.)

Joskus voi kyllä käydä niinkin, että joku lampaista erkanee laumasta. Seurakunnan kaitsijan tulee henkilökohtaisesti etsiä kaikkia tällaisia hukkaan joutuneita ja kutsua heitä takaisin laumaan. Jos joku lampaista eksyy kokonaan pois uskon tieltä, silloin paimenelta vaaditaan paljon vaivannäköä, kestävyyttä ja kärsivällisyyttä. Ketään ei nimittäin voi eikä saa yrittää palauttaa takaisin oikeaan uskoon ja Kristuksen seurakuntaan väkisin tai pelottelemalla. Tähänkin Kristus on antanut välineeksi pyhän sanansa, jonka oikealla jakamisella Hän tahtoo kuuluttaa kutsua takaisin yhteyteensä – osoittamalla, että kukaan syntinen ihminen ei voi pelastua ilman yhteyttä Kristukseen sekä Hänen laumaansa.

Mutta sitten kun lakia on saarnattu, Kristus haluaa alipaimentensa välityksellä jakaa rakkaille lampailleen myös evankeliuminsa. Hän itse jakaa sen sananpalvelijoidensa suun kautta pyhässä sanassaan ja sen saarnassa. Pienille karitsaisille se jaetaan yksinkertaisessa katekismusopetuksessa – jos kohta aikuisetkin ovat aina katekismusopetuksen tarpeessa!  Kristus jakaa evankeliuminsa myös sananpalvelijoidensa käsien kautta pyhänä kasteena sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Tämä Kristuksen evankeliumi on ihana ravinto Kristuksen lampaille. Siinä Hän on itse läsnä ja ruokkii rakkaansa, itsessään nälkään nääntyvät. Siinä Hän ruokkii heidät omalla itsellään, elämän Leivällä, joka tulee alas taivaasta ja antaa heille osallisuuden iankaikkiseen elämään (Joh. 6:33, 35). Evankeliumissaan Herra tuo omilleen veden, iankaikkisen elämän. Niin kuin vesi juotaessa valuu janoon nääntyvän juojan ruumiiseen ja virvoittaa sen, niin Herra Jeesuskin tahtoo evankeliumissaan antaa itsessään janoon nääntyville lampailleen iankaikkisen elämän ja pitää sen yllä – jopa niin, että elävän veden virrat alkavat juosta Häneen uskovien sisimmästä (Joh. 7:37–38). Evankeliumi on myös lääke, jonka Herra tarjoaa niille, jotka lain lahjomaton arvio on todennut syntisairaiksi. Kristuksen laumassa tämä lääke tarjotaan Hänen lampailleen evankeliumin sanan saarnassa, syntien anteeksijulistamisessa sekä kaikkien syntien tähden kuolleen Kristuksen elävän ruumiin ja veren sakramentissa. Niiden kautta Herra itse parantaa omiensa syntisairautta ja hoitaa ne haavat, jotka synti on heihin lyönyt.

Kaikki tämä kuuluu Kristuksen asettamaan sananpalvelijan virkaan. Kuule siksi, sinä Kristuksen lammas ja karitsa: Pyydä usein, että pastori palvelisi sinua Herran lahjoilla. Juuri sitä varten hänelle on tämä virka uskottu! Pyydä häntä kylään, puhumaan itsellesi ja perheellesi, taikka muille lähimmäisillesi. Pyydä myös saada tunnustaa syntisi ja kuulla synninpäästön sanat. Vaikka asiasi tuntuisi aina olevan samakin, älä epäröi pyytää rohkeasti! Tule myös mielelläsi kirkkoon, Ylimmäisen Kaitsijasi sanan kuuloon. Ota vastaan Hänen ruumiinsa ja verensä. Näin Herra Kristus tahtoo palvella sinua ja pitää sinut aina rakkaan seurakuntalaumansa yhteydessä!

Kristuksen ristin kantajat

Evankeliumin äärellä huomaamme vielä yhden asian: Paimenen työ ei ole sellainen kunniakas virka, jonka haltijat saisivat nauttia suurta ulkoista arvonantoa. Päinvastoin, Jeesuksen ajan Israelissakin lammaspaimenen työ oli vaatimatonta ja likaista, halveksittua työtä. Sellaisena sitä taidetaan usein nykyäänkin pitää siellä, missä lampaita kasvatetaan. Tästä huolimatta paimenen työ on kuitenkin välttämätön työ, sillä ilman sitä lauma hukkuu. Sama koskee myös sitä hengellistä paimenvirkaa, jonka Jeesus tässä Pietarille ja hänen apostolisille seuraajilleen uskoo. Seurakunnan paimenen virka ei ole virka, jonka haltijat voisivat odottaa työstään mitään suurta kunniaa tai ajallista menestystä. Päinvastoin, se on likaista työtä, joudutaanhan siinä tekemisiin kaiken sen synnin ja saastan kanssa, mitä maailmassa on. Kuitenkaan Herra Kristus ei ole turhaan asettanut tätä virkaa, sillä ilman sitä Hänen laumansa joutuu hajalleen, lampaat jäävät ilman ruokaa, kuolevat hengellisesti, joutuvat kadotukseen.

Mutta on kuitenkin jotakin, mitä Kristuksen alipaimenet voivat työstään odottaa. Jeesus sanoo tässä Pietarille: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.” (Joh. 21:18) Tämän sanan mukaisesti Pietari saikin myöhemmin kärsiä Herransa ja Hänen evankeliuminsa tähden. Kerrotaan, että hänet ristiinnaulittiin Roomassa pää alaspäin, niin kuin hän itse oli pyytänyt saada kärsiä. Kristuksen sananpalvelijat voivat odottaa työstään ristiä, niin kuin Kirkon Ylipaimen ja Herra Jeesus itsekin kantoi ristiä. Samalla on kuitenkin lohdullista, että jos evankeliumin palvelijoita tai muita evankeliumista osallisia kohtaisikin ”ahdistus tai vaino”, se kohtaa heitä nimenomaan ”sanan tähden” (Mark. 4:17). Maailma vihaa kristittyjä. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että se vihaa Herraa, joka on ottanut heidät omikseen. Kuitenkin Herra on luvannut sanansa palvelijoille myös palkan, kullekin oman työnsä mukaan (1. Kor. 3:8; ks. myös 1. Piet. 5:4). Ja lopulta juuri siinä missä me joudumme kadottamaan elämämme Kristuksen ja evankeliumin tähden, siinä me saamme myös pelastaa sen (Mark. 8:35).

Ylistys ylimmäiselle Paimenelle ja Kaitsijalle

Tämän evankeliumin äärellä me saamme yhdessä sanoa: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on lähettänyt meille Poikansa! Hän, virheetön Jumalan Karitsa on lunastanut meidät kuoleman vallasta pyhällä elämällään, syyttömällä kärsimisellään ja ristinkuolemallaan, ja ottanut meidät lampaiksi pyhään laumaansa, Kirkkoon. Siunattu olkoon Kristuksen Kirkko, jonka Portti Hän itse on, jonka ylimmäinen Kaitsija ja Piispa Hän on, jonka elävä Leipä Hän on! Siunattuja olette te, rakkaat kristityt, kun ylimmäinen Paimen Kristus on kasteessa merkinnyt teidät pyhän ristinsä sinetillä omikseen, antanut teille Pyhän Henkensä, ja vielä kaitsee teitä sanansa sauvalla, sekä vielä valmistaa teille pöydän (Ps. 23:5), ruokkii ruumiinsa ja verensä sakramentilla! Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä Kristuksen Jeesuksen rakkaina lampaina te saatte asua Hänen huoneessaan, Hänessä pyhitettyjen joukossa, jo nyt ja iankaikkisesti! (Ps. 23:6) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 30.4.2017.)

Mainokset