Hiljaisen viikon maanantai (2. vsk), Joh. 18:1–27

Ihmisten aseet ja Jumalan miekka

Kärsimysviikon maanantain evankeliumi puhuu meille suuresta taistelusta. Tapahtumapaikkana on Getsemanen puutarha kiirastorstai-iltana. Pyhä Johannes kirjoittaa: ”Niin Juudas otti sotilasjoukon sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita ja tuli sinne soihdut ja lamput ja aseet mukanaan.” (Joh. 18:3)

Evankelista puhuu Juudaasta aivan kuin tämä olisi tahtonut olla suurikin sotapäällikkö. Hän kertoo, että Juudas otti sotilasjoukon, σπεῖρα (speira), toisin sanoen roomalaisen kohortin, joka käsitti noin 600 miestä. Näiden lisäksi hänen mukanaan oli myös miehistöä temppelipoliisista, varmaankin lukuisia miehiä, sekä vielä ylipappien palvelijoitakin. Tämän suuren ja aseistetun joukon kanssa Juudas lähti nyt ”taistelemaan pahaa vastaan” – niin kuin joku parempikin gideon, siis tuo Jumalan mies, joka aikanaan oli lähtenyt midianilaisia vastaan kolmensadan soihduilla varustetun miehen kanssa (Vrt. Tuom. 7:1–22).

Mutta mitä ihmettä Juudas oikein ajatteli, kun hän tällä tavalla lähti Jumalan Kristusta vastaan miesvoimin ja asein varustettuna? Mitä hän oikein ajatteli, kun tahtoi antaa Kristuksen sidottavaksi köysillä? Olihan Juudas kulkenut Jeesuksen seurassa jo vuosia. Eikö hänen olisi pitänyt ymmärtää, että hänen vastassaan oli enemmän kuin vain tavallinen mies, enemmän kuin kansanvillitsijä (Joh. 7:12) tai jokin muu pahantekijä, joka voitaisiin voittaa ihmisten asein, sitoa köysin? Kuitenkin epäuskossaan Juudas oli antanut saatanan tulla sydämeensä (Joh. 13:27). Hän vastusti Kristusta, jonka Jumala oli lähettänyt koko maailman Vapahtajaksi. Siksi hän myös lähti epätoivoiseen taisteluun, taisteluun itseään Jumalaa vastaan.

Mutta eivät kaikki niistäkään, jotka nyt vielä olivat Jeesuksen kanssa, onnistuneet paljoa paremmin: Nähdessään suuren sotilasjoukon aseineen Pietari tarttui miekkaansa, vieläpä sivalsi yhdeltä Jeesusta pidättämään tulleista miehistä korvan irti.

Mitä ihmettä Pietarikin oikein ajatteli, kun veti aseensa esiin? Luuliko hän tuolla yhdellä miekallaan voivansa asettua kokonaista sotajoukkoa vastaan? Ja erityisesti, luuliko hän, että tämä suuri taistelu voitaisiin ratkaista ihmisten asein, miekoilla ja seipäillä? (Vrt. Mark. 14:43) Olihan Pietari kulkenut Jeesuksen seurassa jo vuosia! Olihan hän kuullut Jeesuksen puhuvan, että Hänet tulee mennä Jerusalemiin ja kärsiä siellä paljon ylipappien, kirjanoppineiden ja pakanoiden käsissä, sitten tulla tapetuksi ja lopulta kolmantena päivänä nousta ylös (ks. esim. Mark. 10:32–34). Eikö Pietarin jos kenen olisi pitänyt ymmärtää, että juuri tämä kaikki oli nyt tapahtumassa, ja että niin myös piti tapahtua? Epäilyksissään Pietari ei kuitenkaan keskittynyt Kristuksen varmaan sanaan. Sanan sijaan hän keskittyi vain siihen, miltä asiat hänen silmillään katsottuna näyttivät. Ne näyttivät epätoivoisilta, ja siksi hän myös turvautui epätoivoiseen ratkaisuyritykseen, yritykseen ratkaista asia aseella.

*

Kun ihmiset näin lähtivät aseelliseen taisteluun, mitä Jeesus teki? Jeesuskin antoi miekkansa puhua. Hän avasi suunsa ja sanoi pyhän sanansa. Pyhä Johannes kirjoittaa: ”Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: ’Ketä te etsitte?’ He vastasivat hänelle: ’Jeesusta, Nasaretilaista.’ Jeesus sanoi heille: ’Minä se olen.’ Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan. Kun hän siis sanoi heille: ’Minä se olen’, peräytyivät he ja kaatuivat maahan.” (Joh. 18:4–6)

Nämä Jeesuksen sanat ”Minä se olen”, kreikaksi ἐγώ εἰμι (egō eimi), on se pyhä nimi, joka hepreaksi kuuluu יהוה (JHWH), Minä olen (vrt. 2. Moos. 3:14). Jeesus siis lausui kaikkivaltiaan Jumalan nimen. Hän sanoi myös, että juuri Hän itse on יהוה, kaikkivaltias Jumala. Kun siis perkele, maailman ruhtinas tuli Juudaassa taistelemaan Kristusta vastaan (vrt. Joh. 14:30), osoitti Kristus, itse Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala ja suuri sotapäällikkö voimansa Häntä vastaan. Jumalan pyhä nimi, Jumalan pyhä sana, jossa Herra itse on läsnä saattoi perkeleen sotajoukot hämmenyksiin ja kaatoi ne maahan.

Ja kuitenkaan tämä taistelu ei jatkunut sillä tavalla, kuin inhimillinen mieli olisi voinut odottaa: Jeesus osoitti kyllä jumalallisen voimansa ja valtansa. Mutta samalla Hän lähti tähän taisteluun tietäen, että Hänen nimenomaisena tehtävänään oli tulla siinä otetuksi kiinni, kärsiä pilkkaa, häväistystä ja ruumiillista kidutusta, ja lopulta tulla surmatuksi. Hän tiesi, että Hänen taivaallinen Isänsä oli itse antanut Hänelle, rakkaalle Pojalleen tämän kärsimyksen maljan. Isä oli antanut Hänelle sen tehtävän, että Hän kuolemassaan häviäisi taistelun perkelettä vastaan (Joh. 18:11), ja juuri tällä häviämisellään ja kuolemallaan voittaisi synnin, kuoleman ja perkeleen. Ihmeellinen on Jumalan kaikkivalta, ihmeellinen on Hänen armollinen pelastussuunnitelmansa! Juuri siinä missä perkele luulisi voittavansa, siinä hänen oma päänsä oli joutuva murskatuksi (1. Moos. 3:15). Ja nyt Kristus aikoi olla kuuliainen tälle Isän pelastustahdolle, aina ”ristin kuolemaan asti.” (Fil. 2:8)

Mutta samalla: Nyt kun Kristus oli käymässä tähän kuolemaan, Hän tällä yhdellä pyhällä sanallaan sekä sen aiheuttamalla sotajoukon hämmennyksellä tahtoi myös lohduttaa opetuslapsiaan. Oli aivan kuin Hän olisi sanonut: ”Katsokaa, tällainen on minun valtani ja voimani. Suuni terävällä, kaksiteräisellä miekalla, suuni henkäyksellä minä lyön viholliseni maahan (vrt. Ilm. 1:16; 2. Tess. 2:8). Heillä ei ole mitään valtaa ottaa minulta minun henkeäni, vaan minä itse omasta tahdostani annan sen. ’Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen’.” (Joh. 10:17–18)

*

Sinäkin, joka elät Kristuksen omana, joudut tässä elämässäsi varmasti hengelliseen taisteluun. Sinua vaivaavat sinun omat syntisi ja himosi. Myös maailman ihmiset, maailmalliset aatevirtaukset ja jumalattomat houkutukset viettelevät sinua. Vielä perkelekin haluaa saattaa sinut epätoivoon omasta itsestäsi. Hän tahtoo saada Jumalan näyttämään silmissäsi etäiseltä, välinpitämättömältä isältä, jolla ei ole aikaa sinulle, taikka ankaralta tuomarilta, joka ei tahdo armahtaa sinua heikkoudessasi. Näin vihollinen koettaa ajaa sinua kohti samaa kohtaloa, johon hän sai Juudaan itsensä syöksemään, kun tämä jäi epäuskoonsa, ilman Kristusta (Matt. 27:3–5).

Kun sinä, rakas ystävä, joudut tällaiseen taisteluun, niin muista, että sitä ei voida voittaa ihmisvoimin tai ihmisten asein. Ei sinua auta se, että yrität omine voiminesi välttää pahaa ja tehdä itsestäsi paremman ihmisen. Ei sinua auta sekään, että käyt inhimillisin vastatoimin maailman pahuutta vastaan. Taistelu on hengellinen, eikä sitä voida käydä muuten kuin hengellisin asein. Muista kuitenkin myös se, että sinä et ole tässä taistelussa yksin. Kun sinä elät kastettuna Kristukseen ja uskot Häneen, saat aina olla tässä taistelussa yhdessä Kristuksen kanssa, sekä toisten Hänen omiensa kanssa. Yhtenä Kristuksen seurakuntana saamme ottaa osaa tähän taisteluun, jota johtaa itse Herramme, urhea taivaallinen sotapäällikkö. Hän on jo kerran mennyt Getsemanen ja Golgatan etulinjaan, suostunut omiensa puolesta ristillään vihollisen surmaamaksi, mutta juuri siinä myös murskannut sen pään ja voittanut. Tänäänkin Herran pyhä nimi ja Hänen pyhän sanansa miekka voittaa kaikki syntisen lihamme himot, maailman juonet ja perkeleen pimeiden valtojen demoniset hyökkäyksetkin. Huuda siis kiusaustesi ja taistelujesi hädässä avuksi Hänen pyhää nimeään: ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua!” (Vrt. Matt. 10:47; 15:22; 20:30) Riennä sitten myös pian lukemaan ja mielellään aivan ääneenkin lausumaan Hänen pyhää sanaansa, esimerkiksi Isä meidän -rukousta tai vaikka muita katekismuksen kohtia. Herran sanan miekka tuo sinulle varmasti syntien anteeksiantamuksen sekä iankaikkisen elämän ja rauhan Pyhässä Hengessä.

Tämä Jumalan sanan miekan voitto ei kuitenkaan välttämättä tarkoita mitään ajallista tai silmillä nähtävää voittoisuutta. Näin on juuri siksi, että Hengen miekalla, Jumalan sanalla ei taistella verta ja lihaa vastaan – sillä ei siis käydä inhimillisiä, ihmisten välisiä sotia. Sillä käydään taistelua ”hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.” (Ef. 6:12, 17) Niin kuin Herra itsekin voittaakseen suostui kiinniotettavaksi, kidutettavaksi ja tapettavaksi, niin myös meidänkin kohdallamme hengellinen voitto kätkeytyy usein kärsimykseen ja pilkkaan, häviöön ja kuolemaan. Ja kuitenkin me saamme olla varmoja: Hengen miekka, Jumalan sana varmasti tuo meille voiton kaikista demonisista vihollisistamme. Näin sana tekee, sillä se tuo meille Jeesuksen Kristuksen, kuolemalla kuoleman voittaneen Herran kaikkine lahjoineen. Hänessä on meidän iankaikkinen voittomme, iankaikkinen elämämme. Aamen.

(Ahtisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.4.2017.)

Mainokset