Marian ilmestyspäivä (2. vsk), Gal. 4:3–7

Jumalallinen adoptio

Johdanto

Kerrotaan kristitystä avioparista, joka vuosia naimisissa oltuaankaan ei voinut saada omia lapsia. Pitkään asiaa pohdittuaan ja rukoiltuaan pariskunta päätti hakeutua adoptoimaan itselleen lapsen. Kaukaisesta maasta löytyikin pieni tyttö, jonka vanhemmat eivät olleet kyenneet huolehtimaan hänestä. Adoptioprosessi oli toki pitkällinen, mutta viimein tämä pariskunta sai lentää tuohon kauniiseen ja lämpimään maahan, hakemaan ihanan pienen tytön luokseen. Tämän tyttösen sopeutuminen kylmään Suomeen ei ollut kaikilta osiltaan aivan yksinkertaista. Tärkeintä oli kuitenkin tämä: nyt lapsella oli koti, hänellä oli isä ja äiti, jotka rakastivat häntä ja pitivät hänestä huolta. Syntyperänsä puolesta tämä tytär – nyt jo nuori nainen – on ikään kuin toisesta maailmasta, onhan hän verenperintönsä mukaan toisesta kansakunnasta, toiselta puolelta maapalloa. Kuitenkin virallisessa mielessä hän on adoptiovanhempiensa oma lapsi. Hän ei ole sitä siksi, että olisi itse pyrkinyt tulemaan sellaiseksi, vaan siksi, että hänen vanhempansa halusivat ottaa hänet, heitteille jätetyn omakseen.

Tällaisesta asiasta puhuu myös päivän pyhä epistola. Kuulemme, mitä Pyhä Henki puhuu seurakunnalle heidän asettamisestaan Jumalan lapsiksi – tai niin kuin voitaisiin sanoa –, jumalallisesta adoptiosta.

Kukaan ihminen ei ole Jumalan lapsi luonnostaan

Ennen kuin puhutaan Jumalan lapseksi asettamisesta, on lähdettävä liikkeelle siitä, minkälaisessa asemassa ihminen ennen tätä tapahtumaa Jumalan edessä on. Asia on hyvin yksinkertainen: Me ihmiset emme ole Jumalan lapsia luonnostamme.

Toki toisaalta Jumalaa voidaan kutsua kaiken Isäksi sen vuoksi, että Hän on luonut kaiken tyhjästä. Tällä tavalla ei ehkä ole aivan väärin kutsua ihmisiä luomisen perusteella Jumalan lapsiksi, onhan kaikkeuden Isä, Jumala tietenkin luonut ihmisetkin.

Mutta samalla on vakavasti painotettava: sanan varsinaisessa ja hengellisessä merkityksessä kukaan ihminen ei luonnostaan ole Jumalan lapsi. Päinvastoin, syntiinlankeemuksen jälkeen jokainen luonnollisesti sikiävä ja syntyvä ihminen syntyy synnissä, siis ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemana. (Augsburgin tunnustus II, Perisynti, 1–2.) Sen vuoksi kukaan ihminen ei luonnostaan elä luottavaisessa lapsen suhteessa Luojaansa, eikä voi kutsua Häntä taivaalliseksi Isäkseen.

Toiseksi, taivaallisella Isällä on yksi ja ainokainen Poika, Jeesus Kristus. Hän on Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu. Hän on samaa olemusta kuin Isä. (Nikaian uskontunnustus) Me ihmiset sen sijaan olemme lankeemuksemme tähden ja luonnostamme ikään kuin aivan toisessa maailmassa. Olemme – niin kuin apostoli Paavali tässä sanoo – maailman alkuvoimien orjuudessa. Mitä apostoli näillä merkillisillä sanoilla tarkoittaa? Maailman alkuvoimilla hän tarkoittaa tässä Jumalan lakia. Jumalan laki on tietenkin sinänsä pyhä, vanhurskas ja hyvä (Room. 7:12). Se voi saada aikaan maallista vanhurskautta. Se voi esimerkiksi estää rikoksia ja muuta ajallista pahaa. Jumalan edessä laki ei kuitenkaan voi auttaa meitä ihmisiä. Se ei voi vapauttaa meitä synneistämme, ei vanhurskauttaa meitä, ei tehdä meitä eläviksi, ei johdattaa taivaaseen. Eihän kukaan ihminen sen vuoksi saavuta iankaikkista elämää, että välttää lain kieltämiä tekoja, ja siis pidättäytyy tappamasta, rikkomasta avioliittoa, taikka varastamasta. Näin laki siis jättää meidät ihmiset auttamatta maan päälle. Sen vuoksi apostoli kutsuu lakia tässä maailman alkuvoimiksi. Tästä me ymmärrämme, että näiden alkeisvoimien orjuudessa mekin ennen luonnostamme elimme. Toisin sanoen me emme siis eläneet Jumalan lapsina. Ymmärrämme myös, että me emme ole myöskään tulleet Jumalan lapsiksi omien tekojemme perusteella.

Lunastus Kristuksessa ja lapseksi asettaminen

Mutta nyt juuri meillekin sana sanoo tässä: Me olemme tulleet Jumalan lapsiksi, koska taivaallinen Isä on halunnut lunastaa meidät omikseen. Rakkaudessaan Hän on tahtonut ostaa meidät pois (ἐξαγοράζω εksagorazō) jostakin. Mistä? Maailman alkuvoimien orjuudesta. Mutta miten tämä lunastaminen on tapahtunut? Se on tapahtunut näin: Jumala lähetti ikuisen Poikansa maailmaan. Hänen Poikansa sikisi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta, ja syntyi ihmiseksi. Ja koska Hän näin omaksui ihmisyyden, tuli hän myös jokaista ihmistä koskevan Jumalan lain alaiseksi. (Gal. 4:4) Mutta Hän teki näin nimenomaan sitä varten, että voisi lunastaa lain alaiset – siis meidät kaikki ihmiset – pois lain orjuuden alta. Näin Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen myös teki.

Koska tämä Poika on Jumala, olisi Hän toki voinut täydellisesti voittaa Jumalan lain, tuottamatta itselleen vähintäkään haittaa, onhan Hän itse on lain herra, eikä lailla siis ole Häneen mitään oikeutta. Mutta meidän ihmisten tähden, jotka olimme lain alaisina, Hän omaksui meidän lihamme ja alistui lain alaiseksi. Toisin sanoen, valtavasta hyvyydestään Hän alentui samaan lain vankilaan, hirmuvaltaan ja orjuuteen, jossa me olimme vankiorjina. Hän antoi lain vallita itseään, Herraansa, kovin kauhistaa itseään, painaa itsensä synnin, kuoleman ja Jumalan vihan alaiseksi. Tätä Hän en kuitenkaan ollut velvollinen tekemään. Sen tähden Hän on kaksinkertaisin oikeuksin voittanut, kukistanut ja murjonut lain: ensiksikin Jumalan Poikana, lain Herrana, ja toiseksi meidän persoonassamme, mikä on täsmälleen samaa kuin me itse olisimme voittaneet lain, onhan Hänen voittonsa meidän voittomme.

Meidän Jumalalle kelpaavaksi tekemisemme – siis vanhurskauttamisemme – perustuu näin Kristuksen koko lunastustyölle, Hänen ihmiseksi tulostaan aina Hänen ristinkuolemaansa asti. Jeesus Kristus on hankkinut meille lunastuksen lain alaisuudesta täydellisessä elämän kuuliaisuudessaan, kärsimyksessään, viattomassa ja pyhässä veressään, ja lopulta kuolemassaan Golgatan ristillä. Tämän kaiken Hän on tehnyt sinun vuoksesi ja meidän kaikkien vuoksemme.

Mutta mitä tästä lunastuksesta siis seuraa? Pyhä Henki vastaa apostolin kautta: ”lähetti Jumalan Poikansa […] lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan,  Tarkkaan ottaen sana sanoo Jumalan lähettäneen Poikansa lunastamaan meidät, ”että pojiksi asettamisen saisimme (haltuumme)” (ἵνα τὴν υἱοθεσίαν ἀπολάβωμεν). Kun sana puhuu tässä ”pojiksi asettamisesta”, voitaisiin kristittyjen kohdalla tietenkin puhua paitsi pojista myös tyttäristä. Kysymys on siis nimenomaan tästä: Jumalan ainoan Pojan lunastustyöhön perustuvan lapseksi asettamisen kautta ihmisetkin voivat tulla adoptoiduiksi Jumalan pojiksi ja tyttäriksi, siis Hänen lapsikseen. Eikö tämä ole ihmeellinen asia? Rakkaan Poikansa ja Hänen täydellisen kuuliaisuutensa tähden Jumala, kaikkivaltias taivaallinen Isä on armosta valmistanut syntisille ihmisille pääsyn lapsikseen. Tämä koskee aivan koko maailmaa, onhan Kristus kantanut koko maailman synnin (Joh. 1:29)!

Mutta tästä jää jäljelle vielä seuravaa polttava kysymys: Mikä sitten on tämä lapseksi ottaminen ja adoptio? Missä Isä aivan käytännössä ottaa ihmiset lapsikseen? Tässä on kyseessä se ihmeellinen tapahtuma, josta apostoli aivan muutamaa jaetta aiemmin kirjoittaa. Hän sanoo: ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27) Tämä asia koskee siis sinuakin, joka olet kastettu! Kasteessa me, jotka emme luonnon mukaan olleet Jumalan Poikia tai lapsia, olemme asetetut Jumalan lapsen asemaan, Hänen armostaan. Näinhän sana sanookin: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” (Joh. 1:12–13) Kun me siis kasteessa olemme syntyneet vedestä ja Hengestä (Joh. 3:5), olemme syntyneet uudesti nimenomaan Jumalan lapsiksi. Näin pyhä kristillinen kasteemme onkin meille pantti siitä, ettemme ole orpolapsia, emme myöskään laittomia tai sattumalta syntyneitä lapsia, vaan aivan oikeita lapsia, joilla on myös ihana oikeus kutsua Jeesuksen Kristuksen taivaallista Isää omaksi todelliseksi Isäksemme.

Tässä pyhässä ja jumalallisessa adoptiossa on kuitenkin vielä paljon enemmänkin kuin tavallisessa, ihmisten tekemässä adoptiossa. Tietenkin paljon hyvää siinä, että joku pariskunta virallisen adoptioprosessin kautta ja uskossa ottaa luokseen vaikkapa orvoksi jääneen lapsen. On paljon hyvää siinä, että he tarjoavat hänelle kodin, kasvattavat häntä ja rakastavat häntä omana lapsenaan. Huomaa kuitenkin: tällainen adoptio ei koskaan voi tehdä lasta adoptiovanhempiensa verenperilliseksi, ei vaikka nämä miten häntä rakastaisivat. Mutta nyt kun Jumala on Kristuksen täydellisen työn ja kasteen kautta asettanut meidät lapsikseen, ja siis tehnyt meidät osallisiksi siitä Pojan asemasta, joka Kristuksella on, meille on annettu vielä paljon enemmän. Pyhässä ehtoollisen sakramentissa Kristus antaa ruumiinsa ja verensä meidän sisäämme niin, että voidaan sanoa: Kristus asuu meissä ruumiillisesti. Hän asuu meissä ruumiillisesti sekä seurakuntana että yksittäisinä kristittyinä. Näin Kristus liittää meidät aivan lihaamme ja vertamme myöten pyhän seurakuntaruumiinsa verenkiertoon, Jumalan verenperillisiksi, Hänen perheväkensä jäseniksi, Hänen lapsikseen.

Vakuuttuneisuus lapseudesta

Näin paljon Jumala on sinua rakastanut. Näin paljon Hän on halunnut sinut omaksi lapsekseen. Näin paljon Kristus on tehnyt, että saisi asettaa sinut rakkaan lapsensa asemaan yhdessä toisten lastensa kanssa. Mutta vakuuttuneisuus sinun todellisesta lapseudestasi ei ole ainoastaan Jumalan puolella. Myös sinä itse saat olla aivan varma asemastasi Jumalan lapsena. Miten niin? Tietenkin siten, että Herra itse ilmoittaa tämän asian meille sanassaan, niin kuin tässäkin epistolassa, eikä se sana voi pettää. Suullisen sanan välityksellä me saamme sellaisen hehkun ja valon, josta me muutumme toisiksi ja uusiksi ja josta meihin kasvaa uusi arvostelukyky, uusi mieli ja uudet taipumukset. Sanan kautta Pyhä Henki vakuuttaa meidän sydämissämme, että olemme Jumalan lapsia. Tästä apostoli kirjoittaa, niin kuin kuulimme: ”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt Poikansa Hengen meidän sydämiimme, joka huutaa: ’Abba, Isä!’” (Gal. 4:6) Samasta asiasta Paavali kirjoittaa toisessakin kohdassa: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” (Room. 8:16)

Huomaatko, millaisesta uskon varmuudesta me saamme iloita? Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainoan Pojan täydellisen kuuliaisuuden tähden kaikkivaltias Jumala on nyt tullut meidän Isäksemme. Kristuksen veljiksi ja sisariksi otettuina meidät on otettu samaan Jumalan perheväkeen Hänen kanssaan. Siksi saamme yhdessä myös osallistua Kristuksen omaan rukoukseen, kun Hän rukoilee taivaallista Isää. Saamme Jeesuksen kanssa yhdessä sanoa: ”Isä meidän, joka olet taivaissa!” (Matt. 6:9) Saamme rukouksessa lähestyä Häntä varmoina siitä, että Hän on meidän oikea Isämme ja me olemme hänen oikeita lapsiaan, ja että saamme rukoilla häntä turvallisesti ja täydellä luottamuksella niinkuin rakkaat lapset armasta isäänsä. (Vrt. Vähä katekismus. Kolmas pääkappale. Herran rukous, 1–2.)

Mutta huomaa vielä, että kun me olemme Jumalan lapsia ja Pyhä Henki on meidän sydämissämme, Henki huutaa: ”Abba, Isä!”, niin kuin apostoli kirjoittaa. Hän ei kirjoita, että Henki rukoilee näin, vaan että Hän huutaa. Tiedätkö sinä millaista tämä huutaminen on? Kun synti, kuolema ja perkele kauhistavat sinua, siinä keskellä heikkouttasi tuntuvat kaikki sinun rukouksesi niin kovin voimattomilta. Sinä tuskailet, mahtaako Jumala kuulla rukouksiasi lainkaan, ovathan ne niin heikkoja, että niitä tuskin voi edes huokauksiksi sanoa. Tässä sinä saat kuitenkin kuulla, että Jumala arvioi rukouksesi toisin: Hän, joka ”tietää, mikä Hengen mieli on” (Room. 8:27), pitää tuota Isän puoleen lähettämääsi heikointakin huokaustasi voimakastakin voimakkaampana huutona, ”jonka rinnalla lain, synnin, kuoleman, perkeleen ja helvetin kiihkeimmät ja kauhistavat karjunnat ovat kerrassaan mitättömät ja kuulumattomat.” Tämä sinun huokauksesi – vaikka kuinkakin masentuneen sydämen huokaus – on Pyhän Hengen huuto ja sanomaton huokaus. Se täyttää ”koko taivaan ja antaa ääntä niin voimakkaasti, että enkelit luulevat kaikkialta kuulevansa vain tämän huudon.” Siihen Isäkin sanoo: ”Koko maailmasta minä en kuule mitään muuta kuin tämän yhden ainoan huokauksen, ja se on minun korvissani niin voimakas huuto, että se täyttää taivaan ja maan ja tukahduttaa kaikkialta muualta tulevat huudot.” (Luther, Martti: Pyhän Paavalin Galatalaiskirjeen selitys, 4:6; WA 40 I, 582, 585.)

Jumalan lapset – Kristuksen kanssaperilliset

Lopuksi kuulemme vielä yhden ihanan lohdutuksen, jonka Pyhä Henki on epistolatekstiin sisällyttänyt. Tämä lohdutus on siinä, että Jumalan lapseuteen liittyy myös perillisyys. Perillisyydellä tarkoitetaan tietenkin sitä, että lapsi saa omakseen sen, mikä on hänen isänsä omaa.

Tietenkin ensisijaisesti Kristus Jeesus Jumalan Poikana on itse osallinen kaikesta siitä, mikä Hänen taivaallisen Isänsä on. Näinhän Jeesus sanookin Isälle: ”ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun” (Joh. 17:7) Mutta mitä tämä kaikki sitten on? Jumalan Poikana Jeesuksella oli ja on ikuinen elämä, osallisuus taivaasta, elämänyhteys taivaallisen Isän kanssa.

Maallisenkaan oikeuden mukaan ei mikään oma teko tai ansio voi koskaan hankkia ihmiselle osallisuutta perintöön. Ainoastaan syntyminen lapseksi voi sen tehdä. Näin asia on myös Jumalan perilliseksi tulemisen kohdalla: Kukaan ihminen ei voi itse hankkia itselleen osallisuutta Jumalan lapsille kuuluvaan iankaikkiseen perintöön. Mutta nyt Jumala onkin armosta, sanansa ja kasteen välityksellä synnyttänyt meidät uudesti. Meidät on uskon kautta otettu Kristuksen veljiksi ja sisariksi, Jumalan rakkaiksi lapsiksi. Siksi me olemme myös tulleet Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi (Room. 8:17). Mitä tästä sitten käytännössä seuraa? Tästä seuraa, että kun me olemme Kristuksessa, me olemme vapaita kuolemasta ja perkeleestä! Tästä seuraa myös, että meillä on Kristuksen kanssa iankaikkinen vanhurskaus ja elämä taivaassa, yhteys Isään Pyhässä Hengessä!

Tämän kaiken Jumala meille pyhässä sanassaan lupaa. Siksi me saamme uskossa sanoa: Tämä on varmasti totta.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.3.2017.)