3. paastonajan sunnuntai (2. vsk), Ilm. 3:14–19

Mitä parannuksen tekeminen on?

Johdanto

Päivän pyhässä epistolassa kuoleman voittaja Kristus kehottaa Laodikean seurakuntaa parannukseen. Hän sanoo apostoli Johanneksen kautta: ”Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.” (Ilm. 3:19) Tänään keskitymme erityisesti siihen mitä parannuksen tekeminen on. Toiseksi katsomme miten parannuksen tekeminen aivan käytännössä tapahtuu. Puhumme ripin käyttämisestä. Kolmanneksi kuulemme vielä ripin käyttämisen hyödystä.

Mitä parannus on?

Puhuessaan parannuksesta Uusi testamentti käyttää kreikan sanaa μετανοία (metanoia).  Juuri tähän liittyvää ilmaisua käyttää myös Jeesus, kun Hän epistolassa puhuu Laodikean seurakunnalle. Kirjaimellisesti μετανοία tarkoittaa ”jälkeenpäin ajattelemista”, toisin sanoen mielenmuutosta tai katumusta.

Mutta mitä tällainen mielenmuutos sitten tarkoittaa? Se on tietenkin sitä, että ensin ihminen on jostakin asiasta jotakin tiettyä mieltä, mutta tulee myöhemmin toisiin ajatuksiin. Tämäntyyppistä mielensä muuttamista voi toki tapahtua myös aivan inhimillisissä asioissa, vaikkapa poliittisissa käsityksissä. Jumalan sanan mukainen mielenmuutos tai parannus on kuitenkin jotakin muuta. Se on erilaista kuin ihmistekoiseen uskonnollisuuteen kuuluva katumus taikka itsensä paranteleminen. Se mielenmuutos tai parannus, josta Jumalan sana puhuu, on jotakin, joka ei nouse eikä koskaan voi nousta ihmisestä itsestään. Se on jotakin, jonka vain Jumalan elävä ja vaikuttava sana voi saada aikaan ihmisessä.

Miten tämä sitten tapahtuu? Ensinnäkin, parannus alkaa siitä, että sinä kuulet Jumalan lain lahjomattoman arvion itsestäsi. Se on arvio, joka kuuluu: ”Koko maailma on syyllinen Jumalan edessä eikä yksikään ihminen ole vanhurskas hänen edessään.” Toki ajallisessa ja maallisessa mielessä monet teistäkin voitte varmaan olla taitavia ja onnistuneitakin, mutta Jumalan edessä ”[k]enestäkään ei ole mihinkään, olittepa julkisyntisiä tai pyhimyksiä. Teidän jokaisen täytyy muuttua muuksi ja toimia toisin kuin nyt olette ja toimitte, keitä ja kuinka suuria, viisaita, mahtavia ja pyhiä te sitten olettekin. Tässä ei kukaan ole hurskas.” (Schmalkaldenin opinkohdat. III 3, 1, 3.) Mitä meidän ihmisten luonnollisiin mahdollisuuksiin tulee, kaikki meidän sydämemme aivoitukset ja ajatukset ovat kaiken aikaa ainoastaan pahat (1. Moos. 6:5). Juuri tästä johtuen sinäkin olet myös käytännössä langennut moniin synteihin, rikkonut Jumalan lain käskyt. Sana sanookin: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23).

Tämän asian toteaminen on siis parannuksen alku. Mutta parannuksessa on muutakin kuin tämä, ja täytyykin olla. Näin on siksi, että vaikka oman syntisyytesi ja kelvottomuutesi tunnustaminen onkin Jumalan edessä oikein ja totuudenmukaista, tämä tunnustaminen ei vielä tuo sinulle mitään apua, ei mitään elämää. Pikemminkin laki ja sen saarna on ”Jumalan salama, jolla hän kaataa yhteen kasaan sekä julkisyntiset että tekopyhät. Kenenkään hän ei anna olla oikeassa, heidät kaikki hän ajaa kauhuun ja umpikujaan.” (Schmalkaldenin opinkohdat. III 3, 2.) Näin Jumalan kuitenkin täytyykin tehdä, jotta sinunkin sydämessäsi voisi syntyä kysyntä sille tarjonnalle, jonka Hän on Kristuksessa sinulle järjestänyt. Nimittäin juuri siksi, että sinä olet syntinen ja me kaikki olemme syntiset, on Herra Jumala lähettänyt Poikansa Kristuksen maailmaan. Hän ”’on kuollut meidän syntiemme tähden ja noussut kuolleista meidän vanhurskautemme tähden’ (Room. 4). Hän yksin on ’Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin’ (Joh. 1:29). ’Jumala on pannut kaikkien meidän syntimme hänen kannettavikseen’ (Jes. 53:6). ’Kaikki he ovat syntisiä, mutta tulevat ilman omaa ansiota vanhurskaiksi hänen armostaan, kun Jeesus Kristus on heidät verellään lunastanut’ (Room. 3:23-25).” Mikään Jumalan lain käsky, taikka sinun tekosi tai ansiosi ei voi tehdä sinua osalliseksi tästä evankeliumista sekä syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden lahjasta. Eihän se silloin enää olisikaan evankeliumia eikä lahjaa. Saat ottaa tämän kaiken vastaan yksinkertaisesti uskoen Kristukseen, niin kuin sana sanookin: ”ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” (Room. 3:28) (Schmalkaldenin opinkohdat. II. Jeesuksen Kristuksen virka ja tehtävä: meidän lunastuksemme. Ensimmäinen eli pääopinkohta, 1–4.)

Tästä huomaatkin, miten kaamea on sellainen käsitys parannuksesta, mihin kuulee joidenkin kristittyjenkin pitäytyvän: Kunhan vain kauheasti kärsii ja tuskailee, niin se on muka oikeaa parannusta. Syntejä saatetaan sitten valitella päivän aikana jopa tuhansin rukouksin, vieläpä herätä yölläkin niitä tunnustamaan ja valittamaan. Kuitenkaan koskaan ei puhuta mitään evankeliumin kuulemisesta, siis siitä, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan nimenomaan syntisiä pelastamaan (1. Tim. 1:15). Koskaan ei saarnata eikä kuulla sitä apostolin sanaa, että jos me tunnustamme syntimme, on Jumala uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän Poikansa täydellisen lunastustyön tähden antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1. Joh. 1:9). Koskaan ei saarnata, että Jumala lukee meidät – itsessämme syntiset ja kelvottomat – vanhurskaiksi uskon kautta Jeesukseen Kristukseen (Gal. 2:16). Ja siksi, jos tässä sitten jotakin lohdutusta halutaan nähdä, nähdään se ainoastaan omissa teoissa, siis siinä, että on ainakin koetettu luetella omaa syntisyyttä ja hävetä sitä, tapahtui se sitten katumusrukouksen loputtomalla toistamisella, säkissä ja tuhkassa tai karkeissa vaatteissa katumalla, taikka maakuopissa paastoamalla. Mutta kuule rakas ystävä: missä laki jätetään tällä tavalla hoitamaan virkaansa yksinään, niin että evankeliumi ei tule sen lisäksi, siinä on läsnä ainoastaan kuolema ja helvetti, ja ihminen joutuu vain epätoivoon. Lisäksi tällainen elämä – vaikka se näyttäisi kuinka hurskaalta ja katumuksentäyteiseltä tahansa – on kuitekin lopulta suoranaista Jumalan pilkkaamista, hylkäähän se selvästi ilmoitetun evankeliumin Kristuksesta, joka on täydellisessä kuuliaisuudessaan täyttänyt Jumalan lain ja maksanut hyvityksen meidän synneistämme ja koko maailman synneistä.

Todellinen ja Jumalan sanan mukainen parannus on kuitenkin aivan toisenlaista. Kuten edellä kuulimme, siihen kuuluu ensiksi se, että laki osoittaa synnin, ja sen tuomio tunnustetaan oikeaksi. Toiseksi siihen kuuluu se, että evankeliumin sana tuo Kristuksen ja koko Hänen ansionsa ihmiselle vastaanotettavaksi, ja hän myös ottaa sen vastaan uskon kautta.

Miten rippiä käytetään?

Saarnan toisessa osassa kysymme: miten parannuksen tekeminen käytännössä tapahtuu? Tähän asiaan liittyy opetus ripistä. Uskonpuhdistaja Luther opettaa, että on olemassa kolmenlaista rippiä. Seuraavassa tarkastelemme kutakin näistä erikseen.

Yksi ripin muoto on sellainen, että sinä tunnustat syntisi yksin Jumalan kuullen, ja pyydät sitä anteeksi. ”Sellainen tunnustus sisältyy myös Isä meidän -rukoukseen, jossa lausumme: ’Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.’ Onhan koko Isä meidän -rukouskin sellaista tunnustusta. Rukouksemmehan on juuri sen tunnustamista, mitä meillä ei ole ja mitä emme tee, ja syyllisyytemme myöntämistä siihen; samalla pyydämme armoa ja iloista omaatuntoa.” Luther sanoo, että tällaisen ”ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.” Tämän ripin lajin piiriin kuuluvat kaikki syntisi, myös ne, joita sinä et itse tiedä tai tunne.

Toinen ripin laji on se, jossa kukin tunnustaa rikkomuksensa lähimmäiselleen. Tuleehan meidän ”tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa. Kaikkihan me olemme syyllisiä suhteessa toisiimme.” Tämä voi tapahtua yksityisesti siten, että sinä yksinkertaisesti pyydät anteeksi lähimmäiseltäsi, jota vastaan olet rikkonut. Toisaalta tämä syntien tunnustaminen voi tapahtua ”julkisestikin, kaikkien kuullen, ketään arastelematta.”

Nämä molemmat – syntien tunnustaminen sekä Jumalalle että lähimmäiselle – sisältyvät Isä meidän -rukoukseen. Niitä Jumala käskeekin meitä kristittyjä käyttämään.

On kuitenkin vielä ripin kolmas muoto. Tätä kutsutaan salaiseksi ripiksi. Salaista rippiä sinä voit käyttää aina silloin, kun sydämelläsi on jotakin erityistä, joka sinua ahdistaa, joka kalvaa omaatuntoasi eikä päästä sinua rauhaan, ja kun huomaat olevasi uskossasi liian heikko. Silloin saat vapaasti ottaa yhteyttä seurakuntasi pastoriin, ja valittaa tätä kaikkea hänen kuultensa, sinä hetkenä ja niin usein kuin haluat. Kristus on nimittäin itse asettanut pastorin viran sitä varten, että Hänen astuttuaan taivaaseen sinulla olisi aivan konkreettinen korva, jonka kuullen sinä saat tunnustaa kaikki syntisi ja heikkoutesi. Kristus käyttää tätä korvaa omana korvanaan ja kuulee sinun tunnustuksesi. Mutta Hän on asettanut pastorin viran sitä varten, että sinulla olisi aivan konkreettinen suu, joka lausuu sinulle synninpäästön kaikista synneistäsi. Kristus käyttää tätä suuta omana suunaan ja antaa sen välityksellä sinun syntisi anteeksi, niin että voit tämän synninpäästön aivan omilla korvillasi kuulla.

Ehkä sinä olet joskus arastellut tunnustaa syntejäsi pastorin kuullen. Jos olet, niin kysyn sinulta: huomaatko, miten ihanasta lahjasta tässä salaisessa ripissä on kyse? Ensinnäkin tämä ripin muoto on nimenomaan salainen. Sitä ei koskaan käytetä julkisessa tilassa. Sitä varten mennään toiseen huoneeseen. Sitä voidaan joskus käyttää myös puhelimessa niin, ettei kukaan kuule. Edelleen, pastorin korva on ikään kuin hauta, johon sinun synnintunnustuksesi menee ja jonne se myös jää. Kukaan ei missään tapauksessa eikä koskaan saa tietää noita syntejäsi. Niitä ei enää ole, sillä ne on haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan. Juuri tähän liittyen, toiseksi: Kristus itse on se, joka varsinaisessa mielessä pastorin välityksellä kuulee tunnustuksesi. Pastorin välityksellä Hän itse ottaa syntisi itselleen, eivätkä ne siksi varsinaisesti jää vaivaamaan pastoria yksittäisenä henkilönä. Kristus itse on myös se, joka sinulle puhuu, paneehan Hän sanansa pastorin suuhun ja niin julistaa sinut vapaaksi synneistäsi.

Tätä salaista rippiä ei kuitenkaan ole annettu meille käskynä, ”vaan se on annettu vapaasti käytettäväksi, sen mukaan kuin itse kukin sitä hädässään tarvitsee.” Ymmärrä sinäkin tämä rippi ensisijaisesti mahdollisuutena, Jumalan ihanana ja evankelisena lahjana, jonka Hän on sinua varten järjestänyt, että sinä saisit syntisi anteeksi.

Ripin hyöty

Tätä ripin hyötyä on hyvä painottaa vielä lopuksi. Parannuksen tekeminen ja siihen liittyvä ripin käyttäminen on kyllä jotakin, mitä sinä teet, tunnustathan sinä siinä syntisi Jumalan edessä. Mutta parannuksen ja ripin toinen osa on sen pääasia: Siinä toimii Jumala itse sanansa kautta. Tätä toista osaa sinun on hyvä pitää korkeassa arvossa. Älä siksi ajattele, että menisit ripittäytymään ikään kuin lähtisit suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle. Mene ripille pikemminkin siksi, että saisit siinä kuulla, mitä Jumala itse antaa sanoa sinulle. Tässä kysymys on evankeliumista, ei kuitenkaan niin, että sinä ainoastaan kuulisit, että on olemassa evankeliumi. Kyse on siitä, että ripin ja siihen kuuluvan synninpäästön kautta sinä pääset itse ottamaan evankeliumin lahjan uskossa vastaan, nauttimaan evankeliumin hyödystä! Siinä hän tahtoo antaa sinulle köyhälle ja kurjalle parantavan lääkkeen, Kristuksen ja syntien anteeksiantamuksen Hänessä! Tämä on verrattoman jalo aarre, jonka saat ottaa vastaan kunnioittavin ja kiitollisin mielin.

Näin sinäkin, rakas kristitty, olet nyt saanut osaksesi suuren edun, kun sinä tiedät, että rippiä on ihanalla tavalla käytettävä – ei siksi, että tunnustaisit syntisi vain rypeäksesi niissä, vaan nimenomaan sinun omantuntosi lohduttamiseen ja rohkaisemiseen, syntiesi anteeksisaamiseksi. Tämä ripin tuoma lohdutus on siinäkin, että se ei ole surkeaa oman epätäydellisyytesi paikkailua tai yritystä itse parannella itseäsi paremmaksi ihmiseksi. Sellainen jättäisi sinut aina omien tekojesi varaan, epävarmuuteen, oletko tehnyt riittävästi pelastuaksesi. Oikea parannus ja rippi ei kuitenkaan jätä sinua epävarmuuteen. Se tuo sinulle uskon varmuuden, joka perustuu siihen, että Kristus on varmasti täyttänyt sinun lunastuksesi. Se varmuus perustuu siihen, että evankeliumin sana ilmoittaa tämän evankeliumin sinulle ja myös tuo sen sinulle niin, että voit sen omin korvinesi kuulla: ”minä annan sinulle sinun syntisi anteeksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”

Toki meidän kristittyjen oikea parannus jatkuu kuolemaan saakka. Taisteleehan se koko elämämme ajan sitä syntiä vastaan, joka vielä on lihassamme jäljellä. Mutta Kristus on  antanut meille kurjille syntisille ripin juuri sitä varten, että saisimme syntimme anteeksi, sekä sitten vielä Pyhän Hengen lahjan, joka päivittäin perkaa pois ja lakaisee jäljellä olevia syntejä ja siten näkee vaivaa saadakseen meidät täysin puhtaiksi ja pyhiksi. Tämän kaiken meille suokoon rakas Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna perustuu pääasiassa Lutherin Isossa katekismuksessa [Lyhyt kehotus ripittäytyä] ja Schmalkaldenin opinkohdissa [Kolmas osa, 3. Parannus] antamaan opetukseen. Se on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.3.2017.)