Sexagesima (2. vsk), 1. Kor. 3:7–15

Kirkko – Jumalan viljelysmaa ja rakennus

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki piirtää silmiemme eteen kaksi kuvaa Jumalan seurakunnasta, Kristuksen kirkosta. Ensimmäinen kuvista liittyy maanviljelykseen, toinen talonrakennukseen. Molemmat siis kuvaavat yhtä ja samaa asiaa, kirkkoa, mutta hieman eri näkökulmista. Nyt katsomme mitä kumpikin näistä kahdesta kuvasta meille Kristuksen kirkosta opettaa.

Kirkko on Jumalan viljelysmaa

Ensiksi Herra puhuu viljelysmaasta. Jokainen tietää, että viljelysmaa on sellainen maa-alue, johon istutetaan kasveja. Jotta nämä kasvit kasvaisivat, täytyy niitä myös kastella. Nyt Pyhä Henki sanoo Korintin kristityille, että he on Jumalan viljelysmaa, siis Jumalan pelto. Mitä Hän tällä tarkoittaa?

Jumala ei tahdo, että ihmiset elävät maailmassa erillään toisistaan, niin kuin rikkaruohot, jotka kasvavat siellä täällä tien pientareilla, mikä missäkin. Herra ei tahdo, että kukin ihminen yrittää etsiä elävää vettä ja hengellistä ravintoa aina sieltä mistä milloinkin kokee sellaista löytävänsä. Jumalalla on yksi paikka, seurakunta, johon Hän tahtoo kaikki ihmiset istuttaa, niin kuin kasvit istutetaan yhteen viljelysmaahan. Hän tahtoo, että kaikki ihmiset saisivat elää siellä yhdessä. Jumala tahtoo myös, että kun ihmiset tällä tavalla elävät Hänen kirkko-viljelysmaassaan, he saisivat juuri siellä tulla osallisiksi Hänen hengellisestä kastelustaan ja ravinnostaan.

Tätä istuttamista ja kastelemista varten Jumala on asettanut työmiehiä, palvelijoita. Yhden palvelijan tehtävä voi olla istuttaa ihmiset seurakuntaan, toisen tehtäväksi voi taas tulla kastella ja ravita heitä niin, että he myös pysyvät seurakunnan yhteydessä, elämän yhteydessä. (1. Kor. 3:5–6) Kuitenkaan nämä palvelijoiden tehtävät eivät lopulta ole erillään toisistaan, taikka edellytä eri virkoja seurakunnassa. Sekä istuttaminen että kasteleminen tapahtuvat aina Jumalan sanan kautta. Herra Kristus onkin kutsunut, asettanut ja sitten myös lähettänyt apostoliset sananpalvelijansa maailmaan. He jakavat Hänen pyhää sanaansa kaikille luettuna ja saarnattuna, kasteen veteen yhdistettynä, sekä suullisesti opetettuna (vrt. Matt. 28:18–20). He myös jakavat tätä anteeksiantavaa ja eläväksitekevää sanaa Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa. Sanan saarnaaminen, kastaminen ja opettaminen, sekä ehtoollisen jakaminen – nämä kuuluvat aina yhteen. Näiden kautta Jumalan sana tulee ihmisten luo. Siksi voidaan sanoa, että näiden kautta oikeastaan Herra itse tekeekin koko istuttavan ja kastelevan työnsä, joskin toki näiden työtoveriensa (1. Kor. 3:9) suun ja käsien välityksellä. Siksi Henki tässä sanookin, että Jumala itse antaa kasvun kirkko-viljelysmaalleen (1. Kor. 3:7). Mutta millaista tämä seurakunnan kasvu sitten oikein on?

Lapsuudesta muistan, kun isäni pyysi naapurin maanviljelijältä, että tämä lainaisi peltonsa kulmasta meille pienen maatilkun kasvimaaksi. Rehti maanviljelijä suostuikin tähän. Meille lapsille tuo kasvimaa oli jännittävä paikka. Sinne me usein kesäaamuisin juoksimme suoraan sängystä, paljain jaloin ja yöpuvuissamme. Miksi sinne oli aina niin kiire? Piti päästä katsomaan, olisivatko porkkanat, herneet ja retiisit jo kasvaneet isommiksi!

Juuri tästä onkin ensisijaisesti kysymys Jumalan kirkko-viljelysmaan kasvussa. Kirkon kasvu ei ole ensisijaisesti sitä, että porkkanoita – toisin sanoen ihmisiä – tulisi rivikaupalla lisää. Kirkko-viljelysmaan kasvu on etupäässä hengellistä kasvua. Se on sitä kasvua, että Kristuksen seurakunnan jäsenet yhdessä kasvavat Herransa tuntemisessa. Se on sitä kasvua, että he yhdessä yhä lujemmin juurtuvat Kristukseen ja yhä runsaammin saavat tulla osallisiksi Hänen elämää antavasta sanastaan. Kun kristityt tällä tavalla tekevät ”juurta alaspäin”, voivat he sitten tehdä myös ”hedelmää ylöspäin”, niin kuin Jesaja sanoo (Jes. 37:31) – toisin sanoen tehdä kaikkia Jumalan mielen mukaisia hyviä tekoja.

Totta kai kirkko-viljelysmaan kasvu voi olla myös määrällistä kasvua ja onkin. Kun kasvit kasvimaalla kasvavat, ne kantavat lopulta hedelmää. Jos lapset eivät kerää näitä hedelmiä perheen aamupalapöytään, niissä olevista siemenistä voi kasvaa uusia versoja ja kasveja entisten yksilöiden vierelle, samaan viljelysmaahan. Tällä tavalla asia on myös Kristuksen kirkko-viljelysmaassa: Kun seurakunnan jäsenet elävät Herransa kastelevan ja ravintoa antavan työn yhteydessä, he myös kasvavat Kristuksen tuntemisessa. Lopulta he kantavat myös hedelmää ja vievät Kristuksen eläväksitekevän sanan elinympäristöönsä. Siellä Jumala synnyttää sanallaan kuolleet eläviksi, tuo heidätkin osaksi kirkko-viljelysmaataan, sekä siellä tarjolla olevaa elävää vettä ja ikuisen elämän ravintoa.

Rakas kristitty! Sinäkin olet osa kirkko-viljelysmaata, Jumalan hengellistä paratiisia. Juuri täällä, sanansa yhteydessä Herra tahtoo kastella ja ravita sinua, pitää yllä hengellistä elämääsi. Älä siis odota löytäväsi todellista elämää seurakunnan ulkopuolella. Älä jätä omaa seurakunnankokoustasi (Hepr. 10:25). Toiseksi, älä myöskään ajattele, että riittää, kunhan ”tuo meidän pappi julistaa evankeliumia tässä kaupungissa”. Totta kai onkin kyllä niin, että juuri apostoliset palvelijansa, pastorit Herra on lähettänyt saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille, sekä jakamaan sakramentteja ihmisten syntien anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Totta kai juuri pastorien tehtävänä onkin myös opettaa seurakunnalle Jumalan sanaa (Mark. 16:15; Matt. 28:19–20). Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö Kristuksen kuninkaallisella papistolla olisi muuta tehtävää, kuin jäädä pelkäksi yleisöksi! Ajattele vaikka: Ei sinun pastorillasi välttämättä ole samanlaista kontaktia tai luottamussuhdetta sinun läheisiisi, kuin mikä sinulla on. Herra haluaa käyttää sinuakin todistajanaan juuri sillä omalla paikallasi, johon Hän on sinut asettanut. Näin Hän tahtoo tehdä, että sinun läheisesi voisivat kuulla Kristuksen sanaa ja lopulta tulla osaksi kirkko-viljelysmaasta. Huomaa: ei sinulta vaadita tässä mitään vaikeita suorituksia! Huolehdi vain ensiksi siitä, että itse jatkuvasti vastaanotat Herraltasi hengellisen kastelun ja ravinnon sanan kautta, sekä myös uskossa säilytät sen itselläsi. Ja sitten toiseksi, puhu läheisillesi siitä, mitä hyvää Herra on sinulle tehnyt! Jos sinä koet, ettet ole taitava puhumaan heille, taikka vastaamaan heidän kysymyksiinsä, kutsu heidät kuitenkin kylään, keitä heille kahvia – ja kutsu samalla pastorisikin! Pastori voi sitten keskustella heidän kanssaan ja vastata heidän kysymyksiinsä. Tälläisilla tavoilla Kristuksen kirkko voi pitää Herransa asiaa esillä keskellä maailmaa.

Muista kuitenkin se, että sinä itse sen paremmin kuin pastorisikaan eivät voi ketään tehdä kristityiksi. Meidän yhteisenä tehtävänämme Kristuksen seurakunnassa on, että me kukin omilla paikoillamme ja omilla tavoillamme jaamme Jumalan sanan lahjoja. Kirkko-viljelysmaahan istuttamisesta sekä omiensa hengellisestä kastelemisesta vastaa kuitenkin lopulta kirkon Herra itse. Se on yksin Hänen armollista työtään. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 2. Vapaa tahto, 6.) Mutta samalla ja vielä kerran: Herra haluaa kutsua kaikki pelastuksen lahjojensa äärelle! Mielellään Hän antaa Pyhän Henkensä tulla sanan kautta kaikkien kuultavaksi, että Hän Henkensä kautta sitten saisi myös kutsua, koota, valaista, pyhittää, sekä sitten myös Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjella koko kristikunnan oikeassa uskossa. (Vähä katekismus. Kolmas uskonkohta. Pyhitys, 6.)

Kirkko on Jumalan rakennus

Toiseksi Pyhä Henki piirtää meille kuvan rakentamisesta. Jokainen tietää, että talo tai muu vastaava rakennus koostuu monista osista. Se voi koostua esimerkiksi kivistä – nykyään usein varmaan vaikkapa leca-harkoista tai betonielementeistä, eikö niin? Jotta näistä yksittäisistä rakennustarvikkeista syntyisi kestävä rakennus, niille täytyy ensin laskea tukeva perustus. Tämän perustuksen päälle sitten kootaan rakennuksen muut osat niin, että se lopulta tulee valmiiksi. Edelleen, taloa ei rakenneta vain sen itsensä takia, vaan siksi, että joku asuisi siinä. Nyt Pyhä Henki sanoo apostolin kautta, että kirkko on Jumalan rakennus. Mitä Hän tällä tarkoittaa?

Aivan ensiksi on huomautettava, että Herra ei tietenkään puhu tässä minkään aineellisen kirkkorakennuksen rakentamisesta. Sellaisetkin ovat toki tarpeellisia tässä konkreettisessa maailmassa! Mutta varsinaisesti Herra puhuu tässä seurakunnasta itsestään. Sitä Hän sanoo rakennuksekseen. Toiseksi: Edellisessä kuvassa kirkosta viljelysmaana etualalla olivat kirkon jäsenet, heidän yhteinen elämänsä ja kasvunsa. Tässä kuvassa kirkosta rakennuksena focus on erityisesti siinä, miten kirkko rakennetaan niin, että se myös kestää.

Kirkkonsa rakentamista varten Jumala tahtoo käyttää tiettyjä rakennustyömiehiä. Pyhä Henki kutsuu tässä Kristuksen apostolia nimellä ἀρχιτέκτων (arkhitekton), arkkitehti, siis ”ylirakentaja”. Nämä apostoliset arkkitehtinsä kirkon Herra onkin kutsunut, asettanut ja lähettänyt. Mitä varten? Sitä varten, että he asettaisivat perustuksen, jolle kirkko sitten voidaan rakentaa. Kuka tahansa ymmärtää, että jos tavallisella rakennustyömaalla hutiloidaan perustuksen laskemisessa, kohdataan suuria ongelmia – ellei jo rakentamisen myöhemmissä vaiheissa, niin viimeistään sitten, kun talossa pitäisi asua. Samoin myöskään Kristuksen kirkon perustusta ei voida laskea miten tahansa, vaan ainoastaan yhdellä tavalla. Perustus voi myös olla vain tietynlainen. Mutta miten perustus sitten lasketaan ja minkälainen se on? Kirkon perustus on apostolien ja profeettojen perustus, ja sen kulmakivenä on itse Kristus Jeesus (Ef. 2:20). Toisin sanoen, kun Kristuksen lähettämä apostolinen rakentaja saarnaa ja opettaa Herransa erehtymätöntä ja varmaa sanaa, jonka Hän on ilmoittanut apostolien ja profeettojen kautta, silloin hän laskee oikean perustuksen, jolle kirkko voi rakentua. Sanassaan Kristus on läsnä ja tulee itse seurakuntansa perustukseksi. Koska kyse on siis Kristuksen kirkosta, ei Kristus-perustuksen sijaan voida ajatella minkäänlaista muuta perustuksen laskemistapaa. Tämä pyhä perustus ei myöskään salli ohelleen mitään muuta perustusta. Näinhän sana sanookin: ”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Valitettavasti tässä maailmassa nähdään kyllä monenlaisia perustuksenlaskemisyrityksiä: Jotkut sananpalvelijan virkaan asetetut kieltävät avoimesti Jumalan ilmoitussanan. Toiset eivät tosin julkisesti kiellä sanaa, mutta tuovat sen rinnalle muitakin oppeja. Näin he käytännössä hylkäävät Jumalan selvän sanan. Tällaiset palvelijat eivät kuitenkaan laske Kristuksen kirkon perustaa. Tällaiselle perustalle rakennetusta ”kirkosta” voi tulla vain ihmislähtöinen yhdistys, Kainin kirkko. Sellainen ihmisviisauden varassa laskettu perustus ei myöskään voi kestää silloin, kun vastassa ovat synti, kuolema ja perkele. Sellainen perustus sortuu auttamatta. Toisaalta jos perustus on laskettu Jumalan sanalla, se on oikea ja kestävä, sillä se on itse Kristus, tai sen kulmakivenä on itse Herra Kristus, joka ”on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” Hänessä koko hengellinen ”rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa”. (Hepr. 13:8; Ef. 2:20–21) Siksi tämä perustus kestää silloinkin, kun synti painaa, kuolema pelottaa ja perkele syyttää. Tämä Kristus-perustus kestää, sillä Hän on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen täydellisellä uhrillaan Golgatan ristillä!

Mutta miten tämän ainoan ja oikean perustuksen päälle sitten rakennetaan? Kristuksen kirkon rakentaminen tapahtuu samalla tavalla kuin sen perustuksen laskeminenkin: Jumalan sanan saarnaamisen ja opettamisen välityksellä. Juuri tähän liittyen Pyhä Henki varoittaa apostolin kautta tämän muita virkatovereita, apostolisia kirkonrakentajia. Hän sanoo: ”Mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille” – siis Kristus-perustukselle – ”rakentaa.” (1. Kor. 3:10b) Pyhä Henki sanoo tässä, että tälle yhdelle oikealle perustukselle rakennetaan erilaisista rakennusaineista, ”kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista” (1. Kor. 3:12). Mitä Hän tällä tarkoittaa? Hän tarkoittaa tätä: Kirkon rakennusaine, Jumalan sana on itsessään yksi, yhtenäinen, erehtymätön, riittävä, selkeä ja voimallinen. Siksi sitä voidaan myös saarnata ja opettaa puhtaana ja väärentämättömänä. Juuri tällaista sanan mukaista sanan saarnaamista ja opettamista Pyhä Henki kutsuu kirkon rakentamiseksi kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Jalometalleiksi tai timanteiksi Hän ei siis kutsu pastorin omia briljantteja ajatuksia, vaan yksin Jumalan sanaa, jota tulee saarnata siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään pois ottamatta (Ilm. 22:18–19). Sana on mittaamattoman kallis aarre! Siksi jokainen luterilainen pastori onkin pappislupauksensa nojalla sidottu pysymään varauksetta Jumalan sanassa ja sitä oikein selittävässä luterilaisessa tunnustuksessa. Kun Kristus näin pyhän ja väärentämättömän sanansa kautta itse rakentaa kirkkonsa, se kestää. Se kestää tuona viimeisenä päivänä, joka kerran tulessa ilmestyy, ja jolloin Jumalan vanhurskaan tuomion tuli koettelee kaikki ihmisten teot (1. Kor. 3:13).

Mutta valitettavasti Jumalan sanaa voidaan saarnata ja opettaa myös niin, että siihen sekoitetaan ihmisten ajatuksia ja inhimillisiä mielipiteitä. On kuin Jumalan sanan kultaan tai hopeaan sekoitettaisiin halpoja metalleja, messinkiä tai tinaa. Huomaa, että tällainen sekoittaminen ei välttämättä vielä tarkoita luopumista kokonaan kirkon perustuksesta, Kristuksesta. On monia kristillisiä tunnustuskuntia, joissa sanaa ei opeteta puhtaana, vaan raamatullinen lain ja evankeliumin selvä opetus sekoitetaan ihmisjärjen päätelmillä. Näissäkin tunnustuskunnissa voi kuitenkin olla vilpittömiä uskovia ja onkin. Tämä on mahdollista, sillä siellä missä Jumalan sanaa vähänkin saarnataan, se on voimallinen synnyttämään pelastavan uskon. Kun nämä ihmiset panevat toivonsa Kristukseen, joka on tullut alas taivaista sovittaakseen meidän syntimme kärsimyksessään ja kuolemassaan, heillä on silloin Kristus-perustus ja pelastus Hänessä. Samalla on kuitenkin kipeä tosiasia, että siellä, missä Jumalan sanan opetus ei ole puhdasta, sanan mukaista, on tälle kestävälle ja kalliille perustukselle rakennettu halvoista rakennusaineista, puusta, heinistä ja oljista. Kirkkoa on esimerkiksi koetettu rakentaa opettamalla, että ihminen kyllä pelastuu Jumalan armosta, mutta vasta sitten, kun hän on itsekin tehnyt jotakin hyvää. On opetettu, että kaste ei varsinaisesti tuo mitään pelastusta ihmiselle, vaan että se on ainoastaan ihmisen tunnustusteko Jumalalle. Vielä on esimerkiksi opetettu, että jumalanpalvelus on ensisijaisesti kristittyjen ylistysteko ja nousemista Jumalan puoleen. Kuitenkaan mitään tällaista ei Jumalan sana meille ilmoita. Siksi tällaiset ja monet muut vastaavat ihmiskeskeiset opetukset joutuvat auttamatta viimeisenä päivänä osoittautumaan kestämättömiksi, vaikka niitä kuinka pidettäisiin kultana ja jalokivinä. Sellaisista opetuksista rakennetun olkikirkon Jumalan tuli viimeisenä päivänä kuluttaa (vrt. Hepr. 12:29). Tuona päivänä tuli erottelee kaikki epäpuhtaudet puhtaasta jalometallista, ja tuhoaa ne. Sellaisen kirkon jäsenet kyllä itse pelastuvat – kiitos Jumalan! –, jos he vain huutavat avukseen yksin Herran nimeä (Joel 2:32) ja uskossa pysyvät sillä perustuksella, joka on Jeesus Kristus. (Vrt. Augsburgin tunnustuksen puolustus. VII ja VIII Kirkko, 20–21.) Voisimme kuitenkin kysyä: Kuka pastori haluaisi nähdä vaivaa rakentaakseen tällaisista halvoista, kestämättömistä materiaaleista, ja sitten viimeisenä päivänä nähdä, miten Herran tuli yhdessä leimauksessa kuluttaa hänen koko elämäntyönsä jäljettömiin? Tai kuka kristitty haluaisi ehdoin tahdoin elää kirkossa, joka on rakennettu tällaisista aineista? Kuka haluaisi tuona päivänä pelastua vain nipin napin, ”ikäänkuin tulen läpi” (1. Kor. 15)? Ja vielä: kuka haluaisi tietoisesti ottaa sen riskin, että kun Jumalan sanaa tällä tavalla vääristetään ja ihmisopein sekoitetetaan, joudutaan samalla vakavaan vaaraan menettää lopulta koko Kristus, siis se ainoa perustus, jolle kristillinen usko ja Herran kirkko voi rakentua?

Rakas kristitty! Kirkon Herra Kristus on sanansa ja pyhän kasteen kautta asettanut sinut sille vahvalle perustukselle, joka Hän itse on. Sinulle, kuninkaallisen papistonsa jäsenelle Kristus on myös antanut tärkeäksi tehtäväksi kuunnella tarkoin sitä saarnaa ja opetusta, jota Hänen kirkossaan annetaan. Tämä on tärkeää ensisijaisesti siksi, että vain sanan yhteydessä voi sinun ja koko seurakunnan hengellinen elämä jatkua. Vain sanan yhteydessä voi seurakunta rakentua tulenkestäväksi. Juuri siksi on myös tärkeää, että Kristuksen kuninkaallinen papisto arvioi, mitä saarnatuolista kuulee. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi suhtautua kaikkeen kristilliseen opetukseen ja elämään negatiivisella tai arvostelevalla mielellä. Tämä ei tarkoita sitä, että siinä penkissä istuessasi koko ajan jännittäisit, koska jokin menee pieleen. Ei niin! Mutta ettei seurakunnan rakennusaineeksi vahingossakaan tuotaisi puuta, heiniä tai olkia, sinä saat aina avoimesti keskustella saarnoista ja opetuksista pastorisi sekä toisten seurakuntalaisten kanssa, ja niin koetella niitä Jumalan sanalla. Saakoon Jumalan pyhä sana aina olla kaiken keskuksessa!

Lopuksi: Kun Jeesus Kristus saa rakentaa pyhän sanansa kullasta, hopeasta ja jalokivistä, silloin tuloksena varmasti on Hänen pyhä rakennuksensa, Hänen temppelinsä, jossa Hän itse asuu ja on läsnä. Tässä pyhässä kirkossaan Kristus tekee sinutkin osalliseksi omasta pyhyydestään ja vanhurskaudestaan. Täällä Hän jakaa sinulle syntien anteeksiantamuksen lahjaa joka viikko ja joka päivä, aina aikojen loppuun asti. Pysy Hänen sanassaan! Pysy Hänen seurakunnassaan! Silloin saat olla varma, että olet turvassa, kun tuo viimeinen päivä tulessa ilmestyy. Kristuksen sanalla valmistettuna sinä saat päästä turvallisesti astumaan helmiporteista sisään Hänen taivaallisen temppelinsä kirkkauteen (Ilm. 21:21). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.2.2017.)

Mainokset