Septuagesima (2. vsk), Matt. 19:27–30

Mistä Jeesuksen seuraaja luopuu ja mitä hän saa?

Johdanto

Kuulimme miten Pietari kysyi Jeesukselta: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” tai tarkemmin käännettynä: ”Mitä (siis) on oleva meille?” (τί ἄρα ἔσται ἡμῖν; Matt. 19:27) Tänään tarkastelemme kristilliseen elämään kuuluvaa luopumista. Ensiksi puhumme siitä, mihin tällainen luopuminen perustuu. Toiseksi puhumme siitä, mitä luopuminen meidän elämässämme voisi tarkoittaa. Lopuksi katsomme mitä Herra lupaa niille, jotka luopuvat kaikesta Hänen tähtensä.

Jeesus luopui kaikesta sinun tähtesi

Kaiken kristillisen luopumisen perustana on tämä: Jeesus Kristus on luopunut kaikesta sinun tähtesi! Koko muun ihmiskunnan kanssa sinä olit langennut, poikennut pois Jumalan tahdosta, käynyt kokonaan kelvottomaksi Hänen edessään (Ps. 14:3). Mutta Jumalan ainosyntyinen Poika Kristus tuli sinua auttamaan. Hän, joka alussa oli Isän tykönä (Joh. 1:1), Jumala Jumalasta, Kirkkauden Herra, jolla oli Jumalan muoto, Hän ei ”katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:6–7) ja syntyi ihmiseksi. Kristus, pyhä ja puhdas Herra ja Jumala suostui tulemaan synniksi sinun synnistäsi ja kuolemaan puolestasi, että sinä saisit lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan Hänen lunastustyönsä kautta, jopa että sinä tulisit itse Jumalan vanhurskaudeksi Hänessä (2. Kor. 5:21; Room. 3:24). Näetkö nyt, miten paljosta Hän luopui sinun tähtesi? Näetkö, miten köyhäksi kaikkivaltias Herra Kristus tuli sinun tähtesi, että sinä Hänen köyhyydestään rikastuisit (2. Kor. 8:9)? Kuule siis tarkoin: Kristus Jeesus on kerta kaikkiaan sovittanut sinun syntisi koko maailman kaikkien syntien kanssa! Kristus on lunastanut sinut. Kasteessa Hän on sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet Hänen! (Jes. 43:1) Tämä kaikki on tullut sinun omaksesi, sillä Jumalan Poika on ensin luopunut kaikesta sinun tähtesi ja tullut luoksesi, pelastamaan sinut.

Jeesuksen seuraajatkin luopuvat, mutta mistä?

Koska sinä nyt siis kuulut Jeesuksen opetuslasten joukkoon, kuuluu sinullekin se osa, josta Pietari sanoo Jeesukselle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua”. Mitä tämä tarkoittaa? Aivan ensin on muistutettava: Tämä ei tarkoita sitä, että joku voisi luopumalla kaikesta ansaita itselleen pelastuksen. Joskus on kyllä ehdotettu, että jos luopuu kaikesta ajallisesta ja menee vaikkapa luostariin, on tällä tavalla mahdollista ansaita itselleen syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Mutta onko Jumalan sanassa käskyä mennä luostariin saati lupausta siitä, että ihminen tällaisilla tai muilla omilla teoillaan voisi ansaita pelastuksen? Ei ole! Pikemminkin tällaiset iankaikkisen palkan toivossa laaditut ihmiskäskyt häpäisevät Kristusta, joka yksin on meidän syntiemme sovitus ja vanhurskautemme. (Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXVII Luostarilupaukset, 40–41.)

Mutta nyt kun Kristus on ensin kutsunut sinut omakseen ja sinä olet tullut Hänen seuraajakseen, olet sinä myös luopunut entisestä elämästäsi ja jättänyt sen taaksesi. Eikö tällainen luopuminen ole oikeastaan valtavan iloinen asia? Kristus, maailman Voittaja (Joh. 16:33) on temmanut sinut pois tämän maailman valtapiiristä, voittanut sinut synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Uskon kautta Kristukseen ja Kristuksessa sinä olet ”uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2. Kor. 5:17) Tämä usko myös tuottaa hyviä hedelmiä. Usko vaikuttaa sen, että jo tämän elämäsi aikana alat mielelläsi tehdä Jumalan käskemiä hyviä tekoja. (Augsburgin tunnustus. VI Uusi kuuliaisuus, 1.) Kristillisellä luopumisella on kuitenkin myös toinen puolensa: Koska sinussa on vielä vanha lihakin jäljellä, on luopuminen myös kipeä asia. Vanhalle ihmisellesi tekee nimittäin kipeää luopua omista haluistaan ja suostua siihen, että Herra Jeesus ja Hänen sanansa saavatkin nyt elämässäsi etusijan.

Mutta millaiseen luopumiseen Jeesuksen seuraaminen sitten käytännössä kristittyä johtaa? Katsokaamme nyt muutamia esimerkkejä tästä: Apostoleitaan Jeesus kutsui luopumaan maallisista elinkeinoistaan. Pietari ja Andreas sekä Jaakob ja Johannes luopuivat kalastajan ammatistaan (Matt. 4:18–22). Matteus jätti tulliasemansa (Matt. 9:9). Tällaiseen maallisesta työstä luopumiseen Jeesus kutsui näitä miehiä siksi, että Hän oli asettava heidät seurakuntansa kokoaikaiseen sananpalvelijan virkaan, paimeniksi ja piispoiksi. Tästä asiasta Paavali kirjoittaa myöhemmin: ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1. Kor. 9:14) Seurakunnan tehtävänä oli siis huolehtia näiden sananpalvelijoiden elatuksesta, että he voisivat keskittyä kokoaikaisesti evankeliumin saarnaamiseen ja opettamiseen.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien kristittyjen olisi Jeesusta seuratakseen luovuttava maallisesta ammatistaan! Kristittynä sinäkin saat hyvällä omallatunnolla toimia rehellisessä ja Jumalan luomistahdon mukaisessa työssäsi. Siinä sinä saat iloisesti palvella Jumalaa ja ylistää häntä. Toki tilanne on toinen silloin, jos joku palvelee työssään epärehellisyyttä tai siveettömyyttä, ja sitten tulee uskoon, Jeesuksen seuraajaksi. Sellaista ihmistä kutsutaan jättämään kaikki vanha taakseen ja seuraamaan Jeesusta. Mutta maallinen kutsumuksen noudattaminen sinänsä ei ole millään tavalla Jumalan tahtoa vastaan saati halveksittavampaa kuin hengellisenkään kutsumuksen noudattaminen. Sellainenhan Herran seurakuntaruumiskin on, että siinä on monenlaisia jäseniä, joilla kaikilla on erilaiset hyvät kutsumuksensa. Sitä paitsi, jos kristittyjen pitäisi luopua ammateistaan ja toimeentulostaan, miten seurakunnan jäsenillä silloin olisi varaa antaa omastaan sananpalvelijansa elättämiseksi taikka seurakunnan muuan ajallisen elämän mahdollistamiseksi?

Tästä pääsemmekin seuraavaan asiaan, omaisuudesta luopumiseen. Tämä asia on tärkeä ensinnäkin seurakunnan tähden: Niin sanotusta maallisesta ammatista luopuminen koskee nimittäin Kristuksen sananpalvelijoita yhä tänäänkin. Siksi seurakunnan velvollisuutena on edelleenkin pitää huolta evankeliumin julistajien elämisestä. Tämä asia on ajankohtainen myös meillä Lähetyshiippakunnassa. Tänä aikana meillä ei ole enää varaa elää sellaisessa välinpitämättömyydessä, johon monet meistä aikanaan totuimme kansankirkollisen verotusoikeuden alla. Nyt me olemme itse valinneet elää tällaisen kirkollisverosysteemin ulkopuolella, ja juuri siksi meillä on tarve kerätä varoja muulla tavoin. Tietenkin Jumalan armo on meille ilmaista Kristuksen tähden! Mutta tämän ajallisen maailman keskellä moneen asiaan tarvitaan myös rahaa, myös seurakunnassa. Varoja tarvitaan pastorin palkkaan, toimisto- ja matkakuluihin, kirkkotilan vuokraan, ehtoollisviiniin ja -leipiin. Siksi sinunkin panostasi tarvitaan, vaikka se olisi kuinka pieni tahansa! Sinun panostasi tarvitaan yksinkertaisesti sitä varten, että pitkällä tähtäimellä vain siten evankeliumin armon ilmaiset lahjat voidaan pitää tarjolla sinulle ja koko seurakunnalle.

Omaisuudesta luopuminen on kristitylle terveellistä myös lihan kurittamiseksi. Huomaa: Jumalan sana ei sano, että Jeesuksen seuraajana sinun tulisi luopua kaikesta ajallisesta omaisuudestasi. Mutta koska Jeesus on nyt sinun elämässäsi etusijalla, myös suhteesi omaisuuteen on erilainen kuin entisessä elämässäsi. Raha, tavara tai muu ajallinen hyvinvointi eivät enää saa hallita elämääsi. (Vrt. Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXVII Luostarilupaukset, 46.) Tilalle ovat tulleet Kristus ja Hänen iankaikkiset lahjansa. Sen vuoksi voit harjoittaa itseäsi kristillisessä elämässä antamalla omastasi silloinkin, kun varasi eivät ole suuret. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 4. Hyvät teot, 18.) Tällaisesta uhraamisesta kirjoittaa Paavalikin: ”Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa: että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.” (2. Kor. 8:1–2) Ota sinäkin tästä vaari! Ja kun niin teet, huomaa myös, ettei tätä sanota ankarana vaatimuksena. Apostoli jatkaakin: ”En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä.” (2. Kor. 8:8) Kyse on siitä, että Kristus on ensin luopunut kaikesta sinun vuoksesi. Etkö sinäkin sen vuoksi mielelläsi luopuisi omastasi, että Hänen asiansa siten voitaisiin jatkossakin tehdä vastaanotettavaksi paitsi sinulle myös yhä uusille ihmisille?

Näin paastonajan alla voi olla hyvä muistuttaa mahdollisuudesta luopua myös sellaisesta, mikä elämässä on ylimääräistä. Puhukaamme siis hieman paastostakin. Kristillistä paastoamista on kahdenlaista, yhtäältä vapaaehtoista, toisaalta välttämätöntä. Vapaaehtoisella paastolla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi syödään ja juodaan kohtuullisesti niin, etteivät ruoka tai juoma raskauta sydämiämme ja tee niitä kyvyttömiksi luottamaan Jumalan sanaan ja tahtoon, tai rukoilemaan ja anomaan tämän elämän vaaroissa, taikka tekemään sitä mitä Jumala on kullekin asettanut tehtäväksi, että ottaisimme lähimmäiset huomioon ja palvelisimme heitä. Me paastoamme vapaaehtoisesti, niin että me voisimme tehdä kaiken tämän taitavasti ja iloisesti Jumalan kunniaksi, ja omaksi hyödyksemme sekä myös lähimmäistemme hyödyksi. Tällaista kristillistä paastoamista ei kuitenkaan tarvitse yhdistää joihinkin tiettyihin ruokiin, päiviin tai tunteihin. Pikemminkin paastota saa silloin kun haluaa ja olla paastoamatta kun haluaa. Yksi päivä on kristityille yhtä hyvä kuin toinenkin. Joskus paastoaminen voi kyllä olla myös välttämätöntä, sellaista, että kristitty ei valitse sitä omasta tahdostaan. Tällaisen välttämättömän paaston Jumala voi joskus antaa meille koettelemuksena ja ristinä, joka meidän tulee kantaa. Voi esimerkiksi olla, että ei ole tarpeeksi ruokaa. Monet meidän esi-isistämme ja -äideistämme tunsivat tämän paaston. Jeesuksen seuraajina he kuitenkin saivat ja mekin saamme mielellämme suostua tällaiseenkin paastoon ja rukoilla: ”Rakas Isä, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.” Tällaisenkin ristin alla me saamme luottaa, että taivaallinen Isä kyllä pitää meistä huolen sillä tavalla kuin Hän näkee parhaaksi. Välttämätöntä paastoamista voi sitten olla myös sellainen, että ruokaa kyllä olisi, mutta jokin muu puute, vastustus tai pelko vaikuttavat meihin niin suuresti, ettemme pysty syömään. Tällaisesta paastosta kertoo myös Daavid, kun hän laulaa: ”Mutta minä puin päälleni surupuvun, kun he sairastivat; minä vaivasin itseäni paastolla ja rukoilin pää painuksissa.” (Ps. 35:13) Kaikessa tässä saamme turvata hyvään ja rakastavaan Isäämme, ja pyytää Häneltä jokaipäivästä leipäämme. Hän kyllä tahtoo sen meille antaa ajallaan. (Ks. Johannes Bugenhagen: ”Van dem Christen louen vnde rechten guden wercken…” Wittenberg 1526. Sivut 91–99.)

Välttämättömästä luopumisesta puhuu myös Jeesus itse päivän evankeliumissa. Hän sanoo, että Hänen nimensä tähden opetuslapsi voi joutua luopumaan ”taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista” (Matt. 19:29). Tässä Herra ei siis puhu sellaisesta itsevalitusta ja tekopyhästä luopumisesta, jossa jotkut ovat jättäneet perheensäkin keskittyäkseen hengelliseen edistymiseen luostarissa tai erämaan yksinäisyydessä. Kuten sanottu, sellaista Jumala ei ole käskenyt. Pikemminkin Hänen käskynsä estää hylkäämästä vaimoa ja lapsia! (Vrt. 1. Moos. 1:27–28; 2:23–24) Mutta tässä Jeesus puhuu sellaisesta luopumisesta, ”joka tapahtuu Jumalan käskyn perusteella, silloin nimittäin, kun vallanpitäjät pakottavat meidät joko väistymään sortovallan tieltä tai kieltämään evankeliumin. Tässä tapauksessa meillä on käsky ennemmin kestää vääryyttä ja sallia riistää itseltämme omaisuus, vaimo ja lapset, jopa henki. Tämän luopumisen Kristus hyväksyy”. Siksi hän sanoo, että tämä tapahtuu Hänen nimensä tähden. Näin ”hän tahtoo ilmaista, ettei hän puhu sellaisista, jotka tekevät vääryyttä vaimolle ja lapsille, vaan niistä, jotka evankeliumin tunnustamisen tähden joutuvat kärsimään vääryyttä. Meidän tulee luopua jopa elämästämme evankeliumin tähden.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXVII Luostarilupaukset, 41–42.) Miksi? Siksi, että talot ja pellot eivät voi tuoda meille iankaikkista elämää sen paremmin kuin läheiset ihmisetkään. Jumala on antanut ne meille tämän elämän ajaksi. Iankaikkinen elämä meillä sen sijaan on yksin Kristuksen Jeesuksen nimessä. Pitäkäämme siksi siitä kiinni, vaikka ajalliset meiltä vietäisiinkin.

Ja vielä: Kun sinä nyt olet Kristuksen seuraaja, saatat lopulta joutua luopumaan myös toiveestasi saada kokea hengellistä kasvua tai tulemista pyhemmäksi. Pikemminkin sinusta ehkä tuntuu, että tulet koko ajan huonommaksi. Mutta huomaa: Kun Jeesus tuli alas taivaista lunastaakseen meidät, Hän itse luopui kirkkaudestaan, tyhjensi itsensä ja sai kärsimyksen sekä ristin häpeän. Kun me seuraamme tätä ristin Herraa, Jeesusta, tämä seuraaminen on välttämättä meidän oman lihamme naulitsemista ristiin, ristin kantamista. Näinhän Herra itse sanookin: ”joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” (Matt. 10:38) Mutta juuri tästä vanhan ihmisesi kuolettamisesta nousee myös uusi elämä ja pyhyys, vaikka paljon siitä onkin sinulta itseltäsi vielä salassa. Ja enemmänkin: niin kuin taivaallinen Isä sittemmin myös korotti Jeesuksen korkealle ja antoi Hänelle ”nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman” (Fil. 2:9), niin sinäkin Hänen seuraajanaan saat kerran päästä Hänen kirkkauden valtakuntaansa, missä mitään puutetta, huonoutta tai syntiä ei enää ole.

Mitä Jeesuksen omat saavat?

Tähän liittyykin nyt se, mitä Jeesus vastaa Pietarin kysymyksen loppuosaan. Pietarihan kysyi: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Tämä apostolin kysymys on osittain aivan oikea. Voitaisiin toki myös kysyä, miten kokosydämistä tuo opetuslasten luopuminen ja Jeesuksen seuraaminen mahtoi todella olla. Sinäkin muistat varmaan, että juuri nämä miehet nukahtivat silloin, kun heidän Herransa suuressa tuskassa rukoili Getsemanessa (Matt. 26:40, 43, 45). Muistat, miten Pietari turvautui omiin voimiinsa ja miekkaansa silloin, kun Jeesusta tultiin vangitsemaan (Matt. 26:51). Muistat, miten hän kaiken lisäksi vielä julkisesti ja kolme kertaa kielsi Herransa (Matt. 26:69–75).

Mutta katso nyt, miten ihmeellisen armollisesti ja lempeästi Jeesus vastaa tämän syntisen miehen kysymykseen! Vaikka Herra hyvin tietää miten puutteellista ja vajaata opetuslasten ”kaikesta luopuminen” tai Jeesuksen seuraaminen on, Hän ei lainkaan moiti heitä. Hän sanoo: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Matt. 19:28) Mitä nämä kaksitoista opetuslasta siis saavat? Eivät mitään vähempää kuin osallistua viimeiseen tuomioon Herransa apulaisina!

Mutta vaikka Jeesus lupaa näin ihmeellisiä asioita Pietarille ja muille opetuslapsille, Hän kuitenkin huomauttaa, ettei Hän lupaa suuria asioita ainoastaan heille. Hän nimittäin jatkaa: ”Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän.” (Matt. 19:29) Eivät siis ainoastaan nämä kaksitoista, vaan moni muukin on jo tullut Jeesuksen seuraajaksi, ja on vielä tuleva, kun evankeliumia aivan pian aletaan saarnata maailmassa. Jeesus sanoo, että kaikki nämä Hänen seuraajansa joutuvat Hänen nimensä tähden luopumaan jostakin. Mutta Hän sanoo myös, että he kaikki myös saavat jotakin. Mitä se on? Hän sanoo: ἑκατονταπλασίονα λήμψεται – ”on saava satakertaisesti”. Evankelista Luukas vielä tallettaa, että Kristuksen tähden paljosta luopuneet opetuslapset saavat monin verroin takaisin jo ”tässä ajassa” (Luuk. 18:30). Mutta mitä he siis saavat tässä ajassa? Jeesuksen itsensä! He saavat Jeesuksen itsensä, ja Hänessä kaiken hengellisen siunauksen, niin kuin apostoli kirjoittaa: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa” (Ef. 1:3). Eikö tämä ole ainakin sata kertaa enemmän, kuin mikä tahansa, mitä tässä ajassa on?

Tämä kaikki koskee sinuakin, joka olet Jeesuksen seuraaja! Ehkä sinä joudut tässä ajassa luopumaan monesta Jeesuksen tähden. Ehkä joudut kokemaan tuskaa tai ahdistusta. Joku saa kokea jopa vainoa tai nälkää, alastomuutta tai vaaraa, jopa miekan. ”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.” (Room. 8:35, 37) Ja se voitto on tämä, mistä Jeesus puhuu: Hänen nimensä tähden monesta luopuva ihminen on ”perivä iankaikkisen elämän”. Jeesuksen seuraajana sinäkin olet tullut Jumalan lapseksi. Ja Hänen lapsenaan sinä saat tulla myös Hänen perillisekseen. Taivaallisen Herran ja Kuninkaan perillisenä saat periä Hänen kuninkaallisen valtakuntansa! Vaikka siis ajalliset menetyksesi Jeesuksen nimen tähden ehkä olisivatkin suuria, niitä seuraava voitto on kuitenkin paljon näitä ajallisia enemmän. Se ei ole mitään ajallista, vaan iankaikkista. Seuraa siis sinäkin rohkeasti Jeesusta ja kuule Hänen eläväksitekevää sanaansa. Niin sinä saat omaksesi turmeltumattoman ja saastumattoman ja katoamattoman perinnön, joka taivaissa on säilytettynä Hänen omiaan varten (1. Piet. 1:3). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 12.2.2016.)

Mainokset