Sexagesima (2. vsk), 1. Kor. 3:7–15

Kirkko – Jumalan viljelysmaa ja rakennus

Johdanto

Päivän epistolassa Pyhä Henki piirtää silmiemme eteen kaksi kuvaa Jumalan seurakunnasta, Kristuksen kirkosta. Ensimmäinen kuvista liittyy maanviljelykseen, toinen talonrakennukseen. Molemmat siis kuvaavat yhtä ja samaa asiaa, kirkkoa, mutta hieman eri näkökulmista. Nyt katsomme mitä kumpikin näistä kahdesta kuvasta meille Kristuksen kirkosta opettaa.

Kirkko on Jumalan viljelysmaa

Ensiksi Herra puhuu viljelysmaasta. Jokainen tietää, että viljelysmaa on sellainen maa-alue, johon istutetaan kasveja. Jotta nämä kasvit kasvaisivat, täytyy niitä myös kastella. Nyt Pyhä Henki sanoo Korintin kristityille, että he on Jumalan viljelysmaa, siis Jumalan pelto. Mitä Hän tällä tarkoittaa?

Jumala ei tahdo, että ihmiset elävät maailmassa erillään toisistaan, niin kuin rikkaruohot, jotka kasvavat siellä täällä tien pientareilla, mikä missäkin. Herra ei tahdo, että kukin ihminen yrittää etsiä elävää vettä ja hengellistä ravintoa aina sieltä mistä milloinkin kokee sellaista löytävänsä. Jumalalla on yksi paikka, seurakunta, johon Hän tahtoo kaikki ihmiset istuttaa, niin kuin kasvit istutetaan yhteen viljelysmaahan. Hän tahtoo, että kaikki ihmiset saisivat elää siellä yhdessä. Jumala tahtoo myös, että kun ihmiset tällä tavalla elävät Hänen kirkko-viljelysmaassaan, he saisivat juuri siellä tulla osallisiksi Hänen hengellisestä kastelustaan ja ravinnostaan.

Tätä istuttamista ja kastelemista varten Jumala on asettanut työmiehiä, palvelijoita. Yhden palvelijan tehtävä voi olla istuttaa ihmiset seurakuntaan, toisen tehtäväksi voi taas tulla kastella ja ravita heitä niin, että he myös pysyvät seurakunnan yhteydessä, elämän yhteydessä. (1. Kor. 3:5–6) Kuitenkaan nämä palvelijoiden tehtävät eivät lopulta ole erillään toisistaan, taikka edellytä eri virkoja seurakunnassa. Sekä istuttaminen että kasteleminen tapahtuvat aina Jumalan sanan kautta. Herra Kristus onkin kutsunut, asettanut ja sitten myös lähettänyt apostoliset sananpalvelijansa maailmaan. He jakavat Hänen pyhää sanaansa kaikille luettuna ja saarnattuna, kasteen veteen yhdistettynä, sekä suullisesti opetettuna (vrt. Matt. 28:18–20). He myös jakavat tätä anteeksiantavaa ja eläväksitekevää sanaa Kristuksen ruumiin ja veren sakramentissa. Sanan saarnaaminen, kastaminen ja opettaminen, sekä ehtoollisen jakaminen – nämä kuuluvat aina yhteen. Näiden kautta Jumalan sana tulee ihmisten luo. Siksi voidaan sanoa, että näiden kautta oikeastaan Herra itse tekeekin koko istuttavan ja kastelevan työnsä, joskin toki näiden työtoveriensa (1. Kor. 3:9) suun ja käsien välityksellä. Siksi Henki tässä sanookin, että Jumala itse antaa kasvun kirkko-viljelysmaalleen (1. Kor. 3:7). Mutta millaista tämä seurakunnan kasvu sitten oikein on?

Lapsuudesta muistan, kun isäni pyysi naapurin maanviljelijältä, että tämä lainaisi peltonsa kulmasta meille pienen maatilkun kasvimaaksi. Rehti maanviljelijä suostuikin tähän. Meille lapsille tuo kasvimaa oli jännittävä paikka. Sinne me usein kesäaamuisin juoksimme suoraan sängystä, paljain jaloin ja yöpuvuissamme. Miksi sinne oli aina niin kiire? Piti päästä katsomaan, olisivatko porkkanat, herneet ja retiisit jo kasvaneet isommiksi!

Juuri tästä onkin ensisijaisesti kysymys Jumalan kirkko-viljelysmaan kasvussa. Kirkon kasvu ei ole ensisijaisesti sitä, että porkkanoita – toisin sanoen ihmisiä – tulisi rivikaupalla lisää. Kirkko-viljelysmaan kasvu on etupäässä hengellistä kasvua. Se on sitä kasvua, että Kristuksen seurakunnan jäsenet yhdessä kasvavat Herransa tuntemisessa. Se on sitä kasvua, että he yhdessä yhä lujemmin juurtuvat Kristukseen ja yhä runsaammin saavat tulla osallisiksi Hänen elämää antavasta sanastaan. Kun kristityt tällä tavalla tekevät ”juurta alaspäin”, voivat he sitten tehdä myös ”hedelmää ylöspäin”, niin kuin Jesaja sanoo (Jes. 37:31) – toisin sanoen tehdä kaikkia Jumalan mielen mukaisia hyviä tekoja.

Totta kai kirkko-viljelysmaan kasvu voi olla myös määrällistä kasvua ja onkin. Kun kasvit kasvimaalla kasvavat, ne kantavat lopulta hedelmää. Jos lapset eivät kerää näitä hedelmiä perheen aamupalapöytään, niissä olevista siemenistä voi kasvaa uusia versoja ja kasveja entisten yksilöiden vierelle, samaan viljelysmaahan. Tällä tavalla asia on myös Kristuksen kirkko-viljelysmaassa: Kun seurakunnan jäsenet elävät Herransa kastelevan ja ravintoa antavan työn yhteydessä, he myös kasvavat Kristuksen tuntemisessa. Lopulta he kantavat myös hedelmää ja vievät Kristuksen eläväksitekevän sanan elinympäristöönsä. Siellä Jumala synnyttää sanallaan kuolleet eläviksi, tuo heidätkin osaksi kirkko-viljelysmaataan, sekä siellä tarjolla olevaa elävää vettä ja ikuisen elämän ravintoa.

Rakas kristitty! Sinäkin olet osa kirkko-viljelysmaata, Jumalan hengellistä paratiisia. Juuri täällä, sanansa yhteydessä Herra tahtoo kastella ja ravita sinua, pitää yllä hengellistä elämääsi. Älä siis odota löytäväsi todellista elämää seurakunnan ulkopuolella. Älä jätä omaa seurakunnankokoustasi (Hepr. 10:25). Toiseksi, älä myöskään ajattele, että riittää, kunhan ”tuo meidän pappi julistaa evankeliumia tässä kaupungissa”. Totta kai onkin kyllä niin, että juuri apostoliset palvelijansa, pastorit Herra on lähettänyt saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille, sekä jakamaan sakramentteja ihmisten syntien anteeksiantamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi. Totta kai juuri pastorien tehtävänä onkin myös opettaa seurakunnalle Jumalan sanaa (Mark. 16:15; Matt. 28:19–20). Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö Kristuksen kuninkaallisella papistolla olisi muuta tehtävää, kuin jäädä pelkäksi yleisöksi! Ajattele vaikka: Ei sinun pastorillasi välttämättä ole samanlaista kontaktia tai luottamussuhdetta sinun läheisiisi, kuin mikä sinulla on. Herra haluaa käyttää sinuakin todistajanaan juuri sillä omalla paikallasi, johon Hän on sinut asettanut. Näin Hän tahtoo tehdä, että sinun läheisesi voisivat kuulla Kristuksen sanaa ja lopulta tulla osaksi kirkko-viljelysmaasta. Huomaa: ei sinulta vaadita tässä mitään vaikeita suorituksia! Huolehdi vain ensiksi siitä, että itse jatkuvasti vastaanotat Herraltasi hengellisen kastelun ja ravinnon sanan kautta, sekä myös uskossa säilytät sen itselläsi. Ja sitten toiseksi, puhu läheisillesi siitä, mitä hyvää Herra on sinulle tehnyt! Jos sinä koet, ettet ole taitava puhumaan heille, taikka vastaamaan heidän kysymyksiinsä, kutsu heidät kuitenkin kylään, keitä heille kahvia – ja kutsu samalla pastorisikin! Pastori voi sitten keskustella heidän kanssaan ja vastata heidän kysymyksiinsä. Tälläisilla tavoilla Kristuksen kirkko voi pitää Herransa asiaa esillä keskellä maailmaa.

Muista kuitenkin se, että sinä itse sen paremmin kuin pastorisikaan eivät voi ketään tehdä kristityiksi. Meidän yhteisenä tehtävänämme Kristuksen seurakunnassa on, että me kukin omilla paikoillamme ja omilla tavoillamme jaamme Jumalan sanan lahjoja. Kirkko-viljelysmaahan istuttamisesta sekä omiensa hengellisestä kastelemisesta vastaa kuitenkin lopulta kirkon Herra itse. Se on yksin Hänen armollista työtään. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 2. Vapaa tahto, 6.) Mutta samalla ja vielä kerran: Herra haluaa kutsua kaikki pelastuksen lahjojensa äärelle! Mielellään Hän antaa Pyhän Henkensä tulla sanan kautta kaikkien kuultavaksi, että Hän Henkensä kautta sitten saisi myös kutsua, koota, valaista, pyhittää, sekä sitten myös Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjella koko kristikunnan oikeassa uskossa. (Vähä katekismus. Kolmas uskonkohta. Pyhitys, 6.)

Kirkko on Jumalan rakennus

Toiseksi Pyhä Henki piirtää meille kuvan rakentamisesta. Jokainen tietää, että talo tai muu vastaava rakennus koostuu monista osista. Se voi koostua esimerkiksi kivistä – nykyään usein varmaan vaikkapa leca-harkoista tai betonielementeistä, eikö niin? Jotta näistä yksittäisistä rakennustarvikkeista syntyisi kestävä rakennus, niille täytyy ensin laskea tukeva perustus. Tämän perustuksen päälle sitten kootaan rakennuksen muut osat niin, että se lopulta tulee valmiiksi. Edelleen, taloa ei rakenneta vain sen itsensä takia, vaan siksi, että joku asuisi siinä. Nyt Pyhä Henki sanoo apostolin kautta, että kirkko on Jumalan rakennus. Mitä Hän tällä tarkoittaa?

Aivan ensiksi on huomautettava, että Herra ei tietenkään puhu tässä minkään aineellisen kirkkorakennuksen rakentamisesta. Sellaisetkin ovat toki tarpeellisia tässä konkreettisessa maailmassa! Mutta varsinaisesti Herra puhuu tässä seurakunnasta itsestään. Sitä Hän sanoo rakennuksekseen. Toiseksi: Edellisessä kuvassa kirkosta viljelysmaana etualalla olivat kirkon jäsenet, heidän yhteinen elämänsä ja kasvunsa. Tässä kuvassa kirkosta rakennuksena focus on erityisesti siinä, miten kirkko rakennetaan niin, että se myös kestää.

Kirkkonsa rakentamista varten Jumala tahtoo käyttää tiettyjä rakennustyömiehiä. Pyhä Henki kutsuu tässä Kristuksen apostolia nimellä ἀρχιτέκτων (arkhitekton), arkkitehti, siis ”ylirakentaja”. Nämä apostoliset arkkitehtinsä kirkon Herra onkin kutsunut, asettanut ja lähettänyt. Mitä varten? Sitä varten, että he asettaisivat perustuksen, jolle kirkko sitten voidaan rakentaa. Kuka tahansa ymmärtää, että jos tavallisella rakennustyömaalla hutiloidaan perustuksen laskemisessa, kohdataan suuria ongelmia – ellei jo rakentamisen myöhemmissä vaiheissa, niin viimeistään sitten, kun talossa pitäisi asua. Samoin myöskään Kristuksen kirkon perustusta ei voida laskea miten tahansa, vaan ainoastaan yhdellä tavalla. Perustus voi myös olla vain tietynlainen. Mutta miten perustus sitten lasketaan ja minkälainen se on? Kirkon perustus on apostolien ja profeettojen perustus, ja sen kulmakivenä on itse Kristus Jeesus (Ef. 2:20). Toisin sanoen, kun Kristuksen lähettämä apostolinen rakentaja saarnaa ja opettaa Herransa erehtymätöntä ja varmaa sanaa, jonka Hän on ilmoittanut apostolien ja profeettojen kautta, silloin hän laskee oikean perustuksen, jolle kirkko voi rakentua. Sanassaan Kristus on läsnä ja tulee itse seurakuntansa perustukseksi. Koska kyse on siis Kristuksen kirkosta, ei Kristus-perustuksen sijaan voida ajatella minkäänlaista muuta perustuksen laskemistapaa. Tämä pyhä perustus ei myöskään salli ohelleen mitään muuta perustusta. Näinhän sana sanookin: ”Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” (1. Kor. 3:11) Valitettavasti tässä maailmassa nähdään kyllä monenlaisia perustuksenlaskemisyrityksiä: Jotkut sananpalvelijan virkaan asetetut kieltävät avoimesti Jumalan ilmoitussanan. Toiset eivät tosin julkisesti kiellä sanaa, mutta tuovat sen rinnalle muitakin oppeja. Näin he käytännössä hylkäävät Jumalan selvän sanan. Tällaiset palvelijat eivät kuitenkaan laske Kristuksen kirkon perustaa. Tällaiselle perustalle rakennetusta ”kirkosta” voi tulla vain ihmislähtöinen yhdistys, Kainin kirkko. Sellainen ihmisviisauden varassa laskettu perustus ei myöskään voi kestää silloin, kun vastassa ovat synti, kuolema ja perkele. Sellainen perustus sortuu auttamatta. Toisaalta jos perustus on laskettu Jumalan sanalla, se on oikea ja kestävä, sillä se on itse Kristus, tai sen kulmakivenä on itse Herra Kristus, joka ”on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.” Hänessä koko hengellinen ”rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa”. (Hepr. 13:8; Ef. 2:20–21) Siksi tämä perustus kestää silloinkin, kun synti painaa, kuolema pelottaa ja perkele syyttää. Tämä Kristus-perustus kestää, sillä Hän on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen täydellisellä uhrillaan Golgatan ristillä!

Mutta miten tämän ainoan ja oikean perustuksen päälle sitten rakennetaan? Kristuksen kirkon rakentaminen tapahtuu samalla tavalla kuin sen perustuksen laskeminenkin: Jumalan sanan saarnaamisen ja opettamisen välityksellä. Juuri tähän liittyen Pyhä Henki varoittaa apostolin kautta tämän muita virkatovereita, apostolisia kirkonrakentajia. Hän sanoo: ”Mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille” – siis Kristus-perustukselle – ”rakentaa.” (1. Kor. 3:10b) Pyhä Henki sanoo tässä, että tälle yhdelle oikealle perustukselle rakennetaan erilaisista rakennusaineista, ”kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista” (1. Kor. 3:12). Mitä Hän tällä tarkoittaa? Hän tarkoittaa tätä: Kirkon rakennusaine, Jumalan sana on itsessään yksi, yhtenäinen, erehtymätön, riittävä, selkeä ja voimallinen. Siksi sitä voidaan myös saarnata ja opettaa puhtaana ja väärentämättömänä. Juuri tällaista sanan mukaista sanan saarnaamista ja opettamista Pyhä Henki kutsuu kirkon rakentamiseksi kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Jalometalleiksi tai timanteiksi Hän ei siis kutsu pastorin omia briljantteja ajatuksia, vaan yksin Jumalan sanaa, jota tulee saarnata siihen mitään lisäämättä tai siitä mitään pois ottamatta (Ilm. 22:18–19). Sana on mittaamattoman kallis aarre! Siksi jokainen luterilainen pastori onkin pappislupauksensa nojalla sidottu pysymään varauksetta Jumalan sanassa ja sitä oikein selittävässä luterilaisessa tunnustuksessa. Kun Kristus näin pyhän ja väärentämättömän sanansa kautta itse rakentaa kirkkonsa, se kestää. Se kestää tuona viimeisenä päivänä, joka kerran tulessa ilmestyy, ja jolloin Jumalan vanhurskaan tuomion tuli koettelee kaikki ihmisten teot (1. Kor. 3:13).

Mutta valitettavasti Jumalan sanaa voidaan saarnata ja opettaa myös niin, että siihen sekoitetaan ihmisten ajatuksia ja inhimillisiä mielipiteitä. On kuin Jumalan sanan kultaan tai hopeaan sekoitettaisiin halpoja metalleja, messinkiä tai tinaa. Huomaa, että tällainen sekoittaminen ei välttämättä vielä tarkoita luopumista kokonaan kirkon perustuksesta, Kristuksesta. On monia kristillisiä tunnustuskuntia, joissa sanaa ei opeteta puhtaana, vaan raamatullinen lain ja evankeliumin selvä opetus sekoitetaan ihmisjärjen päätelmillä. Näissäkin tunnustuskunnissa voi kuitenkin olla vilpittömiä uskovia ja onkin. Tämä on mahdollista, sillä siellä missä Jumalan sanaa vähänkin saarnataan, se on voimallinen synnyttämään pelastavan uskon. Kun nämä ihmiset panevat toivonsa Kristukseen, joka on tullut alas taivaista sovittaakseen meidän syntimme kärsimyksessään ja kuolemassaan, heillä on silloin Kristus-perustus ja pelastus Hänessä. Samalla on kuitenkin kipeä tosiasia, että siellä, missä Jumalan sanan opetus ei ole puhdasta, sanan mukaista, on tälle kestävälle ja kalliille perustukselle rakennettu halvoista rakennusaineista, puusta, heinistä ja oljista. Kirkkoa on esimerkiksi koetettu rakentaa opettamalla, että ihminen kyllä pelastuu Jumalan armosta, mutta vasta sitten, kun hän on itsekin tehnyt jotakin hyvää. On opetettu, että kaste ei varsinaisesti tuo mitään pelastusta ihmiselle, vaan että se on ainoastaan ihmisen tunnustusteko Jumalalle. Vielä on esimerkiksi opetettu, että jumalanpalvelus on ensisijaisesti kristittyjen ylistysteko ja nousemista Jumalan puoleen. Kuitenkaan mitään tällaista ei Jumalan sana meille ilmoita. Siksi tällaiset ja monet muut vastaavat ihmiskeskeiset opetukset joutuvat auttamatta viimeisenä päivänä osoittautumaan kestämättömiksi, vaikka niitä kuinka pidettäisiin kultana ja jalokivinä. Sellaisista opetuksista rakennetun olkikirkon Jumalan tuli viimeisenä päivänä kuluttaa (vrt. Hepr. 12:29). Tuona päivänä tuli erottelee kaikki epäpuhtaudet puhtaasta jalometallista, ja tuhoaa ne. Sellaisen kirkon jäsenet kyllä itse pelastuvat – kiitos Jumalan! –, jos he vain huutavat avukseen yksin Herran nimeä (Joel 2:32) ja uskossa pysyvät sillä perustuksella, joka on Jeesus Kristus. (Vrt. Augsburgin tunnustuksen puolustus. VII ja VIII Kirkko, 20–21.) Voisimme kuitenkin kysyä: Kuka pastori haluaisi nähdä vaivaa rakentaakseen tällaisista halvoista, kestämättömistä materiaaleista, ja sitten viimeisenä päivänä nähdä, miten Herran tuli yhdessä leimauksessa kuluttaa hänen koko elämäntyönsä jäljettömiin? Tai kuka kristitty haluaisi ehdoin tahdoin elää kirkossa, joka on rakennettu tällaisista aineista? Kuka haluaisi tuona päivänä pelastua vain nipin napin, ”ikäänkuin tulen läpi” (1. Kor. 15)? Ja vielä: kuka haluaisi tietoisesti ottaa sen riskin, että kun Jumalan sanaa tällä tavalla vääristetään ja ihmisopein sekoitetetaan, joudutaan samalla vakavaan vaaraan menettää lopulta koko Kristus, siis se ainoa perustus, jolle kristillinen usko ja Herran kirkko voi rakentua?

Rakas kristitty! Kirkon Herra Kristus on sanansa ja pyhän kasteen kautta asettanut sinut sille vahvalle perustukselle, joka Hän itse on. Sinulle, kuninkaallisen papistonsa jäsenelle Kristus on myös antanut tärkeäksi tehtäväksi kuunnella tarkoin sitä saarnaa ja opetusta, jota Hänen kirkossaan annetaan. Tämä on tärkeää ensisijaisesti siksi, että vain sanan yhteydessä voi sinun ja koko seurakunnan hengellinen elämä jatkua. Vain sanan yhteydessä voi seurakunta rakentua tulenkestäväksi. Juuri siksi on myös tärkeää, että Kristuksen kuninkaallinen papisto arvioi, mitä saarnatuolista kuulee. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi suhtautua kaikkeen kristilliseen opetukseen ja elämään negatiivisella tai arvostelevalla mielellä. Tämä ei tarkoita sitä, että siinä penkissä istuessasi koko ajan jännittäisit, koska jokin menee pieleen. Ei niin! Mutta ettei seurakunnan rakennusaineeksi vahingossakaan tuotaisi puuta, heiniä tai olkia, sinä saat aina avoimesti keskustella saarnoista ja opetuksista pastorisi sekä toisten seurakuntalaisten kanssa, ja niin koetella niitä Jumalan sanalla. Saakoon Jumalan pyhä sana aina olla kaiken keskuksessa!

Lopuksi: Kun Jeesus Kristus saa rakentaa pyhän sanansa kullasta, hopeasta ja jalokivistä, silloin tuloksena varmasti on Hänen pyhä rakennuksensa, Hänen temppelinsä, jossa Hän itse asuu ja on läsnä. Tässä pyhässä kirkossaan Kristus tekee sinutkin osalliseksi omasta pyhyydestään ja vanhurskaudestaan. Täällä Hän jakaa sinulle syntien anteeksiantamuksen lahjaa joka viikko ja joka päivä, aina aikojen loppuun asti. Pysy Hänen sanassaan! Pysy Hänen seurakunnassaan! Silloin saat olla varma, että olet turvassa, kun tuo viimeinen päivä tulessa ilmestyy. Kristuksen sanalla valmistettuna sinä saat päästä turvallisesti astumaan helmiporteista sisään Hänen taivaallisen temppelinsä kirkkauteen (Ilm. 21:21). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.2.2017.)

4. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Jaak. 1:17–21

Apostoli Jaakob lausuu: ”ottakaa vastaan istutettu sana, joka voi pelastaa teidän sielunne.” (Jaak. 1:21) Apostoli puhuu tässä kristityille. Hän sanoo, että he ovat sellaisia ihmisiä, joihin on sana istutettu tai pantu kasvamaan (ἔμφυτος [ἐμφύω]). Miten tämä on tapahtunut? Jaakob viittaa tähän edellä ja lausuu, että Valkeuksien Isä on synnyttänyt nämä ihmiset totuuden sanalla (Jaak. 1:18). Toisin sanoen: Jumala on kylvänyt elävän ja pysyvän sanansa katoamattoman siemenen ihmiseen (1. Piet. 1:23). Tämä kylväminen ja istuttaminen on tapahtunut korvien kautta, kun Jumala on saarnauttanut sanansa ja kun tätä saarnaa on kuultu. Kylväminen ja istuttaminen on tapahtunut myös kasteessa, jossa Jumalan sana veteen yhdistyneenä on tullut ihmisen luo. Tällä sanallaan Jumala on uudestisynnyttänyt ihmisen, itsessään kuolleen. On tapahtunut jotakin sellaista, mitä voi tapahtua kukkaruukussa: Siinä on kyllä maata, mutta ei vielä mitään elävää ja kasvavaa. Mutta kun tuohon ruukkuun kylvetään siemen ja istutetaan kasvi, silloin siihen tulee uusi elämä, joka myös edelleen kasvaa.

Sellaisia nämä Jaakobin kirjeen vastaanottaneet kristityt olivat. Sellaisia tekin, rakkaat kristityt, saatte Jumalan armosta olla. Heissä ja meissä on uusi elämä. Se sielu, joka ennen oli kuoleman vallassa, on nyt sanalla uudestisynnytetty ja pelastettu uuteen elämään.

Mutta tässä ei ole vielä kaikki. On huomattava, että näitä samoja kristittyjä, kerran uudestisyntyneitä apostoli kehottaa nyt ottamaan vastaan tuon sanan, joka heihin on istutettu. Miksi niin? Eikö tämä sana ole Jumalan armosta heissä jo ennestäänkin? Kyllä on, mutta kuitenkin sitä vielä joka päivä tarvitaan. Myös kristityssä on vielä vanha, lihallinen mieli jäljellä. Se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. (Room. 8:7) Sen vuoksi, jos sinun, Kristuksen yhteyteen kastetun on mieli pysyä Jumalan yhteydessä, se vanha ihminen, joka sinussakin vielä on, täytyy joka päivä Jumalan muuttumattoman lain saarnalla tappaa, sinut johtaa syntieso tunnustamiseen. Silloin sinä voit myös ottaa vastaan evankeliumin muuttumattoman ja eläväksitekevän sanan Kristuksesta, joka on lunastanut sinut vapaaksi synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, ja joka evankeliumi tuo sinulle syntiesi anteeksiannon. Silloin saa myös yhä uudestaan nousta se uusi ihminen, jonka sana on kuultuna ja kasteen kautta jo kerran synnyttänyt sinussa. Tällä sanallaan Jumala tahtoo sinua, kristittyä myös joka päivä myös ravita, vahvistaa ja johdattaa. Tee siis niin kuin apostoli tässä sinua kehottaa ja ota sana vastaan! Ota se vastaan joka päivä: lue Raamattua! Ja ota sana nytkin vastaan, kun se sinulle saarnassa ja alttarin sakramentissa, sekä myös messun liturgiassa ja virsissä tuodaan. Ota sana vastaan! Niin sana voi tänäänkin saada sinussa otollisen kasvualustan, sekä lopulta kantaa myös moninkertaisen sadon.

(Rippisaarnasta Samuelin luterilaisen seurakunnan neljännen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain messussa 24.4.2016.)

Septuagesima (2. vsk), Matt. 19:27–30

Mistä Jeesuksen seuraaja luopuu ja mitä hän saa?

Johdanto

Kuulimme miten Pietari kysyi Jeesukselta: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” tai tarkemmin käännettynä: ”Mitä (siis) on oleva meille?” (τί ἄρα ἔσται ἡμῖν; Matt. 19:27) Tänään tarkastelemme kristilliseen elämään kuuluvaa luopumista. Ensiksi puhumme siitä, mihin tällainen luopuminen perustuu. Toiseksi puhumme siitä, mitä luopuminen meidän elämässämme voisi tarkoittaa. Lopuksi katsomme mitä Herra lupaa niille, jotka luopuvat kaikesta Hänen tähtensä.

Jeesus luopui kaikesta sinun tähtesi

Kaiken kristillisen luopumisen perustana on tämä: Jeesus Kristus on luopunut kaikesta sinun tähtesi! Koko muun ihmiskunnan kanssa sinä olit langennut, poikennut pois Jumalan tahdosta, käynyt kokonaan kelvottomaksi Hänen edessään (Ps. 14:3). Mutta Jumalan ainosyntyinen Poika Kristus tuli sinua auttamaan. Hän, joka alussa oli Isän tykönä (Joh. 1:1), Jumala Jumalasta, Kirkkauden Herra, jolla oli Jumalan muoto, Hän ei ”katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:6–7) ja syntyi ihmiseksi. Kristus, pyhä ja puhdas Herra ja Jumala suostui tulemaan synniksi sinun synnistäsi ja kuolemaan puolestasi, että sinä saisit lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan Hänen lunastustyönsä kautta, jopa että sinä tulisit itse Jumalan vanhurskaudeksi Hänessä (2. Kor. 5:21; Room. 3:24). Näetkö nyt, miten paljosta Hän luopui sinun tähtesi? Näetkö, miten köyhäksi kaikkivaltias Herra Kristus tuli sinun tähtesi, että sinä Hänen köyhyydestään rikastuisit (2. Kor. 8:9)? Kuule siis tarkoin: Kristus Jeesus on kerta kaikkiaan sovittanut sinun syntisi koko maailman kaikkien syntien kanssa! Kristus on lunastanut sinut. Kasteessa Hän on sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet Hänen! (Jes. 43:1) Tämä kaikki on tullut sinun omaksesi, sillä Jumalan Poika on ensin luopunut kaikesta sinun tähtesi ja tullut luoksesi, pelastamaan sinut.

Jeesuksen seuraajatkin luopuvat, mutta mistä?

Koska sinä nyt siis kuulut Jeesuksen opetuslasten joukkoon, kuuluu sinullekin se osa, josta Pietari sanoo Jeesukselle: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua”. Mitä tämä tarkoittaa? Aivan ensin on muistutettava: Tämä ei tarkoita sitä, että joku voisi luopumalla kaikesta ansaita itselleen pelastuksen. Joskus on kyllä ehdotettu, että jos luopuu kaikesta ajallisesta ja menee vaikkapa luostariin, on tällä tavalla mahdollista ansaita itselleen syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Mutta onko Jumalan sanassa käskyä mennä luostariin saati lupausta siitä, että ihminen tällaisilla tai muilla omilla teoillaan voisi ansaita pelastuksen? Ei ole! Pikemminkin tällaiset iankaikkisen palkan toivossa laaditut ihmiskäskyt häpäisevät Kristusta, joka yksin on meidän syntiemme sovitus ja vanhurskautemme. (Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXVII Luostarilupaukset, 40–41.)

Mutta nyt kun Kristus on ensin kutsunut sinut omakseen ja sinä olet tullut Hänen seuraajakseen, olet sinä myös luopunut entisestä elämästäsi ja jättänyt sen taaksesi. Eikö tällainen luopuminen ole oikeastaan valtavan iloinen asia? Kristus, maailman Voittaja (Joh. 16:33) on temmanut sinut pois tämän maailman valtapiiristä, voittanut sinut synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Uskon kautta Kristukseen ja Kristuksessa sinä olet ”uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2. Kor. 5:17) Tämä usko myös tuottaa hyviä hedelmiä. Usko vaikuttaa sen, että jo tämän elämäsi aikana alat mielelläsi tehdä Jumalan käskemiä hyviä tekoja. (Augsburgin tunnustus. VI Uusi kuuliaisuus, 1.) Kristillisellä luopumisella on kuitenkin myös toinen puolensa: Koska sinussa on vielä vanha lihakin jäljellä, on luopuminen myös kipeä asia. Vanhalle ihmisellesi tekee nimittäin kipeää luopua omista haluistaan ja suostua siihen, että Herra Jeesus ja Hänen sanansa saavatkin nyt elämässäsi etusijan.

Mutta millaiseen luopumiseen Jeesuksen seuraaminen sitten käytännössä kristittyä johtaa? Katsokaamme nyt muutamia esimerkkejä tästä: Apostoleitaan Jeesus kutsui luopumaan maallisista elinkeinoistaan. Pietari ja Andreas sekä Jaakob ja Johannes luopuivat kalastajan ammatistaan (Matt. 4:18–22). Matteus jätti tulliasemansa (Matt. 9:9). Tällaiseen maallisesta työstä luopumiseen Jeesus kutsui näitä miehiä siksi, että Hän oli asettava heidät seurakuntansa kokoaikaiseen sananpalvelijan virkaan, paimeniksi ja piispoiksi. Tästä asiasta Paavali kirjoittaa myöhemmin: ”Samoin myös Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.” (1. Kor. 9:14) Seurakunnan tehtävänä oli siis huolehtia näiden sananpalvelijoiden elatuksesta, että he voisivat keskittyä kokoaikaisesti evankeliumin saarnaamiseen ja opettamiseen.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien kristittyjen olisi Jeesusta seuratakseen luovuttava maallisesta ammatistaan! Kristittynä sinäkin saat hyvällä omallatunnolla toimia rehellisessä ja Jumalan luomistahdon mukaisessa työssäsi. Siinä sinä saat iloisesti palvella Jumalaa ja ylistää häntä. Toki tilanne on toinen silloin, jos joku palvelee työssään epärehellisyyttä tai siveettömyyttä, ja sitten tulee uskoon, Jeesuksen seuraajaksi. Sellaista ihmistä kutsutaan jättämään kaikki vanha taakseen ja seuraamaan Jeesusta. Mutta maallinen kutsumuksen noudattaminen sinänsä ei ole millään tavalla Jumalan tahtoa vastaan saati halveksittavampaa kuin hengellisenkään kutsumuksen noudattaminen. Sellainenhan Herran seurakuntaruumiskin on, että siinä on monenlaisia jäseniä, joilla kaikilla on erilaiset hyvät kutsumuksensa. Sitä paitsi, jos kristittyjen pitäisi luopua ammateistaan ja toimeentulostaan, miten seurakunnan jäsenillä silloin olisi varaa antaa omastaan sananpalvelijansa elättämiseksi taikka seurakunnan muuan ajallisen elämän mahdollistamiseksi?

Tästä pääsemmekin seuraavaan asiaan, omaisuudesta luopumiseen. Tämä asia on tärkeä ensinnäkin seurakunnan tähden: Niin sanotusta maallisesta ammatista luopuminen koskee nimittäin Kristuksen sananpalvelijoita yhä tänäänkin. Siksi seurakunnan velvollisuutena on edelleenkin pitää huolta evankeliumin julistajien elämisestä. Tämä asia on ajankohtainen myös meillä Lähetyshiippakunnassa. Tänä aikana meillä ei ole enää varaa elää sellaisessa välinpitämättömyydessä, johon monet meistä aikanaan totuimme kansankirkollisen verotusoikeuden alla. Nyt me olemme itse valinneet elää tällaisen kirkollisverosysteemin ulkopuolella, ja juuri siksi meillä on tarve kerätä varoja muulla tavoin. Tietenkin Jumalan armo on meille ilmaista Kristuksen tähden! Mutta tämän ajallisen maailman keskellä moneen asiaan tarvitaan myös rahaa, myös seurakunnassa. Varoja tarvitaan pastorin palkkaan, toimisto- ja matkakuluihin, kirkkotilan vuokraan, ehtoollisviiniin ja -leipiin. Siksi sinunkin panostasi tarvitaan, vaikka se olisi kuinka pieni tahansa! Sinun panostasi tarvitaan yksinkertaisesti sitä varten, että pitkällä tähtäimellä vain siten evankeliumin armon ilmaiset lahjat voidaan pitää tarjolla sinulle ja koko seurakunnalle.

Omaisuudesta luopuminen on kristitylle terveellistä myös lihan kurittamiseksi. Huomaa: Jumalan sana ei sano, että Jeesuksen seuraajana sinun tulisi luopua kaikesta ajallisesta omaisuudestasi. Mutta koska Jeesus on nyt sinun elämässäsi etusijalla, myös suhteesi omaisuuteen on erilainen kuin entisessä elämässäsi. Raha, tavara tai muu ajallinen hyvinvointi eivät enää saa hallita elämääsi. (Vrt. Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXVII Luostarilupaukset, 46.) Tilalle ovat tulleet Kristus ja Hänen iankaikkiset lahjansa. Sen vuoksi voit harjoittaa itseäsi kristillisessä elämässä antamalla omastasi silloinkin, kun varasi eivät ole suuret. (Vrt. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 4. Hyvät teot, 18.) Tällaisesta uhraamisesta kirjoittaa Paavalikin: ”Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa: että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.” (2. Kor. 8:1–2) Ota sinäkin tästä vaari! Ja kun niin teet, huomaa myös, ettei tätä sanota ankarana vaatimuksena. Apostoli jatkaakin: ”En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä.” (2. Kor. 8:8) Kyse on siitä, että Kristus on ensin luopunut kaikesta sinun vuoksesi. Etkö sinäkin sen vuoksi mielelläsi luopuisi omastasi, että Hänen asiansa siten voitaisiin jatkossakin tehdä vastaanotettavaksi paitsi sinulle myös yhä uusille ihmisille?

Näin paastonajan alla voi olla hyvä muistuttaa mahdollisuudesta luopua myös sellaisesta, mikä elämässä on ylimääräistä. Puhukaamme siis hieman paastostakin. Kristillistä paastoamista on kahdenlaista, yhtäältä vapaaehtoista, toisaalta välttämätöntä. Vapaaehtoisella paastolla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi syödään ja juodaan kohtuullisesti niin, etteivät ruoka tai juoma raskauta sydämiämme ja tee niitä kyvyttömiksi luottamaan Jumalan sanaan ja tahtoon, tai rukoilemaan ja anomaan tämän elämän vaaroissa, taikka tekemään sitä mitä Jumala on kullekin asettanut tehtäväksi, että ottaisimme lähimmäiset huomioon ja palvelisimme heitä. Me paastoamme vapaaehtoisesti, niin että me voisimme tehdä kaiken tämän taitavasti ja iloisesti Jumalan kunniaksi, ja omaksi hyödyksemme sekä myös lähimmäistemme hyödyksi. Tällaista kristillistä paastoamista ei kuitenkaan tarvitse yhdistää joihinkin tiettyihin ruokiin, päiviin tai tunteihin. Pikemminkin paastota saa silloin kun haluaa ja olla paastoamatta kun haluaa. Yksi päivä on kristityille yhtä hyvä kuin toinenkin. Joskus paastoaminen voi kyllä olla myös välttämätöntä, sellaista, että kristitty ei valitse sitä omasta tahdostaan. Tällaisen välttämättömän paaston Jumala voi joskus antaa meille koettelemuksena ja ristinä, joka meidän tulee kantaa. Voi esimerkiksi olla, että ei ole tarpeeksi ruokaa. Monet meidän esi-isistämme ja -äideistämme tunsivat tämän paaston. Jeesuksen seuraajina he kuitenkin saivat ja mekin saamme mielellämme suostua tällaiseenkin paastoon ja rukoilla: ”Rakas Isä, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaissa.” Tällaisenkin ristin alla me saamme luottaa, että taivaallinen Isä kyllä pitää meistä huolen sillä tavalla kuin Hän näkee parhaaksi. Välttämätöntä paastoamista voi sitten olla myös sellainen, että ruokaa kyllä olisi, mutta jokin muu puute, vastustus tai pelko vaikuttavat meihin niin suuresti, ettemme pysty syömään. Tällaisesta paastosta kertoo myös Daavid, kun hän laulaa: ”Mutta minä puin päälleni surupuvun, kun he sairastivat; minä vaivasin itseäni paastolla ja rukoilin pää painuksissa.” (Ps. 35:13) Kaikessa tässä saamme turvata hyvään ja rakastavaan Isäämme, ja pyytää Häneltä jokaipäivästä leipäämme. Hän kyllä tahtoo sen meille antaa ajallaan. (Ks. Johannes Bugenhagen: ”Van dem Christen louen vnde rechten guden wercken…” Wittenberg 1526. Sivut 91–99.)

Välttämättömästä luopumisesta puhuu myös Jeesus itse päivän evankeliumissa. Hän sanoo, että Hänen nimensä tähden opetuslapsi voi joutua luopumaan ”taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista” (Matt. 19:29). Tässä Herra ei siis puhu sellaisesta itsevalitusta ja tekopyhästä luopumisesta, jossa jotkut ovat jättäneet perheensäkin keskittyäkseen hengelliseen edistymiseen luostarissa tai erämaan yksinäisyydessä. Kuten sanottu, sellaista Jumala ei ole käskenyt. Pikemminkin Hänen käskynsä estää hylkäämästä vaimoa ja lapsia! (Vrt. 1. Moos. 1:27–28; 2:23–24) Mutta tässä Jeesus puhuu sellaisesta luopumisesta, ”joka tapahtuu Jumalan käskyn perusteella, silloin nimittäin, kun vallanpitäjät pakottavat meidät joko väistymään sortovallan tieltä tai kieltämään evankeliumin. Tässä tapauksessa meillä on käsky ennemmin kestää vääryyttä ja sallia riistää itseltämme omaisuus, vaimo ja lapset, jopa henki. Tämän luopumisen Kristus hyväksyy”. Siksi hän sanoo, että tämä tapahtuu Hänen nimensä tähden. Näin ”hän tahtoo ilmaista, ettei hän puhu sellaisista, jotka tekevät vääryyttä vaimolle ja lapsille, vaan niistä, jotka evankeliumin tunnustamisen tähden joutuvat kärsimään vääryyttä. Meidän tulee luopua jopa elämästämme evankeliumin tähden.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus. XXVII Luostarilupaukset, 41–42.) Miksi? Siksi, että talot ja pellot eivät voi tuoda meille iankaikkista elämää sen paremmin kuin läheiset ihmisetkään. Jumala on antanut ne meille tämän elämän ajaksi. Iankaikkinen elämä meillä sen sijaan on yksin Kristuksen Jeesuksen nimessä. Pitäkäämme siksi siitä kiinni, vaikka ajalliset meiltä vietäisiinkin.

Ja vielä: Kun sinä nyt olet Kristuksen seuraaja, saatat lopulta joutua luopumaan myös toiveestasi saada kokea hengellistä kasvua tai tulemista pyhemmäksi. Pikemminkin sinusta ehkä tuntuu, että tulet koko ajan huonommaksi. Mutta huomaa: Kun Jeesus tuli alas taivaista lunastaakseen meidät, Hän itse luopui kirkkaudestaan, tyhjensi itsensä ja sai kärsimyksen sekä ristin häpeän. Kun me seuraamme tätä ristin Herraa, Jeesusta, tämä seuraaminen on välttämättä meidän oman lihamme naulitsemista ristiin, ristin kantamista. Näinhän Herra itse sanookin: ”joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” (Matt. 10:38) Mutta juuri tästä vanhan ihmisesi kuolettamisesta nousee myös uusi elämä ja pyhyys, vaikka paljon siitä onkin sinulta itseltäsi vielä salassa. Ja enemmänkin: niin kuin taivaallinen Isä sittemmin myös korotti Jeesuksen korkealle ja antoi Hänelle ”nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman” (Fil. 2:9), niin sinäkin Hänen seuraajanaan saat kerran päästä Hänen kirkkauden valtakuntaansa, missä mitään puutetta, huonoutta tai syntiä ei enää ole.

Mitä Jeesuksen omat saavat?

Tähän liittyykin nyt se, mitä Jeesus vastaa Pietarin kysymyksen loppuosaan. Pietarihan kysyi: ”Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua; mitä me siitä saamme?” Tämä apostolin kysymys on osittain aivan oikea. Voitaisiin toki myös kysyä, miten kokosydämistä tuo opetuslasten luopuminen ja Jeesuksen seuraaminen mahtoi todella olla. Sinäkin muistat varmaan, että juuri nämä miehet nukahtivat silloin, kun heidän Herransa suuressa tuskassa rukoili Getsemanessa (Matt. 26:40, 43, 45). Muistat, miten Pietari turvautui omiin voimiinsa ja miekkaansa silloin, kun Jeesusta tultiin vangitsemaan (Matt. 26:51). Muistat, miten hän kaiken lisäksi vielä julkisesti ja kolme kertaa kielsi Herransa (Matt. 26:69–75).

Mutta katso nyt, miten ihmeellisen armollisesti ja lempeästi Jeesus vastaa tämän syntisen miehen kysymykseen! Vaikka Herra hyvin tietää miten puutteellista ja vajaata opetuslasten ”kaikesta luopuminen” tai Jeesuksen seuraaminen on, Hän ei lainkaan moiti heitä. Hän sanoo: ”Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa.” (Matt. 19:28) Mitä nämä kaksitoista opetuslasta siis saavat? Eivät mitään vähempää kuin osallistua viimeiseen tuomioon Herransa apulaisina!

Mutta vaikka Jeesus lupaa näin ihmeellisiä asioita Pietarille ja muille opetuslapsille, Hän kuitenkin huomauttaa, ettei Hän lupaa suuria asioita ainoastaan heille. Hän nimittäin jatkaa: ”Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän.” (Matt. 19:29) Eivät siis ainoastaan nämä kaksitoista, vaan moni muukin on jo tullut Jeesuksen seuraajaksi, ja on vielä tuleva, kun evankeliumia aivan pian aletaan saarnata maailmassa. Jeesus sanoo, että kaikki nämä Hänen seuraajansa joutuvat Hänen nimensä tähden luopumaan jostakin. Mutta Hän sanoo myös, että he kaikki myös saavat jotakin. Mitä se on? Hän sanoo: ἑκατονταπλασίονα λήμψεται – ”on saava satakertaisesti”. Evankelista Luukas vielä tallettaa, että Kristuksen tähden paljosta luopuneet opetuslapset saavat monin verroin takaisin jo ”tässä ajassa” (Luuk. 18:30). Mutta mitä he siis saavat tässä ajassa? Jeesuksen itsensä! He saavat Jeesuksen itsensä, ja Hänessä kaiken hengellisen siunauksen, niin kuin apostoli kirjoittaa: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa” (Ef. 1:3). Eikö tämä ole ainakin sata kertaa enemmän, kuin mikä tahansa, mitä tässä ajassa on?

Tämä kaikki koskee sinuakin, joka olet Jeesuksen seuraaja! Ehkä sinä joudut tässä ajassa luopumaan monesta Jeesuksen tähden. Ehkä joudut kokemaan tuskaa tai ahdistusta. Joku saa kokea jopa vainoa tai nälkää, alastomuutta tai vaaraa, jopa miekan. ”Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.” (Room. 8:35, 37) Ja se voitto on tämä, mistä Jeesus puhuu: Hänen nimensä tähden monesta luopuva ihminen on ”perivä iankaikkisen elämän”. Jeesuksen seuraajana sinäkin olet tullut Jumalan lapseksi. Ja Hänen lapsenaan sinä saat tulla myös Hänen perillisekseen. Taivaallisen Herran ja Kuninkaan perillisenä saat periä Hänen kuninkaallisen valtakuntansa! Vaikka siis ajalliset menetyksesi Jeesuksen nimen tähden ehkä olisivatkin suuria, niitä seuraava voitto on kuitenkin paljon näitä ajallisia enemmän. Se ei ole mitään ajallista, vaan iankaikkista. Seuraa siis sinäkin rohkeasti Jeesusta ja kuule Hänen eläväksitekevää sanaansa. Niin sinä saat omaksesi turmeltumattoman ja saastumattoman ja katoamattoman perinnön, joka taivaissa on säilytettynä Hänen omiaan varten (1. Piet. 1:3). Tämän kaiken meille suokoon armollinen Herramme Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 12.2.2016.)

Kynttilänpäivä, Joh. 12:35–36

Pimeydestä Valon valtapiiriin!

Johdanto: kynttilät ja Jumalan valo

Tällä pyhäpäivällä on hieman erikoinen nimi, kynttilänpäivä. Kerrotaan, että tällainen nimitys on peräisin vanhasta kirkollisesta tavasta. Ennen vanhaan juuri tänä sunnuntaina oli tapana siunata ne kynttilät, joita sitten vuoden aikana kirkossa käytettiin. Kynttilöiden käyttö jumalanpalveluksessa onkin toki kaunis ja hyvä tapa. Ei myöskään tietenkään ole haitallista pyytää Jumalalta siunausta pieniinkään seurakuntaelämän asioihin! Samalla on kuitenkin huomattava, että Jumalan sanassa ei ole mitään käskyä kynttilöiden käyttämisestä kirkossa. Niitä voi siis tarvittaessa olla käyttämättä, mutta mielellään käyttääkin, jos mikään ei käyttöä estä. Samoin ei Jumalan sanassa myöskään ole mitään käskyä kynttilöiden siunaamisesta, saati lupausta tällaiseen siunaamiseen liittyvästä hyödystä. Sen vuoksi tänään kynttilänpäivänä onkin syytä keskittyä – ei niinkään itse kynttilöihin taikka tällaisiin ihmisten keksimiin siunausseremonioihin, vaan pikemminkin siihen, mitä Herra itse pyhässä sanassaan meille sanoo.

Päivän evankeliumissa Kristus puhuu kahdesta asiasta. Ensin kuulemme mitä Hän sanoo pimeydestä. Sitten kuulemme mitä Hän puhuu jumalallisesta valosta – siis siitä, mitä kynttilätkin kuvastavat. Lopuksi kuulemme vielä tähän asiaan liittyvän varoituksen.

Pimeys ja sen omat

Jeesus sanoo: ”Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee.” (Joh. 12:35c) Kun kotona lasten kanssa luimme nämä Herran sanat, pieni Aina-tyttönenkin ymmärsi asian selvästi: Jos yöllä herää ja on pimeää, tekee mieli ottaa unipupu mukaan ja mennä äidin syliin. Kotona isin ja äidin luokse voi löytää hämärässäkin. Mutta siinä tapauksessa, että joskus oltaisiinkin yökylässä jossakin toisessa kodissa, ei pimeässä olisi ollenkaan helppoa löytää syliin.

Aivan tarkkaan ottaen Jeesus ei tässä kuitenkaan puhu tällaisesta pimeydestä, joka seuraa, kun aurinko on laskenut ja energiansäästölamppu sammutettu. Hän puhuu hengellisestä pimeydestä. Se on sitä jumalanvastaisuutta ja antikristillistä pimeyttä, jota perkele, pimeyden ruhtinas ja hänen vallassaan oleva maailma monin tavoin koettaa tuoda elämäämme. Ehkä sinäkin olet kokenut, miten tämä tapahtuu. Työpaikalla ja koulussa jumalanvastainen henki ja pimeys pyrkii tunkeutumaan sinun elämääsi pahoissa puheissa, katkeruudessa ja kateudessa. Sama pimeys pyrkii tunkeutumaan elämääsi myös jumalattomien elokuvien tai romaanien kautta, taikka niissä mainoksissa, joita ilmestyy tietokoneesi ruudulle, siihen sähköpostilaatikkosi oheen. Mutta tässä ei kuitenkaan ole kaikki. Nimittäin se pimeys, josta Jeesus puhuu, ei ole ainoastaan tällä tavalla meidän ulkopuolellamme. Se on myös meissä itsessämme. Toki Jumala, valkeuksien Isä (Jaak. 1:17) on kyllä luonut jokaisen ihmisen elämään yhteydessään. Mutta tänään me emme enää elä siinä autuallisessa tilassa, johon Hän ihmiset alunperin loi. Syntiinlankeemuksen seurauksena aivan jokainen ihminen on joutunut eroon siitä yhteydestä Jumalan kanssa, jossa Hän oli tarkoittanut meidät elämään. Siksi jokainen meistäkin on luonnostaan vailla sitä iankaikkisen elämän valoa, jossa Jumala, valkeuksien Isä oli tarkoittanut meidät elämään. Jokainen luonnollisesti sikiävä ja syntyvä ihminen sikiää ja syntyy perisynnin pimeydessä (vrt. Ps. 51:7). Ja mikäli se ihmisestä itsestään riippuu, hän sitten myös elää elämänsä synnin pimeydessä. Omine mahdollisuuksineen meistä jokainen elää ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemana, perkeleen valtapiirin pimeydessä. Mutta mitä tällaisesta pimeydessä elämisestä sitten seuraa? Vastaus: Niin kuin pieni lapsi ei vieraan talon pimeässä löydä isän ja äidin luo, niin ei kukaan ihminen tämän hengellisen pimeyden ja perisynnin vallassa voi omine neuvoineen tuntea tietä läpi maailman pimeän, taivaallisen Isän luo. Eipä ihminen omin neuvoin edes halua löytää sinne. (Vrt. 1. Joh. 2:11) Niinpä mekin tässä alkusairaudessamme ja synnissämme olemme kaikki ansainneet Jumalan tuomion ja iankaikkisen kuoleman. (Ks. Augsburgin tunnustus. II Perisynti, 1–2.)

Maailman Valo ja Hänen omansa

Mutta nyt me saamme kuulla, mitä muuta evankeliumi meille ilmoittaa. Jeesus sanoo kanssaan oleville ihmisille: ”Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne.” (Joh. 12:35a) Kun Herra tässä puhuu valkeudesta, Hän puhuu itsestään. Toisin sanoen Jeesus lausuu, että Hän, Valo on ihmisten keskuudessa. Hän on tullut näiden ihmisten luo. Mitä varten? Sitä varten, että hekin pääsisivät pois synnin, kuoleman ja perkeleen vallan pimeydestä, ja tulisivat osallisiksi Hänestä, maailman Valosta (Joh. 8:12). Mutta miten Jeesuksesta sitten tullaan osallisiksi? Hän sanoo senkin tässä selvästi: ”Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen” (Joh. 12:36a). Jeesuksesta ja Hänen valostaan tullaan siis osallisiksi uskon kautta. Uskolla ei tässä tarkoiteta mitään järisyttävää sisäistä hengellistä kokemusta. Uskolla ei myöskään tarkoiteta mitään ihmisen omaa tekoa taikka tahdonratkaisua Jumalan puoleen. Uskolla tarkoitetaan yksinkertaisesti tätä: Kun Jeesus tulee ihmisten luo, Kolmiyhteisen Jumalan työ on silloin käsillä. Kun Jeesus tulee, voi Pyhä Henki saada Jumalaa vastustaneessa ihmisessä aikaan sen, että hän lakkaa vastustamasta. Pyhä Henki saa aikaan sen, että tuo ihminen tajuaa, ettei hänellä ole muuta toivoa kuin Kristus yksin, ei muuta valoa, ei muuta elämää. Siksi tuo ihminen nyt laittaakin kaiken toivonsa yksin Kristukseen, toivoo Häntä elämänsä Valoksi. Tällaista on usko. Juuri tällaisen Kristukseen luottavan uskon kautta ihminen tulee myös itse osalliseksi Kristuksesta ja kaikesta siitä, mikä on Hänen. Uskon kautta ihminen saa tulla Jumalan Pojan veljeksi ja sisareksi. Ja siksi hän uskon kautta tulee myös Jumalan Pojan taivaallisen Isän lapseksi. Näinhän Jeesus evankeliumissa jatkaakin: ”uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte.” (Joh. 12:36a) Kristus Jeesus on siis tullut näiden luonnostaan pimeydessä eläneiden ihmisten luo, että heidät uskon kautta jo nyt siirrettäisiin pimeyden hallintavallasta valon valtakuntaan, ja että heidät kerran myös koko luomakunnan kanssa vapautettaisiin ”turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.” (Room. 8:21)

Mutta on tarkoin huomattava, mitä muuta Jeesus näille ihmisille sanoo: ”Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne.” Hän sanoo myös: ”Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen”. Toisin sanoen: Totinen Valkeus, Kristus on kyllä tullut maailmaan, että Hän olisi ihmisten valkeus ja valaisisi jokaisen ihmisen (Joh. 1:4, 9), mutta Hän ei olisi enää kauaa maailmassa. Aivan pian Hän olisi ”siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö” (Joh. 13:1). Siksi juuri nyt olisi aika uskoa Jeesukseen! Nyt olisi aika ottaa Hänet vastaan, että Hän saisi antaa ihmisille voiman tulla Jumalan lapsiksi (Joh. 1:12).

Tämä kaikki koskee juuri meitäkin. Toki meidän tilanteemme on osittain myös hieman erilainen kuin näiden ihmisten, joille Jeesus tässä puhuu. Tuossa tilanteessahan Kristuksen pelastussuunnitelman toteuttaminen maailmassa oli vielä kesken. Hänen kärsimyksensä ja kuolemansa, ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisensa olivat vielä edessäpäin. Sen sijaan me voimme tänään sanoa: Herra Jeesus Kristus on jo suorittanut täydellisen lunastuksen meidän synneistämme ja koko maailman synnistä Golgatan puulla. Se on tapahtunut! Kristuksessa Jumala on sovittanut koko maailman itsensä kanssa! Ja nyt Hän on uskonut sovituksen sanan apostoleilleen. Tänäänkin Jumala tahtoo apostolisen viran kautta saarnauttaa Poikansa Kristuksen täydellistä lunastustyötä (2. Kor. 5:19–20). Niin Hän tahtoo tuoda Kristuksen lunastustyön hyödyn koko tälle sovitetulle maailmalle uskossa vastaanotettavaksi, niin Tansaniassa, Tokyossa kuin Tonttilassakin. Pyhässä sanassaan ja sen saarnassa Kristus itse on läsnä. Sanassa lahjoitetaan Pyhä Henki. Sanan kautta Pyhä Henki vaikuttaa evankeliumia kuulevissa ihmisissä uskon Kristukseen, maailman Valoon – sen uskon, joka turvaa yksin Kristukseen ja vastaanottaa Hänet omakseen. Sanan kautta Henki yhä edelleen myös vahvistaa tätä uskoa. Tämä kaikki tapahtuu juuri täällä, juuri nytkin, kun sanaa saarnataan ja sinä kuulet sen. Mutta huomaa, että meitä koskevat myös nuo Herran sanat: ”Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen”. Evankeliumin saarna ei ole mikään hehkulamppu tai kynttilä, jonka voi sytyttää palamaan milloin huvittaa. Jumala itse on sytyttänyt evankeliuminsa valon palamaan tässäkin kaupungissa. Niin kauan kuin tämä valo nyt vielä palaa, älkäämme olko siitä kiittämättömiä, vaan suostukaamme sen valaisemiksi. Luther kirjoittaa tästä osuvasti:

Rakkaat veljet! Ostakaa silloin, kun tori on ovenne edessä, korjatkaa satoa silloin, kun aurinko paistaa. Käyttäkää Jumalan armoa ja sanaa silloin, kun se on läsnä. Se oli juutalaisten luona, mutta ei ole enää, ja nyt heillä ei ole mitään. Paavali vei sen Kreikkaan, mutta sieltäkin se lähti pois, ja nyt siellä ovat turkkilaiset. Roomassa ja Italiassakin se oli, mutta ei ole enää, siellä on nyt paavi. Myöskään te saksalaiset [siis te suomalaiset!] ette saa luulla, että se pysyy teillä ikuisesti, sillä kiittämättömyys ja halveksunta ajavat sen kyllä pois.

Kun siis Herra vielä tänään tuo evankeliuminsa valon saarnassa sinunkin luoksesi, ota se vastaan! Kuule tarkoin: Jeesus Kristus, maailman Valo on suostunut kuoleman pimeyden valtaan sinun puolestasi. Hän on tehnyt niin, ettei sinun, itsessäsi syntisen ja sydämeltäsi pimeän ihmisen tarvitsisi joutua kuoleman pimeyteen ikuisesti. Herra, suuri sotasankari (vrt. 2. Moos. 15:3) on kuitenkin myös voittanut tuon taistelun kuolemaa vastaan. Siinä Hän on voittanut sinun syntisi, sinun kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen! Tuonelaankin Herra Jeesus on astunut voittajana, julistamaan ikuista voittoaan. Hän on myös noussut kuolleista ja elää iankaikkisesti (Ilm. 1:18). Hän elää, että sinullakin, joka Häneen uskot ja niin omistat kaiken mikä Hänen on, olisi Hänessä iankaikkisen elämän valo.

Myös pyhässä kasteessa Kristus tekee työtään. Myös kasteessa lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon. (Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5; Augsburgin tunnustus. V Kirkon virka, 2.) Usko puolestaan – kuten sanottu – tarttuu Kristukseen ja laittaa kaiken toivon Häneen. Niin ihminen uskon kautta saa tulla osalliseksi Kristuksesta, joka on maailman valo. Ei olekaan ihme, että varhaisen kirkon isät ovat kutsuneet kastetta juuri ”valaistumiseksi” tai ”valoisaksi vaatteeksi”. Onhan juuri kaste se paikka, missä synnin, kuoleman ja perkeleen voittaja Kristus riistää ihmisen vihollisen vallasta ja kuoleman pimeydestä, ja pukee hänet omaan vanhurskauteensa (Gal. 3:28), siirtää ikuisen elämän valoon. Tämän lahjan sinäkin olet kasteessasi saanut! Siinä kuoleman pimeyden Voittaja, Herra Kristus on siirtänyt sinut kuolemasta elämään (1. Joh. 3:13), pimeydestä omaan iankaikkiseen valoonsa. Siksi saat olla varma: sinäkin kuulut siihen pyhään joukkoon, Kristuksen seurakuntaan, joista sanotaan, että Valkeus on heidän keskuudessaan.

Ettei pimeys saisi teitä valtaansa

Mutta sitten on lausuttava vielä varoituksen sana. Jeesus nimittäin sanoo: ”Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa.” (Joh. 12:35b) Niitä, jotka elävät valkeudessa uhkaa myös todellinen vaara: pimeys koettaa saada heidät valtaansa, toisin sanoen palaamaan omaan yhteyteensä, siihen pimeyteen, josta Herra on heidät pelastanut.

Miten tämä käytännössä tapahtuu? Otetaan taas esimerkki, jonka lapsikin ymmärtää: Ajattele, että olet huoneessa, jossa palaa yksi lamppu, mutta jossa muuten on aivan pimeää. Jos nyt siirryt huoneessa vähitellen kauemmas tuosta lampusta, joudut yhä syvemmälle pimeyteen. Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme: Mitä vähemmän sinä olet tekemisissä valon lähteen kanssa, siis Kristuksen ja Hänen elämää antavan sanansa kanssa, sitä enemmän hengellinen pimeys saa valtaa elämässäsi. Ja jos lakkaat elämästä Kristuksen yhteydessä, pimeys saa sinut valtaansa kokonaan. Valon ja pimeyden valtapiirin välissä ei ole mitään ”neutraalia” tilaa – sellaista, mitä John Lennon laulussaan kehotti kuvittelemaan: ei ole taivasta, ei helvettiä, ei mitään uskontoa. Ei näin! Sanoohan Kristus itse: ”Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan” (Matt. 12:30a). Ehkä sinäkin tiedät jotakin siitä, millaista tämä on? Jos olet ollut vaikka muutamiakin päiviä kuulematta tai lukematta Jumalan sanaa, olet varmasti huomannut, että se pimeys, joka sinun lihalliselle ihmisellesi on ominaista, on saanut yhä enemmän valtaa elämässäsi. Olet ehkä alkanut epäillä, mahtaako Jumala lopulta kuitenkaan olla sinulle armollinen, mahtaako Hän kuitenkaan tahtoa sinulle mitään hyvää. Kiittämättömyys ja katkeruus Jumalaa kohtaan ovat saaneet tilaa. Kovuus puolisoasi, lapsiasi tai työtovereitasi kohtaan on lisääntynyt. Sinun pitää itse pärjätä, itse hoitaa elämäsi asiat. Pimeyden näin lisääntyessä olet saattanut jopa joutua niin ankaraan ahdistukseen, että et ole enää nähnyt tietä eteenpäin, et enää edes syytä elää. Huomaatko, miten erinomainen on sinun vanha, lihallinen luontosi! Ei siltä ole odotettavissa kerrassaan mitään tukea hengellisen elämäsi ylläpitämisessä.

Tässä ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Asia on yksinkertainen: silloin kun etäännymme Kristuksesta, joka yksin on maailman Valo, hengellinen pimeys saa vallata alaa. Tästä huomaat, että tällä asialla ei ole leikkimistä. Tässä ei nyt kysytä sitä, sattuuko sinulla jollakin tietyllä hetkellä olemaan sellainen tunne, että haluaisit kuulla sanaa tai lukea sitä. Tässä ei kysytä sitä, tuntuuko sinusta siltä, että haluaisit lähteä messuun ottamaan vastaan syntien anteeksiantamuksen lahjat. Varmaan aina ei siltä tunnukaan, mutta silti on parempi lähteä. En sano tätä siksi, että haluaisin tehdä syntien anteeksiantamuksen lahjoista sinulle vaatimuksen, evankeliumista lain. En myöskään tarkoita sitä, että silloinkin jos olet sairaana tai muuten estynyt, tässä nyt laitettaisiin jokin hengellinen piippu sinun ohimollesi ja vaadittaisiin väkipakolla tulemaan kirkkoon. Rakas ystävä, kysymys on siitä, että niin kauan kuin elät tässä maailmassa, sinä itse olet valon ja pimeyden taistelukenttä. On elämän ja kuoleman kysymys, saatko säännöllisesti kuulla Kristuksen sanaa ja niin antaa Hänen pitää sinua valossaan. Etkö sinäkin haluaisi kuulla sovituksen sanan, sen, joka antaa tuon lihallisen mielesi synnit anteeksi? Kuule se nytkin: Jeesuksen Kristuksen täydellisen lunastustyön tähden ja Hänen käskystään minä annan sinulle kaikki syntisi anteeksi. Aamen. Mene rauhaan!

Vielä lopuksi: Moni kristitty kuuluu nykyään ajattelevan, että on hyvä ”kunhan siellä kirkossa Jeesuksestakin nyt edes jotakin puhutaan.” Tällä perusteella moni on valmis menemään mukaan kaikenlaisiin liberaalin kirkollisuuden rientoihin, ”mainitsihan se pappi saarnassaan vielä Jeesuksenkin.” Mutta ystävä, jos Jumalan erehtymätöntä ilmoitussanaa – lakia ja evankeliumia – ei saarnata kokonaisuudessaan, tehdään Jeesuksesta helposti ikään kuin jokin himmeä 25 watin kynttilälamppu. Kyllä sellainen lamppu vähän valaiseekin, mutta ei kovin paljoa. Siinä sitä sitten koetetaan kestää tällaista opin hämäryyttä ja epäselvyyttä, yritetään olla edes jotenkin tyytyväisiä siihen, että on vielä vähän valoakin mukana ja kauniit kirkkosalit. Mutta ystävät, Jeesus Kristus ei ole tullut sellaiseksi himmeäksi ja epäselväksi valoksi meidän maailmamme pimeyteen! Hän on Jumala Jumalasta ja Valo Valosta. Hän on tullut maailman Valoksi, joka valistaa jokaisen ihmisen (Joh. 1:9). Hän tahtoo, että Hänen pyhä ja erehtymätön sanansa saa olla kokonaisuudessaan ja täydessä kirkkaudessaan meidän jalkojemme lamppuna ja valona meidän teillämme (Ps. 119:105). Siksi rakas kristitty, älä suostu kuulemaan mitään hämärrettyjä oppeja Kristuksesta. Kuule vain Kristuksen täyttä ja kokonaista sanaa, joka tuo sinulle syntien anteeksiantamuksen ja täyden varmuuden pelastuksesta Hänen täydellisen työnsä tähden! Tämän pyhän sanansa Kristus tahtoo tänäänkin saarnauttaa sinulle. Tämän sanansa kautta Hän tahtoo tänäänkin tulla sinun elämäsi valoksi, sinun elämäksesi. Tämän sanansa kautta Hän tahtoo myös pitää sinut valossaan siihen asti, kunnes hakee koko seurakuntansa taivaan kirkkauteen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 5.2.2017.)