Jouluaamu, Luuk. 2:1–20, neljäs saarna

Jumala syntyi ihmiseksi – sinun vuoksesi!

Miksi pakanallinen keisari mainitaan evankeliumissa?

Täällä on varmasti monta, jotka ovat oppineet tuntemaan Luukkaan jouluevankeliumin hyvin. Ehkä joku teistä osaa sen jo aivan ulkoakin. Mutta voi myös olla, että joku ihmettelee niitä sanoja, jotka pyhä Luukas aivan evankeliumin alussa lausuu. Hän puhuu keisari Augustuksesta. Ehkä joku tämän kuullessaan huudahtaa mielessään, niin kuin varhaisen kirkon suuri opettaja aikanaan: ”Oi evankelista, mitä tämä kertomus minua hyödyttää? Miten minua auttaa se tieto, että ensimmäinen verollepano tapahtui keisari Augustuksen aikana, tai että Joosef ja Maria olivat näiden veroluetteloon lisättävien joukossa, tai lopulta että Jeesus syntyi tämän verollepanon aikana?” Niin, eikö tuo Augustus sitä paitsi ollut häikäilemätön vallantavoittelija, väkivaltainen sotapäällikkö, moninkertainen avionrikkoja, vieläpä epäjumalien palvelija ja epäjumalankultin ylipappi? Kyllä oli. Hän oli Julius Caesarin, jumalana pidetyn keisarin ottopoika, ja sen vuoksi piti itseään aivan jumalan poikana. Miksi ihmeessä tällaisen miehen nimi ja hänen määräämänsä verollepano tai väestönlaskenta on siis pitänyt tallentaa aivan Raamattuun? Tästä kuulemme saarnan ensimmäisessä osassa.

Jumalan ikuinen Poika tuli aikaan

Pyhä Henki ei ole turhaan antanut evankelista Luukkaalle tehtäväksi kirjoittaa Augustuksesta ja hänen väestönlaskennastaan. Tämä maininta muistuttaa meitäkin tärkeistä asioista: Ensiksi, näiden tapahtumien mainitseminen Jumalan Pojan ihmiseksitulon yhteydessä osoittaa, että Jumalan pelastustyö ei tapahdu erillään maailmasta, ikään kuin jossakin henkisessä sfäärissä. Koska me ihmiset olemme ajallisia, on Jumala lähettänyt iankaikkisen Poikansa nimenomaan aikaan niin, että voidaan sanoa: ”Ja tapahtui niinä päivinä” (Luuk. 2:1), ja että Hän tuli nimenomaan silloin, kun Augustus-niminen mies oli Rooman hallitsijana. Evankelista alleviivaa tätä vielä lisäämällä, että verollepano ”tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.” (Luuk. 2:2) Kristuksen ihmiseksi tulemisessa on siis kyse todellisesta ja historiallisesta tapahtumasta.

Koska Jumalan Poika Kristus tällä tavalla tuli aikaan, ihmisten maailmaan, Hänen piti tulla sellaisessa muodossa, joka oli ajallinen ja ihmisten käsitettävissä. Siksi Hän omaksui ihmisyyden ihmisestä, Mariasta. Suuri ihme tapahtui tämän nuoren neitsyen kohdussa! Tietenkin jo se on valtava ihme, että Jumala yleensä antaa lapsen siitä naisen kohdussa ja sitten syntyä maailmaan. Tämä kaikki on Jumalan työtä. Tätä me emme saa unohtaa tänä aikana, jolloin monet ovat alkaneet ajatella, että he itse ”tekevät lapsia” milloin ja miten haluavat, taikka vielä vaativat saada päättää millaisen lapsen haluavat, aivan kuin ravintolan tiskillä päätetään, otetaanko kana- vai pekonihampurilainen. Edelleen, tietenkin sekin oli jo valtava ihme, että uusi elämä sikisi neitsyt Marian kohdussa ilman miehen myötävaikutusta, Pyhästä Hengestä (Luuk. 1:34–35). Mutta vielä enemmänkin: Hän, joka sikisi, oli itse Jumalan Poika, iankaikkinen Jumala, josta sana sanoo, että Hän täyttää taivaan ja maan (Jer. 23:24) eikä mahdu taivaisiin eikä taivasten taivaisiin (2. Aik. 6:18). Kuitenkin juuri Hän mahtui Marian kohtuun, ihmisyyteen. Ennenkuulumaton ihme! Se, että Jumalan Poika tällä tavalla tuli ihmiseksi, ei tarkoita sitä, että Jumala olisi siinä muuttunut ihmiseksi tai ihminen Jumalaksi. Kyse ei ole myöskään siitä, että jumaluus ja ihmisyys olisivat menneet jollakin tavalla sekaisin. Kyse on yksinkertaisesti ihmeellisestä jumaluuden ja ihmisyyden yhtymyksestä yhdessä persoonassa, Jeesuksessa Kristuksessa niin, että Hänestä voidaan sanoa: ”Jumala on ihminen ja ihminen on Jumala.” (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 8. Kristuksen persoona, 2, 10).

Toiseksi, Augustuksen ja hänen väestönlaskentansa mainitseminen muistuttaa meitä siitä, että Kristus tuli maailmaan, jossa ei ainoastaan ole kaikenlaista pahaa, vaan joka itsessään on pahan vallassa. Jeesus tuli maailmaan, jonka ajalliset hallitsijatkaan eivät tunne sitä Jumalaa, joilta he kuitenkin ovat valtansa saaneet (Room. 13:1). Jeesus tuli maailmaan, jonka ajalliset hallitsijat tässä epäuskossaan jopa asettavat itsensä jumaliksi Jumalan paikalle.

Kolmanneksi, Kristus ei tullut maailmaan ainoastaan samaan aikaan, kuin maailmassa oli kaikenlaista pahuutta. Hän, taivaan ja maan Herra käytti tätä kaikkea työnsä välikappaleena. Hän käytti jumalatonta keisaria ja tämän määräystä, jotta pyhä perhe väestönlaskennan myötä siirtyisi Nasaretin kaupungista Juudean Betlehemiin. Näin Hän halusi tehdä, että täyttyisi Hänen lupauksensa, joka kuului: ”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.” (Miika 5:2)

Se kaikki tapahtui sinun vuoksesi

Mutta tässä on vieläkin enemmän, niin kuin nyt saarnan toisessa osassa saat kuulla: Joulun evankeliumi ei ensisijaisesti ole siinä, että Jumalan Poika tuli tähän maailmaan ja syntyi ihmiseksi. Evankeliumi ja suuri ilosanoma on siinä, että Jumalan Poika tuli tähän maailmaan ja syntyi ihmiseksi sinun vuoksesi. Kun Hän näin ”astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”, Hän teki tämän kaiken ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden” (Nikaian–Konstantinopolin uskontunnustus). Ja koska sinäkin aivan ilmeisesti olet ihminen, on Hänen tulonsa ihmiseksi tapahtunut juuri sinua, ihmistä varten. Mutta siis mitä varten? Kuule tarkoin:

  • Itsessäsi sinä olet ajallinen ihminen. Ennen sinä olit vielä osaton iankaikkisesta elämästäkin, siis kuoleman vallassa. Mutta Jumalan ikuinen Poika tuli sinun tähtesi aikaan, että Hän voisi tuoda sinulle, ajalliselle ja kuolleelle ihmiselle osallisuuden iankaikkiseen elämään.
  • Itsessäsi sinä olit vailla Jumalan sanaa ja Hänen tuntemistaan. Mutta Kristus, Jumalan elävä Sana (Joh. 1:1) tuli sinun tähtesi sanattomaksi pienokaiseksi, että Hän voisi sanansa saarnan välityksellä lahjoittaa sinulle, sanaa vailla oleva ihmiselle Pyhän Henkensä ja Hänessä uskon lahjan sekä pelastuksen (Augsburgin tunnustus V 1–2).
  • Itsessäsi sinä olit vieras Jumalan lupausten liitoille, elit ilman Jumalaa maailmassa (Ef. 2:12). Mutta Kristus, joka on samaa olemusta kuin Isä, tuli sinun tähtesi ihmiseksi, että Hän sinun ihmisen syntitaakkaa kantaessaan voisi tulla Isänsä hylkäämäksi (Matt. 27:46), ja että niin sinä pääsisit Hänessä lähelle Jumalaa ja Hänen yhteyteensä (Ef. 2:13).
  • Itsessäsi sinä olit langennut. Olit käyttänyt ruumiillista elämääsi Jumalan tahtoa vastaan. Olit kokonaan vailla pyhyyttä, synnin vallassa. Mutta Kristus, itse Jumala omaksui sinun tähtesi ruumiillisuuden, siis ihmisruumiin ja veren, kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Hän omaksui ruumiillisuuden sitä varten, että Hän, kansansa Israelin Paimen (Ps. 80:2) tulisi myös Jumalan Karitsaksi, joka elämässään ja verisessä uhrikuolemassaan ristillä ottaisi pois maailman synnin (Joh. 1:29), sekä ruumiinsa uhrilla pyhittäisi sinut kerta kaikkiaan (Hepr. 10:10).
  • Sinä et itse voinut – etkä voi – hankkia elämääsi todellista, hengellistä täyteyttä. Mutta Kristus, itse Jumala, joka antaa ruoan ja juoman kaikille luoduilleen, tuli sinun tähtesi nälkäiseksi (Luuk. 4:2) ja janoiseksi (Joh. 19:28), että Hän tulisi sinulle iankaikkisen elämän Leiväksi ja iankaikkisen elämän vedeksi (Joh. 4:14; 6:35).
  • Itsessäsi sinä olet Jumalan edessä kelvoton, alaston. Mutta Kristus, jolla oli Jumalan muoto, tuli sinun tähtesi alastomaksi pieneksi lapseksi, ettet sinä joutuisi astumaan vanhurskaan Jumalan eteen alastomana (Ilm. 3:17), vaan saisit kasteessa pukeutua Hänen vanhurskauteensa (Gal. 3:27), joka yksin kelpaa Jumalalle.
  • Itsessäsi sinä olit synnin tahraama, jopa niin, että kaikkein parhaimmatkin tekosi ja kaikki oma vanhurskautesi oli Jumalan edessä pelkkää saastaa (Jes. 64:6). Mutta Kristus, itse jumalallinen valkeus, jossa ei ole mitään pimeyttä (1. Joh. 1:5) pukeutui sinun tähtesi muotoon johon ihmiset eivät mielistyneet (Jes. 53:2), jopa pimeyteen (vrt. Ps. 97:2), ja Hänet tehtiin synniksi sinun synnistäsi, että Hän saisi riisua sinun saastaiset vaatteesi ja pukea sinut täydellisen vanhurskautensa juhlavaatteisiin (Sak. 3:4–5; 2. Kor. 5:21).
  • Itsessäsi sinä elit pimeydessä, jopa olit itse pimeys, niin kuin apostoli sanoo (Ef. 5:8). Mutta Kristus, Jumalan totinen Valkeus (Joh. 1:9), tuli sinun tähtesi maailman pimeyteen, että Hän voisi valaista sinun pimeytesi, ja että sinä Hänessä näin tulisit valkeudeksi Herrassa (Ef. 5:8).
  • Sinä olit ja olet ruumiillinen ihminen. Mutta Jumalan Poika, siis itse Jumala, ruumiiton (vrt. Augsburgin tunnustus I 2), omaksui sinun tähtesi ihmisyyden ja ruumiillisuuden. Hän teki niin, että sinä voisit käsittää Hänet, nähdä Hänet, katsella ja käsin koskettaa Häntä, (1. Joh. 1:1) syödä Hänen todellisen ja sinun vuoksesi uhratun ruumiinsa, juoda Hänen todellisen ja sinun vuoksesi vuodatetun verensä, ja että Hän näin voisi tehdä sinut osalliseksi itsestään ja kaikesta, mikä Hänen on.
  • Itsessäsi sinä olit vailla Jumalan pelastuksen lahjoja, olit alhainen ja köyhä Jumalan edessä. Myös ne luomisen lahjat, jotka Jumala oli sinulle antanut, sinä laitoit usein palvelemaan omia himojasi ja ahneuttasi, joka on epäjumalanpalvelusta (Kol. 3:5). Mutta Kristus, itse kaikkein rikkain Herra tyhjensi itsensä sinun tähtesi ja otti orjan ja palvelijan muodon (Fil. 2:7) ja tuli sinun tähtesi köyhäksi, että Hän saisi palvella sinua kaikilla taivaallisilla lahjoilla ja että sinä, itsessäsi köyhä rikastuisit Hänen köyhyydestään (2. Kor. 8:9). Itse Korkein tuli sinun tähtesi alhaiseksi, että sinut Hänessä korotettaisiin Jumalan taivaaseen.

Katso nyt siis tätä joulun ihmettä! Jumala on taivaassa ja sinä ihminen sen sijaan maan päällä (Saarn. 5:1). Mutta kun Kristus on ilmestynut lihassa ja tullut ihmiseksi, on Jumala nyt tullut maan päälle (1. Tim. 3:16). Hän on tullut maan päälle ja lunastustyönsä täytettyään astunut ylös taivaaseen ihmisenä ja Jumalana. Hänessä ihminen on siis jo nyt taivaassa (Joh. 3:13; vrt. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 8. Kristuksen persoona, 15). Tämän Jeesus Kristus on tehnyt sitä varten, että sinä, ihminen voisit sanan ja kasteen kautta olla osallinen Hänestä ja Hänessä taivaasta, jo nyt ja iankaikkisesti (Joh. 17:3). Ja tällä tavalla joulun evankeliumi palauttaa meidät keisari Augustuksen väestönlaskentaan: Jumalan Poika Kristus tuli itse ihmiseksi, kirjattavaksi koko muun maailman kanssa kuolevien ja kuoleman vallassa olevien ihmisten laatimaan veroluetteloon. Hän teki niin, että että Hän ihmisenä voisi valmistaa koko maailman ihmisille pelastuksen kuolemasta ja kirjoituttaa heidän nimensä elämän kirjaan taivaassa (Ilm. 13:8).

Huomaatko nyt, miten taivaallinen Isä ”on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa” (Ef. 1:3)? Sinullekin on tänään tarjolla kaikki hengellinen siunaus tässä aarreaitassa, joka on avattu Kristuksen ihmiseksi tulemisessa. Tule siksi, rakas ystävä, ota Hänet uskossa vastaan ja rikastu Hänen rikkaudestaan! ”Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.” (1. Kor. 16:23) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.12.2016.)

3. adventtisunnuntai (2. vsk), Matt. 11:11–19

Maailman mielihalut ja Kristuksen varma työ

Pienet lapset leikkimässä

– Nyt nää olis palomiehiä ja sit nää menis sammuttamaan ton tulipalon.

– Joo! Nyt tää laittais ne paloauton vilkut päälle ja… [huokaus] En mä jaksa enää olla tätä palomiesjuttua. Mä haluun välillä leikkiä, et mä olisin prinsessa ja sä olisit mun palvelija.

– Eiii! Miks mun pitää aina olla joku tyhmä palvelija? Mä haluun olla palomies!

*

Omassa perheessäni ei ole aivan tavatonta, että lasten mieli muuttuu tällä tavalla kesken leikin. Yksi haluaa yhtä, toinen taas toista. Intressit eivät kohtaa, ilmenee eriäviä mielipiteitä. Ehkä sinäkin olet joskus kuullut tällaisesta.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu sukupolvesta, jonka keskellä Hän ihmiseksi tultuaan elää. Herra sanoo, että nämä Hänen aikansa ihmiset ovat aivan kuin pienet lapset. Samoin kuin lapset leikkivät toreilla ja vaativat saada päättää millaista leikkiä kulloinkin olisi leikittävä, niin myös tämä sukupolvi vaatii itse saada päättää millainen profeetta tai messias heille kelpaa. (Luuk. 11:16–17) Katsotaanpa tarkemmin.

Johannes ja Jeesus eivät kelpaa kansalle

Kun Jumala lähetti enkelinsä ilmoittamaan Johannes Kastajan syntymästä tämän isälle Sakariaalle, hän lausui jo etukäteen, että poika eläisi ulkoisesti hyvin vaatimatonta, jopa askeettista elämää. Enkeli sanoi Johanneksesta, että ”viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta.” (Luuk. 1:15) Evankelista Matteus todistaakin sitten, että ”Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö; ja hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja.” (Matt. 3:4)

Sen paremmin Johanneksen elämäntapa kuin hänen ulkoinen olemuksensa eivät olleet tuona aikana mitenkään tavalliset. Varmasti moni ihmetteli niitä ja kyseli, mikä tuollainen kummallinen mies oli. Johanneksesta sanottiin, että hän oli profeetta. Mutta varmaan moni mietti: ”Kuka nyt tuollaista kummaa miestä kuuntelisi?” Kaikkein kiusallisinta oli, että paitsi Johanneksen puhe myös hänen koko elämänsä ja ulkomuotonsa saarnasivat kansalle parannusta. Sen vuoksi ihmiset kiirehtivät sanomaan: ”Mutta eihän tuo Johannes syö tai edes juo paljon mitään! Ottaisi nyt vähän rennommin, ottaisi vaikka vähän viiniä ja lähtisi tanssimaan, niin kuin kaikki muutkin! Mutta ei. Mahtaako tuolla miehellä olla aivan kaikki kotona? Niin, taitaapa hänessä olla jonkinlainen riivaaja!” Tällä tavalla kansa siis toivoi Johanneksen olevan jotakin muuta kuin mitä Jumala oli lähettänyt hänet olemaan, sekä tekemään jotakin muuta kuin mitä Jumala oli lähettänyt hänet tekemään. Ja kun hän sitten ei täyttänyt heidän odotuksiaan, halveksivat he häntä.

Mutta kun Jeesus sitten aloitti julkisen toimintansa, ääni kansan kellossa muuttui. Millä tavalla? Kun taivaallinen Isä lähetti Poikansa maailmaan, Hän ei lähettänyt Häntä kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä – eiväthän terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. (Matt. 9:12–13) Sen vuoksi Jeesus tuli juuri sinne, missä langenneet ja syntisairaat olivat. Hän tuli syntisten luo. Hän tarjosi heille ateriayhteyden, mitä läheisimmän yhteyden kanssaan, omassa pyhässä läsnäolossaan. Hän kutsui syntisiä sisään Jumalan valtakuntaan, antoi heille heidän syntinsä anteeksi. (Ks. esim. Matt. 9:10–11; Luuk. 7:36–50; 15:1–2; 19:1–10.) Mutta kansa oli kuullut, että Jeesus oli suuri opettaja. Varmasti moni ihmetellen kyselikin: ”Miten nyt sellainen pyhä mies, juutalainen rabbi saattoi istua illat pitkät syömässä herkullisia ruokaa ja juomassa viiniä, vieläpä noiden kurjien ihmisten, syntisten ja saastaisten kanssa? Jos Jeesus kerran olisi oikea hengenmies, pitäisi hänen kai osata elää vakavaa elämää ja pidättäytyä kaikista ajallisista iloista. Ja jos hän kerran olisi pyhä mies, pitäisi hänen nyt ainakin pysyä erossa syntisistä! Mutta ei. Eiköhän tuolla Jeesuksella ole jokin ongelma syömisen ja juomisen kanssa. Niin, taitaapa hän olla aivan mahdoton suursyömäri ja juopottelija, niin, aivan syntinen mies itsekin!” Tällä tavalla kansa siis toivoi Jeesuksen olevan jotakin muuta kuin mitä Hänen taivaallinen Isänsä oli lähettänyt Hänet olemaan, sekä tekemään jotakin muuta kuin mitä Isä oli lähettänyt hänet tekemään. Ja kun hän sitten ei täyttänyt heidän odotuksiaan, halveksivat he Häntä.

Näin Jeesuksen ajan sukupolvi ei tahtonut kuulla saati uskoa sitä parannuksen saarnaa, jota Jumala oli lähettänyt Johanneksen saarnaamaan heille, ja niin valmistamaan heidän sydämensä ottamaan vastaan Herran Jeesuksen Vapahtajakseen (Matt. 3:7–12). Kansa ei myöskään tahtonut kuulla saati uskoa sitä evankeliumin saarnaa, että Kristuksessa Jeesuksessa Jumalan valtakunta oli tullut aivan heidän keskelleen, että Hän oli tullut antamaan syntisille heidän syntinsä anteeksi. Sen sijaan, että kansa olisi kuullut ja uskonut Jumalan sanaa, se kuunteli vain omia mielihalujaan.

Lain ja evankeliumin sana ei kelpaa kansalle

Myös meidän sukupolveamme vaivaa tämä pienten lasten halu saada itse saada päättää, minkälainen ”jumalan sana” kullekin kulloisellakin hetkellä kelpaa. Tänäänkin moni pitää parannuksen saarnaa ahdasmielisenä ja suvaitsemattomana. Siksi jopa suurissa katedraaleissakin on alettu saarnata: ”Armo on sitä, että Jumala hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet.” Ajatus on, että koska kirkko on armon yhteisö, ei siellä tulisi enää puhua mitään negatiivista. Ihmisen syntisyydestä ei muka enää tarvitse puhua, sillä ihmisten elämän sanotaan olevan jo aivan tarpeeksi raskasta ja rikkinäistä muutenkin. Riittää, että heille tarjotaan hyväksyntää ja rakkautta.

Tällöin ei kuitenkaan muisteta – tai haluta muistaa – yhtä tärkeää asiaa: Jumala ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet! Aivan päinvastoin, Hänen sanansa sanoo: ”Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Ps. 14:3–4) Juuri sinäkin olet syntinen ihminen, etkä siksi voi mitenkään sellaisenasi kelvata pyhälle Jumalalle. Pikemminkin sinä olet ansainnut tulla ikuisesti ajetuksi pois Hänen kasvojensa edestä. Sen vuoksi on kaikkea muuta kuin rakkaudellista kehottaa langenneita tulemaan Jumalan eteen sellaisina kuin he ovat, ja myös aina pysymään sellaisina kuin ovat. Tällainen saarna avaa syntisille ihmisille vain yhden oven, sen, josta kuljetaan iankaikkiseen kadotuksen pimeyteen ja kärsimykseen.

Mutta sitten toisaalta, kun seurakunnassa saarnataan syntien anteeksiantamista, moni pitää tätäkin kauhistuksena. Yksi syy tähän on tietenkin se, että syntien anteeksiantamus edellyttää syntiä, joka voidaan antaa anteeksi. Mutta koska synnistä ei nyt enää saa puhua, pidetään saarnaa syntien anteeksiantamuksestakin pahana. Toinen kauhistuksen syy on se, että kun kirkossa saarnataan Jeesusta, joka on tullut kutsumaan ja pelastamaan syntisiä (1. Tim. 1:15), joudutaan todella päästämään sisälle kaikki sairaat kaikkine kipuineen ja heikkouksineen, kaikki syntiset kaikkine karmeine lankeemuksineen. Ei käy enää toivottaa tervetulleeksi vain hieman sairaitakin, taikka melko syntisiäkin, jotka kuitenkin ovat päällisin puolin helppoja, ”kunnon” ihmisiä.

Mutta tällöin ei kuitenkaan huomata – tai haluta huomata – mitä Jeesus todella tahtoo tehdä. Hän haluaa kutsua aivan kaikki syntiset – ei siksi, että hän sanoisi heille: ”Kyllä minä ymmärrän, että sinulla on kipua ja vaivaa, mutta onhan sinussa nyt paljon hyvääkin, varsinkin tuo suvaitsevaisuutesi!” Ei Jeesus sano näin. Mitä Hän sitten sanoo? Hän sanoo: ”Juuri sinä olet kyllä ’viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston’ (Ilm. 3:17), mutta juuri sinua varten olen minä tullut ihmiseksi tähän maailmaan, sinun, ihmisen luokse. Minä, iankaikkinen Jumalan Poika, Jumala Jumalasta ja Valo Valosta olen tyhjentänyt itseni kunniastani ja kirkkaudestani ja tullut ihmiseksi (Fil. 2:6–7), kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Jumalana ja ihmisenä minä olen myös ottanut sinun, ihmisen viheliäisyyden, kurjuuden ja köyhyyden omikseni. Minä olen tehnyt niin, että sinä uskon kautta saisit iankaikkisen runsauden ja ilon minun viheliäisyydestäni, iankaikkisen autuuden minun kurjuudestani, iankaikkisen rikkauden minun köyhyydestäni (2. Kor. 8:9). Minä kaikkinäkevä Jumala, olen tullut ihmiseksi, että minun ihmiskasvoni sinun syntiesi rangaistuksena runneltaisiin (Jes. 52:14) niin, että minusta tulisi ikään kuin sokea sinun, sydämeltäsi sokean vuoksi. Minä olen tehnyt niin, että sinä saisit sokeutesi sijaan nähdä minun lakini ihmeitä (Ps. 119:18) ja että uskossa minuun saisit myös kerran päästä näkemään minut kasvoista kasvoihin (Ilm. 22:3–4). Minä olen riisuutunut kunniastani, jopa antanut ihmisruumiini riisuttavaksi häpeälliseen ristinkuolemaan, että sinun syntiesi häpeällinen rangaistus olisi minun, ja että minä ruumiini uhrilla maksaisin sen lunastushinnan ja pyhittäisin sinut kerta kaikkiaan (Hepr. 10:10). Minä olen tehnyt niin, ettei sinun tarvitsisi viimeisenä päivänä seistä Jumalan tuomioistuimen edessä sellaisena kuin olet, alastomana, vaan saisit olla kasteen kautta puettuna minun vanhurskauteni valkeaan vaatteeseen (Gal. 3:27; Ilm. 3:5).”

Mutta tätäkään meidän sukupolvemme ei halua hyväksyä. Se haluaa mieluummin jäädä leikkimään leikkiä, jonka juoneksi kelpaa mikä tahansa tarina, kunhan Jumalan lakia ja evankeliumia ei kukaan ehdota. Sen vuoksi jopa piispat ja pastorit ovat alkaneet Jumalan muuttumattoman sanan saarnaamisen sijaan jopa kutsua haluamiaan ihmisiä ”osallistumaan saarnaansa”, että he kertoisivat ihmisille omia mielipiteitään armosta. Mutta jos Kristuksen ilmoitettu ja varma evankeliumi jätetään syrjään, riistetään syntisiltä mahdollisuus syntien anteeksiantamukseen. Ja niin auki jää enää vain tuo sama ovi, joka vie kadotukseen.

Ihmisten epäusko ei tee tyhjäksi Jeesuksen armoa

Tässä ei siis ole kyse mistään leikistä, vaan kuolemasta ja elämästä. Jeesus sanookin: ”Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa.” (Matt. 11:19) Sanat voitaisiin kääntää myös näin: ”Ja Viisaus on julistettu viattomaksi teoistansa.” Mitä Herra tällä tarkoittaa? Viisaudella Hän tarkoittaa itseään. Kristus, Jumalan iankaikkinen Poika on Hänen persoonallinen Viisautensa, Jumalan Esikoinen, ennen aikojen alkua Isästä syntynyt (Sananl. 8:22), jonka kautta kaikki on saanut syntynsä (Joh. 1:3; Jer. 10:12; Sananl. 8:27–31). Hän on Jumalan Viisaus, joka on sitten myös siinnyt Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntynyt ihmiseksi. Kuitenkaan sen paremmin Jeesuksen ajan sukupolvi kuin nykyinenkään ei hyväksy sitä tosiasiaa, että Jeesus on Jumalan Viisaus. Heille ei käy se, että Nasaretin mies on paitsi suuri opettaja myös todella itse Jumalan Kristus. Heidän mielestään Jumalan tosi Viisaus ei voisi koskaan tehdä tai sanoa sellaista, mitä Jeesus teki ja sanoo sekä yhä tekee ja puhuu. Heidän mielestään ei myöskään kukaan todellinen Viisauden saarnaaja ja profeetta voisi saarnata sellaista mitä Johannes saarnasi. Siksi ihmiset epäuskossaan hylkäävät molemmat, sekä Kristuksen että Häntä saarnanneen Johanneksen. Sen vuoksi Jeesus sanookin tässä ironisesti, että nämä ihmiset ovat mielessään julistaneet Jumalan Viisauden, todellisen Jumalan Pojan viattomaksi niihin tekoihin, jotka Kristus ja Johannes ovat tehneet, mutta jotka heidän silmissään ovat karmeita ja alhaisia.

Mutta sanoivat tämän tai minkä tahansa sukupolven ihmiset mitä tahansa, tai olivat he miten uskottomia tahansa, Jumala kuitenkin armossaan lähettää vielä lain saarnan meidän syntisten kuultavaksi. Miksi Hän tekee niin? Siksi, että nyt kun vielä on armon aika, laki saisi synnyttää tilauksen Hänen loppumattomalle armolleen Kristuksessa. Ja siksi on ihana kuulla, että sanoivat ihmiset mitä tahansa, myös Jumalan persoonallinen Viisaus, Kristus on kuitenkin tullut ihmiseksi, pelastamaan syntisiä ihmisiä. Hänen armonsa syntisiä kohtaan ei ole riippuvainen ihmisten vaihtuvista mielipiteistä. Hänen pelastussuunnitelmansa taikka sen toteutuminen Hänen pyhässä elämässään, kärsimyksessään ja ristinkuolemassaan ovat varmat. Ne eivät ole riippuvaisia siitä, mitä ihmiset pitävät sovinnaisena. Tätä epäsovinnaista ja inhimillisen oikeudentajun ylittävää armoa, syntien anteeksiantamusta Kristuksessa tarjotaan tänäänkin kaikille, joka elävät tämän sukupolven keskellä, siis myös sinulle. Kristus Jeesus on hankkinut sinulle täydellisen lunastuksen kaikesta synnistäsi! Tunnusta sinäkin tämän lunastuksen tarpeesi Hänelle, ja tule sitten uskossa ottamaan vastaan Häneltä kaikkien syntiesi anteeksiantamuksen lahja ja ikuisen elämän lahja. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.12.2016.)

Mitä tekemistä kirkolla on lähetystyön kanssa?

Monet kristityt pitävät lähetystyön tekemistä olennaisen tärkeänä asiana ja puhuvat siitä mielellään. Mutta onko kirkolla jotakin tekemistä lähetystyön kanssa? Jos on, niin mitä? Tässä artikkelissa asiaa tarkastellaan kirkon olemusta käsittelevien Uuden testamentin kohtien sekä Lutherin kirkon tuntomerkkejä käsittelevän opetuksen valossa:

mita-tekemista-kirkolla-on-lahetystyon-kanssa_riston-juhlakirja_huovinen

Artikkeli on julkaistu alunperin teoksessa:

Hiltunen, Petri & Pohjola, Juhana (toim.): Seurakunta lähellä ja kaukana. Risto Soramiehen 70-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta ja Suomen Luther-säätiö. 2016.

 

Ehtoollisen vastaanottamisen käytännöt

Herran pyhän ehtoollisen vastaanottamisen käytännöt saattavat vaihdella hieman paitsi tunnustuskuntien myös saman kirkkokunnan eri seurakuntien välillä. Mitä näistä erilaisista käytännöistä voisi ajatella? Käsillä olevassa artikkelissa tarjotaan joitakin vastausehdotuksia tähän kysymykseen:

ehtoollisen-vastaanottamisen-kaytannot_huovinen

Artikkeli on julkaistu alunperin teoksessa:

Pohjola, Juhana (toim.): Vuosikirja 2016. Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta. 4. vuosikerta. Helsinki: Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta ja Suomen Luther-säätiö. 2016.

2. adventtisunnuntai (2. vsk), Luuk. 12:35–40

Valmistaudu Herrasi tuloon!

Johdanto

Päivän evankelimissa Jeesus lausuu, että Hän tulee kerran takaisin. Hän puhuu myös siitä, miten Hän tahtoo omiensa suhtautuvan tähän tosiasiaan, Hänen viimeiseen paluuseensa. Tätä saammekin nyt käydä yhdessä tarkastelemaan. Ensin on kuitenkin tarpeen katsoa, missä tilanteessa Hän sanoo tulevansa.

Jeesus tulee yöllä

Jumala on nähnyt hyväksi olla ilmoittamatta meille sitä tarkkaa aikaa, milloin Herra Jeesus tulee takaisin. Päivän evankeliumin äärellä me saamme kuitenkin kuulla yhden merkittävän seikan tähän liittyen: Kun Jeesus tässä puhuu viimeisestä tulemuksestaan, Hän sanoo, että ne, jotka Häntä odottavat, valvovat (Luuk. 12:37). Hän viittaa myös tulemiseensa toisen tai kolmannen yövartion aikaan (12:38). Vielä Hän puhuu varkaasta, jonka tavoitteena on murtautua toisen taloon (12:39). Nyt me voisimme kysyä: Milloin ihmisten sanotaan valvovan? Eikö yöllisestä hereillä olosta puhuta valvomisena? Harvemminhan kukaan sanoo ”valvovansa” päivällä. Edelleen, kun puhutaan yövartiosta, kyse on jostakin, mikä juutalaisessa aikakäsityksessä liittyy nimenomaan yön tuntien laskemiseen. Ja lopulta: milloin varkailla on otollisin aika murtautua toisten ihmisten taloihin? Eikö juuri yöllä, kun kaikki nukkuvat eikä kukaan voi nähdä noita pimeässä toimivia hämärämiehiä?

Juuri tällaisena hetkenä Herra sanoo tulevansa. Vaikka emme siis tiedäkään sitä päivää ja hetkeä (Matt. 25:13), jona hän tulee, saamme kuitenkin kuulla, että hänen tulemuksensa tapahtuu yöllä. Hän saattaa tulla toisella yövartiolla tai kolmannella (Luuk. 12:38), siis nimenomaan silloin, kun yö on kaikkein pimeimmillään. Mutta mikä tämä yö sitten oikein on? Eikö Kristus tässä puhu lopun ajasta, siitä aikakaudesta, joka on alkanut Hänen Golgatalla täytetystä sovitustyöstään sekä Hänen astumisestaan ylös taivaaseen? Tänä aikana pimeyden valta (Luuk. 22:53) maailmassa lisääntyy; laittomuus pääsee valtaan ja pimeys näyttää lisääntyvän. On synkkä yö. Mutta juuri silloin, keskellä pimeintä yötä  Herra tulee. Mistä Hän tulee? Hän sanoo tässä, että Hän palaa häistä, tai niin kuin sana voitaisiin kääntää, juhlista (Luuk. 12:26). Mitkä nämä juhlat ovat? Varmaankin tässä puhutaan sellaisista taivaallisista juhlista, joita siellä kirkkaudessa vietetään, kun kuoleman voittanut, ylösnoussut Herra Jeesus on astunut taivaaseen ja asettunut valtaistuimelleen (vrt. Matt. 28:18). Tuon suuren juhlan kirkkaudesta Jeesus Kristus siis kerran palaa palvelijoidensa luo, jotka ovat keskellä maailman pimeintä yötä.

Valvominen ja mitä se ei ole

Juuri siksi, että Herra Jeesus näin aivan pian jo tulee, Hän myös tässä kehottaa omiaan valvomaan (Luuk. 12:27). Hän kehottaa heitä olemaan valmiina sitä hetkeä varten, jona Hän, Ihmisen Poika tulee (Luuk. 12:40). Nyt me kysymmekin, mitä tällainen valvominen ja valmistautuminen oikeastaan on. Tarkoittaako Herra valvomisella ehkä sitä, että sinun tulisi yrittää nukkua mahdollisimman vähän, että niin voisit pysyä mahdollisimman suuren osan ajastasi hereillä? Tai tarkoittaako valvominen sitä, että sinun pitäisi laittaa herätyskello soimaan paitsi aamulla myös muutaman kerran keskellä yötäkin, ettet vain sattuisi olemaan nukkumassa sinä hetkeä, jona Herra tulee? Ei Herra valvomisella tällaista tarkoita, eihän Hänen tulonsa ”yöllä” myöskään viittaa niihin yön tunteihin, jotka ovat päivien välissä – jos Hän nimittäin tulisi silloin kun meillä on yö, saattaisi Hän hyvin tulla vaikkapa japanilaisille kristityille silloin, kun aamuaurinko on jo korkealla. Ei siis valvominenkaan tässä tarkoita yön levosta pidättäytymistä. Onhan Jumala sitä paitsi luonut sinut elämään tässä maailmassaan, johon Hän on kaiken muun lisäksi itse luonut myös päivän ja yön vaihtelun (1. Moos. 1:4–5). Lisäksi Hän on luonut sinut tekemään työtä Hänen luomakunnassaan (1. Moos. 2:15). Kyllä Hänen luomistyöhönsä ja Häneltä saamaasi jokapäiväiseen leipään (Matt. 6:11) kuuluu siis sekin, että sinä saat hyvällä omallatunnolla levätä työstäsi ja sitten myös nukkua yösi rauhassa. (Vrt. Iso katekismus. Toinen osa. Uskontunnustus. Ensimmäinen uskonkohta, 13–14.) Herra aivan painottaa tätä, kun Hän Salomon suulla sanoo: ”Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa” tai niin kuin sanat tulisi oikein kääntää: ”sillä Hän antaa rakkailleen unen.” (כֵּן יִתֵּן לִידִידוֹ שֵׁנָא – Ps. 127:2) Mutta jos unikin siis on Herran lahjaa, mitä Jeesus sitten tarkoittaa, kun Hän tässä kehottaa omiaan valvomaan ja olemaan valmiina? Tämä on tärkeä kysymys, sillä vain niitä Hän sanoo tässä autuaiksi, jotka Hän ”tullessaan tapaa valvomasta” (Luuk. 12:37).

Oikea valmistautuminen: palava lamppu

Jeesus sanoo: ”Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa” (Luuk. 12:35). Ensiksi, lampusta ja sen palamisesta: Jos lamppu on palamassa, se tietenkin valaisee. Yhdelläkään ihmisellä ei luonnostaan ole mitään sellaista valoa, josta Jeesus tässä puhuu. Pikemminkin asia on niin kuin Pyhä Henki apostolin suulla todistaa efesolaisista, että ennen kristityksi tuloaan he olivat pimeys (Ef. 5:8). He eivät siis ainoastaan eläneet pimeydessä, vaan olivat itse pimeys. Ehkä sinäkin omasta elämästäsi tiedät, millaista tämä on. Ehkä sinäkin olet elänyt ilman Kristusta, synnillisten halujesi, perkeeleen valheiden ja maailman houkutusten orjana. Olet ollut aivan holtittomasti niiden vietävänä, ilman mitään mahdollisuutta hallita itseäsi. Tässä tilassasi olet ollut synnin ja kuoleman vallassa, täydellisessä pimeydessä. Ehkä olet jopa aavistanut elämäsi olevan väärää ja luonnonvastaista, mutta pimeydessäsi olet jopa koettanut selittää sitä parhain päin itsellesi ja muille, niin kuin sana pimeydessä elävistä sanookin: ”minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.” (Juud. 10)

Mutta sana todistaa myös, että Kristus, joka on itse totinen valo, on tullut tähän maailman pimeyteen niin, että Hänestä sanotaan: Hän ”valistaa jokaisen ihmisen” (Joh. 1:9) ja on nimenomaan maailman Valo (Joh. 8:12). Toki Kristuksella, Jumalan ainoalla Pojalla oli Jumalan muoto, mutta Hän ei kuitenkaan ”katsonut saaliksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:6–7). Hän tuli lihaksi, siis ihmiseksi, joka myös näytti aivan tavalliselta ihmiseltä. Mutta tästä huolimatta ja itse asiassa juuri Hänen ihmiseksi tulemisensa myötä ihmiset myös saattoivat silmillään katsella Hänen kirkkauttansa, sitä kirkkautta joka Hänellä on Isältä. (Joh. 1:14; vrt. 1. Joh. 1:1) Näin Hän tuli heidän valokseen. Kristus myös saarnasi pyhää sanaansa. Jos ja kun Hän itse on Valo, on myös Hänen pyhä sanansa kuin lamppu, joka loistaa pimeässä paikassa ja valaisee ihmisen tien. (Ps. 119:105; 2. Piet. 1:19). Juuri pyhän sanansa välityksellä Herra kutsuukin pimeyden vallassa olleita ihmisiä pois luontaisesta pimeydestään, synnin, kuoleman ja perkeleen orjuuden pimeydestä. Mihin Hän kutsuu heidät? Pietari kirjoittaa: Hän kutsuu heidät ”ihmeelliseen valoonsa.” (1. Piet. 2:9)

Nyt meillä, tämän päivän kristityillä ei ole yhtään vähempää kuin Pietarilla tai Johanneksella, jotka silmillään näkivät Jeesuksen, tai vaikkapa noilla pimeydestä pelastetuilla efesolaisilla. Vaikka me emme silmillämme näekään Kristusta, niin on Hän kuitenkin valaissut meitäkin seurakuntansa kautta. Miten? Itsessämme me olimme pimeät ja sokeat, mutta pyhän sanansa saarnalla ja sen oikealla opetuksella Kristus on nyt valaissut meitä. Itsessämme me olimme syntiset ja saastaiset, mutta pyhässä kasteessa Kristus on itse pukenut meidät omaan vanhurskauteensa ja pyhyyteensä (vrt. Gal. 3:27). Niin ihmeellinen on tämä Hänen vanhurskautensa, jonka Hän on meille lahjoittanut, niin kertakaikkisesti se on jotakin muuta kuin meidän oma luontomme, että monet varhaisen kirkon isät ovat kutsuneet kastetta pukemiseksi valoisaan vaatteeseen, sellaiseen, joka kimmeltää kuin lumi, niin että kristittyjen sanotaan aivan loistavan kuin enkelit. Mikään tästä valosta ei tietenkään ole peräisin meistä itsestämme. Se kaikki on lahjaa, Kristuksessa meille lahjoitettua. Asia on juuri niin kuin Vähä katekismus opettaa Pyhän Hengen työstä, jonka Jumala sitoo sanaan ja sakramenttehin. Luther kirjoittaa:

Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta. (Vähä katekismus. Usko. Kolmas uskonkohta. Pyhitys.)

Huomaatko? Kun Kristus sanansa ja kasteen välityksellä valaisee ihmiset ja tekee heidät omikseen, Hän tekee kaiken tämän kirkossaan, siis jo nyt, tämän maailman pimeyden keskellä. Vaikka kristityt siis elävät vielä tämän pimeyden keskellä, he eivät kuitenkaan enää ole yön eivätkä pimeyden lapsia, vaan valkeuden ja päivän lapsia (1. Tess. 5:5, 8). He eivät ainoastaan ole valossa, vaan heistä sanotaan jopa, että he ovat ”valkeus Herrassa.” (Ef. 5:8)

Ja nyt palaamme siihen, mitä Jeesus päivän evankeliumissa sanoo lampusta: Vain siksi, että Kristus on meidät sanan ja kasteen kautta näin valaissut, olemme me nyt osalliset valosta, joka palaa. Siksi Kristus voi myös tässä kehottaa meitä pitämään lamppumme palamassa. Toisin sanoen Hän kehottaa meitä pysymään kastettuina, siis siinä Hänen evankeliuminsa opissa, syntien anteeksiantamuksessa, jonka yhteyteen Hän on meidät kastanut ja jossa uskon kautta elämme. Jeesus kehottaa meitä pysymään kastettuina, siis siinä Hänen valossaan ja vanhurskaudessaan, jonka Hän on meille kasteessa lahjoittanut. Mutta miten tämä lamppu sitten pidetään palamassa? Siten, että me päivittäin annamme Jumalan lain valaista oman valon puutteemme ja pimeytemme, siis syntimme, ja että myös tunnustamme tämän tilamme Jumalalle. Ja siten, että me sitten myös otamme uskossa vastaan sen evankeliumin, joka sanoo, ”että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan” (1. Tim. 1:15). Kristus Jeesus, maailman Valo, on tullut maailmaan pimeydessä eläviä ihmisiä valaisemaan. Tällä tavalla, vaikka me ulkoisesti eläisimme millaisessa pimeydessä tahansa, kuitenkin evankeliumin valo – itse Kristus! – valaisee meidät ja koko elämämme.

Lampun palamisella Jeesus viitanneekin tässä tilanteeseen, jossa Israelin kansa oli valmistautuessaan ensimmäiseen pääsiäiseen, toisin sanoen siihen, että Herra vapautti heidät Egyptin orjuudesta. Tähän pääsiäiseen valmistautumiseen kuului, että jokainen israelilainen korjasi talostaan kaiken hapatetun taikinan. Koska tämä suuri lähtö oli tapahtuva keskellä yötä, piti israelilaisten pitää lamppunsa palamassa, että he niiden avulla sitten saattoivat pimeässä löytää talostaan kaiken hapatuksen. (2. Moos. 12:14–20) Käyttäkäämme mekin nyt Jumalan sanan lamppua, että sen valo osoittaisi kaiken synnin hapatuksen. Käyttäkäämme mekin Jumalan sanan lamppua, että evankeliumin valo Kristuksessa perkaisi kaiken hapatuksemme pois, jotta meistä yhä uudestaan tulisi uusi taikina, niin kuin olemmekin jo happamattomat ”sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.” (1. Kor. 5:7–8)Tässä parannuksessa me palaamme kasteeseemme (Iso katekismus. Neljäs osa. Kaste, 75) ja pysymme tuossa ihanassa valoisassa vaatteessa, johon Kristus on meidät siinä pukenut. Näin meissä pysyy Kristuksen Jeesuksen valo, ja näin me siis keskellä maailman pimeyttäkin pysymme valmiina ottamaan vastaan Herramme, kun Hän tulee.

Oikea valmistautuminen: vyötetyt kupeet

Mutta sitten toiseksi Jeesus sanoo myös: ”Olkoot teidän kupeenne vyötetyt”. Tällä kupeiden vyöttämisellä tarkoitetaan juutalaisten käyttämän pitkän vaatteen nostamista jalkojen ja nilkkojen tasalta ylös, sekä sen sitomista niin, että on helpompi liikkua nopeasti ja matkustaa. Myös tällä vyöttäytymisellä Herra viittaa tässä Israelin suureen pääsiäiseen, jolloin kansan tuli syödä pääsiäislammas nimenomaan tällä tavalla valmistautuneena. Herra sanoo Moosekselle ja Aaronille: ”Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.” (2. Moos. 12:11) Näin Jeesus kehottaa meitäkin olemaan valmiina joka aika, odottaessamme Hänen paluutaan. Saamme olla valmiina kaikissa toimissamme, syödessämme ja juodessamme, ja sitten myös tullessamme Hänen pyhälle uhriaterialleen, jossa Hän tarjoaa meille Golgatan kertakaikkisen uhrinsa hedelmän, ruumiinsa ja verensä meidän syntiemme anteeksiantamiseksi.

Tähän liittyy myös seuraava seikka: Kupeiden vyöttäminen viittaa paitsi valmistautumiseen myös palvelmiseen. Kun Kristus sanoo: ”Olkoot teidän kupeenne vyötetyt”, Hän siis kehottaa kristittyjä olemaan valmiita palvelemaan. Ensiksi Herra puhuukin tässä seurakuntansa paimenille, että he olisivat aina valmistautuneet palvelemaan Hänen seurakuntansa jäseniä Hänen pöydässään, jakaen heille Hänen sanansa anteeksiantavaa ja eläväksitekevää ruokaa, sekä juuri Hänen ruumiinsa ja verensä anteeksiantavaa ja pyhittävää ateriaa. Tätä sinäkin Kristuksen ruumiin jäsenenä saat pastoriltasi odottaa: Jos tarvitset syntien anteeksiantamusta ja sanan rohkaisua, voit ottaa pastoriisi yhteyttä. Hänen tehtävänään on olla valmiina palvelemaan sinua Herrasi lahjoilla. Kupeiden vyöttäminen – tai mitä Herran sanat oikeastaan tarkoittavat: jatkuvasti vyötettynä oleminen (Ἔστωσαν ὑμῶν αἱ ὀσφύες περιεζωσμέναι) – onkin varsinaisesti sitä, että sinä elät jatkuvasti Herran Jeesuksen Kirkossa, Hänen palveltavanaan, Hänen anteeksiannettavanaan, Hänen hoidettavanaan. Tällä tavalla seurakunnan Pää, Kristus itse armopöydässään pitää meitä vanhurskautensa hohtavassa häävaatteessa, ja niin valmistaa meitä lähtöön karitsan hääaterialle taivaan kirkkaudessa (Ilm. 19:7–9). Tässä armopöydässään Hän myös varustaa sinut ja kaikki omansa niin, että voimme Herraa odottaessamme edelleen palvella lähimmäisiämme maailman pimeydessä, kukin omilla paikoillamme.

Näin me näemme, että lopulta ja varsinaisessa mielessä kupeiden vyöttäminen koskeekin juuri Herraa Kristusta itseään. Hän sanoo sen tässä: ”Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä.” (Luuk. 12:37) Herra Jeesus Kristus, suuri Pääliturgi ja Palvelija (λειτουργός – leitourgos) tahtoo tänäänkin vyöttäytyä palvelemaan Sinua ja koko seurakuntaansa. Valvo siis, toisin sanoen, tunnusta syntisi Jumalalle ja uskossa ota vastaan evankeliumi sinun ja koko maailman synnit sovittaneesta Ihmisen Pojasta, Kristuksesta Jeesuksesta. Hän tahtoo sanallaan ja pyhällä sakramentillaan tuoda sinulle anteeksiantamuksen aarteet, sekä niin pitää sinut yhteydessään ja valmistaa sinua Hänen tuloonsa.

Kun sinä näin saat Häneltä kaiken, voit myös levätä rauhassa, niin kuin Herra Salomon suulla sanoo: ”Kun menet maata, et pelkää mitään, ja maata mentyäsi on unesi makea. Pääset peljästymästä äkkikauhistuksia ja turmiota, joka jumalattomat yllättää. Sillä sinä saat luottaa Herraan, hän varjelee sinun jalkasi joutumasta kiinni.” (Sananl. 3:24–26) Jeesus Kristus pitää sinut valmiina tulemukseensa. Niin me saamme turvallisesti sanoa: ”Amen, tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 4.12.2016.)