Tuomiosunnuntai (1. vsk), 2. Tess. 1:3–10

Kun Hän sinä päivänä tulee

Herra ilmestyy viimeisenä päivänä

”Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä” (2. Tess. 1:7–8) Näin Pyhä Henki ilmoittaa, mitä viimeisenä päivänä on tapahtuva. Voi tuntua vaikealta kuvitella tuota suurta päivää ja sen tapahtumia, niin ihmeellisiä ne ovat. Kuitenkin niin kuin aina pyhässä Raamatussa, myös tässä Jumalan ilmoituksen sanat ovat aivan selvät ja yksiselitteiset; tämä ei ole mikään vertauskuva, vaan täyttä totta. Kerran todella tulee päivä jolloin ”Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä”. Se päivä tulee jo aivan pian.

Sana sanoo, että Herra ilmestyy, toisin sanoen näyttäytyy näkyvällä tavalla. Vertaa tätä niihin kahteen tapaan, joilla Hän on jo tätä ennen tullut: Ensiksi, kun Jumalan Poika Kristus ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi” (Nikaian–Konstantinopolin uskontunnustus), Hän kätki jumaluutensa ihmisyyteen. Hän siis oli Jumala ja ihminen yhdessä ja samassa persoonassa, mutta Hänen jumaluuttaan ei voinut silmillä nähdä. Kuitenkin juuri tällä tavalla Hän ilmoitti itsensä meille vajavaisille ja syntisille ihmisille. Toiseksi, tänäänkin, kun Kristus ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden” tulee meidän luoksemme pyhässä ehtoollisessa, Hän on kätkenyt myös ihmisyytensä, niin ettei sitä voida silmillä nähdä, vaan ainoastaan korvin kuultavan sanan perusteella uskoa. Kuitenkin Hän sanoo, että juuri ehtoollisessa, sen leivässä ja viinissä antaa meille sen saman todellisen ruumiinsa ja verensä, jotka Hän Golgatalla antoi uhriksi meidän syntiemme tähden. Mutta kerran viimeisenä päivänä Kristus ei enää tule kätketyllä tavalla. Hän ei tule sellaisella verhotulla tavalla, jossa me syntiset ihmiset voimme käsittää Hänet ja ottaa Hänet vastaan syntien sovittajana (vrt. Luther, Martti: Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys, 1:2, 3; WA 42, 9, 12). Niin Hän on kärsivällisyydessään jo tehnyt, jopa tuhansien vuosien ajan. Tuona suurena päivänä Herra Jeesus ilmestyy. Toisin sanoen Hän tulee kaikessa kunniassaan, majesteetissaan ja voimassaan. Hän tulee niin, että kenellekään ei voi jäädä epäselväksi, että Hän todella on Jumala, maailmankaikkeuden Kuningas ja Herra (Matt. 28:18). Tuona päivänä tapahtuu se, mistä Pyhä Henki apostoli Johanneksen suulla sanoo: ”hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.” (Ilm. 1:7)

Lisäksi sana sanoo, että Herra ilmestyy tulen liekissä. Mitä tämä tarkoittaa? Herra on tehnyt enkelit, tulen liekit palvelijoikseen (Ps. 104:4). Nyt kun Hän näin viimeisenä päivänä ilmestyy kunniassaan, Hän tekee niin pyhien enkeliensä, tulisten palvelijoidensa lukemattoman sotajoukon keskellä.

Mutta kun Kristus näin viimeisenä päivänä tulee, mitä Hän tulee tekemään? Hän ”on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita” (Nikaian–Konstantinopolin uskontunnustus). Tämä tarkoittaa, että yksikään ihminen ei vältä Jumalan tuomiota. Maailmanhistorian jokainen ihminen, jokainen nyt elävä, jokainen jo kuollut, sekä myös jokainen vastaisuudessa mahdollisesti syntyvä ihminen tuodaan tuona päivänä seisomaan Jumalan tuomioistuimen edessä. Tämän päivän pyhässä epistolassa Henki puhuu meille tästä tuomiosta. Hän sanoo, että tässä tuomioistuimessa jokaisen ihmisen iankaikkinen päämäärä ratkaistaan kahden vaihtoehdon välillä: osa ihmisistä tuomitaan rangaistukseen, toiset pääsevät lepoon. Seuraavassa tarkastelemme näitä molempia. Katsomme myös, millä perusteella taivaallinen Tuomari nämä päätökset tekee.

Iankaikkinen rangaistus

Viimeisellä tuomiolla toiset ihmisistä ovat siis niitä, jotka tuomitaan rangaistukseen. Sana sanoo tässä, että Jumala ”kostaa” heille tai maksaa heille takaisin (ἀνταποδίδωμι antapodidōmi) ”ahdistuksella” (2. Tess. 1:6). Jumala rankaisee (δίδωμι ἐκδίκησιν didōmi ekdikesin) heitä (2. Tess. 1:8). He kärsivät rangaistuksena iankaikkisen hävityksen, tuhon tai turmion, siis kadotuksen (2. Tess. 1:9). Toisin sanoen, nämä ihmiset joutuvat tuhoutumaan, ei kuitenkaan niin, kuin pakanallinen uskonnollisuus opettaa, että sen jälkeen, kun ruumis kuolee, ei muka ole mitään. Näillekin ihmisille Herra on tulemuksessaan antanut iankaikkisen ylösnousemusruumiin, mutta tässä ruumiissaan heidät nyt tuomitaan kadotukseen ja kuolemaan. Heidän kadotuksensa on sitä, että heidät – riippumatta siitä olivatko tuona päivänä vielä elävien kirjoissa vai jo maahan maatuneita – tuomitaan olemaan iankaikkisesti erossa Jumalasta, ainoasta tosi Olevasta (2. Moos. 3:14) ja olemisen Lähteestä. Heidät siis tuomitaan olemaan ikuisessa ei-olemisen tilassa. He joutuvat olemaan iankaikkisesti erossa Jumalasta, elämän Lähteestä, toisin sanoen olemaan ikuisessa elämän puuttumisen tilassa, siis kuolemassa.

Mutta miksi Jumala tuomitsee nämä ihmiset tällä tavalla? Pyhä Henki sanoo heistä, että he ”eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.” (2. Tess. 1:8) He siis ”eivät tunne Jumalaa”. Miten ihminen voi tulla tuntemaan Jumalan? Kuulemalla Hänen Raamatussa ilmoitettua sanaansa, niin kuin toisessa kohdassa sanotaankin: ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?” (Room. 10:14). Vielä tänään maailmassa on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät tunne Jumalaa, koska eivät ole koskaan kuulleet Hänen sanaansa. Tässä on meille tärkeä kehotus Kristuksen lähetyskäskyn toteuttamiseen! Herran seurakunnassa me teemme työtä Jumalan tuomio silmimme edessä. Kun tänään on vielä armon aika, emmekö mekin haluaisi yhdessä nähdä vaivaa – kukin omalla paikallamme –, että Jumalan sana saisi tavoittaa mahdollisimman monet, etteivät he hukkuisi?

Mutta tuona suurena päivänä, jona Herra Jeesus ilmestyy kirkkaudessaan, on evankeliumin sana jo saarnattu kaikkien kansojen keskuudessa, sanoohan Herra itse: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (Matt. 24:14) Tuona päivänä rangaistus kohtaakin siis niitä, jotka siitä huolimatta, että sana on ollut heillekin tarjolla, eivät kuitenkaan ole halunneet sitä kuulla. He ovat keskittyneet omaan ajalliseen elämäänsä, sen iloihin ja huoliin, eivätkä ole halunneet kuulla elämän sanaa, jossa olisi ollut voima tuoda heidätkin Jumalan, todellisen Elämän yhteyteen. Sanansa kautta Jumala olisi tahtonut tulla heillekin tunnetuksi, heidänkin rakkaaksi taivaalliseksi Isäkseen, mutta he ”eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.” (Room. 1:21) Siksi Herra sanoo heistä myös: ”eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.” He ovat juuri niitä, joita ajatellen profeetta huudahtaakin: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” (Room. 10:16; Jes. 53:1) He ovat siis kuulleet evankeliumia, mutta se ei ole heille kelvannut. Sen vuoksi heille ei ole enää tarjolla muuta vaihtoehtoa, kuin iankaikkinen rangaistus.

Koska nämä ihmiset eivät ole uskoneet Jumalaan, he ovat aivan vihanneet Häntä ja Hänen sanaansa (vrt. Luuk. 11:23). Siksi ovat he myös vihanneet kaikkia niitä, jotka uskon kautta ovat Jumalan omia, jotka turvaavat Häneen ja Hänen sanaansa. Epäuskonsa tähden he ovat maailmasta ja tämän maailman ruhtinaan (Joh. 12:31) orjia. Sen vuoksi he vihaavat niitä, jotka Jeesus Kristus on armossaan valinnut maailmasta omikseen (Joh. 15:18–21; 17:16). Tässä vihassaan nämä uskottomat ovat myös – niin kuin Henki tässä sanoo – vainonneet ja ahdistaneet (2. Tess. 1:4, 6) Jumalan omia ja saattaneet heidät kärsimään (2. Tess. 1:5) monin tavoin.

Mutta koska he epäuskossaan ovat erottaneet itsensä Jumalan elämästä, heillä ei voi olla iankaikkista elämää. Koska he epäuskossaan ovat halveksineet Kristuksen täydellisen kuuliaisuuden ansiota ja Hänen verisen ristinuhrinsa lunastusmaksua, he joutuvat viimeisenä päivänä astumaan Hänen tuomarinistumensa eteen omien oletettujen mahdollisuuksiensa varassa. Mutta ihmisen oma hyvyys ei koskaan riitä pelastukseen, sillä – niin kuin Henki profeetan suulla sanoo – ”Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme.” (Jes. 64:6) Kukaan syntinen ihminen ei voi nähdä Jumalaa ja jäädä eloon (2. Moos. 33:20), kukaan saastainen ei voi tulla Jumalan pyhyyden läsnäoloon (vrt. esim. 3. Moos. 16:30). Kun Kristus ilmestyy kirkkaudessaan ja voimassaan, nämä ihmiset siis epäuskonsa vuoksi joutuvat kadotukseen. He joutuvat ikuiseen eroon Kristuksen kasvoista, toisin sanoen Hänen läsnäolostaan, sekä myös Hänen voimansa kirkkaudesta (2. Tess. 1:9). Heidän osanaan on jäädä Jumalan kirkkauden valtakunnan ulkopuolelle, pimeyteen, missä heillä on vain ”itku ja hammasten kiristys.” (Matt. 22:13) ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.” (Room. 1:18–19)

Ethän sinä, ystävä, ole viimeisenä päivänä tässä kadotettujen joukossa?

Iankaikkinen lepo

Mutta viimeisellä tuomiolla on myös niitä, joista suuri Kuningas antaa toisen, täysin vastakkaisen päätöksen. Heistä sanotaan, että Jumala antaa heille levon. Ajallisen elämänsä aikana nämä ihmiset ovat kärsineet Jumalan valtakunnan tähden. Maailman ihmiset ovat solvanneet ja vainonneet heitä, sekä valheellisesti puhuneet heistä kaikkea pahaa (Matt. 5:11). Mutta nyt he saavat levon, he saavat lievityksen, helpotuksen, huojennuksen ja rauhan (ἄνεσις anesis – 2. Tess. 1:7). Tämä lepo ja rauha on iankaikkinen lepo Jumalan valtakunnassa, siis Jumalan yhteydessä. Koska Jumala on Elämä ja elämän lähde, elämä Hänen yhteydessään on elämää sanan varsinaisessa merkityksessä. Koska Jumala on iankaikkinen, tämä elämä Hänen yhteydessään on myös iankaikkista elämää. Elämä Hänen yhteydessään on iankaikkista lepoa. Se on lepoa myös kaikesta ruumiillisesta kivusta ja särystä, sillä Vapahtaja Kristus ”on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.” (Fil. 3:21) Ja koska tämä lepo ja elämä on nimenomaan Herran yhteydessä, on se myös lepoa – niin kuin apostoli kirjoittaa – ”yhdessä meidän kanssamme”, siis yhdessä Jumalan koko seurakunnan, kaikkien muidenkin pelastettujen pyhien kanssa.

Mutta miksi Jumala toisille ihmisille antaa tällaisen levon? Sana sanoo näistä ihmisistä, että he ovat uskoneet apostolien todistuksen, toisin sanoen sen sanan saarnan, jota Jeesus itse on lähettänyt lähettiläänsä saarnaamaan ”Jumalan seurakunnissa” (2. Tess. 1:4). He ovat niitä, jotka ovat Jumalan ilmoitetun lain valossa tunnustaneet, että he itsessään ovat täysin kelvottomia Jumalan pyhyyden edessä, ansainneet iankaikkisen kadotuksen niin kuin kaikki muutkin. Mutta juuri siksi he ovat tulleet myös tietämään, etteivät he voi luottaa omaan itseensä omana pelastajanaan, omiin inhimillisiin ajatuksiinsa ja mahdollisuuksiinsa omina vapahtajinaan. Sen vuoksi he ovat myös tunnustaneet, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin suostua kerjäläiseksi ja ottaa vastaan se pelastus, jota Jumalan pyhän sanansa kautta tarjoaa, kun sitä saarnataan ja opetetaan. Sen vuoksi nämä ihmiset ovat sitten myös olleet ”kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.” Se evankeliumi on sanonut heille: ”Sinä, joka olet syntinen ja kelvoton, katso Kristukseen, joka on kantanut sinun syntisi ja kelvottomuutesi omanaan. Katso Kristukseen, joka on ristiinnaulittu sinun syntiesi ja kelvottomuutesi tähden. Mutta älä ainoastaan koeta sielusi silmin tai mielessäsi ’katsoa Kristukseen’, sillä niin sinä alat helposti katsoa omiin kokemuksiisi tai niiden puutteeseen. Kuule mieluummin sitä varmaa sanaa, jonka Herra itse sinulle sinun ulkopuoleltasi saarnauttaa, ja jossa Kristuksen täydellisen lunastustyön ansio ja hyöty tuodaan sinulle vastaanotettavaksi, sinulle syntiselle, syntiesi anteeksiantamiseksi. Näin se sana kuuluu: Jumalan pyhän pelastustahdon perusteella sinä olet pyhitetty ’Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.’ (Hepr. 10:10) ’Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.’ (Hepr. 10:14) Ja juuri pyhässä kasteessaan Kristus onkin sinut jo pyhittänyt. Siinä Hän on tehnyt sinut osalliseksi Golgatan kertakaikkisen uhrinsa hyödystä, syntiesi sovituksesta.”

Tämän evankeliumin sanalla Jumala synnyttää uskon Kristukseen. Ja joka uskossa turvaa Kristukseen, kaikkien syntien kertakaikkiseen Sovittajaan, ”heille annetaan vanhurskaus” – siis Jumalalle kelpaaminen – ”lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta, kun he uskovat, että heidät otetaan armoon ja että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, joka kuolemallaan on antanut hyvityksen synneistämme. Tämän uskon Jumalan lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi”. (Augsburgin tunnustus. IV Vanhurskautus.) Siksi, Kristukseen uskovat voivat viimeisen päivän lähestyessä rohkaista itsensä ja nostaa päänsä (Luuk. 21:28). Kun he nimittäin kasteen ja uskon kautta ovat Kristuksessa Jeesuksessa, ei heille ole mitään kadotustuomiota (Room. 8:1). Jumala antaa heille pelastuksen, levon ja rauhan valtakunnassaan, Kristuksen tähden, uskon kautta. Juuri tällä tavalla saarnattu ja opetettu evankeliumin sana ”on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta.’” (Room. 1:16–17)

Uskothan sinäkin, ystävä, siihen evankeliumin sanaan, että Jeesus Kristus on sinun kaikkien syntiesi sovittaja? Uskothan sinäkin evankeliumin sanaan, joka tänäänkin tuo sinulle Jeesuksen Kristuksen kaikkine lahjoineen? Olethan sinäkin jo tänään uskon kautta tässä pelastettujen joukossa?

Evankeliumin sana vaikuttaa uskon säilymisen ja kasvun

Ehkä sinä sanot: ”Mutta minun uskoni on niin heikko! Miten minä voisin olla varma, kuulunko minä tähän pelastettujen joukkoon?” Kuule siksi vielä lopuksi, mitä muuta Pyhä Henki apostolin suulla tässä sinulle puhuu. Hän sanoo, että juuri evankeliuminsa sanalla ja sen saarnalla Jumala myös pitää yllä sen uskon, jonka on sanan ja kasteen kautta Pyhässä Hengessä lahjoittanut. Tätä työtään Hän tekee sinussakin jo nyt, tämän elämäsi aikana, jopa kaikkien ahdistustesiksin keskellä. Kuule, mitä apostoli Pyhässä Hengessä kirjoittaa krisityille! ”Jumalan seurakunnissa kerskaamme […] uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä” (2. Tess. 1:4) Evankeliumin sanalla ja sen saarnalla Jumala myös kasvattaa omiensa uskoa, niin kuin apostoli myös kirjoittaa: ”koska teidän uskonne runsaasti kasvaa” tai ”että teidän uskonne enemmän kasvaa / kasvaa kasvamistaan” (ὅτι ὑπεραυξάνει ἡ πίστις ὑμῶν – 2. Tess. 1:3). Rakas ystävä, pysythän sinäkin Jumalan sanan kuulijana joka pyhä ja joka päivä? Sanansa kautta armollinen Herra tahtoo pitää yllä uskosi ja yhä enemmän kasvattaa sitä! Hän tahtoo, että tämä Hänen lopunajallinen ilmestymisensä olisi pelastukseksi sinulle, ja meille kaikille (Hepr. 9:28). Hän tahtoo, että saa viimeisenä päivänä ilmestyä tuodakseen meidät pyhyytensä kirkkauteen, meidät, jotka saamme uskon kautta Häneen, syntiemme Sovittajaan olla kutsutut pyhiksi Hänen armostaan. Hän tahtoo tuona päivänä tulla, että me, Kristukseen uskovat saisimme taivaallisessa Jumalanpalveluksessa katsella Häntä ja Hänen kirkkauttaan, ja ihmetellä Häntä ja Hänen armoaan meitä kohtaan (2. Tess. 1:10), sekä kaikkien Hänen pyhiensä kanssa sanoa: ”Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!” (Ilm. 5:13) Tästä ihanuudesta Hän antaa esimakua meille jo tänään, kun Hän kattaa meille tosi ruumiinsa ja tosi verensä juhla-aterian, ja tulee luoksemme kaikkien pyhiensä kanssa. Tule sinäkin, syö ja juo, ja omista uskossa perintöosa taivaan kirkkaudessa! (Vrt. Ef. 1:10–12) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 20.11.2016.)