24. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Ap. t. 4:18–21

Jeesus vaietaan – Jeesus puhuu!

Johdanto

Keskitymme nyt kolmeen asiaan, joista Pyhä Henki päivän epistolassa puhuu. Ensinnäkin, tässä maailmassa Jeesuksen nimestä tahdotaan usein vaieta, ja Hänen nimessään saarnaaminen vaientaa. Toiseksi kuulemme, että Jumalan sana on näiden Kristuksen asian vaientajien yläpuolella, ja että siihen Hän itse tahtoo omiensa pitäytyvän. Kolmanneksi saamme vielä kuulla, millä tavalla Hän antaa omillensa voiman pitää Hänen sanaansa esillä.

Jeesus tahdotaan vaieta kuoliaaksi

Ensiksi: Saarnaaminen ja opettaminen Jeesuksen nimessä saa tässä maailmassa osakseen valtavaa vastustusta. Päivän epistolan edellä Pyhä Henki kertoo, miten Hän oli apostolien suulla saarnannut Jeesusta juutalaisille ja heidän johtomiehilleen. Hän oli saarnannut, että Jeesus on Vanhan testamentin julistama Messias, Herran kärsivä Palvelija, joka ristiinnaulittiin, mutta jonka Jumala herätti kuolleista (Ap. t. 3:11–4:12). Mutta kun Jeesusta näin saarnattiin, niin mitä tapahtui?

Juutalaisten johtomiehet, nämä valtaa pitävät nousivat vastustamaan sanaa ja sen saarnaa. Totta kai he tunsivat Vanhan testamenttinsa erinomaisesti. Siksi he myös varmasti ymmärsivät, että Pietarin ja Johanneksen puhe Messias-ennustusten täyttymyksestä oli vastaansanomaton. Sydämensä kovuudessa he eivät kuitenkaan halunneet suostua siihen. Nasaretilainen Jeesus, tuo ristiinnaulittu mies ei saanut olla Messias – ei vaikka Hänen nyt sanottiin jopa nousseen kuolleista. Näiden johtomiesten olon teki kuitenkin vaikeaksi se, että hyvin monet niistä, jotka nyt olivat kuulleet apostolien saarnaaman Jumalan sanan, olivat myös saaneet uskon lahjan ja liittyneet kristittyjen joukkoon (Ap. t. 4:4). Lisäksi toinen näistä kalastajista oli aivan siinä temppelin portin pielessä nostanut pystyyn miehen, joka oli ollut rampa äitinsä kohdusta asti (Ap. t. 3:1–10). Tämä mies oli kokonaan parantunut, vieläpä juuri nyt seisoi tuossa heidän kanssaan, kaikkien nähtävänä (Ap. t. 4:14).

Mitä siis tehdä? Miten saada tämä jatkuvasti laajeneva Jeesus-liike tukahdutetuksi? Juuri epistolatekstiä edeltävissä jakeissa Pyhä Henki sanoo: ”he pitivät keskenänsä neuvoa ja sanoivat: ’Mitä me teemme näille miehille? Sillä että heidän kauttansa on tapahtunut ilmeinen ihme, sen kaikki Jerusalemin asukkaat tietävät, emmekä me voi sitä kieltää. Mutta ettei se leviäisi laajemmalle kansaan, niin kieltäkäämme ankarasti heitä enää tähän nimeen puhumasta yhdellekään ihmiselle.’” (Ap. t. 4:15–17) Huomaatko miten nämä korkea-arvoiset oppineet vihasivat Kristusta? He eivät tahtoneet edes mainita Hänen nimeään. Ja juuri tätä Jeesuksen nimen välttämistä ja vaikenemista he halusivat käyttivät nyt myös taktiikkanaan, jolla vaientaa kristittyjen saarna. Heille ei riittänyt, että he olivat jo kerran ristiinnaulitsemalla tappaneet Kristuksen. Nyt he tahtoivat vielä vaieta Hänet kuoliaaksi. Pyhä Henki sanookin: ”Niin he kutsuivat heidät ja kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen.” (Ap. t. 4:18)

Rakkaat ystävät, kuulostaako tutulta? Tänäänkin siellä, missä Kristusta saarnataan ja Hänen nimessään opetetaan, tämä evankeliumin saarna ja opetus tahdotaan usein vaientaa. Jopa monet niistäkin, jotka sanovat olevansa kristittyjä, on perkele houkutellut kiinnittämään sydämensä muuhun kuin yksin Kristukseen ja Hänen sanaansa. Joku on esimerkiksi mielistynyt korkeaan oppineisuuteensa tai kirkolliseen asemaansa, joku taas siihen, että saa kuulua yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyyn ja laajaa valta-asemaa edustavaan uskonnolliseen järjestelmään. Toki moni näistäkin ihmisistä kyllä juhlapuheissa tai virallisissa julkilausumissa vielä puhuu kauniita sanoja raamatullisuudesta, jopa luterilaisen uskomme keskeisistä kohdista. Mutta katsokaa, miten he näistä kauniista sanoista huolimatta ovat kuitenkin kohdelleet niitä apostolisen viran kantajia, jotka vielä saarnaavat Kristusta: Herran palvelijoita on rahallisilla lahjuksilla houkuteltu, että he jättäisivät syrjään osan Raamatun selvästä sanasta. Heitä on virkansa menettämisen uhalla ankarasti kielletty saarnaamasta ja opettamasta Jeesuksen nimessä. Ja monet heistä onkin todella ajettu ulos kirkon virasta. Ja kun heidät on sitten saatu ulkopuolelle, mitä tapahtuu? Heidän asiansa vaietaan, aivan kuin heitä tai heidän saarnaansa ei olisi olemassakaan. On kuin kristillisen seurakunnan ympäröisi valtava hiljaisuus. On kuin seurakunta olisi yksin maailman keskellä.

Ehkä sinäkin, rakas ystävä, omasta elämästäsi tiedät, millaista tämä vaikeneminen on. Ehkä sinäkin olet uskosi tai seurakuntayhteytesi tähden joutunut niiden ihmisten ulkopuolelle, joita pidetään suosittuina. Tai ehkä olet huomannut, että sinun läsnäollessasi tietyt keskustelunaiheet huolellisesti ja säännönmukaisesti ohitetaan. Jeesuksen asia vaietaan, ja samalla vaietaan sinut itsesikin, koska sinä olet Jeesuksen oma.

Tätä puhetta olisi helppo jatkaa, kauhistella sitä kirkollista hätätilaa, joka vallitsee Suomessa tai ulkomaillakin. Mutta onko tämä ongelma vain meidän ulkopuolellamme? Ei ole! Sinunkin ole tunnustettava, että siellä, missä Jeesus haluaisi nimensä kaikuvan, ei ainoastaan perkele ja maailma vaan myös sinun oma lihasi panee vastaan. Sinun vanha ihmisesi sanoo: ”Koetetaan nyt pärjätä omillamme vain! Jos minä oikein tarkkailen itseäni ja tekemisiäni, voin ehkä tulla paremmaksi ihmiseksi. Jeesus auttakoon minua sitten, jos apua tarvitaan.” Sinun vanha ihmisesi myös epäilee Jumalan sanaa ja sen voimaa: ”Mahtaako se Raamatun sana mitään auttaa, vaikka minä sitä ihmisille puhuisinkin?” Vanha ihmisesi on myös laiska ja mukavuudenhaluinen: ”En minä tahtoisi millään jaksaa tänään puhua Jeesuksen sanaa lapsilleni saati seurakunnan lapsille. En minä jaksaisi aina olla vastaamassa niihin kysymyksiin, joita työkaverit minulle elämän tärkeistä asioista esittävät. Olisi niin paljon helpompaa jättää puhumatta Jeesuksesta.” Ja niin Jeesuksen nimi taas vaietaan. Mutta on vielä enemmänkin: asia ei nimittäin koske vain Jumalan sanan esillä pitämistä, vaan myös sen kuulemista. Ehkä sinä kirkkoon tullessasi ajattelet: ”Mahtaako tuo täällä saarnattu sana nyt saada paljoakaan aikaan? Eikö tällainen saarnojen kuunteleminen ole oikeastaan aika tylsääkin? Ja sitäpaitsi, kyllähän me nyt jo tiedämme, mitä tuolta aina saarnataan, aina samaa laulua vain.” Ja niin tapahtuu, että myös siellä, missä Jeesuksen sana saa vielä vapaasti kaikua, sinä kuitenkin omalla kohdallasi vaiennat sen.

Mutta kun Kristuksen sanan saarna ja opetus vaietaan, vaietaan itse Kristus, koska Hän tahtoo tulla ihmisten luo nimenomaan saarnatun sanansa kautta. Näin myös kansa jätetään ilman syntien anteeksiantamuksen pelastavaa sanaa, hukkumaan. Kuka on valmis kantamaan vastuun tästä viimeisellä tuomiolla? Edelleen siellä, missä Kristus-sanaa ei itse tahdota kuulla, ollaan vaarassa jättäytyä pelastuksen ulkopuolelle, eihän nimittäin kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Kristuksen kautta (Joh. 14:6).

Jumalan sana on ihmisten ajatusten yläpuolella

Toiseksi me kysymme: Miten Pyhä Henki sitten kehottaa meitä suhtautumaan tähän Kristuksen sanan saarnan ja opetuksen vaikenemiseen? Kun juutalaisten johtomiehet kielsivät apostoleita puhumasta Jeesuksen nimessä, nämä vastasivat heille Pyhässä Hengessä: ”Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa; mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” (Ap. t. 4:19–20)

Jo vanhassa liitossa Herra oli antanut kansalleen paimenet ja opettajat ruokkimaan heitä sanallaan, ja niin toimimaan heidän hengellisinä isinään. Näin Hän myös meidän aikanamme antaa kirkolleen paimenet ja opettajat (Ef. 4:11). Neljäs käsky ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” (2. Moos. 20:12) käskee meitä kunnioittamaan myös näitä hengellisiä isiä ja kuulemaan heitä. Mutta mikäli tämä kirkollinen johto alkaa toimia Jumalan sanaa vastaan, se ylittää valtuutensa. Näin on siksi, että kaikki valta tässä maailmassa on Jumalalta saatua. Siksi yhdelläkään isän virkaan asetetulla – sen paremmin yhteiskunnassa kuin kirkossakaan – ei ole valtuuksia toimia sen ohi, mitä Jumala sanassaan sanoo.

Mutta miten toimia silloin, jos ja kun näin nyt kuitenkin käy? Miten toimia, jos Kristuksen nimi tahdotaan kirkoissakin vaienta? Yksilötasolla meidän tulee toki kunnioittaa kaikkia ihmisiä Jumalan luomina ja arvokkaina. Mutta kirkollisen esivallan virkaa tulee kunnioittaa siinä, missä viran kantajat toimittavat Jumalalta saamaansa sananpalvelijan tehtävää Hänen pyhän sanansa mukaisesti. Jos he tästä luopuvat ja alkavat saarnata omiaan, on jokainen seurakuntalainen velvoitettu muistuttamaan heitä siitä, että Jumala on asettanut heille annetun viran nimenomaan sanansa saarnaamista ja sakramenttien jakamista varten (Joh. 10:5; Augsburgin tunnustus XXVIII). Ilman näiden tehtävien hoitamista ei heidän virallaan varsinaisessa mielessä ole mitään merkitystä. Siksi heidän itsensäkin tulisi pysyä kuuliaisena Jumalan sanalle, vaikka sitä saarnaisi apostoliksi asetettu köyhä kalastaja, taikka valtakirkon loiston ulkopuolella oleva, mutta Jumalan sanan mukaan kutsuttu ja asetettu sananpalvelija. Jos he taas eivät pysy kuuliaisina Jumalan sanalle, on heidän annettava mennä menojaan ja kuunneltava ensin sitä, mitä Jumala muuttumattomassa sanassaan sanoo.

Näin Pietari ja Johannes tekivät. Heidän vastauksessaan juutalaisten johtajille ei ole jälkeäkään sellaisesta nykykirkollisesta pelistä, jonka mukaan sydämessä on kyllä lupa uskoa Raamatun selvään sanaan, mutta käytännössä katsotaan kuitenkin parhaaksi toimia sanaa vastaan, koska kirkon johtajien tai kirkolliskokousten laatimat ”yhteiset pelisäännöt” ohjeistavat niin. Apostolit eivät toimineet näin. He pitivät kiinni Jumalan sanasta kaiken opin ja elämän ylimpänä ohjeena. He pitivät kiinni siitä, että Jumala on juuri sanansa saarnaamista varten tahtonut antaa seurakunnalleen apostolisen palveluviran. Tämän viran tehtävä ei ole puhua vähän Raamatun sanaakin muun ohella, vaan – niin kuin Paavali sanoo – (kertakaikkisesti) täyttää Jumalan sana (πληρῶσαι τὸν λόγον τοῦ θεοῦ – Kol. 1:24–25). Siksi apostolit nyt sanovat: ”me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.”

Toki tästä Jumalan sanaan pitäytymisestä seuraa vaino, vaikeudet ja vaikeneminen, mutta niin seurasi Kristukselle, Jumalan elävälle Sanalle itselleenkin (Joh. 15:20). Kaiken vainon ja vaikenemisen keskelläkin sinä saat muistaa, mitä Pyhä Henki psalmistan suulla sanoo: ”Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.” (Ps. 118:8) Tällaisissa kiusauksissa saat myös muistaa, että sinä et ole ainoa etkä ensimmäinen, joita Jumalan sanan tähden näin ahdistetaan ja mitätöidään, ikään kuin olisi kysymys jostakin aivan ihmeellisestä, oudosta ja tavattomasta rististä ja kärsimisestä, jota sinä tunnet, ajatellen itseäsi sen ainoaksi kantajaksi. Päinvastoin sinun tulee tietää, että kaikkien sinun kristittyjen veljiesi ja sisariesi, jotka aina ja kaikkialla ovat hajallaan, täytyy perkeleen ja hänen apuriensa taholta kärsiä samaa niin kauan kuin vielä ovat maailmassa. (Vrt. Luther, Martti: Kirkkopostilla III. Kolmas kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai. Epistolasaarna, 70.)

Mutta entä sitten, kun Kristuksen sanan saarnan ja opetuksen vaikeneminen tapahtuukin sinun omassa sydämessäsi? Vastaus: Tunnusta silloin Jumalalle vanhan ja lihallisen ihmisesi omavanhurskauden synti, tunnusta epäilystesi synti ja haluttomuutesi synti. Ja kuule sitten myös, miten Herra saarnauttaa sinulle: ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1. Joh. 1:9) Ja jos syntisi sinua vielä kovasti painaa, soita rohkeasti pastorille ja sovi ripin lahjan käyttämisestä. Kun sitten saat kuulla syntien anteeksiantamuksen sanan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, niin usko kaikki syntisi varmasti anteeksi annetuiksi, niin taivaassa kuin maan päälläkin (Matt. 16:19), Kristuksen, sinun syntiesi sovittajan ja varman Vapahtajasi tähden.

Jumalan sana on vielä kuultavissa!

Kolmanneksi: Huomaatko sinä, mitä tässä tapahtuu? Vaikka Jeesus ja Hänen sanansa tahdottaisiin vaieta, Hän ja Hänen pyhä sanansa kuitenkin pysyvät muuttumattomina. Pietari ja Johannes julistivat: ”me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.” Tämä tarkoittaa, että Jumala on Kristuksessa tuonut pelastustekonsa ihmisten keskelle, maailmaan niin, että ne voitiin nähdä ja kuulla. Näinhän sama apostoli Johannes kirjeessään todistaakin: ”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta” (1. Joh. 1:1). Apostolit lausuivat myös: ”Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa”. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Jumalaa ja Hänen sanaansa on nyt mahdollista kuulla! Vaikka perkele, maailma tai sinun oma lihasikin ankarasti kieltäisivät sinua puhumasta Jeesuksen nimessä tai kuulemasta Hänen sanaansa, Herra kuitenkin tahtoo edelleen lähettää apostolinsa kaikkeen maailmaan, saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille (Mark. 16:15). Tänäänkin Herra itse kirkossaan ja kirkkonsa kautta saarnauttaa anteeksiantavan ja eläväksitekevän sanansa sinulle, koko seurakunnalleen ja kaikessa maailmassa. Juuri nytkin Jeesus seisoo täällä ja sanoo: ”Sinun epäilyksesi, sinun haluttomuutesi, sinun kaikki syntisi on annettu anteeksi minun täydellisen kuuliaisuuteni ja ristinkuolemani tähden!”

Kun sinä tämän saarnan kuulet, niin mitä tapahtuu? Tämän pyhän sanan saarnan välityksellä sinä saat pysyä Vapahtajassasi Kristuksessa ja Hänen seurakunnassaan – ja Hän sinussa ja seurakunnassaan. Näin sinä saat koko seurakunnan kanssa loistaa Kristuksen kirkkautta maailman pimeydessä. Näin Pyhä Henki sanookin Paavalin suulla: ”Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.” (Kol. 1:27) Sinä saat seurakunnan kanssa avata suusi ja selvästi puhua Hänen eläväksitekevää sanaansa, jonka olet korvillasi kuullut. Sitä sanaa me saamme yhdessä puhua maailman demonisen pauhun keskellä, mutta myös sen saatanallisen hiljaisuuden keskellä, jolla maailma tahtoo vaieta Kristuksen ja Hänen omiensa asian. Se on Hänen työtään meissä! Älä siis enää sydämessäsi tuskaile, miten vastustuksesta huolimatta voisit rohkeasti pitäytyä Jeesuksen Kristuksen nimen todistajana. Kuule vain Hänen sanaansa, joka tänäänkin on täällä kuultavana! Se sana on elävä ja vaikuttava. Se tekee sinussakin varmasti sen, mitä se sanoo ja lupaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 30.10.2016.)

Mainokset

Uskonpuhdistuksen muistopäivä (1. vsk), Joh. 4:46–53

Usko Jeesuksen sanaa!

Uskonpuhdistuksen muistopäivän pyhässä evankeliumissa pyhä Johannes kirjoittaa miehestä, joka asui Kapernaumin kaupungissa, Galileanjärven rannalla. Evankelista ei kerro tästä miestä kovinkaan paljoa. Hän kertoo kuitenkin sen, että tämä mies oli ”eräs kuninkaan virkamies”, tai ehkä tarkemmin sanottuna ”eräs kuninkaallinen” (τις βασιλικός tis basilikos). Mahdollisesti hän oli kuninkaan palvelija, ehkä juuri jossakin kuninkaan virassa, tai ehkä muuten vain kuninkaallista sukua oleva henkilö. Joka tapauksessa tämä mies varmaan kuitenkin eli suuren loiston ja rikkauden keskellä. Ehkä hänellä itselläänkin oli palvelijoita ja apulaisia. Tästä huolimatta miehellä oli elämässään yksi asia, joka sai kaiken tämän ulkoisen loiston tuntumaan yhdentekevältä. Evankelista kirjoittaa, että hänellä oli poika, joka sairasti. Johannes antaa ymmärtää, että poika oli jopa jatkuvasti sairaana, ehkä ollut jo pidemmän aikaakin. Sairaus oli niin vakava, että poika oli aivan kuolemaisillaan. Toki tällä kuninkaallisella miehellä jos kenellä oli varmasti mahdollisuus pyytää paikalle mitä parhaimmat lääkärit ja hoitajat. Kuitenkaan tästäkään mahdollisuudesta ei ollut hänelle apua eikä iloa: kukaan taitavimmistakaan lääkäreistä ei ollut kyennyt parantamaan hänen poikaansa tämän sairaudesta.

Mutta silloin tämä mies kuuli: Jeesus oli tullut Galileaan. Tuo ihmeellinen opettaja, josta kaikki tiesivät, että Hän oli Kaanan häissä muuttanut veden viiniksi (Joh. 2:1–11), juuri tuo Jeesus oli nyt tullut takaisin. Hän oli nyt jälleen Kaanassa, siinä reilun kolmenkymmenen kilometrin päässä Kapernaumista. Varmasti mies olisi voinut lähettää kuninkaallisia palvelijoita hakemaan Jeesuksen hänen taloonsa Kapernaumiin. Mutta tällainen ei tullut hänen mieleensäkään. Hänen mielessään oli vain yksi ajatus: ”Äkkiä Jeesuksen luo!” Ja niin, kuultuaan Jeesuksen tulosta mies heti nousi ja lähti tuolle monen tunnin mittaiselle matkalle, ylös Galilean vuorimaahan, kohti Kaanan kylää.

Kun tämä mies lopulta tuli perille Kaanaan ja löysi Jeesuksen, Johannes kertoo, että hän ”pyysi [pyytämistään], että [Jeesus] tulisi alas” tai ”laskeutuisi ja parantaisi hänen poikansa, sillä [hän] alkoi kuolla.” (Joh. 4:47) Voitko nyt nähdä tuon miehen valtavan hädän? Hänen rakas poikansa oli kuolemaisillaan! ”Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee.” (Joh. 4:49) ”Tule Jeesus pian, tule pian minun kanssani alas ennen kuin hän kuolee! Auta Jeesus ja paranna minun poikani!” Kun mies näin pyysi Jeesusta ”tulemaan alas” tai ”laskeutumaan” (καταβαίνω katabainō), hän varmastikin tarkoitti tuota matkaa Galilean vuorimaasta, Kaanan kylästä alas Galileanjärven rannalle, Kapernaumin kaupunkiin, jossa hänen kotinsa sijaitsi (vrt. Joh. 2:12).

Mutta lähtikö Jeesus miehen mukaan, alas Kapernaumiin? Ei lähtenyt. Miksi ei? Jeesus tahtoi antaa tälle murtuneelle miehelle uskon pyhään sanaansa. Hän tahtoi antaa miehelle uskon, joka tarttuu jumalalliseen sanaan ja sen lupauksiin silloinkin, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Siksi Herra nyt sanoikin edessään anovalle miehelle: ”Mene, sinun poikasi elää.” Vain nämä muutamat lyhyet sanat. Ja kuitenkin heti tämän jälkeen sanotaan: ”Ja mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni.” (Joh. 4:50) Ei tämä mies siis uskonut sen vuoksi, että jo näki, miten Jeesuksen sanat vaikuttivat. Päinvastoin, hän ei varmaan tuossa hetkessä nähnyt tapahtuvan mitään ihmeellistä. Hän näki vain Jeesuksen, miehen, joka näytti tavalliselta rakentajalta, ja joka lausui nuo tavalliselta kuulostavat sanat hänelle. Pikemminkin, Jeesuksen sana vaikutti miehessä uskon siitä huolimatta, että ei silmillään nähnyt, miten nämä sanat hänen poikaansa mahdollisesti vaikuttivat. Mies vain yksinkertaisesti uskoi Jeesuksen sanan, jonka Hän korvillaan kuuli. Hän uskoi, koska se oli Jeesuksen sana.

Katso nyt, miten Herra Jeesus antoi tälle kuninkaalliselle miehelle paljon enemmän kuin mitä hän Häneltä pyysi: Ensiksi, Herra ei tahtonut viivyttää apuaan siihen asti, kunnes monen tunnin matkan jälkeen päästäisiin perille Kapernaumiin, siis ehkä vasta seuraavan päivän puolella. Ei niin, vaan Jeesus tahtoi heti parantaa pojan hänen sairaudestaan, antaa tälle elämän. Ja niin Hän myös teki. Toiseksi, Jeesus tahtoi myös aivan heti lievittää isän tuskan. Niin Hän myös teki. Ja kolmanneksi, pyhän ja elävän, vaikuttavan sanansa voimalla Herra Jeesus antoi tälle kauhistuneelle isälle uskon lahjan.

Mutta Jeesus antoi vielä tätäkin enemmän. Ollessaan vielä matkalla kotiin mies kuuli palvelijoiltaan todistuksen pojan paranemisesta. Silloin mies ymmärsi, että Jeesuksen sana ei ollut ainoastaan aloittanut pojassa vähittäistä toipumista. Jeesuksen sana oli yhdellä kertaa ja kertakaikkisesti parantanut pojan ja antanut hänelle elämän (Joh. 4:51–52). Kun mies tämän kuuli, hänestä sanotaan: ”Ja hän uskoi, hän ja koko hänen huonekuntansa.” (Joh. 4:53) Hän ei siis ollut alkanut uskoa siksi, että hän nyt näki, mitä pojalle oli tapahtunut. Hänhän oli alkanut uskoa pelkästään sen sanan tähden, jonka Jeesus oli juuri hänelle lausunut. Mutta nyt, kun mies myös sai nähdä rakkaan poikansa parantuneen, hänen uskonsa vahvistui entisestään. Varmaan hän ylisti Jumalaa: ”Kiitos Jeesus! Sinun pyhä sanasi todella sai aikaan sen, mitä se lupasi!” Ja tämän pyhän sanansa kautta sekä isän välittämän sanan todistuksen kautta Herra antoi pelastavan uskon myös hänen koko huonekunnalleen. Kristuksen pyhän sanan kautta moni sai tuona päivänä pelastuksen lahjan.

*

Ehkä sinäkin, rakas kristitty, tunnet tuon kuninkaallisen miehen huolen ja hädän. Ehkä sinä tiedät, mitä se on, kun lapsi on sairas. Vaikka hän on vielä pieni, vaikka hän on vielä niin kovin nuori, sairaus on kuitenkin levinnyt pitkälle, eivätkä parhaimmatkaan lääkärit ole voineet häntä auttaa. Tai ehkä sinä tiedät, mitä se on, kun lapsi on kyllä ruumiiltaan terve, mutta hänen sisäinen elämänsä on rikki. Ehkä hänellä on halu hyvään, mutta sielunsa pimeydessä hän ei näe valoa, eikä hänellä siksi ole enää voimaa elää. Tai ehkä sinä tiedät, mitä se on, kun lapsi ei vielä tunne Jumalaa, tai ei edes halua tuntea. Siksi hän elää synnin orjana maailmassa, on antanut elämänsä kuoleman palvelukseen, Jumalan temppeliksi tehdyn ruumiinsa pimeyden tekojen käyttöön.

Etkö sinäkin tässä hädässäsi ole tuon kuninkaallisen miehen tavoin pyytänyt Jeesusta ”tulemaan alas”? Etkö aivan pyytämästä päästyäsikin ole pyytänyt Jeesusta ”laskeutumaan” lapsesi hätään, sinun omaan hätääsi ja perhekuntasi hätään? ”Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee.” Tule, ennen kuin minun rakkaani kuolee ruumiillisesti, ennen kuin hän kuolee iankaikkisesti!

Mitä Jeesus sinulle tähän vastaa? Hän sanoo: ”Minä olen jo tullut alas sinun hätääsi ja teidän hätäänne. Minä olen jo astunut alas taivaista, tullut lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntynyt ihmiseksi. Minä olen tullut alas teidän ihmisten ja teidän pelastuksenne tähden. Minä olen jo tullut alas, tullut sen vuoksi, että minun taivaallinen Isäni oli nähnyt hyväksi runnella minua, lyödä minua teidän sairaudellanne (Jes. 53:10). Minä olen tullut alas, että minä saisin kantaa sen kaiken sairauden ja sälyttää päälleni teidän kipunne, tulla vielä haavoitetuksi ja runnelluksi teidän rikkomustenne ja pahojen tekojenne tähden. Minä olen tullut alas, että teillä rauha olisi ja että te minun haavojeni kautta tulisitte parannetuiksi (Jes. 53:4–5). Minä olen tullut alas, kärsittyäni ja kuoltuani teidän syntienne tähden astunut aivan maan alimpiin paikkoihin asti (Ef. 4:9). Mutta minä olen astunut sinne voittajana, saarnaamaan sitä voittoani synnistä kuolemasta ja perkeleestä (vrt. 1. Piet. 3:19), jonka minä olen veriuhrissani ja haudan suulla saanut. Minä olen tullut alas ja voittanut. Minä olen voittanut sinun syntisi ja koko maailman synnin. Minä olen voittanut perkeleen. Sinun syntisi on sovitettu, koko lunastustyö täytetty. Minun kuolemani ja ylösnousemukseni on avannut sinulle, lapsillesi ja koko huonekunnallesi oven iankaikkiseen elämään. Siksi tänään riittää, että minä sanon sanan. Tässäkin evankeliumissa minä aivan kolme kertaa sanon ja Pyhässä Hengessä ilmoitan sen sanan sinulle. Kuule nyt: ’Mene, sinun poikasi elää.’ (Joh. 4:50) Sitten palvelijat todistivat miehelle, ’että hänen poikansa eli.’ (Joh. 4:51) Ja vielä kerran evankelista kirjoittaa minun sanoneen miehelle: ’Sinun poikasi elää.’ (Joh. 4:53) Kuulitko, rakas veljeni, rakas sisareni? Minä, Jeesus, annan elämän kuoleman vallassa oleville ja kuolemaisillaan oleville! Se on minun nimenikin: Jeesus, ’Herra on pelastus’. Sinä et voi antaa elämää kuoleman vallassa olevalle, mutta juuri sitä varten minä olen tullut, että minä tekisin sen. ’Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.’ (Joh. 5.21) Ja ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä…’ Ja se ihminen, joka uskoo minuun, ’on siirtynyt kuolemasta elämään.’ (Joh. 5:24)”

Kun Jeesus tällä tavalla sanoo sinulle sanansa, sinä et välttämättä näe tapahtuvan mitään kovin ihmeellistä. Näet vain Jumalan sanan painettuna paperille. Näet tavallisen näköisen saarnaajan, joka puhuu nuo tavallisilta kuulostavat sanat sinulle. Et myöskään sanasta näe mitään lupausta ajallisesta menestyksestä tai terveydestä, taikka ongelmattomasta elämästä tässä maailmassa. Pikemminkin sana osoittaa sinulle, että Jumala toimii päinvastoin kuin miltä asiat näyttävät: Herra valmistaa sinulle voiton kuolemasta ja perkeleestä siten, että Kristus näyttää ristillä häviävän näille vihollisille. Ja kun sinä olet Hänessä, kuolemalla kuoleman voittaneessa Kristuksessa, Hänen rististään tulee myös sinun ristisi. Ja niin Herra antaa monet lahjansa sinulle siten, että Hän näyttää ottavan sinulta kaiken pois. Hän antaa sinulle voiton siten, että Hän näyttää tekevän sinut häviäjäksi. Hän antaa sinulle elämän siten, että Hän saattaa kaiken sen kuolemaan, mikä sinussa on vanhaa ja katoavaa. Mutta kun sinä kuulet Jeesuksen sanaa, Hän itse kuitenkin on sanassaan läsnä ja vaikuttaa sinussa uskon. Sanansa kautta Hän vaikuttaa sinussa uskon siitä huolimatta, että sinä et näe, miten Hän mahdollisesti vaikuttaa lapsessasi tai niissä muissa ihmisissä, joiden puolesta sinä rukoilet. Saat vain yksinkertaisesti tarttua Jeesuksen sanaan, koska se on Jeesuksen sana. Saat yksinkertaisesti uskoa Jeesuksen sanan, koska se on Jeesuksen oma, jumalallinen sana.

Katso nyt: Jeesus tahtoo antaa sinulle enemmän kuin mitä sinä Häneltä pyydät. Hän tahtoo mielellään vastata rukouksiisi uskosta osattomien läheistesi puolesta, sillä ei ole hänelle ”mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltään ja elää.” (Hes. 33:11) Vaikka sinä et vielä näe, miten Hän vaikuttaa, Hänen sanansa kuitenkin lupaa näin. Luota siis siihen joka hetki! Ja vaikka Herra joskus katsoisi parhaaksi jättää parantamatta ajallisen sairauden, Hän kuitenkin tahtoo tehdä niin nimenomaan siksi, että Hän näin kasvattaisi sinua ja läheisiäsi iankaikkisuutta varten. Hän tahtoo tehdä näin, ettet luottaisi omiin voimiisi tai ihmisten mahdollisuuksiin, vaan että sinulle kelpaisi Hänen apunsa ja että sinä sitä aina Häneltä pyytäisit. Herra tahtoo, että sinä kaikessa hädässäsi turvaat Häneen ja Hänen pyhään sanaansa, joka voi antaa ikuisen elämän niin sinulle kuin muillekin. Sanansa kautta Jeesus tahtoo lahjoittaa kaikille juuri uskon, ja uskon kautta syntien anteeksiannon ja ikuisen elämän. Ja sillä tavalla – katsoi Herra parhaaksi parantaa ajallisen sairauden tai olla sitä parantamatta – Hän joka tapauksessa tahtoo tehdä niin, että sinä saat koko Hänen seurakuntaperheensä kanssa iloita: ”Kiitos Jeesus! Sinun pyhä sanasi todella sai aikaan sen, mitä se lupasi! Sinun pyhän sanasi kautta moni on saanut pelastuksen, iankaikkisen elämän! Aamen.”

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.10.2016.)

21. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Matt. 22:1–14, toinen saarna

Mikä on sinun paikkasi lähetystyössä?

Kutsu taivaallisiin häihin

Jumala on pyhä, mutta me ihmiset olemme luonnostamme syntiset. Oli kyse kenestä tahansa ihmisestä, me olemme ajatuksillamme, sanoillamme, teoillamme sekä tekemättä jättämisillämme rikkoneet Jumalan tahdon. Olemme kääntäneet selkämme Luojallemme, jonka rakkaudelliseen tahtoon meidän elämämme tässä maailmassa perustuu. Me olemme kääntäneet selkämme elämälle, ja siksi me itsessämme olemme kuoleman vallassa. Sen vuoksi emme myöskään voi omin voiminemme hankkiutua takaisin elävän Jumalan yhteyteen taivaaseensa, saati tahtoa sellaista.

Mutta ihmeellinen on Jumalan armo ja rakkaus meitä syntisiä kohtaan! Hän ei ole tahtonut jättää meitä kulkemaan kohti sitä päämäärää, jota kohti me ikuisen elämän hylätessämme olemme alkanee kulkea, ikuista kuolemaa. Hän ei ole tahtonut jättää meitä kulkemaan kohti sitä rangaistusta, jonka Hänen pyhyytensä meidän synnistämme vaatii, iankaikkista tuhoa ja kadotusta. Sen sijaan Jumala on suuressa armossaan lähettänyt Poikansa Kristuksen tähän maailmaan. Näin Hän on tehnyt, että meillä syntisillä olisi syntien anteeksiantamus ja pääsy pyhien joukkoon. Jumala on lähettänyt Poikansa Kristuksen ihmiseksi, kantamaan meidän kaikki syntimme. Täydellisessä kuuliaisuudessaan Kristus onkin nyt täyttänyt taivaallisen Isänsä koko pelastustahdon! Sinä et ole Jumalan pyhiä ja ehdottomia käskyjä täyttänyt, mutta Jeesus Kristus on elänyt nuhteettoman elämän sinun vuoksesi. Sinä olet oman syntisi ja maailman synnin tähden ollut monin tavoin vaivattu ja kiusattu, mutta Kristus on kärsinyt kaiken ihmiselämän vaivan ja kiusaukset sinun vuoksesi. Sinun olisi pitänyt saada koko maailman häpeä ja rangaistus syntiesi vuoksi, mutta Kristus on kärsinyt kaikkein kovimman pilkan, häpeän ja kidutusrangaistukset sinun vuoksesi. Sinun olisi pitänyt kuolla iankaikkisesti syntiesi tähden, mutta Kristus on ristillä kuollut sinun vuoksesi. Sinä et voinut voittaa syntiäsi, kuolemaasi tai sinua kiusaavaa perkelettä, mutta Kristus on kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan voittanut ne sinun vuoksesi. Kaiken on Kristus tehnyt sinun vuoksesi! Hänessä, tähän maailmaan lähetetyssä Jumalan Pojassa on sinulle ja koko maailmalle valmistettu täydellinen lunastus, kaikkien syntien täydellinen sovitus. Hän, taivaallinen Sulhanen on valmistanut sinulle pääsyn puhtaaksi ja virheettömäksi morsiamekseen, toisin sanoen seurakuntamorsiamensa, pyhän kirkkonsa yhteyteen, jonka kanssa Hän tahtoo viettää taivaallisia häitä.

Mutta sitten: Jotta ihmiset, itsessään kelvottomat ja syntiset voisivat päästä Kristuksen seurakuntamorsiamen jäseneksi ja siten myös perille Hänen taivaalliseen häähuoneeseensa (Matt. 22:10), karitsan hääaterialle (Ilm. 19:9), heidät täytyy kutsua sinne. Ilman jumalallista kutsua ei nimittäin kukaan syntinen ihminen voi sinne päästä. Ja vielä: jotta ihmiset voidaan kutsua sinne, täytyy joku edelleen lähettää välittämään tämä kutsu heille.

Niin Jumala tahtookin tehdä. Tänäänkin Hän tahtoo saarnauttaa kutsua Poikansa Kristuksen taivaallisiin häihin, iankaikkiseen pelastukseen ja iloon. Mutta mihin Hän lähettää sanansaattajansa? Sana sanoo, että Hän lähettää heidät kaupunkien keskuksiin ja teiden risteyksiin, toisin sanoen sinne, missä on paljon ihmisiä liikkeellä. Hän ei siis lähetä sanansaattajiaan autioihin paikkoihin, missä heidän olisi kyllä helpompi ja vaivattomampi olla, kun ei tarvitsisi kaikkien edessä lausua julkista kantaa tällaisista pelastuksen asioista, jotka kuitenkin usein jakavat mielipiteitä. Mutta silloin myös julistustehtävä jäisi suorittamatta! Siksi suuri Kuningas lähettää lähettiläänsä nimenomaan monien ihmisten keskuuteen. Näin Hän tekee, koska Hän tahtoo, että tämä taivaallinen hääkutsu saavuttaisi Hänen maansa kaikki mahdolliset asukkaat ja että kaikki ihmiset pelastuisivat (1. Tim. 2:4). Siksi Kuningas sanookin lähettiläilleen: ”kutsukaa häihin, keitä tapaatte (Matt. 22:9) Ei siis ainoastaan juutalaisia, vaan myös pakanoita kaikista kansoista. Ei siis ainoastaan ajallisessa elämässään onnistuneita, vaan myös epäonnistuneita ja mahdottomia. Edelleen Herra sanoo, että Kristuksen häihin tulee kutsua ”sekä pahat että hyvät.” (Matt. 22:10). Sinne tulee siis kutsua paitsi yhteiskunnan edessä vaikeuksiin joutuneet, myös maallisen vanhurskauden puolesta nuhteettomat kansalaiset. Jumalan edessä nämä kaikki kuitenkin ovat yhtä lailla syntisiä ja sellaisina mahdottomia tulemaan Herran luo. Mutta juuri siinä, että Pyhä Henki nyt kutsuu heitä evankeliumin kautta ja valistaa heitä, sekä sitten myös pyhittää heidät, tulevat he mahdollisiksi pääsemään sisälle taivaalliseen hääjuhlaan. (Vähä katekismus. Usko. Kolmas uskonkohta. Pyhitys, 6.)

Kenen tehtävänä on olla lähetettävänä?

Huomaatko siis, että Kristus on ensimmäinen lähetetty? Hänet on ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden” (Nikaian uskontunnustus) lähetetty maailmaan. Tämän lisäksi Kristus tahtoo vielä lähettää lähettiläänsä maailmaan, kaikkien kansojen keskuuteen, että sanoma Hänen täytetystä lunastustyöstään tulisi kaikkien mahdollisten ihmisten korviin, ja että he sen kautta saisivat pelastuksen. Tänään me kysymme: kenen tehtävänä on olla Jumalan lähetettävänä?

Suomalaisen herätyskristillisyyden piirissä kuulee usein vastattavan seuraavasti: ”Kaikille on oma paikkansa lähetystyössä, joko lähtijänä tai lähettäjänä.” Tämän ajatuksen ensimmäinen puolisko on aivan oikein: kaikille kristityille on lähetystyössä oma paikkansa. Siitä, mikä se paikka voisi olla, kuulemme lisää hieman tuonnempana. Ajatuksen toinen puolisko sen sijaan vaatii tarkennusta.

Yhtäältä ajatus, että kaikille on oma paikkansa lähetystyössä, joko lähtijänä tai lähettäjänä, on osittain aivan oikea: on toki selvää, että jotkut kristityt lähetetään kaukaisiin maihin lähetystyöhön, toiset puolestaan jäävät kotimaahan, keskittyvät toimimaan lähettäjinä, rukoilemaan lähetystyön puolesta ja tukemaan sitä myös varoillaan. Tämä onkin täysin oikein ja ymmärrettävää! Eihän kaikilla kristityillä voi olla mahdollisuutta jättää sukulaisiaan, työtään tai muita vastuutehtäviään kotimaassa ja lähteä Kristuksen evankeliumin työhön jossakin kaukana. Samalla on hyvä ja jopa aivan olennaisen tärkeää, että ne, keille tällainen lähteminen on mahdollista, myös seuraavat Herralta saamaansa kutsua lähteä. Toisaalta on kuitenkin tärkeää huomauttaa, että on osittain myös ongelmallista jakaa kristityt tällä tavalla kahteen joukkoon, lähtijöihin ja lähettäjiin. Yksi tällaisen jaotteluun liittyvä vaikeus on siinä, että hyvin helposti nuo kauas lähtevät lähetystyöntekijät alkavat kristittyjenkin piireissä näyttäytyä jotenkin erityisempinä kristittyinä kuin muut. Harva uskova haluaa tätä myöntää, vielä harvempi sitä sanoo ääneen, mutta kuitenkaan tämä ei vaikuta lainkaan tavattomalta: Niitä, jotka jättävät elämänsä kotimaassa lähteäkseen lähetyskentälle, aletaan hyvin helposti pitää jonkinlaisina ”tähtikristittyinä”. Mutta siihen, että kristityt tällä tavalla jaetaan lähtijöihin ja lähettäjiin, liittyy myös toinen vaikeus: Lähetystyöstä puhuttaessa lähes poikkeuksetta ja aivan oikein muistetaan viitata Kristuksen apostoleilleen antamaan lähetyskäskyyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19–20) Usein kuitenkin jää huomaamatta, keille Herra tässä ensisijaisesti puhuu. Kristus antaa suuren lähetyskäskynsä tilanteessa, jossa on juuri sanottu: ”Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.” (Matt. 28:16) Ja sitten ”Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ’Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…’” (Matt. 28:18–19a) On huomattava, että Jeesus puhuu tässä ensisijaisesti apostoleilleen. Heidän Hän käskee kastaa ja opettaa sanaansa. Kun tätä ei huomata, ajatellaan helposti, että ”kuka tahansa voi lähteä kauas lähetystyöhön”. Ongelma on vain siinä, että käytännössä kaikki kristityt eivät kuitenkaan voi. Silloin usein ne, jotka eivät syystä tai toisesta voi lähteä kaukaisiin maihin tai edes kotimaassa omistautua kokoaikaiselle evankeliumin työlle, kokevat sydämessään syyllisyyttä jonkinlaisesta ”vähäisemmästä asemastaan” lähetystyössä. Ja vielä ajatus, jonka mukaan ”kuka tahansa voi lähteä lähetystyöhön” johtaa usein siihen, että monet lähetetään lähetyskentille käytännössä hoitamaan Kristuksen asettaman apostolisen viran tehtäviä, siis seurakunnan sanan ja sakramentin palveluviran tehtäviä, kuitenkin ilman asiaankuuluvaa seurakunnan kutsua, virkaan asetusta ja tukea. Näin heidät jätetään ikään kuin oman henkilökohtaisen ”hengellisen palavuutensa” varaan, ikään kuin tahdottaisiin sanoa: ”Mutta onhan hän meidän tähtilähettimme! Kyllä hän siellä pärjää!” Tästä on usein seurauksena, että lähetit eivät itsekään hahmota omaa identiteettiään evankeliumin työn tekijöinä – ovatko he maallikoita, pappeja vai mitä? Tästä puolestaan seuraa monen lähetin kohdalla näköalattomuutta, väsymistä, jopa loppuunpalamista.

Kenen tehtävä siis on olla lähetettävänä? Vastaus voidaan löytää, kun ensin huomataan seuraava asia: Lähetystyötä on tarkasteltava – ei yksittäisten ”tähtikristittyjen” erityistoimintana, vaan Kristuksen seurakuntaruumiin ja sen jäsenten erilaisten tehtävien kokonaisuudesta käsin. Kristus Jeesus, Isän taivaallinen Lähettiläs on lähettänyt apostolinsa maailmaan tekemään itselleen opetuslapsia. Heidän jakamiensa pyhän kasteen sekä sanan saarnan ja opetuksen välityksellä Herra itse ottaa ihmisiä opetuslapsikseen, pyhän seurakuntaruumiinsa jäseniksi. Näin Hän tahtoo tehdä ja tekeekin kaikkina aikoina ja kaikkialla maailmassa. Lähetystyö ja aito kristillinen todistus eivät koskaan voikaan jättää syrjään Kristuksen kirkon todellisuutta. Päinvastoin, kirkon asia on olennainen osa evankeliumin sanomaa niin kotimaassa kuin kaikkialla. Osuvasti onkin sanottu: ihmisten täydelliseen autuuteen kuuluu kirkko. Siksi lähetystyötä tehdään aina ja kaikkialla, missä Kristus vain kirkkonsa yhteydessä ja sen kautta jakaa sanaa ja pyhiä sakramentteja. Tämän jakamisen Kristus on tässä maailmassa uskonut apostoleilleen. Apostolisen viran kantajat, Kristuksen sananpalvelijat ovatkin ne Hänen seurakuntaruumiinsa jäsenet, joiden tehtävä on jakaa sanaa ja kastetta uskosta osattomille, sekä sitten myös sanaa ja alttarin sakramenttia Hänen ruumiinsa yhteyteen otetuille jäsenille. Tällä tavalla myöskään apostolisen saarnaviran asiaa ei voi eikä saa lähetystyössä koskaan ohittaa, sillä Kristus on asettanut sen nimenomaan koko seurakuntaruumistaan ja sen kaikkia jäseniä varten. Hän on asettanut viran sitä varten, että kaikki ruumiin jäsenet saisivat syntinsä anteeksi, että koko ruumis ravittaisiin evankeliumin sanalla ja niin myös varustettaisiin sitä elämää varten, jota kukin jäsen maailmassa elää evankeliumista osallisena, kristittynä. Juuri Kristuksen evankeliumin sanan sekä alttarin sakramentin välityksellä puhdistettuina ja ravittuina aivan koko seurakunta lähetetään messusta ”rauhassa” ”palvelemaan Herraa iloiten”, siis siihen ”kaikkeen maailmaan”, johon Herra jo kerran apostolinsa lähetti, kun Hän sanoi: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” (Mark. 16:15)

Kuule siksi, rakas ystävä: Seurakunnan tehtävä on olla Jumalan lähettämänä! Pyhän seurakuntaruumiinsa jäsenenä Herra lähettää sinutkin omalle paikalleen ”kaikkeen maailmaan”, oli se paikka sitten pakanamaiden lähetyskentillä tai kotimaan pakanamaaksi muuttuvalla lähetyskentällä. Sinun ei tarvitse lähteä Mongoliaan, Sudaniin tai Japaniin voidaksesi olla evankeliumin palveluksessa ”kaikessa maailmassa” – kuuluuhan Lahti, Hollola tai Orimattilakin ”kaikkeen maailmaan”! Herra ei tahdo vaatia sinulta mitään hengellisiltä näyttäviä erityissuorituksia, ei kotikaupungissasi eikä toisella puolella maapalloakaan. Hän tahtoo käyttää sinua niine lahjoinesi, jotka Hän on sinulle luomisessa antanut. Hän tahtoo lähettää sinut omalle paikallesi. Jos se paikka on lähipiirissäsi tai nykyisen työyhteisösi taikka sukusi parissa, Herra kyllä valmistaa sinut siihen. Ja jos sinun paikkasi taas on toisella puolen maapalloa, Herra kyllä aivan samalla tavalla valmistaa sinut tähän tehtävään sekä sitten myös selväsanaisesti kutsuu sinut siihen seurakuntansa kautta. Älä hylkää mielessäsi tätäkään ajatusta, vaan ole avoin Kristuksen kutsulle! Kaikki tämä on tärkeää, ja kaikki se on Hänen seurakuntaruumiinsa elämää ja työtä, tapahtui se sitten missä tahansa.

Miten sinä voit olla Kristuksen asialla?

Mutta vielä lopuksi kysytään: Miten sinä aivan käytännössä voisit olla Kristuksen todistajana sillä omalla paikallasi, johon Herra on sinut lähettänyt? Mikä on sinun paikkasi lähetystyössä?

Yksi tärkeimmistä lähetystyön muodoista, joka myös usein unohdetaan, on tämä: Lue lapsillesi Jumalan sanaa, opeta heitä tuntemaan katekismusta – siis kristillisen opin perusasiat. Jos sinulla ei ole omia lapsia, jaa sanaa mahdollisuuksien mukaan kummilapsillesi tai niille, joita Herra sinun lähipiiriisi on antanut. Opeta lapsia kunnioittamaan isäänsä ja äitiään. Niin he voivat oppia kunnioittamaan – paitsi muuta ajallista esivaltaa, myös Jumalaa itseään, joka on antanut heille isän ja äidin sekä esivallankin turvaksi.

Toiseksi: Rukoile perheenjäsentesi ja sukulaistesi, seurakuntaperheesi jäsenten ja muiden ystäviesi puolesta. Rukoile myös niiden puolesta, joita et tunne, mutta joita näet kaupungin kadulla tai töissäsi. Älä huoli siitä, ettet tunne heitä tai heidän tarpeitaan riittävästi. Herra kyllä tuntee! Tällä tavalla seurakunnan pastorikin saa usein rukoilla yhtäältä paitsi perheensä myös seurakuntaperheensä puolesta: ”Herra, tunnustan edessäsi, että minä en tunne näitä ihmisiä niin kuin minun pitäisi. Mutta Sinä, Herra, tunnet heidät. Sinä olet luonut heidät ja tiedät heidän kaikki asiansa ja tarpeensa. Auta Sinä heitä niin kuin Sinä kaikkitietävyydessäsi näet parhaaksi, sillä se on heille parasta. Minä en tiedä, mitä kukin heistä juuri ensi pyhänä sinun sanastasi tarvitsee – niin, enpä edes tiedä, keitä Sinä lähetät ensi sunnuntaina kirkkoon. Anna siksi Sinä, Herra, Pyhän Henkesi johdatus. Puhu itse heille sitä, mitä Sinä tahdot sanoa. Käytä minua, vaivaista palvelijaasi niin, että minun kauttani saisit pyhästä sanastasi antaa jokaiselle heidän ruokansa ajallaan.” Tällaisen rukoustehtävän Herra on antanut koko seurakunnalleen – siis meille kaikille! Miten paljon Hän tahtookaan vastata omiensa rukouksiin ja niin siunata koko luomakuntaansa!

Ja sitten Kristus tahtoo käyttää sinua myös sanallisen ilmoituksensa välineenä. Kun sinä rukoilet Herralta johdatusta Hänen pyhän sanansa todistamiseen (esim. Ilm. 12:11), Hän tahtoo mielellään valmistaa sinulle ne tilanteet, jossa saat jakaa Hänen sanaansa niille, jotka sitä tarvitsevat, toisille parannukseksi, toisille taas iloiseksi lohdutukseksi ja varmuudeksi syntien anteeksiantamisesta Kristuksessa. Jonkun kristityn kohdalla tämä todistajan tehtävä merkitsee sitä, että hän vie lapsensa pihalle leikkimään ja kertoo siinä samalla heidän kavereilleen käyneensä kirkossa, sekä Jeesuksesta, joka rakastaa heitäkin. Joku taas lähtee lähetyskurssille ja sitä kautta muslimien keskuuteen opettamaan lapsia koulussa. Vielä joku kutsutaan ja asetetaan kaitsemaan Kristuksen seurakuntaa Turussa tai Tokyossa.

Mikään tästä ei tietenkään ole helppoa. Lapsetkin ovat syntisiä, ja saattavat siksi vastustaa vanhempiensa hyviäkin pyrkimyksiä opettaa heitä. Vanhempien voi puolestaan olla vaikea kasvattaa lapsiaan niin, etteivät koskaan kiihota heitä vihaan, vaan kasvattavat heitä sävyisästi Herran kurissa ja nuhteessa. Tämä taitaa koskea erityisesti meitä isiä. (Ef. 6:4) Edelleen, maailma ei kärsi tervettä oppia, vaan kääntää korvansa pois totuudesta (2. Tim. 4:3–4). Niinhän Herrakin evankeliumissa sanoo, että monilla kutsutuista oli kiire muualle, kenellä pellolleen, kenellä kaupoilleen, eivätkä he siksi välittäneet kutsusta suureen hääjuhlaan (Matt. 22:5). Juuri siksi sinäkin saat Kristuksen nimen ja Hänen todistuksensa tähden kärsiä vaivaa ja vainoa maailmassa (Matt. 22:6; vrt. 2. Tim. 2:3; 1. Piet. 4:12–13).

Lopulta keskeistä on tämä: Kun sinulla on seurakunta, jossa Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan ja jossa itsekin saat siitä ravinnon, silloin sinun ei tarvitse yksittäisenä kristittynä – olit sitten lähihoitaja tai lähetystyöntekijä, painoalan ammattilainen tai pastori – olla mikään supermies tai supernainen, joka osaa kaiken, joka toimii kirkkotilojen suunnitelijana tai korjaa niiden vesivahingot, joka hoitaa sielut ja seurakunnan talousasiat, on tavoittavan ruokapiirin vetäjä tai pappilan emäntä, valovoimainen evankelista, uskon puolustaja, Raamatun opettaja tai englanninkielen opettaja ja vielä seurakunnan paimenkin, kaikki samassa persoonassa. Ei niin, rakkaat ystävät! Riittää, että osaa kerjäläisenä kertoa muille kerjäläisille, missä Jumalan sanan leipää on tarjolla.

Kun sinä pysyt Kristuksen seurakuntaruumiin yhteydessä ja Hänen evankeliuminsa lahjojen osallisuudessa, sekä sitten myös Hänen omiensa kanssa huudat Pyhää Henkeä avuksi, Herra itse tahtoo ravita ja ohjata sinua ruumiinsa yhteydessä. Hän tahtoo käyttää sinua ja kaikkia omiaan omilla paikoillaan välittämään kutsua Kristuksen, taivaallisen Sulhasen hääjuhlaan yhä uusille ihmisille. Tämän pelastuksen yhteyteen, seurakuntaruumiiseensa ja pyhiensä riemuitsevaan joukkoon Hän tahtoo sitten myös sanansa ja kasteen kautta yhdistää heidät.

Rukoilkaamme: Jeesuksessa Rakas taivaallinen Isä! Kiitos siitä, että olet lähettänyt ainoan Poikasi maailmaan meidän pelastukseksemme. Auta meitä, sinun seurakuntaruumiisi jäseniksi otettuja löytämään oma paikkamme sinun lähetyksessäsi, että vielä monet Sinulle rakkaat ihmiset saisivat löytää pelastuksen yhteyteen. Rakkaan Poikasi, meidän varman Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 9.10.2016.)

Mikkelinpäivä (1. vsk), Ilm. 12:7–12

Hengellinen taistelu ja sen Voittaja

Kristityn taistelu maailmassa

Sanansa kautta ja pyhässä kasteessa Kristus on ottanut sinut omakseen. Mutta mitä merkillistä? Vaikka olet tullut Kristuksen omaksi, ei sinun elämäsi tämän maailman ajassa välttämättä ole tuntunut kokonaan helpottuneen. Miksi näin on? Siksi, että sinä olet taistelukenttä. Sinussa on nyt paitsi uusi ihminen myös vanhakin vielä jäljellä. Tuo lihallinen mielesi ei voi alistua Jumalan lain alle (Room. 8:7) ja siksi se joka päivä taistelee Herrasi tahtoa vastaan. Sitten sinulla on myös toinen vihollinen, perkele. Kasteesi hetkellä on tuo ikivanha käärme (Ilm. 12:9; vrt. 1. Moos. 3:1) on vihastutettu, usutettu kimppuusi. Hän on nimittäin sinun entinen herrasi ja hallitsijasi, mutta juuri pyhässä kasteessa Kristus on temmannut sinut pois hänen pimeän valtansa alta, omakseen. Hallitsija on vaihtunut, ja niin saatanasta, tuosta Jumalan vastustajasta (kr. Σατανᾶς Satanas, hepr. שָׂטָן Sātān – vastustaja, estäjä) on tullut myös sinun vihollisesi. Siksi ei ole lainkaan ihmeellistä, että hän tahtoo nyt hyökätä sinun kimppuusi. Hän tahtoo riistää sinut takaisin itselleen! Tuo vanha vihollisesi ei myöskään ole tyhmä: kokeneena sotastrategina se ottaa tarkkaan selvää sinun puolustuksesi heikoista kohdista ja tahtoo iskeä juuri niihin.

Sinä itsekin tunnet heikkoja kohtiasi. Monessa niistä olet ehkä luvannut itsellesi, että parannat tapasi, etkä enää lankea kiusaukseen. Mutta miten on? Vaikka tiedät, että valehteleminen on syntiä, olet puheissasi, kaupankäynneissäsi ja muissa teoissasi yrittänyt typistää totuutta. Tiedät, että sinun tulisi rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi sekä puolustaa häntä kaikessa (3. Moos. 19:18; 2. Moos. 20:16). Kuitenkin sinä olet ollut anteeksiantamaton ja ankara puolisoasi kohtaan ja masentanut hänet. Olet puhunut takanapäin pahaa sukulaisistasi ja niin mustannut heidän mainettaan. Tiedät, että Herra tahtoo antaa sinulle jokapäiväisen leivän ja kaikki elämäsi tarpeet (Matt. 6:11). Mutta kärsimättömyydessäsi sinä olet asettanut itsesi Jumalan paikalle ja tahtonut antaa itse itsellesi juuri nyt kaiken sen, mitä himoitset. Niin sinä olet raottanut ovea sillekin säädyttömyydelle, jota maailman kuvat ja videot ovat täynnä. Vaikka tiedät, että kaikkivaltias ja elävä Jumala tahtoo olla sinun ainoa Jumalasi ja järkkymätön apusi, turvasi ja lohtusi kaikessa, silti sinä olet etsinyt elämäsi apua ja turvaa rahoistasi, lohtua alkoholista, katoavasta viihteestä tai vaikka mistä.

Sinä tiedät: näissä kiusauksissa ja sisimpäsi taisteluissa et ehkä ole saanut monia voittoja. Päinvastoin, monta kertaa olet langennut, ja niin vihollisesi perkele on saanut juhlia erävoittoja sinusta.

Kristuksen ja Hänen taivaallisten joukkojensa voitto sodassa

Tämän päivän pyhässä epistolassa Pyhä Henki puhuu sodasta ja taistelusta. Tässä ei ole kyse taistelusta maan päällä taikka ihmisen sydämessä. Se sota, josta Henki puhuu, on hengellinen taistelu sanan varsinaisessa mielessä. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat” (Ilm. 12:7).

Mistä merkillisestä sodasta tässä oikein on kysymys? Tämä taistelu on se, josta Johannes toisaalla kirjoittaa: ”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.” (1. Joh. 3:8) Jumalan Poika Kristus ”astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”. Hän teki näin, että voisi ottaa sinun, ihmisen koko lankeemuksen itseensä ja kantaa sen niin kuin omansa. Ja näin Hän myös teki! Koska sinun syntisi on todellinen, tuli Kristus Jeesus, itsessään synnitön Jumala ja ihminen aivan todellisesti synniksi sinun synnistäsi (2. Kor. 5:21). Jumalan pyhyys vaati sinulle syntisi palkaksi ja rangaistukseksi kuolemaa (Room. 6:23), mutta Kristus tuli sinun sijaiseksesi. Kaameassa kärsimyksessään ja häpeällisessä, kiduttavassa ristinkuolemassaan taistellen Hän kantoi sen synnin palkan, jonka sinä olit itsellesi ansainnut. Hän taisteli ja antoi Henkensä (Joh. 19:30) sinun puolestasi.

Mutta Pyhä Henki siis sanoo, että enkelivallat taistelivat. Jumalan enkelit ovatkin olleet jatkuvasti mukana Hänen Poikansa työssä. Sinäkin muistat monia näistä tapauksista. Enkeli oli läsnä ja lausui Jumalan ilmoituksen: Kristuksen tulee ihmiseksi. Juuri silloin Kristus myös ”sikisi Pyhästä Hengestä” (Luuk. 1:26–38). Nuo Jumalan tuliset palvelijat (Hepr. 1:7) olivat läsnä myös tuona yönä, jona Kristus sitten syntyi neitsyestä. He ilmoittivat tämän ilosanoman paimenille (Luuk. 2:13–14). Myös Getsemanen kärsimyksessä Herralle ”ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä.” (Luuk. 22:43) Jeesus sanoo vielä, että jopa enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä oli valmiina tulemaan Hänen avukseen tuona samana iltana (Matt. 26:53). Edelleen, nuo häikäisevän valkeat, pyhät sankarit ilmestyivät ylösnousseen Kristuksen haudalla (ks. esim. Matt. 28:2–7; Luuk. 24:4–7) sekä Hänen taivaaseenastumisensa yhteydessä (Ap. t. 1:10–11). Samoin on nyt tässäkin: kun Kristus suoritti täydellisen lunastustyönsä, käytiin myös Jumalan hyvien enkelien taivaallisten sotajoukkojen (Luuk. 2:13; Ilm. 19:14) ja Luojastaan pois langenneiden pahojen enkelien välillä suuri taistelu. Jumalan enkelitkin siis ottivat osaa tuohon valtavaan, koko maailmaa koskettavaan taisteluun, joka käytiin Kristuksen ja perkeleen valtojen välillä. Perkeleen joukot taistelivat kiivaasti, sanoohan sana esimerkiksi Juudaksesta, että juuri perkele oli pannut hänen sydämeensä, ”että hän kavaltaisi Jeesuksen” (Joh. 13:2). Mutta huomaa, mitä sana tästä kaikesta sanoo: ”lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet (Ilm. 12:7b–8a). Kuka sitten voitti tämän sodan? Kristus voitti sen! Jumalan Poika tuli suureksi taistelijaksi ja taistelemaan perkeleen kanssa. Hän suostui kaatumaan tässä taistelussa, mutta juuri siten Hän myös voitti sen. Kristus ”tyhjensi itsensä”, ”nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil. 2:7, 8) Kristus tuli Jumalan pyhäksi uhrikaritsaksi. Hän suostui teurastettavaksi, vuodattamaan pyhän verensä ottaakseen pois maailman synnin. (Joh. 1:29) Tällä merkillisellä sotavarustuksella, täydellisellä kuuliaisuudellaan taivaallisen Isän pelastustahtoa kohtaan Kristus voitti taistelun syntiä, kuolemaa ja perkelettä vastaan. Kuulitko? Lunastustyössään Kristus voitti sinun syntisi, sinun kuolemasi ja sinua kiusaavan perkeleen vallan! Huomaa myös, mitä tästä taistelusta ja sen voitosta seurasi: sinun syyttäjäsi ja tuo meidän veljiemme syyttäjä heitettiin pois taivaasta, Jumalan kasvojen edestä (Ilm. 12:8–10). Tämä tarkoittaa, että hän ei enää Jumalan valtaistuimen edessä voi syyttää sinua mistään.

Kristus ja Hänen seurakuntansa taistelussa

Koska perkele on heitetty pois taivaasta, se mellastaa nyt täällä maailmassa, niin kuin Johannes sanoo: ”Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!” (Ilm. 12:12) Tuo vanha käärme tietää, että sen aika on vähissä: Kohta, aivan kohta tämän maailman aika loppuu, ”Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan” ja ”silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.” (Matt. 25:1) Silloin myös perkele enkeleineen heitetään ”elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.” (Ilm. 19:20; ks. myös 20:10, 14; 21:8) Juuri tuon vääjäämättä lähestyvän tuomionsa vuoksi tuo vanha vihollinen on nyt raivoissaan. Hänen valtansa on toki Kristuksen lunastustyössä sidottu ja rajoitettu sen armonvaltakunnan ajaksi, jona uuden liiton seurakunta elää maan päällä (Ilm. 20:2). Kuitenkin vielä tänään se pitää suurta vihaa Kristuksen lunastamia kohtaan. Se ”käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8) Juuri sinuakin kohti se tahtoo kääntää kaikki miekkansa, keihäänsä ja nuolensa sojottamaan. (Iso katekismus. Viides osa. Alttarin sakramentti, 82.)

Kuule siksi tarkkaan, rakas kristitty! Ensiksi: Varmaan perkele tahtoo vielä usein tulla syyttämään sinua synneistäsi. Mutta jos hän niin tahtookin tehdä, saakoon hän nyt tästä saarnatuolista sekä aina ja kaikkialla kuulla saarnattavan, mitä Pyhä Henki puhuu. Kuulkaa kaikki ihmiset ja kuulkaa myös kaikki henkivallat! Kristus Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden. Juuri sen vuoksi perkeleeltä on otettu pois hänen syyttäjän asemansa Jumalan valtaistuimen edessä. Juuri sen vuoksi tuo tämän maailman ruhtinas kaikkine joukkoineen on voitettu taistelussa, heitetty ulos taivaasta. (Joh. 12:31; Ilm. 12:8–10) Kristuksen kuoleman tähden on saatana langennut alas taivaasta niin kuin salama (Luuk. 10:18). Ja kuule sinä, Herran oma: Kun Kristus on kasteesi kautta Pyhässä Hengessä liittänyt sinut itseensä (1. Kor. 12:13) ja kun sinä nyt uskot Häneen, sinun syntiesi ja koko maailman syntien sovittajaan (1. Joh. 2:2), ei perkeleellä ole sinussa enää mitään syytettävää! Sinun syntisi on naulattu Kristuksen kanssa ristiin, sovitettu kertakaikkiaan! Siksi perkeleellä ei ole enää mitään valtaa tuoda sinua Jumalan tuomioistuimen eteen. Sinussa ei ole enää mitään syytettävää, sillä ”Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.” (Room. 8:33) Ja niin ei nyt siis enää ole mitään kadotustuomiota sinullekaan, jotka Kristuksessa Jeesuksessa olet (Room. 8:1).

Toiseksi: Kristukseen kastettuna ja Hänen omanaan sinä et ole yksin taistelussa pahaa vastaan. Sinä kuulut Kristukselle ja Hänen pyhään ruumiiseensa, hänen seurakuntaansa, siis siihen joukkoon, josta taivaassa riemuiten sanotaan: ”he ovat voittaneet Karitsan veren kautta” (Ilm. 12:11) Sinä kuulut siihen pyhien joukkoon, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä (Ilm. 7:14). Sinun syntisi, sinun kuolemasi ja sinun kiusaajasi perkeleen voittaja Kristus on kasteessa merkinnyt sinut ristinsä merkillä, tuolla ihmeellisellä merkillä, josta sinut tunnetaan jäseneksi Hänen sotajoukossaan, Hänen pyhässä kirkossaan. Kasteessasi Hän on kirjottanut sinun nimesi elämän kirjaan taivaassa (Luuk. 10:20; Ilm. 3:5). Siinä Hän on pukenut sinut valoisaan vaatteeseen, listannut valkeuden joukkoihin, kutsunut sinut asepalvelukseen. Sinä et ole yksin taistelussa pahaa vastaan! Kristus, suuri Sotapäällikkö ja pahuuden henkivaltoja vastaan käydyn sodan (vrt. Ef. 6:12) Voittaja on sinun ja kaikkien Hänen omien pyhiensä kanssa taistelun etulinjassa. Hän tuntee tuon linjan parhaiten, sillä Hän on mennyt sinne ensin yksin. Kristus on mennyt tuon kaikkein ankarimman taistelun etulinjaan, taistellut kuolemasta ja elämästä. Mutta juuri siellä Hän on myös kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voittanut kuoleman vallat.

Saat olla varma, että Kristus myös varustaa pyhän kirkkonsa tähän hengelliseen taisteluun (Ef. 6:13–17). Tämä ei tarkoita sitä, että sinun vanha ihmisesi jollakin tavalla voimaantuisi ja alkaisi saada voittoja vihollisesta. Päinvastoin, sinun vanhan ihmisesi on määrä jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upottaa ja surmata ”kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja sen tilalle pitää joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 12.) Sen vuoksi, jos ja kun sinussa vielä on syntiäkin, tunnusta ne aina Herralle rukouksessa tai ripissä. Hän on uskollinen vanhurskas, niin että hän antaa sinulle syntisi anteeksi ja verellään puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja vääryydestä (1. Joh. 1:7, 9). Rippiin liittyvässä synninpäästössä Herra tahtoo aivan sinun korviesi kuulten julistaa sinulle kaikki syntisi anteeksi. Mutta se sotavarustus, jonka Kristus kirkko-armeijansa jäsenille antaa, koskee nimenomaan sitä uutta ihmistä, jonka Herra on sinussakin synnyttänyt uudesti sanansa ja kasteen kautta (1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5). Siksi nimenomaan sanan ja sakramenttien kautta Herra myös varustaa meidät, pyhän kirkkonsa taisteluun maailmaa, perkelettä ja meidän omaa lihaamme vastaan. Jumalan sana on kirkon ase, jonka välityksellä Pyhä Henki tuo langenneet parannukseen ja vahvistaa kiusattuja. Kristuksen kirkkona me taistelemme julistamalla Jumalan armoa ja anteeksiantamusta Kristuksessa sanassa ja jakamalla tätä armoa sakramenteissa. Kun me käytämme näitä ihania, Kristuksen asettamia välineitä, Hän, kirkon Herra itse sotii meidän puolestamme ja antaa syntimme anteeksi, me puolestamme saamme olla aivan hiljaa ja rauhassa (vrt. 2. Moos. 14:14). Näin Hän, joka on jo kerran voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen, myös pitää meidät tämän voittonsa yhteydessä ja sen iankaikkisen elämän osallisuudessa, joka Hän itse on (Joh. 14:6). Näin me saamme maailman ahdistuksen keskelläkin riemuita ja Kristuksen tähden meillä on jopa suuri varmuus: pelastus ja voima, Jumalan valtakunta ja Hänen Kristuksensa valta on nyt tullut (Ilm. 12:10). Karitsan veren kautta, evankeliumin sanan kautta ja siinä pysyen me olemme osalliset siitä voitosta, jonka Hän, meidän Vapahtajamme on Golgatalla kerran ja kertakaikkisesti saanut (Ilm. 12:11). Tämä on varmasti totta.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.10.2016.)