14. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 10:25–37

Jeesus – sinun varjelijasi ja pelastajasi

”Minähän osaan tämän lain jo!”

”Jumalan lakiko? Sehän tässä nyt on jo oikeastaan täytetty! Pitääkin muuten vielä kysyä tuolta Jeesukselta, mahtaako hän tietää, miten ihminen pelastuu.” Tällä tavalla ajatteli tuo juutalainen lainoppinut, josta pyhä Luukas kirjoittaa. Tämä mies kysyi Herralta: ”Mitä tehden perin ikuisen elämän?” Aivan kuin ikuinen elämä muka voitaisiin ostaa Jumalalta hyviä tekoja tekemällä!

Taitavasti Herramme johdattaa tätä miestä takaisin Jumalan sanan ääreen. Hän esittää vastakysymyksen: ”Mitä laissa on kirjoitettu? Miten luet?” tai ”Miten jatkuvasti luet?” Jeesus viittaa juutalaiseen käytäntöön, jonka mukaan tämäkin lainoppinut oli varmaan jatkuvasti lukenut sanaa, joka päivä ainakin kaksi kertaa ääneen lausunut ja laulanut Jumalan lain kohtia. Samalla Herra muistuttaa tätä miestä, että Jumalan sanaa olisikin hyvä lukea ja märehtiä jatkuvasti. Niin: ”Mitä laissa on kirjoitettu? Miten luet?” Vastaukseksi mies nostaakin noista päivittäin lukemistaan kappaleista keskeisimmät: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (Luuk. 10:27; vrt. 5. Moos. 6:5)

Jeesus vahvistaa: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää.” (Luuk. 10:28) Niin se on: viimeisellä tuomiolla julistetaan syyttömäksi jokainen, joka on rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Lainoppinut on siis oikeassa, mutta samalla kuitenkin aivan väärässä. Nimittäin hänen, valtavasti Raamattua lukeneen miehen jos kenen pitäisi ymmärtää, että Jumalan pyhän lain edessä hän jää auttamatta vajaaksi. Mutta nyt tämä pyhän Raamatun tohtori luulee, että on jo saanut tarpeeksi opetusta Jumalan laista ja että osaa sen kokonaisuudessaan. Mies ajattelee, että hyvien ja hurskaiden tekojensa perusteella hän on vanhurskas, Jumalalle kelpaava. Luukas kirjoittaakin tästä miehestä, niin kuin sanat kuuluvat: Mutta tahtoen vanhurskauttaa itsensä [hän] sanoi Jeesukselle: Ja kuka on minun lähimmäiseni?” (Luuk. 10:29) Lainoppinut ei siis ole kiinnostunut siitä, että Jumala lukisi hänet viimeisellä tuomiolla vanhurskaaksi, iankaikkiseen elämään kelpaavaksi. Sen sijaan hän tahtoo jo nyt, aivan heti vanhurskauttaa itse itsensä, toisin sanoen lukea itsensä niiden joukkoon, jotka kelpaavat Jumalan taivaaseen. Hän osaa jo koko lain ja on täyttänyt sen kaikki vaatimukset – tai niin hän ajattelee. Nyt olisi enää löydettävä oikea lähimmäinen, jota hän voisi aivan helposti rakastaa niin kuin itseäänkin. Näin hän voisi myös aivan käytännössä osoittaa tehneensä kaiken lain mukaan.

”Kyllähän me tämän evankeliumin jo tiedämme!”

Kun me nyt kuulemme tämän lainoppineen puhetta, niin moni meistä varmaan sanoo mielessään: ”Voi mitä kauheaa ulkokultaisuutta ja hengellistä ylpeyttä!” Aivan niin! Mutta hieman samantyyppinen ajatus leviää nykyään myös kristillisissä seurakunnissa. Se on ajatus, että on jo saatu tarpeeksi opetusta evankeliumista, että evankeliumin asia on jo aivan tuttu ja osataan kokonaisuudessaan. Siksi monissa seurakunnissa on alettu saarnata, että nyt olisi päästävä näistä perusasioista eteenpäin. Sanotaan, että on jopa mahdollista päästä jollakin tavalla evankeliumia pidemmälle, siis pidemmälle siitä, että Jumala lukee syntisen vanhurskaaksi Kristuksen tähden. Ja niin monet alkavat luulla, että Jeesuksen lunastustyö sekä sen hedelmien jakaminen sanan saarnassa ja kasteessa on vain sellainen kristillisen elämän alku. Ajatus on, että kun tätä evankeliumia nyt on jo kuultu, niin sitten päästään siihen varsinaiseen seurakunnan työhön, meidän kristilliseen aktiivisuutemme. Moni sanookin: ”Pastori, nyt kun me olemme jo kuulleet tätä evankeliumia, niin sinun täytyy myös antaa meille jotakin tehtävää, että voisimme olla Jumalan työssä tällä viikolla.” Niin sitten monet pastorit keskittyvätkin lähinnä näiden hyvien tekojen saarnaamiseen, aivan kuin ne muka olisivat kristillisen uskon keskuksessa. Samalla unohtuu se, mitä Jumalan sana selvästi sanoo: vanha Aadam tekoineen ei koskaan voi miellyttää Jumalaa, eipä edes alkaa miellyttää Häntä. Unohtuu, että yksin Kristus voi miellyttää taivaallista Isää ja olla Hänelle otollinen. Ja kun tätä ei enää saarnata, vaikenee myöskin evankeliumin sanan saarna, joka sanoo: Kristus on täydellisessä elämässään, sijaiskärsimyksessään ja uhrikuolemassaan ristillä hankkinut lunastuksen kaikille, jotka eivät itse kykene lakia täyttämään. Vaikenee se evankeliumin sanaan saarna, joka myös tuo Kristuksen ja Hänen lahjavanhurskautensa syntiselle.

Tekisi mieli kysyä: Onko evankeliumi Kristuksesta käynyt tylsäksi kristityille? Tai onko täällä ainoastaan niin onnistuneita ihmisiä, että riittää, jos pastori keskittyy antamaan ohjeita hyvään elämään? Selvä! ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” Ja vielä: ”tee se, niin sinä saat elää.” Mutta kuka meistä sitten saa elää? Kuka meistä on yli kaiken pelännyt ja rakastanut Jumalaa ja turvautunut yksin Häneen? Kuka meistä on pelännyt ja rakastanut Jumalaa, niin ettei ole koskaan lausunut turhaan Hänen nimeään, vaan on aina sitä kaikessa hädässä avuksi huutanut, rukoillut, kiittänyt ja ylistänyt? Kuka meistä on pelännyt ja rakastanut Jumalaa, niin ettei koskaan ole halveksinut saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan on aina pitänyt sen pyhänä ja tullut sitä mielellään kirkkoon kuulemaan ja oppimaan? Tai kuka meistä on pelännyt ja rakastanut Jumalaa, niin että on aina kunnioittanut isäänsä ja äitiänsä, esimiehiään ja hallitusväkeään, sekä palvellut heitä, ollut heille kuuliainen ja pitänyt heitä rakkaina ja kalliina? (Vähä katekismus. Ensimmäinen pääkappale. Jumalan kymmenen käskyä, 1–8.)

Luonnollinen ihminen ja pahoinpidelty mies

Näin sinä huomaat: jokainen ihminen on luonnostaan aivan kuin tuo mies, josta Jeesus päivän evankeliumissa puhuu, mies, jonka rosvot pahoinpitelivät. Miten niin? Jumalan laki sanoo, että meissä ihmisissä ”ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on”. Ei ole yhden yhtäkään, joka olisi onnistunut Jumalan lain täyttämisessä. (Ps. 14:3) ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Ja siksi niin ulkokultainen lainoppinut kuin aivan jokainen meistäkin on itsessään niin kuin tuo henkihieveriin hakattu mies. Maailma, perkele ja meidän omat lihalliset himomme ovat nimittäin hyökänneet meidän kimppuumme ja saaneet meidät rikkomaan Jumalan tahdon. Nämä vihollisemme ovat riisuneet meidät niin, että itsessämme olemme aivan alastomat Jumalan edessä. Ne ovat lyöneet meidät haavoille ja jättäneet puolikuolleina makaamaan. Ja niin mekin, jotka ajallisessa mielessä kyllä elämme tai jopa voimme hyvin, omine neuvoinemme kuitenkin olemme auttamatta hengellisen kuoleman vallassa, ja makaamme avuttomina tien varressa. Tässä lankeemuksen tilassa meillä ei ole mitään mahdollisuutta itse auttaa itseämme taikka parantaa haavojamme, saati nousta ylös tai jatkaa matkaamme kohti onnellista päämäärää. Jokaisen meistä luonnolliseen ihmiseen sopivat ne sanat, jotka Jesaja sanoo Israelin kansasta: ”Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.” (Jes. 1:6)

Laupias Varjelija ja Hänen majatalonsa

Mutta sinä, joka näin virut tien penkalla perkeleen, maailman ja oman lihasi murjomana etkä voi itseäsi auttaa, kuule tarkkaan: on olemassa eräs, joka voi ja tahtoo auttaa sinua. Hänen nimensä on Jeesus, mutta Hän kutsuu itseään nimellä Σαμαρίτης (Samarites), samarialainen. Mitä Hän tällä tarkoittaa? Samarian alueen nimi johtuu heprean sanasta, joka merkitsee ”vartioimista” (שׁמר shmr). Jeesus siis kutsuu itseään nimellä ”Vartija” tai ”Varjelija”. Sitä Hän juuri onkin. Hän on Jumala, josta Pyhä Henki saarnaa: ”Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.” (Ps. 121:4–8) Herra Jeesus tahtoo varjella sinua pahalta. Hän tahtoo pelastaa sinut kuolemasi vallasta elämään. Mutta katso, miten alas Hän alentuu voidakseen tehdä niin: Kristus, vanhurskas ja synnitön Jumalan Poika kutsuu itseään samarialaiseksi, siis sellaiseksi, jota tuohon aikaan pidettiin syntisenä, lainrikkojana, ja jota hyljeksittiin muukalaisena, saastaisena. Juuri sellaiseksi tämä Herra Jeesus Kristus – Jumala ja Ihminen – on nyt tullut. Häntä, synnitöntä, pidetään syntisenä. Häntä, Jumalaa, pidetään beelsebulin kätyrinä (Luuk. 11:15) ja jumalanpilkkaajana (Matt. 26:65). Häntä, joka yksin täyttää taivaallisen Isän tahdon, pidetään portin ulkopuolelle pois ajettavana, kuoleman ansainneena (Joh. 19:15; Hepr. 13:12). Hän suostuu kaikkeen tähän, koska tahtoo ottaa kantaakseen sinun kiusauksesi, sinun lankeemuksesi ja syntisi, sekä sinun syntisi palkan, kuoleman (vrt. Room. 6:23a). Hän itse kantaa sen kaiken ruumiissansa ristinpuuhun. Hän, Jumala ja ihminen kuolee ristillä. Hän tekee niin, että sinä, synneistä pois kuolleina, eläisit vanhurskaudelle, ja että sinä hänen haavojensa kautta parantuisit. (1. Piet. 2:24)

Ja katso mitä Hän, synnin, kuoleman ja perkeleen voittanut Herra, ylösnoussut Herra Jeesus nyt tekee: Hän kulkee samaa tietä kuin jota sinä kuljet, juuri sitä tietä, jolla vihollisesi perkele, maailma ja oma lihasi sinut yllättivät ja nujersivat. Eikä Jeesus kulje tätä tietä ”sattumalta”, niin kuin kerrottiin papista, joka meni pahoinpidellyn ohi, tai leeviläisestä, joka teki samoin (Luuk. 10:31–32). Jeesus ei kulje tätä tietä sattumalta, vaan Hän on tullut juuri sitä varten, että Hän kulkisi tätä tietä, samaa kuin sinäkin. Ja sana sanoo, että Hän myös tulee sinun kohdallesi. Kun sinä makaat siinä, etkä voi itseäsi auttaa, mitä sinä silloin toivoisit: etkö sitä, että joku näkisi sinut ja auttaisi? Nyt sana sanoo, että Jeesus näkee sinut. Hän näkee sinun tilasi, sinun syntisi ja kuolemasi. Ja kun Hän näkee sinut ja tämän kaiken, mitä Hän tekee? Hän armahtaa sinua. Hän kuvaa tätä armahtavaisuuttaan sanalla, joka ei taivu suomen kielelle, merkillisellä sanalla, joka tarkoittaa varsinaisesti sitä, että Hän ”sisälmykseentyi” (σπλαγχνίζομαι splankhnizomai). Toisin sanoen kun Jeesus näkee sinut, puolikuoliaaksi pahoinpidellyn, kuoleman vallassa olevan, on kuin aivan Hänen sisikuntansa kääntyisi ympäri säälistä sinua kohtaan. Hän rakastaa sinua.

Mitä Hän sitten tekee? Siinä, missä maailma, perkele ja sinun oma lihasi lyövät sinuun haavoja ja jättävät sinut oman onnesi nojaan, kuolemaan, siinä Jeesus tulee sinun luoksesi. Tai siinä, missä muut eivät voi sinua auttaa eivätkä jaksa olla edes kiinnostuneita, siinä Jeesus tulee sinun luoksesi. Hän sanoo samarialaisesta, siis itsestään: ”Ja hän meni hänen luokseen…” (Luuk. 10:34) Jeesus ei karta syntistä ja kuoleman vallassa olevaa. Hän tulee synnin, maailman ja perkeleen pahoinpitelemän, kuoleman valtaan joutuneen luokse. Hän tulee tuon kaikkein kurjimman ja rujoimman lähimmäiseksi. Hän tulee sinun luoksesi, sinun lähimmäiseksesi.

Ja kun Jeesus näin tulee, on Hänellä mukanaan kaikki, mitä tarvitaan sinun haavojesi puhdistamiseen maantien pölystä, mudasta, hiekasta ja verestä. Hänellä on kaikki, mitä tarvitaan auringon paahteessa kovettuneen ihosi pehmittämiseen. Hänellä on kaikki, mitä tarvitaan haavojesi sitomiseen ja suojaamiseen. Jeesuksella on mukanaan kaikki, mitä tarvitaan sinun parantamiseksesi. Mutta miksi hänellä nyt on se kaikki mukanaan? Juuri siksi, että Hän ei ole tullut sinun tietäsi sattumalta, vaan aivan varta vasten hoitaakseen haavasi ja pelastaakseen sinut kuoleman vallasta elämään. Hänellä on sana, joka puhdistaa sinut ja hoitaa sinua.

Kun Jeesus on sitten hoitanut sinun haavasi, mitä Hän tekee? Toivottaako Hän sinulle onnea ja menestystä ja jättää sinut sitten tien varteen keräämään voimiasi. Ei Hän tee niin. Hän ottaa sinut mukaansa. Mihin Hän vie sinut? Kirkkoonsa. Hän kutsuu pyhää kirkkoaan majataloksi – πανδοχεῖον (pandokheion). Sana tarkoittaa oikeastaan sellaista paikkaa, joka ottaa vastaan kaikki. Sellainen Kristuksen kirkko onkin: sinne Herra tahtoo tuoda ja ottaa vastaan kaikki ne, jotka perkele, maailma ja oma liha ovat haavoittaneet. Jeesus ei tahdo jättää auttamatta ketään näistä vaivaisista. Sitä varten Hän onkin asettanut tähän kirkko-majataloonsa erityisen palvelijan viran. Ja niin majatalon isäntä, siis Kristuksen sananpalvelija ottaa vastaan kaikki, jotka Herra itse kirkkoonsa tuo. Tälle sananpalvelijalleen Jeesus antaa omastaan, ja käskee tämän sitten Hänen omallaan hoitaa sairaita. Mutta palvelija ei saa hoitaa näitä vaivaisia niin kuin itse tahtoo, vaan ainoastaan kaikkitietävän Herransa ohjeiden mukaan. Kristuksen kirkossa jokaisen tulee saada ruokansa ja hoitonsa ajallaan (Matt. 26:45): Niille, jotka eivät haavoittumisestaan huolimatta vielä tunne sairautensa vakavuutta tulee tämän palvelijan kertoa Herransa diagnoosi heidän sairaudestaan. Toisin sanoen pastorin tulee saarnata syntisille lakia, että he tajuaisivat tarvitsevansa myös evankeliumin lääkettä. Ja sitten niille, jotka tunnustavat tarvitsevansa tätä lääkettä, tätä lääkettä onkin Herran kirkossa sitten tarjolla yltäkyllin. Nimittäin Jeesuksen omasta – Hänen pyhästä sanastaan! – riittää jokaiselle vaivaiselle. Siitä riittää syntien anteeksiantamusta, elämää ja pelastusta joka päivälle, aina siihen asti kunnes Herra tulee. Ja niin Hän lupaakin sananpalvelijalleen, majatalonsa isännälle, että palaa kerran takaisin.

Tule siksi nyt sinäkin, joka olet synnin haavoittama. Tule yhä uudestaan tänne, Kristuksen Jeesuksen, suuren lääkärin majataloon. Hän armahtaa sinua. Hän tahtoo olla sinun armollinen Varjelijasi, joka pitää sinusta huolta. Sinun, syntisairaan vuoksi Hän on tullut sinun kaltaiseksesi, ihmiseksi – kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Hän on tullut sinun lähimmäiseksesi. Sinä et itse kyennyt Jumalan lakia täyttämään, mutta pyhässä elämässään, kärsimisessään ja kuolemassaan Jeesus Kristus on täyttänyt lain sinun puolestasi. Ja nyt, täällä kirkossaan Hän tahtoo tuoda sinulle koko työnsä ansion, lunastuksen synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Hän sanoo sinulle ja jokaiselle tien varteen tuupertuneelle: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Täällä kirkossaan Hän myös todella antaa sen levon, parantamisen ja hoidon. Hän antaa sen pyhän sanansa saarnassa sekä ruumiinsa ja verensä sakramentissa. Ota sinäkin nyt Hänen hoitonsa vastaan: Sinun kaikki syntisi on anteeksiannettu Jeesuksen Kristuksen nimessä!

Mene ja tee sinä samoin!

Lopuksi: Me emme saa koskaan luulla osaavamme Jumalan lain asiaa kokonaan, niin kuin lainoppinut luuli. Niin kauan kuin elämme tässä maailmassa, meistä jokaisessa on vielä vanha lihakin jäljellä. Siksi lain saarnaa tarvitaan kaikkina aikoina. (Ks. Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 6. Lain kolmas käyttö, 4.) Sitä tarvitaan, että syntyisi tilaus pääasialle, Kristuksen evankeliumille. Mutta me emme saa myöskään koskaan luulla, että olemme jo kuulleet tarpeeksi evankeliumia, tai että osaamme sen jo kokonaan, niin kuin monet nykyään saarnaavat. Jumalan sanan valossa me saamme joka päivä tunnustaa syntimme ja sitten uskoa ne anteeksi Kristuksen Jeesuksen, armollisen Vapahtajamme tähden. Mutta älä tyydy ottamaan tätä anteeksiantamusta vastaan ainoastaan kerran. Tämä anteeksiantamus ei nimittäin ole ainoastaan portti pyhään elämään, vaan se on pyhä elämä itsessään. Anteeksiantamus ei ole vain yksi askel matkalla kohti elämää ja pelastusta. Ilman syntien anteeksiantamusta ei ole elämää ja pelastusta, mutta juuri syntien anteeksiantamuksessa ne meille lahjoitetaan. Täällä kirkossa, Kristuksen majatalossa sitä anteeksiantamusta on aivan joka päivä sinulle tarjolla! Pysy siksi aina Hänen kirkossaan ja elä siinä, jatkuvasti lääkittynä Hänen pyhän sanansa mukaan, syntien anteeksiantamisen lääkkeellä, aina siihen asti, kunnes Hän tulee!

Ja kun sinä aina uudestaan parannuksessa palaat kasteessa saamaasi syntiesi anteeksiantamukseen, ja kun sinä joka päivä elät Kristuksen evankeliumin armohoidossa, silloin Pyhä Henki itse saa sinussa aikaan kaikkia hyviä ja Jumalan mielen mukaisia tekoja (ks. Augsburgin tunnustus VI Uusi kuuliaisuus). Kun olet osallinen Kristuksesta ja Hänen vanhurskaudestaan, sinä myös varmasti saat ”mennä ja tehdä samoin”, kuin meidän laupias samarialaisemme Kristus, tehdä kaikkea hyvää lähimmäisillesi. Ne teot eivät nouse sinun omasta pystymisestäsi. Sen kaiken saa aikaan Kristus Jeesus, jolle on kunnia aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Paulus-seurakunnassa Kouvolassa 21.8.2016.)

Mainokset

13. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Mark. 7:31–37

Kuurot Hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan!

Äänten maailma

Jumala on luonut tämän maailman aivan ihmeellisesti: Maailma on näkyvä, ja sellaisena hyvin kaunis ja monimuotoinen. Se on myös käsin kosketeltava ja selkeästi hahmotettavissa. Mutta Jumala on luonut maailman myös äänten maailmaksi. Meidät ihmisetkin Hän on tehnyt siten, että me kuulemme erilaisia ääniä ja osaamme tuottaa niitä.

Kaikessa tässä Jumala on luonut maailman tasapainoiseksi, harmoniseksi ja kauniiksi kokonaisuudeksi. Hän ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala (vrt. 1. Kor. 14:33). Siksi Hän ei ole luonut kaaosta, (χάος khaos – epäjärjestys, sekasorto), vaan Hänen maailmaansa kutsutaan nimellä κόσμος (kosmos). Se tarkoittaa ”kaunistusta”, taikka järjestettyä maailmaa. Siten Jumalan luomassa maailmassa myös kaikkien äänten on tarkoitus olla omalla paikallaan, oikeissa tehtävissään, kauniissa järjestyksessä. Tämän ymmärsivät myös jotkut antiikin pakanafilosofeista. Vaikka he eivät tunteneetkaan elävää Jumalaa, kaiken Luojaa, he kuitenkin yhdistivät hallitun äänten järjestelemisen, siis musiikin juuri kaikkeen hyvään ja kauniiseen. Mutta meille Jumala on ilmoittanut itsensä, siis myös luomistekonsa. Siksi me tiedämme ja saamme uskoa: juuri tällä tavalla elävä Jumala, äänten, musiikin ja laulun Luoja on näitä ihania lahjojansa tarkoittanut käytettävänkin. Niiden tarkoitus ei ole ilmaista ahdistusta tai sekasortoa, vaan ylistää Häntä, kaikkeuden Isää ja Luojaa.

Jumala on luonut maailman äänten maailmaksi myös sitä varten, että äänten tuottamisen ja kuulemisen kautta avautuu mahdollisuus kommunikaatioon. Jumala itse on persoonallinen, kolmiyhteinen Jumala. Hän puhuu. Hän jopa itse on luova Sana. (1. Moos. 1:3; Joh. 1:1–3) Hän keskustelee: muistat varmaan, miten Isä ja Poika ja Pyhä Henki alussa keskustelivat keskenään: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme…” (1. Moos. 1:26) Ja nyt juuri siksi, että persoonallinen ja kommunikoiva Jumala on tehnyt meidät ihmiset omaksi kuvakseen ja kaltaisekseen, mekin olemme persoonallisia, mekin puhumme, kuulemme ja keskustelemme. Tätä varten Jumala on antanut meille välineiksi puheäänen, kielen sekä kuuloaistin.

Ruumiillinen kuurous ja mykkyys lankeemuksen seurauksena

Koska ihmisen lankeemuksen kautta synti tuli maailmaan (Room. 5:12), on Jumalan hyväksi luoma (1. Moos. 1:31) maailma monin tavoin turmeltunut. Tämä koskee myös äänen käyttämistä. Kuulemme paljon puhetta ja musiikkia, jotka kylvävät – ei Jumalan kiitosta ja ylistystä, vaan Hänen tahtonsa vastaisia ideologioita, tuskaa, pelkoa, haureutta ja sekasortoa. Mutta lankeemuksen seurausta on myös se, että on olemassa monia ihmisiä, joille maailma näyttäytyy äänettömänä. He eivät kuule mitään.

Evankeliumissa pyhä Markus kirjoittaa tällaisesta miehestä. Hän oli κωφός (kōfos), kuuro. Oikeastaan tuo kreikan sana κωφός tarkoittaa paitsi kuuroa, myös mykkää. Tästä miehestä kerrotaankin, että hän ”oli melkein mykkä”, tai tarkemmin sanottuna ”vaivoin puhuva” (μογιλάλος mogilalos). Ei olekaan ihme, että kuurous ja mykkyys kuuluvat tällä tavalla yhteen: Jos nimittäin kuuloaisti on estynyt, ihminen ei tietenkään voi kuulla Jumalan luoman maailman ääniä. Siksi hänen on myös mahdotonta kuulla toisten ihmisten puhetta ja tietää miltä se kuulostaa. Sen vuoksi tällainen ihminen ei myöskään kykene itse tuottamaan selkeää puhetta. Luonnollinen, äänen perusteella tapahtuva kommunikaatio toisten kanssa on silloin vaikeaa, jopa mahdotonta. Tällaisessa murheellisessa tilassa tämäkin mies nyt oli. Hän kyllä näki silmillään Jumalan luoman kauniin maailman, mutta ei kuullut korvillaan Jumalan luomien äänten moninaisuutta. Hän eli täydellisessä hiljaisuudessa.

Jeesus voi parantaa ruumiilliset vaivat

Tästä miehestä kerrotaan, että hänet tuotiin Jeesuksen luo. Mikä olisikaan ollut parempi paikka vaivaisen tulla? Nimittäin Jeesus Kristus on Jumalan ainosyntyinen Poika, luova Sana, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä (Joh. 1:3). Hän on tehnyt ihmisen kuulevaksi ja puhuvaksi. Hänen kauttaan kaikkivaltias taivaallinen Isä on antanut kaikille – myös sinulle! – ”ruumiin ja sielun, silmät, korvat ja kaikki jäsenet, järjen ja kaikki aistit, ja […] vielä pitää [ne] voimassa.” (Vähä katekismus. Usko. Ensimmäinen uskonkappale. Luomisesta, 2.) Koska Herra siis on näiden ominaisuuksien luoja ja ylläpitäjä, on Hänellä valta myös parantaa ne vaivat, joilla lankeemus on ne turmellut. Siksi Jeesus jos kuka saattoi nyt parantaa myös tämän kuuron ja puhevaikeuksista kärsivän miehen.

Mutta miten Herra sitten parantaa ihmisen? Koska Hän on luonut maailmaan hyvän ja kauniin järjestyksen, Hän tekee myös parantavaa työtään pääasiassa juuri tämän järjestyksen puitteissa. Siksi, jos sinulla on ongelmia esimerkiksi kuulosi kanssa, voit mennä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin vastaanotolle. Jos niskasi tai selkäsi on jumissa, voit mennä fysioterapeutin hoidettavaksi. Luomisessa Herra on nimittäin antanut ihmisille lahjoja ja kykyjä, että Hän heidän palveluksensa kautta palvelisi itse luotujaan. Tällä tavalla Jumala käyttää myös lääkäriä ja sairaanhoitajaa ikään kuin omina naamioinaan (ks. esim. Luther, Martti: Galatalaiskirjeen selitys, 2:6) tai hansikkaina käsissään: Heidän välityksellään Hän itse tekee ihmeellistä, parantavaa työtään ja pitää sinulle antamansa ajallisen elämän yllä.

Mutta Herra on voimallinen tekemään parantavaa työtään ihmeellisesti myös toisella tavalla. Miten? Tästä pyhä nyt Markus kirjoittaa meille. Evankelista kertoo, että kun tämä kuuro ja puhevaikeuksista kärsivä mies tuotiin Jeesuksen luo, Herra ”otti hänet erilleen kansasta” (Mark. 7:33). Minne Jeesus otti Hänet? Luokseen. Mitä Hän sitten teki? Kysyikö Hän mieheltä palveluksia tai hyviä tekoja vastineeksi mahdollisesta parantamisesta? Ei, vaan aivan heti Jeesus antoi apunsa tälle vaivaiselle, yksin armostaan. Käsien ja ruumiin eleillä Hän näytti kuurolle, mitä oli nyt aikomassa tehdä. Jeesus laittoi sormensa miehen korviin, jotta tämä ymmärtäisi, että nyt Hän aikoisi parantaa hänen kuuloaistinsa. Hän sylkäisi ja kosketti miehen kieltä, jotta tämä käsittäisi, että nyt Hän aikoisi tehdä myös jotakin hänen suuhunsa liittyvää, avata hänen kielensä kannat. Jeesus katsoi myös ylös taivaaseen ja huokaisi, jotta tämä mies ymmärtäisi, että jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä (Jaak. 1:17), kun Hänen puoleensa rukouksessa huoataan.

Nyt Jeesus oli valmis ryhtymään varsinaiseen toimeen: Hän, Jumalan persoonallinen Sana, lausui pyhän ja vaikuttavan sanansa: εφφαθα (effatha), joka merkitsee ”aukene”. Tämä jumalallinen mahtisana avasi kuuron korvat. Koko Jumalan luoma äänten maailma aukeni hänelle kaikessa kauneudessaan. Hänen korvansa kuulivat! Jeesuksen jumalallinen mahtisana avasi ja irrotti myös miehen kielen siteet. Hän saattoi nyt puhua selkeästi, käyttää ihmisten puhumaa kieltä oikein ja ymmärrettävällä tavalla.

Ihmeellinen tapaus! Kaikki silminnäkijätkin hämmästelivät ylen määrin ja sanoivat: ”Hyvin [Hän] kaiken on tehnyt, jopa kuurot [Hän] saa kuulemaan ja puhumattomat puhumaan.” (Mark. 7:37) Nämä ihmiset olivat ymmärtäneet aivan oikein. Heidän käyttämänsä sanat nimittäin tarkoittavat: Jeesus on tehnyt kaiken hyvin sillä tavalla, että kaikki on nyt jatkuvasti hyvin. Toisin sanoen, tämä mies, joka ennen oli vaivainen, on nyt asetettu aivan uuteen tilaan. Hänellä on kaikki hyvin!

Hengellinen kuurous ja mykkyys lankeemuksen seurauksena

Näin Herramme Jeesus paransi tämän miehen ruumiillisen kuurouden ja mykkyyden. Mutta on olemassa myös toisenlaista kuuroutta ja mykkyyttä: hengellistä kuuroutta ja mykkyyttä.

Mitä hengellinen kuurous on? Se on sitä, että vaikka ihminen korvillaan kuulee Jumalan sanaa luettavan tai saarnattavan – käy vaikkapa tavan vuoksi kirkossa –, hän ei epäuskonsa tähden kuitenkaan halua sydämessään kuulla sitä, mitä Jumala sanassaan hänellekin sanoo. (Vrt. Iso katekismus. Kymmenen käskyä. Kolmas käsky, 96–97.) Asia on niin kuin Jesaja israelilaisille saarnaa: ”Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: Lue tämä, niin hän vastaa: Ei voi, sillä se on lukittu, ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: Lue tämä, niin hän vastaa: En osaa lukea.” (Jes. 29:10–12) Myös Jeesus itse puhuu samansuuntaisesti, kun Hän sanoo juutalaisille: ”Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla” – tai ”ette kykene kuulemaan” – ”minun sanaani.” (Joh. 8:43) Toisin sanoen Jeesus sanoo näille juutalaisille, että he ovat kuuroja. Heidän ruumiilliset korvansa – heidän tärykalvonsa ja korvasimpukkansa – tosin ehkä vastaanottavat Jeesuksen puhuman ihmiskielen äänen. Kuitenkin sille, mitä Hän sanassaan todella heille sanoo, he ovat täysin kuuroja.

Tällaisesta hengellisestä kuuroudesta seuraa myös hengellinen mykkyys. Nimittäin niin kuin ruumiillinen kuulovamma johtaa puhekyvyn vaikeutumiseen, niin myös hengellinen kuurous tekee ihmiselle mahdottomaksi puhua sydämestään sitä, mikä on Jumalan sanan totuuden mukaista sekä hengellisessä mielessä tervettä ja oikein. Lihallisen ihmisen on esimerkiksi mahdotonta omine edellytyksineen todella rukoilla Jumalaa (Jaak. 1:6–7), siis ilman, että Jumalan ilmoitettu evankeliumin sana ja sen myötä Pyhä Henki ensin tekevät hänessä työtään. Tästä Lutherkin sanoo osuvasti: ”Onhan mahdotonta sen rukoilla, jolla ei ole sanaa.” (Ensimmäisen Mooseksen kirjan selitys 1–7, 6:3.)

Jeesus voi ja tahtoo parantaa hengelliset vaivat

Mutta niin kuin Kristuksella on valta parantaa Hänen luomansa ihminen tämän ruumiillisesta kuuroudesta ja mykkyydestä, samoin on Hänellä valta avata myös hengellisesti kuuron korvat kuulemaan ja hengellisesti mykän kielen puhumaan. Jeesus voi ja tahtookin tehdä niin!

Jeesus Kristus on se Herran nöyrä palvelija, joka saarnaa Jesajan suulla: ”Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Herra, Herra on avannut (פתח pth) minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois.” (Jes. 50:4–5) Huomaa: Jumalan ainoa Poika Kristus tuli meidän ihmisten tähden ihmiseksi, suostui taivaallisen Isänsä kärsiväksi palvelijaksi. Siinä missä ihmiset epäuskossaan sulkivat korvansa Jumalan sanalta, Hän, itse elävä Sana kuuli kaikessa Jumalan sanaa, oli kaikessa kuuliainen Isänsä tahdolle. Tässä kuuliaisuudessaan Kristus oli täydellisen vanhurskas ja synnitön. Meidän kovakorvaisten ja kuurojen tähden Hänet tehtiin ”synniksi, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21) Ja nyt kun Kristus Jeesus on kuuliaisuudessaan, kärsimyksessään ja kuolemassaan hankkinut meille lunastuksen synnistä, Hän tahtoo palauttaa meidät siihen yhteyteen Jumalan kanssa, johon meidät oli tarkoitettukin. Hän voi ja tahtoo avata meidän hengellisesti kuurojen korvat kuulemaan Jumalan sanan sen ihanassa, tasapainoisessa, harmonisessa ja kauniissa kokonaisuudessa. Näinhän Jesaja sanookin: ”Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä.” (Jes. 29:18–19) Herralla on valta sanallaan avata niiden korvat, jotka lankeemuksen tähden ovat tulleet hengellisesti kuuroiksi. Hän voi sanallaan avata heidän sydämensä kuulemaan ja ottamaan vastaan tuon kaiken pyhittävän aarteen, Jumalan pyhän ilmoitussanan (vrt. Iso katekismus. Kymmenen käskyä. Kolmas käsky, 91–92). Niin he riemuitsevat Hänestä, Israelin Pyhästä. Eikä sitä iloa voi vaieta.

Kun nimittäin Herra on näin sanallaan avannut meidän hengelliset korvamme kuulemaan Jumalan sanan, me alamme puhua sitä sanaa, jonka olemme kuulleet. Herra itse avaa meidän huulemme julistamaan Hänen kiitostaan, niin kuin Daavid veisaakin: ”Herra, avaa (פתח pth) minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kiitostasi.” (Ps. 51:17) Ja kun Herra avaa meidän huulemme, meidän puheemme ei ole enää epäselvää hapuilua jotakin oletettua jumalaa kohti, taikka ihmisten mielipiteitä sellaisesta jumalasta. Ei, vaan me saamme puhua kuin Jeesuksen parantamasta miehestä sanotaan: ὀρθῶς (orthōs), siis normaalisti ja selkeästi, tai – kuten sana voidaan myös kääntää – oikein ja totuuden mukaisesti. Jumalan sanan kautta Pyhä Henki tulee meihin ja tekee työtään meissä. Hän lahjoittaa uskon. Sanan kautta Pyhä Henki synnyttää meissä myös oikean ja Jumalan sanan mukaisen rukouksen, uskon äänen, joka puhuu Isälle Pojan kautta Pyhän Hengen yhteydessä.

Kuule siis nyt sinä, rakas kristitty, joka tuskailet sitä, miten huono rukoilija olet, tai miten vähän sinulla on ylistyksen mieltä: Mitä ihmeellistä siinä muka on? Ei kai sinun lihallisesta mielestäsi ikinä mitään oikeaa rukouksen tai ylistyksen mieltä voisi noustakaan? (Vrt. Mark. 7:21–22) Älä kuitenkaan jää tätä tuskailemaan! Tunnusta pikemminkin syntisi Herralle ja usko sitten synninpäästön sana Kristuksen tähden. Toisin sanoen: Mene sinne, mistä kaikki oikea ja Jumalan mielen mukainen puhe, rukous ja ylistys nousee. Mene Jumalan pyhän sanan ääreen! Kuule ja lue, puhu ja muistele Hänen sanaansa. Herra kyllä itse avaa sinun huulesi julistamaan Hänen kiitostaan kaikesta siitä hyvästä, mitä Hän on sinulle tehnyt. Tällä tavalla Pyhä Henki sanan kautta synnyttää meissä oikean ja Jumalan sanan mukaisen ylistyksen, siis ortodoksian (ὀρθοδοξία). Niin me luterilaiset saamme rohkeasti tunnustaa: Kun me yhdessä kuulemme puhtaasti julistettua Jumalan sanaa ja sanan kautta tulemme osallisiksi Pyhän Hengen työstä, silloin itse asiassa juuri meidän luterilainen kirkkomme on oikea ortodoksinen kirkko sanan varsinaisessa mielessä. Meidän kirkkomme on oikean uskon ja oikean ylistyksen kirkko.

Maailmassa, mutta erilleen maailmasta – Jeesuksen seurakuntaan!

Lopuksi: Kun Jeesus avasi kuuron korvat kuulemaan Hänen sanansa ja irrotti hänen kielensä siteen, Markus kirjoittaa, että Hän otti tämän miehen ”erilleen kansasta”. Herra siis otti tämän miehen pois langenneen maailman ja sen hallitsijan orjuudesta. Hän toi hänet luokseen, armon valtakuntaansa, jossa Hän itse hallitsee (vrt. Mark. 7:33).

Mutta me kysymme: Missä tämä tapahtuu nykyään? Missä Kristus siirtää maailman orjuudessa olleen ihmisen omaan valtakuntaansa? Vastaus: pyhässä kasteessa. Ei lienekään sattumaa, että jo varhaisen kirkon isät lausuivat kasteen toimittamisen yhteydessä juuri tämän evankelimin sanat, evankeliumin, jossa Kristus siis ottaa ihmisen ”erilleen kansasta”, erilleen maailmasta, omaan yhteyteensä. Juuri tämän evankelimin pohjalta varhaiset isät puhuivat kasteesta ”avaamisen mysteerinä” (mysterium apertionis), jossa kastettavan korvat avattiin. Piispa lausui kastettavalle Kristuksen sanat: ”’Effata’, se on: aukene.” (Ambrosius: De mysteriis liber unus, I 3.) Näin ihminen sai pyhän kasteen kautta syntinsä anteeksi. Hän sai siirtyä ”erilleen” kuoleman ja perkeleen vallan alta, Kristuksen omaksi. Hän sai iankaikkisen autuuden. (Vrt. Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 6.) Pyhä Henki avasi hänen korvansa kuulemaan Jumalan sanan.

Tämä kaikki on tullut meidänkin osaksemme, jotka olemme saaneet tulla osallisiksi Kristuksen kasteesta. Meillekin on lahjoitettu Pyhä Henki, joka on avannut meidän hengelliset korvamme kuulemaan Kristuksen eläväksitekevän ja pelastavan sanan, sekä irrottanut kielemme siteen puhumaan Hänen ihmeellisiä tekojaan kaikkien kuulla. Siksi mekin – kasteessa maailmasta erotetut ja Kristuksen seurakunnan yhteyteen otetut – saamme hämmästellä ylen määrin ja sanoa: ”Hyvin Hän kaiken on tehnyt, jopa kuurot Hän saa kuulemaan ja puhumattomat puhumaan.” Ja kun Kristus on sanallaan ja kasteessa kaiken hyvin tehnyt, se kaikki on nyt jatkuvasti hyvin. Sinäkin, joka ennen olit hengellisesti kuuro ja mykkä, olet Hänessä asetettu aivan uuteen tilaan.

Toki maailma, perkele ja sinun oma lihasi vielä tahtovat antaa sinun kuultavaksesi sellaisia asioita, joita Jumala ei ole kuultavaksesi tarkoittanut. Ne tahtovat myös hämärtää sinun hengellisen kuuloaistisi. Ne sanovat: ”Onko Jumala todellakin sanonut…” (1. Moos. 3:1) Kun sinä joudut tällaisiin kiusauksiin, kuule silloin aina uudelleen Jumalan pyhää sanaa! Ota Raamattusi ja sulkeudu huoneeseesi, tai mene kirkkoon seurakunnan keskuuteen. Ryhdy lausumaan itseksesi Jumalan sanaa, kymmentä käskyä, uskontunnustusta, tai Kristuksen omia sanoja, vaikkapa Isä meidän-rukousta. (Vrt. Luther, Martti: Miten on rukoiltava. Parturimestari Peterille.) Tunnusta Herralle syntisi ja kuule sitten synninpäästön sanaa Jeesuksen, Herrasi ja Vapahtajasi nimessä. Silloin sinun kuuro, vanha ihmisesi taas uppoaa kasteeseesi, kuolee kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Ja silloin sen sijaan tulee esiin ja nousee ylös uusi ihminen, ”joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.” (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 12) Tämä uusi ihminen kuulee tarkasti ja mielellään Herransa pyhän sanan, harmonisen ja kokonaisen. Eikä Hänen sanansa palaa tyhjänä, vaan tekee sen, mikä on Herralle otollista (Jes. 55:11): Hänen sanansa avaa sinun, Hänen omansa suun, niin että suusi puhuu oikein ja totuuden mukaisesti Hänen pyhää sanaansa. Näin monet saavat nähdä Herran suuret teot, kuulla tämän kiitoslaulusi, sekä pyhässä pelossa turvata Häneen (Ps. 40:4).

Tämän kaiken suokoon meille rakas Vapahtajamme Herra Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.8.2016.)

12. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 18:9–14

Mitä on oikea nöyryys?

Johdanto

”Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla” (Sananl. 28:14a). Näin Pyhä Henki äsken kuulemassamme Vanhan testamentin tekstissä lausuu. Kuulimme myös Jeesuksen tutun vertauksen fariseuksesta ja publikaanista. Jos nyt siis onnellinen tai autuas (אַשְׁרֵי ashre) on se ihminen, joka tällä tavalla on jatkuvasti arka, niin kumpi näistä kahdesta miehestä oli autuas? Me tiedämme sen: tietenkin tuo publikaani. Juuri hänestähän Jeesus sanoo, että hän meni kotiinsa vanhurskaana. Hänet ylennettiin, sillä hän alensi itsensä. (Luuk. 18:14) Mutta tänään me kysymme: Mitä on oikea itsensä alentaminen? Mitä on oikea aralla tunnolla oleminen tai nöyryys Jumalan edessä? Jotta voimme vastata tähän kysymykseen, kuulkaamme vielä, mitä Herra näistä kahdesta miehestä kertoo.

Fariseuksen ”rukous” ja publikaanin rukous

Fariseus astui temppeliin. Hän tuli rukoilemaan. Hän halusi tuoda pyhän Jumalan eteen ja kaikkien ihmistenkin eteen pahojen tekojensa puutteensa. Hän halusi tuoda vieläpä kaikki hyvät tekonsakin. Ulkoisessa elämässään tämä fariseus toki varmaan kelpasikin erinomaiseksi esimerkiksi; varmasti hän aivan todella olikin elänyt nuhteetonta ja maallisen vanhurskauden mukaista elämää. Fariseuksen virhe oli kuitenkin siinä, että luotti juuri tähän hyvään elämäänsä, hyviin tekoihinsa. Niiden perusteella hän katsoi voivansa kelvata Jumalalle. Hänen virheensä oli siinä, että hän ei ollut Jumalan sanan äärellä tullut tuntemaan oman sydämensä kertakaikkista langenneisuutta ja pahuutta. Siksi hän ei myöskään ymmärtänyt, että vaikka hän nuhteettoman ja erinomaisen ajallisen elämänsä puolesta ehkä olikin parempi kuin muut ihmiset, hän kuitenkin sydämessään oli juuri niin kuin kaikki muutkin ihmiset. Sydämessään hän oli riistäjä, väärämielinen, huorintekijä. Fariseus ei ymmärtänyt, että vaikka hän tahtoi tehdä Jumalan tahdon mukaisia tekoja, juuri tähän ulkonaiseen tekojen hurskauteensa luottaessaan hän teki itsestään oman vapahtajansa. Hän otti itse sen paikan, joka olisi kuulunut yksin Jumalalle. Hän oli epäjumalanpalvelija. Seistessään temppelissä tämä mies kyllä ulkoisesti rukoili ja kiitti Jumalaa. Sydämessään hän kuitenkin teki itse itsensä jumalaksi, jota taivaan Jumalan nyt olisi pitänyt kiittää ja ylistää hänen oletetusta erinomaisuudestaan. Voi, mihin hirveään jumalanpilkkaan tämä ylpeä mies sortuikaan!

Myös publikaani tuli temppeliin. Hänkin tuli rukoilemaan. Hän ei yrittänyt tuoda Jumalalle nähtäväksi omaa pahojen tekojen puutettaan, eikä hän olisi voinutkaan niin tehdä. Olihan hänen elämänsä aivan täynnään juuri pahoja tekoja. Hän ei myöskään tuonut Jumalalle nähtäväksi omia hyviä tekojaan, eikä hän olisi voinutkaan niin tehdä. Olivathan hänen kaikkein parhaimmatkin saavutuksensa kuitenkin aina puutteelliset ja vajaat. Tämä mies oli näet Jumalan sanan äärellä tullut tuntemaan sydämensä kertakaikkisen langenneisuuden ja pahuuden. Hän tiesi olevansa syntinen, jopa kaikkein syntisin ihminen. Siksi hän tiesi, ettei hänellä ollut Jumalalle mitään muuta tuotavaa kuin hänen oma kelvottomuutensa ja syntinsä. Ja niin hän jäikin nyt kauemmas seisomaan, painoi päänsä, löi jatkuvasti rintaansa ja  rukoili. Ei hänellä ollut monia sanoja. Hän sanoi vain: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” (Luuk. 18:13)

Fariseus publikaanin vaatteissa?

Kukapa meistä tahtoisi olla kuin tuo ylpeä fariseus! Eikö moni meistä tahtoisi pikemminkin olla niin kuin tämä nöyrä ja vaatimaton publikaani? Hänhän siis on näistä kahdesta miehestä se, jota Herra kiittää. Juuri hänet Herra julistaa vanhurskaaksi, autuaaksi.

Mutta eikö kuitenkin voi käydä myös niin, että fariseus pukeutuu publikaanin vaatteisiin? Eikö usein tällainen farisealaisuus voi näyttäytyä ulkoisen arkuuden ja nöyryyden asussa? Moni ajattelee: ”Sanahan sanoo: ’Onnellinen se ihminen, joka aina on aralla tunnolla’. Siksi, kunhan minä vain aina pysyn murheellisena ja pelästyneellä tunnolla, kunhan aina muistan omaa pahuuttani ja pysyn nöyränä kerjäläisenä, ehkä minäkin voin joskus nähdä jonkun vilahduksen armosta.” Vielä moni ajattelee: ”Voisin yrittää olla aivan erityisen nöyrä ja omistaa koko elämäni sellaisen rukouksen toistamiselle, kuin publikaani. Voisin jopa jättää kaiken muun, työn, avioliiton ja perheen, ja omistaa koko elämäni yhden rukouksen toistamiselle: ’Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.’” Tällä tavalla monet tahtovat olla hurskaita ja nöyriä Jumalan edessä.

Nyt on huomautettava seuraava asia: Totta kai oikein ymmärrettynä tämä niin sanottu Jeesuksen rukous – ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä” – onkin erinomaisen hyvä ja raamatullinen rukous. Onhan tämä rukous on johdettu Pyhän Hengen ilmoittamista evankeliumin kohdista, kuten vaikkapa siitä, missä sokea Bartimaios huutaa Herralle: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua.” (Mark. 10:47; ks. myös Matt. 15:22; 20:30) Tässä Jeesuksen rukouksessa on sanottu yhtäältä se, että minä itse olen syntinen – niin kuin olenkin! Siinä on sanottu toisaalta myös se, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika on syntisten armahtaja. Näin tässä lyhyessä rukouksessa on oikein lausuttu yhtäältä ihmisen pahuus ja toisaalta Jumalan hyvyys, siis lain ja evankeliumin asia. Siksi tämän rukouksen rukoileminen on sinänsä tietenkin erinomaisen suositeltava asia.

Voi kuitenkin käydä niin, että kun ihminen pyrkii publikaanin tavoin keskittymään omaan nöyryyteensä, alhaisuuteensa ja jopa rukouskilvoitukseensa, hän jättää katsomatta siihen, mitä Jumalan sana sanoo hänen syntisyydestään. Mielellään ihminen näet ajattelee, että tuntee syntisyytensä jo aivan riittävän hyvin. Siksi hän oikein mielellään myös lakkaa kuulemasta Jumalan ilmoitettua lain sanaa, joka sanoo: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Ja kun lain sanan annetaan vaieta, ihminen alkaa määritellä itse oman syntisyytensä määrän. Hän määrittelee sen omien sisäisten tuntemustensa tai järkensä mukaan, eikä enää Jumalan erehtymättömän sanan mukaan. Ehkä hän sanoo sydämessään: ”Minä olen kyllä syntinen, mutta täytyyhän minussa nyt vielä jotakin hyvääkin olla.” Siksi hän alkaa uskoa, että hänelle riittää itse mitoitettu itsensä alentaminen ja itse keksitty ulkoinen nöyryys, vaikkapa sitten lakkaamattomassa rukouksen toistamisessa. Näin tästä ulkoisesta nöyryydestä ja ”aralla tunnolla” olemisesta, taikka näennäisen lakkaamattomasta rukoilemisesta voi tulla ihmiselle teko, jonka perusteella hän katsoo voivansa parantaa sydämensä tilaa Jumalan edessä ja päästä lähemmäs Häntä. Ja niin  jopa tämän Jeesuksen rukouksen ahkera rukoilija voi sortua samaan ylpeyteen kuin fariseus: ulkoisesta nöyryydestään huolimatta – tai juuri sen takia – hän alkaa pitää itseään edistyneempänä hengellisyydessä ja sydämessään ylenkatsoa noita ”muita” (vrt. Luuk. 18:9), jotka eivät vaikkapa ajallisilta kutsumuksiltaan tai lastenkasvatukseltaan kykene samanlaiseen lakkaamattomaan rukouskilvoitukseen.

Voi kuitenkin käydä myös niin, että kun ihminen pyrkii publikaanin tavoin keskittymään omaan nöyryyteensä, alhaisuuteensa ja rukouskilvoitukseensa, hän jättää katsomatta siihen, mitä Jumalan sana sanoo Kristuksesta ja Hänen lunastustyöstään. Mielellään ihminen näet ajattelee, että tuntee Jumalan armon jo aivan riittävän hyvin. Siksi hän oikein mielellään myös lakkaa kuulemasta pyhässä Raamatussa ilmoitettua evankeliumin sanaa. Ehkä hän muistaa syntisyytensä, mutta ei kuule, miten Pyhä Henki jatkaa julistustaan: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa (Room. 3:23–24). Ja kun evankeliumin sanan annetaan vaieta, ihminen alkaa määritellä itse Jumalan armon määrän. Hän määrittelee sen omien sisäisten tuntemustensa tai järkensä mukaan, eikä enää Jumalan erehtymättömän sanan mukaan. Ehkä hän sanoo sydämessään: ”Jumala on kyllä armollinen, mutta ei kai Hän nyt tällaista syntistä voi noin vain kokonaan armahtaa…” Siksi ihminen luulee, että hänelle riittää jäädä lain alle, vain jotenkin toivomaan pelastusta – ei Jumalan sanan mukaan, Kristuksessa olevan täydellisen sovituksen kautta, vaan oman ahkeran itsensä alentamisen ja rukouskilvoituksen nojalla. Ja niinpä tänäkin päivänä lukemattomat ihmiset, jotka aamusta iltaan aivan tuhansiakin kertoja toistavat Kristuksen nimeä rukouksessa ja suullaan anovat Hänen armoaan, sydämessään kuitenkin jättävät uskomatta tähän syntisten Vapahtajaan, joka tahtoo antaa armonsa ja lupaa vastata rukouksiin. Lukemattoman monet jäävät näin lakkaamatta valittelemaan omaa syntisyyttään, mutta eivät halua ottaa vastaan Jumalan sanan lupaamaa varmuutta syntiensä anteeksiantamisesta Kristuksessa.

Rakkaat kristityt, onko tämä tällainen nyt oikeaa ja Jumalan mielen mukaista aralla tunnolla olemista? Ei ole! Kavahtakaa tällaista kauheaa ulkokultaisuutta ja Jumalan pilkkaa! Kavahtakaa sellaista opetusta, jossa Jumalan lain erehtymätön diagnoosi korvataan ihmisen arveluilla syntisyydestä. Kavahtakaa sellaista opetusta, jossa Kristuksen evankeliumin kaikki-sovittava saarna korvataan inhimillisellä hyväksynnällä tai ihmisen ajatuksilla armon määrästä. Älkää suostuko Jumalan lain lyhentämiseen, sillä se johtaa aina myös Hänen pyhän evankeliuminsa lyhentämiseen! Kuulkaa sen sijaan, mitä Jumalan pyhä ja erehtymätön ilmoitussana sanoo.

Lain ja evankeliumin saarna synnyttävät oikean asenteen

Sana sanoo: ”Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Ps. 14:2–3) Niin se on: sinäkin olet itsessäsi kokonaan syntinen, kadotuksen ansainnut. Mutta juuri sinä, jonka ylpeyden tämän lain vasara on murtanut ja jonka se on pakottanut alentumaan kelvottomaksi syntiseksi, kuule, mitä Kristus Jeesus julistaa sinulle! Hän sanoo: ”En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.” (Luuk. 5:32) Jumalan Poika on tullut kutsumaan sinua parannukseen! Tunnusta siis nyt syntisi Hänelle ja ano publikaanin kanssa, että Jumala ei antaisi sinulle sitä pahaa, minkä olet syntisyydessään ansainnut, vaan että Hän antaisi hänelle sitä hyvää, mitä sinä et koskaan ole voinut ansaita. Mutta usko sitten myös evankeliumi, joka sanoo, että Jeesus Kristus on täydellisessä kuuliaisuudessaan, kärsimyksessään ja ristinkuolemassaan lunastanut sinut syntisi, kuoleman ja perkeleen orjuudesta. Tuo publikaanikin, josta Herramme puhuu, pani toivonsa siihen sovitusuhriin, joka hänen siinä rukoillessaan oli juuri uhrattu temppelin alttarilla. Sen uhrin perusteella hän pyysi Jumalaa olemaan itselleen armollinen. Usko sinäkin nyt Jumalan täydelliseen syntiuhriin, Jeesukseen, joka on uhrattu Golgatan ristin uhrialttarilla! Usko Jeesukseen! Sana nimittäin sanoo, että Jumala ”itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.” (Room. 3:26b) Ja kun sinä uskot Jeesukseen, niin kuule, mitä sana sinusta sanoo: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” (Room. 3:28) Kuulitko nyt, rakas ystävä? Kun sinä uskot Kristukseen Jeesukseen ja olet kasteessa Häneen puettu, Jumala lukee sinut täydellisesti vanhurskaaksi, taivaaseen kelpaavaksi! Eikä tässä ole mitään epävarmuutta, sillä Jumalan varma sana sen sinulle lupaa.

Näin me päätämme, mitä oikea aralla tunnolla oleminen ja nöyryys Jumalan edessä ei ole ja mitä se on: Oikeaa ja Herran mielen mukaista arkuutta ei ole se, että sinä surkuttelet syntisyyttäsi ainoastaan ulkoisesti, ja sydämessäsi kuitenkin ohitat Jumalan lain diagnoosin ja suunnittelet itsellesi lyhennetyn lain. Oikeaa ja Herran mielen mukaista arkuutta ei myöskään ole se, että jäät surkuttelemaan syntisyyttäsi tai toistamaan armon anomusta ilman, että tahdot kuulla evankeliumin lupauksia Kristuksesta, syntisten armahtajasta. Sen sijaan oikeaa nöyryyttä ja arkuutta Jumalan edessä on se, että sinä tunnustat Jumalan pyhän ja ilmoitetun lain olevan oikeassa, kun se julistaa sinut syntiseksi, mutta että sitten myös aina evankeliumin saarnaa kuullen ja Herran pöydässä ravittuna riiput uskossa Kristukseen, joka on sinun kaikki syntisi sovittanut. Hän on nöyrtynyt kaikkein alhaisimmaksi (Ef. 4:9; Fil. 2:7–8), että sinut, syntiesi tähden alhainen, tehtäisiin osalliseksi Hänen vanhurskaudestaan ja niin ylennettäisiin Jumalalle kelpaavaksi, jäseneksi siinä pyhässä kansassa, joka saa seistä Hänen pyhyytensä edessä. Rakas ystävä, katso aina uskossa Kristukseen Jeesukseen, Jumalaan, joka on syntiselle armollinen. Silloin sinäkin saat olla aina onnellinen ja autuas, Kristuksen Jeesuksen tähden, Hänen, joka on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan. Tämä sana on varma. (1. Tim. 1:15)

Kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 7.8.2016.)