7. sunnuntai helluntaista (1. vsk), 3. Moos. 19:1–4, 11–18

Olkaa pyhät!

Johdanto

Vanhasta testamentista kuulimme juuri Herran sanat: ”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.” (3. Moos. 19:2) ”Olkaa pyhät” Hän sanoo. Kuulostaako mahdolliselta? Joku ehkä sanoo mielessään: ”Varmasti! Jos vain yritän riittävästi, niin voin vähitellen kehittyä pyhäksi ihmiseksi. Ja jos ei elämäni nyt aivan täydellistä olisikaan, niin kyllä Jumala varmaan hyväksyy sen, kunhan vain yritän parhaani.” Joku toinen taas ajattelee: ”Miten muka tällainen, minun kaltaiseni syntinen voisi olla pyhä?”

Nyt me keskitymme tarkastelemaan tätä Herran käskyä. Jotta voimme paremmin ymmärtää, mitä Hän näillä sanoilla tarkoittaa, meidän on kuitenkin ensin katsottava, keille Hän nämä tahtoo sanat puhua.

Israel – Jumalan pyhä omaisuuskansa

On tärkeää huomata, että Jumala puhuu tässä profeetalleen, Moosekselle. Tälle Hän sanoo: ”Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.” Herra tahtoo siis tässä puhua Israelille, omalle kansalleen. On pian sanottu, että Israel on Jumalan oma kansa. Mutta eikö tästä herää samanlainen kysymys: Miten ihmeessä nämä ihmiset saattoivat olla pyhän Jumalan oma kansa? Eivätkö he olleet aivan tavallisia ihmisiä? Vai olivatko he onnistuneet tekemään jotakin erityistä saavuttaakseen tällaisen aseman?

Ehkä muistat Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, miten tämä kansa tuli alunperin olemaan. Jumala kutsui Abrahamin – siis miehen, jonka nimi tuolloin oli vielä Abram. Tälle Hän sanoi: ”Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.” (1. Moos. 12:2) Aluksi oli siis tämä yksi mies, ja silti juuri hänestä piti nyt tulla kokonainen kansa. Mikä ihmeellinen lupaus! Abramin ei tarvitsisi olla yksin, vaan Jumala olisi hänen kanssaan. Jumala antaisi hänelle myös valtavan määrän jälkeläisiä. Eikä ainoastaan sellaisia jälkeläisiä, jotka eläisivät hajallaan ympäri maan piirin. Hänen oli nyt määrä saada jälkeläisiä, jotka yhdessä muodostaisivat kokonaisuuden, kansan. Ja vieläkin enemmän: Jumala itse olisi tämän kansan kanssa, ja siunaisi heitä niin, että hekin puolestaan olisivat siunaukseksi toisille. Ihmeellinen lupaus tosiaan! Mutta mitä Abram oli tehnyt ansaitakseen tämän kaiken? Ei yhtään mitään. Oliko hän pyytänyt tätä Jumalalta? Ei, hän ei olisi ikinä edes voinut kuvitella tämänkaltaista suunnitelmaa. Oli yksin Jumalan rakkautta ja armoa, että Hän kutsui tämän miehen ja teki hänestä suuren kansan. Oli yksin Jumalan rakkautta ja armoa, että Hän adoptoi juuri tämän kansan omaksi rakkaaksi kansakseen.

Suoritamme nyt pikakelauksen aikaan, jolloin Jumala oli jo täyttänyt tämän lupauksensa ja muodostanut tämän kansan. Lupauksensa mukaan Hän oli antanut Abrahamille pojan, Iisakin. Iisak oli saanut Jaakobin, jonka Herra sitten nimesi Israeliksi (1. Moos. 32:28). Heidän ja heidän jälkeläistensä kautta Jumala oli nyt muodostanut heprealaisen kansan. Mooseksen johtaessa tätä suurta joukkoa Jumala oli itse johtanut heidät ulos Egyptistä, orjuuden maasta Punaisen meren vesien kautta (2. Moos. 14). Näiden vesien kautta Herra oli adoptoinut tämän heprealaisen kansan omaksi kansakseen. Kuule nyt, mitä Hän sitten oli käskenyt Moosesta puhumaan kansalleen: ”’Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.’ Sano nämä sanat israelilaisille.” (2. Moos. 19:5–6a) Nämä sanat ovat hyvin ihmeelliset ja merkittävät. Herra tahtoo sanoa israelilaisille – tai niin kuin Hän tarkkaan ottaen sanoo, ”Israelin pojille” (אֶל–בְנֵי יִשׂרָאֵל, äl bene Jisrāel): ”te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja”, tai ”te olette minulle valittu / henkilökohtainen omaisuus kaikista kansoista” (סְגֻלָּה מִכָּל–הָעַמִּים, segullā mikkol ha´ammim). Israel siis erotettaisiin kaikista muista maailman kansoista. Heille annettaisiin aivan erityinen asema Jumalan omaisuutena. He olisivat Jumalan, eivät kenenkään muun. Jumala pitäisi huolta heistä, vaalisi heitä, rakastaisi heitä. Sitten Herra oli sanonut myös, että Hän antaisi Israelille aivan erityisen tehtävän: he olisivat Hänelle ”kuninkaallinen papisto” (לִי מַמְלֶכֶת כֹּהֲנִים, li mamelähät kohanim). Toisin sanoen, Jumalan, kaikkivaltiaan Hallitsijan omana kalliina omaisuutena Israel olisi kuninkaallisten joukko. Samalla he olisivat myös papisto. Heillä olisi siis pääsy itsensä Jumalan pyhään läsnäoloonsa. Ja vielä Jumala lupasi, että he olisivat myös pyhiä, ”pyhä kansa” (וְגוֹי קָדוֹשׁ, we gōj qādōsh).

Mutta mitä tuo sana ”pyhä” oikein tarkoittaa? Se tarkoittaa jotakin, mikä on Jumalan omaa, jotakin, mikä on ainoastaan Hänen omaisuuttaan. ”Pyhä” tarkoittaa jotakin, joka on pyhitetty, toisin sanoen erotettu siitä, mikä on ”tavallista”. Mutta tästä herää nyt tuo sama kysymys, jota alussa aavistelimme: Miten Israelin kansa saattoi olla pyhä? Olivatko he niin hyvin onnistuneet elämässään, että heidän oma pyhyytensä sellaisenaan kelpasi pyhälle Jumalalle? Eikö Vanha testamentti selvästi todista, että itsessään he olivat tavallisia, vajavaisia ja syntisiä ihmisiä? Kyllä! Miten heitä sitten saatettiin kutsua pyhiksi? Miten he saattoivat tulla Jumalan, Pyhän eteen? Vastaus: Heidän pyhyytensä ei ollut heistä itsestään. Kun Herra tahtoi tehdä liiton kansansa kanssa ja lupasi johdattaa heidät lupaamaansa maahan, sana sanoo, että Mooses ”lähetti israelilaisten joukosta nuoria miehiä uhraamaan polttouhreja ja teurastamaan härkiä yhteysuhriksi Herralle.” (2. Moos. 24:5) Ja heti tämän jälkeen me luemme: ”Niin Mooses otti veren ja vihmoi sitä kansan päälle ja sanoi: Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen perusteella.” (2. Moos. 24:8) Kyllä: tämä kansa on täynnään ihmisiä, jotka ovat itsessään aivan syntisiä. Mutta Jumala antoikin nyt toisen kuolla rakkaan kansansa syntien tähden, että tämän uhrin veren kautta heidät puhdistettaisiin synneistä ja tehtäisiin pyhiksi. Tätä tarkoitusta varten Herra sääti jumalanpalveluksen, joka piti säännöllisesti toimittaa pyhäkköteltassa, vanhan liiton temppelissä.

Näyttääkö siis siltä, että ihminen voisi parannella itseään pyhyyden tiellä, ja jos hänen pyhyytensä ei aivan riittäisikään, Jumala kuitenkin tämän hyvän vaivannäön vuoksi katsoisi hänen puutteitaan läpi sormien? Ei käy! Jumalan pyhyys vaati, että jos on syntiä, jonkun on kuoltava synnin tähden. Toisin sanoen, jos ei pyhyys riitä, otetaan henki pois!

Mutta nyt juuri näiden veristen sijaisuhrien kautta, jotka temppelissä uhrattiin, Jumala armossaan antoi kansalleen sovituksen heidän synneistään. Tässä pyhässä uhripalveluksessa, Jumala itse oli läsnä oman kansansa keskellä ja antoi heille pääsyn pyhään läsnäoloonsa. Hän tahtoi Israelin kansan, Hänen rakkaan seurakuntansa olevan pyhä, aivan niin kuin Hän itse on pyhä. Näiden uhrien kautta Hän myös valmisti heille pyhyyden ja lahjoitti sen heille. Siksi Israelin kansan ei tarvinnut yrittää mahdotonta, itsensä parantelemista pyhään asemaan. Heidän ei myöskään tarvinnut tuskailla sitä, miten he syntiset voisivat olla pyhiä, Jumalalle kelpaavia. Sen sijaan he saivat luottaa Jumalansa pyhään lupaukseen syntien anteeksiantamisesta sekä siitä, että armossaan pyhä Herra teki heidät osallisiksi omasta pyhyydestään.

Kristuksen Kirkko – Jumalan pyhä omaisuuskansa

Uudessa testamentissa, Ensimmäisessä Pietarin kirjeessä Pyhä Henki puhuu apostolin suulla: ”Mutta te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa” (1. Piet. 2:9). Apostoli kirjoittaa tässä kristilliselle seurakunnalle eri puolilla Vähä-Aasiaa. Alunperin nämä ihmiset olivat olleet pakanoita, mutta nyt Herra oli valinnut heidät (1. Piet. 1:1). Heistä oli tullut kristittyjä, Kirkon jäseniä. Mutta huomaatko, mitä tässä lyhyessä jakeessa tapahtuu? Kun Pyhä Henki nyt puhuu näille kristityille Pietarin kautta, Hän kutsuu heitä aivan samoilla sanoilla ja ilmaisuilla, joita Hän käytti aiemmin puhuessaan Israelin kansalle, niin kuin edellä kuulimme. Pyhä Henki sanoo, että nämä kristityt ovat suku. He eivät kuitenkaan ole mikä tahansa suku, vaan valittu suku (γένος ἐκλεκτόν, genos eklekton). Heidät on toisin sanoen valittu ja siten erotettu toisten kansojen joukosta. He ovat kansa. He eivät kuitenkaan ole mikä tahansa kansa, vaan omaisuuskansa, Jumalan oma kansa (λαὸς εἰς περιποίησιν, laos eis peripoiesin). He ovat Hänelle kuninkaallinen papisto (βασίλειον ἱεράτευμα, basileion hierateuma). He ovat pyhä heimo, pyhä kansa (ἔθνος ἅγιον, ethnos hagion). Pyhä Henki ei käytä näitä nimenomaisia sanoja sattumalta! Mitä Hän siis tarkoittaa? Hän tarkoittaa, että kristillinen seurakunta, Kristuksen Kirkko on Israel, Jumalan pyhä kansa (ks. myös esim. Gal. 6:15–16).

Mutta me kysymme: Miten on mahdollista, että nämä kristityt voivat olla Jumalan valittu kansa? Eivätkö he kuitenkin itsessään ole syntisiä? Vastaus kuuluu seuraavasti: Kyllä, itsessään he ovat syntisiä, aivan kelvottomia astumaan pyhän Jumalan eteen. Mutta heidän kelpaavuutensa ei olekaan heistä itsestään. Jumala on lähettänyt Poikansa maailmaan. Hän on tullut ihmiseksi, niin että Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen, kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15). Tämä jumalihminen Jeesus Kristus on itse Jumalan Valittu. Näinhän taivaallinen Isä julisti pilvestä, niin kuin varmasti muistat. Hän sanoi: ”Tämä on minun Poikani, se valittu; kuulkaa häntä.” (Luuk. 9:35) Myös Pietari kirjoittaa Hänestä: ”Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis” (1. Piet. 2:4; vrt. 2:6) Jeesus Kristus on siis Jumalan Valittu, Hänet on asetettu Messiaaksi. Hän on nyt täyttänyt koko sen lain, jonka Jumala antoi Israelille. Syntisyydessään Israel ei kyennyt täyttämään Jumalan pyhää lakia, mutta Kristus vapaaehtoisesti tuli lain alaiseksi ja kuuliaisena täytti lain heidän puolestaan, sekä koko maailman puolesta. Hän täytti lain täydellisessä kuuliaisuudessaan Isälle, elämässään, kärsimyksessään ja ristinkuolemassaan.

Näyttääkö siis siltä, että sinä voisit parannella itseäsi pyhyyden tiellä, ja jos sinun pyhyytesi ei aivan riittäisikään, Jumala kuitenkin tämän vaivannäkösi vuoksi katsoisi sinun puutteitasi läpi sormien? Ei niin! Katso Golgatalle, niin näet mitä Jumalan pyhyys vaatii: jos on syntiä, jonkun on kuoltava synnin tähden. Jos pyhyys ei riitä, niin veren täytyy vuotaa, henki otetaan pois.

Mutta nyt Jumalan Pyhä, Kristus Jeesus onkin vuodattanut kalliin sovintoverensä (1. Piet. 1:19), antanut Henkensä (Joh. 19:30)! Hänen täydellinen kuuliaisuutensa luetaan nyt vanhurskaudeksi koko maailmalle, siis myös meille. Meille on valmistettu sovinto Jumalan kanssa, meidän syntimme on anteeksi annettu, pelastus on valmistettu meille. Ja koko tämän vanhurskauden ja Jumalalle kelpaamisen Pyhä Henki tuo meille evankeliumin sanassa ja Kristuksen asettamissa sakramenteissa. Me saamme ottaa tämän lahjan vastaan uskossa Kristukseen. (Ks. Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus, 15–16.) Tällä tavalla, sanansa ja kasteen sakramentin kautta, Kristus, Jumalan Valittu, antaa ”valittuutensa” kastettaville. Näin heistä tulee Jumalan valittu kansa. Ja tämä koskee myös meitä kaikkia, jotka olemme tulleet osallisiksi Herran pyhästä sanasta ja kasteesta. Näiden välineiden kautta sinutkin on kaikkien muiden Kristuksessa valittujen  kanssa otettu sisään Jumalan valittuun kansaan, todelliseen Israeliin, Kristuksen Kirkkoon. Sinun ei tarvitse yrittää mahdotonta, tulla omilla teoillasi Jumalan valitsemaksi. Sinun ei tarvitse myöskään tuskailla, miten sinä, itsessäsi syntinen voisit kelvata Jumalan valitsemaksi. Pikemminkin sinä saat rohkeasti uskoa: ”Minut on kastettu Kristukseen ja uskon Häneen. Itsessäni minä kyllä olen mitä olen. Mutta Jumalan armosta, Kristuksen, Jumalan Valitun tähden ja Hänessä minäkin aivan varmasti olen nyt Jumalan valittu. Ja kun olen valittu, olen myös jäsen Jumalan valitussa kansassa, Hänen rakkaassa omaisuuskansassaan, Kristuksen seurakunnassa!”

Mutta vieläkin me kysymme: Miten on mahdollista, että kristityt voivat olla Jumalan pyhä heimo, pyhä kansa? Eivätkö he itsessään ole kuitenkin saastaisia, syntisiä? Ja taas vastaus kuuluu selvästi: Kyllä, itsessään he ovat aivan syntisiä. Mutta heidän pyhyytensä ei olekaan heistä itsestään. Jumalan Poika Kristus, joka on tullut ihmiseksi, Hän on Herra, Hän on Pyhä. Pyhän sanansa ja pyhän kasteen kautta Hän antaa syntisille oman pyhyytensä. Siinä Hän antaa heille uudestisyntymisen lahjan (1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5). Siinä Hän antaa heidän syntinsä anteeksi (Ap. t. 2:38; 16:22). Siinä Hän antaa heille Pyhän Henkensä (Ap. t. 2:38). Siinä Hän myös antaa heille uskon lahjan, sillä missä Pyhä Henki on, siellä Hän myös vaikuttaa uskon (vrt. Augsburgin tunnustus. V Kirkon virka, 2). Kasteessa Kristus myös pukee syntiset siihen pyhään vaatteeseen, joka Hän itse on, toisin sanoen Hän pukee heidät omaan pyhyyteensä ja vanhurskauteensa (Gal. 3:27). Tällä tavalla ihmiset, jotka itsessään ovat syntisiä, sanan ja kasteen kautta tehdään pyhiksi. Uskon kautta Kristukseen, heidän Vapahtajaansa, heidät tehdään osallisiksi kaikesta mikä on Hänen omaansa, siis osallisiksi myös Hänen pyhyydestään. Jumalan armosta kristityissä toteutuu näin se, mitä Hän omaisuuskansalleen käski: ”Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä.” Kristityt ovat pyhiä, sillä he ovat Herrassa Kristuksessa, joka on pyhä. Itsessään he eivät olleet arvollisia tulemaan pyhän Jumalan läsnäoloon. Mutta nyt, Kristuksessa, joka yksin on arvollinen (vrt. Ilm. 4:11) Hänen uskovansa tehdään arvollisiksi ilmestymään Hänen Isänsä läsnäoloon. Kristuksessa, joka yksin on vanhurskas, heidät vanhurskautetaan uskon kautta. Ja tämä koskee myös meitä kaikkia, jotka olemme tulleet osallisiksi Herran pyhästä sanasta ja kasteesta. Näiden välineiden kautta sinutkin on kaikkien muiden Kristuksessa pyhitettyjen kanssa otettu sisään Jumalan pyhään omaisuuskansaan, todelliseen Israeliin, Kristuksen Kirkkoon. Taaskaan sinun ei tarvitse yrittää mahdotonta, yrittää teoillasi kehittää itseäsi pyhäksi ihmiseksi. Sinun ei myöskään tarvitse tuskailla, kun et saa omaa lihallista minääsi muutettua pyhäksi (vrt. Room. 8:6–7). Pikemminkin sinä saat rohkeasti uskoa: ”Minut on kastettu Kristukseen ja uskon Häneen. Itsessäni minä kyllä olen mitä olen, mutta Jumalan armosta,  Kristuksen, Jumalan Pyhän tähden ja Hänessä minäkin aivan varmasti olen nyt Jumalan pyhä. Ja kun olen pyhä, olen myös jäsen Jumalan pyhässä kansassa, Hänen rakkaassa omaisuuskansassaan, Kristuksen seurakunnassa!”

Näin Jumala armossaan tekee meistä pyhän ja valitun kansansa, yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen Kirkon. Kristuksessa pyhitettyinä ja vanhurskautettuina me emme ole enää epämääräinen joukko yksittäisiä syntisiä. Ennen me olimme juuri sellaisia; me emme olleet kansa. Mutta nyt, Jeesuksessa Kristuksessa meistä on tullut yksi, niin kuin Hän, Herramme ja Vapahtajamme on yksi. Siksi meitäkin kutsutaan nyt kansaksi, ja enemmänkin: me olemme tulleet osaksi Jumalan kansaa. (1. Piet. 2:10) Meidän yhteentulemisemme on Jumalan työtä, Hänen armostaan. Tästä Pyhä Henki sanoo apostolin suulla: ”Ja tuommoisia [ts. syntisiä] te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.” (1. Kor. 6:11) Me olemme Kristuksen Kirkko, pyhien joukko, Hänen pyhyydestään! Hän sanoo myös: ”odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.” (Tiit. 2:13–14) Me olemme Kristuksen Kirkko, Jumalan valittu omaisuuskansa, Kristuksen, Jumalan oman Pojan ja Valitun tähden!

Tällä tavalla, aivan niin kuin Jumala adoptoi vanhan liiton Israelin omaksi kansakseen Punaisen meren kasteessa (1. Kor. 10:1–4), niin Hän on nyt adoptoinut meidätkin jäseniksi Kirkossaan, uuden liiton Israelissa juuri pyhän kasteen sakramentin kautta. Niin kuin Jumala erämaassa antoi vanhan liiton kansalleen ravinnoksi mannaa, ihmeellistä leipää taivaasta (ks. esim. Joh. 6:49), niin Hän tänäänkin antaa uuden liiton kansalleen ravinnoksi Hänet, joka on ”Jumalan leipä, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän”, itse”elämän leipä”. (Joh. 6:32–33, 35) Hän antaa meille ruumiinsa syötäväksi ja verensä juotavaksi. Rakas ystävä, tule sinäkin nyt Hänen tykönsä! Niin sinun ei tarvitse koskaan olla nälissäsi. Usko Kristukseen! Niin sinun ei tarvitse koskaan olla janoissasi. Sinun ei tarvitse myöskään enää miettiä, miten tekisit itsesi pyhemmäksi, taikka tuskailla, kun oma pyhyytesi ei riitä. Kun sinä elät Kristuksessa ja Hänen pyhän omaisuuskansansa, seurakunnan yhteydessä, Kristuksen pyhyys on sinun pyhyytesi! Silloin saat kuulua heihin, jotka todella ovat pyhiä, niin kuin Hän itse on pyhä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 3.7.2016.)