2. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 16:19–31

Nimetön ja nimeltä kutsuttu

Johdanto

Päivän pyhässä evankeliumissa Jeesus puhuu kahdesta miehestä. Nyt me tarkastelemme ensiksi mitä Herra kummastakin miehestä sanoo. Sitten katsomme mitä näille miehille ajallisessa mielessä kävi. Lopuksi kuulemme vielä mikä oli heidän iankaikkinen päämääränsä ja miten se määräytyi.

Rikas mies

Jeesus siis puhuu kahdesta miehestä. Heistä ensimmäisestä Hän sanoo: ”Oli rikas mies” tai tarkemmin käännettynä ”Mutta oli muuan rikas ihminen” (Luuk. 16:19a). Herra kertoo meille myös tämän rikkaan miehen elämästä. Tällä oli tapana pukeutua kalliisiin vaatteisiin, purppuraan ja parhaaseen pellavaan. Päivästä toiseen hän eli ilossa, hyvällä mielellä. Jeesus sanoo myös syyn hänen hyvään mieleensä: mies eli loisteliaasti. Toisin sanoen hän piti kullan ja jalokivien kimallusta elämänsä valona. Hän iloitsi sangen suuresti rikkauksiensa kauneudesta ja niiden tuomasta turvallisuudentunteesta. Hänelle tuotti suurta mielihyvää, kun hän päivästä päivään saattoi viettää kartanossaan suuria pitoja. Hän iloitsi voidessaan kutsua näihin pitoihinsa runsaasti vieraitakin nauttimaan hänen hyvyydestään sekä ihmettelemään hänen rikkauksiaan.

Köyhä Lasarus

Mutta sitten Jeesus puhuu myös toisesta miehestä. Tästä Herra sanoo: ”Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus” (Luuk. 16:20a). Tällä miehellä, Lasaruksella ei ollut hienoa kartanoa, eipä edes vaatimatonta majaa, jossa olisi saanut suojan päivän helteeltä. Hänestä kerrotaan, että hän makasi rikkaan miehen kartanon porttikäytävän luona. Miksi? Oliko hän itse ehkä halunnut tulla siihen makaamaan? Ei. Jeesuksen sanat kuuluvat selvästi: Lasarus oli ”heitettynä hänen [siis rikkaan miehen] porttinsa luo”. Lasarus oli sairas, hänen ruumiinsa oli täynnä paiseita. Ehkä juuri tämän sairautensa vuoksi hän oli kykenemätön itse kävelemään. Siksi hän oli ollut myös riippuvainen toisten avusta. Lasaruksen lähimmäiset eivät kuitenkaan olleet välittäneet hänestä. He olivat vain heittäneet hänet rikkaan miehen portin pieleen, josko hän siinä saisi kerjätyksi hieman ruokaa syödäkseen, kunnes kuolisi.

Jeesus sanoo, että Lasarus hartaasti odottikin saavansa tulla ravituksi siitä, mikä rikkaan pöydältä putoaisi. Toisin sanoen hän siis odotti, että loisteliaita juhlia pitänyt rikas mies taikka hänen pitojensa vieraat olisivat ohimennessään antaneet hänelle edes jotakin syötävää. Portistaan sisään ja ulos kulkiessaan rikas mies kyllä olikin monet kerrat nähnyt Lasaruksen. Rikas tiesi tämän vaivaisen miehen tilan. (Vrt. Luuk. 16:24.) Mutta rikkaalla ei ollut aikaa tuolle köyhälle, sairaalle kerjäläiselle. Hänen elämänsä keskuksessa oli vain hänen oma hyvinvointinsa. Siksi hän jätti täysin huomiotta Lasaruksen sekä tämän elämän tarpeet.

Siinä Lasarus päivästä toiseen katseli rikkaan miehen ja tämän silmäätekevien vieraiden menoa. He tulivat purppuraisissa ja pellavaisissa vaatteissaan, söivät, joivat ja iloitsivat. Lasaruksella sen sijaan ei ollut hienoja vaatteita, ehkä tuskin mitään kunnollisia vaatteita. Sen sijaan hänen ruumistaan peittivät paiseet. Vieraat saivat rikkaan pöydästä yltäkylläisyyttä yltäkylläisyyden päälle. Kuka huomasi Lasaruksen? Kaupungin kulkukoirat, jotka jatkuvasti ohimennessään nuolivat hänen paiseitaan.

Ajallinen kuolema

Tällä tavalla näiden kahden miehen elämät ajallisessa mielessä erosivat toisistaan kuin yö ja päivä. Mutta jotakin yhteistä heillä kuitenkin oli. Mitä? Heidän elämänsä päättyi. Jeesus sanookin: ”mutta tapahtui, että köyhä kuoli” (Luuk. 16:22a). Mahdollisesti Lasarus menehtyi tuohon vaikeaan sairauteensa. Mutta heti perään Herra lisää: ”mutta myös rikas kuoli” (Luuk. 16:22c).

Ihmisen elämä tässä ajassa on Jumalan hyvää luomisen lahjaa. Sinunkin elämäsi on lahja. Koska ihminen kuitenkin on langennut syntiin, on hän synnin palkkana ansainnut kuoleman (1. Moos. 2:17; Room. 6:23a). Siksi jokainen lihasta syntynyt ihminen joutuu ruumiissaan kantamaan kuolemaa koko elämänsä ajan: Hänen syntymästään asti häntä vaivaavat erilaiset sairaudet ja monenlainen heikkous. Häntä vaivaa ruumiin vähittäinen rapistuminen, joka sitten lopulta johtaa ajallisen elämän päättymiseen, kuolemaan. Luonnollisen ihmisen ajallinen elämä on rajallinen. Jumala itse määrää sen pituuden. (1. Moos. 6:3)

Tämä koskee aivan jokaista ihmistä, myös sinua ja minua. Kuolema ei kysy, oletko sinä rikas ja elätkö ajallisessa yltäkylläisyydessä, vai elätkö kadunkulmassa elatusta kerjäten. Kuolema ei kysy, oletko ruumiiltasi terve ja hyväkuntoinen vaiko vakavasti sairas. Kuolema ei kysy, oletko menestynyt korkean aseman saavuttamisessa vai oletko maailman silmissä yhteiskunnan pohjasakkaa. Kuolema ei kysy, oletko suosittu julkisuuden henkilö vaiko ehkä kaikkein halveksituin hylkiö. Kuolema ei kysy edes sitä, oletko nuori vai vanha. Jos Herramme Kristuksen tulo vielä viipyy, jokainen meistä poikkeuksetta kohtaa ajallisen elämän päätepisteen, kuolee ja haudataan. Silloin kaikki se rikkaus, jota sinun sielusi himoitsi, on sinulta mennyt, ”ja kaikki kalleutesi ovat sinulta hävinneet”, olivat ne sitten pellavakangasta ja purppuraa (vrt. Ilm. 18:12–14), taikka mitä tahansa. Silloin on mennyt myös kaikki se ajallinen sairaus ja köyhyys, joka kuuluu tämän langenneen maailman elämään ja josta ehkä kärsit.

Rikkaan miehen ikuinen päämäärä

Tässä maailmassa harva kieltää sitä, että kun ihminen elää, hän myös aikanaan kuolee. On kuitenkin monia, jotka haluavat uskoa, että kun ihminen kuolee, kaikki loppuu siihen, eikä mitään sen jälkeen enää ole. Jumalan sana ei kuitenkaan opeta tällaista kuoleman myötä tapahtuvaa täydellistä tyhjään raukeamista. Päinvastoin sana sanoo selvästi, että kuoleman myötä ihminen siirtyy ajasta ikuisuuteen. Hän ei siis lakkaa olemasta, vaan jatkaa olemistaan ikuisesti. Tässä ikuisessa olotilassaan ihminen on välttämättä jommassakummassa kahdesta eri paikasta. Hän on joko pelastettujen joukossa ikuisessa elämässä, tai kadotettujen joukossa ikuisessa kuolemassa.

Tämä nähdään juuri Jeesuksen puheessa rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta. Mitä näille kahdelle miehelle kuoleman jälkeen tapahtui? Rikkaasta miehestä Jeesus sanoo lyhyesti: ”Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.” (Luuk. 16:22c) Tämän tarkemmin Herramme ei kuvaa rikkaan hautajaisia. Voidaan kuitenkin ajatella, että tällaiselle varakkaalle miehelle pidetyt hautajaiset vastasivat loistossaan hänen loisteliasta elämäänsä. On kuitenkin aivan keskeistä huomata: Oli tuon miehen elämä ollut miten yltäkylläistä tai loisteliasta tahansa, tai olivat hänen hautajaisensa miten pitkät ja kunnioitusta herättävät tahansa valtavine saattojoukkoineen, surunvalitteluineen ja seremonioineen, hänen ajallisen elämänsä päätepisteenä oli kuitenkin hauta. Kun Jeesus lyhyesti sanoo, että rikas kuoli ja haudattiin, on kuin Hän jo tällä haluaisi ilmaista, että rikkaan miehen osaksi tuli iankaikkinen kuolema helvetin pätsissä. Herramme jatkaakin heti perään kuvausta, jossa tämä mies – maallisen elämänsä aikana niin rikas ja hyvinvoiva – on nyt tuonelan liekissä (Luuk. 16:23ss).

Mutta miksi tämä rikas mies joutui tuohon kauheaan paikkaan? Oliko syy yksinkertaisesti siinä, että hänellä oli paljon omaisuutta? Toisin sanoen: Onko rikkaus itsessään kadottavaa? Ei. Jumalahan on antanut maailman ihmeellisen luomistyön ihmisen hoidettavaksi ja vaalittavaksi (1. Moos. 2:15). Se kaikki on Hänen omaansa. Sen käyttö on Hänen lahjaansa ihmiselle. Joillekin Jumala on antanut paljon ajallista omaisuutta hoidettavaksi. Näin Raamatussakin kerrotaan vaikkapa hurskaasta Jobista taikka Abramista, että he olivat hyvin rikkaita (Job. 1:3; 42:12; 1. Moos. 13:2, 6). Entä oliko syynä tämän rikkaan miehen kadotukseen noiden iloisten juhlien järjestäminen? Ei. Kyllähän pyhässä Raamatussakin puhutaan iloisesta juhlimisesta erityisissä tilanteissa, kuten häissä tai arvokkaan henkilön vierailun yhteydessä. Sellaisiin juhliin Jeesuskin osallistui, esimerkiksi Kaanaan häissä (Joh. 2:1–12). Tästä rikkaasta miehestä Herramme kuitenkin sanoo, että hän oli juhlinut päivästä päivään, siis jatkuvasti. Toisin sanoen tämän miehen elämän sisältönä oli ollut ylellinen elämäntapa, rikkaus ja kalliit vaatteet. Näiltä hän oli odottanut elämäänsä kaikkea hyvää, näiltä hän oli odottanut saavansa turvan kaikessa hädässä. Tällä tavalla mammona oli tullut hänen rakkaaksi herrakseen, rikkaus ottanut hänen elämässään sen paikan, joka kuuluu yksin Jumalalle. Kullan ja jalokivien kimallusta hän piti valkeutenaan ja autuutenaan, ei Herraa. Elävää Jumalaa, Hänen apuansa ja turvaansa mies ei ollut ymmärtänyt tarvitsevansa, vaan oli pikemminkin vihannut Häntä. (Vrt. Ps. 27:1; Matt. 6:24; Iso katekismus. Kymmenen käskyä. Ensimmäinen käsky, 2.) Ja juuri siksi, että tämä rikas jumalaton ei ollut tuntenut omaa armon tarvettaan, ei hän myöskään ollut tuntenut mitään tarvetta armahtaa heikkoa ja tarvitsevaa. Vaikka mies oli tiennyt Lasaruksen, tuon porttinsa luona makaavan kerjäläisen ja hänen tilansa, hän ei ollut auttanut tätä millään tavalla. Näin hän oli niin kuin fariseukset, joita Johannes Kastaja varoitti turvautumasta sanomaan ”Onhan meillä isänä Aabraham”, jos he eivät elä parannuksessa ja osoita sen hedelmiä (Luuk. 3:8, vrt. myös Luuk. 16:14).

Jumala oli jo muinoin tehnyt liiton Abrahamin kanssa (1. Moos. 15). Egyptistä Hän oli kutsunut esikoispoikansa, pyhän kansansa (2. Moos. 4:22; Hoos. 11:1). Hän oli lunastanut Israelin kansan ja nimeltä kutsunut heidät omikseen (Jes. 43:1). Sanansa lupausten mukaan Hän temppelin palveluksessa sovitti kansan synnit ja teki heidät osalliseksi pyhyydestään (ks. esim. 3. Moos. 9). Joka uskossa otti vastaan Jumalan lupaukset ja turvasi Häneen, sai nimensä Jumalan elämän kirjaan taivaassa (2. Moos. 32:32; Ps. 69:29). Ja nyt Jeesus mainitsee, että tämä rikas mies tuonelaan jouduttuaan huusi Abrahamia ja kutsui tätä isäkseen (Luuk. 16:24). Tämä osoittaa, että rikas mies oli syntyjään juutalainen. Hän oli syntynyt Jumalan omaisuuskansan jäseneksi, kansan, jonka kantaisä Abraham oli. Kuitenkin Jumalan kansan jäsenen nimestään huolimatta tämä mies oli elänyt täysin välinpitämättömänä Jumalasta. Häntä ei ollut kiinnostanut se, että pyhän kansan jäsenenä Jumala oli kutsunut juuri hänetkin nimeltä omakseen. Mies ei muistanut sitä Jumalan sanaa, jonka Hän Salomon suulla oli julistanut: ”Nimi on kalliimpi suurta rikkautta” (Sananl. 22:1a). Ei tämä mies ollut välittänyt olla Jumalan nimeltä kutsuma. Siksi Jeesus ei evankeliumissa mainitse hänen nimeään lainkaan. Pikemminkin Herra kutsuu häntä sillä nimellä, mikä hänen elämäänsä määritti ja mikä oli hänelle rakkainta: tämä mies on ”muuan [nimeltä mainitsematon] rikas ihminen”. Tämä nimettömäksi jääminen osoittaa sen karmean tosiasian, että koska tämä mies epäuskon tähden oli hylännyt Jumalan armon, hänen nimensä ei ollut kirjoitettuna Jumalan elämän kirjassa. Sen sijaan häneen sopivatkin ne sanat, jotka Jeremia lausuu: ”Israelin toivo, sinä Herra! Kaikki, jotka sinut hylkäävät, joutuvat häpeään. Jotka minusta luopuvat, ne kirjoitetaan tomuun. Sillä he ovat hyljänneet elävän veden lähteen, Herran.” (Jer. 17:13) Juuri epäuskonsa tähden tämä mies jäi pelastuksen ulkopuolelle ja joutui ikuiseen tuleen.

Köyhän Lasaruksen ikuinen päämäärä

Mutta sitten Jeesus puhuu myös köyhän Lasaruksen ikuisesta päämäärästä. Tämän vaivaisen miehen kohdalla Herra ei sano, että ”hänet haudattiin”. Voi olla, että hautajaisia ei edes pidetty, vaan Lasarusta kohdeltiin hänen kuolemansa jälkeen yhtä kunnioittavasti kuin hänen eläessään oli tehty. Voi olla, että juuri niin kuin hänet oli heitetty rikkaan portin luo, hänen sairauden runtelema, haiseva ruumiinsa nyt heitettiin johonkin epämääräiseen kuoppaan. Mutta mitä Lasarukselle sitten tapahtui? Jeesus sanoo: ”ja enkelit veivät hänet Abrahamin helmaan.” (Luuk. 16:22b) Mikä tämä paikka on? Abraham on mies, jonka uskon Jumala luki hänelle vanhurskaudeksi (1. Moos. 15:6). Siinä mielessä hän on kaikkien Jumalaan uskovien ja uskosta vanhurskaaksi luettujen kantaisä. Siksi, kun ihminen pääsee Abrahamin helmaan, hän pääsee sinne, minne uskovat, Herran omat kuolemansa jälkeen pääsevät. Paikka Abrahamin helmassa on kunniapaikka suurissa juhlissa (vrt. Joh. 13:23). Se on paikka messiaanisella juhla-aterialla Jumalan valtakunnassa, jossa vanhurskaat Abrahamin, Iisakin, Jaakobin ja kaikkien profeettojen kanssa asettuvat makuulle runsaan pöydän ääreen (Luuk. 13:28–29).

Sinne köyhä ja sairas Lasaruskin nyt kuolemansa jälkeen pääsi. Ajallisessa elämässään hän ei ollut päässyt rikkaan miehen juhla-aterialle, eipä saanut muruakaan hänen yltäkylläisyydestään. Nyt hän kuitenkin pääsi Jumalan omaisuuskansan, uskosta vanhurskautettujen ikuiseen juhlaan Jumalan valtakunnassa. Ajallisessa elämässään Lasarus ei ollut pukeutunut rikkaan miehen purppuraan ja pellavaan. Nyt Hänet kuitenkin puettiin Jumalan omaisuuskansan kuninkaalliseen ja papilliseen pukuun. Hän pääsi sinne, koska ajallisen elämänsä puutteesta ja kärsimyksestä huolimatta – tai juuri niiden myötä – hän oli oppinut uskossa turvaamaan yksin Jumalan armoon ja apuun. Tätä tarkoittaa myös hänen nimensä. Nimi Lasarus on kreikankielinen väännös heprealaisesta nimestä אֱלִיעֶזֶר (suom. Raamatussa Elieser, esim. 1. Moos. 15:2). Se tarkoittaa ”Jumala auttaja” tai ”se, jota Jumala auttaa”. Siinä missä Jeesus jättää mainitsematta rikkaan miehen nimen, Hän kuitenkin mainitsee tämän sairaan miehen nimen. Hänen nimensä mainitaan aivan neljä kertaa tässä evankeliumissa. Niin kuin kaikki ihmiset, myös tämä köyhä ja sairas mies oli Jumalalle kovin rakas. Jumala oli hänet nimeltä kutsunut. Juuri uskon kautta Jumalan, ainoan auttajansa armolupauksiin Lasarus sai kuulua Herran lunastettujen, nimeltä kutsuttujen ja Hänen omiensa joukkoon, joiden nimet ovat kirjoitettuna taivaissa (Luuk. 10:20). Jo eläessään hän uskon kautta eli Herralle ja oli Hänen omansa. Siksi hän sai myös kuolla Herralle ja elää Hänen omanaan ikuisesti. (Room. 14:8)

Lopuksi

Päivän pyhän evankeliumin äärellä Herra muistuttaa meitä seuraavista tosiasioista:

  • Tässä maailmassa on niin rikkaita ihmisiä kuin köyhiäkin.
  • Riippumatta ihmisen ajallisesta rikkaudesta tai köyhyydestä, jokainen kohtaa kerran ajallisen elämänsä päätepisteen ja kuolee.
  • Kuolema ei tarkoita olemisen lakkaamista, vaan sen myötä ihminen siirtyy ajallisesta olemisestaan ikuiseen. On ihmisiä, jotka Jumala on sanansa ja kasteen kautta nimeltä kutsunut ja joille Hän on lahjoittanut iankaikkisen elämän jo heidän ajallisen elämänsä aikana (vrt. Joh. 3:16; 1. Joh. 4:9). Kun he sanan ja sakramenttien välityksellä pysyvät uskossa Kristukseen, heillä on varmasti nimensä taivaan kirjassa. Siksi he saavat myös ajallisen kuolemansa jälkeen jatkaa ikuista elämää autuudessa, Jumalan yhteydessä ja Hänen pyhiensä joukossa. Toisaalta ne, jotka ovat epäuskossaan hylänneet Jumalan armon ja sen ikuisen elämän, jonka Hän Kristuksen yhteydessä on tahtonut lahjoittaa, jäävät ilman ikuista elämää. Heidän nimeään ei ole elämän kirjassa. Sen vuoksi he myös ajallisen kuolemansa jälkeen jatkavat ikuista olemistaan erossa Jumalasta, jossa ainoassa on ikuinen elämä. Toisin sanoen heidän ikuisuutensa on kuolemassa ja rangaistuksen liekissä. Jokaisen ihmisen ikuinen päämäärä on välttämättä jompikumpi näistä kahdesta.
  • Se, kumpaan paikkaan ihminen kuolemansa jälkeen pääsee tai joutuu, ei riipu hänen ajallisesta menestyksestään tai rikkaudestaan sen paremmin kuin hänen omista teoistaankaan. Päinvastoin, Jumalalle kelpaavat hyvät teot tässä ajassa ovat pelastettuna olemisen hedelmää. Toisaalta hyvien tekojen puute on seurausta siitä, että ihminen jo eläessään on kadotuksen lapsi.
  • Ihmisen elämän ikuinen päämäärä riippuu siitä, mihin hän elämänsä aikana laittanut turvansa. Se ihminen, joka panee turvansa ajalliseen rikkauteen, joutuu pettymään. Näin on siksi, että kaikki ajallinen katoaa kerran, eikä voi mitenkään auttaa ihmistä hänen ikuisuutensa asiassa. Lisäksi, turvatessaan mammonaan ja palvellessaan sitä ihminen joutuu välttämättä hylkäämään elävän Jumalan ja vihaamaan Häntä, ainoaa pelastajaa. Vain se ihminen pelastuu, joka uskossa turvaa Jumalaan ja Hänen ihmiseksi tulleeseen, ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ainoana auttajanaan, ainoana apunaan, syntiensä sovittajana ja pelastuksenaan. Mutta juuri se ihminen, joka näin on Kristuksen elämässä ja kuolemassa lunastettu, sekä kasteessa Hänen omakseen nimeltä kutsuttu ja otettu, se ihminen saa nimensä Jumalan kirjaan taivaassa. Hän pääsee uskon kautta vanhurskaaksi luettujen Jumalan pyhien joukkoon, taivaan juhla-aterialle.

Rakas kristitty! Sinun osallisuutesi taivaalliseen juhla-ateriaan on alkanut jo kerran Jumalan pyhän sanan kuulemisessa. Jumalan armosta sinä olet päässyt siihen myös sisälle, kun Kristus on pyhässä kasteessa pessyt sinun syntisi pois (Ap. t. 22:16) ja ottanut sinut jäseneksi pyhässä Ruumiissaan (1. Kor. 12:13), joka on Kirkko, Jumalan pyhä omaisuuskansa. Siinä sinun nimesi on kirjoitettu taivaan kirjaan, olet saanut pääsyn taivaalliselle juhla-aterialle. Tämä ihmeellinen juhla-ateria saa täyttymyksensä jo ajassa, jo tänään, Herran pyhällä ehtoollisella. Älä siis enää turvaa omaisuuteesi tai Jumalalta saamiisi ajallisiin lahjoihin. Elä sen sijaan tänäänkin ja joka päivä Jumalan sanan yhteydessä, ja turvaa yksin Häneen! Palaa kasteessa saamaasi armoon syntiesi tunnustamisessa ja anteeksiantavan evankeliumin sanan uskomisessa! Ja tule sitten myös uskossa Herran pöytään, Kristuksen ruumiin ja veren aterialle, jotka sinulle annetaan syntiesi anteeksiantamiseksi! Niin sinä saat kerran Abrahamin ja kaikkien Jumalan pyhien kanssa tulla kertakaikkisesti osalliseksi taivaan juhla-ateriasta. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 29.5.2016.)

Mainokset