Kiirastorstai (1. vsk), Luuk. 22:14–22

Tämä on minun ruumiini

Johdanto

Kiirastorstain evankeliumi kertoo, miten Kristus asetti pyhän ehtoollisen sakramentin. Tänä iltana keskitymme yhteen kohtaan tässä kalliissa tekstissä. Herramme sanoo: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” (Luuk. 22:19b) Hänen sanansa ”Tämä on minun ruumiini” ovat lyhyet ja selvät, mutta pitävät sisällään valtavan paljon. Tarkastelemme näitä pyhiä sanoja nyt kolmesta eri näkökulmasta.

1. Kristuksen tosi ruumis leivässä

Ensiksi, kun Herra sanoo ”Tämä on minun ruumiini”, silloin se leipä, joka Hänellä on käsissään, todella on Hänen ruumiinsa. Tästä asiasta on vuosisatojen kuluessa ollut paljon puhetta. Niin jumaluusoppineet kuin muutkin kristityt ovat keskustelleet, mitä nämä Herran sanat lopulta tarkoittavat. Jotkut ovat väittäneet Kristuksen haluavan tässä sanoa, että tämä leipä merkitsee Hänen ruumistaan. Ajatus on, että kristityt sitten uskon kautta saavat ikään kuin hengellisesti ”syödä” Hänen ruumiinsa, jota tämä leipä merkitsee tai johon se osoittaa. Toisaalta, klassiseen apostoliseen kristinuskoon liittyen toiset – esimerkiksi juuri luterilaiset – ovat opettaneet, että Kristuksen sanat ”Tämä on minun ruumiini” eivät tarkoita, että leipä ”merkitsee” Hänen ruumistaan. Päinvastoin, Herramme sanat on ymmärrettävä kirjaimellisesti, niiden yksinkertaisessa ja selvässä merkityksessä. Kristuksen sanat ovat luovat sanat: ne luovat ja vaikuttavat sen mitä ne sanovat. Siksi Herran pyhällä ehtoollisella leipä on Kristuksen ruumis, koska Hän itse sanoo niin. Kuka taitaa kaikkivaltiaan sanat toisin selittää?

Nyt joku varmaankin haluaa kysyä: ”Miksi tällainen on nyt niin tärkeää? Mahtavatko teologit haluta ryhtyä tällaiseen hiusten halkomiseen vain ylpeilläkseen oppineisuudellaan? Onko sillä nyt lopulta niin suurta merkitystä, miten kukakin nämä sanat ymmärtää?” Vastauksena voitaisiin ehdottaa, että tässä asiassa hiustenhalkomista eivät oikeastaan harjoita ne, jotka yksinkertaisesti uskovat, että Herramme sanat tarkoittavat juuri sitä, mitä ne sanovat. Voitaisiinkin sanoa, että tässä asiassa järkeilyä ja viisastelua harjoittavat pikemminkin ne, jotka näiden Herramme sanojen selvyydestä huolimatta väittävät, että ne tarkoittavat jotakin muuta, kuin mitä ne sanovat.

Mutta mitä tällaisen järkeilyn taustalla sitten on? Jo antiikin kreikkalainen filosofi sanoi: ”Sielu on Jumalan työtä, mutta ruumiin luonto on toinen.” (Kelsos, Origeneen lainaamana, Contra Celsum 4.59) Toisin sanoen, ruumis ja ruumiillinen elämä ovat jotakin vähemmän ja alempaa kuin sielu, hengestä puhumattakaan. Näin eivät kuitekaan ajatelleet ainoastaan antiikin kreikkalaiset oppineet. Paitsi Lutherin aikana myös nykyäänkin moni itseään kristityksi kutsuva ajattelee: Varsinaisesti vain se on hyvää, mikä on hengellistä. Ruumiillinen ja käsin kosketeltava puolestaan on jotakin vähemmän, jotakin huonompaa. Ja kun näin ajatellaan, tullaan myös johtopäätökseen, että myöskään jauhoista ja vedestä käsillä leivottu leipä, silmin nähtävä ja käsin kosketeltava, murrettava ja suulla syötävä leipä ei voi olla mitään jumalallista. Siksi pidetään mahdottomana, että tällainen tavallinen leipä voisi olla Kristuksen ruumis. Mutta sanoi ihmisen järki tai filosofinen oppineisuus mitä tahansa, Herramme sanat pysyvät. Ja Hän sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”.

Mutta miksi sitten on niin tärkeää uskoa, että Kristuksen sanat ”Tämä on minun ruumiini” todella ovat sitä, mitä ne sanovat? Tästä puhumme saarnan toisessa osassa.

2. Kristuksen ruumis ruumiillista ihmistä varten

Mies makaa sängyllä. Hän sulkee silmänsä, kuuntelee hengitystään. Mies muistaa Herran sanoja, jotka Hän lausui yläsalissa asettaessaan pyhän ehtoollisen: ”Tämä on minun ruumiini”. Silloin mies tajuaa: ”Tämä on minun ruumiini. Siis tämä, joka nyt makaa tässä, tämä, joka tuntee hengityksen virtaavan sisään ja ulos, joka kuulee, miten veri kiertää – tämä on minun ruumiini. Sen on Jumala tahtonut tällaiseksi. Hän on luonut sen ja antanut sen minulle lahjaksi.”

Sinäkin, joka tänä iltana istut kirkon penkissä, voit nyt aivan tunnustella omaa olemassaolosi. Saat tuntea hyvän luotuisuutesi ja ruumiillisuutesi. Saat sanoa itsellesi: ”Tämä on minun ruumiini.”

Ei Herran sanojen tällainen soveltaminen ole pois siitä, mitä Hän sanoo omasta pyhästä ruumiistaan. Päinvastoin: juuri siksi, että minun ruumiini on Hänen luomistyötään ja sellaisena sangen hyvä ja kallis (1. Moos. 1:31), juuri siksi, että minä tästä huolimatta olen niin raskaasti langennut ja käyttänyt tätä ruumistani Luojani tahdon vastaisesti, ja juuri siksi, että Hän suuressa armossaan tahtoo pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista (Room. 7:24–25), mutta ei mihinkään eteeriseen, ruumiittomaan elämään, vaan uuteen elämään uudessa, hengellisessä ruumiissa (1. Kor. 15:35–54), juuri siksi Herra sanoo tämän minulle. Hän sanoo: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.”

Toisin sanoen: Jumala on luonut sinut siten, että sinussa on paitsi henki ja sielu, myös ruumis (1. Tess. 5:23). Ja juuri sinut, ruumiillisen ihmisen Hän tahtoo pelastaa. Siksi Jumalan ikuinen Poika Kristus on tullut tähän meidän maailmaamme juuri siten, että Hän on tullut lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntynyt ihmiseksi (Nikaian uskontunnustus). Kristuksessa Jeesuksessa Jumala on tullut ihmiseksi, jolla on ruumis ja veri, niin kuin sinulla ihmisellä on ruumis ja veri. Miksi Hän on tehnyt niin? Siksi, että saisi ottaa sinun, ihmisen syntitaakan kantaakseen. Hän onkin nyt ottanut sinun syntisi kantaakseen ja kantanut sen ruumiissansa ristinpuuhun. Siinä Hän – ihminen ja Jumala – on antanut ruumiinsa surmattavaksi, kalliin verensä vuodatettavaksi. Tämän Hän on tehnyt, että sinä ihminen saisit synneistä pois kuolleena elää vanhurskaudelle, ja että Hänen ruumiinsa haavojen kautta sinä parantuisit. (1. Piet. 1:18–19; 2:24)

Ja nyt Herra Kristus tässä asettaa pyhän ehtoollisen sakramentin. Hän tekee niin, että voisi antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä, että Hän näin vahvistaisi sitä yhteyttä, johon Hän on sinut – ruumiillisen ihmisen – ottanut korvin kuultavan sanansa kautta ja läpimärän sanansa, pyhän kasteen kautta. Hän asettaa ehtoollisen, jotta voisi antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä, että sinä, ruumiin ja veren omaava ihminen saisit syntisi anteeksi (Matt. 26:28) ja pelastuisit. Ja vielä: Kristus antaa sinulle tässä tosi ruumiinsa ja tosi verensä, että sinä ruumiin ja veren omaava ihminen Hänessä voisit puolestasi myös antaa tämän oman ruumiisi ”eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi” (Room. 12:1).

Mutta Herramme pyhät asetussanat muistuttavat meitä vielä yhdestä asiasta. Tätä tarkastelemme saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa.

3. Kristuksen Kirkko – Hänen pyhä Ruumiinsa

Kristus on siis valmistanut sinulle lunastuksen synneistä. Sitten Hän on pyhän sanansa ja kasteen kautta antanut sinulle, lunastamalleen ihmiselle Pyhän Hengen ja uskon lahjan, ja niin ottanut sinut omaan yhteyteensä. Hän vahvistaa tätä iankaikkisen elämän yhteyttä itsensä ja sinun välillä paitsi tietenkin sanassaan, myös – niin kuin kuulimme – juuri pyhässä ehtoollisen sakramentissa. Mutta koska kristittyjä ei tietenkään ole vain yksi, vaan monta, tällainen yhteys Kristukseen yhdistää sinut muiden Hänen omiensa kanssa yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, Kirkoksi. Tämä Kirkko on Kristuksen työtä ja enemmänkin: se on ikuisen elämän todellisuutta Hänessä. Kirkko on Kristuksen pyhä Ruumis, jossa Hän itse on Päänä (esim. Ef. 1:22–23; 4:15–16; 5:23). Siksi ei ole sattumaa, että Hän juuri uuden liiton seurakuntaa perustaessaan antaa opetuslapsille oman pyhän ruumiinsa syötäväksi ja sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”. Siksi ei ole sattumaa, että Hän myös, vahvistaakseen tätä ihmeellistä, seurakuntaruumiin yhteyttä itsensä ja meidän ruumiillisten ihmisten välillä antaa meille oman pyhän ruumiinsa syötäväksi ja sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”. Hän antaa meille, ruumiin ja veren omaaville oman ruumiinsa ja verensä, sekä niin pitää yllä ja vahvistaa meidän elämänyhteyttämme Hänen pyhään Kirkko-ruumiiseensa ja sen verenkiertoon, jonka Hän sanassaan ja alttarin sakramentissa meille tuo.

Lopuksi

Rakkaat ystävät, Kristuksen pyhän Ruumiin jäsenet! Kristus, Jumalan Poika on meidän pelastuksemme tähden tullut ihmiseksi ja antanut itsensä alttiiksi meidän syntisten puolesta. Armossaan Hän on kastanut meidät yhdeksi Ruumiiksi kanssaan (1. Kor. 12:13) ja antanut meille pyhän ehtoollisen sakramentin, jossa Hän antaa meille tosi ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi. Pitäkäämme rohkeasti kiinni yksinkertaisesta, lapsenomaisesta uskosta Herramme selviin sanoihin, kun Hän sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”, ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:20). Niin me ruumiilliset ihmiset saamme Hänen armostaan tulla Hänen pyhän ruumiinsa ja verensä ravitsemiksi. Siinä me saamme yhä uudestaan syntimme anteeksi, pysymme Hänen Ruuminsa elämänyhteydessä. Silloin me myös kerran saamme uuden kirkastetun ruumiin, jossa saamme astua helmiporteista sisään Jumalan kaupunkiin (Ilm. 21:21).

Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Jotta meillä olisi kaikki tämä, Kristus kutsuu meidät nyt pyhään pöytäänsä. Hän kutsuu meidät omistamaan ja panemaan täytäntöön kiirastorstain testamenttiaan. Polvistukaamme siksi ensin tunnustamaan Hänelle syntimme, yhteen ääneen näin sanoen…

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.3.2016.)

Mainokset