Hiljaisen viikon keskiviikko (1. vsk), Luuk. 23:13–31

Kristus ja Hänen Ruumiinsa ristin tiellä

Johdanto

Eilisessä saarnassa kuulimme, mitä Jeesukselle pitkäperjantain vastaisena yönä ja sen aamuna tapahtui (Luuk. 22:63–23:12). Herramme oli otettu kiinni Getsemanessa. Nyt Häntä pilkattiin, herjattiin ja piestiin. Hänen tappamisekseen koetettiin löytää syitä juutalaisten suuressa neuvostossa. Häntä kuulusteltiin ja syytettiin Pilatuksen edessä ja lopulta Herodeksen palatsissa. Pilkattuaan Jeesusta Herodes palautti Hänet sitten takaisin Pilatuksen luo.

Tänään kuulemme ensiksi, mitä Jeesukselle tämän jälkeen tapahtui. Toiseksi kuulemme siis, mitä Kirkolle tapahtuu.

Jeesus toistamiseen Pilatuksen edessä

Kun Jeesus tuotiin toistamiseen Pilatuksen eteen, maaherra koetti monta kertaa vakuuttaa juutalaisten johtomiehet ja kansan siitä, että Jeesus oli syytön. Juutalaisten kanta oli kuitenkin lyöty lukkoon. Kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! Pyhä Markus kirjoittaa: ”Mutta ylipapit kiihoittivat kansaa anomaan, että hän [Pilatus] ennemmin päästäisi heille Barabbaan.” (Mark. 15:11) Luukas lausuukin tästä: ”Niin he huusivat kaikki yhdessä, sanoen: ’Vie pois tämä, mutta päästä meille Barabbas!’” (Luuk. 23:18) Sanat voidaan myös kääntää: ”Poista tämä”, ”ota pois elämästä tämä”, ”surmaa tämä”. Perkeleellisen raivon vallassa kansa yltyi huutaen neuvomaan maaherralle tarkan surmaamistavankin: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet!” (Luuk. 23:21) Kansa oli päättänyt: Jeesus oli saatava surmatuksi millä keinolla hyvänsä.

Lopulta Pilatus suostui ylipappien, hallitusmiesten ja kansan tahtoon. Miksi? Siksi, että kansan paljous oli niin suuri, yleisen mielipiteen ääni niin voimakas. Käskynhaltija pelkäsi. Enemmän kuin oikeus, häntä kiinnosti hänen oma turvallisuutensa sekä hänen asemansa pysyvyys. Siksi Luukas kertookin: ”Pilatus tuomitsi tapahtumaan heidän vaatimuksensa” (Luuk. 23:24). Karmeat ovat nuo sanat, joita evankelista tässä käyttää: ”mutta Jeesuksen [hän] luovutti heidän tahdolleen.” (Luuk. 23:25) He siis saivat nyt tehdä Jeesukselle mitä ikinä halusivat. Herran Jeesuksen Kristuksen harteille laitettiin ristin poikkipuu (Joh. 19:17), tuo valtava hirsipuu, joka kertoi jokaiselle ohikulkijalle: tämä tässä on Jumalan kiroama, kuoleman ansainnut mies (5. Moos. 31:22–23).

Katso nyt: Jeesus Kristus on itse Jumala, ja kuitenkin Hänen piti tulla Jumalan kiroamaksi. Hän on itse Elämä, ja kuitenkin Hän suostui tuomioon, joka määräsi Hänet otettavaksi pois elämästä. Hän on itse Totuus, ja kuitenkin Hän suostui tähän tuomioon, joka langetettiin Hänelle valheen varjolla. Hän on itse Tie Isän tykö, iankaikkiseen elämään, ja kuitenkin Hän suostui kulkemaan tätä kuoleman tietä – ja oikeastaan juuri sen vuoksi Hän suostui kulkemaan ristin tietä, että Hän ristissään valmistaisi koko maailmalle tien taivaallisen Isänsä tykö. (Joh. 14:6)

Mitä Kirkolle tapahtuu?

Näin me evankeliumista kuulimme, mitä Jeesukselle pitkäperjantain aamuna tapahtui. Nyt katsomme samaa asiaa toisesta näkökulmasta ja kysymme: Mitä Kirkolle tapahtuu? Mutta miksi tällaista nyt tässä yhteydessä kysytään? Tähän vastataan seuraavasti: Kristuksen Kirkko on Hänen Ruumiinsa. Sen vuoksi se, mitä Kristukselle tapahtui, tapahtuu tietyssä mielessä myös Hänen Ruumiilleen, Hänen Kirkolleen.

Kristus Jeesus vangittiin ruumiillisesti, Häntä piestiin ja lyötiin, Häntä syytettiin väärin perustein ja valheellisesti. Vallanpitäjät – niin muodollisesti samaa uskoa tunnustavat juutalaiset kuin pakanatkin – pilkkasivat ja herjasivat Häntä. Maallinen esivalta kuunteli Kristuksen asiassa enemmän kansan enemmistön ääntä kuin oikeutta ja totuutta, Jumalan sanasta puhumattakaan. Hallitus alistui tottelemaan kansan mielivaltaa. Kansa puolestaan vihasi Kristusta ja laittoi Hänet julkisesti kantamaan suurimman pahantekijän kuormaa ja häpeää. Lopulta Hänet raa’alla ja mitä nöyryyttävimmällä tavalla otettiin pois elämästä, surmattiin.

Samalla tavoin tässä maailmassa käy myös Kristuksen Ruumille ja sen jäsenille, kristityille. Näin täytyy tapahtua välttämättä, sillä – niin kuin Herra itse sanoo – ”’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat”. (Joh. 15:20b) Kun yhtä Kristuksen omaa ja Hänen Ruumiinsa jäsentä vainotaan, vainotaan silloin koko Kristuksen Ruumiista ja lopulta Kristusta itseään (Ap. t. 9:5; 26:15). Näin tänäkin päivänä Kristuksen pyhää Kirkkoa vangitaan, piestään ja lyödään, väärin perustein ja valheellisesti syytetään. Vallanpitäjät ja heidän palvelijansa pilkkaavat ja herjaavat sitä. Maallinen esivalta kuuntelee Kirkon asiassa enemmän kansan enemmistön ääntä kuin oikeutta ja totuutta, Jumalan sanasta puhumattakaan. Sen sijaan, että hallitus rukoilisi Jumalalta: ”Tapahtukoon sinun tahtosi” (Matt. 6:10b), se alkaa sanoa kansalle: ”tapahtukoon kansan tahto”. Kansa puolestaan vihaa Kirkkoa ja laittaa sen julkisesti kantamaan suurimman pahantekijän kuormaa ja häpeää. Lopulta Kristuksen Kirkko pyritään myös surmaamaan, siis kokonaan poistamaan maailmasta.

Mutta siinä, että näin tapahtuu, ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Jos nimittäin Kristus itse ruumiillisesti kantoi ristiä, täytyy Hänen pyhän Ruumiinsa, siis Hänen Kirkkonsa myös välttämättä kantaa ristiä. Pyhän ristin pyhyys onkin yksi niistä tuntomerkeistä, joista kirkko tunnetaan todelliseksi Kristuksen Kirkoksi. Kirkko kantaa ristiä, toisin sanoen ”kestää kaikki onnettomuudet ja vainot, kaikki kiusaukset ja pahan […] perkeleen, maailman ja oman lihan puolelta, sisällisesti murheellisena, pelonalaisena, kauhistuneena, ulkonaisesti köyhänä, halveksittuna, sairaana ja heikkona.” Huomaa, että tämä kärsimys johtuu paitsi perkeleestä ja pahasta maailmasta, myös siitä vanhasta lihasta, joka kristityissäkin vielä on, ja joka taistelee Henkeä vastaan (Room. 8:5–7). Tätä ristiä Kirkko kantaa tullakseen päänsä, Kristuksen kaltaiseksi. (Luther, Martti: Kirkolliskokouksista ja kirkosta. Kolmas osa. WA 50, 641–642.)

Silti, tätä ristiä kantaessaankin Kirkko puhuu. Huomaa: Ristinsä tiellä Kristus varoitti naisia, jotka Hänen vuokseen löivät rintaansa ja valittivat. Hän myös julisti autuaaksi ne, jotka ovat hedelmättömiä. (Luuk. 23:28–31) Samalla tavalla ristin tietä kulkiessaan Kristuksen Kirkkokin nyt saarnaa lakia ja todistaa: eivät ainoastaan julkiset pahantekijät, vaan aivan kaikki ihmiset ovat syyllisiä Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan, myös sinä ja minä. Mutta Kirkko saarnaa myös evankeliumia ja julistaa: Sille, mikä on synnin tähden tullut kuolleeksi, juuri sille Jumala voi Kristuksessa antaa uuden elämän. Siitä, mikä itsessään on hedelmätöntä ja ilman lapsia, siitä Jumala voi Kristuksessa herättää Jumalan lapsia (Joh. 1:12–13), niin kuin Jesajakin sanoo: ”Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra.” (Jes. 54:1)

Osallisena kuoleman Voittajasta!

Kristus siis kantoi ristin ja kärsi kuoleman. Kuitenkin juuri siinä Hän myös voitti kuoleman! Oikein onkin vanha Kirkon opettaja sanonut: juuri sen johdosta Kristus on tullut voittajaksi, että Hän on tullut voitetuksi ja uhrannut itsensä (Augustinus: Tunnustukset X, 43). Siinä, missä Kristus Jeesus on antanut käärmeen iskeä Häntä kantapäähän, juuri siinä on se naula, joka lävisti Hänen kantapäänsä, lävistänyt ja murskannut myös käärmeen pään. Jumalan pelastussuunnitelma on ihmeellinen: Kristus kantoi sinun ja koko maailman häpeän ja kuoleman ristille, tuohon häpeän ja kuoleman puuhun. Mutta siinä missä kuolema sai Kristuksesta voiton, siinä Kristus itse voitti kuoleman. Kristuksen ristinkuolemassa on sinun ja koko maailman kuolema kuoletettu! Ja koska Kristusta ei edes kuolemantuomiolla voitu lopullisesti ”ottaa pois elämästä”, niin ei myöskään Hänen pyhää Ruumistaan, Hänen Kirkkoaan voida koskaan ihmisvihan tai väkivallan keinoin lopullisesti poistaa maailmasta. Kristus Jeesus elää ja on seurakuntansa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Siksi Hänen yksi, pyhä Kirkkonsakin on pysyvä ikuisesti. (Matt. 28:18–20; Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 1.) Ja vaikka me Hänen Ruumiinsa jäsenet tässä ajassa vielä kärsimme ristin vaivaa, saamme jo nyt iloita evankeliumista, joka tuo meille elämän tämän kärsimyksen ja kuolemankin keskelle. Ja kerran Herramme Kristus Jeesus on tuleva takaisin. Hän on tuleva viemään meidät, pyhän kristikansansa sinne, missä vallitsevat ilo ja ihanuus ikuisesti. Rakas ystävä, pysy sinäkin Kristuksen seurakuntaruumiin yhteydessä ja Hänen ristinsä kantajana. Niin sinä saat pysyä osallisena myös Kristuksen voitosta ja iankaikkisesta elämästä Hänessä! Aamen.

(Ahtisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.3.2016.)