Hiljaisen viikon tiistai (1. vsk), Luuk. 22:63–23:12

Oikeuden mukaan syytetty

Evankeliumissa Luukas kertoo meille Jeesuksen vaiheista pitkäperjantain vastaisena yönä ja sen aamuna. Tapahtumien näyttämönä on neljä eri paikkaa: ensin Jeesus on ylipapin talossa, sitten suuren neuvoston edessä, tämän jälkeen maaherra Pilatuksen kuultavana ja lopuksi vielä Herodeksen edessä. Nyt me kysymme: Mitä Jeesukselle tuona yönä ja aamuna tapahtui?

Ylipapin talossa 

Ensiksi siis kuulimme, että Jeesus oli ylimmäisen papin talossa. Sinne Hänen kiinniottajansa olivat Hänet vieneet suoraan Getsemanesta. (Luuk. 22:54) Olisi voinut odottaa, että tässä talossa jos missä Jumalan sana olisi ollut tunnettu ja suuressa arvossa. Mutta kuule nyt, mitä Jeesukselle siellä tapahtui! Miehet pitivät Jeesusta kiinni, aivan niin kuin arvaamattomasti käyttäytyvää, väkivaltaista pahantekijää. He pilkkasivat Häntä, tai aivan leikkivät ja pelehtivät (ἐμπαίζω, empaizō) Hänen kanssaan, aivan kuin jonkin narrin kanssa saatetaan tehdä. He pieksivät Jeesusta, löivät Häntä nyrkillä (παίω, paiō), aivan kuin jo teloitettavaksi tuomittua pahantekijää. He peittivät Jeesuksen kasvot, aivan kuin Hänen jumalallinen näkökykynsä olisi muka näin voitu estää. He peittivät Hänen kasvonsa, mutta juuri sillä he osoittivat, että epäuskon tähden heidän omat silmänsä olivat peitetyt näkemästä, ketä he pilkkasivat. Siksi he myös puhuivat Jeesukselle monia rienaavia sanoja, aivan kuin raskaisiin ja julkisiin rikoksiin syyllistyneelle.

Suuren neuvoston edessä

Sitten päivän koittaessa runneltu Herramme vietiin suuren neuvoston eteen. Tämä suuri neuvosto oli juutalaisten korkein tuomioistuin, johon kuului 70 jäsentä papiston päämiehistä, kirjanoppineista ja vanhimmista. Neuvoston puheenjohtajana toimi ylimmäinen pappi. Nyt varhain tänä sapatin aaton aamuna suuri neuvosto kutsuttiin kiireesti koolle. Olisi voinut odottaa, että tässä joukossa jos missä Jumalan sana olisi ollut tunnettu ja suuressa arvossa. Tässä kokouksessa oli kuitenkin jotakin sangen merkillistä. Jeesuksen asialla katsottiin kuitenkin olevan niin kiire, että nämä oppineet miehet eivät ottaneet huomioon niitä tärkeitä säädöksiä, jotka olivat kaikkien tiedossa. Ensinnäkään mitään oikeudenkäyntiä ei ollut lupa pitää sapattina taikka sen aattona, saati nisan-kuun aikana, joka nytkin oli meneillään. Toiseksi, kuolemantuomio voitiin julistaa vasta sen käsittelyä seuraavassa istunnossa ja sitten, kun ensimmäisestä todistajien kuulemisesta oli kulunut yksi yö. Lisäksi suuren neuvoston oikeusistunnoissa syyttäjä sai puhua vasta sitten, kun puolustus oli ensin esittänyt asiansa. Edelleen, langettavaan tuomioon tarvittiin kahden todistajan yhtäpitävät lausunnot. Ja lopulta, kokouksen puheenjohtajan tuli tutkistelujen jälkeen juhlallisesti julistaa kuolemantuomio. (Huovinen, Lauri: Katso ihmistä. Kristuksen kärsimisen ja kuoleman historia. Sivut 71–72, 80.)

Nyt pidetyssä neuvoston kokouksessa eivät mitkään näistä ehdoista täyttyneet. Juutalaisten johtomiehet kyllä järjestivät kokouksen, jotta ulospäin näyttäisi siltä, että Jeesuksen asiasta otettiin selvää. Kuitenkin todellisuudessa he olivat täysin piittaamattomia kokouksensa lainvoimaisuudesta sekä siitä, mikä oli lopulta totta. Murhanhimossaan he olivat päättäneet tämän ns. oikeudenkäynnin tuloksen jo ennen sen alkua. Tämän todistaa sekin, että miesten oli annettu jo vapaasti ja pitkän aikaa pilkata, rienata ja hakata Jeesusta, vaikka Hänen syyllisyyttään ei ollut vielä edes virallisesti todettu. Nyt, tässä pimeyden istunnossa oli vain koetettava löytää jokin asia, minkä perusteella Jeesus saataisiin tuomituksi. Tästä pyhä Markus kirjoittaakin: ”Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet.” (Mark. 14:55)

Kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! Kansan vanhimmat, ylipapit ja kirjanoppineet kysyivät Häneltä: ”Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille.” (Luuk. 22:67) Kyllä nämä juutalaisten johtomiehet olivat kuulleet, mitä Jeesus jo pitkän ajan kuluessa oli puhunut. Kyllä he olivat nähneet, mitä Hän oli tehnyt. He olivat saaneet selvän todistuksen Hänen jumalallisuudestaan. Ja kuitenkin he olivat päättäneet olla uskomatta, että Jeesus on Jumalan Poika. He olivat päättäneet, ettei tällainen vangittu ja voimattomalta näyttävä mies voi olla Messias. He olivat päättäneet, että olisi aivan Jumalan pilkkaamista, jos sellainen alhainen ihminen väittäisi olevansa Israelin Kuningas, Jumalan Voideltu. Kovin helposti nämä Raamatun tohtorit sivuuttivat Jesajan todistuksen, että Messias, Herran Palvelija tulisi nimenomaan sellaiseksi, jolla ei ole ”vartta eikä kauneutta”, eikä muotoa, johon ihmiset olisivat mielistyneet (Jes. 53:2). Koska he näin eivät halunneet uskoa Jeesukseen, ei heidän mieltään olisi myöskään muuttanut se, että Jeesus olisi tässä heidän edessään lausunut uuden todistuksen jumaluudestaan. Siksi Herra antoikin nyt heidän itsensä sanoa loppupäätelmän siitä, oliko Hän Kristus. Hän sanoi: ”Te sanotte, että minä olen.” (Luuk. 22:70) Jeesus siis osoitti syyttäjilleen, että he itse todistivat, että Hän on Minä Olen, siis יהוה (JHWH). Tätä he eivät kuitenkaan voineet kestää, vaan kaiken oikean järjestyksen ja Jumalan sanan totuuden ohi he huusivat kuolemantuomiota Jeesukselle.

Pilatuksen edessä

Niin nämä kansan johtomiehet veivät Herramme seuraavaksi roomalaisen käskynhaltijan, Pilatuksen luo. Minkä takia? Siksi, että roomalaisten alaisuudessa juutalaisilla ei ollut lupaa panna täytäntöön kuolemantuomioita. Mutta tätä varten heidän oli nyt myös keksittävä uusi kanne Jeesusta vastaan. Tarvittiin kanne, jonka perusteella Jeesus voitaisiin myös Rooman lain edessä todeta syylliseksi rikokseen, josta oli saatava kuolemantuomio. Pilatus piti nyt saattaa tilanteeseen, missä hän ei voisi lakinsa edessä tehdä muuta kuin tuomita Jeesuksen.

Kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! Juutalaiset syyttivät Häntä kolmesta asiasta. Ensin he sanoivat: ”Tämän olemme löytäneet kääntämässä kansaamme pois” (Luuk. 23:2), siis johtamassa kansaa harhaan. Toiseksi he väittivät, että Jeesus oli kieltänyt antamasta veroja keisarille. Kumpikin näistä syytöksistä oli valheellinen (vrt. esim. Luuk. 20:25). Kolmanneksi he syyttivät Jeesusta siitä, että Hän olisi sanonut itseään Kristukseksi, kuninkaaksi. Tässä väitteessä oli osa totuuttakin: Jeesus ei tietenkään ollut kieltänyt olevansa Kristus, kuningas (vrt. Luuk. 1:32–33). Kuitenkin juutalaiset selittivät asian Pilatukselle siten, että tämä ymmärtäisi sen väärin. He halusivat saada Pilatuksen uskomaan, että Jeesus tavoitteli poliittista kuninkuutta Rooman käskynhaltijan ja jopa itsensä keisarin ohi. Näin nuo Jumalaa vastaan kapinoivat johtomiehet olivat valmiita mielistelemään jopa tätä roomalaista päällikköä, jota he todellisuudessa inhosivat.

”Niin Pilatus kysyi häneltä sanoen: ’Oletko sinä juutalaisten kuningas?’” Taaskin Herramme antoi kuulustelijan itse vastata kysymykseensä. Hän vastasi: ”Sinä sanot” (Luuk. 23:3). On aivan kuin Hän olisi tahtonut sanoa: ”Sinä tiedät, mistä minua syytetään. Sen syytöksen lausut nyt julki. Mutta sinä tiedät myös, ettei siinä ole perää. Varmaan olet kuullut, mikä toiminnassani on ollut pääasia.” (Huovinen, Lauri: Katso ihmistä. Kristuksen kärsimisen ja kuoleman historia. Sivu 91.) Pilatus ei syyttänyt Jeesusta, mutta ei myöskään osoittanut uskovansa Häneen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt juutalaisten johtomiehille. He olivat jo päätöksensä tehneet: heille ei kelpaisi mikään muu kuin kuolemantuomio. Siksi he äityivät yhä voimakkaammin sanomaan, että Jeesus yllytti kansaa opetuksellaan, jota Hän levitti aina Galileasta alkaen ja koko Juudean maassa. Näin he tahtoivat saada Pilatuksen huolestumaan valtakunnan rauhan järkkymisestä. Murhanhimossaan nämä juutalaiset hengenmiehet olivat valmiit unohtamaan kaikki periaatteensa ja luopumaan totuudesta – jos sitä heissä oli edes ollutkaan. Mikä vain kelpasi, kunhan Jeesus vain surmattaisiin.

Herodeksen edessä

Pilatus ei kuitenkaan vielä vakuuttunut Jeesuksen syyllisyydestä. Siksi hän lähetti Hänet neljänteen paikkaan, neljännesruhtinas Herodes Antipaan eteen. Herodes ei kuitenkaan ollut kiinnostunut koko asiasta. Häntä kiinnosti vain sensaatio: hän toivoi näkevänsä jonkin merkin Jeesukselta, aivan kuin Jeesus olisi ollut jokin taikuri tai kansanviihdyttäjä. Siksi ainoa merkki minkä Jeesus hänelle antoi, oli se, että Hän vaikeni.

Ylipapit ja kirjanoppineet eivät kuitenkaan luovuttaneet. Jeesus oli tuomittava! Siksi – kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! – he jatkoivat kiivaita syytöksiään Jeesusta kohtaan myös Herodeksen edessä. Vaikka tämäkään hallitsija ei suoraan syyttänyt Jeesusta mistään, hän kuitenkin osoitti pitävänsä Herraa pelkkänä narrina. Sotilaineen tämä puolijuutalainen ruhtinas kohteli Jeesusta halveksuvasti ja pilkkasi Häntä. Herodes halvensi Jeesusta puetuttamalla Hänet korkea-arvoisen ihmisen kuninkaalliseen pukuun, vieläpä öykkärimäisesti osoitti oman rikkautensa ylenmääräisyyden antamalla tuollaisen kalliin puvun niin mennä menojaan. Viesti oli selvä: Pois täältä tuollainen karnevaalikuningas! Menköön takaisin Pilatuksen luo.

Jeesus suostui syytettäväksi – sinun puolestasi

Katso nyt, mihin Jumalan Poika Jeesus Kristus suostui! Mikään ei tässä mennyt oikeuden mukaan: Näennäisesti kyllä seurattiin oikeaa oikeuskäytäntöä. Todellisuudessa sitä kuitenkin käytettiin ainoastaan murhanhimoisten pyrkimysten verhona. Siksi ei välitetty siitä, oliko todistajia, olivatko syytökset totuudenmukaisia, ei kysytty syytetyn oikeuksia. Vihan kiihkon vallattua kansan syntyi laumamieli, joka antoi ”oikeuden” käyttäytyä kuin eläimet: riistää vapaus, pilkata ja herjata sanoin sekä teoin, lyödä ja hakata. Kaikki tämän johtui epäuskosta. Ihmiset eivät halunneet uskoa, että Jeesus on Hän, joka Hän paitsi profeettojen ennustuksen mukaan, myös kaikkien puheidensa ja tekojensa perusteella ilmiselvästi oli, Kristus, Messias.

Mikään ei siis mennyt oikeuden mukaan, ja kuitenkin kaikki meni juuri oikeuden mukaan. Miten niin? Jumalan Poika alensi itsensä näin alas sitä varten, että sinä saisit syntisi anteeksi! Katso nyt, minkälainen on Jumalan oikeusjärjestys! Hänen pyhyytensä kyllä vaatii, että synnistä pitää tulla tuomio (2. Moos. 20:5b; Room. 6:23a), mutta Hän antoikin nyt pyhän Poikansa syytettäväksi ja kantamaan tuomion syntisten puolesta! Siksi Herra Kristus, joka itse oli antanut elämän lahjan noille pilkkaajilleenkin, salli heidän käyttää tätä elämäänsä väärin ja nousta Luojaansa vastaan. Näin Hän teki, että saisi itse kantaa heidän syntinsä ja aivan koko luomakuntansa synnin. Hän, joka oli itse sanonut ”Älä tapa” (2. Moos. 20:13), suostui piestäväksi, lyötäväksi ja lopulta kuolemaan tuomittavaksi. Näin Hän teki siksi, että sinä olit lain rikkomisellasi ansainnut tulla Jumalan lyömäksi ja kuolemaan tuomittavaksi. Jeesus Kristus suostui pilkattavaksi ja herjattavaksi, että sinua ei syntiesi tähden tuomittaisi tuohon häpeälliseen kuolemanrangaistukseen. Hän, jolla oli jumalallinen valta yli kaikkien näkyvien ja näkymättömien, joka olisi koska tahansa voinut pyytää Isältään avuksi enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä (Matt. 26:53), Hän suostui ikään kuin voimattomaksi. Näin Hän teki, että sinä, joka omine voiminesi olet synnin, kuoleman ja perkeleen edessä voimaton, pääsisit vapaaksi synnin, kuoleman ja perkeleen voimakkaasta vallasta. Kristus Jeesus alentui synnin, kuoleman ja perkeleen voittamaksi, että ne eivät saisi pitää itseään sinun voittajinasi. Ja Hän, joka on itse Jumalan Sana, vaikeni kaiken tämän edessä. Hän teki niin siksi, että Hän oli valmis täyttämään Isänsä pelastustahdon. Hän oli valmis olemaan Jumalan Karitsa, joka piinattaessakaan ei suutansa avaa, ja joka teuraaksi vietäessäkin on ääneti. Jeesus Kristus oli nyt valmis astumaan viimeisiin kärsimyksiin ja kuolemaan, että Hän voisi ottaa pois maailman synnit. (Jes. 53:7; Joh. 1:29.)

Tästä me näemme, että mikään ihmisten epäoikeudenmukaisuus, valheellisuus, pilkka, vaino, väkivalta tai kuolemantuomiokaan ei voinut pysäyttää Jumalan pelastussuunnitelmaa Hänen Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa. Päinvastoin, kaikkivaltiudessaan Jumala käytti juuri tätä ihmisten pahuutta ja epäuskoa oman hyvän suunnitelmansa toteuttamiseen. Kun juutalaiset hankitsivat Jeesukselle kärsimystä ja kuolemaa, he hankitsivat sitä, että Hän, Jumalan Poika saisi nyt olla Herran kärsivä palvelija, jonka Jesaja oli sanonutkin Hänen olevan. Jeesukselle kävi myös juuri niin kuin Hän itse oli itsestään sanonut: ”Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.” (Luuk. 18:32–33) Tämä Herramme puhe osoittaa myös selvästi, että kaikki ei ollut päättyvä tähän. Hän todistikin suuren neuvoston edessä: ”Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella.” (Luuk. 22:69) Vaikka siis ihmiset olisivat mitä sanoneet, Jeesus kuitenkin oli Kristus, Jumalan ainoa Poika, joka oli nyt tullut ihmiseksi, vapahtamaan kansansa sen synneistä (Matt. 1:21), kantamaan koko maailman synnin (Joh. 1:29). Tämän työnsä Hän oli nyt saattava päätökseen näissä kärsimyksissään ja kaameassa ristinkuolemassaan. Mutta se, että ”Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella” tarkoittaa myös, että Hän oli nouseva ylös kuolleista, astuva ylös taivaisiin ja taivaallisena Hallitsijana istuva Isän oikealle puolelle.

Kerran Jeesus Kristus, meidän pelastuksemme tähden kuollut, ylösnoussut ja taivaaseen astunut Herra on tuleva takaisin ”kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan”. Silloin Hän on istuva ”kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Aina siihen päivään asti Jeesus Kristus on hallitseva Kirkossaan. Hän on oleva läsnä seurakunnassaan ja jakava sille kertakaikkisen ja täydellisen voittonsa hedelmän, syntien anteeksiantamuksen, voiton kuolemasta ja iankaikkisen elämän. Rakas ystävä, usko sinäkin Jeesukseen Kristukseen, ja ota niin vastaan kaikki Hänen lahjansa. Aamen.

(Ahtisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 22.3.2016.)