4. paastonajan sunnuntai (1. vsk), Joh. 6:1–15

Jumalan kansa juhlapöydässä

Israelin Jumala ruokkii kansansa

Valtava oli tuo kansanjoukko, joka nousi vuoren rinnettä: noin viisi tuhatta miestä, sekä heidän vaimonsa ja lapsensa (vrt. Matt. 14:21). He kaikki olivat tulossa Jeesuksen luo, joka opetuslapsineen oli heidän edellään noussut vuorelle. Tästä samasta tilanteesta pyhä Matteus kertoo, että Jeesus paransi siellä kansan sairaat. Mutta sitten tuli ilta. (Matt. 14:14–15) Jotakin näiden ihmisten olisi myös syötävä. Siksi Herra kysyikin nyt opetuslapseltaan Filippukselta: ”Mistä ostamme leipiä, että nämä söisivät?” (Joh. 6:5) Varmaan siinä Filippus ja muutkin opetuslapset katselivat ympärilleen. Ei ollut lähellä toria tai maataloa, ei mitään paikkaa mistä ostaa leipää. Ja vaikka olisi ollutkin, mistä he olisivat saaneet rahat sellaiseen määrään leipää? Eihän edes kahdensadan päivän palkalla olisi voinut ostaa niin paljoa leipää, että jokainen näistä tuhansista olisi saanut edes vähän. Silloin pieni poika kansanjoukosta näytti viittä ohraleipää ja kahta kalaa, jotka hänellä oli mukanaan. Mutta miten nyt sellaiset vaatimattomat eväät voisivat riittää näille kaikille ihmisille?

Niin, ”mistä ostamme leipiä, että nämä söisivät?” Tällä kysymyksellä Jeesus tahtoi koetella Filippusta (Joh. 6:6). Miksi? Siksi, että Filippus ja kaikki opetuslapset huomaisivat: Ei kukaan heistä voisi itse ruokkia nälkäistä kansaa. Mutta tässä heidän kanssaan olikin nyt Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Hän oli itse Israelin Herra, heidän Jumalansa, joka kerran erämaassa oli antanut sataa leipää taivaasta omaisuuskansalleen (2. Moos. 14:4). Herra Jeesus voisi ruokkia heidät! Ja niin Hän nyt myös aikoi tehdä. Hän kehotti opetuslapsiaan: ”Laittakaa kansa asettumaan makuulle” (Joh. 6:10a), siis juuri sillä tavalla, kuin tuohon aikaan oli tapana asettua ruokapöytään. Siinä missä opetuslapset joutuivat huomaamaan, ettei heillä ollut ruokaa, siinä Jeesus valmisti kansalleen pöydän. Mihin Hän sen heille valmisti? Evankelista kirjoittaa: ”Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa.” (Joh. 6:10b) Vanhan liiton kansalle Jumala oli antanut mannaa taivaasta keskellä erämaan kuivuutta. Mutta nyt Herra Kristus, Jumalan Poika oli tullut heidän keskelleen, saattamaan päätökseen Isänsä ikuisen pelastussuunnitelman. Nyt oli käsillä uusi aika, uuden liiton aika. Siksi Herra valmistikin nyt kansalleen pöydän keskelle vehreää ruohoa. Tässä kansa sai maistaa esimakua paratiisista, jo tämän ajallisen erämaavaelluksensa keskellä. He saivat maistaa esimakua siitä taivaallisesta levon ja turvan paikasta, jossa heillä olisi yltäkyllin ruokaa ja juomaa (vrt. 1. Moos. 1:30). Kansa sai maistaa esimakua viheriäisistä niityistä, jonne heillä olisi pääsy Kristuksen Jeesuksen kautta, ja jonne Hän, lammasten suuri Paimen veisi heidät, pyhän laumansa lepämäämään (Ps. 23; Joh. 10:9).

Niin Jeesus antoi kansalleen ruokaa. Niin kuin Herra oli kerran tyhjästä täyttänyt kuivan erämaan leivällä ja niin ruokkinut omisuuskansansa, niin Hän nyt samalla luomisvoimallaan valmisti muutamasta pienestä leivästä ja parista kalasta yltäkylläisen aterian valtavalle kansanjoukolle. Näin Hän osoitti heille, kuka Hän todella on. Siinä heidän keskellään seisoi Hän, joka oli jo erämaan ruokkimisihmeen kautta osoittanut olevansa Jumala, niin kuin Hän oli tuolloin sanonutkin: ”Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (2. Moos. 16:12) Samalla tavoin Herra Jeesus nytkin ruokkimalla kansan osoitti heille: Hän oli Herra, heidän Jumalansa.

Mutta vielä enemmänkin sisältyy tähän ihmeelliseen tunnustekoon, jonka Jeesus kansansa nähden teki, tai tähän ”merkkiin”, niin kuin Johannes tarkkaan ottaen sanoo (Joh. 6:14). Kuulimme, miten evankelista juuri ennen tätä jumalallista ruokkimisihmettä kertoo: ”Mutta oli lähellä pääsiäinen, juutalaisten juhla.” (Joh. 6:4) Jo ennen erämaan mannaihmettä, lähtiessään Egyptin orjuudesta, kansa oli syönyt pääsiäiskaritsan Jumalan käskyn mukaan (2. Moos. 12:1–11). Ja juuri nyt, pääsiäisjuhlan taas ollessa käsillä, Jeesus ruokki kansansa. Näin Hän osoitti kansalleen Israelille, että Hän on heidän todellinen Pääsiäiskaritsansa, joka itse ruokkii heidät. Hän siis tarjosi kansalleen tässä paitsi esimakua paratiisin vehreydestä ja yltäkylläisyydestä, myös pääsiäisaterian. Tämä pääsiäisateria oli esimakua uuden liiton ”pääsiäisateriasta”, Herran pyhästä ehtoollisesta. Tämä ihmeellinen armon ateria valmistettaisiin Kristuksen, täydellisen Uhrikaritsan kuolemassa. Sitten se Hänen asetuksensa mukaan annettaisiin Hänen kansalleen heidän syntiensä anteeksiantamiseksi.

Siksi Jeesus jo tässä ”otti leivät” ”ja kiitti ja jakeli” kansalleen, aivan niin kuin Hän uhrityönsä edellä myös yläsalissa ”otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.’” (Luuk. 22:19) Johannes ei tässä suoraan sano Jeesuksen murtaneen (κλάω, klaō) leipiä niin kuin Herra myöhemmin teki asettaessaan ehtoollisen. Kuitenkin evankelista mainitsee selvästi, miten Jeesus kehotti opetuslapsia keräämään ”palaset”, siis taitetut leivän kappaleet (κλάσματα, klasmata). Tästä me näemme, että aivan niin kuin myöhemmin ehtoollisen asetuksessa, niin Herra siis jo tässä todella mursi leivät, että ne voitaisiin jakaa kansalle heidän syötäväkseen. Tämän myös evankelista Matteus vahvistaa (Matt. 14:19).

Kun Jeesus näin antoi ruokaa kansalleen, mitä tapahtui? Johannes kirjoittaa: ”Mutta kun he olivat ravitut”, tai tarkemmin käännettynä: ”Mutta sen jälkeen kun olivat täytetyt” tai ”tulleet kylläisiksi”. (Joh. 6:12a) Erämaassa Jumalan kansa oli saanut kuulla lupauksen mannaihmeestä. Herra oli sanonut: ”ja huomenna tulette täytetyiksi leivistä” (LXX: 2. Moos. 16:12). Aivan samoin myös nyt kun nämä vaatimattomat eväät – viisi ohraleipää ja kaksi kalaa – kävivät Kristuksen käsien kautta ja kun Hän ne mursi, ne antoivat ravinnon koko kansanjoukolle niin, että kaikki tulivat täytetyiksi. (Vrt. Luther, Martti: Huonepostilla. Puolipaastosunnuntai. Evankeliumi: Joh. 6:1–15.) Se, mikä ei aluksi olisi täyttänyt yhtä koriakaan, antoi yltäkylläisen ravinnon kaikille. Vielä jäi ylikin niin paljon, että kaksitoista korillista tuli täyteen. Kun meidän suomenkielisessä Raamatussamme tästä on kerrottu sanoilla ”tähteeksi jääneet palaset”, Herran sanat (τὰ περισσεύσαντα κλάσματα, ta perisseusanta klasmata) eivät tarkoita tähteitä sellaisessa vähäisessä merkityksessä kuin missä me usein puhumme ruoantähteistä. Tarkkaan ottaen Herra puhuu tässä niistä murretuista palasista, joita oli enemmän kuin tarpeeksi. Suuri on se armo ja hyvyys, jota Herra kansalleen osoittaa. Siitä riittää kaikille niin, että he tulevat aivan täytetyiksi!

Sitten Jeesus käski, että nämä Hänen ylitsevuotavasta armostaan yli jääneet leivän palaset piti kerätä talteen. Näin piti tehdä, ”ettei mitään joutuisi hukkaan” tai tarkkaan ottaen ”että ei mitään tuhoutuisi” (Joh. 6:12b). Myös tämä osoitti kansalle, että juuri Jeesus on itse Israelin Jumala. Nimittäin jo ensimmäisenä pääsiäisenä Jumala oli käskenyt kansaansa syödä pääsiäiskaritsan loppuun. Hän oli sanonut: ”Älkää jättäkö siitä mitään huomenaamuksi; mutta jos jotakin siitä jäisi huomenaamuksi, niin polttakaa se tulessa.” (2. Moos. 12:10) Samoin myöhemmin erämaassa Jumala oli profeettansa kautta antanut kansalleen käskyn syödä jokapäiväinen manna-annos loppuun. Sana sanoo: ”Ja Mooses sanoi heille: Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi.” (2. Moos. 16:19) Nyt kun Jeesus siis sanoi ”Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan”, kansa tästäkin ymmärsi: tämä tässä on itse Herra.

Kristus on avannut Paratiisin meillekin

Jumala on lähettänyt Poikansa Kristuksen maailmaan. Isä on lähettänyt Poikansa, että Hän olisi Jumalan Karitsa. Tämä pyhä, virheetön ja tahraton Karitsa, Kristus onkin nyt ottanut pois maailman synnin (Joh. 1:29). Hän on antanut itsensä täydelliseksi ja kertakaikkiseksi uhriksi, että Hän vuodattaisi kalliin verensä ja niin lunastaisi ihmiset heidän turhasta, isiltä peritystä vaelluksestaan. (Hepr. 9:11–28; 1. Piet. 1:18–19) Tämä koskee paitsi lihallista Israelia, myös aivan koko maailman ihmisiä, siis myös sinua ja minuakin. Golgatan ristillä Kristuksen veri – siis Hänen elämänsä (3. Moos. 17:11) – on vuotanut ja niin erkaantunut Hänen ruumiistaan. Siksi Herra Kristus voikin antaa tämän Golgatan elämän puun hedelmän, todellisen ruumiinsa ja verensä omalle kansalleen. Ehtoollisen sakramentissa Kristus antaa meille meidän syntimme anteeksi, sekä oman elämänsä meidän elämäksemme. Missä Hän tämän tekee? Paikassa, jossa on ”paljon ruohoa”. Kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan Kristus Jeesus on avannut meille ovet paratiisin. Keskelle meidän erämaavaellustamme Herra on valmistanut ihanan ja vehreän paratiisin viheriäisine niittyineen. Tämä paratiisi on Hänen pyhä Kirkkonsa. Siellä – siis täällä! – Hän jo tässä ajassa valmistaa meille pöydän, asettaa meidät aterialleen ja ravitsee meidät yltäkyllin.

Matteus kertoo, että kun Jeesus ruokki viisi tuhatta miestä, Hän antoi siunaamansa ja murtamansa leivän opetuslapsilleen, ja he antoivat ne kansalle (Matt. 14:19). Niin Herra tänäänkin tekee tässä pyhässä paratiisissaan: messun vihreällä niityllä Hän juuri apostolisten palvelijoidensa, asettamansa paimenviran välityksellä tahtoo jakaa Elämän Leivän omilleen. Kun Herra näin jakaa pyhän sanansa leivän pyhälle kansalleen, saarnassa jaettu pienikin pala ravitsee tuhannet. Vielä Kristus juuri apostolisten palvelijoidensa välityksellä jakaa pyhän ehtoollisen sakramentin omilleen. Tällä Herran pyhällä aterialla on jokaisessa pienessä murussa koko Hänen elävä ruumiinsa ja jokaisessa pisarassa Hänen koko verensä. Siksi mekin tahdomme Hänen pöydässään syödä ja juoda kaiken loppuun niin, ”ettei mitään joutuisi hukkaan” tästä pyhästä ateriasta ja kuolemattomuuden lääkkeestä. Samalla me myös iloitsemme: Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Karitsan ruumista ja verta ei voida koskaan syödä ja juoda loppuun samalla tavalla kuin vanhan liiton kansa söi pääsiäislampaan. Jeesuksen, kertakaikkisen Uhrikaritsan antama ruoka pysyy näet aina niin, että se on tarjolla paitsi tänään meille, myös tuleville uskoville (Joh. 6:27). Aina maailman loppuun asti Kristus on oleva seurakuntansa kanssa ja tarjoava meille pyhän sanansa elävän leivän, sekä pyhän ruumiinsa ja verensä meidän syntiemme anteeksiantamiseksi, meidän hengelliseksi ravinnoksemme ja ikuiseksi elämäksemme (Matt. 28:19–20; vrt. Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 1). Tämän pyhän aterian, taivaallisen mannan Herra antaa meille syötäväksi ja juotavaksi, ettei meistä ”mitään joutuisi hukkaan” tai ”tuhoutuisi”. Näinhän Kristus itse sanookin: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi [tuhoutuisi], vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16) Israelin Jumala, Jeesus Kristus on siis tullut meidänkin pelastukseksemme. Kun me saamme uskon kautta olla osalliset Hänestä, ei meistä yksikään huku, vaan meidät kaikki kerätään kahdentoista apostolin työn kautta – siis kastamisen ja opettamisen kautta (Matt. 28:19) – talteen kahteentoista koriin, uuteen Israeliin, Jumalan uuden liiton seurakuntaan. Me saamme olla kuin nuo palaset, jotka itsessämme olimme hajalla vuorilla, mutta sitten saimme Kristuksessa tulla kootuiksi yhteen ja yhdeksi Kristuksen Kirkoksi, maan ääristä Jumalan valtakuntaan.

Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret! Mistään muualta me emme voi saada elämän leipää, kuin yksin Jeesukselta. Yksin Jeesus voi sen leivän meille antaa, sillä Hän on Jumala. Mutta juuri Jeesus myös tahtoo sen leivän meille antaa, sillä Hän on se Jumalan Leipä, ”joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” (Joh. 6:33) Suokoon Jumala, että  mekin – sinä ja minä – tänään ottaisimme uskossa vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen ja Hänessä ikuisen elämän ravinnon! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 6.3.2016.)

Mainokset