Pääsiäispäivä (1. vsk), Luuk. 24:1–12

Jumala ja ihminen, kuoleman voittaja

Kristus, Jumalan ikuinen Poika tuli ihmiseksi ihmisten maailmaan. Hän tuli maailman pimeyteen, että Hän olisi maailman Valo (Joh. 8:12). Hän sikisi neitsyen kohdun pimeydessä. Hän syntyi tosi ihmisenä Betlehemin yön pimeydessä, sai ensimmäisen leposijansa eläinten luolan hämärässä.

Ajallisen vaelluksensa lopulla Jeesus Kristus, maailman Valo astui pimeään, kuoleman pimeyteen. Jumalan Poika, joka oli tullut tosi ihmiseksi ja maannut seimessä, Betlehemin luolan pimeydessä, kuoli nyt ihmisen kuoleman ja Hänet laitettiin makaamaan hautaluolan pimeään.

*

Kristus, Jumalan ikuinen Poika tuli ihmiseksi ihmisten maailmaan. Hän on ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra” (Ap. t. 17:24). Ja kuitenkin Hän tuli pieneksi ihmislapseksi, jolla on ihmisruumis, ja joka tarvitsi ruumiinsa suojaksi vaatteet ja kapaloiden kiinteän turvallisuuden, kun äidin kohdun ahdas ja turvallinen lämpö oli jäänyt taakse (Luuk. 2:12)

Kristus oli tullut tosi ihmiseksi, ruumiilliseksi, että Hän saisi kuolla ihmisen kuoleman. Siksi Jumalan Poika, joka Betlehemissä käärittiin kapaloihin, tuli nyt käärittäväksi kuoleman vaatteeseen, käärinliinaan.

*

Kun Jumalan ikuinen Poika tuli ihmiseksi, Hän siis tuli äidin kohtuun, ruumiiseen, pimeyteen, luolan ahtauteen, vaatteisiin, äidin syliin ja vanhempien hoitoon, kasvatukseen, ajalliseen elämään. Hän on Jumala, synnitön, puhdas ja pyhä. Ja kuitenkin Hän tuli ihmiseksi, että saisi tulla kantaa ihmisten synnit, tulla synniksi syntisten puolesta (2. Kor. 5:21). Siksi Hän tuli myös ihmisen kipujen mieheksi ja ihmisen sairauden tuttavaksi, kärsimykseen sekä viimein kuolemaan (Jes. 53:3–5), käärinliinoihin ja hautaluolan pimeään. Näin Hän, Jumala tuli osalliseksi kaikesta siitä, mikä ei kuulu jumalallisen luonnon elämään, vaan ainoastaan ihmisen elämään. Miksi Hän teki niin? Sinun vuoksesi. Hän teki niin, sillä sinä ihminen olet siinnyt äidin kohdussa, olet ruumiillinen, elät maailman pimeydessä, tietyssä paikassa, tarvitset vaatteiden suojaa ja lämpöä, äidin ja isän hoitoa, kasvatusta ja oppimista, sekä elät tämän maailman ajassa. Hän teki niin, sillä niin tämän maailman synnin kuin oman syntisikin tähden sinä tunnet kipua ja kärsimystä. Hän teki niin, sillä synnin palkkana sinäkin viimein kuolet (Room. 6:23), sinutkin puetaan liinaisiin vaatteisiin ja haudan pimeään.

Mutta tänään me riemuitsemme: Jeesus Kristus voitti kuoleman! Häntä eivät pidättäneet tiiviisti käärityt pellavaliinat sen paremmin kuin haudan luolakaan suurine kivisine ovineen. Uudessa, hengellisessä, mutta aivan todellisessa ylösnousemusruumiissaan Jeesus Kristus nousi ylös ja läpäisi nuo kuoleman käärinliinat (Luuk. 24:12) sekä haudan sinetöidyn kiven (ks. Matt. 27:66–28:6). Toisin sanoen Hän, ihminen teki sellaista, mikä on ihmiselle mahdotonta ja minkä vain Jumala voi tehdä. Isä herätti Hänet kuolleista (Room. 6:4; 8:11; ks. myös kr.: Matt. 16:21; 17:23; 26:32). Hän heräsi kuolleista (Mark. 9:31; Luuk. 18:33). Hän, Jumala ja ihminen Kristus Jeesus, ”esikoinen kuoloon nukkuneista” nousi esikoisena myös ylös, että Hän niin valmistaisi kuolevalle ihmiselle voiton kuoleman kahleista, ja että ihmiset Hänessä saisivat tulla osallisiksi Jumalan elämästä ja ylönousemuksesta (1. Kor. 15:20–23).

*

Kun Kristus, Jumalan ikuinen Poika tuli ihmiseksi ihmisten maailmaan, ilmestyi Jumalan enkeli ilmestyi jouluyön pimeydessä paimenille. Hän ilmoitti suuren ihmeen: Kristus on syntynyt ihmiseksi (Luuk. 2:9–12).

Kun ihminen Jeesus Kristus voitti ihmisen kuoleman ja nousi kuolleista niin kuin vain Jumala voi nousta, ilmestyivät Jumalan enkelit pääsiäisaamun pimeydessä naisille. He ilmoittivat suuren ihmeen: Jumala ja ihminen Kristus Jeesus oli ristiinnaulittu – siis aivan kuollut niin kuin ihmiset – , mutta nyt Hän oli noussut ylös ja eli (Luuk. 24:4–7).

*

Noustuaan ylös on Jeesus Kristus, kuoleman voittaja lähettänyt tämän saman ilosanoman koko maailmaan. Hän on lähettänyt sen niin, että sinä ihminen, jotka vielä olet maailmassa, voit sen aivan henkilökohtaisesti vastaanottaa.

Herra Kristus on lähettänyt lähettiläänsä, joiden kautta Hän saarnaa: Hän, Jumala on tullut ihmiseksi sinun, ihmisen tähden. Hän, synnitön on tullut synniksi sinun, syntisen tähden. Hän, iankaikkinen Jumala on kuollut sinun, syntisairautesi vuoksi kuolevan ihmisen tähden. Ja tosi ihmisenäkin Hän on nyt noussut kuolleista, että sinä kuolemaan nukkuessasikaan et kuolisi ikuisesti, vaan eläisit ikuisesti.

Herra Kristus on lähettänyt lähettiläänsä, jonka kautta Hän on itse kastanut sinut pyhällä kasteellaan. Siinä sinä olet siis yhdessä Hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää sinunkin uudessa elämässä vaeltaman. Näin sinun vanha ihmisesi on nyt Kristuksessa naulittu Hänen ristiinsä ja kuoletettu. Sinä olet tullut osalliseksi Kristuksen Jeesuksen, kuoleman voittajan ikuisesta elämästä ja ylösnousemuksesta. (Room. 6:4–9)

*

Rakas ystävä, sinä Kristuksen oma, kaikki on nyt valmista! Jeesus Kristus on valmistanut sinulle syntien sovituksen, täydellisen lunastuksen synnistä, pahasta perkeleestä ja kuolemasta. Hän on ottanut sinun kuolemasi itselleen, voittanut sen ja valmistanut sinulle pääsyn ikuiseen elämään kolmiyhteisen Jumalan yhteydessä. Pyhässä sanassaan ja uudestisyntymisen pesussaan (Tiit. 3:5) Hän on nyt myös antanut tämän kaiken sinulle, aivan henkilökohtaisesti. Pidä nyt siis itseäsi kuolleena synnille, mutta elävänä Jumalalle Jeesuksessa Kristuksessa (Room. 6:11), joka on kuollut, mutta elää ikuisesti. Ota tänäkin päivänä vastaan Hänen eläväksitekevät lahjansa. Vahvistu Jeesuksen Kristuksen, sinun kuolemasi voittajan yhteydessä, Hänen ikuisessa elämässään. Hänelle kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 27.3.2016.)

Kiirastorstai (1. vsk), Luuk. 22:14–22

Tämä on minun ruumiini

Johdanto

Kiirastorstain evankeliumi kertoo, miten Kristus asetti pyhän ehtoollisen sakramentin. Tänä iltana keskitymme yhteen kohtaan tässä kalliissa tekstissä. Herramme sanoo: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” (Luuk. 22:19b) Hänen sanansa ”Tämä on minun ruumiini” ovat lyhyet ja selvät, mutta pitävät sisällään valtavan paljon. Tarkastelemme näitä pyhiä sanoja nyt kolmesta eri näkökulmasta.

1. Kristuksen tosi ruumis leivässä

Ensiksi, kun Herra sanoo ”Tämä on minun ruumiini”, silloin se leipä, joka Hänellä on käsissään, todella on Hänen ruumiinsa. Tästä asiasta on vuosisatojen kuluessa ollut paljon puhetta. Niin jumaluusoppineet kuin muutkin kristityt ovat keskustelleet, mitä nämä Herran sanat lopulta tarkoittavat. Jotkut ovat väittäneet Kristuksen haluavan tässä sanoa, että tämä leipä merkitsee Hänen ruumistaan. Ajatus on, että kristityt sitten uskon kautta saavat ikään kuin hengellisesti ”syödä” Hänen ruumiinsa, jota tämä leipä merkitsee tai johon se osoittaa. Toisaalta, klassiseen apostoliseen kristinuskoon liittyen toiset – esimerkiksi juuri luterilaiset – ovat opettaneet, että Kristuksen sanat ”Tämä on minun ruumiini” eivät tarkoita, että leipä ”merkitsee” Hänen ruumistaan. Päinvastoin, Herramme sanat on ymmärrettävä kirjaimellisesti, niiden yksinkertaisessa ja selvässä merkityksessä. Kristuksen sanat ovat luovat sanat: ne luovat ja vaikuttavat sen mitä ne sanovat. Siksi Herran pyhällä ehtoollisella leipä on Kristuksen ruumis, koska Hän itse sanoo niin. Kuka taitaa kaikkivaltiaan sanat toisin selittää?

Nyt joku varmaankin haluaa kysyä: ”Miksi tällainen on nyt niin tärkeää? Mahtavatko teologit haluta ryhtyä tällaiseen hiusten halkomiseen vain ylpeilläkseen oppineisuudellaan? Onko sillä nyt lopulta niin suurta merkitystä, miten kukakin nämä sanat ymmärtää?” Vastauksena voitaisiin ehdottaa, että tässä asiassa hiustenhalkomista eivät oikeastaan harjoita ne, jotka yksinkertaisesti uskovat, että Herramme sanat tarkoittavat juuri sitä, mitä ne sanovat. Voitaisiinkin sanoa, että tässä asiassa järkeilyä ja viisastelua harjoittavat pikemminkin ne, jotka näiden Herramme sanojen selvyydestä huolimatta väittävät, että ne tarkoittavat jotakin muuta, kuin mitä ne sanovat.

Mutta mitä tällaisen järkeilyn taustalla sitten on? Jo antiikin kreikkalainen filosofi sanoi: ”Sielu on Jumalan työtä, mutta ruumiin luonto on toinen.” (Kelsos, Origeneen lainaamana, Contra Celsum 4.59) Toisin sanoen, ruumis ja ruumiillinen elämä ovat jotakin vähemmän ja alempaa kuin sielu, hengestä puhumattakaan. Näin eivät kuitekaan ajatelleet ainoastaan antiikin kreikkalaiset oppineet. Paitsi Lutherin aikana myös nykyäänkin moni itseään kristityksi kutsuva ajattelee: Varsinaisesti vain se on hyvää, mikä on hengellistä. Ruumiillinen ja käsin kosketeltava puolestaan on jotakin vähemmän, jotakin huonompaa. Ja kun näin ajatellaan, tullaan myös johtopäätökseen, että myöskään jauhoista ja vedestä käsillä leivottu leipä, silmin nähtävä ja käsin kosketeltava, murrettava ja suulla syötävä leipä ei voi olla mitään jumalallista. Siksi pidetään mahdottomana, että tällainen tavallinen leipä voisi olla Kristuksen ruumis. Mutta sanoi ihmisen järki tai filosofinen oppineisuus mitä tahansa, Herramme sanat pysyvät. Ja Hän sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”.

Mutta miksi sitten on niin tärkeää uskoa, että Kristuksen sanat ”Tämä on minun ruumiini” todella ovat sitä, mitä ne sanovat? Tästä puhumme saarnan toisessa osassa.

2. Kristuksen ruumis ruumiillista ihmistä varten

Mies makaa sängyllä. Hän sulkee silmänsä, kuuntelee hengitystään. Mies muistaa Herran sanoja, jotka Hän lausui yläsalissa asettaessaan pyhän ehtoollisen: ”Tämä on minun ruumiini”. Silloin mies tajuaa: ”Tämä on minun ruumiini. Siis tämä, joka nyt makaa tässä, tämä, joka tuntee hengityksen virtaavan sisään ja ulos, joka kuulee, miten veri kiertää – tämä on minun ruumiini. Sen on Jumala tahtonut tällaiseksi. Hän on luonut sen ja antanut sen minulle lahjaksi.”

Sinäkin, joka tänä iltana istut kirkon penkissä, voit nyt aivan tunnustella omaa olemassaolosi. Saat tuntea hyvän luotuisuutesi ja ruumiillisuutesi. Saat sanoa itsellesi: ”Tämä on minun ruumiini.”

Ei Herran sanojen tällainen soveltaminen ole pois siitä, mitä Hän sanoo omasta pyhästä ruumiistaan. Päinvastoin: juuri siksi, että minun ruumiini on Hänen luomistyötään ja sellaisena sangen hyvä ja kallis (1. Moos. 1:31), juuri siksi, että minä tästä huolimatta olen niin raskaasti langennut ja käyttänyt tätä ruumistani Luojani tahdon vastaisesti, ja juuri siksi, että Hän suuressa armossaan tahtoo pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista (Room. 7:24–25), mutta ei mihinkään eteeriseen, ruumiittomaan elämään, vaan uuteen elämään uudessa, hengellisessä ruumiissa (1. Kor. 15:35–54), juuri siksi Herra sanoo tämän minulle. Hän sanoo: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.”

Toisin sanoen: Jumala on luonut sinut siten, että sinussa on paitsi henki ja sielu, myös ruumis (1. Tess. 5:23). Ja juuri sinut, ruumiillisen ihmisen Hän tahtoo pelastaa. Siksi Jumalan ikuinen Poika Kristus on tullut tähän meidän maailmaamme juuri siten, että Hän on tullut lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntynyt ihmiseksi (Nikaian uskontunnustus). Kristuksessa Jeesuksessa Jumala on tullut ihmiseksi, jolla on ruumis ja veri, niin kuin sinulla ihmisellä on ruumis ja veri. Miksi Hän on tehnyt niin? Siksi, että saisi ottaa sinun, ihmisen syntitaakan kantaakseen. Hän onkin nyt ottanut sinun syntisi kantaakseen ja kantanut sen ruumiissansa ristinpuuhun. Siinä Hän – ihminen ja Jumala – on antanut ruumiinsa surmattavaksi, kalliin verensä vuodatettavaksi. Tämän Hän on tehnyt, että sinä ihminen saisit synneistä pois kuolleena elää vanhurskaudelle, ja että Hänen ruumiinsa haavojen kautta sinä parantuisit. (1. Piet. 1:18–19; 2:24)

Ja nyt Herra Kristus tässä asettaa pyhän ehtoollisen sakramentin. Hän tekee niin, että voisi antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä, että Hän näin vahvistaisi sitä yhteyttä, johon Hän on sinut – ruumiillisen ihmisen – ottanut korvin kuultavan sanansa kautta ja läpimärän sanansa, pyhän kasteen kautta. Hän asettaa ehtoollisen, jotta voisi antaa sinulle tosi ruumiinsa ja tosi verensä, että sinä, ruumiin ja veren omaava ihminen saisit syntisi anteeksi (Matt. 26:28) ja pelastuisit. Ja vielä: Kristus antaa sinulle tässä tosi ruumiinsa ja tosi verensä, että sinä ruumiin ja veren omaava ihminen Hänessä voisit puolestasi myös antaa tämän oman ruumiisi ”eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi” (Room. 12:1).

Mutta Herramme pyhät asetussanat muistuttavat meitä vielä yhdestä asiasta. Tätä tarkastelemme saarnan kolmannessa ja viimeisessä osassa.

3. Kristuksen Kirkko – Hänen pyhä Ruumiinsa

Kristus on siis valmistanut sinulle lunastuksen synneistä. Sitten Hän on pyhän sanansa ja kasteen kautta antanut sinulle, lunastamalleen ihmiselle Pyhän Hengen ja uskon lahjan, ja niin ottanut sinut omaan yhteyteensä. Hän vahvistaa tätä iankaikkisen elämän yhteyttä itsensä ja sinun välillä paitsi tietenkin sanassaan, myös – niin kuin kuulimme – juuri pyhässä ehtoollisen sakramentissa. Mutta koska kristittyjä ei tietenkään ole vain yksi, vaan monta, tällainen yhteys Kristukseen yhdistää sinut muiden Hänen omiensa kanssa yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, Kirkoksi. Tämä Kirkko on Kristuksen työtä ja enemmänkin: se on ikuisen elämän todellisuutta Hänessä. Kirkko on Kristuksen pyhä Ruumis, jossa Hän itse on Päänä (esim. Ef. 1:22–23; 4:15–16; 5:23). Siksi ei ole sattumaa, että Hän juuri uuden liiton seurakuntaa perustaessaan antaa opetuslapsille oman pyhän ruumiinsa syötäväksi ja sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”. Siksi ei ole sattumaa, että Hän myös, vahvistaakseen tätä ihmeellistä, seurakuntaruumiin yhteyttä itsensä ja meidän ruumiillisten ihmisten välillä antaa meille oman pyhän ruumiinsa syötäväksi ja sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”. Hän antaa meille, ruumiin ja veren omaaville oman ruumiinsa ja verensä, sekä niin pitää yllä ja vahvistaa meidän elämänyhteyttämme Hänen pyhään Kirkko-ruumiiseensa ja sen verenkiertoon, jonka Hän sanassaan ja alttarin sakramentissa meille tuo.

Lopuksi

Rakkaat ystävät, Kristuksen pyhän Ruumiin jäsenet! Kristus, Jumalan Poika on meidän pelastuksemme tähden tullut ihmiseksi ja antanut itsensä alttiiksi meidän syntisten puolesta. Armossaan Hän on kastanut meidät yhdeksi Ruumiiksi kanssaan (1. Kor. 12:13) ja antanut meille pyhän ehtoollisen sakramentin, jossa Hän antaa meille tosi ruumiinsa ja verensä syötäväksi ja juotavaksi. Pitäkäämme rohkeasti kiinni yksinkertaisesta, lapsenomaisesta uskosta Herramme selviin sanoihin, kun Hän sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”, ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni” (Luuk. 22:20). Niin me ruumiilliset ihmiset saamme Hänen armostaan tulla Hänen pyhän ruumiinsa ja verensä ravitsemiksi. Siinä me saamme yhä uudestaan syntimme anteeksi, pysymme Hänen Ruuminsa elämänyhteydessä. Silloin me myös kerran saamme uuden kirkastetun ruumiin, jossa saamme astua helmiporteista sisään Jumalan kaupunkiin (Ilm. 21:21).

Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Jotta meillä olisi kaikki tämä, Kristus kutsuu meidät nyt pyhään pöytäänsä. Hän kutsuu meidät omistamaan ja panemaan täytäntöön kiirastorstain testamenttiaan. Polvistukaamme siksi ensin tunnustamaan Hänelle syntimme, yhteen ääneen näin sanoen…

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.3.2016.)

Hiljaisen viikon keskiviikko (1. vsk), Luuk. 23:13–31

Kristus ja Hänen Ruumiinsa ristin tiellä

Johdanto

Eilisessä saarnassa kuulimme, mitä Jeesukselle pitkäperjantain vastaisena yönä ja sen aamuna tapahtui (Luuk. 22:63–23:12). Herramme oli otettu kiinni Getsemanessa. Nyt Häntä pilkattiin, herjattiin ja piestiin. Hänen tappamisekseen koetettiin löytää syitä juutalaisten suuressa neuvostossa. Häntä kuulusteltiin ja syytettiin Pilatuksen edessä ja lopulta Herodeksen palatsissa. Pilkattuaan Jeesusta Herodes palautti Hänet sitten takaisin Pilatuksen luo.

Tänään kuulemme ensiksi, mitä Jeesukselle tämän jälkeen tapahtui. Toiseksi kuulemme siis, mitä Kirkolle tapahtuu.

Jeesus toistamiseen Pilatuksen edessä

Kun Jeesus tuotiin toistamiseen Pilatuksen eteen, maaherra koetti monta kertaa vakuuttaa juutalaisten johtomiehet ja kansan siitä, että Jeesus oli syytön. Juutalaisten kanta oli kuitenkin lyöty lukkoon. Kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! Pyhä Markus kirjoittaa: ”Mutta ylipapit kiihoittivat kansaa anomaan, että hän [Pilatus] ennemmin päästäisi heille Barabbaan.” (Mark. 15:11) Luukas lausuukin tästä: ”Niin he huusivat kaikki yhdessä, sanoen: ’Vie pois tämä, mutta päästä meille Barabbas!’” (Luuk. 23:18) Sanat voidaan myös kääntää: ”Poista tämä”, ”ota pois elämästä tämä”, ”surmaa tämä”. Perkeleellisen raivon vallassa kansa yltyi huutaen neuvomaan maaherralle tarkan surmaamistavankin: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet!” (Luuk. 23:21) Kansa oli päättänyt: Jeesus oli saatava surmatuksi millä keinolla hyvänsä.

Lopulta Pilatus suostui ylipappien, hallitusmiesten ja kansan tahtoon. Miksi? Siksi, että kansan paljous oli niin suuri, yleisen mielipiteen ääni niin voimakas. Käskynhaltija pelkäsi. Enemmän kuin oikeus, häntä kiinnosti hänen oma turvallisuutensa sekä hänen asemansa pysyvyys. Siksi Luukas kertookin: ”Pilatus tuomitsi tapahtumaan heidän vaatimuksensa” (Luuk. 23:24). Karmeat ovat nuo sanat, joita evankelista tässä käyttää: ”mutta Jeesuksen [hän] luovutti heidän tahdolleen.” (Luuk. 23:25) He siis saivat nyt tehdä Jeesukselle mitä ikinä halusivat. Herran Jeesuksen Kristuksen harteille laitettiin ristin poikkipuu (Joh. 19:17), tuo valtava hirsipuu, joka kertoi jokaiselle ohikulkijalle: tämä tässä on Jumalan kiroama, kuoleman ansainnut mies (5. Moos. 31:22–23).

Katso nyt: Jeesus Kristus on itse Jumala, ja kuitenkin Hänen piti tulla Jumalan kiroamaksi. Hän on itse Elämä, ja kuitenkin Hän suostui tuomioon, joka määräsi Hänet otettavaksi pois elämästä. Hän on itse Totuus, ja kuitenkin Hän suostui tähän tuomioon, joka langetettiin Hänelle valheen varjolla. Hän on itse Tie Isän tykö, iankaikkiseen elämään, ja kuitenkin Hän suostui kulkemaan tätä kuoleman tietä – ja oikeastaan juuri sen vuoksi Hän suostui kulkemaan ristin tietä, että Hän ristissään valmistaisi koko maailmalle tien taivaallisen Isänsä tykö. (Joh. 14:6)

Mitä Kirkolle tapahtuu?

Näin me evankeliumista kuulimme, mitä Jeesukselle pitkäperjantain aamuna tapahtui. Nyt katsomme samaa asiaa toisesta näkökulmasta ja kysymme: Mitä Kirkolle tapahtuu? Mutta miksi tällaista nyt tässä yhteydessä kysytään? Tähän vastataan seuraavasti: Kristuksen Kirkko on Hänen Ruumiinsa. Sen vuoksi se, mitä Kristukselle tapahtui, tapahtuu tietyssä mielessä myös Hänen Ruumiilleen, Hänen Kirkolleen.

Kristus Jeesus vangittiin ruumiillisesti, Häntä piestiin ja lyötiin, Häntä syytettiin väärin perustein ja valheellisesti. Vallanpitäjät – niin muodollisesti samaa uskoa tunnustavat juutalaiset kuin pakanatkin – pilkkasivat ja herjasivat Häntä. Maallinen esivalta kuunteli Kristuksen asiassa enemmän kansan enemmistön ääntä kuin oikeutta ja totuutta, Jumalan sanasta puhumattakaan. Hallitus alistui tottelemaan kansan mielivaltaa. Kansa puolestaan vihasi Kristusta ja laittoi Hänet julkisesti kantamaan suurimman pahantekijän kuormaa ja häpeää. Lopulta Hänet raa’alla ja mitä nöyryyttävimmällä tavalla otettiin pois elämästä, surmattiin.

Samalla tavoin tässä maailmassa käy myös Kristuksen Ruumille ja sen jäsenille, kristityille. Näin täytyy tapahtua välttämättä, sillä – niin kuin Herra itse sanoo – ”’Ei ole palvelija herraansa suurempi’. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat”. (Joh. 15:20b) Kun yhtä Kristuksen omaa ja Hänen Ruumiinsa jäsentä vainotaan, vainotaan silloin koko Kristuksen Ruumiista ja lopulta Kristusta itseään (Ap. t. 9:5; 26:15). Näin tänäkin päivänä Kristuksen pyhää Kirkkoa vangitaan, piestään ja lyödään, väärin perustein ja valheellisesti syytetään. Vallanpitäjät ja heidän palvelijansa pilkkaavat ja herjaavat sitä. Maallinen esivalta kuuntelee Kirkon asiassa enemmän kansan enemmistön ääntä kuin oikeutta ja totuutta, Jumalan sanasta puhumattakaan. Sen sijaan, että hallitus rukoilisi Jumalalta: ”Tapahtukoon sinun tahtosi” (Matt. 6:10b), se alkaa sanoa kansalle: ”tapahtukoon kansan tahto”. Kansa puolestaan vihaa Kirkkoa ja laittaa sen julkisesti kantamaan suurimman pahantekijän kuormaa ja häpeää. Lopulta Kristuksen Kirkko pyritään myös surmaamaan, siis kokonaan poistamaan maailmasta.

Mutta siinä, että näin tapahtuu, ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä. Jos nimittäin Kristus itse ruumiillisesti kantoi ristiä, täytyy Hänen pyhän Ruumiinsa, siis Hänen Kirkkonsa myös välttämättä kantaa ristiä. Pyhän ristin pyhyys onkin yksi niistä tuntomerkeistä, joista kirkko tunnetaan todelliseksi Kristuksen Kirkoksi. Kirkko kantaa ristiä, toisin sanoen ”kestää kaikki onnettomuudet ja vainot, kaikki kiusaukset ja pahan […] perkeleen, maailman ja oman lihan puolelta, sisällisesti murheellisena, pelonalaisena, kauhistuneena, ulkonaisesti köyhänä, halveksittuna, sairaana ja heikkona.” Huomaa, että tämä kärsimys johtuu paitsi perkeleestä ja pahasta maailmasta, myös siitä vanhasta lihasta, joka kristityissäkin vielä on, ja joka taistelee Henkeä vastaan (Room. 8:5–7). Tätä ristiä Kirkko kantaa tullakseen päänsä, Kristuksen kaltaiseksi. (Luther, Martti: Kirkolliskokouksista ja kirkosta. Kolmas osa. WA 50, 641–642.)

Silti, tätä ristiä kantaessaankin Kirkko puhuu. Huomaa: Ristinsä tiellä Kristus varoitti naisia, jotka Hänen vuokseen löivät rintaansa ja valittivat. Hän myös julisti autuaaksi ne, jotka ovat hedelmättömiä. (Luuk. 23:28–31) Samalla tavalla ristin tietä kulkiessaan Kristuksen Kirkkokin nyt saarnaa lakia ja todistaa: eivät ainoastaan julkiset pahantekijät, vaan aivan kaikki ihmiset ovat syyllisiä Kristuksen kärsimykseen ja kuolemaan, myös sinä ja minä. Mutta Kirkko saarnaa myös evankeliumia ja julistaa: Sille, mikä on synnin tähden tullut kuolleeksi, juuri sille Jumala voi Kristuksessa antaa uuden elämän. Siitä, mikä itsessään on hedelmätöntä ja ilman lapsia, siitä Jumala voi Kristuksessa herättää Jumalan lapsia (Joh. 1:12–13), niin kuin Jesajakin sanoo: ”Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra.” (Jes. 54:1)

Osallisena kuoleman Voittajasta!

Kristus siis kantoi ristin ja kärsi kuoleman. Kuitenkin juuri siinä Hän myös voitti kuoleman! Oikein onkin vanha Kirkon opettaja sanonut: juuri sen johdosta Kristus on tullut voittajaksi, että Hän on tullut voitetuksi ja uhrannut itsensä (Augustinus: Tunnustukset X, 43). Siinä, missä Kristus Jeesus on antanut käärmeen iskeä Häntä kantapäähän, juuri siinä on se naula, joka lävisti Hänen kantapäänsä, lävistänyt ja murskannut myös käärmeen pään. Jumalan pelastussuunnitelma on ihmeellinen: Kristus kantoi sinun ja koko maailman häpeän ja kuoleman ristille, tuohon häpeän ja kuoleman puuhun. Mutta siinä missä kuolema sai Kristuksesta voiton, siinä Kristus itse voitti kuoleman. Kristuksen ristinkuolemassa on sinun ja koko maailman kuolema kuoletettu! Ja koska Kristusta ei edes kuolemantuomiolla voitu lopullisesti ”ottaa pois elämästä”, niin ei myöskään Hänen pyhää Ruumistaan, Hänen Kirkkoaan voida koskaan ihmisvihan tai väkivallan keinoin lopullisesti poistaa maailmasta. Kristus Jeesus elää ja on seurakuntansa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Siksi Hänen yksi, pyhä Kirkkonsakin on pysyvä ikuisesti. (Matt. 28:18–20; Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 1.) Ja vaikka me Hänen Ruumiinsa jäsenet tässä ajassa vielä kärsimme ristin vaivaa, saamme jo nyt iloita evankeliumista, joka tuo meille elämän tämän kärsimyksen ja kuolemankin keskelle. Ja kerran Herramme Kristus Jeesus on tuleva takaisin. Hän on tuleva viemään meidät, pyhän kristikansansa sinne, missä vallitsevat ilo ja ihanuus ikuisesti. Rakas ystävä, pysy sinäkin Kristuksen seurakuntaruumiin yhteydessä ja Hänen ristinsä kantajana. Niin sinä saat pysyä osallisena myös Kristuksen voitosta ja iankaikkisesta elämästä Hänessä! Aamen.

(Ahtisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 23.3.2016.)

Hiljaisen viikon tiistai (1. vsk), Luuk. 22:63–23:12

Oikeuden mukaan syytetty

Evankeliumissa Luukas kertoo meille Jeesuksen vaiheista pitkäperjantain vastaisena yönä ja sen aamuna. Tapahtumien näyttämönä on neljä eri paikkaa: ensin Jeesus on ylipapin talossa, sitten suuren neuvoston edessä, tämän jälkeen maaherra Pilatuksen kuultavana ja lopuksi vielä Herodeksen edessä. Nyt me kysymme: Mitä Jeesukselle tuona yönä ja aamuna tapahtui?

Ylipapin talossa 

Ensiksi siis kuulimme, että Jeesus oli ylimmäisen papin talossa. Sinne Hänen kiinniottajansa olivat Hänet vieneet suoraan Getsemanesta. (Luuk. 22:54) Olisi voinut odottaa, että tässä talossa jos missä Jumalan sana olisi ollut tunnettu ja suuressa arvossa. Mutta kuule nyt, mitä Jeesukselle siellä tapahtui! Miehet pitivät Jeesusta kiinni, aivan niin kuin arvaamattomasti käyttäytyvää, väkivaltaista pahantekijää. He pilkkasivat Häntä, tai aivan leikkivät ja pelehtivät (ἐμπαίζω, empaizō) Hänen kanssaan, aivan kuin jonkin narrin kanssa saatetaan tehdä. He pieksivät Jeesusta, löivät Häntä nyrkillä (παίω, paiō), aivan kuin jo teloitettavaksi tuomittua pahantekijää. He peittivät Jeesuksen kasvot, aivan kuin Hänen jumalallinen näkökykynsä olisi muka näin voitu estää. He peittivät Hänen kasvonsa, mutta juuri sillä he osoittivat, että epäuskon tähden heidän omat silmänsä olivat peitetyt näkemästä, ketä he pilkkasivat. Siksi he myös puhuivat Jeesukselle monia rienaavia sanoja, aivan kuin raskaisiin ja julkisiin rikoksiin syyllistyneelle.

Suuren neuvoston edessä

Sitten päivän koittaessa runneltu Herramme vietiin suuren neuvoston eteen. Tämä suuri neuvosto oli juutalaisten korkein tuomioistuin, johon kuului 70 jäsentä papiston päämiehistä, kirjanoppineista ja vanhimmista. Neuvoston puheenjohtajana toimi ylimmäinen pappi. Nyt varhain tänä sapatin aaton aamuna suuri neuvosto kutsuttiin kiireesti koolle. Olisi voinut odottaa, että tässä joukossa jos missä Jumalan sana olisi ollut tunnettu ja suuressa arvossa. Tässä kokouksessa oli kuitenkin jotakin sangen merkillistä. Jeesuksen asialla katsottiin kuitenkin olevan niin kiire, että nämä oppineet miehet eivät ottaneet huomioon niitä tärkeitä säädöksiä, jotka olivat kaikkien tiedossa. Ensinnäkään mitään oikeudenkäyntiä ei ollut lupa pitää sapattina taikka sen aattona, saati nisan-kuun aikana, joka nytkin oli meneillään. Toiseksi, kuolemantuomio voitiin julistaa vasta sen käsittelyä seuraavassa istunnossa ja sitten, kun ensimmäisestä todistajien kuulemisesta oli kulunut yksi yö. Lisäksi suuren neuvoston oikeusistunnoissa syyttäjä sai puhua vasta sitten, kun puolustus oli ensin esittänyt asiansa. Edelleen, langettavaan tuomioon tarvittiin kahden todistajan yhtäpitävät lausunnot. Ja lopulta, kokouksen puheenjohtajan tuli tutkistelujen jälkeen juhlallisesti julistaa kuolemantuomio. (Huovinen, Lauri: Katso ihmistä. Kristuksen kärsimisen ja kuoleman historia. Sivut 71–72, 80.)

Nyt pidetyssä neuvoston kokouksessa eivät mitkään näistä ehdoista täyttyneet. Juutalaisten johtomiehet kyllä järjestivät kokouksen, jotta ulospäin näyttäisi siltä, että Jeesuksen asiasta otettiin selvää. Kuitenkin todellisuudessa he olivat täysin piittaamattomia kokouksensa lainvoimaisuudesta sekä siitä, mikä oli lopulta totta. Murhanhimossaan he olivat päättäneet tämän ns. oikeudenkäynnin tuloksen jo ennen sen alkua. Tämän todistaa sekin, että miesten oli annettu jo vapaasti ja pitkän aikaa pilkata, rienata ja hakata Jeesusta, vaikka Hänen syyllisyyttään ei ollut vielä edes virallisesti todettu. Nyt, tässä pimeyden istunnossa oli vain koetettava löytää jokin asia, minkä perusteella Jeesus saataisiin tuomituksi. Tästä pyhä Markus kirjoittaakin: ”Mutta ylipapit ja koko neuvosto etsivät todistusta Jeesusta vastaan tappaaksensa hänet, mutta eivät löytäneet.” (Mark. 14:55)

Kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! Kansan vanhimmat, ylipapit ja kirjanoppineet kysyivät Häneltä: ”Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille.” (Luuk. 22:67) Kyllä nämä juutalaisten johtomiehet olivat kuulleet, mitä Jeesus jo pitkän ajan kuluessa oli puhunut. Kyllä he olivat nähneet, mitä Hän oli tehnyt. He olivat saaneet selvän todistuksen Hänen jumalallisuudestaan. Ja kuitenkin he olivat päättäneet olla uskomatta, että Jeesus on Jumalan Poika. He olivat päättäneet, ettei tällainen vangittu ja voimattomalta näyttävä mies voi olla Messias. He olivat päättäneet, että olisi aivan Jumalan pilkkaamista, jos sellainen alhainen ihminen väittäisi olevansa Israelin Kuningas, Jumalan Voideltu. Kovin helposti nämä Raamatun tohtorit sivuuttivat Jesajan todistuksen, että Messias, Herran Palvelija tulisi nimenomaan sellaiseksi, jolla ei ole ”vartta eikä kauneutta”, eikä muotoa, johon ihmiset olisivat mielistyneet (Jes. 53:2). Koska he näin eivät halunneet uskoa Jeesukseen, ei heidän mieltään olisi myöskään muuttanut se, että Jeesus olisi tässä heidän edessään lausunut uuden todistuksen jumaluudestaan. Siksi Herra antoikin nyt heidän itsensä sanoa loppupäätelmän siitä, oliko Hän Kristus. Hän sanoi: ”Te sanotte, että minä olen.” (Luuk. 22:70) Jeesus siis osoitti syyttäjilleen, että he itse todistivat, että Hän on Minä Olen, siis יהוה (JHWH). Tätä he eivät kuitenkaan voineet kestää, vaan kaiken oikean järjestyksen ja Jumalan sanan totuuden ohi he huusivat kuolemantuomiota Jeesukselle.

Pilatuksen edessä

Niin nämä kansan johtomiehet veivät Herramme seuraavaksi roomalaisen käskynhaltijan, Pilatuksen luo. Minkä takia? Siksi, että roomalaisten alaisuudessa juutalaisilla ei ollut lupaa panna täytäntöön kuolemantuomioita. Mutta tätä varten heidän oli nyt myös keksittävä uusi kanne Jeesusta vastaan. Tarvittiin kanne, jonka perusteella Jeesus voitaisiin myös Rooman lain edessä todeta syylliseksi rikokseen, josta oli saatava kuolemantuomio. Pilatus piti nyt saattaa tilanteeseen, missä hän ei voisi lakinsa edessä tehdä muuta kuin tuomita Jeesuksen.

Kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! Juutalaiset syyttivät Häntä kolmesta asiasta. Ensin he sanoivat: ”Tämän olemme löytäneet kääntämässä kansaamme pois” (Luuk. 23:2), siis johtamassa kansaa harhaan. Toiseksi he väittivät, että Jeesus oli kieltänyt antamasta veroja keisarille. Kumpikin näistä syytöksistä oli valheellinen (vrt. esim. Luuk. 20:25). Kolmanneksi he syyttivät Jeesusta siitä, että Hän olisi sanonut itseään Kristukseksi, kuninkaaksi. Tässä väitteessä oli osa totuuttakin: Jeesus ei tietenkään ollut kieltänyt olevansa Kristus, kuningas (vrt. Luuk. 1:32–33). Kuitenkin juutalaiset selittivät asian Pilatukselle siten, että tämä ymmärtäisi sen väärin. He halusivat saada Pilatuksen uskomaan, että Jeesus tavoitteli poliittista kuninkuutta Rooman käskynhaltijan ja jopa itsensä keisarin ohi. Näin nuo Jumalaa vastaan kapinoivat johtomiehet olivat valmiita mielistelemään jopa tätä roomalaista päällikköä, jota he todellisuudessa inhosivat.

”Niin Pilatus kysyi häneltä sanoen: ’Oletko sinä juutalaisten kuningas?’” Taaskin Herramme antoi kuulustelijan itse vastata kysymykseensä. Hän vastasi: ”Sinä sanot” (Luuk. 23:3). On aivan kuin Hän olisi tahtonut sanoa: ”Sinä tiedät, mistä minua syytetään. Sen syytöksen lausut nyt julki. Mutta sinä tiedät myös, ettei siinä ole perää. Varmaan olet kuullut, mikä toiminnassani on ollut pääasia.” (Huovinen, Lauri: Katso ihmistä. Kristuksen kärsimisen ja kuoleman historia. Sivu 91.) Pilatus ei syyttänyt Jeesusta, mutta ei myöskään osoittanut uskovansa Häneen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt juutalaisten johtomiehille. He olivat jo päätöksensä tehneet: heille ei kelpaisi mikään muu kuin kuolemantuomio. Siksi he äityivät yhä voimakkaammin sanomaan, että Jeesus yllytti kansaa opetuksellaan, jota Hän levitti aina Galileasta alkaen ja koko Juudean maassa. Näin he tahtoivat saada Pilatuksen huolestumaan valtakunnan rauhan järkkymisestä. Murhanhimossaan nämä juutalaiset hengenmiehet olivat valmiit unohtamaan kaikki periaatteensa ja luopumaan totuudesta – jos sitä heissä oli edes ollutkaan. Mikä vain kelpasi, kunhan Jeesus vain surmattaisiin.

Herodeksen edessä

Pilatus ei kuitenkaan vielä vakuuttunut Jeesuksen syyllisyydestä. Siksi hän lähetti Hänet neljänteen paikkaan, neljännesruhtinas Herodes Antipaan eteen. Herodes ei kuitenkaan ollut kiinnostunut koko asiasta. Häntä kiinnosti vain sensaatio: hän toivoi näkevänsä jonkin merkin Jeesukselta, aivan kuin Jeesus olisi ollut jokin taikuri tai kansanviihdyttäjä. Siksi ainoa merkki minkä Jeesus hänelle antoi, oli se, että Hän vaikeni.

Ylipapit ja kirjanoppineet eivät kuitenkaan luovuttaneet. Jeesus oli tuomittava! Siksi – kuule nyt, mitä Jeesukselle tapahtui! – he jatkoivat kiivaita syytöksiään Jeesusta kohtaan myös Herodeksen edessä. Vaikka tämäkään hallitsija ei suoraan syyttänyt Jeesusta mistään, hän kuitenkin osoitti pitävänsä Herraa pelkkänä narrina. Sotilaineen tämä puolijuutalainen ruhtinas kohteli Jeesusta halveksuvasti ja pilkkasi Häntä. Herodes halvensi Jeesusta puetuttamalla Hänet korkea-arvoisen ihmisen kuninkaalliseen pukuun, vieläpä öykkärimäisesti osoitti oman rikkautensa ylenmääräisyyden antamalla tuollaisen kalliin puvun niin mennä menojaan. Viesti oli selvä: Pois täältä tuollainen karnevaalikuningas! Menköön takaisin Pilatuksen luo.

Jeesus suostui syytettäväksi – sinun puolestasi

Katso nyt, mihin Jumalan Poika Jeesus Kristus suostui! Mikään ei tässä mennyt oikeuden mukaan: Näennäisesti kyllä seurattiin oikeaa oikeuskäytäntöä. Todellisuudessa sitä kuitenkin käytettiin ainoastaan murhanhimoisten pyrkimysten verhona. Siksi ei välitetty siitä, oliko todistajia, olivatko syytökset totuudenmukaisia, ei kysytty syytetyn oikeuksia. Vihan kiihkon vallattua kansan syntyi laumamieli, joka antoi ”oikeuden” käyttäytyä kuin eläimet: riistää vapaus, pilkata ja herjata sanoin sekä teoin, lyödä ja hakata. Kaikki tämän johtui epäuskosta. Ihmiset eivät halunneet uskoa, että Jeesus on Hän, joka Hän paitsi profeettojen ennustuksen mukaan, myös kaikkien puheidensa ja tekojensa perusteella ilmiselvästi oli, Kristus, Messias.

Mikään ei siis mennyt oikeuden mukaan, ja kuitenkin kaikki meni juuri oikeuden mukaan. Miten niin? Jumalan Poika alensi itsensä näin alas sitä varten, että sinä saisit syntisi anteeksi! Katso nyt, minkälainen on Jumalan oikeusjärjestys! Hänen pyhyytensä kyllä vaatii, että synnistä pitää tulla tuomio (2. Moos. 20:5b; Room. 6:23a), mutta Hän antoikin nyt pyhän Poikansa syytettäväksi ja kantamaan tuomion syntisten puolesta! Siksi Herra Kristus, joka itse oli antanut elämän lahjan noille pilkkaajilleenkin, salli heidän käyttää tätä elämäänsä väärin ja nousta Luojaansa vastaan. Näin Hän teki, että saisi itse kantaa heidän syntinsä ja aivan koko luomakuntansa synnin. Hän, joka oli itse sanonut ”Älä tapa” (2. Moos. 20:13), suostui piestäväksi, lyötäväksi ja lopulta kuolemaan tuomittavaksi. Näin Hän teki siksi, että sinä olit lain rikkomisellasi ansainnut tulla Jumalan lyömäksi ja kuolemaan tuomittavaksi. Jeesus Kristus suostui pilkattavaksi ja herjattavaksi, että sinua ei syntiesi tähden tuomittaisi tuohon häpeälliseen kuolemanrangaistukseen. Hän, jolla oli jumalallinen valta yli kaikkien näkyvien ja näkymättömien, joka olisi koska tahansa voinut pyytää Isältään avuksi enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä (Matt. 26:53), Hän suostui ikään kuin voimattomaksi. Näin Hän teki, että sinä, joka omine voiminesi olet synnin, kuoleman ja perkeleen edessä voimaton, pääsisit vapaaksi synnin, kuoleman ja perkeleen voimakkaasta vallasta. Kristus Jeesus alentui synnin, kuoleman ja perkeleen voittamaksi, että ne eivät saisi pitää itseään sinun voittajinasi. Ja Hän, joka on itse Jumalan Sana, vaikeni kaiken tämän edessä. Hän teki niin siksi, että Hän oli valmis täyttämään Isänsä pelastustahdon. Hän oli valmis olemaan Jumalan Karitsa, joka piinattaessakaan ei suutansa avaa, ja joka teuraaksi vietäessäkin on ääneti. Jeesus Kristus oli nyt valmis astumaan viimeisiin kärsimyksiin ja kuolemaan, että Hän voisi ottaa pois maailman synnit. (Jes. 53:7; Joh. 1:29.)

Tästä me näemme, että mikään ihmisten epäoikeudenmukaisuus, valheellisuus, pilkka, vaino, väkivalta tai kuolemantuomiokaan ei voinut pysäyttää Jumalan pelastussuunnitelmaa Hänen Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa. Päinvastoin, kaikkivaltiudessaan Jumala käytti juuri tätä ihmisten pahuutta ja epäuskoa oman hyvän suunnitelmansa toteuttamiseen. Kun juutalaiset hankitsivat Jeesukselle kärsimystä ja kuolemaa, he hankitsivat sitä, että Hän, Jumalan Poika saisi nyt olla Herran kärsivä palvelija, jonka Jesaja oli sanonutkin Hänen olevan. Jeesukselle kävi myös juuri niin kuin Hän itse oli itsestään sanonut: ”Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.” (Luuk. 18:32–33) Tämä Herramme puhe osoittaa myös selvästi, että kaikki ei ollut päättyvä tähän. Hän todistikin suuren neuvoston edessä: ”Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella.” (Luuk. 22:69) Vaikka siis ihmiset olisivat mitä sanoneet, Jeesus kuitenkin oli Kristus, Jumalan ainoa Poika, joka oli nyt tullut ihmiseksi, vapahtamaan kansansa sen synneistä (Matt. 1:21), kantamaan koko maailman synnin (Joh. 1:29). Tämän työnsä Hän oli nyt saattava päätökseen näissä kärsimyksissään ja kaameassa ristinkuolemassaan. Mutta se, että ”Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella” tarkoittaa myös, että Hän oli nouseva ylös kuolleista, astuva ylös taivaisiin ja taivaallisena Hallitsijana istuva Isän oikealle puolelle.

Kerran Jeesus Kristus, meidän pelastuksemme tähden kuollut, ylösnoussut ja taivaaseen astunut Herra on tuleva takaisin ”kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan”. Silloin Hän on istuva ”kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Aina siihen päivään asti Jeesus Kristus on hallitseva Kirkossaan. Hän on oleva läsnä seurakunnassaan ja jakava sille kertakaikkisen ja täydellisen voittonsa hedelmän, syntien anteeksiantamuksen, voiton kuolemasta ja iankaikkisen elämän. Rakas ystävä, usko sinäkin Jeesukseen Kristukseen, ja ota niin vastaan kaikki Hänen lahjansa. Aamen.

(Ahtisaarna Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 22.3.2016.)

Palmusunnuntai (1. vsk), Fil. 2:5–11

Jeesus Kristus – ihminen ja Jumala

Johdanto

Palmusunnuntain epistolassa Pyhä Henki ilmoittaa meille valtavia ihmeitä. Saamme kuulla asioista, jotka ylittävät tämän näkyvän maailman ja inhimillisen havaitsemiskyvyn rajat. Sen vuoksi, kun me rajalliset ihmiset näitä asioita käsittelemme, saatamme kokea joutuvamme melkoiseen aivovoimisteluun. Joku saattaa jopa pohtia: ”Eikö tämä ole sellaista turhantärkeää hiustenhalkomista, mitä jotkut oppineet teologit harrastavat tutkijankammioissaan? Mahtaako tällä olla paljoakaan merkitystä minun hengellisen elämäni kannalta?” Tähän vastataan ensinnäkin, että se mitä nyt käymme tarkastelemaan, ei siis kuitenkaan ole ihmisviisauden tuotetta, vaan jotakin, minkä Jumala itse meille sanassaan ilmoittaa. Toiseksi kaikki se, mitä Pyhä Henki tässä ilmoittaa, on aivan keskeisen tärkeää nimenomaan meille ja meidän pelastuksemme kannalta. Siksi me lähdemmekin nyt tarkastelemaan tämän pyhän ilmoitustekstin jakeita yksi kerrallaan.

2:6

Ensin me kuulemme, että Pyhä Henki julistaa Jeesuksesta Kristuksesta näin: ”joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen” (Fil. 2:6). Mitä tämä tarkoittaa? Hän puhuu ”Jumalan muodosta”. Tarkoittaako tämä jotakin näkyvää muotoa? Ei tarkoita. Se, että Jeesus Kristus oli Jumalan muodossa, tarkoittaa, että Hän on itse Jumala. Mutta kun epistolateksti antaa ymmärtää, että Kristus oli tässä muodossa, herää kysymys, olisiko Hän sitten voinut olla jossakin muussakin muodossa? Ei niinkään! Jeesus Kristus on aina ollut Jumala, ja Jumala on sellainen, että Hän ei muutu.

Kun Jumalan ikuinen Poika tuli ihmiseksi, Kristuksen Jeesuksen ihmisluonto osallistui kaikkeen siihen, mikä kuului Hänen jumalalliselle luonnolleen. Toisin sanoen, Kristuksen Jeesuksen persoonassa jumalallinen ja inhimillinen yhtyivät, ja siksi paitsi Hänen jumalallisella luonnollaan myös Hänen inhimillisellä luonnollaankin oli ja on ”Jumalan muoto”.

Sen vuoksi Jeesuksella Kristuksella ei myöskään voinut olla mitään tarvetta pitää Jumalan kaltaisuutta ”saalinaan” taikka sellaisena oikeutenaan, joka Hänen olisi pitänyt jotenkin ottaa itselleen (ἁρπαγμός, harpagmos). Tässä maailmassa kyllä monikin ihminen ja hengenmies tahtoisi ryöstää itselleen Jumalan aseman, ja pitää näin Jumalan muotoa ”saalinaan”. Mutta Kristuksen Jeesuksen ei tarvinnut tehdä niin, olihan Hän Jumala jo muutenkin! (Vrt. Luther, Martti: Kirkkopostilla II. Palmusunnuntai. Epistolasaarna, 9.) Kun sana nyt sanoo, että Hän ei ”katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen”, tämä tarkoittaakin, että vaikka Kristus Jeesus oli Jumala, Hän ei halunnut hankkia itselleen kunniaa, voittoa tai hyötyä osoittamalla jumalallisen luontonsa loiston julkisesti.

2:7

Sitten Pyhä Henki sanoo Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän ”tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen” (Fil. 2:7) tai vielä tarkemmin sanottuna: ”vaan itsensä tyhjensi muodon orjan ottaen, samankaltaisuudessa ihmisten tullen ja ulkomuodossa havaittiin kuin ihmiseksi.” 

Kun sana sanoo, että Jeesus Kristus tyhjensi itsensä, tämä ei tarkoita sitä, että Hän olisi tyhjentänyt itsensä jumaluudestaan tai jostakin osasta jumaluuttaan. Ei, Jumala on muuttumaton! Siksi ei Kristuksen jumalallinen luontokaan voi koskaan muuttua. Sitäpaitsi, jos Jumalan elävä Sana Kristus olisi tyhjentänyt itsensä jumalallisesta olemuksestaan – mitä Hän ei siis tehnyt –, silloin ei Pyhä Henki voisi myöskään saarnata, niin kuin Hän Johanneksen kautta sanoo: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14a). Siis kuka asui? Sana, siis Kolmiyhteyden toinen Persoona, Kristus, Jumalan Poika koko jumaluudessaan! Ei meidän keskellämme siis asunut kukaan sellainen, joka olisi joskus ollut Sana, mutta ei enää ollut. Sana tuli lihaksi ja siksi juuri Sana, itse Jumala asui meidän keskellämme. Mutta mitä Pyhä Henki sitten tarkoittaa, kun Hän sanoo, että Jeesus Kristus tyhjensi itsensä? Hän tarkoittaa, että Jeesus Kristus kyllä pysyi kokonaan Jumalana, mutta tyhjensi itsensä osoittamasta sitä jumalallista majesteettisuutta, jonka Hänen inhimillinen luontonsa oli omaksunut. (Vrt. Luther, Martti: Kirkkopostilla II. Palmusunnuntai. Epistolasaarna, 16.) Henki sanookin, että Kristus tuli samankaltaiseksi kuin ihminen ja että Hänet Hänen ulkomuodossaan havaittiin kuin ihmiseksi. Tällä ”samankaltaisuudella” ei tarkoiteta sitä, että Jeesus Kristus olisi ollut vain ”ikään kuin” ihminen. Ei niin! Kristus, joka on tosi Jumala, siis Henki, Hän todella tuli tosi ihmiseksi, siis lihaksi. (Vrt. Vähä katekismus. Usko. Toinen uskonkohta. Lunastus, 4.) Miksi Hän teki niin? Juuri siksi – niin kuin kuulimme –, että Hän saisi asua meidän ihmisten, meidän lihassa olevien keskellä (Joh. 1:14a). Hän tuli ihmiseksi ja ruumiilliseksi juuri sitä varten, että Hän saisi kantaa meidän ihmisten lihassa tekemät synnit omassa ruumiissansa ristinpuulle (1. Piet. 2:24).

Juuri tähän liittyykin seuraava asia, mitä sana meille sanoo: Hän ”otti orjan muodon”. Toisin sanoen, Jumalan ikuinen ja ainosyntyinen Poika, Kristus Jeesus, ihmisenäkin itse Jumala ja kaiken Herra, Hän jossa jumaluuden koko täyteys asuu ruumiillisesti (Kol. 2:9), Hän tyhjensi itsensä. Hän tuli alimmaksi mahdolliseksi ihmiseksi, orjaksi. Mutta miksi Kristus halusi tulla näin huonoksi ja alhaiseksi? Sinun, itsessäsi huonon ja alhaisen tähden! Pyhä Henki saarnaa Paavalin suulla: ”Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.” (2. Kor. 8:9) Ja vielä: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän [siis Jumala] meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:21)

Kristus otti kantaakseen koko maailman syntitaakan. Hän tuli itse syntiseksi! Mutta ei Hän tullut syntiseksi siinä, että Hän omaksui ihmisluonnon, aivan niin kuin muka ihmisyys itsessään olisi jotakin syntistä. Ei niin! Ihmisyyshän on Jumalan luoma, hyvä asia (1. Moos. 1:31). Toki me ihmiset olemme sittemmin surkeasti langenneet, mutta Kristus Jeesus kuitenkin tuli ihmiseksi ilman syntiä (Hepr. 4:15). Hän, pyhä ja vanhurskas, ihmiseksi tullut Jumalan Poika otti vapaaehtoisesti meidän syntimme kantaakseen. Hän otti syntimme kantaakseen, kun Hän tuli Johannes Kastajan luo parannuksen kasteelle (Matt. 3:13–17). Hän otti ihmisten synnin ja sen seuraukset kantaakseen, kun Hän parantaessaan sairaita otti heidän kipunsa ja taakkansa itseensä. Hän otti koko maailman syntitaakan kantaakseen ja oli aivan musertua sen alle, kun Hän Getsemanessa rukoili ja Hänen hikensä oli niin kuin veripisarat (Luuk. 22:39–46). Näin Hän, rikas Herra tuli köyhäksi, orjaksi. Tästä Pyhä Henki sanookin Jesajan suulla: ”Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.” (Jes. 53:2–3) Hän, synnitön, aivan todella tuli synniksi meidän synnistämme. Henki sanookin Paavalin kautta: ”Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa…” (Room. 8:3) Tämän tuomion Herramme Jeesus Kristus kantoi ristin puulla. Siitä me kuulemmekin seuraavassa jakeessa.

2:8

Pyhä Henki sanoo Vapahtajastamme: ”hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.” (Fil. 2:8) tai vielä tarkemmin: ”alensi itsensä ollen kuuliainen kuolemaan asti, aivan ristin kuolemaan.”

Varsinaisesti juuri tässä me näemme, mitä Pyhä Henki tarkoittaa, kun Hän sanoo, että Kristus Jeesus ”otti orjan muodon”. Yleensä orjaksi joudutaan siksi, että joku pakottaa orjuuteen. Mutta Kristuksen orjaksi tuleminen oli toisenlaista. Se oli täysin vapaaehtoista ja tapahtui Hänen kuuliaisuudestaan Hänen taivaallista Isäänsä kohtaan. Me näemme Kristuksen orjan muodon Hänen täydellisessä kuuliaisuudessaan Isän tahdolle pelastaa ihmiskunta. Me näemme Kristuksen orjan muodon Hänen vapaaehtoisessa suostumisessaan kärsimykseen ja kuolemaan. Ja vielä enemmänkin, me näemme Hänen orjan muotonsa siinä, että Hän suostui juuri orjille ja alhaisimmille rikollisille varattuun raakaan teloitustapaan, ristinkuolemaan. Ihmeellinen asia: Jeesus Kristus, ihminen ja Jumala kuoli. Mutta ihmeellistä on myös tämä: ihminen ja Jumala kuoli ristillä, siis sen kuoleman, joka oli varattu Jumalan kiroamille (5. Moos. 21:22–23; Gal. 3:13; vrt. Ps. 22:2; Matt. 27:46). Näin alas Hän alensi itsensä. Mutta miksi Hän alensi itsensä? Siksi, että sinua ei alennettaisi, vaan että sinut voitaisiin Hänen tähtensä ja Hänessä korottaa. Juuri tästä asiasta puhuu myös pyhän epistolatekstin loppuosa, niin kuin nyt saamme kuulla.

2:9

Henki lausuu Jeesuksesta Kristuksesta: ”Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman” (Fil. 2:9).

Niin kuin kuulimme, kun Kristus omaksui ihmisyyden, Hän ei siis lakannut olemasta Jumala. Eihän jumaluus ole mitään muuttuvaa. Se orjan muoto, jonka Hän ihmisenä otti, ei puolestaan ollut mitään ikuista ja pysyvää. Pikemminkin, aivan niin kuin antiikin aikana joku saattoi vapautua orjan asemastaan, niin myös Kristuksen ottama orjan muoto oli jotakin, joka saattoi muuttua. Kun Kristus, Herran Kärsivä Palvelija oli elämässään, kärsimyksessään ja ristinkuolemassaan valmistanut koko maailmalle lunastuksen (Yksimielisyyden ohje. 3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus, 15), taivaallinen Isä korotti Hänet korkealle – tai aivan ”yli korotti” (ὑπερυψόω, hyperypsoō) Hänet, niin kuin sanat tarkkaan ottaen kuuluvat. Tästä Henki sanookin Heprealaiskirjeessä näin: ”Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja” (Hepr. 2:7). Ja edelleen: ”Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.” (Hepr. 2:9)

Ylösnousemisensa aamuna Jeesus Kristus jätti sen orjan muodon, jonka oli ottanut suorittaakseen sovitustyönsä. Hän ei kuitenkaan jättänyt ihmisyyttään, vaikka jotkut ovatkin arvelleet, että noustuaan ylös Hän ei olisi enää ihminen vaan ainoastaan Jumala. Ei niin! Kuolleista ylös nousi, taivaaseen astui ja nyt Isän oikealla puolella istuu Jeesus Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen. Kirkastetussa ihmisruumiissa siellä istuu Jumala ja ihminen. Taas joku kysyy: ”Mitä merkitystä tällä nyt on minulle?” Kuule rakas ystävä: Kun Kristus on täyttänyt työnsä ja Isä on Hänet näin korottanut, Hänen taivaaseenastumisessaan on ihmisluonto korotettu taivaaseen! Kun ihmiseksi tullut Jumalan Sana siis on näin korotettu Kuninkaaksi, jolla on valta koko luomakunnan yli, on Hänen persoonassaan ihmisluontokin korotettu yli kaiken, yli jokaisen enkeliluonnonkin. Tästä sana sanoo: ”jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle (Ef. 1:20–22). Edelleen sana sanoo Vapahtajastamme: ”ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.” (Hepr. 1:3–4)

Tämä kaikki on nyt valmistettu sinun vuoksesi, että sinä ihminen – kun kasteen ja uskon kautta elät Kristuksessa – voisit Hänessä saada uuden ja kirkastetun, katoamattoman ja kuolemattoman ihmisruumiin, ja että sinut näin voitaisiin korottaa (1. Kor. 15:20–24, 51–54). Näin sinä, jotka itsessäsi olet alhainen, saat Kristuksessa, alhaiseksi tulleessa ja Jumalan oikealle puolelle korotetussa tulla korotetuksi taivaaseen, Jumalan kuninkaallisen valtaistuimen eteen. Tätä ennen kuitenkin tapahtuu vielä se, mistä Pyhä Henki puhuu tekstimme viimeisissä jakeissa.

2:10–11

Henki sanoo: ”niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat” (Fil. 2:10).

Keistä Herra tässä puhuu? Hän puhuu ”taivaallisista” tai taivaassa olevista. Näillä Hän tarkoittaa Jumalan enkeleitä. Tokikaan siinä ei ole mitään uutta, että nämä Jumalan pyhät ja tuliset palvelijat (Ps. 104:4; Hepr. 1:7) kumartavat Jumalan ikuista Poikaa, Kristusta. Kristushan on jo ennestäänkin ollut heidän taivaallisen liturgiansa kohteena. Mutta Kristuksen Jeesuksen ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen kautta tapahtuu uusi ja ihmeellinen asia: enkelien tulee nyt kumartaa ja palvoa ihmiseksi tullutta Kristusta, siis Herraa, joka on Jumala ja ihminen samassa persoonassa. Toiseksi Herra puhuu tässä ”maanpäällisistä”, jotka polvistuvat Kristuksen eteen. Näillä Hän tarkoittaa kaikkia ihmisiä maan päällä. Vielä Hän puhuu ”maanalaisista”. Näillä Hän tarkoittaa kaikkia perkeleen palvelukseen antautuneita enkeleitä, sekä kaikkia niitä, jotka kerran epäuskonsa tähden tuomitaan helvettiin. Nämä kaikki siis polvistuvat kerran Jeesuksen nimessä.

Mutta milloin ja missä tämä polvistuminen tapahtuu? Se tapahtuu sinä päivänä, jona ”Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan”, ja kun Hän silloin ”istuu kirkkautensa valtaistuimelle” tuomitsemaan elävät ja kuolleet (Matt. 25:31). Viimeisellä tuomiolla kaikki luodut, niin pyhät enkelit kuin langenneet demonit, niin uskovat kuin Kristuksen kieltäneetkin joutuvat notkistamaan polvensa. Sinä päivänä jokainen kieli joutuu tunnustamaan että Jeesus Kristus on Herra. Hän on Kuningas, synnin, kuoleman ja perkeleen voittaja. (Fil. 2:11) Kaikki tapahtuu aivan niin kuin Herra jo Jesajan suulla on lausunut: ”Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.” (Jes. 45:23)

Lopuksi

Kuule lopuksi, rakas ystävä! Jeesus Kristus, totinen Jumala ja totinen ihminen on tullut, että Hän saisi olla sinun Herrasi. Hän on tosi Jumala. Kuitenkin sen sijaan, että Hän olisi hankkinut itselleen kunniaa osoittamalla jumalallisen kirkkautensa loiston, Hän otti orjan muodon ja alensi itsensä sinun palvelijaksesi. Näin Hän teki, että saisi kantaa sinun, itsessäsi syntisen ja alhaisen synnit omassa ruumiissaan ristille ja maksaa koko syntivelkasi. Sen tähden Hänen taivaallinen Isänsä kirkasti Hänet tykönänsä sillä kirkkaudella, joka Hänellä oli Isän luona ollutkin (Joh. 17:5). Isä herätti Hänet kuolleista ja korotti Hänet yli kaikkien valtojen ja herruuksien. Näin Hän teki, että sinutkin Hänessä voitaisiin herättää kuolleista ja korottaa taivasten valtakunnan riemuitsevan ja ylistävän juhlakansan joukkoon.

Luo sinäkin nyt siis silmäsi ”uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 12:2) Usko Kristukseen, sinun syntisi ja kuolemasi voittajaan! Kun uskot Häneen, saat ilolla odottaa sitä päivää, jona Hän tulee enkelien ja kaikkien pyhien kanssa. Silloin saat uskon luottamuksessa tunnustaa suullasi Jeesuksen Kristuksen Herraksi ja niin pelastua (vrt. Room. 10:9). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 20.3.2016.)

4. paastonajan sunnuntai (1. vsk), Joh. 6:1–15

Jumalan kansa juhlapöydässä

Israelin Jumala ruokkii kansansa

Valtava oli tuo kansanjoukko, joka nousi vuoren rinnettä: noin viisi tuhatta miestä, sekä heidän vaimonsa ja lapsensa (vrt. Matt. 14:21). He kaikki olivat tulossa Jeesuksen luo, joka opetuslapsineen oli heidän edellään noussut vuorelle. Tästä samasta tilanteesta pyhä Matteus kertoo, että Jeesus paransi siellä kansan sairaat. Mutta sitten tuli ilta. (Matt. 14:14–15) Jotakin näiden ihmisten olisi myös syötävä. Siksi Herra kysyikin nyt opetuslapseltaan Filippukselta: ”Mistä ostamme leipiä, että nämä söisivät?” (Joh. 6:5) Varmaan siinä Filippus ja muutkin opetuslapset katselivat ympärilleen. Ei ollut lähellä toria tai maataloa, ei mitään paikkaa mistä ostaa leipää. Ja vaikka olisi ollutkin, mistä he olisivat saaneet rahat sellaiseen määrään leipää? Eihän edes kahdensadan päivän palkalla olisi voinut ostaa niin paljoa leipää, että jokainen näistä tuhansista olisi saanut edes vähän. Silloin pieni poika kansanjoukosta näytti viittä ohraleipää ja kahta kalaa, jotka hänellä oli mukanaan. Mutta miten nyt sellaiset vaatimattomat eväät voisivat riittää näille kaikille ihmisille?

Niin, ”mistä ostamme leipiä, että nämä söisivät?” Tällä kysymyksellä Jeesus tahtoi koetella Filippusta (Joh. 6:6). Miksi? Siksi, että Filippus ja kaikki opetuslapset huomaisivat: Ei kukaan heistä voisi itse ruokkia nälkäistä kansaa. Mutta tässä heidän kanssaan olikin nyt Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Hän oli itse Israelin Herra, heidän Jumalansa, joka kerran erämaassa oli antanut sataa leipää taivaasta omaisuuskansalleen (2. Moos. 14:4). Herra Jeesus voisi ruokkia heidät! Ja niin Hän nyt myös aikoi tehdä. Hän kehotti opetuslapsiaan: ”Laittakaa kansa asettumaan makuulle” (Joh. 6:10a), siis juuri sillä tavalla, kuin tuohon aikaan oli tapana asettua ruokapöytään. Siinä missä opetuslapset joutuivat huomaamaan, ettei heillä ollut ruokaa, siinä Jeesus valmisti kansalleen pöydän. Mihin Hän sen heille valmisti? Evankelista kirjoittaa: ”Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa.” (Joh. 6:10b) Vanhan liiton kansalle Jumala oli antanut mannaa taivaasta keskellä erämaan kuivuutta. Mutta nyt Herra Kristus, Jumalan Poika oli tullut heidän keskelleen, saattamaan päätökseen Isänsä ikuisen pelastussuunnitelman. Nyt oli käsillä uusi aika, uuden liiton aika. Siksi Herra valmistikin nyt kansalleen pöydän keskelle vehreää ruohoa. Tässä kansa sai maistaa esimakua paratiisista, jo tämän ajallisen erämaavaelluksensa keskellä. He saivat maistaa esimakua siitä taivaallisesta levon ja turvan paikasta, jossa heillä olisi yltäkyllin ruokaa ja juomaa (vrt. 1. Moos. 1:30). Kansa sai maistaa esimakua viheriäisistä niityistä, jonne heillä olisi pääsy Kristuksen Jeesuksen kautta, ja jonne Hän, lammasten suuri Paimen veisi heidät, pyhän laumansa lepämäämään (Ps. 23; Joh. 10:9).

Niin Jeesus antoi kansalleen ruokaa. Niin kuin Herra oli kerran tyhjästä täyttänyt kuivan erämaan leivällä ja niin ruokkinut omisuuskansansa, niin Hän nyt samalla luomisvoimallaan valmisti muutamasta pienestä leivästä ja parista kalasta yltäkylläisen aterian valtavalle kansanjoukolle. Näin Hän osoitti heille, kuka Hän todella on. Siinä heidän keskellään seisoi Hän, joka oli jo erämaan ruokkimisihmeen kautta osoittanut olevansa Jumala, niin kuin Hän oli tuolloin sanonutkin: ”Minä olen kuullut israelilaisten napinan. Puhu heille ja sano: Iltahämärässä teillä on oleva lihaa syödäksenne, ja huomenna on teillä leipää yltäkyllin; niin te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.” (2. Moos. 16:12) Samalla tavoin Herra Jeesus nytkin ruokkimalla kansan osoitti heille: Hän oli Herra, heidän Jumalansa.

Mutta vielä enemmänkin sisältyy tähän ihmeelliseen tunnustekoon, jonka Jeesus kansansa nähden teki, tai tähän ”merkkiin”, niin kuin Johannes tarkkaan ottaen sanoo (Joh. 6:14). Kuulimme, miten evankelista juuri ennen tätä jumalallista ruokkimisihmettä kertoo: ”Mutta oli lähellä pääsiäinen, juutalaisten juhla.” (Joh. 6:4) Jo ennen erämaan mannaihmettä, lähtiessään Egyptin orjuudesta, kansa oli syönyt pääsiäiskaritsan Jumalan käskyn mukaan (2. Moos. 12:1–11). Ja juuri nyt, pääsiäisjuhlan taas ollessa käsillä, Jeesus ruokki kansansa. Näin Hän osoitti kansalleen Israelille, että Hän on heidän todellinen Pääsiäiskaritsansa, joka itse ruokkii heidät. Hän siis tarjosi kansalleen tässä paitsi esimakua paratiisin vehreydestä ja yltäkylläisyydestä, myös pääsiäisaterian. Tämä pääsiäisateria oli esimakua uuden liiton ”pääsiäisateriasta”, Herran pyhästä ehtoollisesta. Tämä ihmeellinen armon ateria valmistettaisiin Kristuksen, täydellisen Uhrikaritsan kuolemassa. Sitten se Hänen asetuksensa mukaan annettaisiin Hänen kansalleen heidän syntiensä anteeksiantamiseksi.

Siksi Jeesus jo tässä ”otti leivät” ”ja kiitti ja jakeli” kansalleen, aivan niin kuin Hän uhrityönsä edellä myös yläsalissa ”otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.’” (Luuk. 22:19) Johannes ei tässä suoraan sano Jeesuksen murtaneen (κλάω, klaō) leipiä niin kuin Herra myöhemmin teki asettaessaan ehtoollisen. Kuitenkin evankelista mainitsee selvästi, miten Jeesus kehotti opetuslapsia keräämään ”palaset”, siis taitetut leivän kappaleet (κλάσματα, klasmata). Tästä me näemme, että aivan niin kuin myöhemmin ehtoollisen asetuksessa, niin Herra siis jo tässä todella mursi leivät, että ne voitaisiin jakaa kansalle heidän syötäväkseen. Tämän myös evankelista Matteus vahvistaa (Matt. 14:19).

Kun Jeesus näin antoi ruokaa kansalleen, mitä tapahtui? Johannes kirjoittaa: ”Mutta kun he olivat ravitut”, tai tarkemmin käännettynä: ”Mutta sen jälkeen kun olivat täytetyt” tai ”tulleet kylläisiksi”. (Joh. 6:12a) Erämaassa Jumalan kansa oli saanut kuulla lupauksen mannaihmeestä. Herra oli sanonut: ”ja huomenna tulette täytetyiksi leivistä” (LXX: 2. Moos. 16:12). Aivan samoin myös nyt kun nämä vaatimattomat eväät – viisi ohraleipää ja kaksi kalaa – kävivät Kristuksen käsien kautta ja kun Hän ne mursi, ne antoivat ravinnon koko kansanjoukolle niin, että kaikki tulivat täytetyiksi. (Vrt. Luther, Martti: Huonepostilla. Puolipaastosunnuntai. Evankeliumi: Joh. 6:1–15.) Se, mikä ei aluksi olisi täyttänyt yhtä koriakaan, antoi yltäkylläisen ravinnon kaikille. Vielä jäi ylikin niin paljon, että kaksitoista korillista tuli täyteen. Kun meidän suomenkielisessä Raamatussamme tästä on kerrottu sanoilla ”tähteeksi jääneet palaset”, Herran sanat (τὰ περισσεύσαντα κλάσματα, ta perisseusanta klasmata) eivät tarkoita tähteitä sellaisessa vähäisessä merkityksessä kuin missä me usein puhumme ruoantähteistä. Tarkkaan ottaen Herra puhuu tässä niistä murretuista palasista, joita oli enemmän kuin tarpeeksi. Suuri on se armo ja hyvyys, jota Herra kansalleen osoittaa. Siitä riittää kaikille niin, että he tulevat aivan täytetyiksi!

Sitten Jeesus käski, että nämä Hänen ylitsevuotavasta armostaan yli jääneet leivän palaset piti kerätä talteen. Näin piti tehdä, ”ettei mitään joutuisi hukkaan” tai tarkkaan ottaen ”että ei mitään tuhoutuisi” (Joh. 6:12b). Myös tämä osoitti kansalle, että juuri Jeesus on itse Israelin Jumala. Nimittäin jo ensimmäisenä pääsiäisenä Jumala oli käskenyt kansaansa syödä pääsiäiskaritsan loppuun. Hän oli sanonut: ”Älkää jättäkö siitä mitään huomenaamuksi; mutta jos jotakin siitä jäisi huomenaamuksi, niin polttakaa se tulessa.” (2. Moos. 12:10) Samoin myöhemmin erämaassa Jumala oli profeettansa kautta antanut kansalleen käskyn syödä jokapäiväinen manna-annos loppuun. Sana sanoo: ”Ja Mooses sanoi heille: Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi.” (2. Moos. 16:19) Nyt kun Jeesus siis sanoi ”Kootkaa tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään joutuisi hukkaan”, kansa tästäkin ymmärsi: tämä tässä on itse Herra.

Kristus on avannut Paratiisin meillekin

Jumala on lähettänyt Poikansa Kristuksen maailmaan. Isä on lähettänyt Poikansa, että Hän olisi Jumalan Karitsa. Tämä pyhä, virheetön ja tahraton Karitsa, Kristus onkin nyt ottanut pois maailman synnin (Joh. 1:29). Hän on antanut itsensä täydelliseksi ja kertakaikkiseksi uhriksi, että Hän vuodattaisi kalliin verensä ja niin lunastaisi ihmiset heidän turhasta, isiltä peritystä vaelluksestaan. (Hepr. 9:11–28; 1. Piet. 1:18–19) Tämä koskee paitsi lihallista Israelia, myös aivan koko maailman ihmisiä, siis myös sinua ja minuakin. Golgatan ristillä Kristuksen veri – siis Hänen elämänsä (3. Moos. 17:11) – on vuotanut ja niin erkaantunut Hänen ruumiistaan. Siksi Herra Kristus voikin antaa tämän Golgatan elämän puun hedelmän, todellisen ruumiinsa ja verensä omalle kansalleen. Ehtoollisen sakramentissa Kristus antaa meille meidän syntimme anteeksi, sekä oman elämänsä meidän elämäksemme. Missä Hän tämän tekee? Paikassa, jossa on ”paljon ruohoa”. Kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan Kristus Jeesus on avannut meille ovet paratiisin. Keskelle meidän erämaavaellustamme Herra on valmistanut ihanan ja vehreän paratiisin viheriäisine niittyineen. Tämä paratiisi on Hänen pyhä Kirkkonsa. Siellä – siis täällä! – Hän jo tässä ajassa valmistaa meille pöydän, asettaa meidät aterialleen ja ravitsee meidät yltäkyllin.

Matteus kertoo, että kun Jeesus ruokki viisi tuhatta miestä, Hän antoi siunaamansa ja murtamansa leivän opetuslapsilleen, ja he antoivat ne kansalle (Matt. 14:19). Niin Herra tänäänkin tekee tässä pyhässä paratiisissaan: messun vihreällä niityllä Hän juuri apostolisten palvelijoidensa, asettamansa paimenviran välityksellä tahtoo jakaa Elämän Leivän omilleen. Kun Herra näin jakaa pyhän sanansa leivän pyhälle kansalleen, saarnassa jaettu pienikin pala ravitsee tuhannet. Vielä Kristus juuri apostolisten palvelijoidensa välityksellä jakaa pyhän ehtoollisen sakramentin omilleen. Tällä Herran pyhällä aterialla on jokaisessa pienessä murussa koko Hänen elävä ruumiinsa ja jokaisessa pisarassa Hänen koko verensä. Siksi mekin tahdomme Hänen pöydässään syödä ja juoda kaiken loppuun niin, ”ettei mitään joutuisi hukkaan” tästä pyhästä ateriasta ja kuolemattomuuden lääkkeestä. Samalla me myös iloitsemme: Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Karitsan ruumista ja verta ei voida koskaan syödä ja juoda loppuun samalla tavalla kuin vanhan liiton kansa söi pääsiäislampaan. Jeesuksen, kertakaikkisen Uhrikaritsan antama ruoka pysyy näet aina niin, että se on tarjolla paitsi tänään meille, myös tuleville uskoville (Joh. 6:27). Aina maailman loppuun asti Kristus on oleva seurakuntansa kanssa ja tarjoava meille pyhän sanansa elävän leivän, sekä pyhän ruumiinsa ja verensä meidän syntiemme anteeksiantamiseksi, meidän hengelliseksi ravinnoksemme ja ikuiseksi elämäksemme (Matt. 28:19–20; vrt. Augsburgin tunnustus. VII Kirkko, 1). Tämän pyhän aterian, taivaallisen mannan Herra antaa meille syötäväksi ja juotavaksi, ettei meistä ”mitään joutuisi hukkaan” tai ”tuhoutuisi”. Näinhän Kristus itse sanookin: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi [tuhoutuisi], vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16) Israelin Jumala, Jeesus Kristus on siis tullut meidänkin pelastukseksemme. Kun me saamme uskon kautta olla osalliset Hänestä, ei meistä yksikään huku, vaan meidät kaikki kerätään kahdentoista apostolin työn kautta – siis kastamisen ja opettamisen kautta (Matt. 28:19) – talteen kahteentoista koriin, uuteen Israeliin, Jumalan uuden liiton seurakuntaan. Me saamme olla kuin nuo palaset, jotka itsessämme olimme hajalla vuorilla, mutta sitten saimme Kristuksessa tulla kootuiksi yhteen ja yhdeksi Kristuksen Kirkoksi, maan ääristä Jumalan valtakuntaan.

Kristuksessa rakkaat veljet ja sisaret! Mistään muualta me emme voi saada elämän leipää, kuin yksin Jeesukselta. Yksin Jeesus voi sen leivän meille antaa, sillä Hän on Jumala. Mutta juuri Jeesus myös tahtoo sen leivän meille antaa, sillä Hän on se Jumalan Leipä, ”joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” (Joh. 6:33) Suokoon Jumala, että  mekin – sinä ja minä – tänään ottaisimme uskossa vastaan Herran Jeesuksen Kristuksen ja Hänessä ikuisen elämän ravinnon! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 6.3.2016.)