Mikkelinpäivä, Matt. 18:1–10

Kaksi päämäärää

Johdanto

Sinun elämälläsi on kaksi mahdollista päämäärää. Tämän elämän perästä löydät itsesi niistä jommasta kummasta. Mikkelinpäivän evankeliumitekstin äärellä tarkastelemme ensiksi näitä kahta päämäärää, kumpaakin erikseen. Toiseksi katsomme, miten määräytyy se, kumpaan näistä ihminen päätyy. Kolmanneksi puhumme vielä siitä, mitä Herra itse tekee vaikuttaakseen tähän asiaan.

Taivasten valtakunta

Ensiksi kuulemme opetuslasten kysyvän Jeesukselta: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” (Matt. 18:1) Opetuslapset pyrkivät löytämään keskinäistä paremmuusjärjestystä. Sellaista ei Herra ole kehottanut heitä tekemään. Mutta siinä opetuslapset ovat oikeassa, että he tietävät: on olemassa taivasten valtakunta. Jeesuskin vahvistaa tämän. Hän lausuu opetuslapsille – siis myös meille – monta tärkeää asiaa tästä ihmeellisestä valtakunnasta.

Kun meidän suomenkielinen Raamattumme puhuu ”taivasten valtakunnasta”, sana olisi aivan yhtä hyvin voitu kääntää myös ”kuningaskunnaksi”. Herramme käyttämä sana tarkoittaakin sellaista valtakuntaa, jolla on hallitsija, tai tarkkaan ottaen kuningas. Tässä valtakunnassa ketään ei siis jätetä oman onnensa nojaan. Valtakuntaa hallitsee Kuningas, Herra Jumala. Hän on hyvä ja rakastaa omiaan.

Toinen tärkeä asia on, että tämä kuningaskunta ei ole mikä tahansa valtakunta, vaan se on nimenomaan taivasten valtakunta. Paitsi opetuslapset, myös Herramme itse käyttää tässä aivan selvää sanaa, joka tarkoittaa taivasta, tai paremminkin taivaita. Joskus myös kristityiksi itseään kutsuvien keskuudessa kuulee sanottavan, että ei ole olemassa mitään taivasta. Jotkut väittävät, että Jeesukseen uskovan ihmisen elämän päämäärä ei ole taivaassa, vaan että Kristuksen hallinta tulee kerran todelliseksi täällä maan päällä, aivan paikallisesti. Opetetaan, että ”hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta”. (Vrt. Augsburgin tunnustus, XVII Kristuksen tuomiolle tulo, 5.) Mutta mitä Herra itse sanoo? Jeesus tekee tällaisen opetuksen tyhjäksi aivan kertakaikkiaan, kun Hän evankeliumissa puhuu yksiselitteisesti taivasten valtakunnasta. Samasta asiasta Pyhä Henki puhuu myös apostolin kautta, kun Hän lausuu filippiläisille: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi”. (Fil. 3:20) Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän kristittyjen tulisi tähyillä Jumalan valtakuntaa jostakin sinitaivaan takaa ja pohtia, että ”autollako ajan vaiko raketilla meen, milläs minä pääsen taivaaseen?” Ei taivasten valtakunta ole missään sellaisessa paikassa, jota me ihmiset voisimme tämän maailmanajan menetelmin etsiä tai tavoitella. Mutta samalla on pidettävä kiinni siitä Herran selvästä sanasta, että Jumalan valtakunta on ”taivaissa”.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata seuraava asia: Jeesus ei puhu taivasten valtakunnasta ainoastaan siksi, että Hän opettaisi meille, mitä se teoriassa on. Herra antaa ymmärtää, että taivasten valtakuntaan voi päästä sisälle (Matt. 18:3). Hän puhuu tätä opetuslapsilleen, siis ihmisille. Siksi puhe taivasten valtakunnasta koskee ihmistä, siis myös jokaista meistä. Taivasten valtakuntaan on mahdollista päästä! Mutta se, että taivasten valtakuntaan voi päästä, tarkoittaa puolestaan sitä, että me tässä maailmassa elävät ihmiset emme vielä ole perillä siellä. Ne jotka pääsevät taivasten valtakuntaan, pääsevät sinne kerran, viimeisenä päivänä.

Vielä Jeesus sanoo, että pääseminen sisään taivasten valtakuntaan on pääsemistä sisälle elämään (Matt. 18:8–9). Taivasten valtakunta on siis elämää, eikä ainoastaan siinä mielessä, missä me nyt elämme tässä maailmassa. Huomaa, että Hän sanoo tässä maailmassa olevan ihmisen – siis elävän ihmisen – voivan päästä elämään sisälle. Taivasten valtakunnan elämä on siis jotakin enemmän kuin elämä täällä maan päällä. Se on elämää sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on syvää ja kokonaista elämää Jumalan yhteydessä, joka itse on Elämä ja kaiken elämän lähde. Taivasten valtakunta on elämää Jumalan yhteydessä, sillä – niin kuin Kristus tässä vielä sanoo – Hänen Taivaallinen Isänsä on juuri taivasten valtakunnassa (Matt. 18:10).

Ajattele nyt, miten ihanasta asiasta meidän Herramme puhuu! Hän antaa selvästi ymmärtää, että sinäkin, joka tässä ajassa vielä elät maailman ja sen vaivojen keskellä, voit päästä taivasten valtakuntaan. Hän sanoo, että sinä, joka vielä tunnet kuoleman vaikutukset lähipiirissäsi ja omassa ruumiissasikin, sinä voit päästä todelliseen elämään! Ja vielä Hän sanoo, että kun sinä pääset sinne, sinä et ole yksin, vaan saat elää hyvän Herran, kaikkivaltiaan Jumalan, taivaallisen Isän hallituksen alaisena. Saat elää Hänen valtakuntansa kansalaisena, Hänen hoidossaan. Ja koska kyse on valtakunnan kansalaisuudesta, kanssasi ovat silloin myös kaikki ne muut, jotka ovat päässeet sisälle taivasten valtakuntaan.

Iankaikkinen tuli

Mutta sitten ihmisen ajallisella elämällä on olemassa toinenkin mahdollinen päämäärä. Ja koska tämä päämäärä on toinen kuin taivasten valtakunta, se on myös hyvin erilainen. Se ei ole elämää yhteydessä Jumalaan, vaan eroa Jumalasta ja Hänen elämästään. Siksi se on pelkkää kuolemaa.

Tätä kuoleman päämäärää Jeesus kutsuu helvetin tuleksi, tai oikeastaan ”tulen helvetiksi” (Matt. 18:9). Tuo Herran käyttämä sana, joka meillä on käännetty ”helvetiksi”, on γέεννα (geenna). Tämä kreikan sana on väännös heprealaisesta nimestä גֵּיא הִנֹּם (ge’ hinnom), suomeksi ”Hinnomin laakso”. Tuo Hinnomin laakso oli aivan todellinen paikka Jerusalemin kaupungin eteläpuolella. Paikka oli tunnettu siitä, että siellä oli aikoinaan poltettu lapsia uhrina Moolok-epäjumalalle (2. Aik. 28:3; 33:6). Lisäksi tuossa laaksossa oli tapana vielä polttaa suurkaupungin jätteitä. Siksi siellä paloi tuli jatkuvasti. Näistä syistä Hinnomin laakso muodostui israelilaisille kuvaksi synnin ja ahdistuksen paikasta. Siksi myös ikuisen rangaistuksen paikasta, kadotuksesta käytettiin tuota nimitystä γέεννα (geenna). Jeesuskin käyttää tätä kuvaa: Hän puhuu ihmisen elämän toisesta mahdollisesta päämäärästä nimenomaan ikuisena, sammumattomana tulena.

Toisin kuin taivasten valtakuntaan, tähän toiseen päämäärään ei mennä tai päästä sisälle, vaan sinne joudutaan. Myös joutumisen tapa on ilmoitettu: Herra sanoo, että ihminen heitetään tuohon ikuiseen tuleen (Matt. 18:9). Sinne joutuva siis myös joutuu sinne ikuisiksi ajoiksi – jos sallitaan tällainen epätarkka ilmaisu, sillä eihän ikuisuudessa ole mitään aikaa, vaan se on ajattomuutta. Niin kuin siis elämä taivasten valtakunnassa on ikuista elämää, niin ei myöskään helvetin kärsimys koskaan pääty.

Ajattele, miten kauheasta asiasta Herramme tässä puhuu! Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään. Ja kuitenkin on mahdollista, että ihminen joutuu heitettäväksi pois, ikuisen tulen helvettiin, jossa hän joutuu olemaan ikuisessa erossa Jumalasta ja Hänen elämästään ja valostaan, siis ikuisessa kuolemassa ja pimeydessä, kärsimyksessä.

Miten ihmisen päämäärä määräytyy?

Ihmisellä on siis tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hän pääsee taivasten valtakuntaan, tai sitten hänet heitetään ikuiseen tuleen. Ja koska mekin olemme ihmisiä, tämä asia koskee välttämättä myös sinua ja minua. Siksi meidän ja kaikkien ihmisten olisi syytä olla kiinnostunut yhdestä tärkeästä kysymyksestä. Miten määräytyy se, kumpi on sinun päämääräsi?

Herra sanoo, että jotta ihminen pääsisi taivasten valtakuntaan, hänen täytyy kääntyä. Toisin sanoen, hänen pitää tehdä parannus (Matt. 18:3). Hänen tulee siis tunnustaa Jumalan edessä, että hänen omat mahdollisuutensa eivät riitä pelastukseen, ja vielä enemmänkin, hänen omat tekonsa ja halunsa ovat kokonaan synnin turmelemat. Siksi, jotta ihminen voisi tulla Jumalan yhteyteen, on hänen tunnustettava, että Jumalan on armahdettava häntä, itsessään täysin syntistä, mahdotonta ja taivasten valtakuntaan kelpaamatonta.

Juuri tätä Jeesus tarkoittaa, kun Hän sanoo, että jotta ihminen voisi päästä sisään taivasten valtakuntaan, hänen täytyy tulla lasten kaltaiseksi (Matt. 18:3). Lasten kaltaiseksi tuleminen nimittäin tarkoittaa, että ihminen suostuu luopumaan vaatimuksesta itse hallita kaikkea omalla viisaudellaan, niin kuin me aikuiset usein haluaisimme tehdä. Lasten kaltaiseksi tuleminen tarkoittaa, että ihminen suostuu olemaan riippuvainen toisesta, toista tarvitseva. Niin kuin pieni lapsi, niin myös jokainen ihminen toki välttämättä onkin riippuvainen siitä, että Jumala antaa hänelle kaiken tarvittavan, että Jumala pelastaa hänet, antaa hänelle sen nimen, että hän kuuluvat Herralle, ja että Jumala varjelee häntä kaikilta vihollisilta. Jokainen ihminen tarvitsee tätä kaikkea, mutta tämän tarvitsevuuden tunnustaminen Jumalan edessä vaatii nöyrtymistä. Se vaatii – kuten sanat tarkkaan ottaen kuuluvat – itsensä nöyryyttämistä, itsensä alentamista (Matt. 18:4). Se vaatii hengessään köyhäksi tulemista, siis hengellisen köyhyytensä tunnustamista (Matt. 5:3).

Suostutko sinä tunnustamaan oman mahdottomuutesi Herralle? Suostutko Hänen edessään olemaan kuin lapsi, joka pyytää isältään kaikkea hyvää? Vai kovetatko itsesi, päättäen, että et tarvitse Jumalaa tai Hänen armoaan? Ota tästä kysymyksestä vaarin, sillä asia on vakava!

Mutta mikä sitten voi olla syynä siihen, että joku joutuu tuohon ikuiseen tuleen? Tietenkin juuri se, että syntinen ihminen ei suostu nöyrtymään lasten kaltaiseksi, siis Jumalan armoa tarvitsevaksi ja Hänen armonsa vastaanottajaksi. Mutta Jeesus selittää asiaa vielä tarkemminkin. Hän sanoo, että syynä kadotukseen joutumiseen on suostuminen niihin viettelyksiin, joita maailmassa on (Matt. 18:7). Kun Herramme puhuu tässä viettelyksistä, Hän tarkoittaa varsinaisesti sitä, että joku saattaa toisen lankeamaan epäuskoon ja ikuiseen tuhoon. Jeesus sanoo, että nämä viettelykset ovat itsestäänselvyys; niiden suorastaan täytyy tulla. Mutta mistä ne sitten tulevat?

Yhtäältä viettelykset tulevat toisten ihmisten kautta (Matt. 18:6–7). Tämä voi olla räikeää viettelemistä sellaiseen, minkä Jumala sanassaan kieltää, eroon Hänen hyvästä tahdostaan. Mutta voi myös olla, että moni, joka väittää olevansa sinun ystäväsi, haluaa johdattaa sinua vain niiden asioiden äärelle, joita tämä maailma arvostaa tai ihailee. Usein tällainen näyttää aluksi harmittomalta. Mutta jos täytät elämäsi vain tämän maailman asioilla, jäät helposti ilman Jumalan sanan ruokaa. Silloin on suuri vaara kuolla hengellisesti, hengelliseen nälkään.

Mutta – niin kuin sinäkin hyvin tiedät – viettelykset eivät tule ainoastaan sinun ulkopuoleltasi; ne eivät nouse vain pahan maailman ja toisten ihmisten kiihottavasta esimerkistä. Viettelykset nousevat myös sisäpuolelta, sinun omasta lihallisesta luonnostasi. Ne voivat olla ruumiillisia himoja: Käsi tahtoo lyödä. Se tahtoo estää toisen vapauden, rikkoa, ottaa toisen omaa, koskettaa sitä, mitä Herra ei ole sille koskettavaksi antanut. Näin käsi tahtoo tehdä, aivan kuin sillä ei olisi kaikkea sitä hyvää, mitä se tarvitsee. Jalka taas tahtoo suunnata askeleet sinne, minne ei pitäisi. Aivan kuin taivasten valtakunnan tie ja Herran johdatus sillä tiellä ei olisi tarpeeksi. Silmä puolestaan tahtoo katsoa ja katseellaan himoita sitä, mitä Herra ei ole sille katsottavaksi antanut. Näin se tahtoo tehdä sen sijaan, että se katsoisi sitä kaikkea kaunista ja ihanaa, mitä Herra on sille katsottavaksi ja aivan ihailtavaksikin antanut. (Matt. 18:8–9) Näin siis käsi tekee väkivaltaa, varastaa ja himoitsee, jalka johtaa väärille teille, silmä katsoo himoitakseen, ja kuitenkin se on ihmisen sydän, joka näitä jäseniä ohjaa. Sillä juuri ”ihmisen sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.” (Mark. 7:21–22) Ja juuri siksi, että nämä viettelykset nousevat ihmisen syntisestä sydämestä, ne voivat olla myös sellaista himoa, joka ei suostu lasten kaltaisuuteen ja tarvitsevuuteen Jumalan edessä, vaan sen sijaan himoitsee kaiken hallitsemista omalla järjellä, pelastuksen voittamista omilla teoilla, lähimmäisen voittamista viisaudessa, teräväkielisyydessä, taikka hänen asiansa vaikenemista kopeassa yläpuolelle asettumisessa.

Mutta sinulle, joka sellaista teet, Herra sanoo tänään: Jos sellaista itsellesi sallit, et voi päästä taivasten valtakuntaan. Sen sijaan sinä joudut iankaikkiseen tuleen, helvettiin.

Kristus on tullut pelastamaan kadonneita

Mutta sinä, joka sellaista teet, ja jonka Jumalan lahjomaton lain sana on paljastanut syntiseksi, kuule. Sinä, joka tunnustat ansainneesi iankaikkisen kadotuksen ja syntejäsi katuen tahdot kääntyä niistä pois, kuule nyt, mitä Herra sinulle sanoo. Luukkaan evankeliumissa Hän julistaa: ”sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.” (Luuk. 19:10) Kristus on tullut, Hän sanoo. Mistä Hän on tullut? Isänsä, kaikkivaltiaan Jumalan läsnäolosta, taivaasta.

Hän on siis paitsi Jumalan Poika, Hän on myös Ihmisen Poika, niin kuin itseään nimittää. Hän on siis Jumala ja ihminen. Jumala on tullut ihmiseksi. Mikä alentuminen se onkaan ollut! Mikä itsensä tyhjäksi tekeminen onkaan siinä tapahtunut! Kaikkivaltias, Jumala on rajoittanut itsensä ihmisen ruumiillisen ja maallisen elämän puitteisiin.

Kun Kristus siis sanoo omaa etuaan tavoitteleville, itsekkäille opetuslapsilleen ”ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan” (Matt. 18:3), niin Hän itse ei ole ainoastaan tullut lapsen kaltaiseksi, vaan Hän on tullut itse lapseksi. Jumalan Poika Kristus on siinnyt neitsyen kohdussa. Hän, ikuinen Poika ja Jumalan Viisaus, joka on ollut jo ennen aikojen alkua, Jumala, joka ei mahdu taivaisiin eikä taivasten taivaisiin (1. Kun. 8:27), on tullut ihmiseksi niin, että Hänen taivaallisen Isänsä on kutonut Hänet Hänen ihmisyytensä puolesta äitinsä kohdussa (Ps. 139:13). Ja syntymänsä jälkeen kaikkivaltias Jumalan Poika on suostunut elämään ei vain lasten kaltaisena, vaan lapsena, vanhemmistaan ja heidän huolenpidostaan riippuvaisena. Näin Hän, ikuinen Sana ja Jumala on nöyryyttänyt itsensä. Kun Herra evankeliumissa sanoo: ”Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt. 18:4), hän käyttää aivan samoja sanoja kuin apostoli, kun tämä kirjoittaa Kristuksesta ”hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti” (Fil. 2:8).

Mutta miksi Jumalan Kristus on näin tullut ihmiseksi ja nöyryyttänyt itsensä? Siksi, että Hän pelastaisi ihmiset. Ketkä ihmiset? Ne, jotka ovat kadonneita. Ihmisen Poika Jeesus Kristus on siis tullut pelastamaan niitä, jotka Jumala on luonut olemaan yhteydessään, ja jotka – kun he olivat langenneet – Hän on jo ennen ikuisia aikoja suunnitellut pelastavansa armossaan, Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa (2. Tim. 1:9), mutta jotka kuitenkin ovat ”kadonneet”, siis poikenneet taivasten valtakunnan tieltä ja ovat siis matkalla, joka vie kohti ikuista kadotettuna olemista helvetin tulessa. Jokaista sellaista on Jeesus Kristus tullut pelastamaan! Miten Hän on sen tehnyt? Tulemalla ihmiseksi ihmisten vuoksi, tulemalla avuttomaksi lapseksi meidän avuttomien vuoksi, tulemalla synniksi meidän syntisten vuoksi ja meidän synnistämme, vieläpä tulemalla sen synnin tähden Isän hylkäämäksi ja ristillä surmatuksi siihen kuolemaan, minkä me olimme ansainneet. Nyt on Kristus Jeesus kantanut ja ristinkuolemassaan kertakaikkisesti sovittanut sinun sydämesi ylpeyden, sinun kätesi, jalkasi ja silmäsi himon, sinun aivan kaiken syntisi! Näin Hän on tehnyt, että sinua ei heitettäisi ikuiseen tuleen, vaan että sinä saisit tulla Jumalan lapseksi. Ja kun sinä kasteen ja uskon kautta olet tullut Jumalan lapseksi, se tarkoittaa, että sinun ei enää tarvitse itse yrittää hallita kaikkea tai pelastaa itseäsi. Sinulla on Isä, taivaallinen Isä, joka on antanut sinulle pelastajan, että sinä uskon kautta Häneen pelastuisit.  Sinulla on taivaallinen Isä, joka tahtoo pitää sinusta huolen. Hän tahtoo johdattaa sinua tässä elämässäsi, kuulla rukouksesi ja antaa sinulle kaiken, mitä sinä tarvitset. Hän on antanut Poikansa Kristuksen nöyryyttämään ja uhraamaan itsensä, että sinä tuona viimeisenä päivänä pääsisit helmiporteista sisään taivasten valtakuntaan, Hänen yhteyteensä ja ikuiseen, todelliseen elämään.

Ystävä kallis, lakkaa sinäkin siis nyt omasta viisaudestasi ja voimastasi pelastuksen asiassa. Suostu lapsen kaltaiseksi. Suostu ottamaan vastaan lahjana se pelastus ja syntien anteeksianto, joka on Kristuksessa Jeesuksessa ja Hänen ristin sovitustyössään. Ja kun sinä näet toisen kristityn, joka on vaatimaton, synnin, kuoleman ja perkeleen sekä monien kärsimysten koettelema ja Jumalan armoa tarvitseva, älä halveksi häntä sydämessäsi. Sillä sen kaltaisten, taivaallisen Isän armoa ja johdatusta tarvitsevien lasten on taivasten valtakunta (Matt. 5:3). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 4.10.2015.)

Mainokset