14. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Mark. 12:41–44

Kaikki on Jumalan lahjaa

Luominen, lunastus ja sovitus ovat Jumalan lahjaa

Kokeneet pastorit ovat kertoneet kaskua saarnaajasta, joka aloitti aina puheensa hyvin kaukaa, alkaen Aabrahamista. Me sen sijaan lähdemme tänään liikkeelle vielä kauempaa, luomisesta. Näin teemme siksi, että ymmärtäisimme paremmin, mitä päivän evankeliumi meille puhuu.

Alussa Jumala siis loi maailman. Tähän maailmaansa Hän loi ihmisen, miehen ja naisen. Heille Jumala antoi runsaasti kaiken, mitä he elääkseen tarvitsivat. Syntiinlankeemuksen johdosta ihmiskunta tietenkin joutui itsessään eroon Luojastaan. Mutta aivan heti Jumala lupasi heille Vapahtajan, Vaimon siemenen, joka murskaa käärmeen pään (1. Moos. 3:15). Armossaan Jumala kutsui sitten orjuudessa elävän kansansa. Hän järjesti heille suojan tuholta uhrikaritsan veren turvissa, sekä ihmeellisen pääsyn pois orjuuden maasta, veden läpi. Erämaassa Herra antoi kansalleen myös pyhäkön ja jumalanpalveluksen. Niiden välityksellä Hän lupasi itse olla läsnä kansansa keskellä sekä antaa heille sovituksen heidän synneistään.

Mutta nyt me kysymme: mistä kansa tuolla erämaassa sai tämän pyhäkköteltan, sen tarvikkeet, mistä tarvittavat uhrit? Myös ne kaikki olivat Jumalan lahjaa. Nimittäin Herralta israelilaiset olivat saaneet kaikki ne annit ja lahjat, jotka temppelin rakentamiseen ja toimintaan tarvittiin. Herralta oli kulta ja hopea, vaski, värikkäät langat, nahat, puut, öljy, suitsukkeet sekä jalokivet. Voidaan arvella, että näistä ainakin kaikki hopea- ja kultaesineet olivat juuri niitä rikkauksia, joita Herra oli käskenyt kansaa pyytämään egyptiläisiltä ennen lähtöään maasta (2. Moos. 11:1–2). Näitä lahjoja jokainen israelilainen, jonka sydän oli altis, sai nyt tuoda Herralle. (2. Moos. 25:2) Herra itse oli antanut myös kansansa tietyille miehille erityisen taidollisuuden pyhäkköteltan ja sen tarvikkeiden valmistamiseen Hänen ohjeidensa mukaan (2. Moos. 25:9; 28:3; 31:2–11). Herralta olivat myös ne eläimet ja elintarvikkeet, joita israelilaiset sitten toivat pyhäkköön uhrattaviksi polttouhreina, yhteysuhreina, ruoka- ja juomauhreina jne. Kaikki oli Jumalan lahjaa. Kaiken Hän oli antanut kansalleen siksi, että he näiden lahjojen välityksellä – kun niitä jumalanpalveluksessa käytettiin – saisivat syntinsä anteeksi ja saisivat aina elää Herran yhteydessä. Ei tietenkään niin, että kansa näitä lahjoja tuomalla olisi ansainut itselleen sovituksen – anteeksiantamuskin oli Herran lahjaa ja armoa! Mutta tämän armonsa välikappaleina Herra tahtoi käyttää näitä ajallisia välineitä.

Lesken ropo

Tästä pääsemme nyt päivän evankeliumiin. Siinä Markus kertoo meille juuri Israelin temppelistä. Tietenkään tässä ei ole kyse enää pyhäkköteltasta, jota käytettiin erämaavaelluksen aikana. Nyt ollaan nk. toisessa temppelissä, joka sijaitsi Jerusalemin kaupungissa. Kuitenkin Herra oli tietenkin sama ja niin myös oli jumalanpalvelus aivan sama, Herran säätämä, kansan sovittamiseksi.

Jerusalemin temppeliin tuli paljon kansaa. Israelilaiset tulivat sinne tuomaan säädetyt uhrinsa sekä rukoilemaan. Temppelin naisten esipihalla oli kolmetoista metallista torvea, joihin kävijät pudottivat rahaa. Näiden torvien kautta raha kilahti sitten temppelin aarresäilöihin, uhriarkkuihin. Tällä tavalla saatiin varoja, joilla temppelin rakennuksia ja jumalanpalveluksen toimittamista voitiin pitää yllä. Tullessaan temppeliin monet rikkaat kansalaiset pudottivatkin uhriarkun suuaukoista sisään suuria määriä rahaa. Mutta kansan joukossa oli myös köyhä leski. Tämä nainen oli menettänyt miehensä ja hänen mukanaan myös toimeentulonsa. Hänkin laittoi nyt rahaa uhriarkkuun.

Kun Jeesus näki tämän, Hän kutsui opetuslapsensa luokseen. Herra sanoi heille, että tämä köyhä leski laittoi arkkuun enemmän kuin kaikki muut uhraajat. Miten niin? Miksi tämän lesken uhri oli niin merkittävä? Ei kai siksi, että rahasumma oli niin suuri? Ei, itse asiassa tämä nainen varmaan laittoi torvesta sisään vähemmän valuuttaa kuin moni muu. Markus näet kertoo, että hän heitti arkkuun kaksi kuparikolikkoa. Sellaiset olivat juutalaisten käyttämistä rahoista kaikkein pienimpiä. Kyse ei ole siitäkään, että Jeesus ylistäisi pienen summan uhraamista sinänsä.

Lesken ropo ei ollutkaan merkittävä varsinaisen rahasumman tähden, ei suuren eikä pienen. Eikö lesken uhri ollut merkittävä sen vuoksi, että Hän luotti Jumalaan? Jeesus sanookin, että leski heitti uhriarkkuun kaiken mitä omisti, koko elantonsa – tai niin kuin sana varsinaisesti kuuluu ”koko hänen elämänsä”. Eikö ollutkin niin, että tämä köyhä nainen ei laittanut elämänsä turvaa omaisuuteensa, vaan yksinomaan Herraan? Eikö hän nimittäin uskonut, että Herralta hän oli elämänsä saanut ja jos se oli Herran tahto, oli saava tästä eteenkin päin? Eikö nainen uskonut, että vaikka inhimillisesti katsoen hänen tilanteensa ei näyttänyt kovin vakaalta, Jumala voisi pitää hänestä huolen ja varmasti myös pitäisi. Herra – jolta myös hänen taloudellinen toimeentulonsa oli! – pitäisi hänestä huolen paljon paremmin kuin pari kuparikolikkoa, tai vaikkapa miljoona kuparikolikkoa. Ja jos Herra kutsuisi naisen pois tästä ajallisesta elämästä, Hän olisi voimallinen antamaan tälle uuden elämän. Miksei Herra tekisi tätä, jos Hän kerran oli antanut tämän temppelinkin uhreineen, jotta kansalla ja siis myös tällä naisella olisi syntien sovitus ja elämä? Niin, jos naisen koko elämä ja iankaikkisuus oli Herran kädessä, niin miksei siis antaa asian ollakin niin, ja luovuttaa kaikki Herran käsiin?

Sinunkin luomisesi ja lunastuksesi on Jumalan lahjaa

Rakas ystävä, pysähdypä hetkeksi. Hengitä vaikka syvään ja kuuntele, tunnetko sydämesi lyönnit. Se, että sinä olet siinä ja elät tässä maailmassa, on Jumalan lahjaa sinulle. Hän on tahtonut sinut tähän maailmaan. Siksi Hän on myös luonut sinut ihmeellisesti. Myös se, että sinulla on tänään tarvitsemasi leipä, siis koti, ruoka ja vaatteet, se on Jumalan hyvää luomisen lahjaa.

Sinä olet kyllä käyttänyt tätä luotuisuutta väärin, olet langennut syntiin. Sinä et ole pitänyt Jumalan käskyjä. Olet rakastanut itseäsi yli kaiken, Jumalaa ja lähimmäistä sen sijaan vähemmän kuin itseäsi. Mutta suuressa armossaan ja rakkaudessaan sinua kohtaan Jumala on lähettänyt sinulle avun. Nimittäin kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti ainoan Poikansa Kristuksen tähän luotuun mutta langenneeseen maailmaan, sen lunastajaksi (Gal. 4:4–5). Jeesus Kristus, joka itse on Elämä, lunasti tämän maailman antamalla itsensä maailman elämän puolesta (Joh. 14:6; 6:51). Hän ei ainoastaan uhrannut omastaan, vaan antoi kaiken mitä omisti. Hän oli se, ”joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon” (Fil. 2:6–7). Jeesus Kristus antoi koko itsensä uhriksi, kertakaikkiseksi uhriksi.

Toki maailman silmissä Kristuksen uhri varmaan näytti yhtä mitättömältä kuin nuo lesken kaksi halvinta kuparikolikkoa. Vielä tänäkin päivänä moni pitää Kristuksen uhrityötä kovin halpana tämän maailman hengenmiesten uhrauksien rinnalla. Kuitenkin Kristus Jeesus antoi Golgatalla suurimman mahdollisen uhrin: Siinä pyhä ja synnitön Jumalan Poika uhrasi itse itsensä. Hän antoi kaikkensa, heitti koko elämänsä ”uhriarkkuun”, että Hän uuden liiton ylimmäisenä pappina saisi tuoda taivaalliseen kaikkeinpyhimpään, taivaallisen Isän kasvojen eteen uhrin syntien sovitukseksi, eikä ainoastaan rahalla ostettujen kauristen ja vasikoiden verta, vaan oman kalliin uhriverensä (Hepr. 9:12, 24; 1. Piet. 1:19). Kristus uhrasi itse itsensä, eikä ainoastaan lihallisen Israelin syntien sovitukseksi, vaan koko maailman syntien (1. Joh. 2:2). Hän oli Jumalan uhrikaritsa, joka otti pois maailman synnin (Joh. 1:29).

Ystävä, koska sinäkin kuulut maailmaan, on Kristuksen kertakaikkisessa uhrissa sinunkin syntisi nyt sovitettu! Tämä ei ole vain jokin tavanomainen fraasi, jota me täällä viikosta toiseen ikään kuin lämpimiksemme toistelisimme. Se on totta! Kristus Jeesus on historiallisesti ja todellisesti kantanut ja sovittanut kaikki sinun historialliset ja todelliset syntisi. Eikä Hän ole sovittanut ainoastaan pienemmiltä näyttäviä syntejäsi, vaan myös sinun kaikkein kauheimmat ja häpeällisimmät syntisi, karkeimmat ja pimeimmät syntisi. Yksikään niistä ei ole jäänyt sovittamatta. Sinun perinnäinen syntisyytesi ja kaikki pahat tekosi ovat Hänessä sovitetut. Kaikki on täytetty! (Joh. 19:30) Ja pyhän sanansa ja pyhän kasteen kautta Herra Jeesus Kristus on myös tuonut tämän sovituksen sinulle lahjaksi, sinun omaksesi! Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette pukeneet päällenne Kristuksen ja koko Hänen vanhurskautensa! (Gal. 3:27) Uskothan sinä sen? Kun sinut siis on kastettu ja uskot Kristukseen, älä enää jää tuijottamaan omaan saastaisuuteesi. Älä vähättele Kristuksen kertakaikkista sovitustyötä ja Hänen varmaa lahjaansa! Sillä kaikki te, jotka olette kastetut ja uskotte Kristukseen Jeesukseen, olette Jumalan varman lupauksen perusteella ja uskon kautta vanhurskaita, Jumalalle kelpaavia. Olette Jeesuksen omia, Hänen armonsa tähden pyhiä jäseniä Hänen pyhässä ja elävässä seurakuntaruumiissaan!

Näin rakkaat ystävät, huomaatteko? Kaikki mitä teillä on, on Jumalan armollista lahjaa! Teidän luotuisuutenne ja koko elämänne, lunastuksenne synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta, syntienne sovitus, pyhitys Jumalan sanan ja sakramenttien yhteydessä – se on kaikki Herran lahjaa, armollista lahjaa!

Uuden liiton temppeli ja lahjat sen ylläpitämiseksi

Vanhan liiton temppelissä uhriarkkuun siis heitettiin rahaa temppelin rakennusten ylläpitämiseksi ja jumalanpalveluksen toimittamiseksi. Mutta nyt, uudessa liitossa Kristus itse on temppelin kulmakivi. Koska te olette nyt osalliset Kristuksesta, olette eläviä kiviä Hänen hengellisessä huoneessaan. (1. Piet. 2:4–6) Jokainen ymmärtää, että missään tavallisessa rakennuksessa ei yksikään kivi voi olla ikään kuin vain osittain osana kiviseinää. Jokainen kivi joko kuuluu seinään tai ei kuulu. Niin asia on myös Kristuksen temppelissä. Mutta te, rakkaat kristityt, olette nyt eläviä kiviä Herran huoneessa ja kuulutte siihen! Eläkää siksi rohkeasti elämäänne Kristuksen osallisuudessa, osana Hänen seurakuntaansa.

Mutta miten tämän elävistä kivistä koostuvan temppelin ylläpito sitten tapahtuu? Huone on siis hengellinen ja sen lahjat ovat hengelliset. Mutta me ihmiset olemme muutakin kuin henkeä. Kristuksen pelastustyö koskettaakin paitsi meidän henkeämme, myös sieluamme ja ruumistamme. Kristus on tullut ihmiseksi, että Hän pelastaisi koko ihmisen! Siksi Hänen hengellisen huoneensa hengellisten lahjojen jakamiseen liittyy myös käsinkosketeltava ja ajallinen puolensa. Niin kuin vanhan liiton temppelissä, niin myös nykyään Herra tahtoo käyttää kansalleen antamiaan lahjoja välikappaleina, voidakseen tulla heidän keskelleen läsnäolevaksi sekä tuoda heille sovituksen ja pelastuksen.

Mitä ne lahjat ovat? Me muistamme, miten apostoli kehottaa kristittyjä viikon ensimmäisenä päivänä – siis sunnuntaina – panemaan kotonaan jotakin talteen seurakuntaa varten (1. Kor. 16:2). Samoin varhaisessa kirkossa kristityt toivat kirkkoon esimerkiksi leipää ja viiniä, viljaa, viinirypäleitä. Ne tuotiin seurakunnan eteen ennen ehtoolliselle käymistä, siis siinä samassa jumalanpalveluksen kohdassa, jossa meidänkin aikanamme kolehti kannetaan. Tosin myöhemmin nämä tuomiset rajoitettiin vain leipään ja viiniin, vielä myöhemmin pelkkään rahaan. Joka tapauksessa jo varhain kristillinen seurakunta käytti osan näistä jäsentensä lahjoista piispan, pastorien ja seurakunnanpalvelijoiden elatukseen. Osalla avustettiin esimerkiksi leskiä ja puutteessa olevia. Lopulta osa lahjaksi tuotua leipää ja viiniä erotettiin pyhitettäväksi sanalla Kristuksen ruumiin ja veren sakramentiksi. Näiden elintarvikkeiden lisäksi seurakunta toi jumalanpalvelukseen myös öljyä kirkon lamppuun sekä suitsuketta ehtoollisliturgian aikana toimitettua suitsuttamista varten.

Mutta tässä on enemmänkin: Sinun koko elämäsi ja kaikki mitä sinulla on, on Jumalan lahjaa. Ja nyt Herra Kristus on vielä uhrannut itsensä voidakseen puhdistaa sinut synnistä ja ottaa sinut omakseen. Niin sinusta itsestäsi on tullut lahja Hänen seurakunnalleen. Niin myös kaikki se, mitä sinä olet Jumalalta lahjaksi saanut, on Hänen lahjaansa Hänen seurakunnalleen. Näin ei nyt siis kristittyjen omastaan antamisessakaan ole kyse siitä, että kolehtihaaviin laitetaan ne pari rahapussin pohjalle jäänyttä killinkiä ja ajatellaan, että ”tämä on nyt se lesken ropo.” Niin helpostihan me ajattelemme: ”Riittäköön nyt tuo summa, kunhan minä saan vain lisätä omaisuuttani.” Keskeisintä tässä ei tokikaan ole meidän antamanne rahasumman suuruus taikka pienuus. Kolehti voi toki olla rahalliselta arvoltaan pienikin, niin kuin lesken uhriarkkuun heittämä summa oli. Suurinta tässä on kuitenkin se, että me saamme olla Jumalan lahjojen vastaanottajia, luomisen, lunastuksen ja pyhityksen lahjojen vastaanottajia. Sitten me saamme uskossa luottaa Hänen ihmeelliseen ja armolliseen huolenpitoonsa. Silloin voimme myös antaa itsemme hyvän Jumalan haltuun aivan kokonaisvaltaisesti.

Rakkaat ystävät: Nyt kun te siis olette Kristuksen Jeesuksen omia, niin olkoon teilläkin se sama mieli, joka Hänellä oli (Fil. 2:5). Koko teidän elämänne ja iankaikkisuutenne on Herran kädessä. Antakaa siis asian ollakin niin, ja antakaa ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi (Room. 12:1). Ja kun te nyt olette eläviä kiviä Kristuksen Kirkossa, älkää enää yrittäkö kannatella omaa elämäänne laittamalla turvaanne taloudellisiin mahdollisuuksiinne. Suostukaa koko elämällänne Kirkon Kulmakiven, Kristuksen kannateltavaksi! Hän on antanut teille elämän ja tahtoo kannatella teitä, niin ruumiin, sielun kuin hengenkin osalta.

Kuulkaa vielä, mitä Pyhä Henki apostolin suulla seurakunnalle sanoo: ”Ja Jumala on voimallinen antamaan teille ylenpalttisesti kaikkea armoa, että teillä kaikessa aina olisi kaikkea riittävästi, voidaksenne ylenpalttisesti tehdä kaikkinaista hyvää; niinkuin kirjoitettu on: ’Hän sirottelee, hän antaa köyhille, hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.’ Ja hän, joka antaa siemenen kylväjälle ja leivän ruuaksi, on antava teillekin ja enentävä kylvönne ja kasvattava teidän vanhurskautenne hedelmät, niin että te kaikessa vaurastuen voitte vilpittömästi harjoittaa kaikkinaista anteliaisuutta, joka meidän kauttamme saa aikaan kiitosta Jumalalle. Sillä tämä avustamispalvelus ei ainoastaan poista pyhien puutteita, vaan käy vieläkin hedelmällisemmäksi Jumalalle annettujen monien kiitosten kautta, kun he, tästä teidän palveluksestanne huomattuaan, kuinka taattu teidän mielenne on, ylistävät Jumalaa siitä, että te näin alistuvaisesti tunnustaudutte Kristuksen evankeliumiin ja näin vilpittömästi olette ruvenneet yhteyteen heidän kanssaan ja kaikkien kanssa. Ja hekin rukoilevat teidän edestänne ja ikävöivät teitä sen ylen runsaan Jumalan armon tähden, joka on teidän osaksenne tullut. Kiitos Jumalalle hänen sanomattomasta lahjastaan!” (2. Kor. 9:8–15) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 30.8.2015.)