Pääsiäispäivä (3. vsk), Matt. 28:1-8

Sana ilmoittaa: Jeesus on noussut kuolleista!

Kuollutta etsimässä

Viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena ja se toinen Maria tulivat varhain aamulla Jeesuksen haudalle. Matteus kirjoittaa, että he tulivat katselemaan hautaa. Mitä varten? Katsomme aluksi tätä asiaa lyhyesti.

Jeesus oli kuollut ristillä perjantai-iltapäivänä. Hänet oli pitänyt haudata kohtuullisen nopeasti. Jumalan laki nimittäin määräsi, että kuolemanrangaistuksen saaneen ruumis piti haudata saman päivän aikana, ettei maa saastuisi (5. Moos. 21:23). Laissa oli säädetty myös, että pääsiäisjuhlan uhrista ei saanut jäädä mitään yön yli seuraavaan aamuun (2. Moos. 34:25). Paitsi että Jeesus elämässään maan päällä täydellisesti täytti Jumalan lain, myös siis Hänen kuolemansa ja hautaamisensa piti tapahtua lain mukaan. Kristuksen, ainoan Poikansa Jumala oli lähettänyt, että Hän olisi täydellinen pääsiäislammas ja uhrikaritsa, joka kantaisi ja ottaisi pois koko maailman synnit. Ja nyt Hänet oli uhrattu. Siksi Hänet oli myös haudattava pian ennen auringon laskua, jolloin sapatti alkoi.

Edelleen Jumalan laki sanoi, että sapattina ei saanut tehdä työtä (2. Moos. 20:10; 35:2). Myös sen vuoksi hautaajien oli pitänyt toimia pian. Siksi myöskään naisilla ei ennen Jeesuksen hautaamista ollut ollut aikaa valmistaa asiaan kuuluvia hyvänhajuisia yrttejä ja voiteita, puhumattakaan, että he olisivat ehtineet voidella Hänen ruumiinsa niillä. Naiset olivatkin vain katselleet vierestä, kun miehet käärivät Herran ruumiin hyvänhajuisten yrttien kanssa käärinliinoihin ja laittoivat sen hautaan. Luukas kertoo, että naiset olivat valmistaneet omat voiteensa vasta palattuaan haudalta kotiin. (Joh. 19:38-42; Luuk. 23:50-56) Ja nyt, sapatin jälkeisen päivän aamuna he olivat tulleet tuomaan haudalle juuri näitä yrttejä ja voiteita. Nyt oli heidänkin kiirehdittävä, jos mieli voidella rakkaan Herran ruumis ennen kuin se alkaisi hajota. (Luuk. 24:1)

Niin, mitä varten naiset siis olivat tulleet haudalle? He olivat tulleet, koska he etsivät kuollutta. He aikoivat tulla suremaan kuollutta Jeesusta, voitelemaan Hänen kuollutta ruumistaan. Naiset olivat kyllä aivan oikeassa siinä, että Jeesus todella oli kuollut. Hänen kuolemansa ei ollut mitään tarua taikka uskonnollista legendaa. Naiset olivat aivan omin silmin nähneet Herransa alastoman, rikkiraastetun, nauloilla lävistetyn ja verta vuotavan ruumiin riippuvan ristillä. He olivat nähneet Hänen aivan todella kuolevan. Mutta murheessaan nämä naiset eivät muistaneet, mitä Jeesus itse oli heille useita kertoja sanonut: Hän kuolisi, mutta Hän myös nousisi ylös kolmantena päivänä (Matt. 12:40; 16:21; 17:23; 20:19).

Todellisesti kuollut – todellisesti noussut ylös

Haudalla naiset näkivät ihmeellisen tapahtuman. Herran enkeli astui alas taivaasta. Mitä tämä Herran palvelija teki? Hän ilmoitti naisille jotakin. Mitä? Enkeli sanoi, että hän tiesi naisten etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu.

Jeesus ei kuitenkaan enää ollut haudassa, siis siellä, missä kuolleet makaavat. Toki Hän kyllä oli maannut siellä. Enkeli sanoikin: ”Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut.” Jeesus siis aivan todella oli kuollut, Hänen ruumiinsa oli aivan todellisesti kätketty hautakammion pimeään. Mutta nyt Hän oli noussut ylös! Ja niin tärkeästä asiasta oli nyt kyse, että enkeli toisti tämän asian kaksi kertaa: ”hän on noussut ylös” (Matt. 28:6), ja vielä ”hän on noussut kuolleista.” (Matt. 28:7)

Kirjaimellisesti, karkeasti käännettynä nämä sanat kuuluvat ”hän on tullut nostetuksi ylös kuolleista”. Toisin sanoen Isä Jumala on nostanut ainoan Poikansa ylös kuolleista. Toisaalta nämä sanat kyllä voidaan ja on myös hyvä kääntää juuri niin kuin meillä: ”hän on noussut kuolleista.” Molemmat käännökset ovatkin mahdollisia ja Jumalan sanasta vahvasti perusteltavissa: Isä on nostanut, Poika on noussut, molemmat ovat totta. Keskeistä on nyt kuitenkin se, että Jeesus Kristus oli kuollut maailman syntien tähden, mutta nyt Hän eli ja oli noussut ylös! Hän oli voittanut synnin ja kuoleman vallan! Niin ei nyt siis enää ollut tarvetta Jeesuksen etsimiseen haudalta. Kukapa nyt etsisi elävää kuolleitten joukosta! (Luuk. 24:5)

Eikö Matteus tarkoita juuri tätä, kun hän evankeliumissa kaksi kertaa mainitsee Jeesuksen haudan. Ensimmäisellä kerralla hän kirjoittaa ”tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa” (Matt. 28:1). Tässä evankelista käyttää sanaa τάφος (tafos), joka tarkoittaa nimenomaan hautaa, johon haudataan hautajaismenoin. Kun hän sitten tekstin viimeisessä jakeessa puhuu, miten naiset kiireesti lähtivät haudalta, hän käyttääkin sanaa μνημεῖον (mnemeion), jolla Raamatussa viitataan usein juuri hautaan, mutta joka varsinaisesti tarkoittaa muistomerkkiä tai hautamuistomerkkiä (28:8). Sana tulee verbistä μνημονεύω (mnemoneuo), muistaa, muistella. Ensimmäisessä jakeessa naiset ovat siis tulleet katselemaan Jeesuksen hautaa, että he sen äärellä voisivat muistella kuollutta Herraansa. Mutta Matteus ei ikään kuin salli heidän muistella: hän väistää tässä hautamuistomerkkiin viittavaan sanan. Miksi? Eikö siksi, että Jeesus ei ole enää haudassa? Ja siksi Häntä ei myöskään tarvitse enää haudan äärellä muistella. Hän on noussut ylös! Siksi evankelista puhuu tässä vain yksinkertaisesti haudasta, siitä, johon Herran ruumis on kerran todellisesti haudattu hautajaismenoin. Mutta sitten kun enkeli on ilmoittanut naisille Jumalan sanan ylösnousemuksen todellisuudesta ja he ovat uskoneet sen, silloin Matteus voi puhua haudasta muistomerkkinä. On kuin hän tarkoittaisi: Muistakaamme kaikki, että tässä paikassa meidän syntiemme vuoksi kuollut Jeesus oli aivan todellisesti haudattuna, mutta ei ole enää. Sana on ilmoittanut: nyt Herra elää!

Ensin on Jumalan sana

Evankeliumitekstin äärellä onkin tärkeää huomata seuraava asia: Kun naiset haudalla kohtaavat pääsiäisen ihmeen, heille tulee ensin Jumalan sanallinen ilmoitus asiasta, vasta sitten sen näkyvä todiste. Enkeli lausuikin naisille ensin: ”Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niin kuin hän sanoi.” Vasta tämän sanallisen ilmoituksen jälkeen enkeli antoi naisille myös silminnähtävän todisteen ylösnousemuksen todellisuudesta kun hän sanoi: ”Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut.” Näin Jumala tahtookin kiinnittää meidän silmämme, korvamme ja sydämemme – ei siihen, mitä me silmillämme näemme tai sydämessämme koemme, vaan pyhään ilmoitussanaansa. Meidän aistimme ja kokemusmaailmamme ovat nimittäin puutteelliset, langenneisuuden vallassa. Jumala sana sen sijaan on täydellinen ja varma. Toki joskus Jumala voi myös antaa jonkun kokemuksellisen todisteen siitä, että Hänen sanansa on totta. Mutta vaikka Hän ei sellaista antaisikaan, Hänen sanansa on silloinkin pyhä, muuttumaton, varma ja erehtymätön. Siihen voi luottaa, vaikka ei näkisi tai kokisi yhtään mitään. Sanan on tultava aina ensin.

Kun naiset olivat enkelin suusta kuulleet Jumalan ilmoitussanan, silloin tämä Herran palvelija antoi heille myös tehtävän. Niin ihmeellisten asioiden äärellä kuin naiset tuona aamuna olivatkin, heidän ei kuitenkaan tullut jäädä haudalle ihmettelemään mitä oli tapahtunut. Heidän ei myöskään kuulunut jäädä spekuloimaan keskenään sitä, miten se oli mahdollista tai mitä enkelin sanat tarkoittivat. Sana oli varma, se oli tapahtunut. Siksi naisten tulikin nyt yksinkertaisesti lähteä kiireesti kertomaan toisille opetuslapsille näistä tapahtumista. Ja niin nämä ylösnousemuksen evankeliumin kuulleet naiset eivät enää odottaneet näkevänsä kuollutta Jeesusta. He unohtivat ruumiin voitelemiseen tarkoitetut yrttinsä siihen paikkaan. Peloissaan ja suuresti iloiten he lähtivät, jos jo piankin näkisivät Herransa elävänä, niin kuin sana lupasi. Tällä tavalla vain evankeliumin sana ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Jeesuksesta voi saada ihmisen etsimään muuta, kuin kuollutta. Jumalan evankeliumi synnyttää uskon kuoleman Voittajaan, siirtää sydämen ja silmät kuoleman kauhusta ja surusta ikuisen elämän iloon.

Mitä naisten siis olikaan määrä kertoa toisille opetuslapsille? Kaksi asiaa: Ensiksi se, että Jeesus on noussut kuolleista. Ja sitten toiseksi myös se, että he kaikki saisivat yhdessä nähdä Hänet. Heille oli ilmoitettuna jopa selvä paikka, missä tämä tapahtuisi: ”Ja katso, hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä te saatte hänet nähdä.” Ja taas, myös tässä naisten enkeliltä saamassa tehtävänannossa tulisi ensin Jumalan sana, evankeliumin sana, tällä kertaa näiden naisten suulla lausuttuna: Jeesus on noussut kuolleista! Vasta tämän jälkeen voisi tulla myös Jeesuksen näkeminen silmillä. Eihän kukaan heistä lähtisi Galileaan Herraa vastaan, jos he eivät ensin kuulisi ja uskoisi sanaa, joka ilmoitti Hänen nousseen ylös!

Näin on tänä päivänäkin. Jotta me voimme näiden naisten tavoin puhua ihmisille Jeesuksesta ja Hänen voitostaan, me tarvitsemme ensin itse Jumalan pyhän sanan kuulemista ja sen uskossa vastaanottamista. Sana saa aikaan meissä sen, mitä se sanoo. Sanan kautta me saamme tulla osallisiksi Kristuksen ristinuhrin ja ylösnousemuksen hyödystä. Yksinkertaisesti sanottuna, sana tuo meille pelastuksen! Vain siten, mutta nimenomaan juuri siten me voimme sitten tulla myös evankeliumin jakajiksi toisille. Siihen meidät kaikki on kristittyinä kutsuttukin. Pyhä Pietarihan kirjoittaa juuri kristityille: ”Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, julistaaksenne sen tekoja, joka on kutsunut teidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen.” (1. Piet. 2:9) Kristuksen kuninkaallisena papistona me opetamme pyhäkoululaisia, omia lapsiamme ja lastenlapsiamme, rohkaisemme sielun hädässä olevia veljiä ja sisaria evankeliumin sanalla (Schmalkaldenin opinkohdat. Kolmas osa. 4. Evankeliumi), vastaamme niille, jotka kysyvät meissä olevan toivon perustusta (1. Piet. 3:15). Ja kun me näin puhumme lähimmäisillemme siitä, mitä Kristus on puolestamme tehnyt – että Hän on sovittanut minun syntini ja voittanut minun kuolemani – , silloin tapahtuu taas sama asia: Ensin tulee sana, tämä Jumalan evankelimin sana, meidän kauttamme toisille ihmisille. Tämän jälkeen seuraa sitten myös näkeminen. Se on sitä ihmeellistä näkemistä, että Golgatan ja haudan voittaja Jeesus Kristus antaa itsensä ja kaikki lahjansa meille silminnähtävissä välineissä. Tätä Hän tarkoittaa kun Hän ylösnoustuaan sanoo omilleen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Tämä ei ole vain jotakin kaunista puhetta tai lupausta jostakin epämääräisestä henkisestä ”kanssa olemisesta”. Ylösnoussut ja elävä Herra tarkoittaa: Hän antaa meille uudestisynnyttävän, pelastavan sanansa kasteen vedessä. Hän antaa meille ruumiinsa ja verensä alttarin sakramentissa, meidän syntiemme anteeksiantamiseksi. Siinä Hän on meidän kanssamme, siis seurakuntansa keskellä. Mitään tästä ei voi olla olemassa ilman sanaa, mutta sana tuleekin ensin. Sana yhtyy ihmeellisellä tavalla veteen, leipään ja viiniin. Niin syntyy sakramentti, syntien anteeksiantamuksen ja pelastuksen väline. Sana tulee ensin myös siinä mielessä, että kun me sitä käytämme ja puhumme, juuri sana johtaa kuulijansa näiden syntien ihmeellisten armonvälineiden käyttäjiksi, sekä niissä Kristuksen kuoleman ja elämän hedelmien vastaanottajiksi.

Lopuksi

Rakkaat ystävät! Kristuksen ristinuhrissa koko maailman synti on todellisesti ja kertakaikkisesti kannettu, sovitettu ja anteeksi annettu. Hänen kuolemassaan synnin palkka – siis kuolema (Room. 6:23) – on todellisesti ja kertakaikkisesti kuitattu, Hänen ristillään ja ylösnousemuksessaan kuolema voitettu. Sinunkin syntisi Herra Jeesus on kantanut. Hänessä ne on haudattu, pois pantu. Eikä Hän ole noussut haudasta enää sinun syntisi kantajana, vaan sinun syntisi, kuolemasi ja vihollisesi voittajana. Niin ei nyt siis ole yhtä ainuttakaan ihmistä maan päällä, jonka syntejä jumalan täydellinen uhrikaritsa Kristus Jeesus ei olisi kantanut ja sovittanut. Ei ole ketään, jolle hänen ylösnousemuksensa ei olisi voimallinen tuomaan voittoa kuolemasta (1. Kor. 15:57). Kuka vain uskoo ja kastetaan, siis kastetaan Kristuksen kuolemaan, se saa Hänessä Pyhän Hengen ja uskon lahjan ja uuden, iankaikkisen elämän osallisuuden. Kasteessa nousee ylös uusi ihminen, uudessa elämässä elävä ja vaeltava. Ja joka siinä elämässä on, sen ei tarvitse enää katsoa tämän ajallisen ruumiin kuolemaan. Hän saa katsoa kuoleman voittajaan, Herraan Jeesukseen, joka kuolemassaan ja pääsiäisaamun ylösnousemuksessaan on valmistanut hänellekin ikuisen elämän. Herra sanookin: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?” (Joh. 11:25-26) Älkäämme siis enää etsikö elävää kuolleiden joukosta. Kuulkaamme Jumalan sanaa, joka ilmoittaa: Jeesus on noussut kuolleista! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 5.4.2015.)