3. sunnuntai pääsiäisestä (3. vsk), Joh. 14:1-7

Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun

1.

Opetuslapset olivat järkyttyneitä. Heidän mielensä oli kauhistunut. Heidän sydämensä valtasi levottomuus.

Noin kolmen vuoden ajan nämä miehet olivat eläneet Jeesuksen kanssa. Tuona aikana he olivat saaneet nähdä ihmeellisiä Jumalan töitä: Sokeat olivat saaneet näkönsä, rammat olivat nousseet kävelemään, pitaliset olivat puhdistuneet, kuurot kuulivat, kuolleet oli herätetty. Ja sitten oli vielä se yksi valtava ihme: Köyhille oli julistettu evankeliumia. (Matt. 11:5) He itsekin, nämä aineellisesti ja hengellisesti köyhät ja syntiset miehet olivat saaneet kuulla: Jumalan valtakunta oli tullut heitäkin lähelle (Mark. 1:15). He olivat saaneet kokea, miten Jumalan ihmeellinen läsnäolo ja työ oli Jeesuksessa aivan todellisesti tullut heidänkin elämäänsä. Opetuslapset olivat saaneet katsella Häntä, käsin koskettaa Häntä, elämän Sanaa (1. Joh. 1:1). Hän oli muuttanut Heidän elämänsä kokonaan. Heidän elämänsä oli saanut suunnan, iankaikkisen suunnan. He olivat osalliset uudesta elämästä Kristuksessa!

Mutta nyt, kun opetuslapset istuivat ehtoollispöydässä Herransa kanssa, valtasi levottomuus heidän sydämensä. He olivat kuulleet sanat, jotka järkyttivät heidän mieltään. Jeesus oli juuri sanonut: ”Lapsukaiset, vielä vähän aikaa minä olen teidän kanssanne. Te tulette minua etsimään, ja niinkuin sanoin juutalaisille: ’Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla’, niin minä sanon nyt myös teille.” (Joh. 13:33) Vielä lisäksi Herra oli sanonut Pietarille: ”Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ei laula kukko, ennenkuin sinä minut kolmesti kiellät.” (Joh. 13:38) Kaikki tämä juuri nyt, kun kaikki oli näyttänyt olevan niin hyvin! Miten nyt se, mikä alkoi niin upealla tavalla, saisikin tällaisen lopun? Jeesus, joka oli koko ajan ollut heidän kanssaan, menisi pois, eivätkä he voisi tulla sinne, mihin Hän menisi. Ja kaiken lisäksi vielä heidän ensimmäinen miehensäkin luopuisi Herrastaan.

Opetuslapset olivat järkyttyneitä. Mutta mitä Jeesus silloin sanoi heille? ”Älköön teidän sydämenne olko levoton” tai ”Älköön teidän sydämenne järkyttykö.” On kuin Hän olisi sanonut: ”Minä tiedän, että teidän sydämenne on nyt levoton. Mutta älkää enää antako olla niin.” Mutta miten se muka olisi mahdollista? Jos kerran Herra nyt menisi pois, mitä näille miehille jäisi, näille jotka olivat luopuneet kaikesta ja seuranneet Häntä? (Matt. 19:27) Jeesus tunsi tämän heidän sisäisen huutonsa. Siksi Hän heti myös kertoi heille, miksi heidän sydämensä ei nyt tarvinnut olla levoton: ”Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.”

Mutta mitä opetuslasten siis varsinaisesti piti uskoa? Jeesus kehotti heitä uskomaan Jumalan hyvään suunnitelmaan. Hän kehotti heitä luottamaan Jumalan uskollisuuteen tämän suunnitelman toteuttamisessa. No mikä se suunnitelma sitten oli? Se oli Jumalan pelastussuunnitelma Hänen Pojassaan Kristuksessa. Jeesus kehotti opetuslapsia luottamaan siihen, että taivaallinen Isä oli nyt lähettänyt Poikansa sovittamaan maailman synnin. Suorittaakseen tämän sovitustyön Hänen pitäisi nyt mennä pois, ristinkuolemaan. Herra kehotti heitä luottamaan siihen, että kun tämä Hänen tehtävänsä on ristillä ja haudan suulla täytetty, oli Hänen määrä palata Isän luo. Jeesus kehotti opetuslapsia uskomaan siihen, että juuri tässä Hänen työssään, sen täyttämisessä ja sitten Isän luo menemisessä opetuslapsillekin avautuisi pääsy Jumalan yhteyteen, ikuiseen elämään taivaassa. Siellä oli jo nyt monta asuinsijaa, monta asuntoa, huonetta tai – niin kuin sana kirjaimellisesti kuuluu – ”viipymistä” tai ”viipymispaikkaa”. Kristuksen poismenemisen kautta opetuslapsille siis avautuisi pääsy paikkaan, johon jäädään asumaan. Kristuksessa heille olisi valmistettu paikka mihin he saisivat jäädä asumaan rauhassa yhteydessä Isään, niin kuin psalmissakin sanotaan: ”minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps. 23:6b) Jeesus oli siis nyt lähdössä pois juuri siksi, että Hän voisi valmistaa kaiken tämän rakkaita opetuslapsiaan varten. Mutta Hän lupasi myös tulla taas ja ottaa heidät talteen, luokseen, niin että missä Hän on, siellä myös hekin saisivat aina olla.

Kyllähän opetuslapset olivat kaikesta tästä kuulleet. Monet kerrat Jeesus oli puhunut heille Jumalan suunnitelmasta maailman syntien sovittamiseksi ja ihmisten pelastamiseksi. Mutta järkytyksen keskellä heidän uskonsa heille ilmoitettuun Jumalan sanaan horjui. Juuri siksi Herra nyt muistutti heitä: ”Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun”, tai tarkemmin sanottuna: ”uskokaa jatkuvasti Jumalaan ja minuun uskokaa jatkuvasti”.

2.

Täälläkin on tänään monta, jotka näiden opetuslasten lailla ovat eläneet pitkään Jeesuksen seurassa. Sinutkin Hän on kerran ottanut omakseen pyhässä kasteessa. Olet saanut nähdä monia ihmeellisiä asioita. Suurin niistä on varmaan se, että sinunkin kaikki syntisi on Hänessä annettu anteeksi. Sinä, itsessäsi köyhä ja syntinen olet saanut kuulla: Jumalan valtakunta on tullut lähelle juuri sinua. Jeesuksessa evankeliumi ja ihana vapaus on aivan todellisesti tullut sinun elämääsi. Olet saanut kuulla Herran oman äänen sanassa ja sen saarnassa. Olet aivan katsonut ja käsin koskettanut Häntä, kun Hän on sakramenteissa antanut itsensä sinulle. Hän on muuttanut sinun elämäsi kokonaan. Sinun elämäsi on saanut suunnan, iankaikkisen suunnan. Sinä olet osallinen uudesta elämästä Kristuksessa!

Ja kuitenkin, miten usein sinun sydämesi onkaan levoton ja kauhistunut. Öin ja päivin sinä murehdit, mahtavatko sinun syntisi kuitenkaan olla anteeksi annetut. Miten muka tällainen ihminen, jossa kuitenkin vielä on paljon syntiä ja heikkoutta, miten tällainen voisi kelvata pyhälle Jumalalle, olla vanhurskas? Niin, sinä muistat ajan, jolloin Jeesus tuntui koko ajan olevan sinun kanssasi ja hoitavan sinua. Mutta nyt et ehkä voi tuntea Hänen läsnäoloaan niin kuin ennen. Aivan kuin Jeesus olisi mennyt jonnekin kauas pois, ehkä joidenkin parempien kristittyjen luo. Mutta sinulla ei tunnu olevan pääsyä sinne, missä hän on. Mieleesi tulee kysyä, etkö sinä, joka kerran olit harras ja palava kristitty, ole nyt jopa aivan niin kuin Pietari luopunut siitä, mikä sinulle oli kaikkein rakkainta. Miten sinun kristillinen vaelluksesi, joka kerran alkoi niin upealla tavalla, on nyt voinut saada tällaisen lopun?

Näin sinä varmaankin olet tuntenut. Mutta miten on? Etkö sinä ole kuullut, että Jumala on lähettänyt Poikansa Kristuksen Jeesuksen maailmaan pelastamaan syntisiä, siis myös sinua? (1. Tim. 1:15) Eikö Kristus ehkä olekaan tullut Jumalan Karitsaksi, joka on kantanut koko maailman synnit? (Joh. 1:29) Eikö Hän olekaan kasteessa pessyt pois syntejäsi, antanut sinulle Pyhän Hengen lahjaa ja liittänyt yhdessä Hengessä omaan Ruumiiseensa? (Ap. t. 2:38; 22:16; 1. Kor. 12:13) Painavatko sinun tunteesi ehkä enemmän kuin Hänen historialliset pelastustekonsa ja Hänen sanansa lupaukset?

Ehkä olet ajatellut, että on jopa aivan hurskasta olla tällä tavalla vähän murheellinen kristitty. Että siinä pysyy jotenkin nöyrempänä. Mutta kuule ystävä: Tällainen ei ole Jumalan mielen mukaista murhetta, siis sellaista, joka saa aikaa todellisen parannuksen ja joka siksi myös koituu pelastukseksi. Tällainen murhe ja sydämen levottomuus on maailmallista, lihallista murhetta, joka tuottaa kuoleman, koska se ei halua uskoa Jumalaan, jossa ainoassa on pelastus. (2. Kor. 7:10) Se on syntiä ensimmäistä käskyä vastaan, koska se ei luota Häneen, joka sanoo: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi”, siis Hän, jolta sinun tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon sinun on turvauduttava kaikessa hädässä. Sellainen murheellisuus ei ole mitään todellista nöyryyttä. Pikemminkin se on pelkkää ylpeyttä, sillä se asettuu Jumalan yläpuolelle väittäessään, että tietää paremmin kuin Hänen lupauksensa, Hänen pyhä ilmoitussanansa. Sellainen tekee ihmisestä itsestään oman jumalan, sillä se ohi Jumalan sanan ja armon odottaa voivansa itse ansaita pelastuksen ja kauhistuu, kun ei kykenekään tähän.

Mutta juuri tähän hetkeen Herra sanoo sinulle: ”Uskokaa jatkuvasti Jumalaan ja minuun uskokaa jatkuvasti.” Toisin sanoen, Jeesus sanoo sinulle: ”Minun Isäni sana on kokonansa totuus ja Hänen vanhurskautensa oikeudet pysyvät iankaikkisesti (Ps. 119:160). Vaikka sinusta siis nyt tuntuisi miltä, tai vaikka ei tuntisi yhtään miltään, minun Isäni sana kuitenkin pysyy. Minut, ikuisen Sanansa on minun Isäni lähettänyt lihaksi, ihmiseksi, että minä täyttäisin Isäni tahdon sinun puolestasi, kantaisin sinun ja koko maailman synnit, kärsisin niiden rangaistuksen ristillä (Joh. 1:1, 14; 19:30). Myös tämän sinun epäilyksen ja epäuskon syntisi minä olen tehnyt omakseni ja kantanut kokonaan. Sen kaiken vuoksi minä itse Jumala, olen tullut taivaallisen Isäni hylkäämäksi (Mark. 15:34). Minä olin kuollut, mutta katso, nyt minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet (Ilm. 1:18). Se tarkoittaa, että minä olen se, joka päätän sinun syntiesi anteeksiantamisesta ja vanhurskaudestasi. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Minä olen tullut, että sinä minussa pääsisit osalliseksi pyhästä seurakunnastani ja siinä elämästä ja yltäkylläisyydestä (Joh. 10:10). Minä olen ottanut sinut kasteessa omakseni, pessyt sinut uudestisyntymisen pesolla Pyhässä Hengessä (Tiit. 3:5). Minun tähteni, kasteen ja uskon kautta sinäkin saat kuulua jo nyt Jumalan perheeseen (Ef. 2:19), Hänen pyhien ja vanhurskaiden lastensa joukkoon. Näinhän minun Henkeni apostolin suulla sanoo: ”Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:26-27) Minä Jeesus olen tullut, että minä näin kokoaisin kansani ja asuisin sen keskellä. (Joh. 1:14) Vaikka sinusta siis tuntuisi, että olen kaukana, minä olen kuitenkin tullut, että jo tässä maailmassa olisin sinun ja koko pyhän seurakuntani kanssa, vieläpä joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Ja vaikka sinusta tuntuisi, että minä en kuule sinua, niin minä olen kuitenkin juuri se Herra, josta on kirjoitettu, että minä kuulen sinun rukoustesi äänen (Ps. 28:6). Usko siis nyt Jumalaan ja Hänen pyhiin, varmoihin ja ilmoitettuihin lupauksiinsa. Ja usko minuun, Jeesukseen Kristukseen, joka olen kaiken tämän tehnyt sinun puolestasi. Älä pelkää, usko ainoastaan (Mark. 5:36). Ja usko jatkuvasti, sillä minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanon minä, Herra, sinun armahtajasi (Jes. 54:10). Kyllä minä tiedän, että tällä matkalla sinä vielä monta kertaa säikähdyt ja pelkäät. Juuri siksi, sinun lohdutukseksesi ja rohkaisuksesi minä olen asettanut pyhän ehtoollisen sakramentin. Ota se vastaan uskoen, että minun lihani, joka on annettu maailman elämäksi, on iankaikkisen elämän ruoka. Ja usko, että juuri siinä sinut, minuun yhdistettynä tehdään eläväksi. Kun sinä näin jatkuvasti, loppuun asti uskot Jumalaan ja minuun, Jumalan Poikaan, silloin saat kerran päästä Isän taloon taivaassa. Minä tulen ottamaan sinut ja koko pyhän seurakuntani talteen, että te aina olisitte siellä, missä minä olen.”

3.

Rakas ystävä, älä siis enää katso omiin tunteisiisi. Älä kauhistu sitä, jos Herra tuntuu olevan kaukana. Usko vain Jumalaan ja usko Jeesukseen Kristukseen, joka on tullut sinun Vapahtajaksesi! Riipu kiinni Jumalan varmoissa lupauksissa. Ja kuule vielä lopuksi, mitä Fredrik Gabriel Hedberg jo yli 170 vuotta sitten kirjoitti Kristuksen pois menemisestä ja uskosta. Sinun lohdutukseksesi hän kirjoitti:

Kristittyjen vanhurskaus ja pyhyys Jumalan edessä on kuitenkin siinä, että Kristus on mennyt Isän tykö (Joh. 16:10). Se merkitsee sitä, että hän on meidän puolestamme kärsinyt ja noussut kuolleista ja niin sovittanut meidät Isän kanssa, että meillä on nyt hänen tähtensä syntien anteeksiantamus ja armo. Meillä on armo vain siksi, että Kristus on meidän edestämme mennyt Isän tykö. Meille siis lahjoitetaan ja annetaan omaksi kokonaan toisen vanhurskaus, jota emme millään teolla tai ansiollisuudella ole ansainneet, emmekä ikänä voikaan ansaita. Tämä on meidän vanhurskautemme, jonka turvin yksin olemme Jumalalle otolliset ja tulemme hänen rakkaiksi lapsikseen ja perillisikseen.

Entä kuinka tämä lahjavanhurskaus tulee meihin ja kuinka me voimme iloita tästä perustavanlaatuisesta omaksemme saadusta aarteesta? Yksin uskon kautta, vastaanottaessamme ja omistaessamme sydämessämme Kristuksen, riippumalla hänen ansiossaan uskoen, että meillä on nyt hänessä ja hänen kauttaan syntien anteeksiantamus, pelastus synnistä ja kuolemasta, täydellinen vanhurskaus Jumalan edessä ja iankaikkinen elämä. […]

Sen vanhurskauden Kristus yksin on valmistanut ja täyttänyt kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta meitä varten. Tätä taivaallista vanhurskautta me emme voi nähdä, vaan me käsitämme sen uskossa, se kun on iankaikkinen, loppumaton elämä ja yhteys siellä, missä Kristus hallitsee Isän oikealla puolella uudessa taivaallisessa elämässä. Katso, sinne hän on asettanut ja perustanut vanhurskautemme. Siellä se on puhtaana ja aivan täydellisenä ja pysyy alati vahvana iankaikkisesti. Perkele ja helvetin portitkaan eivät voi sitä kukistaa. (Uskonoppi autuuteen. Helsinki: SLEY-Kirjat Oy 1986. Sivut 18-20.)

Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 26.4.2015.)