2. paastonajan sunnuntai (3. vsk), Luuk. 7:36-50

Jeesuksen juhlapöydässä

Jeesus fariseuksen vieraana

Fariseus Simon oli järjestänyt pidot kotonaan. Ehkä kyseessä oli sapattiateria, jonka juutalaiset nauttivat perjantai-iltana sapatin alettua. Ajan tapaan kuului, että paikallisessa synagogassa vierailevia saarnamiehiä kutsuttiin kotiin aterialle. Ehkä Jeesuskin oli juuri vieraillut Simonin kaupungin synagogassa, mahdollisesti saarnannutkin siellä. Ehkä juuri siksi Herra oli nyt saanut kutsun fariseuksen pitoihin. Joka tapauksessa Luukas kertoo meille, että Jeesus ”meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle”. Sanamuoto kuvaa asettumista pitkälleen tai puolimakuulle. Tällaiseen asentoon asetuttiin käytössä ainoastaan juhla-aterioilla. Fariseus Simon oli siis järjestänyt aivan erityisen juhla-aterian. Ehkä hän piti mahdollisena, että Jeesus olisi profeetta ja siksi suuret juhlat olisivat nyt paikallaan.

Kuitenkin heti kun Jeesus saapui Simonin taloon, kaikki paikalla olijat huomasivat isännän todellisen asenteen Herraa kohtaan. Itämaisen tavan mukaan vieraspitojen isännän oli osoitettava vieraanvaraisuutta juhlavierailleen. Hänen tuli tarjota vettä vieraan jalkojen pesemiseen maantien pölystä. Hänen tuli osoittaa toivottavansa vieras tervetulleeksi antamalla tälle suudelman. Lisäksi oli tapana vielä voidella vieraan pää öljyllä (5. Moos. 28:40; Ruut 3:3; Ps. 23:5). Fariseus Simon kuitenkin jätti noudattamatta kaikkia näitä vieraanvaraisuussääntöjä. Piti hän Jeesusta profeettana tai ei, hän kuitenkin osoitti kaikkien nähden, että oikeastaan ajatteli itse olevansa suurempi, kuin tämä nuori rabbi Jeesus. Simonille riitti hänen oma lain noudattamisensa. Sen perusteella hän katsoi olevansa vanhurskas, Jumalalle kelpaava. Siksi hän ei myöskään kokenut varsinaisesti tarvitsevansa Jeesusta. Ei hän kokenut tarvitsevansa Jeesuksen opetusta, puhumattakaan siitä, että olisi pitänyt Häntä Messiaana ja Jumalan Poikana.

Tietenkin myös Jeesus huomasi fariseus Simonin ylimielisyyden. Mutta Herra tiesi hänen asenteensa jo etukäteen ja suostui siihen. Jeesus Kristus oli tullut sitä varten, että saisi aterioida syntisten kanssa. Siksi Hän mielellään tuli nyt myös omavanhurskaan ja syntisen fariseuksen kotiin. Ateria kannettiin pöytään. Jeesus söi ja joi Simonin ja muiden juhlavieraiden kanssa. Hän oli tullut tuomaan pelastusta myös tähän taloon (vrt. Luuk. 19:9), mutta fariseus ei ottanut sitä vastaan. Simon sai kyllä olla ateriayhteydessä Jeesuksen Kristuksen, ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan kanssa. Mutta tämä ateriayhteys ei tullut hänelle pelastukseksi, koska hän ei uskonut todellisesti läsnäolevaan Jeesukseen omien syntiensä anteeksiantajana.

Syntinen nainen Jeesuksen vieraana

Kerrotaan, että Lähi-Idän maissa tällaiset vieraspidot olivat julkisia tilaisuuksia. Juhlatalon ovet olivat auki, ja siksi myös ne, joita ei ollut varsinaisesti kutsuttu aterialle, saattoivat tulla vapaasti sisään ja istua huoneen seinustalla.

On mahdollista, että Jeesuksen synagogassa pitämä saarna tai muu opetus oli tehnyt kaupunkilaisiin suuren vaikutuksen. Ehkä jotkut Jeesuksen opetusta kuulleet olivat nyt tulleet Simonin taloon siinä toivossa, että kuulisivat lisää. Tulijoiden joukossa oli myös kaupungissa asuva nainen, jonka kaikki tiesivät viettävän syntistä elämää. Tämä nainen oli kuullut ihmeellisen sanoman: Jeesus antaa syntejä anteeksi. Hän armahtaa publikaaneja ja muita syntisiä, juuri sellaisia kuin hän. Jo pitkään nainen oli elänyt synnissään. Jo kauan sitten hän oli tullut huomaamaan: Synti ei koskaan anna sitä, mitä se lupaa. Pikemminkin synnissä elävä joutuu elämään erossa todellisesta elämästä, kuoleman vallassa. Tuosta pimeydestä hänen ei ole mitenkään mahdollista päästä itse pois. Mutta nyt tämä nainen oli siis kuullut, että Jeesus antaa syntejä anteeksi. Siksi hänen sisimpänsä huusi: ”Voi jospa minäkin saisin kohdata tuon ihmeellisen syntien anteeksiantajan. Voi jospa Jeesus antaisi minullekin anteeksi minun suuret syntini!” Ja kun nyt fariseuksen kodin ovet olivat auki, hänkin saattoi päästä sisään pitosaliin. Nainen tiesi, että julkisyntisenä hänellä ei olisi mitään asiaa fariseusten juhlapöytään. Heidän ateriasääntönsähän kielsivät syömästä saastaisten kanssa. Kuitenkin sana Jeesuksen armosta sai hänet unohtamaan kaiken ylenkatseen. ”Jos vain Jeesus armahtaisi minua syntistä!” Nainen otti mukaansa kalliin hajuvoiteen ja astui sisään fariseuksen taloon.

Fariseus ei osoittanut Jeesukselle vieraanvaraisuutta. Päinvastoin hänen käytöksensä osoitti kaikille läsnäolijoille, että hän ei tarvinnut Jeesusta. Mutta syntinen nainen tarvitsi. Hän oli koettanut päästä eroon syntisestä elämästään. Hän oli yrittänyt parantaa itseään, yrittänyt parantaa tapojaan, mutta turhaan. Lankeemus oli seurannut toista. Nainen tiesi: Hän ei hallinnut syntistä luontoaan, vaan se hallitsi häntä. Hän oli sen orja. ”Mutta jos Jeesus voisi vapauttaa minut synnin vallasta!”

Nainen tuli juhlahuoneeseen ja näki Jeesuksen makaavan siinä fariseuksen pitopöydässä. Tämä mies oli erilainen kuin muut juhlavieraat. Hänen katseessaan ei ollut kunnianhimoa, ei ylpeyttä omasta oletetusta erinomaisuudesta. Tämän miehen katse oli vakaa. Se oli täynnä totuutta – totuutta hänenkin synnistään. Mutta se katse oli myös täynnä armoa. Kukaan, kukaan ei ollut koskaan katsonut häneen niin kuin Jeesus. Hänen katseessaan ei ollut ylenkatsetta, ei halveksuntaa, ei mitään ihmetystä siitä, millainen hän oli. Jeesuksen katse oli täynnä totuutta, täynnä armoa, täynnä rakkautta. Oli kuin se katse olisi läpäissyt hänet, silmänräpäyksessä puhunut hänen sydämelleen: ”Minä tiedän koko sinun elämäsi. Minä tiedän kaikki sinun tekosi. Mutta minä olen tullut, että sinä pääsisit vapaaksi syntisestä elämästäsi, kuoleman pimeydestä ja synnin vallasta. Minä olen tullut, että sinä saisit syntisi anteeksi, saisit uuden elämän minun yhteydessäni, joka olen maailman valo (Joh. 8:12).”

Kun nainen näki Herran Jeesuksen, hän murtui. Hänessä murtui se panssari, jonka synnin pimeydessä vietetyt vuodet olivat muodostaneet hänen sydämensä ympärille. Nainen vajosi Jeesuksen jalkoihin ja itki. Hän itki ulos kaiken sen kivun, jonka hänen syntinsä oli hänen elämäänsä tuonut. Kaiken sen kivun, jonka hän oli yrittänyt kieltää. Hän itki ulos kaiken kivun siitäkin, että hän ei enää osannut edes tuntea mitään kipua synnistään. Hän ei enää jaksanut muuta kuin itkeä. Hän ei kyennyt sanomaan sanaakaan, mutta hänen sydämensä huusi: ”Herra Jeesus, minä olen syntinen ihminen. Sinä olet sanonut, että olet tullut juuri sellaisia armahtamaan. Ole minullekin syntiselle armollinen!” Kyyneleet kastelivat Jeesuksen jalat. Nainen avasi hiuksensa, mitä ei olisi saanut tehdä muuta kuin oman aviomiehen nähden. Mutta nainen ei enää välittänyt. Hänen maineensa oli muutenkin jo mennyt. Ja siksi hän näki enää vain Jeesuksen. Hiuksillaan hän kuivasi Jeesuksen jalat, kyynelillä puhdistetut. Hän peitti ne suudelmillaan. Sanattomana, yhä itkien nainen otti kalliin voiteen, rikkoi alabasteripullon ja voiteli Herran jalat. Häntä ei ollut kutsuttu fariseuksen taloon, mutta hän toivotti Jeesuksen tervetulleeksi. Hänellä oli tarvetta Jeesukselle ja enemmänkin, Jeesus oli hänen ainoa toivonsa. Siksi hän sai nyt itse tulla Jeesuksen juhlavieraaksi.

Toisin kuin fariseus Simon sekä monet läsnäolijoista odottivat, Jeesus ei estänyt naista. Hän antoi tämän pestä jalkansa kyynelillään, kuivata ne hiuksillaan, hän antoi tämän suudella niitä ja voidella ne tuoksuöljyllä. Ja sitten Herra saarnasi. Hän saarnasi naiselle ja kaikille huoneessa oleville: Tämän naisen synnit ovat anteeksi annetut. Hän on pelastunut, koska uskoo ja turvaa Jeesukseen ainoana toivonaan, ainoana syntien anteeksiantajanaan ja Vapahtajanaan. Jeesuksessa tällä naisella on rauha Jumalan kanssa. Hän on pelastunut.

Juhla-ateria syntisiä varten

Näin on tänäkin päivänä: Moni itsessään kelvoton saa tulla Jeesuksen yhteyteen, saa syntinsä anteeksi. Toisaalta moni, joka luulee kelpaavansa Jumalalle todellisuudessa tekee itsensä kelvottomaksi Jeesuksen yhteyteen. Miksi näin käy? Siksi, että parantajaa eivät tarvitse ne, jotka ovat terveitä, taikka luulevat olevansa terveitä. Parantajaahan tarvitsevat vain sairaat, siis ne, jotka tunnustavat: ”Minulla on sellainen sairaus, jota itse en voi parantaa. Sen sairauden nimi on synti.” Niin, fariseus Simonkin teki itsensä kelvottomaksi Jeesuksen yhteyteen siksi, että luokitteli itsensä vanhurskaaksi. Mutta Jeesus ei ollut tullut kutsumaan vanhurskaita – tai siis niitä, jotka luulevat olevansa vanhurskaita. Hänhän on tullut kutsumaan vain syntisiä. (Matt. 9:12-13) Toisin sanoen, Jeesus on tullut kutsumaan aivan kaikkia, sillä omine mahdollisuuksineen kaikki ihmiset ovat ainoastaan syntisiä. Jeesus, suuri lääkäri on tullut kutsumaan kaikkia syntisairaita sairaalaansa, kirkkoon, että Hän saisi antaa heille parantavan lääkkeensä. Jeesus, syntisten Vapahtaja on tullut kutsumaan kaikkia syntien anteeksiantamuksen saarnan äärelle, pyhän kasteen ja ehtoollisen kuolemattomuuden lääkkeen äärelle. Mutta että ihminen voi päästä Jeesuksen yhteyteen ja osalliseksi Hänen anteeksiantamuksen lääkkeestään, hänen on ensin tultava syntiseksi, siis tunnustettava. Hänen on siis tunnustettava, että on syntinen ja tarvitsee Jeesusta.

Se, että fariseus söi samassa pöydässä Jeesuksen kanssa, ei vielä tuonut hänelle syntien anteeksiantamusta ja pelastavaa yhteyttä Jeesukseen. Ja niin voi olla tänäkin päivänä siellä, missä Herran pyhä pöytä, ehtoollispöytä katetaan. Toki kaikki Herran pyhälle ehtoolliselle osallistuvat tulevat kyllä osallisiksi Kristuksen totisesta ruumiista ja verestä. Kristuksen ruumiin ja veren tosi läsnäolo sakramentissa ei nimittäin perustu siihen, osaako näiden lahjojen vastaanottaja ymmärtää tämän järjellään tai uskoa jotenkin ”riittävästi”. Ei, Herran ruumis ja veri ovat siinä todellisesti ja olemuksellisesti läsnä, koska Hän itse sanassaan sanoo niin. Ne ovat siinä läsnä vieläpä ”syntien anteeksiantamiseksi”. Mutta juuri siksi, jos joku tulee ehtoolliselle tunnustamatta tai katumatta syntejään, taikka uskomatta, että Jeesus todella antaa siinä tosi ruumiinsa ja verensä juuri hänen syntiensä anteeksiantamiseksi, hän tulee osalliseksi Jeesuksen yhteydestä tuomiokseen. Näin on siksi, että se ihminen, joka työntää luotaan Kristuksen omana Vapahtajanaan, joutuu välttämättä päästämään Hänet luokseen ankarana tuomarina. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 7. Kristuksen pyhä ehtoollinen, 16–17.)

Mutta kuule rakas kristitty, sinä, joka tunnet syntitaakkasi painon: kuka ikinä tunnustaa syntinsä Herralle, kuka ikinä uskoo, että Jeesus on ristillään sovittanut hänen syntinsä, ja kuka ikinä ottaa uskossa vastaan Hänen sanansa ja pyhän sakramenttinsa syntiensä anteeksiantamiseksi, se ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi. Kuulit oikein. Hän saa kaikki syntinsä anteeksi! Siksi, ollakseksi kelvollinen Jeesuksen yhteyteen ja Hänen pöytäänsä, sinun on oltava syntinen. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi ennen ehtoolliselle käymistäsi lietsoa itsessäsi jotakin synnin ja syyllisyyden tunteita. Ei sellainen ole tarpeen. Tunteethan tulevat ja menevät, joskus niitä on enemmän, joskus taas vähemmän. Jos tulet Jeesuksen luo kyynelissä, niin kuin syntinen nainen kerran, niin Jeesus on siinä sinua varten. Mutta jos jonakin sunnuntaina et tunne mitään, mutta tarvitset syntien anteeksiantamusta, niin Jeesus on siinä sinua varten aivan yhtä lailla. Älä siksi tässä asiassa kuuntele niinkään tunteitasi tai niiden puutetta. Kuule sen sijaan Jumalan sanaa, joka sanoo, että sinä olet syntinen. Ja kuule sitten myös Jumalan sanaa, joka sanoo, että Jeesus Kristus on tullut juuri syntisiä sovittamaan. ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”. (Room. 3:23-24) ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. […] mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.” (1. Joh. 1:8; 2:1b–2) Usko Jumalan lain sanaa ja evankeliumin sanaa! Ja käy sitten uskossa ehtoollispöytään ottamaan aivan konkreettisesti vastaan omalle kohdallesi Jumalan evankeliumi, Jeesus Kristus, jossa ainoassa on sinun syntiesi anteeksiantamus! Hän on tullut sinua armahtamaan, ja tänäänkin taas tulee.

Paastonajan ensimmäisen viikon saarnoissa Luther lausuu kallisarvoisia sanoja Herran pyhälle ehtoolliselle osallistumisesta sekä sen suuresta hyödystä:

Te olette eilen kuulleet tämän pyhän ja korkea-arvoisen sakramentin käytöstä. Te kuulitte siitä, ketkä ovat siihen arvollisia, nimittäin ne, joilla on kuoleman pelko, joilla on arka neuvoton omatunto ja jotka pelkäävät helvettiä. He tulevat oikein nauttimaan tätä ruokaa, vahvistamaan heikkoa uskoaan ja saamaan lohdutusta omalletunnolleen. Siinä on tämän sakramentin oikea käyttö. Joka ei ole siinä tilassa, antakoon ehtoolliselle menemisen jäädä, kunnes Jumala sanallaan häntä koskettaa ja antaa hänelle todistuksen. (Invocavit-viikon saarnat. Seitsemäs saarna. Invocavit-viikon lauantaina.)

Usko (ja meillä kaikilla täytyy olla usko, jos aiomme oikein mennä sakramentille) kohdistuu siihen ja on siinä, että luotamme lujasti tähän: Kristus, Jumalan Poika on puolellamme ja on ottanut kaikki syntimme päälleen. Hän on ikuinen hyvitys synneistämme ja on sovittanut meidät Isän Jumalan kanssa. Kellä tämä usko on, hänellä on paikka tällä sakramentilla, eivätkä häntä voi vahingoittaa Perkele, helvetti eikä synti. Miksi? Koska Jumala on hänen turvansa ja tukensa. Jos minulla on sellainen usko, pidän varmana, että Jumala taistelee puolestani Perkelettä, kuolemaa, helvettiä ja syntiä vastaan, jotka pyrkivät minua vahingoittamaan. Tämä on tuo korkea, ylenpalttinen aarre, joka on meille Kristuksessa annettu ja jota kukaan ihminen ei sanoin voi kuvailla eikä saavuttaa. Siihen voi sydän kuitenkin tarttua ainoastaan uskolla, eikä uskoa ole kaikilla ihmisillä. (Invocavit-viikon saarnat. Kuudes saarna. Invocavit-viikon perjantaina.)

Mutta rakas ystävä, sinä, joka olet kasteen ja sanan kautta saanut uskon lahjan, usko sinä Kristukseen! Usko Kristukseen, joka on ottanut koko sinun syntitaakkasi kannettavakseen, joka on suostunut sen tähden uhriksi sinun puolestasi. Usko Kristukseen, joka on ristillä sovittanut sinun syntisi, noussut kuolleista ja valmistanut sinulle ikuisen elämän. Usko Jeesukseen, se on: suostu ottamaan Jeesus vastaan juuri sinun syntiesi anteeksiantajana. Tänäänkin Hän sanassaan ja ehtoollisen sakramentissa tulee sinun luoksesi. Hän kutsuu sinutkin juhla-aterialleen. Ota Hänet ja Hänen lahjansa uskossa vastaan. Sinun oma uskosi on toki vielä heikko, mutta sinun uskosi kohde, Jeesus ei ole. Hän on sinun syntisi ja kuolemasi voittaja. Usko siksi Häneen! Hänen yhteydessään saat tulla osalliseksi kaikesta siitä, mitä Hän on. Hänen yhteydessään sinullekin kuuluvat nuo ihanat sanat: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Sinun syntisi ja saastaisuutesi sijaan tulee Kristuksen vanhurskaus ja puhtaus. Sinun kuolemasi sijaan tulee Kristuksen ikuinen elämä. Sinulla on rauha Jumalan kanssa. Sinä olet pelastettu. Ja juuri siksi tänäänkin sanotaan: ”Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle.” Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 1.3.2015.)