19. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Joh. 13:31–35

Kristittyjen keskinäinen rakkaus – mistä se tulee?

Johdanto

”Jätetään näistä saarnoista nämä negatiiviset asiat pois. Meidän kirkossammehan pitäisi välittyä sellainen rakkaudellinen ilmapiiri! Sitähän Jeesuskin halusi, kun Hän sanoi: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35) Kyllä meidän täytyisi jättää pois nuo ikävät puheet synnistä ja heikkoudesta. Täytyy saada aikaan lämmin ja rakkaudellinen tunnelma!” Nykyään monet kirkot näyttävät kantavan tällaisia paineita. On annettava ulospäin kuva rakkaudellisesta yhteydestä. Ajatus on, että kun me oikein kovasti rakastamme, niin silloin meidät tunnistetaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Kun me onnistumme rakastamaan toisiamme, niin silloin kirkkommekin on oikea kirkko.

Ihmisten välinen rakkaus ei ole kirkon tuntomerkki

Mutta tätäkö Jeesus tarkoittaa, kun Hän sanoo nämä sanat: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus”? Rakkaus, jota me ihmiset pyrimme osoittamaan toisillemme, onko se Kirkon tuntomerkki? Onko meidän siis ensiksi tarkkailtava sitä, miten me olemme onnistuneet rakastamaan toisiamme? Ja voidaanko tästä sitten päätellä, olemmeko me todellinen Kristuksen Kirkko? Jos osasimme olla oikein lämpimiä ja rakkaudellisia, silloin me kuulumme Jumalan seurakuntaan ja silloin Herra on meidän keskellämme. Näinkö se menee?

1800-luvun saksalainen luterilainen pastori Wilhelm Löhe kirjoittaa kirkon tuntomerkeistä. Hän kirjoittaa, mistä kirkon tunnistaa Kirkoksi. Löhe opettaa, että Kirkon tuntomerkin täytyy olla jotakin, joka on vain Kirkolla. Tuntomerkin täytyy olla myös jotakin, joka sillä on aina, joka siis on jotakin muuttumatonta. No niin, käykö ihmisten välinen, inhimillinen rakkaus tällaiseksi tuntomerkiksi? Onko rakkaus tai inhimillisesti katsoen nuhteeton elämä jotakin, joka ei muutu? Eikö se rakkaus, joka meistä lähtee, pikemminkin taida olla aika muuttuvaista, melko puuttuvaista. Wilhelm Löhe kirjoittaa:

Elämän pyhyys ei voi olla kirkon tuntomerkki. Pyhyyshän on näet joko sisäistä tai ulkonaista. Jos se on sisäistä, sitä eivät voi tuntea ihmiset, jotka näkevät vain mitä silmien edessä on. Se ei siis voi käydä kirkon tuntomerkistä. Jos pyhyys taas on ulkonaista, se on ehkä teennäistä ja susi lammasten vaatteissa. Se ei siis voi olla kirkon tuntomerkki. (Jumalan puutarha. Kolme kirjaa kirkosta. II. Kirkoista, 9.)

Ei Jeesuskaan tarkoita, että meidän inhimillinen rakkautemme tekee meidät opetuslapsiksi, tai kirkon Kirkoksi. Jos Hän tarkoittaisi tätä, niin silloinhan Kirkko olisi jotakin, jolla on perustuksensa meissä ihmisissä. Kirkon olemus perustuisi silloin meidän pyhään ja rakkaudelliseen elämäämme. Meidän kuulumisemme opetuslasten joukkoon perustuisi meidän hyvyyteemme. Mutta miten sellaisen kirkon kävisi niinä päivinä, kun et jaksakaan osoittaa rakkautta toisille? Miten kirkon kävisi silloin, kun rakkauden sijaan esiin tuleekin itsekkyytesi? Miten kävisi syntien anteeksiantamuksen, jos sen saamisen paikka olisi riippuvainen omasta onnistumisestasi?

Evankeliumi on kirkon perusta ja tuntomerkki

Mutta on onnellista, että kirkon perusta ei ole meidän rakkaudessamme tai pyhässä elämässämme! On onnellista, että meidän opetuslapseudellamme ja Jumalan kirkolla on vahvempi perustus! Mikä se perustus on?

Herramme Jeesus sanoo myös: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34) ”…että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut…” Nyt jos tutkit omaa onnistumistasi lähimmäisen rakastamisessa, tiedät hyvin, ettei sinussa itsessäsi ole mitään rakkauden lähdettä. Mutta todellinen rakkauden lähde onkin se avoin lähde, joka on Golgatalla auennut sinun syntiäsi ja saastaisuuttasi vastaan (Sak. 13:1). Meidän keskinäisen rakkautemme lähde on siis siinä, että Jeesus Kristus on ensin rakastanut meitä. Hän on alentunut kirkkaudestaan sinun luoksesi, sinun kaltaiseksesi ja kuitenkin ilman syntiä (Hepr. 4:15), täynnä rakkautta. Jeesus on rakastanut sinua antamalla itsensä täydelliseksi uhriksi, sovittaakseen sinun rakkaudettomuutesi ja kaiken sinun syntisi. Hän on rakastanut sinua jo paljon ennen, kuin sinä osasit rakastaa. Sanahan sanoo: ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:8) Vain tästä lähtökohdasta voi meidänkin keskinäinen rakkautemme tulla mahdolliseksi. Herramme sanoo Paavalin kautta: ”ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle ’suloiseksi tuoksuksi.'” (Ef. 5:2) Jeesus sanoo myös: ”Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh. 15:12–13) Jeesus siis puhuu tässä ensisijaisesti itsestään, vasta sitten meistä. Ja vielä Herra sanoo Johanneksen suulla: ”Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.” (1. Joh. 4:16–17) Huomaatko, miten Jumalan rakkaus Kristuksessa tulee aina ensin? Huomaatko, miten meidän keskinäinen rakkautemme tulee vasta sitten? Ensin Herra Jeesus on antanut itsensä uhriksi sinun puolestasi. Ensin Hän on antanut henkensä ystäviensä edestä. Hänessä sinä olet oppinut tuntemaan tämän Jumalan rakkauden ja uskot sen. Ja sitten, kun pysyt Herran rakkauden osallisuudessa, silloin Hänen rakkautensa saa aikaan sinussakin rakkautta, Pyhän Hengen hedelmänä.

Tässä Kristuksen verievankeliumin sanassa, siinä on Kirkon pohja ja perusta. Tämä Jumalan sana on Kirkon päätuntomerkki. Kirkon tuntomerkkihän on siis jotakin muuttumatonta, ja Jumalan sana ei koskaan muutu, vaan se pysyy iankaikkisesti (Matt. 24:35). Kirkon tuntomerkki on myös jotakin, joka on vain Kristuksen Kirkolla, eikä tätä evankeliumia olekaan missään muualla. Siitä sinäkin siis tunnet oikean Kristuksen Kirkon, että siellä on puhdas evankeliumin sana ja sen saarna. Siitä tunnet kirkon Kirkoksi, että siellä on Kristuksen itsensä asettamat evankeliumin välineet, sakramentit sanan mukaisessa käytössä. Siellä Herran ruumis ja veri jaetaan todellisesti sinulle, syntiesi anteeksiantamiseksi. Katso sinäkin vain näihin armonvälineisiin! Mene sinäkin vain sellaisen saarnatuolin ja alttarin ääreen, jossa nämä tarjotaan sinulle Herran sanan mukaisesti! Nimittäin näissä armonvälineissään – sanassa ja sakramenteissa – Kristus haluaa tulla sinun elämääsi. Ja kun Hän näissä tulee sinun elämääsi, niin niissä sinä tulet ja olet jo tullut Hänen opetuslapsekseen. Tämä kaikki on Hänen armollista työtään ja rakkauttaan sinua kohtaan. Sitten, kun sinä sanan ja sakramenttien kautta elät Kristuksen armon ja rakkauden osallisuudessa, silloin tämä pyhä evankeliumi varmasti synnyttää sinussa myös rakkautta. Siitä rakkaudesta sinut ja meidät voidaan sitten tuntea Herran opetuslapsiksi. Mutta ensin tulee aina Kristuksen rakkaus. Se tulee meille Hänen armonvälineissään. Ja vasta siitä – kiitos Herralle! – seuraa se, että mekin Hänen rakkaudestaan voimme myös vähitellen alkaa rakastaa toisiamme.

Kristittyjen yhteys – ihmisten vai Kristuksen työtä?

Miten tällainen kristittyjen välinen rakkaus sitten käytännössä näkyy? Joku voi ehkä ehdottaa: ”Eikö meidän kristittyjen olisi parempi jättää kaikkien opillisten kysymysten pohtiminen sikseen? Eikö tällaiset opin kysymykset vain erota kristittyjä toisistaan. Eikö voitaisi keskittyä vain rakastamaan kaikkia uskovia ja mennä kaikki yhdessä samaan ehtoollispöytään? Rukoilihan Jeesuskin, ’että he kaikki olisivat yhtä’!” (Joh. 17:21)

No mitä tähän vastataan? Yhtäältä vastataan, että tottahan toki Kristuksen tahto onkin, että kaikki kristityt voisivat rakastaa toisiaan ja olla yhtä. Ei Jumalan tahto varmasti ole, että kristityt kiistelevät keskenään. Ja toisaalta samalla on aivan keskeistä kysyä: kuka synnyttää tämän kristittyjen yhteyden? Syntyykö todellinen kristittyjen välinen yhteys siten, että me jonakin päivänä vain päätämme olla yhtä keskenämme? Emmekö me silloin olisi taas laskemassa kirkolle perustaa, joka on ihmisten rakentama? Mutta kristittyjen yhteyden voi synnyttää vain Jumala itse. Kristittyjen yhteys perustuu heidän yhteyteensä Kristukseen. Kristus on seurakuntaruumiin pää, ja kristityt ovat jäseniä tässä Kristuksen ruumiissa, seurakunnassa (1. Kor. 12). Ja myös se tapa, miten tämän Kristus-ruumiin yhteyteen tullaan, on yksin Jumalan työtä: Herran seurakunnan yhteyteen ja sen jäseneksi voidaan tulla vain Kristuksen itsensä määrittelemällä tavalla.

Mikä tämä tapa on? Sana ja sakramentit! Kristus itse on asettanut ne seurakunnalleen Jumalan armon välikappaleiksi. Sanansa kautta Kristus on itse synnyttänyt uskon sinussa, niinkuin Hän sanoo: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17) Kasteessa Hän on pessyt sinut uudestisyntymisen pesulla (Joh. 3:5; Tiit. 3:5) ja antanut synnit anteeksi. Kasteessa Hän on pelastanut (1.Piet. 3:21) sinut Jumalan valtakunnan jäseneksi, pukenut Kristuksen vanhurskauteen (Gal. 3:27). Näin sinä olet tullut Jumalan lapseksi. Ehtoollispöydässä me saamme yhdessä ottaa vastaan Kristuksen tosi ruumiin ja tosi veren. Näin olemme yhteydessä itseensä Kristukseen, niinkuin me apostolin kanssa sanomme: ”Leipä, jonka me murramme, on osallisuus Kristuksen ruumiiseen.” (Vrt. 1. Kor. 10:16) Kun näin olemme osalliset Kristuksesta, olemme myös osana Kristuksen Ruumista. Ja jos olemme osana Kristuksen Ruumista, olemme myös yhtä ruumista toistemme kanssa, samoin kuin esimerkiksi käsi ja jalka ovat keskenään yhtä ja samaa ruumista. Siksi me sanomme myös: ”Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, sillä me kaikki tulemme osallisiksi tästä yhdestä leivästä.” Pyhässä ehtoollisessa tulemme siis osallisiksi Kristuksesta ja Hänen kauttaan toisistamme. Näin siis huomaat, että yhteys Kristukseen ja toisiin kristittyihin ei ole irrallaan Kristuksen asettamista armovälineistä. Kristittyjen yhteys syntyy ja säilyy vain sanan ja sakramenttien kautta, kun ne otetaan uskossa vastaan sellaisinaan, Hänen asetuksensa mukaan.

Joskus kyllä kuulee sanottavan: ”No mutta kun me ajattelemme kasteesta vähän eri tavoin kuin nuo kristityt tuolla… Mutta ei kai se haittaa, keskitytään nyt vain rakastamaan toisiamme”. Tietenkin onkin aivan oikein, että yksilötasolla olemme ystävällisiä kaikkia ihmisiä kohtaan, ja osoitamme kaikille kristillistä lähimmäisenrakkautta. Mutta – kuten huomasimme – kristittyjen välinen yhteys ei perustu meidän päätökseemme, vaan se on Jumalan omaa työtä. Tämän työnsä Kristus sitoo aina armonvälineisiin. Emmekö mekin siis juuri kristittyjen todellisen yhteyden tähden haluaisi sitä selvemmin pitää kiinni oikeasta opista, siis Kristuksen omasta sanasta? Emmekö mekin juuri yhteyden vuoksi haluaisi pitää kiinni siitä, joka tämän yhteyden synnyttää? Herran sana lahjoittaa uskon ja anteeksiantamuksen! Kaste on pelastuksen väline! Ehtoollisessa Kristus on totisesti läsnä! Vain Jumalan sanan yhteydessä ja sanan mukaan toimitettujen sakramenttien yhteydessä me voimme tulla osalliseksi Kristuksen seurakunnasta ja saada pelastuksen lahjat osaksemme. (Vrt. Augsburgin tunnustus, VII Kirkko, 1.) Ei ole muuta tietä. Positiivisemmin sanottuna, juuri näiden välineiden yhteydessä Herra tarjoaa sinulle ja meille yhteyden itseensä. Edelleen, koska kristittyjen yhteys on Kristuksen itsensä työtä, se myös varmasti aina syntyy siellä, missä Herra saa itse koota, vahvistaa ja varjella seurakuntaansa sanan ja pyhien sakramenttien yhteydessä sekä niiden välityksellä. Siksi voimme rohkeasti sanoa: juuri tässä – siis tässä ja nyt – meillä on todellinen, Jumalan antama yhteys sekä Häneen että toisiimme! Juuri tässä meillä on kaikki pelastuksen lahjat! Juuri tässä meille on avattu todellinen rakkauden lähde! Tule sinäkin tämän armon ja yhteyden osallisuuteen!

Kristuksen rakkaus näkyy teoissa

Nyt kun olemme paljon puhuneet siitä, mistä tämä rakkaus saadaan, niin kysymme vielä uudestaan: Miten se kristittyjen välinen rakkaus sitten käytännössä tulee näkyviin? Käytännön esimerkki: Aviomiehenä itse ainakin tiedän, että on kohtalaisen helppo sanoa Rouvalle ”rakastan sinua kovasti”. Mutta joskus tulee kyllä mieleen, mahtaako Rouva kokea miehensä taholta niin valtavaa rakkautta. Kyllä taitaa olla niin, että rakkautta on helpompi osoittaa, jos rakkaudella ymmärtää jotakin ihanaa tunnetta tai kauniita ajatuksia. Ja varmasti rakkaus sellaistakin voi tarkoittaa. Mutta Luther sanoo tämän päivän tekstistämme näin:

Rakastaminen […] ei tiedä keskinäistä hyvänsuopaa mieltä, vaan molemminpuolista kuormien kantamista, toisin sanoen kaiken sellaisen kestämistä, mikä tuntuu sinusta raskaalta ja jota et halusta siedä. Kristityllä täytyy olla tukevat hartiat ja tyrmeät jalat, jotka kestävät lihan kuormitusta, toisin sanoen veljien heikkoutta. Rakkaus ei siis ole hyväntahtoinen ja kärsivällinen vastaanottamiseen, vaan antamiseen katsoen, sillä sen täytyy kärsien mukautua monissa asioissa. Hurskaat opettajat havaitsevat seurakunnassa paljon erheitä ja rikkomuksia, ja niitä heidän täytyy sietää. Maallisen hallinnan alalla alamaisten osoittama kuuliaisuus ei koskaan vastaa esivallan lakeja. Perheen piirissä sattuu asioita, jotka eivät ole perheenpään mieleen. Mutta jos kerran osaamme kärsiä omia vikojamme ja rikkomuksiamme, joita meille joka päivä tuhka tiheään sattuu, ja helposti katsoa niitä läpi sormien, niin kärsikäämme toki niitä toisissakin, tuon sanan mukaisesti: ”Kantakaa toistenne kuormia —” ja: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. (Hengellinen virvoittaja. Ensimmäinen kolminaisuudenpäivän jälkeinen viikko. Perjantai.)

Näin Luther kirjoittaa. Kristittyjen välinen rakastaminen on siis altis antamaan omastaan, valmis kärsimään toisten tarpeita ja heikkouksia. Muista aina kuitenkin tämä: Kun Kristus tänään kehottaa sinua rakkauteen toisia opetuslapsiaan kohtaan, niin Hän sanoo kuitenkin, ”…rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut…” Kun Kristus kehottaa sinua sellaiseen rakkauteen, joka kärsii toisen heikkoutta, niin Hän on itse ensin kärsinyt sinun kaiken heikkoutesi. Ei Hän tarkoita rakkaudella mitään hempeitä tunteita. Herran Jeesuksen rakkaus sinua kohtaan on tässä: Hän on tukevilla hartioillaan ja tyrmeillä jaloillaan kantanut sinun syntitaakkasi. Silti Hän on jopa suostunut musertumaan sinun syntisi alle. Kaameassa ristinkuolemassaan Hän kantanut sinun rakkaudettomuutesi palkan. Hän on myös voittanut sinun syntisi ja kuolemasi, Hän on noussut ylös! Tämän Hän on tehnyt, että saisi antaa sinulle osallisuuden omassa Ruumiissaan, opetuslastensa joukossa. Ja tässä oman ruumiinsa yhteydessä ylösnoussut Kristus nyt jakaa sinullekin ylenpalttisesti armoaan ja hyvyyttään: joka päivä Hän oikein tuhlaten jakaa sinulle syntien sovitusta ja autuutta! Oman seurakuntaruumiinsa yhteydessä Hän oikein vuodattaa sinulle vanhurskautta, rauhaa ja iloa, sekä kaikkia rakkautensa lahjoja Pyhässä Hengessä. Saakoot Hänen armonsa välineet olla sinullekin rakkaat! Tule niitä oikein usein vastaanottamaan! Silloin sinä pysyt Kristuksen Ruumiin yhteydessä. Silloin saat tulla ravituksi Hänen rakkaudellaan ja armollaan. Kun saat näin elää armahdettuna ja Hänen rakkaudestaan ravittuna, niin Kristus jakaa kauttasi rakkauttaan myös toisille. Kaikki tämä on Hänen armoaan, joka itse on Rakkaus! Pysykäämme aina Hänessä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuel-yhteisössä Lahdessa sekä Heinolan jumalanpalvelusyhteisössä 7.10.2012.)