12. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Jes. 2:12–18

Jumalan lahjat ja epäjumalat

Päivän Vanhan testamentin tekstissä on tallennettuna Jumalan sana, joka tuli profeetta Jesajalle koskien Juudaa ja Jerusalemia. (Jes. 2:1) Kuulkaamme tuo sana vielä: ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu, kaikkia Libanonin setripuita, noita korkeita ja ylhäisiä, kaikkia Baasanin tammia, kaikkia korkeita vuoria ja kaikkia ylhäisiä kukkuloita, kaikkia korkeita torneja ja kaikkia vahvoja muureja, kaikkia Tarsiin-laivoja ja kaikkea kallista ja ihanaa. Silloin masentuu ihmisten ylpeys, ja miesten korskeus painuu maahan, ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea. Mutta epäjumalat katoavat kaikki tyynni.” (Jes. 2:12–18)

Sotajoukkojen Herra ja Hänen päivänsä

Ensinnäkin sana sanoo tässä, että Jumalan nimi on יְהוָה צְבָאוֹת (JHWH sevaot). Se merkitsee ”sotajoukkojen Herra”. Jumala on siis kaiken Herra, mahtavin Kuningas. Hänen sotajoukkoinaan ovat enkelit (1. Kun. 22:19; Ps. 148:2), koko luomakunta (1. Moos. 2:1; Jes. 37:16; Jer. 10:11–16; Aam. 4:13; 5:8; 9:5–6; Sak. 14:16), mutta sitten myös ja nimenomaan Hänen oma kansansa, siis se kansa, jolle Hän tässä itse puhuu (4. Moos. 1:52; 1. Sam. 17:45; Jes. 24:23). Herra, kaiken Luoja ja hallitsija on asettanut nämä sotajoukkonsa siten, että ne palvelisivat Häntä (vrt. Ps. 4–5; 104:9). Hän on suunnitellut jokaisen luomakuntansa osan, jokainen ihmisen täyttämään oman kutsumuksensa maailmassa niin, että Hän saisi ylistyksen ja kunnian (Ps. 148). Hänen pyhä sanansa, jolla Hän on luonut kaiken, pitää myös sen kaiken yllä ja johdattaa Hänen joukkojaan (Ps. 119:89–91). Onkin valtavaa Jumalan armoa saada kuulua Herran omaisuuskansaan, Hänen pyhään sotajoukkoonsa, jota Herra johdattaa sanallaan.

Mutta sitten profeetan sana puhuu meille myös Herran Sebaotin päivästä, viimeisestä tuomion päivästä. Tuo päivä kohtaa kaikkea, mitä Herra on antanut luomakunnalleen ja omaisuuskansalleen. Herran Sebaotin päivä tulee Libanonin setrien ja Baasanin tammien ”päälle”, korkeiden vuorien ja ylhäisten kukkuloiden päälle. Tuo päivä tulee korkeiden tornien ja vahvojen muurien päälle, Tarsiin-laivojen ja kaiken kalliin ja ihanan päälle. Se on kauhistuttava päivä, josta profeetta Jooel toisaalla huudahtaa: ”Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta.” (Jooel 1:15)

Jaakobin heimon epäjumalat ja niiden tuho

Nyt joku kysyy: Miksi Jumala on näin ankara kaikkea luomaansa kohtaan? Eikö Hän nimenomaan ollut antanut kansalleen tätä ihanaa maata ihanine kasveineen ja puineen, kauniine maastonmuotoineen, vuorineen ja kukkuloineen? Eikö Herra ollut antanut heille kaikki maa-alueet ja kaupungit, joissa heillä oli turvallista asua? Eikö Hän nimenomaan ollut tahtonut antaa heille yltäkylläisyyttä ja kaikkea hyvää?

Kyse ei olekaan siitä, että näissä Jumalan lahjoissa sinänsä olisi mitään pahaa. Herra sanookin profeettansa kautta: ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu, kaikkia Libanonin setripuita, noita korkeita ja ylhäisiä, kaikkia Baasanin tammia…” (Jes. 2:12–13) Herra siis johdattaa tässä kansaansa tutkimaan, mitä he pitävät elämässään etusijalla. Hän on kyllä luonut kaiken hyväksi ja antanut ihanat lahjansa kansalleen, vieläpä yltäkylläisesti. Mutta Hän varoittaa heitä, etteivät he panisi turvaansa ja toivoaan niihin, siis pitäisi jumalanaan sitä, mikä on Jumalan lahjaa. Juudan kansa nimittäin kyllä iloitsi Libanonin setreistä, noista mahtavista, suorista ja korkeista puista, mutta ei Jumalan lahjoina, vaan oman erinomaisuutensa symbolina. Samoin Baasanin vahvat tammet olivat heille heidän oman vahvuutensa tunnusmerkkeinä, Israelin korkeat vuoret ja ylhäiset kukkulat ylpeyden aiheena. Joillekin heistä nuo vuoret ja kukkulat olivat paikkoja, joilla uhrattiin itse keksittyjä uhreja itse keksityille jumalille. (Jes. 57:5; Jer. 2:20; 3:6)

Jaakobin heimo iloitsi korkeista torneistaan, vartiotorneistaan, joista he ajattelivat näkevänsä riittävän kauas, ettei mikään vihollinen pääsisi heitä yllättämään. He iloitsivat vahvoista muureistaan, joiden he ajattelivat takaavan heille turvan kaikkia vihollisia vastaan. Näin he itseriittoisesti ajattelivat hallitsevansa oman elämänsä, ajattelivat turvaavansa sen omin voimin. Näin he unohtivat elävän Jumalan, jonka nimi yksin saattoi olla heille se vahva torni, jonka turviin juosta (Sananl. 18:10). He unohtivat Herran, joka yksin saattoi olla heidän kallionsa ja linnansa, heidän vuorensa ja varustuksena, heidän apunsa ja turvansa (Ps. 18:3; 62:7–8). Näin heidän kaupunkiensa varustuksista tuli heille baabelin torni, jonka korkeudella ja mahtavuudella he pyrkivät tekemään itselleen nimen, osoittamaan voimansa sekä kykynsä nousta jumalallisiin korkeuksiin (1. Moos. 11:4).

Vielä Juudan kansa iloitsi Tarsiin-laivoistaan, noista kaikista kalliista ja ihanista laivoista, mahtavista aluksista, joilla oli mahdollista purjehtia aina Espanjaan asti. Mutta myös nämä suuret laivat tulivat heille heidän oman voimansa ja saavutustensa tunnusmerkiksi: kansa turvasi omiin navigointitaitoihinsa ja rohkeuteensa uhmata meren voimaa. He kiinnittivät sydämensä eksoottisiin tuontitavaroihin, joita Tarsiin-laivastot olivat jo kuningas Salomon aikana tuoneet kolmesti vuodessa. He saivat sieltä kultaa ja hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja, kaikkea ihmeellistä ja ihanaa (1. Kun. 10:22). Kun heillä nyt oli kaikki tämä loisto ja hyvyys, mitä heiltä muka puuttui?

Jumala oli ottanut Jaakobin heimon omaksi, pyhäksi kansakseen ja antanut heille valtavia lahjoja. Mutta näistä lahjoista he tekivät epäjumalansa, niistä he ylpeilivät ja kerskailivat, niiden perusteella he katsoivat olevansa ylhäinen ja erityinen kansa. Kansalle etusijalla ei ollut Herra Sebaot, jonka sotajoukon jäseniksi heidät oli tehty, ja jonka käyttöön heidän  muksenaan olisi ollut antaa elämänsä, Hänen ylistyksekseen ja kunniakseen. Kansa ei etsinyt Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, vaan kiinnittivät sydämensä kaikkeen siihen, mitä pakanat tavoittelevat. (Matt. 6:32–33; vrt. Jes. 2:6)

Nyt Herra puhui heille profeettansa suulla. Hän tahtoi sanoa: Hän on antanut rakkaalle kansalleen suuria luomisen lahjoja, kaikki heidän ilokseen ja hyödykseen. Mutta se kaikki on kuitenkin ajallista, katoavaa. Kerran oli tuleva päivä, jolloin aika päättyy ja alkaa ikuisuus. Silloin kaikki ajallinen kerätään pois. Siksi se ihminen, joka elämässään on pannut toivonsa ajalliseen ja katoavaan, menettää tuona päivänä toivonsa, sillä hän joutuu menettämään sen ajallisen, jossa hänen toivonsa oli. Se ihminen, jonka ylpeys ja korskeus on ajallisessa erinomaisuudessa, joutuu kumartumaan ja painumaan maahan, alentumaan ja nöyrtymään, sillä hänen elämänsä loisto ja ylpeilyn aihe katoaa. Herran Sebaotin päivänä katoavat kertakaikkisesti kaikki ihmisen itselleen kehittämät epäjumalat, itse keksityt elämän vartiotornit ja suojamuurit, elämän ajallinen huvi ja hienostelu. Tuona päivänä ”taivas ja maa katoavat”. Vain se jää, mikä on ikuista ja katoamatonta (Luuk. 21:33). Siksi profeetta sanookin: ”ja sinä päivänä Herra yksinänsä on korkea”. (Jes. 2:17) Silloin jumalansa kieltänyt menee ”kallion kätköön”, piiloutuu ”maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon.” (Jes. 2:10) Niin hirmuista on jumalankieltäjänä joutua lankeamaan elävän Jumalan käsiin (Hepr. 10:31).

Kristuksessa Jumalan kansan jäseniksi tehdyt

Rakkaat kristityt! Mekin saamme kuulua Jumalan omaan kansaan. Se on Jumalan suurta armoa! Herra Jumala on sovittanut meidän kaikki syntimme ainoan Poikansa Kristuksen Jeesuksen kalliilla sovintoverellä. Pyhän ilmoitussanansa ja pyhän kasteen sakramentin kautta Hän antanut meillekin pelastuksen lahjat. Niissä Hän on ottanut meidät – syntyperältämme pakanat – omaisuuskansansa jäseniksi, omiksi rakkaiksi lapsikseen ja ikuisen valtakuntansa perillisiksi. Sinunkin syntivelkasi on Herra itse pessyt pois. Hän on uudestisynnyttänyt sinut ”elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamatomaan perintöön, joka on taivaassa säilytettynä” sinua ja kaikkia Hänen omiaan varten (1. Piet. 1:3). Ja koska me näin olemme päässeet osallisiksi hengellisestä Israelista, on sotajoukkojen Herra tehnyt meidät myös taistelijoiksi sotajoukossaan (Ef. 6:10–17).

Herra on myös antanut sinulle runsaasti ihmeellisiä luomisen lahjojaan. Hän on antanut sinulle elämän, kaikki erityiset ominaisuutesi ja kykysi. Herra on tahtonut ja tahtoo antaa sinulle kaikki elämäsi tarpeet, jokapäiväisen leivän, paljon ajallista hyvää. Hänen tahtonsa on, että saat nauttia ja iloita kaikesta tästä. Hän on antanut sen kaiken sinun käyttöösi siksi, että kiittäisit ja ylistäisit siitä Häntä. Hän on antanut sen, että sitten myös käyttäisit sitä Hänen hyvän luomakuntansa ja lähimmäisesi parhaaksi, Hänen ylistyksekseen ja kunniakseen.

Jumalan lahjat ja epäjumalat nykyään

Mutta miten usein sinä Juudan kansan tavoin unohdatkaan, että tämä kaikki on Jumalan lahjaa! Miten usein Herran lahjoista tuleekaan sinulle ylpeilyn aihe, aivan kuin olisit saanut ne oman ansiosi perusteella. Miten usein sinäkin unohdat, että Herra on sen antanut sinun käyttöösi, sinun hyväksesi ja iloksesi, mutta myös toisten parhaaksi. Miten usein juuri sinun kaikkein parhaista lahjakkuuksistasi ja erinomaisimmista kyvyistäsi tulee sinulle epäjumala ja omatekoinen vapahtaja, henkilökohtainen voittajankorokkeesi ihmisten ja jopa Jumalan edessä. Tai miten usein turvaatkaan ajalliseen omaisuuteesi taikka ajallisiin rakennuksiisi ja niiden antamaan suojaan, mutta unohdat iankaikkisen Herran ja Hänen apunsa. Ja niin unohtuu se tarkoitus, mikä Herran antamalla omaisuudella ja hyvyyksillä piti olla, palvella Häntä ja lähimmäistä Hänen maailmassaan. Ja vielä: Miten usein sinä keskitytkään eksoottisiin elintarvikkeisiisi ja jättäydyt vastaanottamasta sitä ikuista ja elämää antavaa elämän leipää, jolla Herra tahtoo joka sunnuntai sinua täällä kirkossa ruokkia. Kuule ystävä, älä luule, että tällä tavalla voit omin voiminesi pysyä pystyssä! ”Sillä Herran Sebaotin päivä kohtaa kaikkea ylpeää ja korskeata ja kaikkea ylhäistä, niin että se maahan painuu”. (Jes. 2:12)

Kristus on sovittanut syntisi – turvaa Häneen!

Mutta sinä, joka olet pystyttänyt omia epäjumaliasi, joka olet tehnyt syntiä ensimmäistä käskyä ja niin kaikkia muitakin käskyjä vastaan, kuule: Herralla on sinulle muutakin sanottavaa. Kuule se nyt: Herran Sebaotin tuomion päivä kyllä tulee pian, mutta juuri nyt on vielä pelastuksen päivä! (2. Kor. 6:2) Missä se pelastus on? Se on tässä: Taivaallinen Isä on lähettänyt oman pyhän ja ainoan Poikansa Kristuksen tähän maailmaan, että sinun, Hänen lakinsa rikkojan ei tarvitsisi viimeisenä päivänä olla niiden joukossa, jotka koettavat paeta Hänen kaikkinäkevien kasvojensa edestä. Kristus Jeesus, synnitön Jumalan Poika, itse Väkevä Jumala ja Rauhanruhtinas (Jes. 9:5) on tyhjentänyt itsensä taivaallisesta ylhäisyydestään ja kunniastaan. Hän, joka yksin on ylhäinen ja korkea, tuli sinun vuoksesi ihmiseksi, alhaiseksi ja nöyräksi, orjaksi ja palvelijaksi. (Fil. 2:6–8) Herra Kristus Jeesus otti sinun syntisi päälleen, tuli sinun synniksesi ja rikkomukseksesi (2. Kor. 5:21). Hän tuli sinun vuoksesi rangaistavaksi ja runnelluksi, haavoitetuksi ja ristin puulla teurastetuksi. Hän teki näin, että sinulla tuona suurena viimeisenä päivänäkin olisi rauha Jumalan kanssa, parantuminen ja turva Hänen haavoissaan. (Jes. 53:5, 7, 10)

Älä siksi enää tee Jumalan lahjoista itsellesi epäjumalaa, sillä ei ole muuta Jumalaa kuin Herra Sebaot, ei muuta pelastuskalliota kun Hän (Jes. 44:8). Kun tänään vielä on aikaa, nöyrry tunnustamaan syntisi pyhälle Jumalalle! Ja nöyrry sitten myös turvaamaan Kristuksen sovintovereen ainoana pelastuksenasi. Lakkaa omasta oletetusta erinomaisuudestasi. Pidä ristin puulle ylennettyä Kristusta ainoana ylhäisyytenäsi ja kerskauksenasi (2. Kor. 10:17). Sillä Hänessä, kärsimyksen ja kuoleman valtaistuimelle korotetussa Herrassa juuri on sinun korotuksesi Jumalan kirkkauden valtakuntaan, ikuinen pelastuksesi Jumalan yhteydessä.

Kun näin teet, joudut aivan varmasti myös ristiriitaan tämän itsensä korottamiseen ja ajalliseen hekumaan rakastuneen maailman kanssa. Siinä mielessäkin joudut kulkemaan alennuksen tietä, sillä ristiä hullutuksena pitävä maailma tuomitsee sinut erilaiseksi ja mitättömäksi (1. Kor. 1:18). Kuitenkin juuri tätä tietä kärsimykseen alennettu, ristille korotettu, ylösnoussut ja taivaan kirkkauteen astunut Herra johdattaa omiaan, Hänen ristiään kantavaa Herran Sebaotin sotajoukkoa. Koska Kristuksen tie on ristin kantamisen tie, se kulkee maailman häpeän ja pilkan kautta. Mutta juuri tämä tie kulkee kohti sitä samaa kirkkauden valtakuntaa, jonne Herramme Jeesus Kristus jo on mennyt valmistamaan meille sijaa, että me olisimme siellä, missä Hänkin on (Joh. 14:3–4).  Pysykäämme Hänessä ja Hänen sanassaan, jolla Hän tahtoo meitä, pyhää sotajoukkoaan ruokkia ja johdattaa. Synneissämme turvatkaamme yksin Hänen armoonsa! Silloin meille tuona Herran Sebaotin päivänä sanotaan: ”Tulkaa, minun isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.” (Matt. 25:34) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.8.2015.)