11. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Hepr. 3:15–19

Älkää paaduttako sydämiänne!

Vapautetun kansan paatumus ja rangaistus

Heprealainen kansa oli ollut Egyptin orjuudessa 430 vuotta (2. Moos. 12:40–41). Sukupolvet olivat vaihtuneet. Kaikki heistä, jotka nyt elivät, olivat syntyneet ja kasvaneet tuossa epäjumalanpalveluksen maassa, orjuuden pimeydessä. He olivat joutuneet antamaan elämänsä faaraon käyttöön: päivästä toiseen he olivat raataneet täyttääkseen tuon ankaran tyrannin jumalattomia suunnitelmia.

Mutta Jumala ei ollut unohtanut valittua kansaansa. Hän oli kutsunut Mooseksen palvelijakseen. Hän oli lähettänyt Mooseksen faaraon, tuon pimeyden päällikön eteen, vaatimaan tältä, että Hänen rakas kansansa saisi päästä palvelemaan Häntä. Suurten ihmetekojen saattelemana Jumala oli sitten lopulta vienyt kansansa vapauteen tuosta kuoleman maasta. Hän oli hukuttanut tahtoansa vastustaneen faraon koko sotajoukon siihen samaan mereen, jonka läpi Hän oli oman kansansa vapauttanut. Synnille ja jumalattomuudelle tuo vesi oli ollut tappava. Mutta samalla juuri tuon veden kautta olivat päässeet elämään ja vapauteen kaikki ne, joilla oli turvansa pääsiäislampaan veressä. (2. Moos. 14:21–31; 15:19)

Ja nyt heprealainen kansa oli vapaa! Jumala oli myös antanut heidän matkalleen kaiken tarvittavan: Hän itse ruokki kansaansa antamalla heille ruokaa taivaasta, mannaa ja viiriäisiä (2. Moos. 16). Hän myös tahtoi uudestaan ja uudestaan sovittaa heidän syntinsä ja ruokkia heitä pyhällä läsnäolollaan.

Ja kuitenkin kansa oli tyytymätön. Mooses johdatti heitä erämaassa levähdyspaikasta toiseen Herran käskyn mukaan. Kun sitten tultiin Refidimiin, sieltä ei löytynyt vettä juotavaksi. Silloin kansa riiteli Moosesta vastaan ja valitti: ”Me kuolemme janoon täällä erämaassa!” (2. Moos. 17:1–4, 7; vrt. 4. Moos. 20:1–5) Kansa oli nähnyt kaikki nuo Jumalan voimalliset pelastusteot, mutta siltikään he eivät luottaneet Herransa hyvään tahtoon heitä kohtaan. Janossaan he eivät luottaneet Jumalan huolenpitoon taikka Hänen johdatukseensa. Ja niin profeetta Daavid lausuukin (Ps. 95:8–11) heistä, että he paaduttivat sydämensä Meribassa, Massan päivänä erämaassa. Tuolle vedettömälle levähdyspaikalle annettu paikannimi מְרִיבָה (Meriva) johtuu heprean sanasta, joka merkitsee erimielisyyttä tai riitaa (רִיב, riv). Tämä sana on meidän epistolateksissämme käännetty sanalla ”katkeroitus”. ”…älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa” (Hepr. 3:15). Tämän merkillisen sanan taustalla on kreikan laatusana (πικρός, pikros), joka merkitsee pistävää, katkeraa tai karvasta. Ja eikö juuri tämä kuvaakin hyvin Jumalan kansan asennetta Herraansa kohtaan? Kun ihminen on vihainen ja katkera jollekin, hän alkaa kapinoida tätä vastaan. Tästä seuraa karvaan, katkeran mielen syveneminen ja usein myös vastapuolen katkeroittaminen.

Tätä kansan asennetta Jumalaa kohtaan kuvastaa myös tuo toinen nimi, jonka Mooses antoi tälle levähdyspaikalle, מַסָּה (massa). Sana merkitsee koettelemusta: Jumala tahtoi kansalleen kaikkea hyvää, mutta koettelivat ja kiusasivat Herraa epäuskollaan ja tottelemattomuudellaan. Näin he tekivät vielä aivan erämaavaelluksen lopullakin, kun he olivat nähneet Herran suuria tekoja jo neljäkymmenen vuoden ajan (Hepr. 3:9).

Siksi Herra vihastui heihin ja sanoi: ”Aina he [jatkuvasti] eksyvät sydämessään.” Mutta siltikään kansa ei oppinut tuntemaan Jumalan tietä. Ja kun he eivät tunteneet tai edes halunneet tuntea Jumalan osoittamaa tietä, miten he olisivat voineet päästä perille Jumalan lepopaikkaan? (Hepr. 3:10–11) Juuri heidän sydämensä paatumuksesta johtui se, mitä apostoli tässä kirjoittaa: heidän ruumiinsa kaatuivat erämaassa. (Hepr. 3:17) He siis kuolivat.

Uuden liiton Israelin vapautus ja ravinto matkalla

Meidätkin Jumala on päästänyt pois egyptistä. Sinäkin elit ennen tuon ankaran faaraon, perkeleen hallituksen alla, synnin ja kuoleman orjuuden maassa. Sinä et itse hallinut syntiä ja omaa lihaasi, vaan ankaran kuninkaan tavoin ne hallitsivat sinua ja veivät sinut minne tahtoivat. Mutta nyt Jumala vapauttanut sinut tästä orjuudesta. Miten? Hän on johdattanut sinut pois orjuuden maasta pyhän kasteen meren kautta. Sinne, kasteen meren syvyyteen Herra on hukuttanut sinun syntisi (Miika 7:19), haudannut sinun vanhan ihmisesi Kristuksen kanssa kuolemaan (Room. 6:4). Kasteeseen Hän on hukuttanut sinun orjuuttajasi demoniset joukot. Pyhässä kasteessa sinä olet syntynyt vedestä ja Hengestä, että pääsisit sisälle Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5). Ja tähän valtakuntaansa Herra sinut on nyt ottanutkin, vapauden valtakuntaan, jossa sinä saat vapaasti palvella Häntä Hänen pyhän omaisuuskansansa kanssa (ks. esim. 2. Moos. 5:1, 3). (1. Kor. 10:1–2)

Niin me kasteen ja uskon kautta olemme – niin kuin apostoli tekstimme edellä sanookin – pyhiä veljiä, jotka olemme taivaallisesta kutsumuksesta osalliset (Hepr. 3:1). Me olemme Jumalan huone (Hepr. 3:6), siis Jumalan Israel. Ja se, että me näin olemme tulleet jäseniksi Hänen pyhässä kansassansa, se tarkoittaa, että me olemme kaikkien pyhien kanssa osalliset myös Kristuksesta (Hepr. 3:14). Me kuulumme Kristukseen ja Hänen pyhään Ruumiiseensa.

Ja nyt tämä saarna ei olekaan kehotus tulla kastetuksi, sillä se on jo tapahtunut, kaikki on valmista! Mutta tämä saarna on kehotus pysyä siinä pyhässä liitossa, johon Jumala armostaan on meidät ottanut. Nimittäin vaikka kaikki on jo valmista, samalla on matka vielä kesken. Jumalan kansana me vaellamme vielä erämaassa. Ja todellinen erämaa tämä maailma onkin. Jumala on sen kaiken kyllä hyväksi luonut, mutta meidän ihmisten synnin tähden tämä hyvä maailma on muuttunut vaivan paikaksi.

Mutta tätä erämaamatkaamme varten Herra on antanut meille kaiken tarvittavan!Nimittäin niin kuin Israelin kansan isätkin söivät kaikki erämaassa samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa, niin myös me saamme matkallamme syödä ja juoda (1. Kor. 10:3–4). Israelilaiset saivat syödäkseen mannaa taivaasta. Ja nyt Kristus, joka on Jumalan elävä Sana, on myös elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta (Joh. 6:51). Kun me kuulemme Hänen sanaansa ja otamme sen uskossa vastaan, me otamme vastaan Hänet, joka itse on Sana. Ja koska Hän on myös leipä, me Hänen sanaansa uskoessamme saamme Hänet iankaikkisen elämän ruoaksi, uskon kautta. Saamme siinä omaksemme Kristuksen, tosi Jumalan ja tosi ihmisen sekä kaikki Hänen lahjansa, jotka hän on meitä varten Golgatalla hankkinut: saamme Jumalan armon, synnit anteeksi, vanhurskauden ja ikuisen elämän. Uskon kautta me tulemme osallisiksi Hänestä, syömme Hänet hengellisesti. (Yksimieliyyden ohje. Täydellinen selitys. 7. Pyhä ehtoollinen, 61–62.) Saathan sinäkin Hänen sanansa ravinnoksesi? Ethän sinä normaalitilanteessa jätä syömättä ruumiillista ruokaakaan. Miksi jättäisit syömättä sen elävän sanan ruoan, jonka Herra jokapäiväiseksi mannaksesi tahtoo antaa?

Niin kuin Mooses löi sauvallaan kallioon ja siitä vuoti vettä (2. Moos. 17:6), niin on nyt uusi Mooses, Jeesus Kristus myös se todellinen Kallio. Kristus on se ihmeellinen Kallio, joka ristillä suostui kuivumaan kuivaksi kuin kivi niin, että Hän huusi: ”Minun on jano” (Joh. 19:28) ja ”Minun voimani on kuivettunut kuin saviastian siru, ja kieleni tarttuu suuni lakeen” (Ps. 22:16). Hän on ihmeellinen Kallio, joka kärsimyksen näin kuivattamanakin – kun Hänen kylkeensä lyötiin keihäs – vuoti kylkihaavastaan meille pyhän verensä ja elämän veden (Joh. 19:34) niin, että Hän saattaa huutaa: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.” (Joh. 7:37) Kristus on se varma Kallio, jonka varaan on Hänen pyhä huoneensa, todellinen Jumalan Israel, Kirkko rakennettu (Matt. 16:18). Tämän Kristus-kallion kyljestä vuotaa kasteen armoa tulviva elämän vesi ja uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä. Siinä vedessä meidät on liitetty Häneen ja Hänen ruumiiseensa. (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 9–10.) Tämän Kristus-kallion kyljestä on myös vuotanut pyhä ja kallis sovintoveri, jonka Hän antaa meille nautittavaksi. Pyhässä ehtoollisessaan Herra Jeesus Kristus antaa meille taivaallisen leivän, oman ruumiinsa, sekä taivaallisen juoman, oman verensä. Siinä me saamme ottaa ne vastaan hengellisesti – uskossa – ja kuitenkin samalla myös aivan ruumiillisesti, suullamme syötäviksi ja juotaviksi. Tämä on meille uskoville varma tae siitä, että meidän syntimme on todella annettu anteeksi ja että Kristus elää ja vaikuttaa meissä. (Yksimieliyyden ohje. Täydellinen selitys. 7. Pyhä ehtoollinen, 63.)Tuleehan siinä Hänen ruumiinsa ja verensä meihin! Miten me läheisemmin voisimme olla osalliset Kristuksesta ja kuulua Häneen? Tällä vaelluksellamme Herra on meidän kanssamme. Hän ruokkii meidät ajallisilla hyvyyksillä ja enemmänkin: Aina uudestaan Hän sanassaan ja sakramenteissaan tuo meille syntien sovituksen, antaa meille elämän vettä lahjaksi! (Ilm. 21:6) Aina uudestaan Hän sanassaan antaa meidän kuulla pyhän äänensä, joka ohjaa meidät tielle. Se tie vie meitä kohti Hänen lepopaikkaansa, todellista Luvattua maata, taivasta.

Älkää paaduttako sydämiänne!

Ja kuitenkin me vielä kuljemme erämaassa. Mutta kun me nyt olemme Kristuksessa saaneet osaksemme näin suuret pelastuksen lahjat, meille sanotaan: ”älkää paaduttako sydämiämme”. Mitä tällainen ”paaduttaminen” sitten tarkoittaa? Tämän erikoisen ilmaisun taustalla on laatusana (σκληρός, skleros), joka tarkoittaa kovaa, ankaraa tai julkeaa. Kreikan kielen ”paaduttamista” tarkoittava sana (σκληρύνω, skleryno) viittaakin juuri kovettamiseen. Se siis merkitsee, että vaikka ihminen ulkoisilla korvillaan kuulee Jumalan sanan, hän on tehnyt sydämensä kovaksi niin, ettei mikään pääse sinne sisälle. Näin ihmisen sydän on siis välinpitämätön sille ulkonaiselle sanalle, jonka Jumala on hänelle lähettänyt ja jossa ainoassa Hän tahtoo ihmiselle puhua. (Schmalkaldenin opinkohdat. Kolmas osa. 8. Rippi, 10.) Sana kyllä tulee kuultavaksi, mutta se valuu ohi ikään kuin hanhen selästä.

Sinäkin tunnet tämän vaikeuden hyvin. Jumalan sana sanoo, että kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Kuitenkin sinä olet sanaa kuullessasikin ollut hidas tunnustamaan syntisyyttäsi ja pahoja tekojasi. Monesti olet lopulta luottanut kuitenkin myös omiin tekoihisi ja omaan hurskauteesi. Varmaan tunnet myös toisen vaikeuden: mielelläsi sanan äärellä tunnustat kyllä olevasi kurja syntinen, mutta et huuda avuksi Kristusta, joka kuitenkin on tullut sinun syntiesi ja koko maailman kaikkien syntien sovittajaksi (Joh. 1:29; 1. Joh. 2:2). Ja niin näillä molemmilla tavoilla sinä lopulta ohitat Jumalan sanan omasta synnistäsi ja toisaalta Hänen armostaan Kristuksessa, jolla Hän tahtoo sinua syntistä armahtaa.

Kyse on Jumalan sanan epäilemisestä, pahimmillaan aivan epäuskosta Hänen sanaansa kohtaan (Hepr. 3:19). Mutta se, joka tällaisessa synnin petoksessa aivan kovettaa itsensä (Hepr. 3:13) ja jolla on paha, epäuskoinen sydän, hän ”asettuu erilleen” elävästä Jumalasta, siis luopuu Hänestä ja uskosta Häneen (Hepr. 3:12). Mutta se, joka epäuskossa luopuu Jumalasta, luopuu myös Elämästä, koska vain elävä Jumala on elämän lähde ja itse Elämä. Mutta missä ei ole elämää, siellä on vain elämän puute, siis kuolema.

Jos sinä luovut kuulemastasi Jumalan sanasta ja kaikista Hänen lahjoistaan, sinua ei auta yhtään se, että sinut on kerran otettu Jumalan kansan jäseneksi ja vapautettu synnin ja perkeleen vallasta. Sinä olet saanut kasteen Kristukseen ja saat juoda hengellisestä kalliosta, joka on Kristus. Kuitenkin, jos sinä paadutat sydämesi ja niin estät sen Jumalan työn, jonka Hän sanassaan tahtoo sinunkin sydämessäsi tehdä, sinä hukut erämaahan. (1. Kor. 10:2–5)

On suuri virhe luulla, niin kuin jossakin kristityillekin opetetaan, että ”kerran saatua uskoa, vanhurskautta ja pelastusta ei voi menettää, ei edes ehdoin tahdoin pahassa aikomuksessa syntiä ja pahoja tekoja tekemällä.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 4. Hyvät teot, 31.) Miksi Pyhä Henki sitten saarnaisi meille: ”älkää paaduttako sydämiämme”? Miksi Hän myös sanoisi: ”Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa”? (1. Kor. 6:9–10) Jos kristitty ei voisi langeta pois uskosta, miksi Herra sanoisi sanassaan: ”ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Gal. 5:21) tai ”jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman” (Room. 8:13) taikka vielä ”sillä niiden tähden tulee Jumalan viha”? (Kol. 3:6) On suuri virhe luulla, että Jumala aina tarjoaa armoaan huolimatta meidän vastustamisestamme, niin, että voimme suostua hänen tahtoonsa silloin kun se meille sopii. Moni näin ajattelee, mutta monelle heistä sanotaan kerran: liian myöhään!

Pitäkää loppuun asti kiinni Kristuksesta!

Mutta sinä rakas kristitty, Kristuksessa armahdettu! Älä kapinoi Jumalan sanaa vastaan ja kiusaa Häntä, älä katkeroita sydäntäsi! Suostu tunnustamaan syntisi ja suostu sitten myös Kristuksessa armahdettavaksi. Hän tahtoo antaa sinun kaikki syntisi anteeksi. Sitähän varten Hän juuri on tullut! Pidä loppuun asti kiinni vahvasta toivon perustasta, joka on Kristuksessa. Hän on koko seurakunnan Pää ja Peruskallio. Mutta sanan ja kasteen kautta sinun elämäsi on elämää Hänen pyhässä Ruumiissaan, joka on seurakunta. Siksi Kristus on ja tahtoo olla juuri sinun elämäsi Pää ja Peruskallio. Tänäänkin me saamme kuulla Hänen äänensä. Mikä valtava armo, että Hän itse puhuu meille, Hän, joka on itse Elämä ja Sana ja Elämän Sana. Uskokaamme nyt Häneen! Tunnustuksemme rohkaisee meitä:

Niin ikään Pyhä Raamattu todistaa, että Jumala, joka on meidät kutsunut, on luotettava: kun hän kerran on ’aloittanut meissä hyvän työn’, hän on sitä myös jatkava ja vievä sen päätökseen, mikäli emme itse käänny hänestä pois vaan vakaasti säilytämme loppuun asti sen olemuksen, joka meissä on alullaan. Tähän Jumala on luvannut armollisen apunsa (1. Kor. 1; Fil. 1; 2. Piet. 3; Hebr. 3). (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta, 32.)

Rakkaat ystävät! Vaikka matkamme tämän maailman erämaassa on vielä kesken, älkäämme kuitenkaan käykö veltoiksi, vaan kuulkaamme joka päivä ja joka pyhä Kristuksen pyhää ja pelastavaa sanaa. Niin me uskon ja kärsivällisyyden kautta perimme sen, mikä meille on Kristuksessa luvattu: ikuisen elämän Jumalan lepopaikassa, Hänen yhteydessään. (Hepr. 6:11–12) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 9.8.2015.)