1. sunnuntai loppiaisesta (3. vsk), 1. Moos. 9:12-16

Jumalan ikuinen liitto

Vedenpaisumus – synnin tuho ja hauta

Alussa Jumala loi maailman, sen kasvit, elävät olennot ja lopulta ihmisen. Kaiken tämän Hän teki erittäin hyväksi, niin kuin Hän itsekin on pelkkää hyvyyttä. Kuitenkin hyvin pian Aadam ja Eeva lankesivat tottelemattomuuteen Jumalan pyhää sanaa kohtaan. Syntiinlankeemuksessa he ja kaikki heidän jälkeläisensä joutuivat eroon Jumalasta. Ihmissuku joutui synnin valtaan. Monet kadehtivat toisiaan, vaikka Jumala tahtoi antaa kaikille jokapäiväisen leivän. He tappoivat toisiaan, vaikka heidän elämänsä oli ihmeellinen Jumalan teko ja lahja. (1. Moos. 4:5-8) Joku otti itselleen kaksi vaimoa, vaikka Jumala oli säätänyt avioliiton yhden miehen ja yhden naisen liitoksi (1. Moos. 4:19). He kostivat toisilleen pahan pahalla, vaikka Jumala halusi heille pelkkää hyvää (1. Moos. 4:23-24). Tästä tilanteesta Mooses kirjoittaa: ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni.” (1. Moos. 6:5-7) Ja niin Jumala avasi kaikki suuren syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat (1. Moos. 7:11-12). Tulvavedet pyyhkivät pois synnin eläneen ihmissuvun. Kaikki se saasta hautautui valtavan tulvameren syvyyteen ja tuhoutui. Vain Nooa ja Hänen perheensä pelastuivat arkissa, sekä eläimet, jotka Jumala oli säätänyt otettavaksi mukaan. Ja niin se tulvavesi, joka tuhosi kaiken muun, kannatteli heitä ja pelasti heidät. Tämä kaikki oli Herran työtä ja ihmeellistä suunnitelmaa.

Jumalan ikuinen liitto

Näiden järkyttävien mullistusten jälkeen Jumala vihdoin antoi tulvavesien laskea. Hän päästi Nooan perheineen arkista kuivalle maalle. Ja sitten, niin kuin äsken Vanhan testamentin tekstistä kuulimme, tapahtui ihmeellinen asia. Herra teki liiton Nooan ja hänen jälkeläistensä sekä kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka heidän kanssaan olivat. Jumala sanoi heille: ”Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele.” (1. Moos. 9:11) Tarkemmin ottaen nämä sanat kuuluvat: ”ei tuhoudu kaikki liha enää vedenpaisumuksen vedeltä, eikä tule enää vedenpaisumus maan haudaksi.” Tämä asia on hyvin tärkeä. Siksi Herra toistaa tämän liittonsa sisällön vielä uudestaan muutamaa jaetta myöhemmin, niin kuin kuulimme: ”muistan minä liittoni, joka on minun ja teidän ja kaikkien elävien olentojen, kaiken lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea lihaa.” (1. Moos. 9:15) Ja taas sanat voitaisiin kääntää: ”ja ei tule enää vesi vedenpaisumukseksi, haudaksi kaikelle lihalle.” Jumala siis teki tämän ihmeellisen liiton Nooan ja hänen jälkeläistensä kanssa sekä kaikkien elävien kanssa. Mutta Hän sanoi myös: tämä liitto tehdään ikuisiksi ajoiksi. Liitto koskee siis koko maailmaa aina sen loppuun asti. (1. Moos. 9:12)

Tämä on merkillinen liitto siksi, että sen teki vain Jumala yksin. Yleensähän liiton tekeminen edellyttää kahden osapuolen keskinäistä sopimusta. Tässäkin oli kyllä kaksi osapuolta: Yhtäältä oli Jumala, toisaalta Nooa ja hänen jälkeläisensä sekä kaikki muut luodut. Mutta kun Jumala teki tämän liiton, Hän ei kysynyt tai vaatinut liiton toiselta osapuolelta mitään. Hän ei asettanut heille minkäänlaisia ehtoja, joita noudatettaessa liitto sitten pysyisi voimassa. Tämä liitto oli ja on yhdensuuntainen; yksin Jumala teki sen. Se on lupaus, jonka Hän antoi luoduilleen yksin omasta hyvästä tahdostaan heitä kohtaan. Herra teki tämän liiton ja sitoi itsensä siihen. Toisin sanoen Hän itse velvoitti itsensä noudattamaan oman liittonsa sääntöjä. (1. Moos. 9:9)

Kyllä ihmiset vielä vedenpaisumuksen jälkeenkin olivat syntisiä, myös uskova Nooa. Ja aivan niin kuin ihmiset Nooan päivinä, niin myös kaikki mekin olemme synnissä syntyneet. Äitimme on meidät synnissä siittänyt. (Ps. 51:7) Eikö juuri siksi sinunkin elämässäsi ole kateutta ja vihaa lähimmäistäsi kohtaan, tottelemattomuutta vanhempiasi kohtaan, haureellisia ajatuksia, kostomieltä, epäjumalanpalvelusta. Tänäkään päivänä ei koko maailmassa ole yhden yhtäkään, joka tekee sitä, mikä hyvää on (Ps. 14:3). Me kaikki olemme synnillämme ansainneet kuoleman (Room. 6:23) ja ikuisen kadotuksen. Ja siksi, jos Jumala tuomitsisi tämän langenneen maailmamme niin kuin Hänen pyhä vanhurskautensa vaatii ja meidän syntimme ovat ansainneet, joka päivä tarvittaisiin uusi vedenpaisumus ihmisiä hävittämään.

Mutta katso nyt tätä Jumalan rakkautta ja pitkämielisyyttä syntisiä kohtaan! Nooa ja hänen poikansakin ovat syntiä tehneet, mutta silti Jumala Hän lupaa: Hän ei enää lähetä heille tällaista kertakaikkista tuhoa. Ja tämä liitto – vaikka se on jo noina muinaisina aikoina – se on ikuinen liitto. Siksi se on voimassa tänäänkin. Jumala lupaa tässä: Hän ei meillekään lähetä sitä tuhoa, minkä me olisimme ansainneet. Pikemminkin Hän lähettää sitä hyvää, mitä me emme ole ansainneet. Mutta mitä se on? Herra lähettää profeettansa, apostolinsa ja apostolisen viran kantajat. Miksi Herra tekee niin? Siksi, että Hän heidän suullaan saarnaisi pyhän lakinsa meille ja kaikille muillekin ihmisille. Näin Jumala tekee, että me tulisimme tuntemaan tilamme syntisinä ja kuoleman ansainneina. Herra saarnauttaa lakinsa, että me tajuaisimme: ilman Hänen armoaan me olemme hukassa. Jos emme siis tämän elämän aikana hukukaan toisen vedenpaisumuksen kautta, niin ilman Hänen armoaan kuitenkin lopulta hukumme iankaikkisesti. Jumala saarnauttaa lakinsa, että me nöyrtyisimme anomaan Häneltä armoa. Sitten Hän näiden sananpalvelijoidensa kautta saarnauttaa myös evankeliuminsa. Hän saarnauttaa ihanan ilosanoman ainoasta Pojastaan Kristuksesta. Myös tämän Poikansa Hän lähettää maailmaan. Viimein Kristus tulee ihmiseksi. Johanneksen kasteessa Hän, synnitön Jumalan Poika Jeesus Kristus ottaa koko maailman synnin itseensä. Tätä taakkaa kantaen Hän lähtee kulkemaan Jordanilta. Hän kulkee pitkän tien aina Golgatalle asti. Siellä Hän kärsii sen rangaistuksen ristinkuolemassaan. Kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan Hän voittaa synnin, kuoleman ja Perkeleen. Näin siis sen sijaan, että Jumala lähettäisi meille tuhon, Hän lähettääkin meille sovituksen ja pelastavan evankeliumin.

Sateenkaari – liiton merkki

Mooses kirjoittaa meille myös toisen ihanan asian: Kun Herra teki tämän liittonsa ja sitoi itsensä siihen, Hän ei jättänyt Nooaa tai tämän jälkeläisiä vain muistelemaan, että ”mitenkäs se Jumalan liitto nyt menikään”. Ei, vaan Jumala liitti tähän sanansa lupaukseen ja liittoon näkyvän merkin, pilvissä näkyvän sateenkaaren. Tämä merkki muistutti ihmisiä siitä, mitä Herra oli sanassaan luvannut. Itsessään tai luonnostaan tuo sateenkaari ei tietenkään olisi voinut välittää tällaista viestiä. Mutta Jumala liittikin tämän merkin nimenomaan pyhään sanaansa ja sen lupaukseen. Näin sateenkaari Jumalan sanan tähden muistuttaa kaikkia Hänen lupauksestaan ja liitostaan. Ja kun me näin sanan kautta olemme tulleet tietämään, mitä tämä merkki tarkoittaa, niin silloin myös tämän merkin muoto puhuu meille paljon. Kun Herra nimittäin sanoo tästä merkistä ”minä panen kaareni pilviin”, Hän käyttää heprean sanaa קֶשֶׁת (qäshät). Tämä sana tarkoittaa paitsi kaarta yleensä, myös jousiaseen kaarta. Näin tämä sateenkaaren merkki saarnasi ihmisille ja tänäänkin saarnaa: Me ihmiset olemme kyllä langenneet. Herra on kyllä kerran antanut rangaistuksensa tulla vedenpaisumuksessa. Mutta nyt Hän on luvannut laskea aseensa, jousensa. Tässä se on nyt ripustettuna. Vesi ei enää tuhoa koko maata. Tästä lähin tuo Jumalan ihmeellinen elämää antava aine, vesi saa tuottaa ihmisille siunausta. (1. Moos. 9:13)

Toki me tiedämme, että Jumala on joskus sallinut paikallisia tuhotulvia. Olemme hiljattainkin kuulleet uutisia Italian tulvista, sitä ennen Aasian maiden tsunami-katastrofeista. Kaikkivaltiudessaan Jumala on katsonut, että joidenkin ihmisten elämä saa päättyä näin. Mutta muista tämä, rakas ystävä, sinä, joka pelkäät maailman menoa ja myllerrystä. Kun sinä näet sateenkaaren taivaalla, se on tänäänkin merkkinä sinulle: Jumalan liitto on voimassa. Hän ei ole unohtanut sitä. Niin kauan kuin tämä maailma pysyy, Herra ei varmasti enää hukuta sitä kokonaan vedenpaisumuksella. Tällaiset kauhistuttavat paikalliset katastrofit voivat kuitenkin olla herättämässä meitä valvomaan, katumaan omia syntejämme kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan edessä. Saakoot ne muistuttaa meitä: Jumalalla on kaikki valta, Hänen päivänsä tulee pian. Se päivä ilmestyy – ei enää vedessä, vaan tulessa. Paavali todistaa: ”Herra Jeesus ilmetsyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.” (2. Tess. 1:7b-8) Pietari kirjoittaa: ”Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.” (2. Piet. 3:10) Mutta saakoot tällaiset tapahtumat olla myös kutsumassa meitä Herralta saamamme lähetystehtävän toteuttamiseen. Jumalan sanan saamme äärellä muistaa Herra tahtovan, että kaikki kansat niin kaukana kuin lähelläkin pelastuisivat. ”Hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.” (2. Piet. 3:9b) Herra tahtoo, että kaikki tuntisivat evankeliumin Kristuksesta ja pelastuisivat uskon kautta Häneen. Sen uskon varassa voi turvallisesti sitten myös kuolla ja astua Jumalan tuomioistuimen eteen.

Kaste – synnin tuho ja hauta

Herra on siis kovin pitkämielinen. Hän lupaa olla lähettämättä uutta vedenpaisumusta tuhoamaan koko maailmaa. Hän antaa vielä viimeisen, tulisen päivänsäkin odottaa itseään, että mahdollisimman moni tulisi sitä ennen parannukseen, kuulisi evankeliumin ja pelastuisi.

Mutta Jumala on kuitenkin säätänyt yhden vedenpaisumuksen, jonka tulosta me tiedämme. Me tiedämme sen, koska Herra on ilmoittanut sen meille. Se on vedenpaisumus, jonka veteen kaikki synti ja saastaisuus hukutetaan ja tuhotaan. Se vedenpaisumus on pyhä kaste, jonka meidän Herramme Kristus Jeesus on itse asettanut. Hän on itse tullut synniksi koko maailman synnistä ja suostunut Golgatan ristillä hukutettavaksi ja tuhottavaksi. Mutta Hän on noussut ylös ja elää ”niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää” (Ap. t. 2:24). Ja tänäänkin Herra Jeesus Kristus tahtoo kastaa kaikki ihmiset tällä kuoleman kasteella, sillä, jossa synnin vallassa oleva vanha ja lihallinen ihminen hukutetaan Hänen kuolemaansa (Room. 6:3). Siksi Kristuksen asettama pyhä kaste on kauhistava tapahtuma. Niin kuin ensimmäinen vedenpaisumus oli, niin kastekin on kuolema, tuho ja hauta. Mutta se on tätä vain synnille ja vanhalle ihmiselle, sillä kasteessa synti pyyhitään pois, tuhotaan ja kerta kaikkiaan haudataan kasteveden syvyyteen, niin kuin profeetta Miika saarnaakin: ”Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.” (Miika 7:19b) Kaste on kauhistava tapahtuma myös Perkeleelle, sillä siinä syntinen ihminen temmataan pois hänen orjuudestaan. Kasteen hetkellä Perkele menettää valtansa tuohon ihmiseen, ”sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.” Ja kasteessa juuri meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ”ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi.” (Room. 6:6-7)

Kaste – ikuinen pelastus veden kautta

Mutta jos Kristuksen asettama pyhä kaste on kuolema, se on myös elämä ja pelastus. Kerran vedenpaisumuksessa maailman synti tuhottiin, mutta Nooa ja hänen perheensä pelastuivat veden kautta ja sen kannattamina (1. Piet. 3:20). Samoin on nyt pyhässä kasteessa. Kaste on kyllä synnin ja vanhan lihan kuolema ja hauta, mutta juuri tästä kuolemasta nousee myös uusi elämä. Pyhä Paavali kirjoittaa: ”Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa”. (Room. 6:4-5) Jos siis vanha ihminen kasteessa haudataan Kristuksen kuolemaan, tässä samassa kasteessa Herra antaa ihmiseen Pyhän Henkensä ja synnyttää hänet uudesti (Ap. t. 2:38; Tiit. 3:5), antaa kerta kaikkiaan uuden ja ikuisen elämän. Siksi pyhä Pietari kirjoittaakin, että vesi pelastaa meidätkin, kasteessa. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala teki liiton Nooan ja hänen jälkeläistensä kanssa ja lupasi, ettei enää tuhoa koko maata vedenpaisumuksella. Samoin pyhässä kasteessa Jumala tänäänkin tekee ikuisen liiton kastettavan kanssa (1. Piet. 3:21): Hän pesee pois synnin (Ap. t. 22:16) ja ottaa Kristuksen veljeksi ja sisareksi, omaksi lapsekseen. Sen liiton sisältönä on: Sinä olet kastettu, sinä olet saanut pelastuksen lahjan! Vaikka tämän maailman myrskyt vielä voivat tulla, Herran tulisena päivänä langetettava ikuinen rangaistus ei enää ulotu sinuun. Sinä olet Jumala oma, rakas lapsi. Kasteessa Hän on tehnyt sinun kanssasi tämän liiton, eikä koskaan unohda sitä. Se liitto on ikuinen ja kertakaikkinen. Se liitto on riittävä, sillä Herra on sitonut itsensä siihen. Siksi mitään uusia kasteita ei enää tarvita! Kasteessa Herra on tehnyt sinut ikuisen elämän perilliseksi, eikä Hän tätä kutsumistansa kadu (Room. 11:29).

Samalla tähän liittyy myös varoitus: Ne, jotka Nooan päivinä jäivät tuon veden tuoman pelastuksen ulkopuolelle, tuhoutuivat. Samalla tavoin ei tänäänkään ole samantekevää, tuleeko ihminen kasteen pelastavan veden osallisuuteen vaiko ei. Herra sanoo: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.” (Mark. 16:16) Meillä ei ole lupa väheksyä sitä kastetta, jonka Herra Kristus itse on meille asettanut armoa tulvivaksi pelastuksen välineeksi. Kaste on välttämätön pelastukseen. Juuri sen kautta ihana pelastuksen lahja annetaan!

Mutta sitten vielä lopuksi: Nooan kanssa tehtyyn liittoon Jumala liitti näkyvän merkin, sateenkaaren. Samalla tavoin Hän tekee tämän uuden, pelastuksen liitonkin kohdalla: Hän liittää siihen näkyvän merkin. Herra ei siis ainoastaan puhu pelastavaa sanaansa ja sitten saarnauta sitä kaikille kansoille – toki Hän tämänkin tekee! Sitähän vartenhan juuri on apostolit lähetetty, ja heidän jälkeensä paimenet ja opettajat. Itse Herra kyllä myös muistaa tämän kasteen liittonsa, jossa Hän nimeltä kutsuu ihmisen omakseen, niin kuin Hän sanoo: ”Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun.” (Jes. 43:1b) Mutta Herra tietää, että me näkyvät ja käsinkosketeltavat ihmiset tarvitsemme avuksemme näkyviä ja käsinkosketeltavia merkkejä. Siksi Hän on meidän tähtemme liittänyt tähän pelastuksen liittoonsa myös merkin, veden. Mutta kastevesi ei kuitenkaan ole sellainen merkki, joka ainoastaan muistuttaa pelastuksesta, joka tapahtui jossakin muualla tai joskus kauan sitten. Pyhän kasteen vesi on siitä aivan erityinen merkki, että siinä Jumalan pelastustodellisuus on todella läsnä. Siinä pelastus annetaan kastettavalle aivan todellisesti ja varmasti. Se on Jumalan työtä. Kun pieni lapsi tai uskosta osattomana elänyt aikuinen kastetaan, vesi saarnaa: Tässä Herra tarjoaa pelastuksen! Se on tapahtunut, sinut on kastettu, olet kristitty, Herran oma!

Kun sinä nyt siis olet saanut Jumalalta tämän valtavan lahjan, että Hän on kasteessa ottanut sinut ikuisen pelastuksen liittonsa osallisuuteen, niin pysy nyt Hänen pyhässä sanassaan. Lakinsa ja evankeliuminsa välityksellä Herra tahtoo pitää sinut joka päivä parannuksessa ja uskossa. Hän tahtoo pitää sinut tämän ihmeellisen liiton osallisuudessa aina siihen päivään asti, jolloin Hän kerää tämän maailman pois. Silloin ei enää mitään syntiä ja kuolemaa ei ole, vaan me saamme elää Hänen yhteydessään ikuisessa vanhurskaudessa, ja Hän yksin on kaikki kaikissa (vrt. 1. Kor. 15:28). Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 11.1.2015.)