Valvomisen sunnuntai (2. vsk), Hepr. 3:12–15

Mitä on Kristuksen osallisuudessa pysyminen?

Valvomisen sunnuntain pyhän epistolan äärellä keskitymme kolmeen teonsanaan. Ne ovat:

  1. tulla osalliseksi
  2. luopua, ja
  3. pysyä.

1. Tulla osalliseksi

Pyhässä Hengessä apostoli julistaa seurakunnalle ihanaa evankeliumia: ”sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta”. (Hepr. 3:14a) Tässä oleva kreikankielinen teonsana μετέχω (metekho) tarkoittaa kirjaimellisesti ”kanssa omistamista”. Sana on käännetty meillä aivan oikein muotoon tulla osalliseksi.

Kun sana sanoo: ”sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta…”, niin kysymys herää, miten ihmeessä me olemme voineet tulla osallisiksi Hänestä? Kristushan on ikuisuudessa syntynyt Jumalan Poika, kaikkivaltiaan ja Kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona. Miten me, syntiset ja langenneet ihmiset mitenkään voisimme olla tekemisissä Hänen, pyhän Jumalan kanssa? Mutta nyt Kristus onkin Jumalan ikuinen Sana, joka on kerran astunut alas taivaista. Hän on astunut alas sieltä jumalallisesta ikuisuudestaan (vrt. esim. Ps. 90:4) ja tullut aikaan, tähän meidän ajalliseen maailmaamme. Hän on tullut lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta, syntynyt ihmiseksi ja asunut meidän keskellämme (Joh. 1:14). Miksi Jumalan Poika Kristus on tehnyt näin? Juuri siksi – niin kuin me tunnustammekin – , että Hän ”meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”. Hän siis teki niin meidän tähtemme. Mutta Kristus ei tullut meidän luoksemme ainoastaan siksi, että me voisimme oppia Häneltä jotakin tärkeää pelastuksesta. Paljon enemmän. Hän on tullut – niin kuin Henki epistolassa saarnaa – että me voisimme tulla osallisiksi Hänestä. Hän on siis tullut meidän luoksemme, että me, itsessämme synteihin kuolleet tulisimme osallisiksi siitä Elämästä, joka Hänessä on (vrt. Joh. 14:6).

Mutta miten tämä Kristuksesta osalliseksi tuleminen on sitten tapahtunut? Nyt tämä kysymys ei ole tärkeä vain siksi, että ymmärtäisimme heprealaisten seurakunnan tilannetta, siis heidän, joille Herra tässä puhuu. Kysymys on tärkeä, koska aivan sama asia koskee myös meitäkin. Miten Kristuksesta osalliseksi tuleminen on tapahtunut? Asia alkaa selvitä, kun katsomme kohtaan muutamaa jaetta aiemmin, Heprealaiskirjeen kolmannen luvun ensimmäiseen jakeeseen. Sielläkin Pyhä Henki käyttää samaa teonsanaa ”osalliseksi tuleminen” tai ”osallisena oleminen”. Hän sanoo: ”Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen”. (Hepr. 3:1) Kristityt ovat siis taivaallisesta kutsumuksesta osalliset. Miten he ovat tämän taivaallisen kutsun saaneet? Eivätkö Jumalan sanan ja sen saarnan välityksellä, niin kuin Herra toisessa kohdassa sanookin: ”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:17) Luterilainen tunnustuksemme selittääkin oikein tätä Jumalan taivaallista kutsumusta, jonka Hän juuri evankeliuminsa sanan ja sen saarnan välityksellä antaa. Tunnustus lausuu:

Tätä sananjulistuksen välittämää Jumalan kutsua emme saa pitää tuulenpieksentänä, vaan meidän on tiedettävä, että Jumala ilmoittaa tahtonsa siten. Niissä, jotka hän sillä tavalla kutsuu, hän tahtoo vaikuttaa sanalla sen, että he valaistuvat, kääntyvät ja pelastuvat. Juuri sananjulistus, joka meitä kutsuu, on se ”Hengen virka”, joka antaa Hengen eli jonka välityksellä Henki annetaan (2 Kor. 3:8). Se on ”Jumalan voima pelastukseksi” (Room. 1:16). Koska Pyhä Henki tahtoo voimallisesti vaikuttaa sekä antaa voimaa ja kykyä nimenomaan sanan avulla, Jumala tahtoo, että me otamme sanan vastaan, uskomme sen ja noudatamme sitä. (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta, 29.)

Näin siis taivaallisesta kutsumuksesta tullaan osalliseksi juuri Jumalan sanan ja sen korvilla kuultavan saarnan välityksellä. Sanassaan Kristus on itse läsnä ja tuo pelastuksen lahjansa uskossa vastaanotettaviksi.

Mutta katsotaan vielä toistakin kohtaa, jossa Raamattu puhuu ”osalliseksi tulemisesta”. Ensimmäisen Korittolaiskirjeen luvussa kymmenen Pyhä Henki puhuu tutut sanat Herran pyhästä ehtoollisesta: ”Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.” (1. Kor. 10:17) Hän käyttää taas samaa teonsanaa. Hän tarkoittaa: Kun me otamme vastaan Herran Kristuksen ruumiin ja veren, kun Hän ne meille pyhässä sakramentissaan antaa, siinä me tulemme osallisiksi Hänen ruumiistaan ja verestään. Tulemme siis osallisiksi siitä Hänen ruumiistaan, joka sanan kautta on ehtoollisleivässä. Ja juuri siksi me olemme ehtoollisessa osalliset myös Hänen pyhästä Ruumiistaan, joka on seurakunta. Se on osallisuutta Kristuksen seurakuntaan, johon meidät on jo kerran pyhässä kasteessa otettukin, niin kuin Henki paria lukua myöhemmin saarnaa: ”Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi”. (1. Kor. 12:12–13a) Pyhässä ehtoollisessaan Kristus tarjoaa sinulle todellisen ruumiinsa ja verensä suullasi vastaanotettaviksi. Niiden kautta sinä olet osallinen Hänestä ja Hänen elämästään.

Toisin sanoen Jumala on säätänyt, että Kristuksesta tullaan osallisiksi tällaisten ulkoisten välineiden kautta – sanan, kasteen ja ehtoollisen välityksellä. Samoin myös pysyminen Hänen osallisuudessaan tapahtuu juuri näiden samojen välineiden kautta, siis siten, että pysytään niiden ”osallisuudessa”: kuullaan sanaa, palataan jokapäiväisessä parannuksessa kasteen armoon, tullaan ”osallisiksi tuosta yhdestä leivästä” Herran pyhässä ehtoollisessa. Näin Herran Kristuksen elämä myös pysyy meissä. Ja juuri tästä pyhä epistola nyt puhuukin. Sanat ”sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta…” nimittäin tarkkaan ottaen merkitsee, että olemme paitsi tulleet osallisiksi Kristuksesta, olemme nyt myös jatkuvasti Hänestä osallisia. Katso rakas ystävä, mikä ihana evankeliumi tässä on tarjolla sinulle ja koko Kristuksen seurakunnalle!

2. Luopua

Mutta sitten epistola piirtää eteemme toisenkin näkökulman. Se esittää toisen teonsanan: luopua. Herra sanoo: ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta”. (Hepr. 3:12) Tästä kaksi asiaa. Ensiksi: Joissakin kirkkokunnissa viljellään sellaista opetusta, että kerran uskosta ja pelastuksesta osalliseksi tullut ihminen ei voisi menettää pelastusta. Mutta nyt Jumalan sana tässä todistaa selvästi, että tällainen opetus ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Kristitty voi luopua Jumalasta, valitettavasti! (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 4. Hyvät teot, 31.)

Ja juuri siksi toiseksi: se, että me saarnaamme ja opetamme Jumalan sanan mukaisesti, että Herra sitoo pelastuksen lahjansa nimenomaan konkreettisiin armonvälineisiin, ei tarkoita sitä, että me puhuisimme vain ulkoisista asioista. Se, että uskomme vastaanottavamme pelastuksen lahjat kuultavan sanan ja näkyvien sakramenttien kautta, ei tarkoita sitä, että vain ulkoisilla asioilla olisi merkitystä.

Joku on Jumalan sanan ja pyhän kasteen kautta saanut syntinsä anteeksi. Sanan ja kasteen kautta hän on myös syntynyt uudesti, tullut Kristukseen uskovaksi ja Hänen taivaallisen Isänsä lapseksi. Siksi tätä ihmistä nyt myös kutsutaan ”veljeksi”, kristityksi. Kiitos Herralle! Tämä ihminen osallistuu myös seurakunnan jumalanpalvelukseen, julkiseen sanan kuulemiseen ja Herran pyhälle ehtoolliselle. Hän on sanan ja sakramentin välityksellä osallinen Kristuksesta. Silti on mahdollista, että hänellä on paha ja epäuskoinen sydän. Ja koska tällainen ihminen ei sydämessään usko, Hän on myös on sisimmässään luopunut elävästä Jumalasta. Missä vika on? Onko se Jumalan sanassa, jota hän on kuullut ja kuulee? Ei ole. Onko vika sitten kasteessa, jonka hän on kerran saanut? Jotkuthan avoimesti opettavat Jumalan sanan vastaisesti, että koska Suomessakin niin moni kastettu ihminen elää avoimesti erossa Kristuksesta, täytyy syyn olla siinä, että kaste ei ole alun perinkään varsinaisesti vaikuttanut heissä mitään. Kasteen olisi vain pelkkä ulkoinen teko, jolla kristityksi tullut tunnustaa uskonsa julkisesti. Mutta ystävät, ei näin! Ei kai Jumalan sanan tai Kristuksen asettaman pyhän kasteen syytä ole se, että joku, vaikka on vastaanottanut  nämä lahjat, silti luopuu uskosta ja elävästä Jumalasta? Ei vika ole sanassa eikä kasteessa. Pikemminkin se on ihmisessä ja hänen epäuskossaan. Mutta jos tuo ihminen on sydämessään luopunut elävästä Jumalasta, ei hänellä myöskään ole osallisuutta siihen elämään, joka Jumalassa on. Hän on hengellisesti kuollut ja siksi – jos hän ei tee parannusta – hänen loppunsa on ikuinen kuolema, kadotus.

Mutta miten tällaiseen luopumuksen tilaan joudutaan? Ja nyt tätäkään ei kysytä vain siksi, että haluttaisiin kirjata ylös jotakin kuivaa teoriaa kristillisestä opista. Tämä kysymys on hyvin tärkeä meille jokaiselle. Tähän kysymykseen vastaaminen nimittäin opettaa meitä, Kristuksen omia pitämään varamme, ettemme itse lankeaisi. Miten tällaiseen luopumuksen tilaan joudutaan? Jumalan sana vastaa: ”vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ”tänä päivänä”, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi”. (Hepr. 3:13) Synti tahtoo pettää ja vietellä sinua ja minua pois Jumalasta. Se tapahtuu monin tavoin. Jatkuvasti perkele, maailma ja oma lihamme kuiskailevat meille katteettomia lupauksia jostakin paremmasta. Aivan kuin Jumalan sanan ulkopuolella kaikki muka olisi paremmin! ”Älä vielä sulje sitä korkkia, ota vielä vähän! Katso, se tekee sinulle hyvää.” Tai ”Klikkaa vielä tuostakin. Katso nyt, saat vielä enemmän, Minä annan sinulle kaiken!” Tai: ”Jaa nyt vielä ystävällesi se kaikki, mitä tuosta toisesta lähimmäisestäsi ajattelet. Katso nyt, eikö sellainen avoimuus vain puhdista ilmaa, eikö se ole sielunhoidollista?” Näin synti koettaa pettää sinuakin pois Jumalan tahdosta. Näin synti koettaa pettää sinutkin, ettet panisi toivoasi siihen evankeliumiin, josta Kristuksessa olet osallinen. Mutta jos Jumalan sana tällä tavalla totutaan säännöllisesti ohittamaan – ja jos parannusta ei tehdä – tästä seuraa lopulta paatumus, luopuminen Jumalasta ja Hänen elämästään. Silloin kristitylle käy aivan samoin kuin niille israelilaisille, joista Pyhä Henki Paavalin suulla saarnaa: ”Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen Mooseksen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus. Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.” (1. Kor. 10:1–6) Samoin joku kristittyjen seurakunnastakin voi olla ehtoollispöydässä osallinen Kristuksen todelliseen ruumiiseen ja vereen, mutta epäuskon tähden tuo Kristuksen lahjojen todellinen vastaanottaminen tulee Hänelle – ei elämäksi, vaan tuomioksi. Asia on juuri niin kuin luterilainen tunnustuksemme sen ilmaisee:

Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että oikein uskovien ja kelvollisten lisäksi myös kelvottomat epäuskoiset saavat Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, eivät tosin elämäksi ja lohdutukseksi, vaan tuomioksi ja kadotukseksi – jos sitten eivät käänny ja tee parannusta.

Ne, jotka työntävät luotaan Kristuksen Vapahtajan, joutuvat väkisinkin päästämään hänet luokseen ankarana tuomarina. Hän, joka on läsnä oikein uskovien ja kelvollisten ehtoollisvieraiden sydämessä elämän ja lohdun antajana, on yhtä lailla paikalla tuomitsemassa katumattomia ehtoollisvieraita. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 7. Pyhä ehtoollinen, 16.)

3. Pysyä

Mikä sitten avuksi? Päivän epistolassa Herra vastaa tähän kysymykseen. Hän esittää kolmannen teonsanan: pysyä. Hän sanoo: ”sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.” (Hepr. 3:14) Kreikan sana κατέχω (katekho) tarkoittaa oikeastaan ”säilyttämistä”, ”hallussaan pitämistä”, ”omanaan pitämistä”, taikka ”jostakin kiinni pitämistä”. Missä sitten tulee pysyä, mitä sitten tulee säilyttää? Mistä tulee pitää kiinni? Sanatarkasti sanottuna: ”kunhan pidämme kiinni luottamuksen alusta…”. Meidän tulee siis pitää kiinni siitä alusta, joka kerran teki meidät Kristukseen luottaviksi ja Hänestä osallisiksi. Meidän tulee pitää kiinni Jumalan pyhästä sanasta ja ottaa se uskossa vastaan. Meidän tulee pitää kiinni pyhän kasteen liitosta ja palata siihen joka päivä parannuksessa. Silloin pidämme kiinni ”luottamuksen alusta”, joka myös pitää meidät tänään tässä luottamuksessa.

Ehkä joku nyt kysyy: Mutta mistä minä sitten Jumalan sanaa kuullessasi tiedän, uskonko riittävästi tai otanko sen todella uskossa vastaan? Mutta nyt ei kyse olekaan siitä, uskotko paljon vai vähän, siis onko uskosi vahva vaiko ehkä heikko. Kyse on yksinkertaisesti siitä, uskotko sinä Kristukseen vai etkö usko. Toisin sanoen: Tuletko sinä Jumalan sanan ääreen ottamaan sen vastaan sellaisena kuin se on? Tuletko ottamaan Jumalan sanan vastaan yhtenäisenä ja täydellisenä Jumalan sanana, Herrasi omana paimenäänenä, joka on jo kerran antanut sinulle luottamuksen Kristukseen ja ikuisen elämän, ja joka kerran vie sinut sisälle taivaan iloon? Vai tuletko sinä sanan ääreen välinpitämättömänä? Tuletko arvostellaksesi sanaa yläpuolelta taikka ottaaksesi siitä vain sen, mikä milloinkin tuntuu sopivalta sinulle? Ei ystävä, pidä kiinni sinulle annetun ”luottamuksen alusta”, Jumalan sanasta. Usko Herrasi täydelliseen ja muuttumattomaan sanaan.

Pidä myös kiinni siitä ihanasta lahjasta, että Herra on sinulle kerran pyhässä kasteessa lahjoittanut sanansa sekä sen kautta uskon ja luottamuksen Häneen. Tee parannus synneistäsi ja usko Vapahtajaasi Kristukseen. Tee niin joka päivä, montakin kertaa. Niin sinä palaat siihen ihanaan kasteen armoon ja Jumalan lapsen luottamukseen, jonka olet jo alussa Herralta saanut.

Ja vielä: kun tulet Herran pyhälle ehtoolliselle, älä tule välinpitämättömänä omista synneistäsi. Ennen kuin tulet, tunnusta syntisi, että sitten saisit ottaa Kristuksen ruumiin ja veren vastaan kuolemattomuuden lääkkeenä syntisairauteesi. Juuri siksi me myös joka sunnuntai ehtoollisliturgiassa yhteen ääneen huudamme avuksemme Pyhää Henkeä. Me huudamme Hän avuksi, ettemme tulisi Kristuksesta osallisiksi epäuskoisena, tuomioksemme, vaan ”että ottaisimme uskossa vastaan Hänen ruumiinsa ja verensä pelastukseksemme”. Kristus ei nimittäin ole messussa läsnä ja jakamassa näitä lahjojaan siksi, että me joutuisimme hukkaan. Hän jakaa lahjansa meille siksi, että me kiusaustenkin keskellä pysyisimme niiden kautta Hänen osallisuudessaan. Hän jakaa lahjansa meille, että me saisimme Hänen armostaan syntimme anteeksi ja sen ikuisen elämän, joka Hänessä, elävässä Jumalassa on! Niille, jotka tahtovat uskoa, Herra tarjoaa tässä lahjansa syntien anteeksiantamiseksi ja ikuiseksi elämäksi, vaikka usko olisi kuinka heikkoakin. Kuule, miten Luterilainen tunnustus julistaa tästä ihanalla tavalla juuri sinullekin:

Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei yksikään oikein uskova nauti pyhää ehtoollista tuomiokseen, olkoon hänen uskonsa sitten kuinka heikko tahansa, kunhan se on elävää uskoa. Ehtoollinen on asetettu erityisesti heikkouskoisia, mutta parannukseen valmiita kristittyjä varten, lohduttamaan heitä ja vahvistamaan heidän heikkoa uskoaan. (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä. 7. Pyhä ehtoollinen, 19.)

Kuule siis nyt Herrasi käyttämää kolmatta teonsanaa ”pysyä”. Kun Hän tulee sinun luoksesi ulkoisesti vastaanotettavissa armonvälineissään, tunnusta Hänelle, että tarvitset Hänen lahjojaan, syntien anteeksiantamista ja sitä ikuista elämää, joka yksin Hänessä on. Ja ota sitten vastaan he lahjat, jotka Hän sinulle sanassa ja sakramenteissa antaa. Silloin sinä ”pysyt” myös sydämessäsi Hänen osallisuudessaan ja saat ”pitää omanasi” Hänen kaikki lahjansa – niin kuin Hän tässä sanoo – ”loppuun asti”. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 16.11.2014.)