5. sunnuntai pääsiäisestä (2. vsk), Matt. 6:5–13

Isä meidän

Johdanto

Päivän evankeliumissa Kristus opettaa omiaan rukoilemaan. Tekstin keskuksessa on tuttu Herran rukous. Tämä rukous on lyhyt, mutta jo näissä muutamissa lauseissa se pitää sisällään valtavat Jumalan sanan syvyydet. Tämän huomasi jo varhaisen kirkon opettaja Tertullianus, joka vuoden 200 tienoilla kirjoitti, että Herran rukous käsittää tiivistelmän koko evankeliumista (De Oratione 1). Samansuuntaisesti opetti myös kirkkoisä Augustinus parisataa vuotta myöhemmin. Hän kirjoitti, että jos kristitty rukoilee oikein ja sopivasti, siis hengellisesti, niin mitä tahansa hän vapaastikin rukoilee, se kaikki sisältyy jo Herran rukoukseen. (Epistola CXXX, XII, 22.) Siksi on oikein tarpeellista, että mekin joka päivä palautamme mieliimme Herran rukouksen ja sitä ääneen lausumme. On hyvin tärkeää, että tätä rukousta myös katekismuksesta opetetaan jo lapsille, ja toki myös aikuisille, uudestaan ja uudestaan.

Mutta nyt me tarkastelemme tästä rukouksesta vain kahta sanaa. Nämä sanat ovat lyhyet ja yksinkertaiselta kuulostavat. Siksi ne myös usein ohitetaan helposti. Kuitenkin juuri nämä kaksi pientä sanaa ovat itse asiassa kaiken oikean rukouksen perusta ja edellytys; ilman niitä ei voi olla mitään todellista rukousta. Sanat kuuluvat: ”Isä meidän.” Tarkastelemme nyt molempia sanoja erikseen.

Ensimmäinen sana: ”Isä”

Kun Jeesus opettaa omiaan rukoilemaan, Hän kehottaa kutsumaan Jumalaa isäksi. Mikä tai millainen on isä? Tavallisessa arkikielessä isäksi kutsutaan tietenkin miestä, jolla on lapsi tai lapsia. Ja nyt Jeesus opettaa, että Jumala on tällainen. Jeesus tarkoittaa myös, että Hän on itse Poika, jonka Isä on siis Jumala. Jeesus Kristus on Jumalan ainoa Poika, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua. Hän on se, josta taivaallinen Isä psalmistan suulla sanoo: ”Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.” (Ps. 2:7) Jumala on siis Isä sen vuoksi, että Hänellä on Poika. Tämä Poika on Hänen pyhä ja persoonallinen Sanansa Kristus, joka on ikuisuudessa syntynyt Hänestä, joka on samaa jumalallista olemusta kuin Isä ja joka elää erottamattomassa suhteessa Häneen, yhdessä jumaluudessa. Mutta Jumala on Isä myös siksi, että juuri tämän Poikansa, elävän Sanansa kautta Hän on luonut maailman, niin kuin Raamattu sanoo: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli.” (1. Moos. 1:1–3) Juuri tämä Sana, jolla ”Jumala sanoi”, on Hänen Poikansa Kristus, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä (Joh. 1:3).

Mutta siihen, että joku on isä, kuuluu paitsi uuden elämän lähteenä oleminen, myös huolenpito tästä syntyneestä elämästä. Ja juuri tässäkin mielessä Jumala on Isä. Hän on paitsi kaiken Luoja, Hän myös joka hetki aktiivisesti pitää yllä luomistyötänsä. Hän ei siis ole jättänyt luomaansa maailmaa yksin. Hänen hallussaan on planeettojen kierto ja magman liikkeet maankuoren sisällä. Hänen hallussaan on jokaisen ihmisen jokaisen solun elämä, kuolema ja uuden syntyminen tilalle. Ilman taivaallisen Isän ja Luojan aktiivista ylläpitävää työtä ja jatkuvaa luomista tämä maailma ja meidän elämämme tuhoutuisi ja katoaisi silmänräpäyksessä. Mutta Jumala on Isä: Hän pitää huolta tästä kaikesta. Kaiken tämän huolenpidon Hän lahjoittaa vieläpä aivan kaikille luoduilleen, niin kuin Kristus sanookin: ”sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.” (Matt. 5:45b)

Rakas kristitty, sinä tunnet tämän Raamatun todistuksen taivaallisesta Isästä. Tunnustat sen myös suullasi joka messussa ja kotoisissa hartaushetkissäsi, uskontunnustuksessa. Tunnustat siinä, että Jumala on Isä. Hän Kristuksen Isä. Hän on myös kaikkeuden Isä, siis kaiken Luoja ja ylläpitäjä. Ja nyt kuitenkin sinun mieleesi ehkä tulee myös ajatus: ”Jumala on kyllä varmaan hyvä isä tälle luomakunnalleen. Kyllä Hän varmasti rakastaa ihmisiä ja pitää heidän elämästään huolta. Mutta mahtaako Häntä sentään ihan oikeasti kiinnostaa minun henkilökohtaiset asiani, minun murheeni ja kysymykseni, minun pelastukseni?” Mutta kristillinen usko ei ole uskoa Jumalaan isänä vain jossakin yleisessä mielessä. Ei, vaan kristillinen usko uskoo: Kaikkivaltias Jumala on paitsi maailmankaikkeuden luoja ja holhooja, Hän on Isä myös siksi, että Hän on minun Isäni aivan henkilökohtaisesti. Hän on myös meidän Isämme.

Mutta miten on mahdollista, että kaikkitietävä ja kaikkivoipa maailmankaikkeuden Herra voi olla Isä aivan tällaisessa henkilökohtaisessa mielessä? Siitä puhuu Herran rukouksen toinen sana.

Toinen sana: ”meidän”

Kun Jeesus kehottaa seurassaan kulkevia rukoilemaan ”Isä meidän”, Hän ei aseta sanojaan näin ainoastaan siksi, että opetuslapset voisivat yhteen kokoontuneena rukoilla ”heidän isäänsä”. Toki Herran rukouksella tämäkin merkitys on! Mutta tätä ennen ja ensisijaisesti Jeesuksen opettama rukous on Hänen oma rukouksensa, jonka Hän kohdistaa omalle taivaalliselle Isälleen, jonka ainoa Poika Hän on. Herran rukous on siis ”Herran rukous” juuri siksi, että Hän itse rukoilee taivaallista Isäänsä näin.

Kuitenkin kun Jeesus opettaa opetuslapsiaan rukoilemaan, Hän ei sano ”minun Isäni”, vaan ”Isä meidän”. Miksi Hän käyttää monikollista pronominia ”me”? Syy on seuraava: Kristus, vaikka Hän on Jumala, Hän on nyt omaksunut ihmisyyden. Hän on tullut Isän luoman mutta onnettomasti langenneen ihmiskunnan luo ja yhdeksi meistä. Hän tuli meidän veljeksemme, kuitenkin ilman sitä syntiä, joka meissä on (Hepr. 4:15). Näin Hän teki, että voisi omassa itsessään kantaa meidän syntimme ja sovittaa ne, niin kuin Pyhä Henki todistaakin: ”Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.” (Hepr. 2:17) Mutta nyt kun taivaallisen Isän Poika on tullut meidän ihmisten veljeksi, niin tämän ihmeellisen tapahtuman kautta ja tämän Pojan kautta myös me, joiden veljeksi Hän on tullut ja jotka uskomme Häneen, me olemme tulleet Isän lapsiksi. Näinhän on tavallisissa, luonnollisissa perhesuhteissakin: jos jollakulla isällä on poika, ovat tuon pojan veljet ja sisaret myös saman isän lapsia. Näin siis meillä, jotka uskomme Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen, meillä on tämän uskon kautta Kristus veljenämme. Siksi Hänen taivaallinen Isänsä on myös meidän rakas Isämme. Näihän sana todistaakin: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä”. (Joh. 1:12) Kun Jeesus siis rukoilee ”Isä meidän”, Hän tarkoittaa, että opetuslapset kuuluvat samaan lapsen suhteeseen Jumalan kanssa kuin Hänkin. Tätä tarkoittaa tuo pieni sana ”meidän”.

Tämä on valtava evankeliumi! Sinä joka uskot Jeesukseen Kristukseen ja olet Häneen kastettu, sinä olet Hänen veljensä ja sisarensa. Siksi olet myös Hänen taivaallisen Isänsä rakas lapsi, aivan niin kuin Hänkin on! Tässä on myös valtava saarna Kristuksen seurakunnasta: Me, joiden synnit Kristus on Golgatan uhrityössään sovittanut ja jotka Hän on kalliilla uhriverellään lunastanut kuoleman ja perkeleen vallasta (1. Piet. 1:18–19), me, jotka on pyhässä kasteessa yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi Kristuksessa (1. Kor. 12:13), me olemme nyt elävässä yhteydessä Häneen. Olemme yhdessä Hänen seurakuntaruumiinsa jäseniä ja siksi osallisia Hänen ruuminsa elämästä Pyhässä Hengessä. Tämä ruumiin ja sen verenkierron elämänyhteys vahvistuu ja tulee ilmeiseksi tietenkin juuri tässä ehtoollispöydässä, jossa Herra Kristus tarjoaa oman ruumiinsa ja verensä meidän elämäksemme. Kun me näin olemme Kristuksessa, silloin myös Hänen Isänsä on meidän rakas Isämme.

Samalla tämä herättää vakavan kysymyksen: Elätkö sinä tänään Kristuksen ruumiin yhteydessä? Kun kuulet Jumalan sanaa ja käyt ehtoollisella, tiedä, että pyhän sanansa voimasta Kristus on näissä armonvälineissä todellisesti läsnä. Hän on niissä, uskoit sitä tai et. Jos et usko, et myöskään sydämessäsi tunnusta olevasi syntinen ja tarvitsevasi Hänen anteeksiantamustaan. Silloin Jeesus ei myöskään saa antaa syntejäsi anteeksi, vaikka Hän tässä todellisesti tuleekin luoksesi. Silloin se, että vastaanotat Hänet kun Hän näin pyhyydessään tulee, käy sinulle tuomioksi. Tunnusta siksi ensin Herralle syntisi ja koko syyllisyytesi. Nimittäin vain syntisenä ja Kristuksen armoa tarvitsevana olet mahdollinen tulemaan Hänen juhlapöytäänsä, Hänen elämänyhteyteensä, jossa Hän antaa kaikki synnit anteeksi.

Oikea rukous: lapsen rukous Isälle

Mutta kun olet Kristukseen kastettu ja sitten otat uskossa vastaan Hänen sanansa ja sakramenttinsa lahjat, sinä saat elää Hänen ruumiinsa yhteydessä, taivaallisen Isän lapsena. Ja kuule tarkkaan: koska näin elät taivaallisen Isän lapsena, saat myös rukoilla Isääsi, aivan niin kuin pieni ja avuton lapsi pyytää isältään kaikkea sitä hyvää, mitä häneltä itseltään puuttuu. Ja tässä onkin oikean rukouksen perusta. Kaikki oikea ja Jumalan tahdon mukainen rukous perustuu siihen, että rukoilijalla on ensin oikea suhde Jumalaan. Tämä oikea suhde on isän ja lapsen suhde. Mitään todellista rukousta ei voikaan olla ilman, että rukoilija on päässyt lapsensuhteeseen Jumalan kanssa.

Pakanauskonnoissa monet kyllä rukoilevat pitkään ja hartaasti erilaisia jumaliaan. Mutta tämä ei ole mitään oikeaa rukousta. Näin on siksi, että se, mitä he jumalana rukoilevat, ei ole mikään jumala, vaan pelkkää ihmisten keksintöä. Se ei kuule eikä näe, eikä voi mitään tehdä. ”Tuulta ja tyhjää ovat heidän valetut kuvansa.” (Jes. 41:29b) Sen vuoksi tällainen puhe, mitä ehkä kyllä rukoukseksi kutsutaan, ei hyödytä yhtään mitään, tapahtui se sitten miten suuressa ulkoisessa hurskaudessa taikka uskonnollisten menojen loistossa tahansa.

Toisaalta voi olla myös niitä, jotka kyllä haluaisivat rukoilla todellista, elävää ja kaikkivaltiasta Jumalaa, mutta eivät silti rukoile oikein eikä heidän rukouksensa siksi myöskään auta mitään. Mikä tällaisen ihmisen ongelmana on? Se, että vaikka hän uskoo Jumalan olevan olemassa, hän ei usko Jeesukseen omana Vapahtajanaan eikä siksi voi itse olla Jumalan lapsi. Hänellä ei siis myöskään ole taivaallista Isää, niin kuin Johannes kirjoittaa: ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” (1. Joh. 2:23) Tällainen ihminen ehkä rukoilee pyhää ja kaikkivaltiasta Jumalaa, mutta samalla tulee lähestyneeksi Häntä omista edellytyksistään käsin, ei Kristuksessa sovitettuna ja Jumalan rakkaaksi lapseksi otettuna. Mutta omin avuin kukaan ei pääse Jumalan luo. Jeesus sanookin: ”ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6b) Samoin Pyhä Henki todistaa Jaakobin kautta, joka kirjoittaa rukouksesta: ”Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa”. (Jaak. 1:6–7) Tämä tarkoittaa: Jeesuksen uhrin tähden Hänen oma Isänsä, kaikkivaltias Jumala on nyt myös minun taivaallinen Isäni, joka rakastaa minua. Mutta jos en usko Jeesukseen, en usko myöskään siihen, että minulla Jeesuksen tähden olisi taivaallista Isää, joka rakastaisi minua. Ilman tätä uskoa taivaalliseen Isään kaikki rukous on turhaa, koska rukousvastausten saaminen on nimenomaan sitä, että Isä tahtoo antaa lapselleen kaikkea sitä hyvää, mitä tämä Häneltä Jeesuksen nimessä pyytää.

Taivaallinen Isä ja maalliset isät

Nyt olemme kuulleet, mitä tarkoittavat nämä lyhyet, mutta niin tärkeät sanat: ”Isä meidän.” Mutta vielä lopuksi on sanottava jotakin siitä, minkä jokainen rukoilija tuntee: rukouksen esteistä.

Niin, rakas ystävä, kun sinä alat rukouksessa käyttää näitä sanoja ”Isä meidän” ja kuulet suusi lausuvan sanan ”isä”, mitä mielee tulee? Ehkä mieleesi muistuu ensimmäisenä se isä, jolta sinä tässä maailmassa olet elämäsi saanut, joka äitisi kanssa on sinut synnyttänyt tähän maailmaan. Kun kuulet sanan ”isä”, ehkä muistat, että kun olit lapsi, isäsi ei osannut olla sinulle läsnä eikä kuunnella pyyntöjäsi. Ehkä muistat isäsi rikkinäisyyden ja heikkouden. Ehkä muistat, että hänen oli vaikeaa olla sinulle turvallinen ja luotettava isä. Tai ehkä sinä koet syyllisyyttä siitä, miten itse olet epäonnistunut omien lastesi isänä.

Mutta nyt rakkaat ystävät, kaikkivaltias Jumala tahtoo olla meidän Isämme! Hän tahtoo olla sinun Isäsi. Vieläpä Hän tahtoo olla sinulle sellainen Isä, joka on taivaassa. Se tarkoittaa, että Hän ei ole kuin tavalliset, maalliset isät. Maallinen isyys on aina enemmän tai vähemmän rikkinäistä ja vajaata. Siksi se ei voikaan olla esikuva kristityn ja Jumalan suhteelle. Asia on aivan päinvastoin, juuri niin kuin Pyhä Henki saarnaa: ”Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä”. (Ef. 3:14–15) Tämä on tärkeä saarna sinulle, jonka lapsuuden kokemukset ja isäsuhteen haavat tahtovat estää luottamuksen rakastavaan taivaalliseen Isään. Kaikkivaltias Isäsi ei ole maallinen isäsi. Hän on Jumala, joka on hyvä, ja tahtoo lapsilleen parempaa, kuin mitä maalliset isät osaavat ikinä lapsilleen toivoa tai antaa. Jeesus sanookin: ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Matt. 7:11) Se, että Jumala on Isä, joka on taivaassa, tarkoittaa myös, että Hän on kaikkivaltias, siis kaikivoipa Isä. Hän paitsi tahtoo, Hän myös voi antaa sinulle kaiken sen, mitä tarvitset.

Tule Isän hoitoon!

Taivaallinen Isä kyllä myös tietää harharetkesi, lyhyemmät ja pidemmät. Hän tietää sen, että usein olet halunnut lähteä pois Hänen luotaan, Hänen talonsa juhlapöydästä. Mutta Hän on rakastava Isä. Lankeemuksistasi huolimatta Hän ei ole unohtanut sinua. Hän on kerran kasteessa ottanut sinut lapsekseen, eikä Hän tahdo sinun joutuvan hukkaan. Hän tahtoo antaa syntisi anteeksi Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Ja vaikka olisit kokonaan langennut poiskin Hänestä, taivaallinen Isäsi vain odottaa, että voisi olla sinulle armollinen. Tee parannus ja palaa Hänen luokseen tunnustamaan syntisi! Ja kun sinä palaat retkiltäsi ja katuen tunnustat syntisi Hänelle, Hän nousee armahtaaksensa sinua, Hän juoksee sinua vastaan, lankeaa itse kaulaasi, pukee sinut uudestaan Poikansa Kristuksen vanhurskauden juhlavaatteeseen. Uudestaan Hän valmistaa sinulle juhlapöydän, jossa ruokana on Kristuksen Jeesuksen ruumis ja veri, sinun syntiesi anteeksiantamiseksi (Jes. 30:18; Luuk. 15:20-24; vrt. Gal. 3:27).

Ja kun sinä sitten taas saat elää Jumalan rakkaana lapsena, älä enää murehdi siitä, mitä sinulta puuttuu. Älä myöskään enää murehdi, mahtaako Herra tahtoa kuulla rukouksesi tai vastata niihin. Pidä huolta vain siitä, että pysyt aina Hänen pyhän seurakuntansa, Kristuksen ruumiin yhteydessä, Hänen pyhän sanansa ja sakramenttiensa vaikutuspiirissä. Silloin Hän saa pitää sinut uskossa Kristukseen, joka on tullut, että sinulla olisi lapsen suhde taivaalliseen Isääsi. Kun näin pysyt Kristuksen omana ja Hänessä taivaallisen Isän lapsena, saat rohkeasti veljesi Kristuksen kanssa huutaa Häntä: ”Abba, Isä!” (Mark. 14:36; Room. 8:15; Gal. 4:6) Näin saat turvallisesti rukoilla rakastavaa Isääsi ja tuoda Hänelle kaikki tarpeesi, murheesi, kiitoksesi ja ylistyksesi. Ainokaisen Poikansa tähden taivaallinen Isä rakastaa sinua sanomattoman paljon. Hän oikein palaa halusta saada vastata sinun, rakkaan lapsensa rukouksiin. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.5.2014.)