5. paastonajan sunnuntai (2. vsk), Ef. 2:12–16

Kristuksen ruumis – Jumalan omaisuuskansa

Jumalan kansa ja pakanakansat

Päivän epistolassa Herra puhuu apostolinsa kautta kahdenlaisista ihmisistä. Yhtäältä Hän puhuu niistä, jotka olivat vanhastaan olleet Jumalan omaisuuskansan, Israelin jäseniä. Toisaalta Hän puhuu niistä, jotka eivät tätä olleet. He olivat syntyjään pakanoita. Ja nyt juuri näille jälkimmäisille Herra tässä myös osoittaa sanansa. Hän puhuu Efeson seurakuntalaisille, siis tuon nykyisen Turkin alueella sijaitsevan kaupungin pakanoista kristityiksi kääntyneille. Mitä Herra puhuu heille? Hän puhuu siitä, kuka saa kuulua Hänen kansaansa, siis Hänen seurakuntaansa.

Vaikuttaa ymmärrettävältä ajatella, että jos joku saisi kuulua Jumalan seurakuntaan, niin ainakin israelilaiset, nuo vanhan liiton omaisuuskansan jäsenet. Juutalaisella kansallahan oli jo ammoisista ajoista asti ollut Jumalan lupaukset ja liitot. He olivat aina olleet lähellä Jumalan armonvälikappaleita: Heillä oli ollut temppeli, jossa Jumala oli luvannut tulla läsnäolevaksi ja kohdattavaksi. Heillä oli ollut liitonarkki, jonka päältä, armoistuimen päältä Jumala puhui Moosekselle. Heillä oli ollut veriset uhrit, joissa Jumala antoi anteeksi heidän syntinsä. Näissä välineissä israelilaisilla oli ollut yhteys pyhään Jumalaan ja Hänen pyhittävään läsnäoloonsa. Ja nyt, Jeesuskin oli ihmisyytensä puolesta juuri israelilainen, mies Juudan heimosta, Daavidin siemenestä (Room. 1:3). Siksi on helppo ymmärtää, että juuri nämä juutalaiset saisivat kuulua myös uuden liiton seurakuntaan.

Mutta sitten Herra puhuu myös pakanoista. Hän muistuttaa efesolaisia siitä, millaisia he olivat ennen olleet. Pakanakansasta syntyneinä he olivat luonnostaan olleet ”vailla Israelin kansalaisoikeutta”. He eivät siis olleet kuuluneet Jumalan kansaan. Jumalan omaisuuskansaan nähden he olivat olleet ”vieraita”, siis aivan kuin muualta tulleita, outoja ja omituisia. He olivat olleet ”vieraat lupauksen liitoille”. Toisin sanoen he olivat olleet niiden lupausten ulkopuolella, jotka Jumala oli omaisuuskansalleen antanut. He olivat olleet ”ilman toivoa ja Jumalaa maailmassa”. Heillä siis ei ollut ollut uskoa elävään Jumalaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö heillä mitään jumalaa olisi ollut. Nimittäin jokaisella ihmisellä on kyllä välttämättä joku jumala tai jumalia. Jokaisella on joku jumala, jolta tai joilta hän odottaa turvaa, apua ja kaikkea hyvää. Jos ihmisellä ei ole Herranaan kaikkivaltias, elävä Jumalaa, hän kyllä helposti kehittää tilalle monenlaisia epäjumalia. Useimmiten epäjumalaksi tulee raha tai omaisuus, menestys tai valta, toisten ihmisten hyväksyntä tai rakkaus. Monille epäjumalaksi tulevat omat, hurskaina pidetyt teot, itse keksityt uskonnolliset menot tai oman sisimpänsä kehittäminen. Mutta mitkään näistä eivät ole oikeita jumalia, vaan ihmisten keksimiä. Siksi sellaista ihmistä, joka pitää tällaisia jumalanaan, Raamattu kutsuu tässä nimellä ἄθεος (atheos), toisin sanoen ateisti, suomeksi ”jumalaton”. Hän on siis sellainen, jolla ei ole todellista Jumalaa. Hänen jumalinaan kun ovat vain väärät jumalat. Mutta mikään tällainen omatekoinen jumala ei voi tarjota ihmiselle turvaa, apua tai mitään hyvää. Siksi sellaisten jumalien palvelijoista sanotaan tässä myös, että he ovat ilman toivoa. Näin on siksi, että vaikka ihminen kuinka tarkkaan kehittelisi itselleen epäjumalia, niiden avulla hän ei voi saavuttaa mitään iankaikkista varmuutta tai rauhaa. Tällaisia efesolaisetkin olivat nyt olleet. Ilman uskoa elävään Jumalaan, ilman yhteyttä Hänen temppeliinsä ja Hänen pyhittävää läsnäoloonsa siellä, ilman syntien anteeksiantamusta uhripalveluksessa he olivat olleet – niin kuin Paavali sanoo – ”kaukana” Jumalasta.

Mutta nyt on merkittävää, että Herra kuitenkin saarnaa näille efesolaisille, että juuri hekin, myös nuo syntyperältään pakanat saavat kuulua Jumalan seurakuntaan. Miten tämä on mahdollista? Eikö Juutalaisen kansan ja näiden pakanoiden välillä nimenomaan ollut valtava erottava muuri tai väliseinä, Jumalan laki? Eikö juuri se, että pakanat eivät eläneet Jumalan lain mukaan, tehnyt heitä kelpaamattomiksi Herran seurakunnan yhteyteen? Miten he nyt voisivat kuulua Jumalan kansaan?

Yhtä Kristuksessa

Kun Herra tässä apostolin suulla kuvaa efesolaisten aiempaa elämää erossa Jumalasta, hän käyttää ilmaisua, joka on aivan keskeinen. Kun heistä sanotaan, että he olivat ”vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa”, niin he olivat kaikkea tätä siksi, että he olivat ilman Kristusta. Hän siis sanoo: ”että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa”. (Ef. 2:12) Toisin sanoen se, että heiltä puuttui yhteys Jumalaan ja Hänen kansaansa, johtui siitä, että heillä ei ollut Kristusta. Ja heti perään Herra sanoo myös: ”mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.” (Ef. 2:13) On siis kyllä olemassa erottava jakolinja sen suhteen, kuka kuuluu Jumalan omaisuuskansaan, Herran seurakuntaan, ja kuka taas ei. Mutta tämä jakolinja ei nyt menekään siinä, onko ihminen syntyperältään israelin juutalainen vai ei, vaan siinä, onko hän Kristuksessa Jeesuksessa, vai ilman Kristusta.

Nyt siis myös ne pakanat, jotka aiemmin olivat olleet kaukana Jumalasta, ilman yhteyttä Häneen, ovat ”päässet lähelle”, Jumalan ja Hänen armonsa yhteyteen! Jos siis kysytään, miten tämä on mahdollista, niin se on mahdollista Kristuksen veressä! Jumala lähetti ikuisen Poikansa Kristuksen ihmiseksi tähän maailmaan, juutalaisen kansan keskuuteen. Mitä varten? Sitä varten, että Kristus Jeesus täyttäisi sen lain, jota kukaan israelilainen ollut kyennyt täyttämään. Kristus omaksui ihmisyyden, että Hän – ihminen ja Jumala – voisi kantaa Jumalan omaisuuskansan ja sen jäsenten koko syntitaakan. Hän kantoi Israelin kansan epäjumalanpalveluksen, lainrikkomisen ja Jumalan tahdosta luopumisen synnit. Mutta samalla Kristus Jeesus aivan yhtälailla kantoi omassa ruumiissaan kaikkien pakanakansojen syntitaakan. Hän kantoi heidän epäjumalanpalveluksensa synnin, heidän laittomuutensa synnin, vailla elävää Jumalaa olemisensa synnin. Yhdessä ruumiissaan Kristus Jeesus kantoi koko maailman syntivelan, niin liiton kansan syntivelan kuin pakanoidenkin syntivelan. Hänen yhdessä ruumiissaan tuo kaamea syntitaakka, koko maailman velka naulattiin ristiin. Hänen yhdessä ruumiissaan se velka nollattiin, kuitattiin. Niin on nyt siis koko maailman – niin juutalaisten kuin pakanoidenkin synnit sovitettu yhdessä Kristuksessa. Niin myös se lain vaatimus, joka vaatii synnintekijälle rangaistusta, se vaatimus on Hänen täydellisessä uhrissaan tehty tyhjäksi, tarpeettomaksi. Se vaatimus on mitätöity. Niin ei nyt siis ole enää olemassa mitään lain väliseinää, joka erottaisi syntyperänsä puolesta juutalaiset tai pakanat toisistaan: ”se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa”. (Room. 3:22–24)

Näin Jumala on siis Pojassaan avannut pääsyn kaikille yhteyteensä. Ruumiinsa uhrissa Kristus on sovittanut sekä syntyperäisten juutalaisten että syntyperäisten pakanoiden synnit. Näin Hän on yhdessä ruumiissaan tehnyt nuo kaksi niin yhdeksi, että heitä tässä kutsutaan aivan ”yhdeksi uudeksi ihmiseksi”. Ja koska Kristus on tehnyt tämän kaiken yhdessä ruumiissaan, niin tuo ”yksi uusi ihminen” on myös Hänen oma ruumiinsa, siis Kristuksen pyhä seurakuntaruumis. Näin siis Golgatan uhrialttarilla on perustettu se yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko, jonka mekin uskontunnustuksessa tunnustamme. Tämä Kristuksen seurakuntaruumis on yksi ainoa, koska Kristus itse on yksi ainoa. Tähän seurakuntaruumiiseen kuuluvat kaikki ne, jotka on kastettu ja jotka uskovat Kristukseen, olivatpa he sitten syntyperältään juutalaisia tai pakanoita, niin kuin Herra sanookin: ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13) Näin on Kristuksen ristinkuolemassa kuoletettu myös kaikki ja kaikenlainen vihollisuus juutalaisten ja muiden kansojen väliltä. Molemmille  on aivan yhtä lailla tarjolla sama pelastus, Kristus. Niin on Kristuksen ristinkuolemassa tehty turhaksi myös kaikki vääränlainen romantisoiva suhtautuminen Vanhan testamentin lain säädöksiin ja lihalliseen Israeliin. Kristuksessa Jeesuksessa on lihallisen Israelin ulkoiset säädökset kumottu. Kun Kristus on ristin puulla ja haudan suulla täyttänyt työnsä, ei enää ole mitään eroa siinä, mistä kansasta ihminen on syntyisin, onko lihan puolesta israelilainen vai pakana. Ainoa erotus on nyt vain siinä, onko hän Kristuksessa Jeesuksessa vai ei.

Yksin Kristuksessa on pelastus

Nyt joku ehkä saattaa huolestua: ”Eikös tällainen puhe opeta virheellisesti, että Jumala olisi unohtanut omaisuuskansalleen antamansa lupaukset, tai että Hän olisi ikään kuin vanhan liiton kansansa kustannuksella ottanut pakanat yhteyteensä? Eihän Jumala niin voi tehdä!” Näin joku ehkä kyselee. Mutta nyt ei kyse olekaan siitä, että Jumala olisi unohtanut omaisuuskansalleen antamansa lupaukset. Kyse ei myöskään ole siitä, että Hän olisi tahtonut hylätä omaisuuskansansa. Ei niin! Juuri vanhan liiton kansastaanhan Jumala antoi Messiaan tulla ihmisten pelastukseksi (Room. 9:5). Juuri juutalaisten parissahan Kristus myös ensin kulki. Mutta Herra Kristus on tullut sovittamaan paitsi heidän, myös aivan koko maailman synnit. Ei siis ole niin, että Jumala olisi hylännyt Israelia ja ”korvannut” sitä jollakin muulla. Päinvastoin, suuressa laupeudessaan Jumala on tahtonut ottaa tähän rakkaaseen omaisuuskansaansa mukaan kaikki muutkin, kuin vain tuon lihallisen Israelin syntyperäiset jäsenet. Katso nyt tätä Jumalan ihmeellistä armoa: Hänen ikuisessa Pojassaan, ihmiseksi tulleessa Kristuksessa Jeesuksessa on Jumalan omaisuuskansan kansalaisoikeus tullut kaikille kansoille omistettavaksi! Pyhän kasteen ja uskon kautta niin Israelin passin omaavat kuin minkä tahansa muunkin maan kansalaiset kuuluvat Kristuksen ruumiiseen, Jumalan hengelliseen huoneeseen, pyhään ja kuninkaalliseen papistoon, valittuun sukuun, pyhään heimoon ja omaisuuskansaan! (1. Piet. 2:5, 9)

Mutta samalla tässä on varoitus: koska sovitus on nyt Kristuksessa ja Hänen täydellisessä uhrissaan, ei kenellään ole mitään muuta pääsyä Jumalan yhteyteen, kuin vain Jeesus Kristus yksin. Ilman uskoa Kristukseen myös syntyperäinen juutalainen kuuluu niihin, joista sana tässä sanoo, että he ovat vailla todellisen Israelin kansalaisoikeutta, ilman toivoa ja Jumalaa maailmassa. Näin on siksi, että – niin kuin Herra apostolin suulla sanoo: ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” (1. Joh. 2:23)  Mutta aivan sama koskee sinuakin, joka täällä tänään istut, sinua, joka olet syntyperältäsi ei-juutalainen. Ilman Kristusta sinäkin olet Jumalan omaisuuskansan, seurakunnan ulkopuolella, vailla Jumalaa. Mutta toisaalta, uskossa Kristukseen sinäkin kuulut varmasti Hänen ruumiiseensa, Jumalan omaisuuskansaan.

Toisin sanoen: Nyt ei enää ole mitään syntyperään perustuvaa erottelua niiden välillä, jotka Kristuksessa ovat. Mutta samalla ei nyt myöskään ole mitään erotusta niiden syntyperäisten juutalaisten tai pakanoiden välillä, jotka eivät usko Kristukseen. Ilman Häntä he kaikki ovat erossa Jumalan seurakunnasta ja siksi myös hukkuvat yhtä lailla. Ainoa erotus on nyt siis vain siinä, ovatko he yhteydessä Kristuksen ruumiiseen, Jumalan yhteen, pyhään, yhteiseen ja apostoliseen seurakuntaan, vaiko eivät.

Rukous Israelin puolesta

Mutta me, rakkaat ystävät, me olemme Efeson seurakunnan pakanakristittyjen tavoin saaneet tulla osalliseksi Jumalan omaisuuskansasta. Kristuksessa meillä on Jumalan lupausten koko täyteys, ikuinen pelastus! Tämä kaikki on pelkkää Jumalan armoa. Omassa syntisyydessämme me pakanat – aivan kuin juutalaisetkin – olisimme kyllä ansainneet ikuisen eron pyhästä Jumalasta ja Hänen kansastaan. Mutta suuressa armossaan Jumala on Pojassaan tahtonut oksastaa seurakuntaansa meidätkin, itsessämme mahdottomat. Tämä kaikki on armoa. Siksi emme saa ylpeillä niiden rinnalla, jotka ovat kuuluneet Jumalan Vanhan testamentin omaisuuskansaan. (Room. 11:17-20) Pikemminkin me, jotka olemme tulleet Kristuksen seurakunnan, Hänen yhden, pyhän ja yhteisen ruumiinsa jäseniksi, me saamme joka päivä parannuksessa ja syntien tunnustamisessa palata Jumalan armoon Kristuksessa. Saamme joka päivä, jokaisessa messussa rukoilla Jumalan Israelin, Hänen uuden liiton omaisuuskansansa, siis Kristuksen kirkon puolesta. Saamme rukoilla, että Herra varjelisi meidät yhdessä, pyhässä ja apostolisessa uskossa. Kristuksen seurakuntaruumiina saamme myös joka pyhä tulla Herramme ravitsemiksi Hänen pyhästä sanastaan. Saamme tulla Hänen ravitsemikseen myös alttarin sakramentista, jossa Hän tarjoaa ruumiinsa ja verensä meidän, oman pyhän seurakuntaruumiinsa vahvistukseksi. Eikä tämä ole todellista Israelin siunaamista, koska sanansa ja sakramenttiensa kautta Herra itse siunaa omaa omaisuuskansaansa, pyhää kirkkoaan? Ja näistä ravittuina me saamme sitten myös elää avoimesti Kristuksen ruumiin, Jumalan seurakunnan jäseninä tässä maailmassa. Saamme elämällämme ja suullamme antaa todistuksen Hänen armostaan meitä kohtaan: Ennen me olimme kaukana, mutta nyt olemme päässeet Hänen yhteyteensä! Näin saamme todistaa kaikkien kansojen keskuudessa, myös niiden keskuudessa, jotka lihallisen syntyperänsä puolesta kuuluvat Israelin kansaan, mutta jotka ilman Kristusta ovat erossa elävästä Jumalasta. Herran seurakuntana saamme sitten myös rukoilla aivan kaikkien niiden puolesta, jotka vielä tänään ovat kaukana, jotka elävät ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Saamme rukoilla yhtä lailla lihallisen Israelin kansan, kuin lihallisen Venäjän kansan, lihallisen Japanin kansan, lihallisen Yhdysvaltain, Ruotsin, Suomen kansan puolesta. Kaikkialla siellä, missä vielä on Kristuksen seurakuntaruumiista, hengellisestä Israelista osattomia ihmisiä, Herra tahtoo tuoda heidätkin lähelle, yhteyteensä! Heidänkin puolestaan Jeesus Kristus, Jumalan täydellinen uhrikaritsa on vuodattanut täydellisen uhriverensä kertakaikkiaan. Heidätkin Herra Kristus tahtoo kastaa yhdessä Hengessä yhdeksi ruumiiksi, joka on Hänen oma seurakuntansa. Heillekin Kristus tahtoo avata pääsyn yhdessä Hengessä Isän tykö, saman pääsyn, joka meille on jo Hänessä avattu (Ef. 2:18). Saakoon Kristus, kirkon Herra tulla meidänkin seurakuntamme kautta tunnetuksi yhä laajemmalla! Silloin Hän saa pelastaa yhä uusia rakkaaseen omaisuuskansaansa, seurakuntaruumiinsa jäseniksi.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 6.4.2014.)