14. sunnuntai helluntaista (2. vsk), 1. Joh. 3:11–18

Kuolemasta elämään!

Johdanto

Pyhä epistola piirtää silmiemme eteen kaksi eri kategoriaa tai kaksi valtapiiriä. Yhtäältä on olemassa kuoleman valtapiiri, toisaalta elämän. Jokainen ihminen kuuluu välttämättä näistä jompaan kumpaan; hän siis on joko kuoleman vallassa tai sitten hän elää. Ihminen ei itse voi teoillaan muuttaa sitä, kumpaan kategoriaan hän kuuluu. Mutta toisaalta se, kumman vallan alla hän on, tulee ilmi juuri hänen teoistaan. Nyt me katsomme tarkemmin, mitä Herra meille apostolinsa kautta tästä kaikesta sanoo.

Kuolema

Ensiksi siis on olemassa kuolema. Tätä kuoleman valtapiiriä Jumalan sana kutsuu myös maailmaksi. Tässä ”maailmassa” on paljon kaunista puhetta ja kohteliaalta näyttävää käytöstä. Moni lausuu ystävällisiä sanoja: ”Onpa mukava nähdä sinua. Jos tarvitset apua, tule koska vain käymään.” jne. Nämä sanat eivät kuitenkaan näy teoissa. Ja niin käy ilmi, että ne eivät ole totta. Ne eivät kerro todellisesta välittämisestä. Pikemminkin tällaisten sanojen takana on usein välinpitämättömyys, jopa viha ja katkeruus lähimmäistä kohtaan. Ja nämä viha ja katkeruus johtavat lähimmäisen tappamiseen sanoilla ja panettelulla, niin kuin Jumalan sana tämän maailman vallassa olevista ihmisistä todistaakin: ”Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla”. (Room. 3:13) Viha ja katkeruus johtavat myös jopa fyysiseen tappamiseen ja murhaan. Nämä kaikki pahat teot ilmenevät ihmisessä siitä syystä, että hän on kuoleman vallassa. Ja koska hän on kuoleman vallassa, myös hänen loppunsa on iankaikkinen kuolema.

Tällaiseksi Jumalan sana kuvaa tätä ”maailmaa”. Tämän kuoleman kategorian edustajana sana esittelee Kainin, siis Aadamin ja Eevan esikoispojan. Kain tappoi – tai aivan kirjaimellisesti ”teurasti” – veljensä, Abelin. Miksi hän teki näin? Siksi, että hän oli pahasta, siis tarkemmin sanottuna Pahasta isolla alkukirjaimella. Toisin sanoen hän oli itse Perkeleestä. Hän oli kyllä hurskaan Aadamin poika. Hän oli varmaan vuosien ajan kuullut sitä Jumalan sanan saarnaa, jota hänen isänsä jatkuvasti perheelleen saarnasi. Hän ei kuitenkaan ollut tahtonut kuulla sitä sydämessään. Hän eli erossa Jumalasta ja Hänen sanastaan. Siksi hän ei myöskään ollut osallinen siitä elämästä, jonka Jumala sanansa kautta ihmiselle antaa. Kain eli kuoleman kategoriassa. Hän eli maailmassa, maailman ja oman lihansa himojen mukaan. Hän kyllä vietti jumalanpalvelusta, ehkä jopa hyvin hurskaan näköisellä tavalla. Mutta se kaikki oli jumalanpalvelusta ilman uskoa elävään Jumalaan ja Hänen pyhään ilmoitussanaansa (vrt. Hepr. 11:4). Se oli yksinomaan Kainin itse keksimää, omatekoista ja ihmislähtöistä, ihmisen mielen mukaista jumalanpalvelusta. Kainin herrana ei ollut se todellinen Herra, jonka yhteydessä hänen vanhempansa olivat alussa olleet ja joka oli sanassaan antanut heille lupaukset Vapahtajasta. Siksi Kainin herrana olikin hän, josta Kristus sanoo, että hän on ollut murhaaja alusta asti (Joh. 8:44). Tämän maailman herran, Perkeleen orjana ja hänen lapsenaan Kain eli (vrt. 1. Joh. 3:10). Ja juuri sen vuoksi myös hänen tekonsa olivat hänen herransa mielen mukaiset, siis kokonaan pahat. Kainin elämää kuvaavatkin hyvin Herran Jeesuksen sanat: ”sillä hedelmästä puu tunnetaan.” (Matt. 12:33b) Hän eli, mutta oli kuitenkin sisimmässään kuollut ja kuoleman oma. Siksi hänen tekonsakin kylvivät vain kuolemaa. Hän murhasi veljensä, jonka kanssa hän oli samaa verta lihaa.

Elämä

Mutta on olemassa myös toinen kategoria kuin tämä kuoleman ja tämän maailman valtapiiri. On olemassa elämä. Millaista se on?

Elämästä osalliset ihmiset rakastavat toinen toistaan. He ottavat toisensa huomioon, eikä ainoastaan joillakin kauniilla sanoilla tai small talk -tason imartelulla. He ottavat toistensa tarpeet huomioon totuudellisesti, aivan konkreettisissa teoissa. He asettavat toisensa oman itsensä ja omien tarpeidensa edelle, vaikka tämä tarkoittaisi itselle kärsimystä tai jopa kuolemaa. Sellaista on rakkaus. Se ei tosin aina näytä ulospäin kovin tavoiteltavalta taikka järkevältä. Maailman valtapiirissä kuultavien loisteliaiden sanojen ja rakkaudenlupausten rinnalla todellinen itsensä uhraava rakkaus näyttää usein kovin vaatimattomalta, jopa ei yhtään miltään. Mutta siinä missä nämä maailman sanat ovat tyhjää täynnä, pelkkää itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua, siinä elämän valtapiirin pienet ja vaatimattomatkin sanat ja teot ovat jotakin aivan muuta. Ne ovat totta.

Ja nyt Herra sanoo: ”meidän tulee rakastaa toinen toistamme”. (1. Joh. 3:11b) Mutta kuka pystyy tähän? Eikö sinunkin sisimmässäsi luonnostaan ole paljon muutakin kuin rakkautta toisia kohtaan, jopa nimenomaan kaikkea muuta kuin rakkautta? Eikö sydämesi ole luonnostaan täynnä juuri tuota kainilaista itsensä jumalointia, Jumalan ja Hänen sanansa ohittamista, oman edun tavoittelua ja siitä nousevaa vihaa ja murhaa? Niin, ehkä sinä kysyt: ”Miten ihmeessä minä pystyisin rakastamaan ketään niin kuin Herra tässä kehottaa?”

Se on kyllä mahdollista, mutta vain sille, joka elää elämän kategoriassa, siis sille, joka todella elää sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä Herran sana ”meidän tulee rakastaa toinen toistamme” (1. Joh. 3:11b) onkin nyt eri sana kuin se, jonka Hän Mooseksen kautta antoi, kun Hän sanoi: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (3. Moos. 19:18; vrt. Matt. 22:39). Tottahan toki kaikkia ihmisiä tuleekin rakastaa ja tehdä heille hyvää. Nimittäin kaikki heidätkin on Jumala luonut aivan siinä missä sinut ja minutkin. Kaikki me olemme Jumalan luomina ovat keskenämme aivan yhtä arvokkaita! Mutta nyt kun Herra epistolassa sanoo ”meidän tulee rakastaa toinen toistamme”, on tässä kysymys siitä rakkaudesta, jolla Herran omat rakastavat toisiaan, siis veljiään ja sisariaan Kristuksessa. Tällä rakkaudella ei voi rakastaa ketään, ellei ole ensin Kristuksessa siirtynyt kuoleman kategoriasta elämään. Miksi näin on? Siksi, että tätä rakkautta ei löydy kenestäkään meistä luonnostaan. Itsessämme me kaikki olemme rakkaudettomia, kaikki pois poikenneita ja kelvottomiksi käyneitä. Itsessään meistä kukaan ei etsi Jumalaa eikä siksi myöskään tee mitään hyvää. (Ps. 14:3) Tästä käy siis ilmi, että itsessämme me olemme kuoleman vallassa ja kuoleman omat.

Mutta että sinun ei tarvitsisi jäädä tähän kuoleman valtapiiriin, Jumala on lähettänyt rakkaan ja ainoan Poikansa Kristuksen maailmaan. Sana todistaakin nyt: ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme”. (1. Joh. 3:16a) Sana sanoo tässä, että Jumalan Poika Jeesus Kristus ”asetti” tai ”pani alttiiksi” oman ”henkensä”, oman ”elämänsä”, siis ”oman itsensä” (vrt. Joh. 10:11; 15:13; Ef. 5:2). Miksi Hän teki niin? Sana sanoo senkin: ”meidän edestämme”. Toisin sanoen Hän teki niin siksi, että Hän saisi ottaa sinun, kuoleman vallan alla olleen ihmisen ikuisen kuoleman pois sinulta, omaan itseensä. Hän teki niin siksi, että Hän saisi antaa oman ikuisen elämänsä sinun – itsessäsi kuolleen – ikuiseksi elämäksesi. Hän siis teki niin siksi, että sinä siirtyisit kuolemasta elämään. Kuule siksi vielä oikein tarkkaan nuo sanat, jotka Herra tässä sanoo: ”hän antoi henkensä meidän edestämme. Tämä on todella tapahtunut! Kristus Jeesus antoi henkensä Golgatan ristillä, meidän edestämme! Mutta se ei ole vain jotakin, josta oli mahdollista päästä osalliseksi 2000 vuotta sitten ja 6000 kilometrin päässä täältä. Ei, vaan juuri siksi että mekin, jotka elämme täällä vuoden 2014 Suomessa saisimme tulla osallisiksi tästä valtavasta pelastustodellisuudesta Kristuksessa, siksi Jumala on ilmoittanut sen meille. Ja sen vuoksi apostoli tässä sanookin: ”Me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme”. Toisin sanoen me siis paitsi järjellämme tiedämme, mitä Jeesus on kauan sitten Golgatalla tehnyt, me myös aivan todella sydämessämme uskomme sen. Miten tämä on tapahtunut? Siten, että me olemme kuulleet pyhässä Raamatussa ilmoitettua Jumalan sanaa, joka on synnyttänyt meissä uskon Jeesukseen (vrt. Room. 10:17). Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Sanassaan ja pyhässä kasteessa Kristus Jeesus on tullut sinunkin luoksesi. Hän on tullut antamaan sinun syntisi anteeksi ja lahjoittamaan sinulle pelastuksen. Siinä Hän on siirtänyt sinut kuoleman vallasta elämään. Se on tapahtunut. Sinäkin voit sen kastetodistuksestasi tarkistaa! Minun työpöytäni yläpuolelle kehystetyssä kastetodistuksessa lukee milloin ja missä se on tapahtunut: Kristus on siirtänyt minut kuolemasta elämään 23.10.1977 Merimaskun kirkossa. Ja näin on sinunkin kohdallasi, joka olet Kristukseen kastettu: Se on todella tapahtunut! Jumala ei kutsumistansa kadu (Room. 11:29), ja siksi Herra Jeesus Kristus on varmasti jo kerran tuonut pelastuksen lahjat sinulle ja ne ovat sinun, kun sinä uskot Häneen. Kiitos Herralle!

Näin sinäkin, rakas ystävä, olet siirtynyt kuolemasta elämään. Kristuksen ristinuhrin ja ylösnousemuksen tähden, kasteen ja uskon kautta sinusta on tullut Jumalan oma. Sinusta on tullut Hänen rakas lapsensa. Ennen me olimme kuoleman vallassa, mutta nyt Kristus on antanut meille oman ikuisen elämänsä lahjaksi. Ennen sinä olit Perkeleen vallassa, mutta nyt on hallitsija vaihtunut: Kristus on tullut sinun Herraksesi. Katso, miten paljon Jumala on sinua rakastanut! ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:8)

Rakkaus Kristuksen elävässä ruumiissa

Jumala on itse rakkaus. Siksi myös kaikki ne, jotka Kristuksen tähden ja Hänessä elävät Jumalan yhteydessä, myös rakastavat (1. Joh. 4:8). Myös sinä. Pyhässä Hengessä Kristuksen omat rakastavat Herraansa, Vapahtajaansa. Ja koska he rakastavat Häntä, he rakastavat myös kaikkia muita, jotka ovat Hänen pyhän ruumiinsa jäseniä, siis toisia kristittyjä. Ja tästä mekin nyt tiedämme, että olemme siirtyneet kuolemasta elämään, sillä rakastamme veljiämme ja sisariamme Kristuksessa (1. Joh. 3:14a). Huomaa: me emme ole siirtyneet kuolemasta elämään siksi, että me rakastamme veljiä, vaan päinvastoin me rakastamme heitä siksi, että olemme jo siirtyneet kuolemasta elämään. Juuri tästä kategorian vaihdoksesta, tästä kuolemasta elämään siirtymisestä ja ikuisesta elämästä Kristuksessa seuraa ja on todisteena se rakkaus, jota me osoitamme toisille Hänen omilleen. Tämä kaikki on Hänen armoaan ja Hänen työtään, niin ensin pelastus Hänessä kuin sitten siitä seuraava rakkauskin. Ja koska kristittyjen keskinäinen rakkaus on Herran Kristuksen työtä, se voi tulla mahdolliseksi vain Hänessä. Siksi kristittyjen keskinäinen rakkaus liittyy välttämättä myös Hänen pyhän ruumiinsa, seurakunnan asiaan.

Jos tietoisesti jättäydyt pois seurakunnasta, jättäydyt elämään omillasi, erossa Kristuksesta itsestään. Näin on siksi, että seurakunta on Hänen ruumiinsa, jonka yhteydessä Hän on luvannut antaa sinulle elämänsä sanan ja sakramenttien kautta. Jos siis olet erossa seurakunnan yhteydestä, olet erossa myös näistä Kristuksen lahjoista. Mutta jos olet erossa Hänen lahjoistaan, kuka silloin pitää yllä sen uuden ja ikuisen elämän, jonka Herra on sinulle kasteessa antanut? Niin, ilman seurakuntaa sinä olet vakavassa vaarassa nääntyä hengelliseen nälkään ja janoon, vaarassa joutua takaisin maailmaan ja kuoleman omaksi, sillä kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin Kristuksen kautta (Joh. 14:6) ja yhteydessä Häneen Hänen armonvälineidensä kautta. Mutta jos joudut eroon pelastuksesta Hänessä, ei sinulla silloin voi olla myöskään Hänen Henkeään, joka yksin voi vaikuttaa sinussa rakkauden muihin Hänen ruumiinsa jäseniin. Ja jos siis olet erossa Kristuksen seurakunnasta, olet paitsi erossa Hänestä itsestään, joka on tämän ruumiin Pää, olet samalla erossa myös kaikista muista Hänen jäsenistään, siis toisista kristityistä (vrt. Room. 12; 1. Kor. 12; Ef. 1:22-23). Sellaiseksi ei ole kenenkään kristityn elämää tarkoitettu, eikä sellainen kristillinen elämä varsinaisessa mielessä ole edes mahdollista. Siksi vanhassa kirkossa oikein opetettiinkin: extra ecclesiam nulla salus”, ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”. Tässä ”Kirkolla” tarkoitetaan siis nimenomaan sitä Kristuksen seurakuntaa, jossa Hänen pelastuksen lahjansa jaetaan sanassa ja sakramenteissa Hänen oman varman ja ilmoitetun asetuksensa sekä pyhän tahtonsa mukaan.

Mutta nyt Herra on sanan ja kasteen kautta ottanut sinut omakseen, Hänen perheensä, pyhän seurakuntansa jäseneksi, niin kuin Hän itse sanoo: ”Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä”. (Ef. 2:19) Sinä olet Hänen omansa, Hänen ruumiinsa jäsen. Kun sinä käyt messussa, Hän itse saarnaa sinulle ja jakaa sinulle oman itsensä syötäväksi ja juotavaksi, ja niin pitää sinussa yllä sen uuden elämän Hänessä, jonka on uudestisyntymisen pesussa sinulle kerran antanut. Näin sinä saat olla osallinen Hänen ikuisesta elämästään ja Hänen rakkaudestaan. Näin Hän myös synnyttää sinussa rakkauden Hänen toisia jäseniään kohtaan.

Mutta jos kristittyjen välinen rakkaus on Herran työtä meissä, niin miksi Hän sitten saarnaa tässä, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme? Miksi Hän saarnaa, että ikuinen elämä ei voi pysyä kenessäkään murhaajassa? Miksi Hän muistuttaa, että meidän tulee antaa paitsi maailman elatuksestamme sitä tarvitsevalle veljelle, ja että jopa – niin kuin sanat kuuluvat – ”olemme velkaa” sen, että annamme henkemme hänen edestään? Eikö sana puhu tätä kaikkea juuri siksi, että vaikka meidät on Kristuksessa siirretty kuolemasta elämään, kadotuksen alta taivaan perillisiksi, niin kuitenkin meissä vielä asuu myös vanha ihminen, joka ei tahtoisi elää Jumalan tahdon mukaan. Se tahtoisi elää vain itselleen. Se tahtoisi ajatuksilla ja sanoilla murhata veljensä ja sisarensa, samasta Kristuksen ruumiin verenkierrosta osallisen. Ja siksi sinäkin nyt tarvitset jokapäiväistä parannausta, siis tuon vanhan ihmisesi hukuttamista kasteesi meren syvyyteen ja sitten syntiesi anteeksi uskomista Kristuksen tähden (vrt. Room. 6:1-14). Ja sitten sinä tarvitset myös tällaista kehotusta hyvään. Mutta se ei ole mitään ahdistavaa lain saarnaa. Pikemminkin se on iloista kehotusta sinulle, Jumalan omaksi tehdylle, että sinä joka päivä vaeltaisit, niin kuin saamasi iankaikkisen kutsumuksen arvo vaatii (Ef. 4:1). Se on iloista kehotusta, joka sanoo nytkin: Sinä olet Kristuksessa! Älä siis enää elä vanhan elämäsi itsekkäissä himoissa. Kukaan ei näet voi elää yhtä aikaa kuoleman kategoriassa tehden kuoleman tekoja, ja samalla kuitenkin elää Jumalan yhteydessä. Se on mahdotonta. Mutta nyt Kristus on jo pyhässä sanassaan ja kasteen sakramentissa antanut sinulle koko itsensä, synnit anteeksi ja ikuisen elämän lahjan. Hän on siirtänyt sinut kokonaan pois kuolemasta, Hän on tehnyt sinut osalliseksi Hänen elämästään. Etkö sinäkin siksi nyt mielelläsi olisi valmis antamaan omastasi kaikkea sitä, mitä Hänen pyhä seurakuntaruumiinsa ja Hänen muut rakkaat jäsenensä tarvitsevat? Kristus on kerran antanut sinun edestäsi koko itsensä! Etkö sinäkin olisi nyt valmis rakastamaan tarvitsevaa veljeäsi ja sisartasi käytännössä? Etkö sinäkin olisi valmis aivan käytännössä antamaan tässä seurakunnassa omastasi, siitä rikkaudesta, jota Herra on sinulle lahjaksi antanut, oli sitten kyse taidoistasi seurakunnan palvelemisessa, tai vaikka konkreettisesta, ajallisesta hyvästä? Ja vielä: Kristus on sinutkin vapahtanut ja ottanut sinut vastaan pyhään ruumiiseensa! Etkö sinäkin olisi valmis ottamaan vastaan jokaisen Hänen armoaan tarvitsevan tähän seurakuntaan, joka on Hänen ruumiinsa? Ja lopulta, koska Kristus on antanut elämänsä sinun ja koko ruumiinsa elämäksi, etkö sinäkin olisi valmis antamaan vaikka henkesi ja elämäsi veljiesi ja sisariesi edestä?

Rakkaat kristityt, Jeesuksen omat! Tällaista on seurakunnan elämä. Se ei ahdista eikä purista, se ei vaadi sinulta mitään sellaista, mitä sinulla ei ole. Päinvastoin, pyhässä seurakunnassaan Kristus-pää aina ylenpalttisesti ruokkii meitä, omia jäseniään sanansa ja sakramenttiensa kautta. Niissä Hän antaa meille kaiken mitä ikuiseksi elämäksemme tarvitsemme. Onpa Herra luvannut antaa vielä jokapäiväisen leivänkin. Hän on siirtänyt meidät kuolemasta elämään! Itsessään irtonaiset ja kuolleet Hän on kasteessa kiinnittänyt omaan ruumiiseensa ja sen elämän osallisuuteen. Siksi me nyt palvelemme Häntä ja Hänen koko ruumistaan. Se tapahtuu Hänen elämästään, Hänen antamillaan voimilla ja kyvyillä. ”Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa” (1. Kor. 12:16a), tukien sitä sen heikkoudessa ja peittäen sen vajavaisuutta, kantaen toinen toistaan yhä uudestaan rukouksessa Kristus-pään eteen, taluttaen toinen toistaan yhä uudestaan sanankuuloon ja alttarin ääreen, saamaan iankaikkisen elämän lääkkeen, joka pitää meidät elämän kategoriassa, Kristuksen elämän yhteydessä. Kaikki tapahtuu Hänen armostaan! ”Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.” (Room. 11:36)

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 14.9.2014.)