Kynttilänpäivä, Luuk. 2:22–33, toinen saarna

Simeon – hurskas ja jumalinen mies

1. 

Simeon, siinä vasta hurskas ja jumalinen mies! Näin Pyhä Henki päivän evankeliumissa julistaa tästä juutalaisesta miehestä. ”Hurskas ja jumalinen mies.” Eikö tuntuisi hienolta, jos sinuakin näin julkisesti kuvattaisiin tällaisilla adjektiiveilla? Mutta jos pysähdyt kuulostelemaan, huomaat piankin, että oma hurskautesi on vielä aika kesken. Niin, ei sinusta itsestäsi löydy sitä jumalisuutta, jota toivoisit ja jota Jumalan lakikin sinulta edellyttää. Hurskauden puutetta löydät kyllä sitäkin enemmän, taipumusta jumalattomiin ajatuksiin. On pakko tunnustaa: Sinä olet syntinen.

Mutta Simeonia Herra kutsuu hurskaaksi ja jumaliseksi. Miksi? Oliko tämä mies ehkä sinua huolellisemmin harjoittautunut paremmaksi ihmiseksi, Jumalalle kelpaavaksi ihmiseksi? Ei, hänen hurskautensa ja jumalisuutensa perusta oli muualla kuin hänessä itsessään. Tämän miehen nimi שִׁמְעוֹן johtuu heprean kielen sanasta שׁמע (shama´), ”kuulla”. Klassisissa juutalaisissa lähteissä Simeon-nimen on tulkittu merkitsevän ”häntä, joka kuulee Jumalan sanoja”. Tämä nimi oli tuohon aikaan kyllä yleinen juutalaisen miehen nimi. Mutta eikö tämä nimi kuitenkin myös kerro jotakin evankeliumimme miehestä itsestään? Eikö Simeonin hurskaus ollut juuri siinä, että hän oli Jumalan pyhää sanaa kuuleva mies? Eikö hän juuri sanan äärellä ollut oppinut, mitä on laki ja evankeliumi, mitä on yhtäältä ihmisen syntisyys, mutta toisaalta Jumalan armo syntistä kohtaan? Joskus kuulee sanottavan, että Simeon oli vanha mies, väsynyt mies, joka odotti hartaasti, että hänen ruumiinsa pääsisi jo lepoon. Mutta itse asiassa Pyhä Henki ei tässä kerro meille mitään Simeonin iästä. Nimittäin enemmän kuin ruumiin pääsyä lepoon, evankeliumi kertoo, että tämä mies odotti lohdutusta, ”Israelin lohdutusta” (Luuk. 2:25). Toisin sanoen hän tunnusti: Hänessä itsessään ei ole mitään hurskautta, ja juuri siksi hän tarvitsee lohdutuksen ja hurskauden itsensä ulkopuolelta, lahjana. Hän odotti lohdutusta siksi, että hän tunsi oman syntisyytensä. Varmaan hän usein huokaili juuri niin kuin apostoli Paavali myöhemmin: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:24)

Mutta Simeon oli siis kuullut Jumalan sanaa. Sen perusteella hän paitsi tunsi kelvottomuutensa, sanasta hän myös tiesi: Herra oli luvannut lähettää Poikansa, jonka nimi on Χριστός (Khristos), Voideltu. Tässä Jumalan Pojassa oli hänen, syntisen miehen vanhurskaus. Tässä Pojassa hänkin, syntinen mies saisi kelvata pyhän Jumalan edessä, kuulua niiden joukkoon, joita kutsutaan jumalisiksi, Jumalan omiksi. Tällaista asennetta tarkoittaa myös tuo sana ”jumalinen”, jota Pyhä Henki tässä Simeonista käyttää. εὐλαβής (eulabes), se tarkoittaa paitsi jumalaapelkäävää ja hurskasta, se tarkoittaa myös arkaa ja pelkäävää, kirjaimellisesti sitä, joka ”ottaa hyvin”. Kun Pyhä Henki evankeliumissa siis julistaa Simeonin hurskaaksi ja jumaliseksi, niin tämä ei tarkoita mitään hurskastelua ihmisten edessä. Päinvastoin Simeonin hurskaus ja jumalisuus oli pyhää arkuutta Jumalan ja Hänen sanansa edessä. Se oli sitä, että hän ”otti hyvin” vastaan Jumalan sanan, uskossa. Se oli oman syntinsä tunnustamista ja uskoa syntien sovittajaan Kristukseen. Simeon uskoi siihen Kristukseen, joka oli tulossa, joka oli jo tullut ihmiseksi maailmaan, ja jonka hän itsekin saisi aivan kohta nähdä omin silmin. Simeon uskoi Kristukseen, ja siksi Jumalan Pyhä Henki myös asui hänessä. Kristusta, syntiensä sovittajaa hän nyt Pyhässä Hengessä myös odotti. Tämän odotuksen, Jumalan laupausten täyttymiseen hän oli laittanut kaiken toivonsa.

Jumalan sanaa kuulevana ihmisenä Simeon vietti aikaa temppelissä. Koska hän myös eli Jumalan sanan yhteydessä, sai Pyhä Henki myös vaikuttaa hänen elämässään ja johdattaa häntä. Ja nyt hänestä kerrotaan, että hän ”tuli Hengessä temppeliin” (Luuk. 2:27). Jumalan Henki johti Simeonin pyhäkköön juuri silloin, kun Jeesus tuotiin sinne. Vihdoin tämä mies sai nähdä Herransa, jota oli odottanut. Luukkaan tallettamat sanat ovat lyhyet, mutta ne kertovat paljon tästä ihmeellisestä hetkestä: ”Ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa oli lain mukaan, otti hänkin hänet syliinsä”. (Luuk. 2:27b–28a) ”Otti hänkin hänet syliinsä”… Simeonista käytetään tässä sanaa, joka tarkoittaa ”ottaa vastaan, ottaa luokseen, hyväksyä” (δέχομαι, dekhomai). Vapahtaja Kristus tuli Simeonin luo. Siellä missä Kristus on, siellä on myös Pyhä Henki, sillä Henki lähtee Isästä ja Pojasta. Ja siksi, Simeon saattoi nyt Pyhän Hengen vaikuttamassa uskossa ottaa Herransa vastaan. Simeon näki Jeesuksen. Hän katseli Jeesusta silmillään. Hän kosketti Jeesusta, nosti Hänet käsivarsilleen. Siinä hänen sylissään oli vähän yli kuukauden ikäinen vauva. Silmillään tuo mies näki vain hauraan, pienen, vasta hiljattain syntyneen lapsen. Ehkä jokin hänessä olisi tahtonut sanoa: ”Miten muka tämä voi olla Kristus, minun syntieni sovittaja?” Mutta samalla Pyhä Henki todisti hänelle: Jumalan sana on totta! Sanan lupaukset olivat nyt täyttyneet. Jumalan Voideltu, Kristus oli nyt tullut. Simeonin syntien sovittaja, Vapahtaja oli tässä, juuri nyt.

Siksi tuo mies nyt Hengellä täytettynä alkoi kiittää Jumalaa. Tuosta ”kiittämisestä” käytetään tässä sanaa εὐλογέω (eulogeo) ”sanoa hyvää”. Pyhässä Hengessä Simeon siis ”sanoi hyvää” Jumalasta, toisin sanoen saarnasi kaikkien kuullen niitä hyviä tekoja, joita Herra oli Hänelle ja koko Israelille tehnyt. Temppeli kaikui Herran ylistyksestä, kun Simeon kehui Jumalan armoa ja Hänen pelastustekojaan. Nyt Jumala oli lähettänyt kansalleen sen Lohdutuksen ja pelastuksen, jonka oli sanassaan luvannut. Tässä Hän nyt oli, nyt oli odotus päättynyt! Tässä lapsessa valmistettaisiin autuuden, pelastuksen ”kaikkien kansojen nähdä”. Hänessä oli Jumalan kirkkaus ilmestyvä Vanhan liiton kansalleen Israelille, mutta myös ikuinen valkeus ja pelastuksen valo kaikille pakanakansoille! Siksi nyt myös Herran palvelija Simeon saisi päästä rauhaan siitä kaipauksesta, jonka Jumalan sana oli hänen sydämeensä painanut. Hänen kaikki syntinsä ja koko syntisyytensä tultaisiin sovittamaan, eikä vain hänen, vaan koko maailman synnit. Tässä sovituksessa, ja siihen jo nyt uskossa luottaen Simeonkin saisi nyt olla Jumalan edessä hurskas ja jumalinen. Hänellä oli varma puolustaja Kristus. Siksi Hän, itsessään syntinen ja keskeneräinen mies, oli nyt Kristuksessa valmis menemään Jumalansa rauhaan.

2.

Sinäkin, rakas ystävä, olet Jumalan sanan äärellä tullut tuntemaan oman syntisyytesi. Tiedät, että sinulla ei itsessäsi ole mitään hurskautta ja jumalisuutta. Mikäli se sinusta itsestäsi riippuu, kuulut niihin, joista sanotaan: ”Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Ps. 14:2–3) Mutta ole sinäkin juuri siksi ”Simeon”! Ole sinäkin sellainen, joka kuulee Jumalan sanan. Usko Kristukseen, jonka taivaallinen Isä on sanassaan luvannut ja sitten myös lupauksensa mukaan lähettänyt sinun syntiesi sovitukseksi. Tule sinäkin – niin kuin Simeon – tule Pyhän Hengen henkäyttämän sanan johtamana tänne, Herran huoneeseen. Täällä sinun syliisi tuodaan Herran Voideltu, Kristus Jeesus, syntiesi sovittaja ja Vapahtaja. Tule tänne Herran temppeliin, että sinun syntisi saisivat Kristuksessa sovituksensa, että sinun kuolemasi kuoletettaisiin Hänen ristinsä kärsimyksessä ja kuolemassa, että sinun elottomuutesi täyttyisi Hänen elämästään, sinun kelvottomuutesi Hänen vanhurskaudestaan. Täällä sinä saat korvin kuulla Kristuksen äänen. Saat silmilläsi nähdä Hänen autuutensa, siis sen pelastuksen, jonka Hän on sinulle valmistanut ja nyt sinulle tahtoo lahjoittaa. Alttarin sakramentissa saat katsella ja koskettaa Häntä, siinä ottaa Hänet syliisi ja suuhusi. Ota Kristus näin uskossa vastaan. Silloin sinä et näe kuolemaa! Itsessäsi sinä kyllä oletkin kelvoton. Mutta kun nämä kaikki Herran aarteet ovat uskon kautta sinun, silloin kaikkivaltias taivaallinen Isä itse Pyhässä Hengessä julistaa sinut hurskaaksi ja jumaliseksi, taivaalliseen hääjuhlaan kelpaavaksi rakkaaksi lapsekseen, oman Poikansa Kristuksen tähden.

Tästä syntyy myös meidän kiitoksemme ja ylistyksemme. Kun me saamme näin ottaa vastaan Kristuksen, silloin Pyhä Henki meissäkin vaikuttaa sen, että ”sanomme hyvää”, yhteen ääneen laulamme Jumalan ylistystä kaikkien kuullen. Tätä me saamme  seurakuntana täällä messussa yhdessä harjoitella, kun laulamme ehtoollisen jälkeen Simeonin tavoin: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan…” Mutta me emme täällä kuitenkaan ainoastaan harjoittele tätä ylistystä, vaan saamme myös yhtyä siihen ikiaikaiseen ylistykseen, joka Jumalan kansan uskovan seurakunnan suusta on aina noussut Herran eteen. Ja se virsi kuuluu: Tässä Herran temppelissä, tässä messussa, tässä saarnassa, tässä ehtoollispöydässä meidän silmämme ovat saaneet nähdä ja näkevät sen autuuden ja pelastuksen, jonka taivaallinen Isä on Pojassaan Kristuksessa valmistanut meille ja kaikille kansoille. Tässä jumalanpalveluksessa Kristus on kannettu ja kannetaan meidän luoksemme. Siksi meille ja kaikille maailman kansoille, niin lihalliselle Israelille kuin kaikille pakanakansoillekin ilmestyy tässä Jumalan pelastuksen valo ja kirkkaus, Kristus Jeesus. Hän on täällä, että me, itsessämme syntiset saisimme olla vanhurskaat Hänen vanhurskaudestaan, että mekin, jotka emme olleet kansa, saisimme Hänen armostaan olla Jumalan Kansa, että meillä, joilla ei itsessämme ollut mitään valoa tai kirkkautta, olisi Hänessä iankaikkisen elämän Valo (Joh. 8:12) ja valkeus tiellämme (Ps. 119:105). Siksi meillä, joilla ei itsessämme ollut rauhaa, meillä nyt on ja meille aina lisääntyy armo ja rauha Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta (2. Piet. 1:2). Tähän pyhään rauhaansa, iankaikkiseen rauhaan on taivaallinen Isä meidät tahtonut pelastaa. Tämä pelastus on nyt tuotu meille Kristuksessa, aivan syliin otettavaksi, korvilla ja suulla vastaanotettavaksi. Hänet me olemme nyt nähneet ja siksi me laulamme: Herra, Sinä joka olet armossasi puhdistanut meidät palvelijoiksesi Kristuksen verellä, nyt sinä lasket meidät rauhaan menemään, pyhän sanasi mukaan. Me olemme vastaanottaneet Kristuksen ja Hänessä koko pelastuksen. Siksi me, tosin itsessämme keskeneräiset, me kuitenkin sanomme uskon varmuudessa: Herra, me olemme nyt valmiit. Tule, Herra Jeesus! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 2.2.2014.)

Mainokset