Jouluaamu, Luuk. 2:1–20, ensimmäinen saarna

Herran kirkkaus!

Jumalan kirkkaus on ihmiselle saavuttamaton

Valo ja pimeys. Nämä kaksi todellisuutta kohtaavat joulun evankeliumissa. Maailma on pimeä, mutta valo läpäisee tuon pimeyden. Tämä kuulostaa kauniilta ja sitä se onkin. Tässä meillä on valtavan ihmeellinen, kaikkein kaunein asia. Mutta tässä on myös jotakin paljon enemmän, kuin mikään ihmisten luoma jouluinen tunnelmavalaistus. Jumalan valo, Herran kirkkaus loistaa maailman pimeyden keskellä.

Profeetta Jesaja julistaa: ”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä…” (Jes. 57:15) Tässä on koko jouluevankeliumin lähtökohta, itse asiassa koko kristillisen uskon lähtökohta. Jumala on pyhä. Apostoli Paavali puhuu samasta asiasta. Hän on ”kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä – hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta.” (1. Tim. 6:15b–16) Jumala on siis pyhä ja iankaikkinen. Hän asuu valkeudessa. Ihminen puolestaan ei ole mitään tällaista. Ihminen on nimittäin langennut syntiin. Siksi kaikki ihmiset ovat vailla jumalan kirkkautta (Room. 3:23). Sen vuoksi myös Jumalan pyhyys ja Hänen loistava kirkkautensa on ihmiselle täysin luoksepääsemätön ja  mahdoton lähestyä.

Pyhässä Raamatussa tätä Herran kirkkautta ja kunniaa kuvataan yhdellä ja samalla sanalla. Läpi vanhan testamentin me luemme Hänen kunniastaan, hepreankielellä כָּבוֹד (kavod). Uudessa testamentissa tämä sana on tietenkin kreikaksi. Se kuuluu: δόξα (doxa). Molemmissa tapauksissa tällä sanalla tarkoitetaan kuitenkin samaa asiaa. Sillä tarkoitetaan paitsi Herran kunniaa ja kirkkautta, myös Hänen läsnäoloaan. Toisin sanoen siellä missä Herran kunnia ja kirkkaus ilmestyy, siellä Hän on itse läsnäolevana. Koska ihminen ei kuitenkaan syntisyydessään voi lähestyä tätä Jumalan valoa ja kirkkautta, tämä tarkoittaa, että ihminen ei myöskään mitenkään voi tulla Jumalan pyhään läsnäoloon. Omine voiminieen ihminen elää auttamatta pimeydessä, toisin sanoen erossa Jumalasta. Sinäkin tiedät varmasti, millaista tämä on. Olet ehkä kokenut jotakin siitä pimeydestä, elämästä ilman Jumalaa, elämästä erossa Hänen valaisevasta läsnäolostaan.

Jumalan kirkkaus, kunnia ja läsnäolo Vanhassa testamentissa

Kuitenkin me voimme jo Vanhasta testamentista lukea, miten Jumalan kirkkaus ja kunnia, siis Hänen pyhä läsnäolonsa tuli ihmiselle nähtäväksi. Ehkä esimerkiksi muistat Toisesta Mooseksen kirjasta, miten Herra armossaan kulki kansansa edellä, kun Hän oli päästänyt heidät Egyptistä, tuosta orjuuden maasta. Hän johdatti heitä, päivällä pilvessä ja yöllä tulipatsaassa. (2. Moos. 13:21; 16:10) Siinä oli Hänen kirkkautensa ja todellinen läsnäolonsa, Israelin kansan nähtävänä. Myöhemmin, kun kansa sitten oli erämaassa Siinain vuorella, Herran kirkkaus laskeutui heidän luokseen vuorelle ja Hänen pilvensä peitti sen. Tämä Herran läsnäolo näytti heistä kuin kuluttavalta tulelta (2. Moos. 24:17) Edelleen, Herra antoi Moosekselle ohjeet rakentaa pyhäkköteltan, joka olisi oleva paikka, jossa Hän itse olisi läsnä ja kohdattavissa. Kun pyhäkköteltta oli sitten saatu valmiiksi Herran ohjeiden mukaan, Hänen kirkkautensa täytti sen kokonaan (40:34). Samalla tavalla tapahtui myös paljon myöhemmin, kun kansa oli jo perillä luvatussa maassa ja kuningas Salomo oli Jumalan käskyn mukaan rakentanut Jerusalemin temppelin. Kun temppeli, Jumalan läsnäolon paikka oli valmis, Hänen kirkkautensa täytti sen kokonaan, eikä kukaan ihminen voinut siksi astua sinne. (1. Kun 8:11) Hänen pyhyytensä läsnäolo oli siellä todellisesti.

Herran kirkkaus pimeyden keskellä

Vanhan liiton temppelissä Herra siis antoi todellisen kirkkautensa ja läsnäolonsa tulla kansan keskelle. Hänen säätämyksensä mukaan tämä ihme tapahtui niiden uhrien yhteydessä, jotka Hän oli käskenyt uhrattavaksi alttarilla. Siinä, alttarilla Herran läsnäolosta lähtenyt kirkkauden tuli oli ”syönyt” ja kuluttanut ensimmäiset uhrit (3. Moos. 9:24). Siinä Herra nyt aivan todellisesti antoi kansan synnit anteeksi näiden uhrien kautta. Samalla kuitenkin tässä vanhan liiton temppelin uhripalveluksessa oli vasta esikuva siitä kirkkaudesta ja vasta viittaus siihen läsnäoloon, jonka Herra oli myöhemmin antava ilmestyväksi heille ja koko maailmalle. Temppelin uhrien kautta kansa sai synnit anteeksi, mutta koska he lankesivat aina uudestaan, myös näitä uhreja oli uhrattava yhä uudestaan. Tälle kansalleen armollinen Herra ilmoitti Jesajan kautta: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.” (Jes. 9:1) Kansa eli pimeydessä ja kuoleman varjossa, mutta heille Jumala oli maailmanaikojen lopulla lähettävä oman Poikansa, täydelliseksi syntiuhriksi. Jumalan Poika – niin kuin Heprelaiskirjeessä sanotaan – ilmestyi heille yhden kerran, että Hän poistaisi kaikki heidän syntinsä uhraamalla itsensä (Hepr. 9:26). Tämä Poika on itse Jumala, ja siksi Hänen tulemuksessaan, maailmaan tuli Jumalan läsnäolo, Hänen oma kunniansa ja kirkkautensa. Tämä ikuinen Poika, Kristus on itse Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa kuva (Hepr. 1:3). Hän tuli, että voisi loistaa Jumalan Valoa maailman pimeyden ja kuoleman varjon keskellä, sitä Valoa, joka Hän itse on, niin kuin pyhä Johannes todistaakin: ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt” (Joh. 1:4–5), ja niin kuin Hän itse sanoo: ”Minä olen maailman valkeus.” (Joh. 8:12)

Juuri tätä ihmettä Herra nyt saarnaa meille myös joulun evankeliumissa. Paimenet ovat työssään, vartioimassa laumaansa. Evankeliumi kertoo, että he paitsi olivat nyt tuolla kedolla, ulkona, he myös elivät siellä ulkona, laumansa kanssa. He olivat kansan pohjasakkaa, jotka ammattinsa takia näin elivät erossa temppelin palveluksesta, Jumalan läsnäolon ja anteeksiantamuksen paikasta. He olivat halveksittuja miehiä, he elivät pimeän yön keskellä. Ja nyt meille kerrotaan, että juuri heille ilmestyy Herran enkeli, Jumalan pyhä sanansaattaja. Missä tuo tulen liekki, tämä Jumalan ihmeellinen palvelija ilmestyy? Siinä, paimenten elämän keskellä, vieläpä aivan ”heidän edessään”, keskellä lampaiden laidunmaata. Juuri sinne, keskelle paimenten pimeyttä tulee Jumalan kirkkaus. Miehet pelästyvät valtavasti. Eivät he pelästy vain siksi, että yhtäkkiä syttyy kirkas valo, vaan juuri siksi, että ilmestyjä on Herran enkeli. Nimittäin Jumalan kaikkivalaisevan kirkkauden edessä heidän oma syntinsä ja pimeytensä tulevat näkyviin. Paimenet tajuavat: tämän jumalallisen pyhyyden ja kirkkauden edessä he eivät voi kestää. He eivät kestä Jumalan läsnäolon kirkkautta. He ovat syntisiä, kuoleman ansainneita. Ajattele mikä valtava jumalallinen pyhyys ja kirkkaus liittyy jo yksin Jumalan lähettilään läsnäoloon, puhumattakaan Herran itsensä läsnäolosta. Tällaisen lähettilään kautta välittyvän Jumalan kirkkauden näki myös Jumalan Pojan äiti Maria, kun enkeli ilmoitti Hänelle Vapahtajan sikiämisestä ja syntymästä (Luuk. 1:28-38). Mutta tällä kertaa Jumalan kunnia ja kirkkaus on ilmestynyt Hänen ikuisessa Pojassaan, Hänessä, joka on tullut ikuisuudesta aikaan. Tänä yönä on Herran kunnia ja kirkkaus murtautunut maailman pimeyteen Jeesuksessa Kristuksessa, ihmiseksi syntyneessä Jumalan Pojassa. Tässä lapsessa Jumalan itsensä läsnäolo on todellisesti ihmisten keskellä. Ei siis ihme, että paimenet pelästyvät. Mutta enkeli sanoo heille: ”Älkää peljätkö.” Miksi? Eikö syntisen, kuoleman varjossa elävän ihmisen ole nimenomaan mahdotonta olla Jumalan kirkkauden läsnäolossa? Näin onkin, mutta Jeesuksessa Kristuksessa iankaikkinen elämä on murtautunut ihmisten kuoleman ja pimeyden keskelle, voittamaan sen ja tuomaan tilalle elämän valkeuden Hänen yhteydessään (Joh. 8:12). Jeesuksessa Herra on omaksunut sellaisen muodon, jossa syntiset ihmiset voivat olla tekemisissä pyhän Jumalan kanssa. Kristus Jeesus onkin näin Jumalan varsinainen armonväline, ihmiselle annettu ja ihmiselle mahdollinen Jumalan läsnäolon ja kohtaamisen paikka.

Jouluevankeliumissa Pyhä Henki oikein toistamalla toistaa tätä ihmettä. Vakuuttamalla Hän vakuuttaa meille, että Jumalan kirkkauden läsnäolon evankeliumi on nyt lähetetty juuri niille, jotka elävät maailman synnin ja pimeyden keskellä; pelastus ja iankaikkinen elämä on tuotu nyt ihmisen synnin ja kuoleman keskelle. Katso nyt tätä ihmeellistä evankeliumia! Paimenet ovat öisen kedon pimeydessä, ja meille kerrotaan: ”Niin heidän edessään seisoin Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänäpäivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.” (Luuk. 2:9–12) Korkea ja ylhäinen Herra, kaikkivaltias Jumala on Pojassaan kumartunut tämän maailman keskelle, ja juuri ja nimenomaan pimeydessä olevien vuoksi. Jesajan sanathan jatkuvat siitä, mihin äsken jäimme: ”Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.” (Jes. 57:15) Ja tämä virvoitus ja eläväksi tekeminen, tämä pelastus on siinä, että Jumalan kunnia ja kirkkaus ilmestyy Kristuksen Jeesuksen ristinkuolemassa (Joh. 12:23, 28; 13:31–32; 17:1–4). Jumalan Poika on kaksituhatta vuotta sitten syntynyt ihmiseksi. Hän on kumartunut alas iankaikkisuuden tuonpuoleisuudestaan, ja tuonut ihmeellisen läsnäolonsa kirkkauden ja kunnian vaatimattomaan muotoon. Miksi? Että niin kuin enkeli saarnasi kedolla paimenille, niin sana tänään voisi saarnata sinulle: ”Älä pelkää, sillä katso, minä ilmoitan sinulle suuren ilon, joka on jo tullut kaikkia maailman kansoja varten ja jota tänäänkin julistetaan koko maailmassa: sinulle on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus. Hän on tullut sinun Vapahtajaksesi, voidakseen valaista kirkkaudellaan sinun pimeytesi!”

Jumalan kirkkauden säteily voittaa muut valot

Tämän evankeliumin valon rinnalla, tämän Jumalan läsnäolon kirkkauden rinnalla kaikki muut valot joutuvat himmenemään. Himmenemään joutuvat kaikki pakanalliset juhlat, sellaisetkin, joilla ihmiset ovat pyrkineet himmentämään Kristuksen lihaantulemisen evankeliumin kirkasta valoa. Joskus kuulee esimerkiksi sanottavan, että tosi kristittyjen ei oikeastaan pitäisi viettää joulua lainkaan, koska joulukuun 25. päivä on alunperin roomalaisten pakanallinen ”voittamattoman auringon” juhla. Ajatus on, että kristityt olisivat vain omaksuneet tämän juhlapäivän omaan käyttöönsä ja antaneet sille raamatullisen sisällön. Tosiasiassa Rooman keisari Aurelianus perusti tämän juhlansa vasta vuonna 274, siis lähes kolme vuosisataa varsinaisen juhlan, Kristuksen ihmiseksitulon jälkeen. Me saamme siis rohkeasti uskoa, että joulu on nimenomaan Jumalan Pojan armollisen lihaan tulemisen juhla, ja se on tätä aivan alunperin. Sitäpaitsi, mitä voi vaikka kaikkien ihmisten keksimien ”voittamattomien aurinkojen” valo koskaan olla Kristuksen evankeliumin loisteen rinnalla?

Ja samoin kuin roomalaiset aikoinaan, nykyäänkin ihmiset keksivät joululle kaikenlaisia uusia ja korvaavia sisältöjä: tarjoiluja, tunnelmaa, juhlavalaistuksia. Toisin kuin pakanalliset jumalat, nämä ovat sinänsä kyllä aivan hyviä asioita, kunhan ne vain saavat olla omalla paikallaan. Joulun varsinaiseksi sisällöksi niistä ei kuitenkaan ole. Ihmisten luomilla jouluvalon ja tunnelman lähteillä ei voida koskaan valaista synnin ja kuoleman pimeyden vallassa olevia sydämiä. Siksi nämä uudet sisällöt joutuvat suurista wattimääristään ja kynttilöiden loisteestaan huolimatta auttamatta himmenemään joulun todellisen valon rinnalla, jumalallisen Kristus-evankeliumin valon rinnalla. Ihminen ei koskaan voi luoda sitä kirkkautta ja valoa, joka on Herran läsnäolossa.

Kirkkaus, kunnia ja läsnäolo kätkeytyvät ja ilmestyvät

Yöllisen kedon pimeydessä paimenet näkivät Jumalan kirkkauden. Kun enkeli ilmestyi heille, Herran kirkkaus aivan valaisi heidät yltympäri. Siksi he pelästyivät suuresti. Mutta kun paimenet ehtivät seimelle, siinä he näkivät Jumalan kirkkauden aivan silmästä silmään. Jeesuksessa He saivat katsella Jumalan kirkkauden säteilyä aivan paljain silmin, mutta ei kuitenkaan sellaisena pelottavana kuluttavana tulena ja kirkkautena, jonka edessä israelilaiset olivat Siinain vuoren juurella vapisseet. Paimenet eivät joutuneet pelkäämään, koska Jeesuksessa Jumalan läsnäolo tuli heidän luokseen sellaisessa muodossa, joka ei ollut enää luoksepääsemätön, mahdoton katsella, taikka sanoin lausumaton. Tässä seimen lapsessa, Jeesuksessa iankaikkisen elämän Sana tuli heidän luokseen niin, että he saattoivat ottaa hänet vastaan, omin silmin nähdä hänet ja käsin koskettaa häntä, sekä puhua hänestä (vrt. 1. Joh. 1:1). Jeesuksessa Jumalan kirkkauden läsnäolo tuli maailmaan niin, että me ihmiset voimme sen nähdä ja uskoa, vaikka emme silmillämme näekään häikäisevää kirkkautta ja kunniaa. Näin teki hurskas Simeonkin, kun hän Jeesus-lapsen nähdessään lauloi: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.” (Luuk. 2:29–32)

Tänään Herra Jeesus Kristus, Jumalan varsinainen armonväline, Hän on läsnä täällä meidän keskellämme asettamissaan armonvälineissä. Sanassa ja sakramenteissa me saamme nähdä Hänen todellisen läsnäolonsa kirkkauden – tosin kätkettynä vaatimattomaan ulkoiseen muotoon, aivan niin kuin Hänen kirkkautensa oli jouluyönä kätkettynä Hänen inhimilliseen olemukseensa seimessä. Mutta vaikka Hän nyt kätkee kirkkautensa näihin välineisiin – saarnaan, veteen, leipään ja viiniin – niissä Hänen ihmeellinen ja jumalallinen kirkkautensa ja läsnäolonsa on kuitenkin aivan varmasti meidän keskellämme. Näin Herra Jeesus Kristus tänäänkin tulee lihaksi ja asuu meidän keskellämme, ja me saamme katsella Hänen läsnäolonsa kirkkautta, senkaltaista kirkkautta, kuin Jumalan ainokaisella Pojalla on taivaalliselta Isältä (Joh. 1:14). Siksi saamme taas tänäänkin ja yhä uudestaan iloita: Jumalan maja on meidän keskellämme! Meidän keskellämme on Herran läsnäolon ja kohtaamisen paikka, Jumalan pyhäkkö ja temppeli, joka on täynnä jumalallisen läsnäolon kirkkautta. (Ilm. 21:3) Meidän keskellämme, täällä synnin maailman pimeyden keskellä on Kristus Jeesus, joka itse on tuo Jumalan kirkkaus ja läsnäolo. Tänään Hän tulee vaatimattomassa muodossa, meidän syntisten tähden. Hän tulee meidän syntisten luokse. Ja Hän tulee antamaan anteeksi kaikki meidän syntimme. Hän tulee, että meidän pimeytemme vaihtuisi Jumalan kirkkauden läsnäolon valoon, että me valkeudessa vaeltaisimme, niin kuin Hän on valkeudessa (1. Joh. 1:7). Hän tulee tänään, että – niin kuin pyhä Pietari sanoo – Hänen kirkkautensa ja Jumalan Henki lepäisi meidän päällämme (1. Piet. 4:14). Siinä Hengessä mekin saamme – kun olemme täällä nähneet Hänet silmillämme ja ottaneet Hänet uskossa vastaan – mekin saamme paimenten kanssa antaa kunnian Jumalalle, lähteä ”kiittäen ja ylistäen” (Luuk. 2:20) Jumalaa Hänen armostaan: ”Meille on syntynyt Vapahtaja, Jumalan Poika, ’joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä’ (Ilm. 1:5), ja joka tänääkin tuo luoksemme läsnäolonsa kirkkauden ja siinä sovitustyönsä koko ansion. Meidän syntimme on otettu pois!” Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 25.12.2013.)

Mainokset