2. sunnuntai loppiaisesta (2. vsk), Luuk. 4:5–26

Hengessä ja totuudessa

Johdanto

”Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:21–24) Mitä tarkoittavat nämä Jeesuksen sanat, jotka Hän puhuu samarialaiselle naiselle Sykarin kaivolla? Ehkä olet joskus kuullut sanottavan, että todellinen kristitty ei oikeastaan tarvitse mitään kirkkoa tai mitään erityistä rukouspaikkaa, kun hän kerran voi hengessä rukoilla missä tahansa. Tarkoittavatko Jeesuksen sanat tätä? Nyt me katsomme, mitä tähän pitäisi vastata. Tähän voidaan vastata kahdella tavalla: kyllä ja ei.

Kyllä – rukous ei ole sidottu paikkaan

Ensin kyllä. Tämä tarkoittaa, että kristityn rukous ei ole sidottu mihinkään tiettyyn rukouspaikkaan. Sinäkin voit vapaasti rukoilla Herraa kotonasi, aivan yksityisesti. Ja tähän me tarvitsemmekin rohkaisua! Sillä eikö sinunkin elämässäsi rukous niin helposti jää syrjään? Eikö niin usein rukouksesta sinunkin elämässäsi tule sellainen vähän toisarvoinen asia, joka hoidetaan sitten, jos aikaa jää. Ajatus taitaa usein olla, että ”Turhaan minä kai tässä koetan rukoilla, sanoohan sanakin, että Herra tietää minun asiani muutenkin. Sitäpaitsi eivät kai nämä minun rukoukseni niin ihmeellisiä ole olleet, mahtaako niistä mitään hyötykään olla..?” Ja näin rukoileminen helposti jää. Mutta kristityn elämässä rukous ei kuitenkaan ole jotakin ylimääräistä. Se ei ole jotakin, jota tehdään sitten, kun kaikki muut asiat on saatu hoidetuksi. Ei, vaan Herra aivan käskee omiaan rukoilemaan. Hänhän sanoo omaisuuskansalleen: ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” (2. Moos. 20:7) Herra siis sanoo tässä, että Hänen pyhää nimeään ei saa käyttää väärin, esimerkiksi pahan toivottamiseen, vannomiseen, noitumiseen, valehtelemiseen tai pettämiseen. Mutta samalla Hän tällä käskyllä tarkoittaa myös, että Hänen nimeään tulee käyttää oikein. Toisin sanoen Jumalan nimeä tulee käyttää siten, että me huudamme sitä avuksi kaikessa hädässämme, ja että me rukoilemme, ylistämme ja kiitämme sitä. (Vähä katekismus. Kymmenen käskyä, toisen käskyn selitys.) Tämä on kyllä yksi Jumalan lain käskyistä, mutta katso mikä ihana käsky tämä kristitylle on! Herra oikein käskee sinua rukoilemaan, sinua, joka olet saanut tulla Hänen omakseen. Hänelle ei ole yhdentekevää, saako Hän kuulla sinun rukouksiasi. Ei, vaan Hän aivan välttämättä tahtoo kuulla sinun kaikki rukouksesi. Siksi Hän käskee sinua rukoilemaan ja huutamaan Häntä avuksi, että saisi myös vastata sinulle. Hänhän sanoo myös: ”Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Ps. 50:15) Ja kun Hän sitten vastaa rukoukseesi, siitä syntyy sydämessäsi lisää rukousta, Herran nimen kiittämistä ja ylistystä.

Näin siis on Jumalan tahto, että sinäkin rukoilet yksin tai perheesi kanssa kotona, yksityisesti työtä tehdessäsi, tai hiljaa nukkumaan mennessäsi – niin kuin psalmista myös veisaa: ”Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa.” (Ps. 4:5b) Näin me näemme, että Herran omien, kristittyjen rukous ei ole sidottu mihinkään maantieteelliseen paikkaan! Taivaallinen Isä tahtoo kuulla sinun, rakkaan lapsensa rukoukset, jotka sinä Jeesuksen nimessä rukoilet, olipa sinun rukouspaikkasi sitten mikä tahansa. Hän kuulee omiensa rukoukset vaikka maan ääristä, suurimman kärsimyksesi syvyydestä, vaikka sairaalan vuoteesta, tai vaikka vankilan eristyssellistä, kuoleman ollessa käsillä. Niin on Pyhä Henki kirjoituttanutkin: ”jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.” (Ps. 139:8b)

Ei – rukous syntyy ja elää seurakuntaruumiin yhteydessä

Jeesus siis sanoo samarian naiselle: ”Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.” (Joh. 4:21b) Kun tätä kohtaa siis joskus kuulee selitettävän niin, että koska todellinen kristitty rukoilee hengessä, niin rukousta varten ei oikeastaan tarvita mitään kirkkoa, niin yhtäältä voidaan sanoa, että kyllä, näin se on. Jumalan oma, kristitty ihminen voi rukoilla missä tahansa ja Herra sen kyllä lupaa kuulla. Mutta sitten – ja tämä on aivan keskeisen tärkää – toisaalta voidaan sanoa ja meidän aivan pitääkin sanoa, että ei, Jeesuksen sanat eivät tarkoita sitä, että kristillinen rukous olisi täysin riippumatonta Herran huoneesta. Nimittäin vaikka kristillinen rukous toki on mitä henkilökohtaisin asia ja jotakin, joka kuuluu minun ja Jumalan väliseen suhteeseen, niin rukous on aina lähtökohtaisesti myös ja nimenomaan yhteisöön liittyvä asia. Kun nimittäin Herra antaa on antanut sinullekin pelastuksen ja uudestisyntymisen lahjan, Hän ei ole synnyttänyt sinua uudesti elämään yksinäsi. Toki kristitty voi tässä langenneessa maailmassa joskus joutua tilanteeseen, jossa hänet eristetään kaikesta yhteydestä muiden ihmisten ja seurakunnan kanssa. Näin voi käydä vaikka vainon takia, joka seuraa kristillisestä todistuksesta. Lukemattomat uskovat apostoleista lähtien ovatkin joutuneet Kristuksen tähden menettämään vapautensa, jopa henkensä tässä synnin maailmassa. Kristuksen tähden vangittuja ja kärsiviä on tänäkin päivänä maailmassa valtavan paljon. Ja tällaisissa erityistapauksissa se Jumalan sana, jonka tällainen ahdingossa oleva kristitty on aiemmin saanut kuulla, se sana kyllä varmaan voi ihmeellisellä tavalla pitää yllä kärsivän kristityn uskoa, vaikka häneltä kiellettäisiin kaikki sanan lukeminen ja julkinen rukous. Mutta tämä ei nyt tarkoita sitä, että kristityn olisi ehdoin tahdoin hyvä elää yksinäistä elämää. Ei, lähtökohtaisesti Herra ei ole tarkoittanut ketään omistaan elämään itseriittoista hengellistä elämää yksinään, erossa Jumalan seurakunnasta.

Sinullekin Herra on sanansa ja kasteen kautta antanut Pyhän Hengen, syntien anteeksiantamisen ja uudestisyntymisen lahjan. Siinä Hän on liittänyt sinut omaan ruumiiseensa, seurakuntaan. Sinut on liitetty Jumalan omaisuuskansaan, jossa sinä Jumalan pyhän heimon ja Hänen kuninkaallisen papistonsa jäsenenä saat vapaasti lähestyä kaikkivaltiasta Herraa ja kutsua Häntä Isäkseksi – aivan niin kuin vanhassa liitossa Israelin temppelin pappien yksinoikeutena oli tulla Herran läsnäoloon ja uhrata Hänelle säädetyt uhrit. Ja nyt, juuri siksi, että sinutkin on liitetty tähän kuninkaalliseen papistoon – siis huomaa, muiden Pyhässä Hengessä uudestisynnytetyjen pappien yhteisöön! – juuri siksi sinä saat vapaasti lähestyä Jumalaa rukouksessa. Se vapaus, joka sinulla siis Kristuksessa on lähestyä rukouksessa kaikkivaltiasta Jumalaa, se vapaus ei ole mitään itsekeskeistä vapautta elää erossa toisista ihmisistä, kuin jossakin omassa hengellisemmässä kategoriassa toisten kristittyjen yläpuolella, jossakin, missä ei muka tarvita mitään ulkoisia puitteita tai Jumalan seurakuntaa. Ei, vaan vapaus kutsua kaikkivaltiasta Jumalaa rakkaaksi Isäksi ja lähestyä Häntä uskon rukouksessa, se on päinvastoin vapautta elää Herran seurakunnassa, Kristuksen ruumiin ja Hänen kuninkaallisen papistonsa yhteydessä, toisten pelastettujen kanssa.

Ja itse asiassa Jumalan mielen mukainen rukous varsinaisesti syntyykin juuri tässä, Kristuksen seurakunnan kautta. Rukous syntyy niiden välineiden yhteydessä, jotka Herra Kristus itse on omalle seurakuntaruumilleen antanut käytettäväksi. Kaikkivaltias Isä on antanut ikuisen Poikansa, Jumalan elävän Sanan (Joh. 1:1) syntyä maailmaan ihmiseksi (Joh. 1:14). Kristus ja Hänen sanansa on tullut meidän luoksemme. Raamatun sanassa ja sen saarnassa me saamme ottaa Hänet vastaan. Näin sinäkin olet saanut ja aina uudestaan saat ottaa Hänet vastaan. Hän, Jeesus Kristus on Tie, Totuus ja Elämä (Joh. 14:6), ja siksi, kun sinä kuulet Jumalan sanaa ja sen puhdasta saarnaa, sinun luonasi on Jumalan Totuus, Herra Kristus. Sanansa kautta Kristus vuodattaa Pyhän Henkensä sinun päällesi, siis Hengen, joka lähtee Isästä ja Hänestä itsestään, siis Pojasta. Kristus on myös asettanut kasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, että siinä veteen liittynyt Jumalan totuuden Sana – siis Hän itse – voisi tulla uskossa omistettavaksi ihmiselle. Siinä, kasteessa sinuunkin on vuodatettu myös Pyhä Henki ja näin sinut on pesty uudestisyntymisen pesolla (Tiit. 3:5). Kaikki syntisi on pesty pois. Näin sinä olet siis saanut tulla osalliseksi Jumalan Totuudesta Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Ja koska sinulla näin siis uskon kautta on Kristus Vapahtajanasi ja veljenäsi, niin on myös Kristuksen taivaallisesta Isästä tullut sinunkin Isäsi. Henki itse todistaa sinun henkesi kanssa, että olet Jumalan lapsi, Jumalan perillinen ja Kristuksen kanssaperillinen (Room. 8:16-17). Ja siksi, sen takia sinä saat Pyhässä Hengessä lähestyä Jumalaa rakkaana Isänäsi.

Tämä kaikki on annettu sinullekin, kastetulle kristitylle! Se on Jumalan seurakunnan yhteydessä ja seurakunnalle uskottujen armonvälineiden kautta annettu sinulle. Näin sinä huomaat, että Jumalan mielen mukainen rukous ei ole jotakin, joka on irrallaan Hänen seurakunnastaan, Hänen huoneestaan. Päinvastoin, rukous Hengessä ja totuudessa lähtee nimenomaan Herran seurakunnasta, sieltä, missä sanaa ja sakramentteja käytetään. Toki usko voi syntyä myös siten, että joku yksittäinen evankelista saarnaa sanaa keskellä pakanallista viidakkoa, taikka keskellä asfalttiviidakkoa, jossa elävää Jumalaa ei vielä tunneta. Jumalan sana on kyllä voimallinen synnyttämään pelastavan uskon siellä, missä sitä saarnataan, vaikka vain yksikin kristitty olisi siellä sitä saarnaamassa, eikä vielä olisi syntynyt mitään paikallisseurakuntaa. Mutta tuo yksi kristittykin, joka siellä saarnaa, hän on kuitenkin Kristuksen ruumiin jäsen, osa Jumalan seurakuntaa! Hänen kauttaan Kristuksen ruumiin työ sanan ja sakramenttien kautta tulee tuon pakanakansankin keskelle. Niin voi syntyä uusi seurakunta, joka ei kuitenkaan syvimmältä olemukseltaan ole uusi, vaan sama maailmanlaajuinen Kristuksen ruumis, johon Herran armosta nyt liitetään uusia ihmisiä tässäkin uudessa lähetysseurakunnassa. Näin lähetyskentilläkin Jumalan totuuden sana Pyhässä Hengessä pelastaa ja synnyttää seurakunnan. Siellä se myös myös synnyttää näiden Kristuksen ruumiin uusien jäsenien keskuudessa julkisen rukouksen, kiitoksen ja ylistyksen, seurakunnan vastauksen Jumalan lahjoihin Kristuksessa.

Sama Jumalan työ sanan ja sakramenttien kautta tapahtuu myös täällä meidän keskellämme! Täällä, Jumalan seurakunnassa me saamme messun liturgiassa ottaa vastaan Kristuksen, joka on suuri pääliturgimme, ylimmäinen pappimme ja pääpalvelijamme. Näiden pelastuksen lahjojen vastaanottamisesta nousee sitten Pyhässä Hengessä myös julkinen kristillinen rukouksemme. Tämä rukous ei ole vain jotakin muotomenoa tai kuivaa paperinmakuista lausetta-lauseen-perään -liturgiaa. Tämä rukous toimii ja vaikuttaa, kun Herran pyhänä heimona, kuninkaallisena papistona me Hengessä ja totuudessa, uskossa huudamme avuksi rakkaan taivaallisen Isämme, kaikkivaltiaan Herran nimeä. Ja vaikka me vielä olemme monella tavalla heikkoja emmekä tiedä, miten meidän pitäisi rukoilla, niin Pyhä Henki kuitenkin auttaa meidän heikkouttamme: Hän itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla! (Room. 8:26) Kun me elämme sanan ja sakramenttien yhdeydessä ja Pyhä Henki saa meissä näin vaikuttaa, koko rukoustyö on silloin Herran omaa ihmeellistä työtä meissä. Ja kun Hän tekee tämän ihmeellisen työnsä, tapahtuu lisää ihmeitä. Kuule, miten Hermann Sasse, 1900-luvun merkittävä saksalainen luterilainen teologi puhuu tästä Herran aikaansaamasta rukoustyöstä. Sasse kirjoittaa:

Tänään, niin kuin aina ihmiset kysyvät: ”Mitä kirkko itse asiassa tekee?” Se rukoilee. Rukoileva kirkko on yksi varhaisen kristillisen taiteen toistuvista teemoista. Kirkko rukoilee. Näin se oli alussa. ”Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa…”, sanotaan ensimmäisistä uskovista Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen (Ap. t. 1:14). ”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa”, sanotaan kirkosta helluntaina [2:42]. ”Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja … kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa” (j. 46[-27]).

He eivät perustaneet lähetysjärjestöä, eivät järjestäneet kaupunkilähetystä, eivät kirjoittaneet kirjaa ”dynaamisesta evankelioimisesta”. Sen sijaan he viettivät sakramenttia ja rukoilivat jatkuvasti. ”Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.” (2:47) (Sasse, Hermann: Sanctorum Communio. 1974.)

Näin Sasse kirjoittaa. Tämä kaikki johtuu siitä, että kun me Jumalan armosta saamme Hengessä ja totuudessa rukoilla taivaallista Isäämme, niin rakas Isä myös vastaa meidän rukouksiimme. Näin Kristuskin lupaa, kun Hän sanoo: ”Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin? Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Luuk. 11:9–13)

Missä ei ole totuutta, siellä ei ole oikeaa rukousta

Samalla Kristus myös sanoo: ”Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” (Joh. 4:24) Nämä sanat tarkoittavat myös sitä, että vain siellä, missä Jumalan sanan totuus pidetään puhtaana, missä Kristus-totuutta saarnataan Jumalan ilmoituksen mukaan, vain siellä voi olla senkaltaisia rukoilijoita, joita Isä tahtoo. Kristus Jeesus on itse Jumalan persoonallinen Totuus, ja vain Hänen kauttaan, siis Totuuden kautta voi kaikkivaltias Jumala olla ihmiselle Isä. Ilman uskoa meidän syntiemme tähden ihmiseksi tulleeseen Kristukseen, ilman uskoa tähän välimieheen langennut ihminen on ja pysyy erossa Jumalasta. Kaikkivaltias Jumala ei silloin ole hänelle Isä, vaan saavuttamattoman ja tuonpuoleinen. Siksi vain silloin, kun ihminen pysyy uskon kautta Kristus-totuudessa, voi hänellä olla taivaallinen Isä, joka tahtoo kuulla hänen rukouksensa. Jos siis Kristusta, Jumalan Totuutta ei saarnata kaikessa puhtaudessaan ja kokonaisuudessaan, silloin ollaan vaarassa joutua tilanteeseen, jossa myös kaikki yhteinen rukous ja jumalanpalvelusmenot muuttuvat täysin turhaksi. Ja siellä, missä ohi Jumalan sanan totuuden rukoillaan – esimerkiksi Jumalan tahdon vastaisessa parisuhteessa elävien liittojen puolesta – siellä on myös Kristus ohitettu, vaikka nuo rukoushetket tapahtuisivat miten mahtavissa katedraaleissa taikka miten suuressa liturgisten vaatteiden loistossa. Siellä ei nimittäin enää rukoilla Jumalan sanan totuudessa, eikä siellä siksi saa Jumalan Henkikään vaikuttaa. Henkihän vaikuttaa nimenomaan Jumalan sanassa ja sen kautta, ei sen ohi. Siellä Kristus jää kirkon oven ulkopuolelle seisomaan ja kolkuttamaan (Ilm. 3:20).

Mutta Jeesus sanoo, että Isä tahtoo senkaltaisia rukoilijoita, jotka rukoilevat Häntä Hengessä ja totuudessa. Siksi meidänkin tehtävänämme on itse pitäytyä Jumalan totuudelliseen ja Pyhän Hengen henkäyttämään sanaan (2. Tim. 3:16) ja niin rukoilla Herraa, että meidän syntimme annettaisiin meille anteeksi. Sitten meidän iloisena tehtävänämme on myös rohkeasti pitää esillä tätä elämän sanaa sekä rukoilla kaikkien niiden puolesta, jotka eivät vielä ole päässeet lapsensuhteeseen kaikkivaltiaan Jumalan kanssa, tai jotka ovat langenneet siitä pois. Herra on hyvä! Hän tahtoo olla rakastava Isä meille kaikille syntisille. Hän tahtoo pitää meidät ominaan ja sitten vastata meidän rukouksiimme oman viisautensa ja hyvän tahtonsa mukaan!

Lopuksi

Oikeaa rukousta on siis kaikkialla, missä Herra saa sanan ja sakramenttien kautta synnyttää uuden liiton seurakuntansa. Jumalan seurakunta on maailmanlaajuinen! Koska Jeesus Kristus on nyt Golgatalla uhrannut itsensä täydellisenä ja kertakaikkisena uhrina, enää ei tarvita mitään paikallista Jerusalemin temppeliä yhdeksi ainoaksi jumalanpalveluspaikaksi. Siksi on turhaa odottaa minkään uuden temppelin rakentamista maantieteelliseen Jerusalemiin. Sellainen olisi jopa sen täydellisen ja kertakaikkisen pelastustyön halveksimista, jonka Kristus on kerran meidän syntiemme anteeksiantamiseksi suorittanut. Ei, Herra itse sanoo: ”Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.” (Joh. 4:21b) Hän, totuuden Sana tahtoo nyt Pyhässä Hengessä mennä aivan maan ääriin asti, apostolisen sananjulistuksen ja pyhän kasteen kautta. Siellä missä Jumalan sanaa puhtaasti saarnataan ja sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan uskossa käytetään, siellä – niin kuin Jesaja sanoo – on Jumalan Siion, josta lähtee laki, ja Jerusalem, josta lähtee Herran sana. Siellä on Herran temppeli, johon pakanakansat virtaavat. (Jes. 2:3) Siellä, siis kaikkialla maailmassa Hän pyhän ja apostolisen seurakuntansa yhteydessä tarjoaa kaikki pelastuksen ja Pyhän Hengen lahjat Kristuksessa. Siellä Hän tahtoo näin synnyttää ja synnyttääkin seurakunnan sekä sen keskuudessa rukouksen Hengessä ja totuudessa. Ja siellä Hän myös armollisen lupauksensa mukaan vastaa omiensa rukouksiin.

Rukoilkaamme yhdessä:

Kaikkivaltias Jumala, Kristuksessa rakas taivaallinen Isä. Varjele meitä, että aina pysymme Sinun pyhässä sanassasi. Anna meidän uskossa ottaa vastaan ne Poikasi Kristuksen meille hankkimat pelastuksen lahjat, jotka armovälineidesi kautta tänäänkin tarjoat meille Pyhässä Hengessä. Tee näin työtäsi meissä, että sinun pyhänä seurakuntanasi saamme armostasi rukoilla Sinua Hengessä ja Totuudessa. Ja kun me sitten näin rukoilemme, kuule meitä varman lupauksesi mukaan. Tätä me pyydämme rakkaan Poikasi, Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen!

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 19.1.2014.)