2. sunnuntai joulusta (2. vsk), 1. Sam. 3:1–10

Puhu Herra, palvelijasi kuulee

Johdanto

Vanhan testamentin lukukappaleena kuulimme tänään tutun kohdan nuoresta Samuelista, joka yöllä, nukkuessaan Siilon pyhäkössä sai vastaanottaa Herran sanan. Tässä seurakunnassa tätä pyhän Raamatun kohtaa on varmasti luettu tarkkaan! Olette jo aikoinaan valinneet aivan koko seurakunnalle tämän Jumalan profeetan nimen. Voisiko ollakaan parempaa nimeä? Jumala antakoon, että tämä seurakunta olisi niin kuin Samuel, jonka nimi muistuttaa, ”Herra on kuullut”. Saakoon tämä nimi muistuttaa ja rohkaista meitä itseämme ja kaikkia muitakin uskomaan: Herra on luvannut kuulla meidän vaivaisten rukoukset!

Täällä on siis varmasti monta, jotka olette hyvin lukeneet tätä Vanhan testamentin kohtaa. Mutta niin kuin Jumalan sanan kohdalla aina on, tuttujakin raamatunkohtia on hyvä lukea ja tarkastella yhä uudelleen. Saakoon Pyhä Henki nyt avata sydämemme vastaanottamaan sen, mitä Hän on meille tässä ilmoittanut. Mutta jotta ymmärtäisimme, mitä Herra tämän Samuelin tapauksen kautta meille puhuu, on syytä katsoa hieman lähemmin, missä tilanteessa tämä kaikki tapahtuu.

1.

Tämän tekstin keskuksessa on huikean tärkeä ilmaus, joka kuuluu: ”Herran sana”, דְבַר יְהוָה (devar JHWH). Tämä ilmaus esiintyy näissä kymmenessä lyhyessä jakeessa vain kaksi kertaa, mutta se muodostaa aivan keskeisen ytimen tälle tekstille. Koko Vanhassa testamentissa tämä ilmaus ”Herran sana” esiintyy yli sata kertaa, useimmiten profeettojen kirjoissa. Sillä tarkoitetaan Jumalan pyhää ilmoitussanaa, jonka Hän Pyhän Hengen inspiraation kautta antoi ihmisille profeettojen kautta.

Samuelista kertova katkelma sijoittuu Siiloon, jossa tuolloin oli Israelin pyhäkkö, siis Herran liitonarkin, Hänen pyhän läsnäolonsa paikka. Heti ensimmäisessä jakeessa meille kerrotaan, että Herran sana oli harvinainen tuohon aikaan. Miksi oli näin? Eikö siksi, että Israelin pyhäkön papit, vanhan pappi Eelin pojat eivät saarnanneet Jumalan sanaa? Heidät oli varmaan kyllä aivan oikein asetettu papeiksi Herran sanan mukaan, toimittamaan uhripalvelusta kansan syntien sovitukseksi. Pappeina heidät oli asetettu myös opettamaan israelilaisille kaikki ne käskyt, jotka Herra oli heille Mooseksen kautta puhunut (3. Moos. 10:11). Mutta Eelin pojat eivät uskoneet Herran sanaan. Näitä miehiä kiinnosti jokin muu enemmän kuin Jumalan armossaan säätämä uhripalvelus syntien anteeksiantamiseksi. Heitä kiinnosti saada uhrilihaosuutensa juuri silloin ja siinä muodossa kuin he itse halusivat, ei Herran pyhän säädöksen mukaan (1. Sam. 2:13–16). Heitä kiinnosti myös muut lihan himot enemmän kuin Jumalan sanan saarna. Heistä nimittäin kerrotaan, että he harjoittivat irtonaisia sukupuolisuhteita niiden naisten kanssa, jotka palvelivat temppelin ovella (1. Sam. 2:22). Eelin pojat eivät siis uskoneet, että Jumala pitäisi heistä huolta oman hyvän tahtonsa mukaan, lahjoittaisi heille jokapäiväisen leivän, siis ruoan ja juoman, vaimon ja lapset, pellon, karjan sekä kaiken omaisuuden. (Vähä katekismus. Usko. Ensimmäinen uskonkohta. Luominen, 2.) Heistä aivan sanotaan, että he eivät välittäneet Herrasta (1. Sam. 2:12). Ja siksi he eivät saarnanneet Jumalan sanaa. Juuri siksi Jumalan sanan saarna oli nyt vaiennut. Mutta oli muutakin: vaikka näiden pappien isä, pappi Eeli nuhteli poikiaan saadessaan tietää heidän jumalattomuuksistaan (1. Sam. 2:23–25), hän ei kuitenkaan laittanut heitä kuriin. Näin Herra itse sanoo. Vanha pappi katsoi poikiensa pilkkausta läpi sormien (1. Sam. 3:13) ja hänestä jopa sanotaan, että hän kunnioitti poikiaan enemmän kuin Herraa (1. Sam. 2:29). Myös isä Eeli siis teki kompromissin Jumalan sanan asiassa: hän ei itsekään saarnannut sitä pojilleen selvästi. Tällä oli suora vaikutuksensa myös hänen muuhun saarnaamiseensa ja opetukseensa. Nimittäin jos Jumalan sanasta vähänkin joustetaan, se ei enää ole kokonainen ja puhdas Jumalan sana.

Ja tässä on tärkeä muistutus meillekin, Samuelin seurakunnalle tänään. Jumalan sanaa ei voida saarnata oikein sillä tavalla, että siitä otetaan jokin osa ja toinen jätetään. Sinäkin, rakas ystävä tiedät hyvin, miten suuri on kiusaus joustaa selvästä Jumalan sanasta siksi, että tällä tavalla vältettäisiin ristiriitoja ihmisten välillä. On kiusaus joustaa sanasta, koska muuten jouduttaisiin myöntämään, että tässä maailmassa sanaa saarnataan paitsi oikein niin jossakin myös väärin. Helpompi olisi olla miellyttävä ihmisille ja sanoa, että kaikki on hyvin. Ja siksi kuuleekin usein sanottavan: ”Ei kai sillä nyt ole niin väliä, miten siitä kasteesta ajatellaan, tai ehtoollisesta. Ei kai sillä nyt ole niin väliä, mitä kirkosta ajatellaan. Kaikkihan kuitenkin ajattelevat vähän eri tavoin. Eikös se ole pääasia, että uskoo Jeesukseen?” Ja totta kai Jeesus Kristus onkin koko Jumalan sanan ja pyhän uskomme keskus! Mutta juuri siksi Jumalan ilmoitettua sanaa ei saa lyhentää. Nimittäin Jumalan sanassa on kyse oikeastaan Kristuksesta itsestään, joka itse on Jumalan persoonallinen Sana (Joh. 1:1). Siksi Jumalan ilmoitussanasta tinkiminen tarkoittaa aina tinkimistä Kristuksesta itsestään. Eihän Kristus ole jaettu (1. Kor. 1:13), vaan yksi ainoa! Siksi Raamatun sisältö ja oikea oppikin voi olla vain yksi ja ainoa. Siksi on aivan pelastuksenkin tähden pysyttävä yhdessä Jumalan sanassa! Toki siitä, että Jumalan muuttumaton sana myös pidetään muuttamattomana ja pyhänä, siitä seuraa maailman edessä Kristuksen ristin kantaminen, Hänen ristinsä häpeä ja pilkka. Mutta se ies on sovelias ja se kuormaa on keveä! (Matt. 11:30) Ja jos Jumalan sanan tähden joudut kokemaan halveksintaa, kuule mitä Herra Pietarin kautta sinulle sanoo: ”Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne. Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin; mutta jos hän kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimensä tähden Jumalaa.” (1. Piet. 4:14–16) Mutta samalla tässä on valtava lohdutus ja rohkaisu kaikille meille sanankuulijoille! Koska Jumalan Sana Kristus on yksi ja niin myös Hänen pelastavan evankeliuminsa oppi on yksi ja riittävä, niin me saamme luottaa: myös Raamatun sisältö on yhtenäinen ja selkeä. Siinä on aivan kaikki, mitä Herra on tahtonut meille ilmoittaa ja mitä pelastukseemme tarvitaan. Ja kuka tahansa meistä, tai kuka tahansa Kristusta vielä tuntemattomista ihmisistä voi Raamatun sanan kautta vaikuttavassa Pyhässä Hengessä myös ottaa sanan uskossa vastaan.

Mutta koska pappi Eeli oli poikiensa tähden ja yleisen sovinnaisuuden tähden joustanut Jumalan sanasta, Herran sanan saarna oli Siilossa vaiennut. Siksi kansa ei myöskään yleisesti voinut ottaa sanaa uskossa vastaan. Ei tämä ehkä ollut tapahtunut yhdessä yössä. Sielunvihollinen nimittäin pyrkii toimimaan hyvin viekkaasti ja harkitusti seurakunnan sisällä saadakseen Jumalan sanan saarnan vaikenemaan. Ensin hän johtaa joustamaan sanasta vähän, niin etteivät kaikki edes huomaa sitä. Mutta jo tämä rikkoo sanan puhtaan opetuksen. Jos seurakunnassa sallittaan jokin pieneltä näyttävä harha, ollaan jo astuttu tielle, joka – jos ei matkan varrella tehdä parannusta ja luovuta tästä synnistä – johtaa täydelliseen Jumalan sanan saarnan vaikenemiseen. Jäljelle jäävät usein vain ulkoiset menot ja puhe lähimmäisenrakkaudesta. Lain ja evankeliumin saarna jää syrjään. Näin oli Siilossakin, tuolla Israelin pääpyhäkössä käynyt niin kuin Jeremia myöhemmin valittaa tytär Siionista: ”Sen portit ovat vajonneet maahan, hän poisti ja särki sen salvat. Sen kuningas ja ruhtinaat ovat pakanain seassa; lakia ei ole, eivätkä sen profeetat saa näkyjä Herralta.” (Valit. 2:9) Kun sanan saarna oli vaiennut, kävi niin kuin Herra Aamoksen sanoo: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.” (Aam. 8:11–12)

2.

Mutta sitten meille kerrotaan ihana asia: vaikka sanan saarna oli Siilossa hiljennyt, Herra itse kuitenkin tahtoi puhua! Ja siksi Hän nyt antoi pyhän, profeetallisen sanansa kaikua pyhäkössään. Meille kerrotaan, että ”poikanen Samuel palveli Herraa Eelin johdolla” (1. Sam. 3:1). Tämä sana ”palvella” tarkoittaa tässä papillista palvelustyötä pyhäkössä. Merkittävää on, että Pyhä Henki ei käytä tätä sanaa kertaakaan muista Siilon papeista. On kuin Hän sanoisi: vain Samuel toimitti virkansa uskossa, muut eivät. Siksi Herra antoi sanansa nyt tulla Samuelille, eikä muille papeille.

Samuel makasi yöllä pyhäkössä. Silloin Herra kutsui häntä. Ehkä jo pyhäkouluajoiltasi muistat, että nuorukainen luuli aluksi vanhan Eelin kutsuvan häntä, koska – niin kuin sana sanoo – ”Samuel ei silloin vielä tuntenut Herraa”. (1. Sam. 3:7) Tämä ei tarkoita, että Samuel olisi ollut epäuskoinen. Hänellä ei vain vielä ollut kokemusta Jumalan suorasta ilmoituksesta Pyhässä Hengessä, sellaisesta ilmoituksesta, jonka kautta Herra Vanhan testamentin aikana antoi sanansa tulla profeetoilleen. Nyt Samuel kuitenkin sai tulla tuntemaan Jumalan.

Eeli ihmetteli, miksi Samuel tulee häntä herättämään keskellä yötä. Samuelin tullessa jo kolmannen kerran vanha mies vihdoin ymmärsi, että nuorukainen oli kuullut itsensä Herran sanan. Silloin hän antoi nuorukaiselle neuvon: ”Mene ja pane maata; ja jos sinua vielä kutsutaan, niin sano: ’Puhu, Herra; palvelijasi kuulee’.” (1. Sam. 3:9b) Näin vanha pappi neuvoi Samuelia. Eikö tässä ole meillekin kaikkein paras neuvo? Mutta tässä on paitsi loistava neuvo, myös vakava varoitus. Eeli osasi neuvoa nuorta oppilastaan oikein Jumalan sanan mukaan. Mutta oliko hän itse valmis kuulemaan Herran sanaa? Kun Jumala oli aiemmin nuhdellut häntä poikiensa synnin sallimisesta, oliko hän itse pitänyt Jumalan ilmoitusta suurimmassa arvossa? Oliko Eeli tahtonut olla sellainen Jumalan palvelija, joka uskossa kuulee Hänen pyhän sanansa? Ja tämä on varoittava esimerkki meillekin. Kun me nimittäin kuulemme Jumalan sanaa, varsinkin kun kuulemme sitä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, meillekin on suuri vaara käydä niin kuin Eelille: Me totumme käymään seurakunnassa, me sanomme olevamme raamatullisia kristittyjä, jopa aivan tunnustuksellisia luterilaisia kristittyjä, sellaisia, jotka tahtovat pitää kiinni Jumalan sanan puhtaasta opetuksesta. Mutta sitten: Voi miten helposti me ikään kuin totumme ja leipäännymme tähän kaikkeen, ja siitä tulee meille pelkkä puheenparsi! Miten helposti todellisuudessa käy niin, että osaamme kyllä ne sanoa lauseet, jotka aivan oikein neuvovat ihmisiä Jumalan sanan kuulemiseen, mutta itse emme välitä kuulla sanaa, ainakaan kokonaisuudessaan, kaikessa lain ja evankeliumin selkeydessä. Mutta rakkaat ystävät, tämä ei ole oikeaa kristillistä ja tunnustuksellista elämää. Oikea tunnustuksellinen evankelisluterilainen seurakunta ja kirkko on sellainen, jossa Jumalan sana ja sen mukainen tunnustus elävät myös käytännössä. Juhlallisetkaan julistukset pysyä uskollisina raamatulle ja tunnustukselle eivät ole minkään arvoisia, jos ne näkyvät vain kirkon virallisissa dokumenteissa, mutta jos samalla saarnatuoleissa ja alttareilla julistetaan niiden vastaisesti. Amerikkalainen luterilainen pastori, jo Herransa kirkkauteen päässyt Kurt Marquart on oikein kirjoittanut, että kaikki tunnustukset, joka eivät todella käytännössä tunnusta, ovat leikkitunnustuksia, lelurahaa rienaavassa kirkkoleikissä.

Kuitenkin Herran sana on siitä ihmeellinen, että se toimii kun sitä puhtaasti ja oikein julistetaan (Augsburgin tunnustus, VII Kirkko), vaikka sen julistajan henkilökohtaisessa uskonelämässä olisi parannuksen teon paikka (Augsburgin tunnustus, VIII Mitä kirkko on?). Sana on voimallinen. Jumala on sitonut Pyhän Henkensä työn siihen. Siksi niin kauan, kuin saarnatuolista kaikuu oikea ja Raamatun mukainen opetus, sinäkin saat olla huoletta: kuulet varmasti vaikuttavan ja pelastavan Jumalan sanan. Näin tapahtui myös Samuelin kohdalla. Eelin kyllä olisi pitänyt omassa elämässä tehdä parannus, palata puhtaaseen sanaan ja nuhdella poikiaan sen mukaisesti. Hänen olisi pitänyt toimittaa Herran temppelissä uskonpuhdistus ja puhdistaa se Jumalan sanan ohittavasta palveluksesta, hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Ja kuitenkin tässä kohtaa Jumalan sana tuli hänenkin kauttaan aivan oikein saarnatuksi Samuelille: ”jos sinua vielä kutsutaan, niin sano: ’Puhu, Herra; palvelijasi kuulee’.” Ja Herra kutsui. Hänellä oli asiaa. Siksi Hän itse tuli ja seisoi – tai niin kuin sanat kirjaimellisesti kuuluvat – Herra ”asettui esiin”. (1. Sam. 3:10) Hän aivan henkilökohtaisesti ja nähtävällä tavalla tuli Samuelin luo ja kutsui tätä. Eikö tässä itse Kristus ennen ihmiseksi tuloaan seissyt nuoren profeettansa luona ja kutsunut tätä pyhän sanansa saarnaajaksi?

Herran sanan kuullessaan Samuel noudatti neuvoa, jonka oli Eelin kautta saanut. Hän vastasi: ”Puhu, Herra; palvelijasi kuulee’.” Tee sinäkin näin! Kun avaat Raamattusi, pysähdy hetkeksi rukoilemaan Herralta, että Hän avaisi silmäsi näkemään Hänen pyhän sanansa ihmeitä (Ps. 119:18). Rukoile, että Hän puhuisi juuri sinulle, ja että uskossa kuulisit Hänen pyhän sanansa. Tee niin myös silloin, kun tulet kirkkoon, Herran saarnatuolin ääreen kuulemaan, kun Hänen sanaansa oikein opetetaan. Ennen kuin saarna alkaa, ota oppia Samuelin esimerkistä ja rukoile: ”Puhu, Herra; palvelijasi kuulee.”

Jo tässä on meille valtava esimerkki ja esikuva uskovasta ihmisestä. Mutta esikuva on vielä tätäkin syvempi. Kun nimittäin Samuel sanoo nämä sanat, Hän tarkoittaa suostuvansa asettumaan Herran palvelijan asemaan. Hän suostuu siihen, että hän ei itse ole mestari, vaan mestarin palvelija. Hän suostuu ottamaan vastaan Jumalan sanan sellaisena kuin hänen Herransa sen hänelle antaa, silläkin uhalla, että se ei olisi inhimilliselle luonnolle miellyttävää kuultavaa, hänelle itselleen tai niille, joille tämä sana on edelleen saarnattava. Samuel suostuu siis palvelijan osaan, jonka tehtävänä ei ole mestaroida Herransa sanaa, vaan pitää se puhtaana ja välittää se vastaanottajilleen muuttamatta taikka lyhentämättä sitä. Tässä Samuel on esikuva Kristuksesta Jeesuksesta, Herran varsinaisesta ja kärsivästä palvelijasta, joka Getsemanen tuskissaan huusi Isän puoleen: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä.” (Matt. 26:39) Samalla tavalla nyt Samuelkin suostuu siihen, että Herran tahto on aina hyvä. Siksi hän myös suostuu kuulemaan ja puhumaan edelleen aivan kaiken, mitä Herralla on sanottavana, vaikka se merkitsisi hänelle epäsuosiota ja vainoakin. Ja tässä on Samuelin esimerkin suuruus. Nimittäin kun Jumala sitten ilmoittaa sanansa tälle nuorelle profeetalle ensimmäistä kertaa hänen elämässään, Herra antaa hänelle tehtäväksi julistaa aivan kaamean sanoman. Samuelin ensimmäisenä profeetallisena tehtävänä on julistaa sellainen sanoma, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat (1. Sam. 3:11). Samuelin on saarnattava Jumalan tuomio Eelin suvulle hänen poikiensa rikkomusten tähden sekä siksi, että isä oli laiminlyönyt opetusvastuunsa (1. Sam. 3:13). Inhimillisesti tämä oli kauhea tehtävä nuorelle miehelle, joka oli kasvanut vanhan Eelin opissa. Mutta Herran sanan saarnaaminen ei kysy saarnaajan inhimillistä mielipidettä. Lain saarnaaminen on pastorillekin kauhistavaa! Mutta mikä on palvelija arvioimaan Herransa sanaa? Siksi Samuelkin saarnasi tämän saarnan Eelille, tosin vasta sitten, kun vanha mies sitä häneltä vaati (1. Sam. 3:16-17).

Kun Jumala kutsui Samuelin profeetakseen ja antoi hänelle sanansa kaikessa selkeydessään, Hän samalla vapautti nuoren saarnaajan luottamaan yksin omaan pyhään sanaansa, eikä tavoittelemaan ihmisten suosiota (Gal. 1:10) tai säätämään saarnaansa seurakunnan korvasyyhyn mukaan (2. Tim. 4:3). Ja katsokaa mitä tapahtui! Heti näiden tapahtumien jälkeen Samuelista kerrotaan, että Herra siunasi häntä. Ja niin tämä nuori profeetta piti sanan kirjaimellisesti: ”Ja Samuel kasvoi, ja Herra oli hänen kanssansa eikä antanut yhdenkään sanoistansa varista maahan.” (1. Sam. 3:19) Siksi Herra puhui Samuelille jatkossakin. Siilon pitkä hiljaisuus sai päättyä. Herran sana sai taas tulla tämän profeetan kautta koko Jumalan kansalle (3:21) ikuiseksi elämäksi ja pelastukseksi.

Lopuksi

Rakkaat Samuelin seurakuntalaiset. Tänäänkin Herra tulee meidän luoksemme. Pyhän Raamatun profeetallisessa ja apostolisessa sanassa Hän ”asettuu esiin” aivan henkilökohtaisesti. Hän seisoo täällä ja puhuu sinulle ja minulle. Sanan saarnassa, liturgiassa, joka on aivan täynnä Herran sanoja, ja virsissä jotka ammentavat Raamatusta ja niin julistavat hänen suuria tekojaan. Näissä Herra puhuu meille, jotka on kasteessa tehnyt palvelijoikseen, jotka Hän on uudestisynnyttänyt katoamattomasta siemenestä, oman elävän ja pysyvän sanansa kautta (1. Piet. 1:23). Puhu Herra, palvelijasi kuulee! Suostukaamme mekin Hänen palvelijoikseen. Suostukaamme sellaisiksi, jotka pysähtyvät kuulemaan ja ottamaan vastaan Jumalan sanan aivan kokonaisuudessaan, lain ja evankeliumin täyteydessä, maksoi se meille tässä elämässä mitä maksoi. Vain tässä sanassa on meidän pelastuksemme. Silloin me saamme myös olla kuin Samuel, jota Herra siunasi sanansa kautta. Jeesus on Jumalan Sana, ja hän on Raamatun Herra, sen avain ja sisältö. Siltä, jolla Jeesus on ja joka on Jeesuksen, siltä ei puutu mitään. ”Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää” (Kol 2:9-10). Saatakoon tästäkin seurakunnasta sanoa, että Herra ei siellä antanut yhdenkään sanoistaan varista maahan. Itse me emme tähän pysty, rakkaat ystävät! Mutta kun Jumalan pyhä sana saa runsaana asua keskellämme, niin Herra, joka näin seisoo keskellämme, itse tekee ja tahtoo tehdä tämän. Tähän kaikkeen auttakoon meitä kaikkivaltias ja armollinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 5.1.2014.)