Tuomiosunnuntai (1. vsk), Joh. 5:22–29

Kristuksen ääni antaa elämän

Tuomiopäivä tulee

Tämän maailman aika käy kohti loppuaan. Muistatko sinä, rakas ystävä sen? Kun sinä elät elämääsi, toimitat arjen kutsumuksesi, hoidat maalliset velvollisuutesi, niin etkö kovin helposti unohda tämän tosiasian? Aika käy kohti loppuaan. Kohta, jo aivan kohta koittaa viimeinen päivä, tuomion päivä. Silloin Herra Kristus, kuoleman voittanut Jumalan Poika tulee alas taivaasta kirkkaudessaan. Hän tulee sieltä käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa (1. Tess. 4:16). Silloin Hän ei enää tule nöyränä, aasilla ratsastaen (vrt. Sak. 9:9). Silloin Hän ei enää tule itsensä tyhjentäneenä, orjan muodossa (vrt. Fil. 2:7). Sinä päivänä Kristus Jeesus tulee kunniassaan ja kirkkaudessaan. ”Sillä niinkuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva.” (Luuk. 17:24) Kaikki näkevät Hänet (Matt. 24:27, 30), kuolleetkin kuulevat Hänen äänensä ja nousevat haudoistaan (Joh. 5:25, 28). Ja kaikille heille – niin uskossa kuin epäuskossa poisnukkuneille – aivan kaikille annetaan ylösnousemusruumis. Kaikki kuolleet kaikista kansoista kootaan Kristus-kuninkaan valtaistuimen eteen. Taivaallinen Isä on antanut kaiken tuomiovallan Pojalleen (Joh. 5:22, 27); Kristukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18). Tuona päivänä Hän istuu valtaistuimelleen ja tuomitsee (Matt. 25:31-33). Silloin kaikki kuulevat Hänen äänensä ja nousevat tuomiolle, aivan kaikki. Muista sinäkin siksi, rakas ystävä, joka päivä tämä asia: tuo suuri viimeinen päivä, tuomion päivä tulee!

Jo nyt on aika kuulla Kristuksen ääntä

Mutta jos tuona viimeisenä päivänä kaikki kuulevatkin Jumalan Pojan äänen, niin Herra sanoo myös, että jo nyt on aika, jolloin ”kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää.” (Joh. 5:25) Kuuletko sinä tänään Hänen ääntänsä? Monet ovat tässä maailmassa ne, jotka kyllä ruumiissaan ovat eläviä, elävät ehkä loisteliaastikin, mutta hengellisesti ovat kuitenkin kuolleita. Niin moni tavoittelee sitä, mikä maailmassa on, lihan himoja, silmäin pyyntöä ja elämän korskeutta. Niin moni elää vain itselleen, elää yksinomaan tyydyttääkseen silmiensä ja ruumiinsa halut, täyttääkseen mielensä monenlaiset himot. Niin moni kulkee vain sellaisen perässä. Mutta sellainen elämä ei ole Isästä, vaan maailmasta. Sellainen elämä katoaa, koska maailma ja sen himo katoaa. (1. Joh. 2:16–17) Ihminen joka tällä tavalla elää omien himojensa orjana, elää ilman Kristusta ja iankaikkista elämää Hänessä. Sellainen ihminen on hengellisesti kuollut, vaikka ulkoisesti eläisikin. Mutta myös jokaista tällaista maailmaan eksynyttä taivaallinen Isä rakastaa palavasti. Jokaikistä hengellisesti kuollutta varten Isä on lähettänyt Poikansa Kristuksen tähän maailmaan. Heillekin – vaikka he ovat sisimmässään kuolleita – voi tämän Jumalan Pojan ääni antaa elämän. Jumalan Pojan ääni herättää kuolleita, ja tämä tapahtuu jo nyt! Tämä Kristuksen ääni voidaan kuulla Hänen sanassaan. Hänen sanansa synnyttää yhteyden taivaalliseen Isään, ja Hänessä elämän, iankaikkisen elämän, niin kuin Herra apostolin suulla sanoo: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.” (Room. 1:16) Sen takia Kristus on myös lähettänyt apostolinsa kaikkeen maailmaan, että Hänen elämää antava ja kuolleista herättävä sanansa saisi antaa elämää ja herättää hengellisesti kuolleista kaikkialla, että kaikista maista, kaikkien maiden elopelloilta koottaisiin pelastuksen hedelmää Hänen aittaansa taivaaseen. Siksi Hän saarnauttaa sanaansa seurakunnan kautta. Se ihminen, joka tämän Kristuksen sanan lahjana saa uskon kautta iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä, Hän on siirtynyt kuolemasta elämään, jo tämän maallisen elämänsä aikana. Hänen syntinsä on sovitettu ja siksi Hänelle ei makseta iankaikkista synnin palkkaa kuolemassa. Kristuksessa, syntien sovittajassa hänet on tehty iankaikkisen elämän perilliseksi. Siksi Herramme sanookin tässä, että sellaista ihmistä ei viimeisenä päivänä Kristuksen tullessa tuomita lainkaan. (Joh. 5:24) Ja vaikka hän olisi jo tämän maallisen elämänsä matkan päättänytkin, hän kuitenkin pääsee elämän ylösnousemukseen (Joh. 5:29), Kristuksen Jeesuksen tähden. Olethan sinäkin, rakas ystävä, tänä lopun aikana tässä joukossa? Olethan sinäkin siinä joukossa, joka kuulee Kristuksen äänen ja saa jo nyt iankaikkisen elämän perillisenä rohkeasti odottaa Kristuksen tulon päivää?

Kristus tulee – tänään on vielä evankeliumin julistamisen aika

Mutta tässä on myös toinen suuri herättelyn paikka meille, jotka nyt odotamme Kristuksen paluuta kirkkaudessa, meille jotka tunnustamme Hänen tulevan elävien ja kuolleiden tuomariksi. Mikä se herättely on? Se on tämä: Vielä tänään on evankeliumin julistamisen aika! Vielä on aika viedä Jumalan pyhä sana, lain ja evankeliumin saarna aina maan ääriin. Vielä on aika todistaa Kristuksesta lähimmäisille! Siksi tämän päivän sana Kristuksen tulosta ja viimeisestä tuomiosta muistuttaa meitä: Me emme saa jäädä paikallemme. Vielä on evankeliumin julistamisen aika!

On tärkeää, aivan ensiarvoisen tärkeää, että me itse saamme joka sunnuntai tulla messuun, ja täällä messussa tulla Herramme äänen kuulijoiksi, tulla osalliseksi Hänen pyhästä ja elämää antavasta sanastaan. Älkäämme koskaan unohtako tätä, älkäämme koskaan jättäkö seurakuntamme kokousta! (Hepr. 10:25) Mutta älkäämme myöskään ajatelko, että siihen se kaikki jää. Nimittäin kun Jumalan pyhä sana synnyttää meissä uutta elämää, tämä uusi elämä on välttämättä näkyvä myös ulospäin. Jumalalta lahjaksi saatu uusi elämä synnyttää hyviä, Jumalan tahdon mukaisia hedelmiä. Me luterilaiset aivan oikein kyllä painotamme sitä vanhurskautta, joka Kristuksen tähden luetaan meidän hyväksemme, sitä vanhurskautta, joka otetaan uskolla vastaan. Vanhurskauttamisen asiassa me myös aivan oikein tuomitsemme kaikki ihmisen omat teot ja pyrkimykset. Siinä eivät meidän liikkeelle lähtemisemme tai ulkoisesti aktiivinen elämämme vaikuta mitään. Mutta me emme tällä tarkoita sitä, että hyvillä teoilla ei ole mitään merkitystä. Kyllä me puhumme myös hyvistä teoista, Jumalan tahdon mukaisesta kristillisestä elämästä! Luterilainen tunnustuksemme painottaakin:

Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahdo, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. (Augsburgin tunnustus, VI Uusi kuuliaisuus, 1.)

Sinua ei siis lueta Jumalalle kelpaaviksi hyvien tekojesi, seurakunta-aktiivisuutesi, evankeliointisi tai minkään muun sellaisen tähden. Ei, sinut luetaan vanhurskaaksi yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden!  Mutta juuri tästä uskosta Kristukseen sinunkin elämässäsi seuraa sitten välttämättä myös hyviä tekoja, Pyhässä Hengessä. Sanotaan sama vielä uudestaan: Me luterilaiset emme lakkaa saarnaamasta ja opettamasta siitä evankeliumin voimasta ja elämää antavasta pelastusvaikutuksesta, jonka Herra sanansa ja sakramenttiensa kautta meillekin Pyhässä Hengessä tarjoaa. Näistä me iloitsemme ja pyhästi kerskaamme Herrassa! Näihin me aina haluamme uskossa katseemme kiinnittää, näitä me haluamme tulla vastaanottamaan, oikein kiirehtiä Herran saarnatuolin ja alttarin äärelle! Mutta juuri siksi, että meille on annettu näin suuret pelastuksen lahjat ja joka pyhä uudestaan annetaan, juuri siksi me emme saa jäädä vain paikallemme.

Ystävät, Kristus tulee takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Siksi me emme saa kääntyä sisäänpäin! Me emme saa ajatella niin kuin se entinen kristitty rouva lähetysmailla, joka sanoi: ”Voi kuinka minä niin tykkään tästä meidän pienestä seurakunnasta, meillä on niin mukavaa yhdessä, täällä pienessä joukossamme! Toivottavasti ei vain tule ketään uusia ihmisiä pilaamaan tätä meidän yhteyttämme.” Ystävät, ei näin! Meidät on kutsuttu Kristuksen osallisuuteen! Me olemme saaneet valtavan suuren lahjan, iankaikkisen elämän! Emmekö me sitä suuremmalla syyllä tahtoisi näinä viimeisinä päivinä kutsua muitakin tämän Herran lahjojen vastaanottajiksi, tämän armollisen Herran, joka yksin on ainoa Tie, Totuus ja Elämä (Joh. 14:6), mutta joka samalla on myös täysin varma ja selvä Tie Taivaan iloon?

Voi olla, että joidenkin mielestä meidän halumme tulla Kristuksen lahjojen äärelle täällä messussa näyttäytyy ulospäin jonkinlaisena sisäänpäinkääntymisenä. Onkin toki totta, että meidän kristillinen elämämme jäsentyykin juuri ja nimenomaan seurakunnan kautta ja sen yhteydessä. Kristuksessa meidät on tehty Hänen pyhän seurakuntaruumiinsa jäseniksi. Meidät on kutsuttu elämään armovälineiden kautta Kristus-pään omasta verenkierrosta, iankaikkisesta elämästä Pyhässä Hengessä. Me tarvitsemme tätä jatkuvaa Kristus-yhteyttä! Ilman sitä ei voi olla tervettä ja evankeliumista lähtevää ulospäinsuuntautuvaa työtäkään. Se työ on nimittäin koko seurakuntaruumiin yhteistä työtä. On myös totta, että seurakuntaelämän kautta tulee jo tässä elämässä esiin tietty jako ihmisten välillä: Toiset ovat seurakunnan jäseniä, toiset kieltäytyvät Kristuksesta. Myös seurakunnan kokouksessa, täällä messussa ehtoollisyhteys on vain niillä, jotka ovat kyseisen seurakunnan jäseniä tai joita muuten yhdistää sama usko ja tunnustus. Näin meidän luterilainen tunnustuksemmekin todistaa, kun se kirkkoisä Johannes Khrysostomosta lainaten lausuu:

pappi seisoo joka päivä alttarin ääressä ja kehottaa toisia osallistumaan ehtoolliseen, mutta torjuu toiset. (Augsburgin tunnustus, XXIV Messu, 36.)

Tämä on raamatullinen ja luterilainen opetus. Sen mukaan ehtoolliselta on jopa suljettava ne, jotka eivät pidä itseään syntisinä ja Kristusta tarvitsevina, sekä ne, jotka eivät tahdo uskoa Kristuksen totisen ruumiin ja veren olevan leivässä ja viinissä syntiensä anteeksiantamiseksi. Näin on tehtävä siksi, ettei kukaan Herralle rakas ihminen vain suinkaan Hänen pöydässään söisi ja joisi omaksi tuomiokseen! (1. Kor. 11:27, 29) Seurakunta saakin sitten rauhallisesti opettaa Raamattua ja katekismusta kaikille etsijöille, sekä niin ohjata kaikkia kristillisen uskon syvenevään tuntemiseen, aivan niin kuin Priskilla ja Akylas selittivät Apollokselle Jumalan tien (Ap. t. 18:26).

Mutta sitten, veljet ja sisaret Kristuksessa: tällainen seurakunnan raamatullis-tunnustuksellisen identiteetin varjeleminen ei koskaan saa tarkoittaa sitä, että meistä Kristuksen seurakuntana tulisi jokin pieni sisäänlämpiävä joukko, joka nauttii vain omasta seurastaan. Ei! Rakkaat ystävät, me odotamme Jeesusta Kristusta, joka ”on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” Kun Hän tulee, silloin aika on loppu. Mutta tässäkin maassa, tässäkin kaupungissa on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät vielä tunne Herraa, jotka eivät ole kuulleet Hänen ääntään, jotka elävät erossa Hänen elämää antavasta sanastaan. Miten heille käy, jos Kristus aivan kohta tulee? Herra sanoo: epäuskossaan he joutuvat tuomittaviksi. Mutta taivaallinen Isä ei tahdo tätä! Juuri siksi Hän on lähettänyt Poikansa maailmaan, että Hänessä meidän kaikkien syntisten synnit sovitettaisiin, että Hänen sanansa kautta iankaikkisen elämän yhteys voisi tulla kaikkien ulottuville. Siksi Herra on myös varustanut seurakuntansa valtavilla luomisen lahjoillaan. Jokaisella meistä on omat lahjamme ja luontaiset kykymme, oma työpaikkamme ja elämänpiirimme, jossa elää Kristuksen tuoksuna (2. Kor. 2:15–16), jakaa Hänen evankeliumiaan. Meillä on myös Pyhän Hengen lahja ja erilaiset armolahjat. Nämä lahjat Jumala on meille antanut, että me Kristuksen ruumiin jäseninä sanoisimme lähimmäisillemme: ”Tänään on vielä armon aika. Etkö sinäkin tulisi Kristuksen armon vastaanottajaksi? Hän tahtoo antaa sinun kaikki syntisi anteeksi. Hän tahtoo pelastaa sinut ikuiseen valtakuntaansa!”

Kun Kristuksen pyhää sanaa näin jaetaan arkielämässä, se vaikuttaa. Sana on voimallinen! Pyhä Henki ja Hänen työnsä on sitoutunut nimenomaan Jumalan sanaan. Siksi kun Hänen sanaansa näin jaetaan, Kristuksen ihana ääni, evankeliumin ääni saa herättää hengellisesti kuolleita ja antaa heille heidän kuolemansa sijaan ikuisen elämän. Sanan kautta Pyhä Henki kutsuu Herralle rakkaita ihmisiä messuun, kasteen sakramentin osallisuuteen ja sitä kautta Kristus-ruumiin, seurakunnan jäseniksi (1. Kor. 12:13). Siinä hengellisesti kuolleet valtimokanavat avataan ottamaan vastaan Kristuksen elämän verenkierto, Jumalan pyhän sanan ja alttarin sakramentin kautta saatava evankeliumin vapaus ja iankaikkinen elämä Pyhässä Hengessä. Älkäämme mekään siksi näinä katoavan maailman viimeisinä päivinä jääkö paikallemme. Kun me olemme saaneet Herralta kaiken jokapäiväisen ja yliajallisen leipämme, ja olemme tulleet evankeliumista ravittuiksi, jakakaamme iloisesti ja Pyhän Hengen vapaudessa tätä samaa elämää antavaa sanaa muillekin. Tänään on aika uskoa Kristukseen. Juuri nyt on otollinen aika, juuri nyt on pelastuksen päivä (2. Kor. 6:2). Kohta, aivan kohta Herramme Jeesus Kristus tulee jo takaisin kunniassaan, tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Pitäkäämme siksi huolta, että tuohon päivään mennessä itse pysymme Hänen äänensä kuulijoina, Hänen äänensä valmistamina. Kutsukaamme myös muita tämän evankeliumin äänen, Kristuksen äänen kuuloon. Näin tuona viimeisenä päivänä yhä useampi saa ihmetellä ja iloita: ”Minä olin syntinen, mutta Kristus pesi minut puhtaaksi ristin verellään! Minä olin tuomion alla, mutta Kristus otti minun tuomioni itseensä, ja niin minä sain tuomiosta riemuvoiton! (Jaak. 2:13, KR92) Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, enkä enää minä, vaan Kristus elää minussa (Gal. 2:20). Ja kun Hänen elämänsä virtaa minussa, minä elän ikuisesti Hänen kanssaan, Hänen armostaan!” Saakoon tämä pelastuksen evankeliumi ja iankaikkinen elämä tulla Kristuksen päivään mennessä vielä monen osaksi! Niin me saamme yhä suurempana seurakuntana iloita yhdessä: ”Kuoleman voittaja Jeesus Kristus on meidän iankaikkinen elämämme (Fil. 1:21). Tule Herra Jeesus! (Ilm. 22:20)” Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 24.11.2013.)