Apostoli Johanneksen päivä (1. vsk), Joh. 21:19–24

Opetuslapsi, jota Jeesus rakasti

Pitkä johdanto

Maailmassa on valtavasti kertomuksia pyhistä miehistä ja naisista. Monien kerrotaan rakastaneen Jumalaa niin paljon, että palavassa innossaan luopuivat kaikesta omaisuudestaan, saamistaan kutsumuksista, puolisoistaan ja lapsistaan, terveydestään ja jopa elämästään. Näin he tekivät, jotta voisivat kilvoittelunsa kautta päästä lähemmäs Jumalaa ja jos mahdollista, tulla aivan enkelien kaltaisiksi.

Mekin muistamme, että Herramme sanoo: ”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias”. (Matt. 10:37–39) Herra siis sanoo, että Jumalaa tulee rakastaa yli kaiken. Hän ei kuitenkaan kehota luopumaan siitä isän tai äidin kutsumuksesta, jonka on ihmiselle antanut (1. Moos. 1:28a). Hän ei myöskään kehota luopumaan vanhempien kunnioittamisesta, minkä käskyn hän on niin ikään itse antanut (2. Moos. 20:12). Ja vaikka jonkun kristityn elämäntilanne sallisikin keskittymisen vain hengelliseen työhön tällaisten ajallisten tehtävien kustannuksella, Herra ei kuitenkaan kehota tekemään tästä numeroa. Kuitenkin usein mainitun kaltaisissa pyhimyskertomuksissa päähuomio on pyhien ihmisten itsekieltäymyksessä ja hurskaissa teoissa. Kirkon historian opiskelemisen kannalta tämäkin saattaa toki olla kiinnostavaa. Mutta voi surkeus, jos uskovien teoista puhuttaessa samalla jätetään sivuun se, mitä Kristus itse teki ja puhui! Jos nimittäin Kristuksen armo ja lahjavanhurskaus jätetään syrjään, mitä silloin hyödyttää ihmisten hurskaudesta puhuminen? Emmekö me kaikki ihmiset kuitenkin ole Jumalan edessä kuin saastaiset, ja kaikki meidän oma vanhurskautemme niin kuin tahrattu vaate? (Jes. 64:6) Jos Jumalan sana Kristuksen armotyöstä jää syrjään, miten ihmeessä vajavaisen ihmisen suuristakaan hurskauden töistä kertomalla voitaisiin innoittaa kristittyjä elämään pyhää elämää? Ei ystävät, jos jätetään syrjään Jumalan elämää antava ja vaikuttava sana Kristuksesta sekä Hänen armostaan ja itsensä uhraavasta rakkaudestaan, silloin ihmisten hurskauden esittely saa aikaan vain uusia kysymyksiä, jopa ahdistusta: ”Entä jos minä en kykenekään samaan? Ehkä minä en sitten ole niin hyvä kristitty! Entä jos en lainkaan kelpaakaan Jumalalle?”

Rakkaat ystävät! Tällainen on lain tie. Jumalan laki vaatii ja edellyttää, mutta ei anna mitään. Laki vaatii pyhää elämää, mutta ei vaikuta pyhän elämän syntymistä ihmisessä. Mutta jokainen, joka korvillaan kuulee ja sydämessään ottaa vastaan Jumalan lain sanan, tulee tietämään, että ilman Jumalan lahjoittavaa rakkautta hän on kertakaikkisesti hukassa ja aivan kadotettu ihminen. Lain sana sanoo aivan oikein: ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla”. (Room. 3:23) Miten sinä siis omine neuvoinesi tai hurskailta näyttävine tekoinesi voisit päästä lähemmäs pyhää Jumalaa, saati pelastua? Et mitenkään! Jumalan on ensin tuotava sinulle evankeliumin lahjat sinun ulkopuoleltasi. Jumalan on armahdettava sinut syntinen, annettava sinulle syntisi anteeksi ja tuotava sinulle lahjaksi se, että kelpaat Hänelle. Mutta juuri niin Hän on tehnytkin: Hän on lähettänyt sinulle Poikansa! Ensimmäisenä jouluna Jumalan ainosyntyinen Poika Kristus on syntynyt ihmiseksi, että Hän ottaisi pois syntisi ja sovittaisi ne uhrikuolemassaan ristillä. Hän on tullut, että Hän saisi antaa sinulle syntiesi sijaan oman vanhurskautensa – siis oman Jumalalle kelpaamisensa – sekä pyhyytensä ja puhtautensa.

Tätä ihanaa ilosanomaa alleviivaa myös pyhä evankelista, kun hän tämän kolmannen joulupäivän evankeliumissa Pyhän Hengen inspiroimana kirjoittaa: ”Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: ’Herra, kuka on sinun kavaltajasi?’” (Joh. 21:20) Tästä lyhyestä tekstistä tarkastelemme nyt kahta asiaa.

Opetuslapsi, jota Jeesus rakasti

Ensiksi, evankelista kirjoittaa opetuslapsesta, jota Jeesus rakasti. Tästä miehestä olisi paljon sanottavaa ja kirjoitettavaa. Tämä mies oli yksi Kristuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja heidänkin joukossaan ehkä Herralle läheisin. Hän oli myös yksi niistä kolmesta Jeesuksen kaikkein lähimmästä opetuslapsesta, jotka Herra otti mukaansa Jairoksen tyttären kuolinvuoteelle näkemään tämän herättämisen kuolleista (Luuk. 8:51–55) ja sitten kirkastusvuorelle todistamaan Kristuksen jumalallista kirkkautta (Matt. 17:1–8). Tämä opetuslapsi oli se mies, joka sai Pyhältä Hengeltä tehtäväkseen toimia Jumalan ilmoituksen välikappaleena, kun hän kirjoitti neljännen evankeliumin, ilmestyskirjan ja vielä kolme kirjettä. Hän oli suuren Efeson seurakunnan piispa. Hän oli Kristuksen tunnustuksen tähden paljon kärsinyt todistaja ja Jumalan sanan opettaja. Hänen nimensä oli Johannes. Eikö tästä miehestä jos kenestä olisi ollut syytä kuuluttaa kaikille, miten hurskas ja pyhyydessä pitkälle edistynyt hän oli, kun sai olla näin ihmeellisten asioiden todistaja? Eikö tämän miehen nimi, jos kenen, olisi ollut syytä tehdä tunnetuksi koko maailmassa? Mutta ylistääkö Pyhä Henki nyt päivän evankeliumissa hänen tekojaan tai erinomaisuuttaan? Ei, Hän ei mainitse edes hänen nimeään! Millä nimellä Hän sitten tätä miestä kutsuu? Hän on opetuslapsi, ”jota Jeesus rakasti”.

Ystävät, tässä on kristillisen uskon ydin. Kristillisyys ei perustu ihmiseen tai hänen hengelliseen edistyneisyyteensä. Se ei siis perustu siihen, miten hurskas sinä olet taikka miten hurskaaksi ja Kristuksen kaltaiseksi kykenet tämän elämäsi aikana kehittymään. Kristillisyytesi ei perustu siihen, miten palavasti sinä rukoilet, uhraat tai teet hyvää. Kristillisen uskon alku ja loppu on siinä, että Jeesus rakastaa. Siksi sinunkaan kristittynä olemisesi ei riipu sinun ulkoisten kilvoitustekojesi runsaudesta, vaan siitä, että saat aina pysyä opetuslapsena, jota Jeesus rakastaa. Nyt joku saattaa kysyä: ”Mutta eikö Jeesus sitten rakasta kaikkia ihmisiä? Sanoohan sanakin: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16) Kyllä vain, Herra rakastaa kaikkia ihmisiä! Ei ole yhden yhtäkään, jota Hän ei rakastaisi! Mutta on huomattava, että sana puhuu tässä nimenomaan opetuslapsesta, jota Jeesus rakasti. Opetuslapsi on sellainen ihminen, joka uskoo Kristukseen ja turvaa Häneen omana Vapahtajanaan. Uskonpuhdistaja Luther saarnaa tästä: ”usko yksin tekee oikeita, rakkaita Kristuksen opetuslapsia; nämä saavat myöskin Pyhän Hengen uskonsa kautta, eivät omalla vaikuttamisellansa. Teot tekevät opetuslapsia nekin, mutta eivät rakkaita opetuslapsia, vaan teeskentelijöitä, jotka eivät kestä kuin jonkin ajan: Jumalan rakkaus ei kannata heitä, koskapa eivät usko.” (Kirkkopostilla I. Kolmas joulupäivä. Evankeliumisaarna, 34.) Tässä maailmassa on siis paljon niitä, joita Kristus kyllä rakastaa, mutta jotka eivät kuitenkaan halua uskoa Häneen. Siksi he eivät voi olla Herran opetuslapsia, joita Hän rakastaa.

Näin evankelista siis tahtoo siirtää meidän katseemme pois ihmisen teoista ja ihmisen hurskaudesta. Hän ei tahdo meidän kiinnittävän katsettamme ihmisen nimeen, ei edes pyhien ihmisten nimeen, oli sitten kyse Johanneksesta tai Paavalista tai vaikkapa Lutherista. Hän tahtoo, että kaiken keskuksessa on aina Kristus ja Hänen rakkautensa. Toki me saamme ”julkisesti muistaa pyhiä,” – siis menneiden aikojen uskovia – ”jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan.” Näin tunnustuskirjamme meitä aivan oikein opettaa ja painottaa heti perään: ”Mutta Raamattu ei neuvo kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua, sillä se asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi. Häntä tulee huutaa avuksi, ja hän on luvannut kuulla meidän rukouksemme.” (Augsburgin tunnustus, XXI Pyhien palvonta, 1–3.) Lisäksi, on mahdollista ja järkevääkin, että me keskustelun helpottamiseksi ja käytännöllisistä syistä kutsumme seurakuntiamme uskonpuhdistajan nimellä – esimerkiksi ”Samuelin luterilainen seurakunta” – ja että puhumme itsestämme ”luterilaisina” kristittyinä. Oikein ymmärrettynä tämä on aivan mahdollista – mikäli siis otetaan huomioon, että Luther itse halusi pitää opetuksensa keskuksessa aina vain Kristuksen, mistä syystä hän ei olisi myöskään halunnut nimetä kirkkokuntaa omalla nimellään. Mutta jos luterilaiseksi julistautuminen tarkoittaisi pyhän ihmisen kunnioittamista Kristuksen rinnalla tai jopa Hänen ohitseen, siinä tapauksessa olisi luterilaisen nimestä välittömästi luovuttava! Jumalan sana nimittäin ohjaa meitä katsomaan aina ja vain siihen, mitä Herra Jeesus Kristus tekee. Sana ohjaa meitä katsomaan aina siihen, miten Jeesus rakastaa ihmisiä. Sana ohjaa meitä katsomaan aina siihen, miten Jeesus haluaa lahjoittaa meille uskon ja niin tehdä meidät myös opetuslapsikseen, joita Hän rakastaa.

Opetuslapseksi tuleminen ja opetuslapsena pysyminen

Mutta nyt joku ehkä kysyy: ”Miten sitten tullaan Jeesukseen uskovaksi, Hänen opetuslapsekseen, jota Hän rakastaa? Miten ihminen voi tulla uskoon?” Tätä käsittelee saarnan toinen osa. Huomaamme, että käsillä oleva lyhyt evankeliumin kohta viittaa myös siihen, miten tähän kysymykseen vastataan.

Kun kysytään, miten ihminen voi tulla uskoon, joku ehkä kehottaa: ”Tee uskonratkaisu!” ”Valitse Jeesus!” Aivan kuin Jeesus muka olisi yksi vaihtoehto muiden joukossa, jonka voi valita, niin kuin kaupan hyllystä valitaan itselle sopivin tai paras tuote! Mutta: Voiko kukaan luonnollinen, syntinen ihminen noin vain ratkaista Jeesuksen puoleen tai valita Häntä? Ei voi, eikä luonnollinen ihminen edes voi haluta sellaista ratkaisua tai valintaa. Syntiselle ihmiselle on kerta kaikkiaan mahdotonta saada itsessään aikaan pelastavaa uskoa (Room. 8:7).

Johanneskin, josta evankeliumi puhuu, saattoi tulla Jeesuksen opetuslapseksi, koska Herra ensin kutsui Hänet seuraansa ja opetuslapsekseen. Vain koska Johannes ja hänen veljensä korvillaan kuulivat Kristuksen kutsun – siis Hänen sanansa! –, saattoivat he jättää kalastusveneensä ja isänsä ja seurata Herraa (Matt. 4:21–22). Mutta tässä ei ollut kaikki. Tämän jälkeenkin Johannes tarvitsi sitä, että sai jatkuvasti elää Herransa Jeesuksen kanssa ja seurata Häntä, niin kuin evankelista tässäkin todistaa hänen tehneen. Mutta evankelista sanoo vielä, että Johannes oli juuri se, joka oli aterialla myös nojannut Jeesuksen rintaa vasten. Huomaatko nyt? Kaikki tämän miehen uskonelämässä riippui siitä, että hän oli saanut tulla kutsutuksi Jeesuksen seuraan ja sai jatkuvasti elää Hänen kanssaan, Hänen armollisessa hoidossaan, niin, aivan Hänen sylissään. Yksin Kristuksen armosta ja rakkaudesta oli Johannes saattanut tulla Hänen opetuslapsekseen sekä sitten myös elää Hänen opetuslapsenaan.

Näin on nykyäänkin: Jotta luopunut ja syntinen ihminen voi tulla Jeesuksen opetuslapseksi, täytyy Jumalan ensin julistuttaa sanansa. Sanan täytyy ensin lakina murtaa ihmisen sydän ymmärtämään hänen syntisyytensä ja armon tarpeensa. Vasta sitten ihminen voi myös ottaa vastaan evankeliumin lahjan, itsensä Kristuksen, jonka ulkonainen sana niin ikään Hänelle tarjoaa ja tuo. Opetuslapseksi tullaan siis siten, että ollaan siellä, missä Kristus puhuu ja missä siis voidaan kuulla Hänen eläväksi tekevä sanansa sekä ottaa se uskossa vastaan.

Keskeistä onkin siis kysyä, missä Kristuksen ääni tänään kuuluu! Keskeistä on kysyä, missä Hän tänään on! Niin ystävä, missä sinä voit kuulla Kristuksen äänen ja levätä Hänen rintaansa vasten? Herra Jeesus tulee sinun luoksesi Kirkossaan, sanassaan ja pyhissä sakramenteissaan. Tunnustus lausuu asian niin kuin se on: ”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus, V Kirkon virka, 2.) Johanneksen luo Jeesus tuli ruumiillisesti, henkilökohtaisesti. Mutta nyt kun Herra on astunut ylös taivaaseen, on Hän asettanut meille paitsi sanansa myös kasteen ja ehtoollisen läsnäolonsa paikoiksi ja pelastuksen välineiksi. Niissä Hän tulee meidänkin luoksemme aivan konkreettisesti ja henkilökohtaisesti; sana, kaste ja Herran pyhä ehtoollinen tuovat meille Kristuksen ja Hänen armollisen läsnäolonsa. Kun sinäkin käytät näitä Kristuksen asettamia armonvälineitä ja elät niiden yhteydessä, saat jatkuvasti Johanneksen tavoin levätä Hänen rintaansa vasten, Hänen armollisessa sylissään. Siksi sana, kaste ja ehtoollinen ovat paitsi uskovaksi ja opetuslapseksi tulemisen välineitä, ne ovat myös uskovana ja opetuslapsena pysymisen välineitä. Ilman niitä sinun kristillisyydestäsi tulee hyvin helposti ihmiskeskeistä, omiin tekoihisi ja omaan oletettuun hurskauteesi keskittyvää, lakihenkistä puuhastelua. Mutta kun sinä elät Kristuksen Kirkossa, sanan ja sakramenttien yhteydessä, saat elää Herrasi Jeesuksen kanssa, Hänen opetuslapsenaan, jota Hän kovasti rakastaa ja jolle Hän yhä uudestaan tuo lunastustyönsä hedelmän, syntien anteeksiantamuksen. Siinä ja juuri siinä Hän myös Pyhässä Hengessään pitää yllä sen uuden elämän, jonka Hän on sinulle lahjoittanut. Näin Hän Pyhässä Hengessään saa sinussa aikaan myös kaikkia hyviä uskon hedelmiä, hyviä Jumalan tahdon mukaisia tekoja, (Augsburgin tunnustus, VI Uusi kuuliaisuus, 1) oli se sitten rukousta, ylistystä, kiitosta, uhraamista tai muuta hyvän tekemistä.

Nojaudu Jeesuksen rintaa vasten!

Huomaa vielä lopuksi, missä tilanteessa Johanneksen kerrotaan nojanneen Kristuksen rintaa vasten. Hän ei tehnyt niin silloin, kun kaikki oli rauhallista ja auvoista. Hän ei tehnyt niin ylösnousemuksen jälkeen tai jonakin ihanana aamuhetkenä. Johannes nojasi Kristuksen rintaa vasten silloin, kun epävarmuus ja kauhu olivat läsnä. Tuossa hetkessä Herra Jeesus oli juuri hengessään järkyttyneenä todistanut ja sanonut, että yksi hänen opetuslapsistaan oli kavaltava Hänet. Juuri kun epätietoisuus valtasi opetuslasten mielet, silloin nojasi Johannes Herransa rintaan ja kysyi tältä: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” (Joh. 13:23; 21:20) Tässä Kristuksen rakastama ja pyhä apostoli on kyllä meillekin erinomaisena esimerkkinä: Ahdistuksessaan Johannes ei kavahda seisomaan tai lähde ulos huoneesta. Hän ei luota omaan hengelliseen pystymiseensä. Apostoli menee uskossa Herransa Jeesuksen luo, joka rakastaa häntä, aivan siihen Jeesuksen rintaa vasten. Hän tuo epätietoisuutensa ja ahdistuksensa Jeesukselle. Näin hän sai tehdä, ja näin sinäkin rakas ystävä saat aina tehdä! Nimittäin Herra Kristus on tullut, vieläpä juuri sinun tähtesi! Ota siis nyt uskossa vastaan tämä joulun evankeliumi ja tule Hänen luokseen, joka on ensin tullut sinun luoksesi. Silloin kun omat syntisi, kuolema, helvetti, maailma tai perkele sinua ahdistavat, juuri silloin sinä saat uskossa tulla Herrasi saarnatuolin ja alttarin ääreen, nojata mitä suloisimmassa turvassa Hänen rintaansa vasten. Siinä Jeesus Kristus, joka sinua, opetuslastaan rakastaa, tulee luoksesi. Siinä Hän antaa sinulle itsensä ja sen mitä Hänessä on, elämän, armon, autuuden ja kaikki taivaan aarteet. (Luther: Kirkkopostilla I. Kolmas joulupäivä. Evankeliumisaarna, 36.) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 27.12.2015.)