23. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Matt. 18:23–35

Mitä on anteeksiantaminen?

Johdanto

Tässä evankeliumissa Herramme Jeesus puhuu meille anteeksiantamisesta. Vertauksessaan Hän puhuu kuninkaasta ja tämän kahdesta palvelijasta. Molemmat näistä miehistä ovat velassa. Kun Herramme puhuu kuninkaan palveljoista, Hän puhuu taivaallisen Kuninkaan palvelijoista eli kristityistä, siis meistä. Hän tarkoittaa: me olemme velkaa taivaalliselle Isällemme ja toinen toisillemme. Ja juuri siksi Hän myös puhuu meille siitä, mitä anteeksiantaminen on.

Anteeksi pyytämättä tai antamatta jättäminen

Kun me elämme yhteistä elämäämme, niin voi miten usein me ohitamme toisemme! Miten usein näin tapahtuukaan varsinkin silloin, kun välillemme tulee ristiriitoja. Helposti ohitamme toistemme ajatukset, kysymykset ja tunteet. Kun tulee anteeksi pyydettävää, etkö sinäkin niin helposti jätä pyytämättä anteeksi. Ehkä tämä johtuu siitä, että itse vähättelet omia rikkomuksiasi. Tai ehkä et uskalla kohdata niitä ja siksi jätät puhumatta niistä, jätät tunnustamatta ne. Siksi jää myös anteeksipyyntö lähimmäiseltämme. Voi myös olla, että kyllä tunnet rikkomuksesi – kipeästikin – mutta sitten yrität selvitä niistä omin neuvoin. On kuin ajattelisit näiden palveljoiden tavoin: ”Ole pitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki.” (Matt. 18:26; vrt. 18:29) Ja niin alat hyvittää rikkomuksiasi, vaikkapa tekemällä hyviä tekoja sille, jota vastaan olet rikkonut. Alat imarrella tai lahjoa häntä, että hän niin unohtaisi pahat tekosi. Mutta silloinkin synti jää tunnustamatta, todellinen anteeksipyyntö lausumatta, koko ongelma selvittämättä. Ja sitäpaitsi, kuka meistä voi todella maksaa rikkomustemme hinnan takaisin? Vaikka ehkä voisimmekin ulkoisesti saada tilanteen näyttämään siltä, että hyvitämme lankeemuksiamme lähimmäisellemme, meidän rikkomuksemme ja syntimme ovat kuitenkin rikkomuksia ja syntejä myös Jumalan edessä. Siksi on selvää: Pyhän Jumalan kasvojen edessä emme koskaan voi edes alkaa maksaa sitä valtavaa velkaa, joka meillä syntiemme tähden on kontollamme, puhumattakaan, että voisimme kuitata tuon velan kokonaan maksetuksi. Herran edessä sinunkin on suostuttava hengelliseen konkurssiin ja tunnustettava: sellainen maksaminen on sinulle mahdotonta.

Tai kun tulee tilanne, jossa sinun pitäisi antaa lähimmäisellemme anteeksi, miten helposti jätät antamatta anteeksi! Moni sanoo: ”En voi koskaan antaa hänelle anteeksi, saakoon kärsiä syyllisyttä lopun ikäänsä, on hän sen ansainnutkin!” Joku taas on valmis antamaan anteeksi tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten kun sama ongelma toistuu ja mitta tulee täyteen, loppuu anteeksiantokin. Ja niin me ajattelemme Pietarin tavoin: ”kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?” (Matt. 18:21) Mutta miten rakkaudeton on tuollainen asenne, joka antaa anteeksi siinä määrin kuin se itselle sopii! Ehkä joskus taas joku lähimmäisesi tulee luoksesi pyytämään anteeksi rikkomustaan. Silloin voi olla, että loukkaantumisen tunteesi on vielä kovin kipeä. Sanot: ”Voin koettaa aloittaa sellaisen prosessin, jossa annan sinulle anteeksi.” Ehkä tämä kuulostaa viisaalta, otetaanhan siinä tunteetkin huomioon. Eikö tähän kuitenkin sisälly ajatus, että et voi antaa anteeksi, ainakaan vielä. Ehkä koet, että tunteille on annettava ensin aikaa rauhoittua, vasta sitten voit antaa anteeksi. Mutta ystävä, näin jätät lähimmäisesi kärsimään omantunnon tuskaa. Niin, helposti jätät hänet jopa ilman koko anteeksiantamusta. Taikka vielä, vaikka ehkä voisitkin antaa anteeksi tälle lähimmäisellesi joka sitä sinulta anoo, kuitenkin painat katseesi alas ja vastaat hänelle: ”ei se mitään ollut”, Mutta etkö näin taas ohita hänet ja hänen kipunsa omasta rikkomuksestaan? Ja lopulta anteeksianto jää tässäkin lausumatta.

Anteeksiantamus Kristuksessa

Kun Jeesus päivän evankeliumissa puhuu anteeksiantamisesta, mitä Hän sillä tarkoittaa? Kun hän puhuu anteeksiantamisesta, Hän käyttää kreikan kielen sanaa ἀφίημι (afiemi). Suomeksi se tarkoittaa pois lähettämistä tai ajamista, vapauttamista esimerkiksi lain vaatimasta seurauksesta, päästämistä, sallimista. Jumalan anteeksianto on tällaista. Taivaallinen Isä ei ohita sinua. Hän tuntee sinut, oman luomuksensa. Se tarkoittaa, että hän näkee sinut kokonaan, myös sinun rikkomuksesi ja syntisikin. Pyhässä sanassaan ja sen saarnassa Hän oikein tulee sinua vastaan, sinua kohtaamaan. Siinä Hän kohtaa sinut henkilökohtaisesti ja kokonaan, aivan sellaisena kuin sinä olet, myös kaikkine synteinesi. Eikä hän ohita taikka vähättele syntejäsi. Hän ei käännä katsettaan pois ja sano ”ei se mitään”. Ei, vaan hänen pyhyytensä vaatii kaikille rikkomuksille niiden ansaitseman rangaistuksen, vankeusrangaistuksen. Sen rangaistuksen Hän kuitenkin langetti Pojalleen, että voisi vapauttaa sinut lain vaatimasta rangaistuksesta, siitä rangaistuksesta, jonka olet ansainnut, että Hän voisi päästää sinut vapaaksi. Meidän Herramme Kristus tahtoi niin palavasti antaa sinulle anteeksi, että otti mieluummin itse kantaakseen sen häpeän ja kärsimyksen, jonka sinä rikkomuksillasi olit ansainnut. Hän tekin näin mieluummin, kuin että olisi antanut sinun kärsiä ikuisesti syntiesi rangaistusta. Eikä Hänen anteeksiantamuksensa riipu tunteista; se ei ole sellaista anteeksiantamista, joka voidaan myöntää sitten, kun tunteet ovat rauhoittuneet. Päinvastoin! Kristus tahtoi niin palavasti antaa sinulle anteeksi, että voidakseen valmistaa sinulle tämän anteeksiantamisen Hän vartavasten suostui kulkemaan sinne, missä anteeksiantaminen tuntui kaikkein vaikeimmalta. Ihmiselämänsä aikana täällä maan päällä Hän kantoi meidän syntimme ja sairautemme. Lopulta Hänen tiensä kävi aina kidutukseen ja häpeälliseen kuolemaan asti, että sinä saisit syntisi anteeksi. Vielä ristillään Hän rukoili pahantekijöidensä puolesta (Jes. 53:12): ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.“ (Luuk. 23:34) Hänen anteeksiantonsa ei siis kysynyt sitä, onko Hänellä anteeksiantavainen tunne. Hänen anteeksiantonsa oli päätös, rakkaudesta nouseva päätös suostua Isän pelastustahtoon. Kristus ei myöskään ole niinkuin ihmiset, joka usein ovat valmiita antamaan anteeksi vain tiettyyn rajaan asti, mutta sitten kun mitta tulee täyteen, lakkaavat anteeksiannostakin. Päinvastoin sana sanoo, että Herra on hyvä ja että Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti, Hänen uskollisuutensa Hänen omiaan kohtaa pysyy ikuisesti (Ps. 106:1). Kristus antaa anteeksi ”seitsemänkymmentä kertaa seitsemän”, siis lukemattoman määrän, rajattomasti (Matt. 18:22). Hän ei enää pidä mitään kirjaa anteeksiannettavista rikkomuksista, sillä Hän on jo itse kantanut kaikki maailman synnit ja rikkomukset ja Hänessä ne on naulattu ristiin.

Tällaista on Jumalan anteeksiantamus Kristuksessa. Se on palavaa halua vapauttaa syyllinen syyllisyydestä. Se on halua vapauttaa rangaistusvaatimuksesta. Se on rakkautta, joka ei etsi omaansa (1. Kor. 13:5), vaan tyhjentää itsensä (Fil. 2:7), että sinä saisit anteeksi, saisit tulla osalliseksi Hänen täyteydestään (Joh. 1:16). Näin Kristus on maksanut sinun syntivelkasi sinun puolestasi. Hänen ristissään ja ylösnousemuksessaan sinulle on valmistettu täydellinen vapautus kaikista rikkomuksistasi ja synneistäsi. Siinä Kristus Jeesus on antanut sinulle anteeksi – ἀφίημι (afiemi) – Hän on siis vapauttanut sinut lain vaatimasta synnin rangaistuksesta. Hän rakastaa sinua ja on päästänyt sinut synneistäsi verellään (Ilm. 1:5). Hän on lähettänyt ja ajanut nuo sinun rikkomuksesi pois. Minne Hän on ne ajanut? Niin kauas kuin itä on lännestä (Ps. 103:12). Hän on ottanut sinun syntisi ja rikkomuksesi itseensä ja suostunut niiden tähden heitettäväksi ulkopuolelle leirin (vrt. Hepr. 13:12). Siellä Hän on juonut niiden koko rangaistuksen maljan viimeiseen pisaraan asti. Hänet taivaallinen Kuningas on heittänyt helvetin vankeuteen, ettei sinun tarvitsisi joutua sinne velkoinesi. Mutta Kristus on voittanut  niiden vallan! Siksi rakas ystävä, kun sinä olet Hänessä, sinä olet vapaa aivan kertakaikkiaan! Sinä olet vapaa synneistäsi. On kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan! Näin on Herramme Kristus sinulle antanut anteeksi! Näin paljon sinä olet saanut. Anna sinäkin siksi varauksetta anteeksi lähimmäisellesi! Kuule, mitä Henki puhuu meidänkin seurakunnallemme: ”kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” (Kol. 3:13)

”…ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”

Mutta mitä Jeesus tarkoittaa, kun Hän sanoo: ”Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: ’Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?’ Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijain käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi” (Matt. 18:32-35)? Mitä Hän tällä tarkoittaa? Tarkoittaako tämä sitä, että meidän pitää antaa toisille anteeksi, että sillä tavalla voisimme ostaa Jumalan anteeksiannon myös itsellemme? Ei Herra sitä tarkoita. Me emme voi mitenkään ostaa tai ansaita anteeksiantoa itsellemme. Jumalan anteeksianto Kristuksessa tulee aina ensin, niinkuin päivän vertauksessakin suuren kuninkaan anteeksianto tuli palvelijalle, ennen mitään hänen omia mahdollisuuksiaan. Herra ei siis odota, että ensin tulisimme hyviksi. Hän ei odota, että ensin tulisimme kykeneviksi maksamaan. Sanahan sanoo: ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:8) Jo silloin, kun meillä ei ollut mitään muuta kuin syntiä Hänen eteensä tuotavaksi, jo silloin Hän antoi meille anteeksi. Hänen anteeksiantonsa tulee aina ensin. Mutta mitä Jeesus tässä sitten tarkoittaa, kun Hän sanoo: ”Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi” (Matt. 18:35)? Hän tarkoittaa, että anteeksianto, joka ei virtaa Jumalasta Kristuksen kautta minuun ja minun kauttani sitten lähimmäiselle, se on anteeksiantoa, jonka Jumala on kyllä tarjonnut minulle, mutta jota minä olen halveksinut. Mutta jos sinä halveksit Jumalan anteeksiantoa, ei Hän väkisin pakota sinua sitä vastaanottamaan. Päättäväinen kieltäytyminen anteeksiantamisesta on väärin. Elämä, joka on täynnä sellaista kieltäytymistä, on elämää, josta usko Jeesukseen kuolee pois. Siksi sellainen elämä johtaa tuomioon.

Mutta sitten Herra sanoo: ”ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.” Mitä jos sydämessä ei ole anteeksiantavaa tunnetta? Miten silloin voisin antaa sydämestäni anteeksi? Jos veljesi tai sisaresi rikkoo sinua vastaan, niin voi olla, että tunteesi eivät heti lepy. Ehkä joudut mielessäsi käsittelemään loukkaantumisen tunteitasi vielä pitkäänkin. Tällaista on meidän langenneessa maailmassamme: synnillä on aina kipeät seurauksensa. Siksi voi tuntua vaikelta antaa toisillemme ”sydämestämme anteeksi”. Kun sydän ei millään tahtoisi tulla mukana. On kuitenkin katsottava, mitä Herramme tällä todella tarkoittaa. Kunnioitettu veljemme, jumaluusopin tohtori Martti Vaahtoranta selittää osuvasti:

Jeesushan vaatii meitä antamaan anteeksi koko ”sydämestämme” (Matt 18). Valitettavasti tämä opetus, ja sen myötä Isä meidän -rukouksen viides rukous/pyyntö, menee meiltä helposti ihan väärään lokeroon meidän romanttisen aikakauden perillisinä. Kun me puhumme sydämestä, ajattelemme yleensä tunne-elämää. Kreikan (ja heprean) maailmassa näin ei kuitenkaan ollut, vaan sydän kuvasi jotain paljon merkittävämpää kuin tunnekokemusta, jonka perussija taas oli sisäkaluissa. Sydän oli tahdon sekä syvällisemmän tunne-elämän tyyssija.

Kun Jeesus siis käskee meitä antamaan anteeksi sydämestämme, hän ei käske meitä varsinaisesti tuntemaan mitään — anteeksiantavaa oloa — vaan tahtomaan sekä toimimaan tahdon mukaisesti. Minä annan anteeksi, vaikka kuinka ei tekisi mieli, so., minä elän anteeksiantamuksen mukaisesti. Silloin jäljelle jäävä vihaisuus ja kaunaisuus jää yksinomaan minun ongelmakseni, eli synniksi Jumalaa vastaan, kun taas lähimmäiseni saa niistä vapautuksen. Ja vihaisuudelle ja kaunaisuudelle, kuten hekumallisuudelle ja kateudelle ja epäjumalanpalvelukselle ja kaikelle muullekin synnille, on olemassa hyvin yksinkertainen ratkaisu: Kristuksen sovintoveri, kasteessa annettuna, synninpäästössä julistettuna, ehtoollisessa nautittavaksi tarjottuna.

Lopuksi

Ehkä sinunkin tunteesi rikkonutta lähimmäistäsi kohtaan ovat vielä monella tavalla prosessissa. Päätä kuitenkin antaa hänelle anteeksi! Katso, miten paljon itse olet ollut Jumalalle velkaa! Muista Kristusta, joka on varmasta kärsimyksestä ja kuolemasta huolimatta päättänyt suostua Isän tahtoon. Katso, miten suuresta velasta Herra on sinut ristillään päästänyt! Muista, miten suuren anteeksiannon olet Hänessä saanut. Ja päätä sinäkin sitten antaa lähimmäisellesi anteeksi. Luovu rangaistusvaatimuksesta ja päästä hänet vapaaksi. Päästä vapaaksi lähimmäisesi, jonka koko velkataakan Kristus on ristillään kantanut. Silloin toimit myös Jeesuksen sydämellisen halun ja pelastustarkoituksen mukaisesti, Hänen, joka on vapauttanut sekä sinut että lähimmäisesi kaikista synneistänne ristillään.

Tähän loppuu Jeesuksen vertaus, ja niin me sanomme: Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin seurakunnassa Lahdessa 27.10.2013.)