21. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Matt. 22:1–14

Kuka on arvollinen juhlavieras?

Johdanto

Päivän evankeliumissa Herramme esittää vertauksen. Hän puhuu meille siitä, miten Jumala kutsuu ihmisiä ikuiseen valtakuntaansa. Vertaus kertoo meille myös, keitä valtakuntaan kutsutaan. Kuninkaalla Jeesus tarkoittaa kaikkivaltiasta Jumalaa. Kuninkaan Pojalla Hän viittaa tietenkin itseensä, Jumalan ainoaan Poikaan. Ensin meille kerrotaan, että Isä lähettää palvelijansa kutsumaan kutsuvieraita. Näillä palvelijoilla Herramme tarkoittaa profeettoja. Keitä nämä profeetat kutsuivat? Vanhan liiton aikana profeetat kutsuivat tietenkin Jumalan omaisuuskansaa, Israelin kansaa. Heitä kutsuttiin uskomaan tulevaan Messiaaseen, taivaallisen kuninkaan Poikaan. Mutta israelilaiset eivät tahtoneet tulla. Suuressa armossaan Jumala ei kuitenkaan luovuttanut, vaan lähetti toisia palvelijoita, esimerkiksi Johannes Kastajan saarnaamaan heille Jeesusta, joka oli aivan kohta aloittava toimintansa. ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt. 3:2) ja sitten: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh. 1:29) Tämä kutsu ei kaikunut kuuroille korville; kyllä israelilaiset sen hyvin kuulivat. Mutta he vastustivat sitä. Osa lähti sen kuullessaan pois, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen. Toiset heistä tappoivat Johanneksen, Jumala kutsun tuojan. Mutta vieläkään Jumala ei luovuttanut. Häät olivat alkamassa! Herra halusi saada taivaallisen häähuoneensa täyteen! Siksi Hän nyt lähetti apostolit saarnaamaan evankeliumia kuninkaallisesta Pojastaan Kristuksesta. Mutta tällä kertaa Hän antoi käskyn saarnata kaikkialla, kaikissa kansakunnissa, että Hänen pyhän Poikansa häähuone täyttyisi ja taivaallinen juhla voisi pian alkaa.

Tänään me katsomme, kuka saa tulla tähän juhlaan, taivaallisen kuninkaan Pojan häihin. Kun nyt Herran lähettiläät esittivät kutsun, osa kutsutuista hylkäsi sen. Heistä sanotaan: ”kutsutut eivät olleet arvollisia.” (22:8) Me kysymme: kuka sitten on arvollinen pääsemään Jumalan Pojan ikuiseen hääjuhlaan?

Jumalan arvoisuus kreikkalaisessa ajattelussa

Jossakin opetetaan: Jotta kristitty voi Jeesuksen Kristuksen ihmisyyttä tarkastellessaan nähdä muutakin kuin tavallisen rakennusmiehen, myös Herran jumaluuden Jumalan Pojan, niin kristityn on ensin edistyttävä henkilökohtaisen hengellisen harjoituksen tiellä, tultava Jumalan arvoiseksi. Taikka jotta ihminen voi nähdä Raamatun kirjoitetussa tekstissä muutakin kuin paperia ja mustetta, myös Jumalan pelastavan Sanan, hänen on ensin noustava lähemmäs ikuista alkuperäänsä, tultava Jumalan arvoiseksi, ikään kuin korkeamman luokan kristityksi.

Valitettavasti jotkut varhaisen kristillisen kirkon niin sanotuista kirkkoisistäkin ovat opettaneet tällaista, eivät tosin kaikki. Tämän opetuksen vaikutuksia on kuitenkin etsittävä – ei kristillisestä ja raamatullisesta uskosta, vaan kreikkalaisesta pakanafilosofiasta. Siellä on usein sanottu: ihmisen ikuisena päämääränä on ikään kuin nähdä tämän maailman ulkomuodon taakse, kaikkeuden takana olevaan ikuisen olevan tai jumaluuden. Jotta ihminen voi päästä tähän näkemiseen, hänen on kuitenkin henkisen ja filosofisen harjoituksen kautta ensin tultava arvolliseksi, ikään kuin jumaluuden arvoiseksi. Tästä siis jotkut kristitytkin opettajat ovat ottaneet vaikutteita: ihmisen on ensin päästävä hengellisellä harjoituksella kohoamaan lähemmäs Jumalaa, tulemaan Jumalan arvoiseksi. Näin hän voi pelastua.

Vain Jumalan kutsu tekee syntisen arvolliseksi

Mutta kuka ihminen voi saavuttaa Jumalan arvoisuuden? Kuka voi olla arvollinen pääsemään Hänen Poikansa hääjuhlaan taivaaseen? Evankeliumimme ensimmäiset kutsuvieraat varmaan näyttivät ainakin ulospäin arvokkailta ja arvollisilta, olihan itse kuningas kutsunut heidät. Ei kai sitä kutsua linnan juhliin tule aivan joka pojalle. Mutta mitä heistä sanotaan? Juuri näistä kutsuvieraista Herra sanoo, että he eivät olleet arvollisia. Miksi? He kyllä saivat Herran kutsun, mutta hylkäsivät sen. Sen jälkeen heillä ei ollut esittää Jumalan edessä mitään omaa arvollisuutta. Heidät teki arvolliseksi vain Herran kutsu. Itsessään ja omine mahdollisuuksineen he olivat arvottomia ja mahdottomia pääsemään taivaan hääjuhlaan.

Muutamaa lukua aiemmin, Matteuksen luvussa 10 Jeesus puhuu siitä, kuka on Hänelle sovelias. Hän sanoo: ”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” (Matt. 10:37–38) Puhuessaan ”soveliaisuudesta” Kristus käyttää tässä aivan samaa kreikan sanaa ἄξιος (aksios), suomeksi ”arvollinen”. Sanat voitaisiin siksi kääntää myös näin:”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä minun ylitseni [enemmän kuin minua], ei ole minun arvoiseni.” Mutta huomaatko? Herra ei tässä tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi itse pyrkiä ensin hengellisten harjoitustensa kautta pyhittymään tai kohoamaan Jumalan puoleen, taikka siten ensin tulemaan Kristukselle kelpaavaksi ja Hänen arvoisekseen, niin että hän sitten saisi päästä Herran yhteyteen. Kristus ei sano tässä ”arvottomuuden” syyksi sitä, ettei ihminen olisi tehnyt hyviä tekoja tai elänyt ulkoisessa hurskaudessa. Arvottomuus ei ole siinä, ettei omalla harjoituksellaan olisi päässyt nousemaan lähemmäs Jumalaa. Ei, vaan Kristus sanoo ”arvottomuuden” syyksi sen, että näiden ihmisten elämässä isä, äiti tai lapset menevät Hänen, kaikkivaltiaan Jumalan edelle. Ongelma on siis aivan sama kuin noilla, jotka kutsuttiin kuninkaan pojan häihin. Hekin rakastivat jotakin muuta enemmän kuin Jumalaa. Heille riitti heidän oma elämänsä, peltonsa ja kauppansa, omat edut ja omaisuus, omat ajatukset, omat mahdollisuudet ja edistymiset. Jumalan armon tarjoukselle he eivät nähneet tarvetta. He eivät ottaneet Kristuksen armokutsua vastaan. Ja siksi he eivät olleet Jumalan edessä ”arvolliset”.

Kuningas kutsuu kaikkia

Kuinka on sinun laitasi? Oletko sinä Jumalan arvoinen? Toisin sanoen: Rakastatko sinä Jumalaa yli kaiken? Osaatko sinä pitää ensimmäisen käskyn: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia”? (2. Moos. 20:2–3) Ei ystävät, meidän on tunnustettava: Jumalan edessä ei yksikään ihminen ole arvollinen. Ei ole ketään, joka itsessään voisi saavuttaa pyhän Jumalan arvoisuuden, edes jatkuvalla lihansa kurittamisella ja kurinalaisella hartauselämällä. Sinäkin kuulut siihen langenneeseen joukkoon, ihmissukuun, joka omassa voimassaan rakastaa yli kaiken vain itseään, Jumalaa ja lähimmäistä aina vähemmän. Siksi, ei ole ketään Jumalan arvoista. Kaikki ovat kelvottomiksi käyneet, kadotuksen ansainneet. (Ps. 14:3)

Mutta kuule, keitä kaikkivaltias kuningas kutsuu! Kun käy ilmi, että hienoimmat kutsuvieraat, nuo korkea-arvoiset ja rikkaat maanomistajat ja kauppiaat osoittautuvat arvottomiksi, keitä kuningas kutsuu heidän sijastaan? Lähettääkö Hän palvelijansa etsimään tilalle yhtä hyviä, tai vielä parempia? Lähettääkö hän palvelijansa luostareihin, joissa munkit ja nunnat käyttävät kaiken aikansa hengellisessä harjoituksessa, jos niin pääsisivät lähemmäs Jumalaa? Sinnekö Jumala hääkutsunsa lähettää? Ei! Hän  sanoo: ”Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.” (Matt. 22:9) ”Teiden risteyksiin.” Tällä sanalla (διέξοδος, dieksodos) tarkoitetaan paitsi tien risteystä, myös tien päätepistettä, esimerkiksi kaupunkiin tulevien teiden keskusterminaalia, siis sellaista, johon kaikki teitä pitkin kulkeva liikenne saapuu. Toisin sanoen sanalla tarkoitetaan paikkaa, jossa koko maan kansa on, josta kaikki mahdolliset ihmiset kulkevat läpi, niin munkki, nunna tai paavi kuin paatunein linnakundikin. Sinne, kaikkien ihmisten joukkoon kuninkaan palvelijoiden pitää nyt mennä. Siellä heidän pitää saarnata Herransa kutsua kuninkaan Pojan häihin. Kuningas siis tahtoo, että Hänen kutsunsa kuulutetaan – ei vain sattumanvaraisesti jossakin tuolla ulkona, vaan siellä missä kaikki ovat. Itse muistan kun teini-iässä, arkana nuorena kristittynä lähdettiin jakamaan traktaatteja kaupungille, niin ikään kuin sattumalta valittiin aina ne hiljaisimmat kadut, ettei vain tulisi niin paljon ihmisiä vastaan, ettei tarvitsisi julistaa. Jännitti niin kovasti. Mutta ei näin rakkaat ystävät! Kuningas tahtoo saarnauttaa hääkutsua aivan siellä kaupunkiensa keskuksissa, niin että kutsu voi saavuttaa kaikki mahdolliset hänen maansa asukkaat. Huomaatko, näin Jumala tahtoo kutsua kaikkia! Siksi Hän sanookin: ”kutsukaa häihin, keitä tapaatte. Ei siis ainoastaan juutalaisia, vaan myös pakanat. Kutsu kuuluu kaikille kansoille! Samalla tämä ”keitä tapaatte” ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syntyperältään juutalaiset jätettäisiin nyt ilman kutsua. Ei, kuningas tahtoo, että kaikki pääsisivät juhlaan.

Häihin ei siis kutsuta ainoastaan niitä, jotka ovat onnistuneita, vaan sinne kutsutaan myös epäonnistuneet ja mahdottomat. Nimittäin kun palvelijat sitten menevät ja julistavat Herransa kutsua, he kokoavat häähuoneeseen kaikki, sekä pahat että hyvät. Mutta hetkinen… mutta kaikkihan ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Yksi ainoakaan ei itsessään ole Jumalalle kelpaava tai Jumalan arvoinen. Miksi sitten sana tässä sanoo, että häähuoneeseen tuli hyviäkin? Keitä nämä hyvät olivat? Mitattiinko häätalon ovella kuitenkin sitä, kuka tulijoista oli Jumalalle vähän kelpaavampi tai arvollisempi? Ei mitattu! Kun sana tässä puhuu ”pahoista” ja ”hyvistä”, se ei puhu Jumalalle kelpaavasta, pelastavasta uskonvanhurskaudesta, vaan maallisesta vanhurskaudesta. ”Pahoilla” se tarkoittaa julkisessa synnissä ja rikoksessa eläviä ihmisiä. He ovat niitä, joista kaikki ovat lukeneet lööpistä, mihin rikoksiin ja törmäilyihin he ovat syyllistyneet. ”Hyvät” puolestaan ovat tässä niitä, joista kaikki tietävät, että he viettävät ulkonaisesti säädyllistä elämää. He eivät ole syyllistyneet mihinkään yhteiskunnallista rangaistusta vaativiin rikoksiin. Mutta huomaatko mitä Herra tässä sanoo? Ulkonaisesta siveellisyydestään huolimatta nämä ”hyvätkin” tulevat Jumalan Pojan hääjuhlaan aivan samassa joukossa ”pahojen” kanssa. Pelastuksen asiassa he nimittäin ovat keskenään aivan samassa tilanteessa: itsessään he kaikki ovat täysin mahdottomia ja kelvottomia. Näin esimerkiksi buddhalainen munkki voi noudattaa henkilökohtaisessa elämässään valtavan tarkkoja moraalisääntöjä ja hyvin kurinalaisesti pitää huolta yhteiskunnallisesta nuhteettomuudestaan. Samoin juutalainen rabbi saattaa tehdä kaikkensa noudattaakseen Jumalan lakia. Tästä huolimatta kumpikaan heistä ei näillä lain teoillaan onnistu tekemään itseään yhtään arvollisemmiksi pääsemään Herran juhlaan. Ilman uskoa Kristukseen he ovat Jumalan edessä täysin mahdottomia. Moraalisesta elämästään tai lain noudattamisestaan huolimatta he joutuvat pelastuksen asiassa aivan samalle viivalle julkisyntisten kanssa. Pelastuksen asiassa niin temppelin ylipappi kuin prostituioitu ja publikaanikin ovat samalla viivalla. Itsessään he kaikki ovat Jumalan edessä syntisiä, pahoja ja täysin kelvottomia. Heistä sanotaan: he eivät ole arvolliset. Siksi he kaikki myös tarvitsevat samaa Jumalan armoa ja kutsua pelastuksekseen taivaan juhlaan.

Mutta ilosanoma on siinä, että juuri sellaisena heidät kaikki –  niin, meidät kaikki itsessämme kelvottomat! – myös kutsutaan Herran hääjuhlaan! Jumala, kaikkivaltias kuningas tahtoo kutsua kaikki, aivan kaikki taivaan iankaikkisiin häihin! Tässä on suuri ihme: kaikkivaltiaan kuninkaan kutsu tekee itsessään arvottomat arvollisiksi. Kun syntinen kuulee: ”Kaikkivaltias Jumala haluaa sinut Poikansa hääjuhlaan, ole tervetullut hänen juhlapöytäänsä!” niin tämä ilosanoma synnyttää hänessä uskon. Tämä usko ottaa sitten vastaan sen lahjan, jonka Jumala hänelle tarjoaa. Näin Jumalan kutsu ja evankeliumin sana tekee syntisen ja arvottoman arvolliseksi. Arvollisuutta eivät siis tuo omat teot tai hengelliseltä näyttävät harjoitukset, vaan yksin evankeliumin pyhä sana. Sitä sanaa Herra on lähettänyt palvelijansa saarnaamaan kaikille kansoille, niin hyville kuin pahoille. Näin nuo hyvät ja pahat – jotka siis omassa arvottomuudessaan kuitenkin joutuivat samalle viivalle – heidät kaikki myös aivan samalla tavalla luetaan uskon tähden vanhurskaiksi ja Jumalalle kelpaaviksi, hääjuhlaan arvollisiksi. Sekä ”pahat” että ”hyvät” puetaan kasteessa taivaalliseen hääpukuun, Kristuksen vanhurskauteen (Gal. 3:27). Niin ei taivaan juhlatalossa enää ole jakoa ”hyvien” ja ”pahojen” välillä. On vain niitä, jotka taivaallinen Isä on Pojassaan kutsunut, joiden synnit on Hänessä anteeksiannettu, jotka on armahdettu ja puettu Jumalan antamaan vanhurskauden vaatteeseen Kristuksessa. Tästä Jumalan armollisesta kutsusta Luther kirjoittaa:

Kutsuminen ei olekaan muuta, kuin että Kristusta saarnataan meille kaikille, ja meidät saatetaan pyhään kasteeseen, että olisimme häävieraita, söisimme ja joisimme, toisin sanoen, saisimme syntimme anteeksi, iankaikkisen elämän ja voiton perkeleestä ja helvetistä. Siten me pakanat olemme kaikki kutsutut ehtoolliselle. (Huonepostilla. Kahdeskymmenes kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai. Evankeliumi: Matt. 22:1–14.)

Kuka on kelvollinen Herran pöytään messussa?

Nyt kun puhutaan ehtoollisesta, ehkä mieleesi tulee vielä kysyä, kuka on arvollinen tulemaan ehtoolliselle. Täällä messussahan me saamme maistaa esimakua siitä taivaallisesta hääjuhlasta, joka on vielä tulossa. Täällä meillä on taivaallisen kuninkaan Pojan Kristuksen todellinen läsnäolo sanassa ja sakramenteissa. Täällä Hän ravitsee meidät jo nyt juhlapöydässään. Mutta apostoli sanoo Herran pyhästä ehtoollisesta: ”Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.” (1. Kor. 11:27) Kun hän tässä puhuu ”kelvottomasta” syömisestä, hän käyttää aivan samaa sanajuurta, kuin Kristus evankeliumissa. Sanat voitaisiin kääntää: ”Sentähden joka syö tämän leivän tai juo Herran maljan arvottomasti…” Kysymys siis herää, kuka sitten on arvollinen Herran ehtoollispöytään?

Sinne ovat arvolliset ne, joilla ei ole, tai jotka eivät luule itsellään olevan mitään omaa arvollisuutta Jumalan edessä. Herra on asettanut pyhä ehtoollisensa syntisiä varten, että he saisivat syntinsä anteeksi. Siksi ehtoollispöytään ovat kelvolliset vain syntinsä tunnustavat syntiset, ne siis, jotka ovat lain edessä tehneet konkurssin omista mahdollisuuksistaan, mutta jotka uskossa turvaavat siihen, että heidän syntinsä todella annetaan tässä sakramentissa anteeksi. Luther kirjoittaa katekismuksessa:

Kuka sitten vastaanottaa tämän sakramentin kelvollisesti? Vastaus: Paastoaminen ja ruumiillinen valmistautuminen ovat kyllä hyvää ulkonaista kurinalaisuutta, mutta todella kelvollinen ja hyvin valmistautunut on se, joka uskoo nämä sanat: ”teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi”. Kelvoton ja valmistautumaton on taas se, joka ei näitä sanoja usko tai joka epäilee niitä, sillä sana ”teidän edestänne” ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä. (Vähä katekismus. Alttarin sakramentti, 9–10.)

Näin ”itsensä koetteleminen” ennen ehtoollista ei tarkoita mitään sellaista itsensä parantelemisesta, jonka kautta ihminen yrittäisi tulla jotenkin arvollisemmaksi Jumalalle. Sellainen onkin turhaa, sillä ei sinun oma parantelusi riitä tekemään sinua itsessäsi arvolliseksi. Siksi tämä ”itsesi koetteleminen” ennen ehtoolliselle käymistä tarkoittaakin ensisijaisesti sitä, että kysyt itseltäsi: ”Uskonko minä, että Herran ruumis ja veri on todella annettu ja vuodatettu minun – siis juuri minun! – kaikkien syntieni anteeksiantamiseksi? Uskonko Herran sanaan, että ne tarjotaan minulle tässä aivan todellisesti, minun pelastuksekseni.” (Vrt. Luther: Kristuksen ehtoollisesta. WA 26, 486.) Näin siis oikea itsensä koetteleminen on yhtäältä itsensä kelvottomaksi ja arvottomaksi tunnustamista. Toisaalta se on sen uskomista, että vain ja nimenomaan yksi, puhdas ja väärentämätön evankeliumi minun syntini sovittaneesta Kristuksesta riittää minun pelastamiksekseni. Tässä Kristus tarjoaa itsensä sinulle kokonaan, että saisit syntisi anteeksi. Tässä Hän ravitsee sinua jo nyt, matkallasi siihen taivaalliseen hääjuhlaan, johon sinut on evankeliumin sanalla kutsuttu.

Häävieraat – Kristuksen Morsian

Ja vielä lopuksi. Kun Kristus päivän evankeliumissa puhuu kuninkaan Pojan hääjuhlasta, näyttää aluksi ehkä, ettei Hän puhu paljoakaan morsiamesta. Mutta tarkemmin katsottuna Herra kyllä oikeastaan puhuu myös morsiamesta. Nimittäin Isän armollisen kutsun tähden me saamme olla paitsi arvollisia häävieraita, Jumala tekee meidät myös Poikansa morsiameksi. Jumalan sanalla ja kasteessa meidät puetaan Kristuksen vanhurskauden hääpukuun. Ja niin meidät tehdään yhdeksi, pyhäksi, yhteiseksi ja apostoliseksi kirkoksi. Se kirkko on Kristuksen rakas Morsian, hänelle puhdistettu ja kaunistettu, josta Kristus-sulhanen itse sanoo: ”Kaikin olet kaunis, armaani, ei ole sinussa ainoatakaan virheä.” (Kork. 4:7) Hänessä sinäkin saat kuulua tähän Morsiameen. Saat kuulua siihen Kristuksessa arvolliseksi luettujen joukkoon, joka kerran perillä taivaassa laulaa: ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus.” (Ilm. 19:7–8) Kristuksen armosta sinä saat kuulua joukkoon, josta sanotaan: ”Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!” (Ilm. 19:9a) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 13.10.2013.)